tiistai 24. marraskuuta 2015

Perhe on kasvanut

Varhain lauantaiaamuna kuoriutui kaksi tipua, musta ja keltainen. Myöhemmin iltapäivällä kuoriutui vielä kaksi tipua. Viides tipu jaksoi kyllä tehdä reiän munaan ja jonkin aikaa piipitellä, mutta voimia kuoriutumiseen sillä ei ollut. Tipu oli todella isokokoinen: munankuori oli kuin täyteenahdettua tipua.
Aika pian kuoriutumisen alkaessa pitkittyä tuli selväksi, että eläjää ei siitä tipusta tule.

Viimeisenä maailmaan tullut mustaharmaa tipu taas sai aika pian kutsumanimekseen Rääpäle. Tipun höyhenet eivät millään meinanneet kuivua, tipu oli kylmissään ja uikutti vielä kuivumisen jälkeenkin pesässä lampun alla mahallaan röhnöttäen, siipiään räpistellen. Aika selvältä näytti senkin pienen kohtalo, mutta katsoimme maanantaihin asti, alkaisiko sen jalat voimistua ja oppisiko tipu syömään. Syötin ja juotin sitä muutaman tunnin välein ja annoin äidillistä kenguruhoitoa paitani alla. Tipun jalat olivat aivan voimattomat, kun ikätoverit olivat ponkaisseet jo aikaa sitten pystyyn ja nokkivat keitettyä munaa reippaina. Kun eilen iltapäivällä Rääpäle aloitti lähes tauottoman piipityksen, teimme Anne-Marin kanssa päätöksen, joka eläintenhoitajien kohdalla on merkki rakkaudesta, mutta joka ihmismielessä tuntuu vaikealta ja surulliselta. Minä olin ehtinyt pieneen palleroon kovasti kiintyä, kun olin sille tuntikausia jutellut, kehunut ja kannustanut, syöttänyt ja juottanut ja tehnyt lämmintä pesäpaikkaa ja häätänyt uteliaita kissoja sen läheltä.

Meillä on nyt siis kaksi keltaista ja yksi musta tipunpoikanen, joilla on ikää kolmisen vuorokautta. Tiput syövät, juovat, kakkivat ja pissivät hienosti ja ilakoivat keskenään laatikossa, jota turvallisuussyistä pidetään toisessa vessassa. Lattialämmitys takaa niille mukavan lämmön ja suljetun oven takana ei ole pelkoa, että kissat ja koirat pääsevät napsimaan piipittäjiä suihinsa.

Loppuviikolla on odotettavissa hautomakoneesta vielä kuuden munan kuoriutuminen. Jos näistä tipuista edes muutama olisi kanoja, niin saisimme ensi kesäksi lisää munijoita kanalaan.

Kanalan väki voi hyvin ja uskoivat talven tulleen vasta sitten, kun varpaat oli jäätyä ulkotarhassa. Nyt kanat ovat tyytyneet olemaan sisällä kanalassa, eivätkä ole edes kyselleet ulospääsyä.

Huomasimme jo kesällä, että voikukka ei sitten olekaan mikään vihattu rikkakasvi meillä. Kanat ovat hulluna voikukanlehtiin ja marraskuun puoleenväliin asti riitti vihreää kanalan vieressä olevasta kosteasta "alangosta".

...
Saimme talviset maisemat lumisateen myötä. Jos syksyinen maisema oli hoitava, niin kyllä mieli rauhoittuu viimeistään näitä lumen kuorruttamia metsiä ja pihapiiriä katsellessa.
Lapset nauttivat lumileikeistä niinkuin eivät ikinä olisi lunta nähneet. Kylpyhuoneen lämmin lattia on täynnä kuivumassa olevia vaatteita ja kenkiä.
Tulisijojen lämmittäminen on jokapäiväistä, kun lämmin takan tai leivinuunin kylki on niin houkutteleva ja lämpö hellivää.

Ensi lauantaina olemme myymässä joulunavausmarkkinoilla, joista kirjoitan vielä erillisen mainoksen. Nyt minulla sormet syyhyää piparkakkutaikinoiden tekoon. Myynnissä on Lautakankaan omalla reseptillä tehtyjä piparkakkuja ja muuta hyvää.

5 kommenttia:

  1. Onnittelut onnistuneesta haudonnasta ja tipusista. Ja myyntimenestystä myyjäisiin!

    VastaaPoista
  2. Voi pientä piipittäjää. Mutta sellaista elämä on.

    Teidän elämä kuulostaa silkalta onnelalta siellä. ♥ Olen aina niin iloinen, kun kuulen kuulumisia sieltä! Otatte todella ilon irti maalaiselämästä. Nuo kaikki eläinten touhut, ulkoleikit, ihanat maisemat, leipomiset... Voih, niin ihanaa!!

    Mukavaa joulun odottelua sinne ja toivotaan paljon asiakkaita teidän myyntipöydälle!

    VastaaPoista
  3. Eläinperhe senkun kasvaa vain! Todella erilaista kuin kaupungissa eläminen.
    Myyjäislauantai taitaa olla vähän joka puolella - mekin olemme omassa kylässä hunajakaupoilla.
    Ja ensi sunnuntai on jo adventtisunnuntai. Siunauttua adventinaikaa.

    VastaaPoista
  4. Raskaita päätöksiä joutuu joskus tekemään. Onneksi kuitenkin jäi monta iloista piipittäjää. Pidänpä peukkuja, että saatte lisää munijoita ensi kesäksi. :) Aurinkoista päivää. :)

    VastaaPoista