torstai 31. maaliskuuta 2011

Liikaa intohimoa kahdelle päivälle - päänsärky

Juttu tiskiharjasta herätti suuria intohimoja sekä jutun kirjoittajassa, että kommentoijissa. Onhan tiskiharja kotiäidin paras ystävä oman miehen ja tiskirätin jälkeen.
Hyvin suuria intohimoja on tämän blogin kirjoittajassa parina päivänä nostattanut hänen miehensä.
Kuten tiedätte, meillä ei riitaa tai eripuraa aiheuta vieraat naiset/miehet, raha, juopottelu, kylillä notkuminen, pelikoneet, enää edes iltapäivälehtien osto. Meillä äiti saa säpinää aikaan ihan pikkujutuista, joihin miesparkani yleensä tahtomattaan ja tietämättään ajautuu.
No, eilen hänen pikkutyttöjen vahtivuorollaan lapsenlapsi oli keksinyt mättää ison vessan pönttöön koko kaapissa olleen naisihmisten kuukautissuojavaraston, kolme pakettia "äitien vaippoja". Tirtetta oli hoksaavana tyttönä pelastanut tarvikkeet pöntöstä takaisin kaappiin, mutta tapaus kokonaisuudessaan tuli yleiseen tietoisuuteen vasta sitten, kun yksi perheen naisista olisi tarvinnut kyseisiä tamineita ja löytää vessan kaapista korillisen vedessä uiskentelevia siteitä. Lapsenvahtina toimineella isällä/papalla ei ollut käsitystä siitä, missä vaiheessa ipanat olivat olleet asialla. Jälkeenpäin ajatellen olen hyvin tyytyväinen, ettei meille tullut pumppuautokeikkaa tukkeutuneesta viemäristä, sen verran turpoavaa kamaa oli kyseessä. Pappa parka sai tietysti aimo läksytyksen. "Hetkeksikään ei niitä saa jättää silmistään!"

Häränpyllyä heitti mamman kärsivällisyys ja tilannetaju, huumorintajusta puhumattakaan, kun tänään olin 10 minuuttia poissa ja pappa jälleen ohjaksissa. Lapsenlapsi-parka oli hötkäissyt dvd-laitteeseen kaksi levyä päällekkäin ja jumihan siitä tuli. Toinen tietysti kirjastoauton Paavo Pesusieni.
Parhaaseen rähinään tuli sopivasti kahdeksasluokkalainen koulusta ja hänen järkevällä avustuksellaan ruuvasimme laitteen auki ja pelastimme levyt. Onneksi meidän oma "Maisan leikkihetki"-levy oli päällimmäisenä ja kirjastoauton levy säilyi naarmuitta. Ohimosuonet pullottaen töihinlähtevää miestä taas läksytettiin, joka puolustautui sillä, että keskittyi vahtimaan, ettei kumpikaan tytöistä mene vessaan pahantekoon... ei kuulema arvannut vahtia dvd-laitetta.

Mammalla särkee nyt vähän päätä. Minulla on upea, komea, sympaattinen ja rakastettava mies. Hänen hoksottimensa eivät vain aina tahdo pysyä nuorten naisten vauhdissa mukana.
Ja ihan vain varmuuden vuoksi raahaan huomenna mukanani 4- ja 1-vuotiaat tytöt kaikkialle, minne menen.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Kevään ensimmäiset keinumiset

Tirtetta keinuu sitkeästi pihalla, vaikka keinu hädintuskin mahtuu raapimaan lumivallin yli. Vanhin veli kuuluu tuolla juuri huutavan ikkunasta "kepit pois!" Onkohan taas poikalauma viekoiteltu leikkikaveriksi, kun ei tule kylmä eikä nälkä Tirtetalle.
Tirtetta sai eilen prinsessavarustukseensa täydennystä: taikasauvan ja prinsessahanskat! Hanskoissa oikein lukeekin "Princes". Taikasauvalla käytiin koko perhe läpi. Sauvaa huiskittiin kasvojen edessä ja lausuttiin:
"bibedi-babedi-buu! Muutan sinut sammakoksi!" Isin kohdalla taikasauva siirtyi ison vatsan kohdalle ja loitsu muuttui: "bibedi-babedi-buu: taion sinut laihaksi!"
Isi tuli arvatenkin hyvin onnelliseksi tuollaisesta taiasta.

Isillä oli tänään ihan merkkipäivän poikanen: hän on ollut 26 vuotta saman työnantajan palveluksessa, entiseltä nimeltään HKL, nykyiseltä nimeltään Helsingin Bussiliikenne Oy. Työmotivaatio oli erittäin korkealla iltapäivällä töihin lähtiessä. Eilinen päivä miehellä menikin koulunpenkillä, kun vuorossa oli työnantajan laatutakuukoulutus. Ihan mukavaa vaihtelua satunnaiset koulupäivät työhön tuovatkin.
Sitä vain mietin, miten tuskissaan mies mahtaa loppukesällä olla, kun tätä menoa tulee vuotuiset ylityötunnit täyteen kesällä. Yötyö sopii miehelle oikein hyvin, eikä perhekään ole millään tavalla kärsinyt isän oudoista työajoista. Kotona hiljaa puhumista on ainakin opittu vuosien mittaan, kun isi on nukkunut olohuoneessa.

Tirtetta pohdiskeli tänään:
- "Tämäkin on oikeastaan mummola, mutta väärä mummola. Se on oikea mummola, missä Leena-mummo ja Risto-pappa on, koska siellä voi kerätä mansikoita ja marjoja." (Ja Tirtetta pääsee ensimmäisen kerran käymään "oikeassa" mummolassa vasta tänä kesänä.)

Nyt pitää hätistää viimeinen vuoro nakkikeitolle ja rivakkaan tahtiin iltapesuille ja petiin. Päänupissa kello siirtyy aika kituliaasti: nukuttaa illalla ja nukuttaa aamulla. Pakko kuitenkin vielä hakea yöksi piimäpurkki kaupasta. Jos piimää ei ole, taatusti sen mieliteko tulee.

Ekologinen tiskiharja

Käytätkö huushollissasi tiskiharjaa? (Kysyn siksi, koska olen kerran vieraillut perheessä, jossa ei oltu koskaan käytetty tiskiharjaa, vaan astiat hangattiin puhtaaksi pienellä kangasrievulla..)
Onhan Sinulla käytössä vaihtopäätiskiharja? Jos vastauksesi on kyllä, olet tiedostanut yhden pienen jätepuron, joita meidän maapallon ihmisten pitäisi tosissamme alkaa patoamaan ekologisilla valinnoillamme.

Vaihtopäätiskiharja on suomalaisen Sinin valmistama huippukeksintö, jonka käytöllä vähennetään muovijätteen määrää. Alle kahdella eurolla voit ostaa pakkauksen, jossa on varsi ja kaksi vaihtoharjaa. Idea on se, että käytät samaa vartta ja harjaosan käydessä kuluneeksi tai epäsiistiksi, vaihdat vain harjan uuteen. Taivuttamalla varovasti vartta pöytää vasten ja "koukkamalla" eteenpäin, harjaosa irtoaa. Uuden harjan kiinnität paikalleen pienellä painalluksella.
Harjaosa on niin napakasti kiinni, että se ei tiskaamisessa irtoa. Itselläni on sama varsiosa ollut käytössä  kymmenisen vuotta ja toimii edelleen. Joskus pesen tiskiharjan astianpesukoneessa silloin, kun käytän kuumaa vettä ja pitkää ohjelmaa. Toimenpide lisää harjaosan käyttöikää puhtauden puolesta.
Jos et ole tiennyt, että tällainen keksintö on olemassa, pelastit nahkasi ja seuraavan kerran kaupassa käydessäsi investoit parieurosen hyvään tarkoitukseen. Jos olet tiennyt vaihtopääharjasta ja edelleen ostat uuden tiskiharjan karvoineen päivineen noin kolmen kuukauden välein, sietäisit oikeasti hävetä. On kysymys näin pienestä asiasta, jolla on suuri merkitys, jos aloitamme luonnonvarojen säästämisen näistä mitättömän tuntuisista asioista. Seuraavaksi alatkin jo katsella leikkeleitä ostaessasi, mikä firma pakkaa makkaransa ja kinkkunsa muovirasian sijasta pahviin. Seuraavaksi kieltäydyt ostamasta pyykinpesuainetta roskiinmenevässä muovipullossa ja valitsetkin kartonkipakkauksen, jonka joko kierrätät tai poltat hellassa. Vähitellen koko ajattelutapasi muuttuu ja alat pohtia ihan jokapäiväisissä valinnoissasi, mikä olisi tulevaisuuden ja ekologisuuden kannalta vähemmän paha vaihtoehto.
Niin kauan, kun en voi kuskata oman lehmän lantaa omaan peltoon ja kasvattaa omassa (Luojan) mullassa perunoita ja porkkanoita, joudun tekemään valintoja kahden tai useamman huonon vaihtoehdon välillä.
(Ja vielä: kun ostat vaihtopääharjan ja hylkäät vanhanaikaisen tiskiharjasi, jätä vanha harjasi lattiakaivojen tai vaikka autonrenkaiden pesua varten.)

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Viikon kuvassa kesää

http://c-album.com/kuvat/sirkunkotona/201112.jpg
Kuva mummolasta, vanhan tuvan takaa. Tuo elukka on sitten kukkakärpänen, eikä mikään muu pörisijä. Minulle se oli ihan joku kimalainen, mutta Pikkuveli ehti oikasemaan ennen erheen julkaisua.
Uskokaa tai älkää, mutta kukkia ja elukoita mekin vielä nähdään, jos hengissä pysytään kesään asti.

Mahtaa Taivaan Isää joskus harmittaa nämä suurella rakkaudella luomansa ihmiset, joiden ymmärryksen varaan Hän on kuitenkin aika paljon laskenut. Meidän ajatuksenjuoksu kompuroi esimerkiksi sellaisissa asioissa kuin "säätila" tai "vuodenaikojen vaihtelu". Meiltä ihmispoloilta kuluu hurjasti energiaa, kun sureksimme tai ääneen vaikerramme esimerkiksi nyt sellaista ajankohtaista asiaa kuin kevään eteneminen.
Ei ole niin monta vuotta siitä, kun kaikkien etelä-suomalaisten huulilla oli itkuvirsi "talvetkaan ei enää ole kuin ennen vanhaan". Nyt kun Luoja suuressa armossaan ja kärsivällisyydessään on meille suonut oikein talvisodan aikaisen mahtitalven lumineen, pakkasineen ja hitaasti etenevine keväineen, onkin ihminen kääntänyt kelkkansa jalakset tykkänään hellekelien ihannoinnin puolelle.
Taivaan Isä kun nyt vaan hoitaa tämän talviasian tällä kertaa tällä tavalla ja Hänellä on siihen omat vahvat perustelunsa. Ehkä Hän ajatteli, että antaa nyt lasten kerrankin kunnolla hiihtää, luistella ja leikkiä lumileikkejä ja niiden aikuisten, jotka ymmärtävät jotakin hyvän päälle, ihailla talvisia maisemia oikein sydämensä kyllyydestä.
Ehkä Hän ajatteli niinkin, että niillä seuduin, missä viime kesän pitkät kuivat ja sateettomat ajat kypsyttivät upean ja runsaan syksyn sadon, mutta pohjavesi pääsi laskemaan kovin alas, niin talven runsaat lumet sulaessaan korjaavat pohjavesitilanteen ihan luonnollisella tavalla.
Ja hyvänen aika sentään: olisittepa nähneet tänäänkin, kun Taivaan Isä oikein leikitteli säiden kanssa. Meidän neljävuotias sanoi, että "Taivaan Isä remppaa sateen kanssa". Aurinko paistoi täydeltä terältä ja samalla satoi lumipalleroita kuin kylvövakasta olisi heitelty. Jos sitä ennen joku olisi täällä kärsinyt alakulosta, niin sellaista kevätsadetta katsellessa olisi väkisin kääntynyt suu hymyyn. Neljävuotias nauroi ihan ääneen aurinkoa ja sadetta katsellessaan.

Kiitollinen mieli siitä,  mitä meillä on, vaatii selvästikin harjoittelua ja itsekuriakin. On hyvin helppo yhtyä valittelijoiden kuoroon, jos yhdellä kauppareissulla kuulee kuudelta vastaantulijalta marinaa "kurjasta säästä".
Ei se nyt kauhean kurja sää ole siitä kantista katsottuna, että pääsemme suht´koht´ ehjään kotiimme/kouluumme/työpaikkamme ja vielä täysissä pukeissa. Raanasta/kaivosta löytyy vettä ja pistorasiasta  sähköä, jos olet sähkölaskusi maksanut.
Kiitos Taivaan Isälle myös siitä, että hän nimitti pimeyden yöksi. Yö takuuvarmasti hiljentää ainakin tämän marisijamummon.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Osaako äiti laskea kolmeentoista?

Tänään kioskinmyyjäpojalle (nuoret miehet on poikia) sanoin minulla olevan neljätoista lasta. Tuollainen laskuvirhe oli ensinnäkin hyvin noloa, mutta myös huolestuttavaa. Yritin vääntää asiaa hyväksi vitsiksi ja sanoin myyjälle sen olevan varmaan toiveajattelua.
Matkakortin lataamisen yhteydessä kysäisin, olisiko heillä mitään tavaraa, missä päivämäärät tulee vastaan ja haluaisivat päästä eroon. Siis kilokaupalla, ei kourakaupalla. Ja koska meillä on neljätoista lasta. Olisin siis ostanut alehinnalla. Poika harmitteli minun olevan kolme päivää myöhässä, koska silloin oli rahdannut roskikseen 13 kiloa karkkeja, joissa oli päiväys mennyt umpeen. Ja sanoi ymmärtävänsä, että tosi paljonhan kaikkea tarvitaan silloin, jos on 14 lasta.
Minulla on herkkä taipumus punastua ja varmaan silloin punastuin, kun kysyin, että "sanoinko minä äsken, että 14?"
Olin sanonut.
Meillähän vasta oli karkkipäivä, että ei sen puoleen, mutta muistutin, että minulle voi vastaisuudessa tyrkytellä, jos jotakin syötävää uhkaa roskiin mennä.
Mitään järkevää selitystä tuolle laskuvirheelle en ole keksinyt.
Kun vuosien varrella olen juossut lastenneuvolassa kerran jos toisenkin, ei mieheni ole saattanut mitenkään ymmärtää, miksi kotiintullessani en enää muista, paljon lapsi on neuvolassa painanut tai ollut pitkä.
Kun mies kauankauan sitten nosti painoja, minulle oli hyvin työlästä muistaa hänen kilpailutuloksiaan. Ja sellainen tulos, jolla nuoret miehet aina kehua retostelevat, on joku "kuinka paljon saat penkillä". Minulla on hutera muistikuva, että mieheni "saa penkillä" jonkun kolminumeroisen luvun, mutta koska hän ei ole kotona, en voi sitä  tarkistaa. Siis hän "sai". Nyt hän on vanha pappa ja olkapäät on klesat, joten mamma ja oma valmentaja on antanut tiukkoja rajoituksia punttien kanssa reuhtomiseen.

Vielä noihin lapsilukuihin mennäkseni. Jos joku äkkiä kysyy, kuinka monta tyttöä tai poikaa meillä on, joudun aina miettimään tovin jos toisenkin. Tahtoo aina mennä väärin päin, kun oikeasti on 7 tyttöä ja 6 poikaa.
Lasten syntymävuosien muistelu onkin sitten ihan arpapeliä. Aloitan laskemisen siitä, että -88 menimme naimisiin.
Niiden hallavuosien, jolloin ei lasta syntynyt, niidenkin muistaminen on hyvin vaikeaa. Jos täytyy luetella lasten syntymävuodet, otan mielelläni Kela-korttipinkan käteeni ja lunttaan sieltä. Kerran ei meinannut lastenlääkäri uskoa, että äiti voi olla niin huonomuistinen, että tarvitsee lastensa syntymävuosien tarkistamiseen Kela-kortit.
Muutaman kerran olen sanonut kysyjälle oman ikäni väärin ja sehän nyt ei ole mikään ihmekään. Oma ikä alkaa näillä kymmenillä  tuntua ihan uskomattomalta.

Nyt vielä selvyyden vuoksi, että varmasti ovat kaikki tallella: vanhin tytär ei siis ole kotona, koska asuu miehensä ja tyttärensä kanssa omassa kodissaan, vanhin poika meni eilen minun Pikkuveljelleni yökylään, eikä ole vielä palannut, ehkä heidän yönsä jatkuu vielä. Maatalouskoululainen ei ole enää kotona, lähti kuuden bussilla Mustialaan. Kaksi isoa poikaa tappelee läksyjensä kanssa, kolme pienempää poikaa on tallessa kotona, eivät ole vielä selvinneet suihkuun, koska nälkä ei meinaa millään talttua. Kolme isoa tyttöä kuuluu olevan kotona, kaksi heistä jonottaa vuoroaan äidin koneelle. Ja kaksi pientä tyttöä on iloisena kotona ja tallessa. Tirtetta, se kaikkein pienin, löysi äsken syömäpuikot ja tuli sanomaan:
- "Saanko syödä näillä suomalaisilla tikuilla?"
(Ja se mies: se on ajamassa linjaa 300N, jota ei ole koskaan ennen ajanut. Minun ei kuulema tarvitse yhtään jännittää hänen puolestaan.)

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Tirtetta ja kuusi agenttia

Tirtetta on aika rohkea tyttö olemaan kotipihassa, vaikkei aina olisi sisaruksiakaan näköpiirissä. Piha on talojen ja suurien porttien ympäröimä, joten oivallisen turvallinen, vaikka asummekin suht lähellä keskustaa.
Selvästi kevään kutina on alkanut houkutella talon lapsia aloittamaan viime syksynä tauolle jääneitä pihaleikkejä uudestaan, koska iloinen touhu kuuluu koko päivän sisälle asti.
Iltapäivän ollessa jo paremmalla puolella Tirtetta siis itse, neljävuotiaan itsepintaisella tarmolla, puki ulkovaatteet päälleen, pyysi aukaisemaan ulko-oven ja paineli pihalle muiden joukkoon. Sisälle pääsee kavereiden avaimella tai kiljumalla ikkunamme alla "pissit meni housuun".
Kävin äsken vähän tutkailemassa, kun ei kuulunut huutoa, että vieläkö ulkoleikit maittaa. Tovin sain katsella ja huhuilla pihassa, kun joka puolella hurjat lumikasat estää näkyvyyttä. Äkkiä pomppaa kuusi pikkuista poikaa pihakuusen alta pihatielle.
- "Tirtetta on täällä. Me leikitään agenttia". Ja toden totta: siellä istuu pinkissä haalarissaan pikkuinen tyttö kuusen juurella.
Sanon, että "pitäisi jo varmaan tulla sisälle ja eikös ole pissihätäkin?"
Vedet tirahtaa Tirtetan silmiin, kun hän kömpii kuusen alta.
- "Me leikitään sotaa ja kun pojat menee sotimaan, mä jään vahtimaan kotia. Ei kai mun tartte vielä tulla kotiin, kun on niin kiva leikki?"
Leikin on täytynyt olla todella kiva, koska Tirtetta lähinnä nyyhkii ja kuusi poikaa seisoo vieressä käsiään roikottaen silmissään anova katse, ettei vain kodinvahdin tarvitsisi lähteä kesken leikin.
Koska leikki on näköjään kaikille noin valtavan jännittävä ja hauska ja yhteistyö näyttää sujuvan neljävuotiaan tytön ja kuuden 4-9-vuotiaan pojan välillä, lupaan Tirtetalle jatkoaikaa. Käsken poikien päästää hänet sitten omilla avaimillaan ulko-ovesta, kun leikki loppuu.

Raikkaalle ulkoilmalle tuoksuva Tirtetta kömpi äsken onnellisena sisälle. Jalka vain oli "käykkä", oli kuulema liukastunut ulkona.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Yhteenvetoa kuluneesta viikosta

Perjantai-illan harmoniaan sopii hyvin luoda ajatus menneeseen viikkoon. Siinä mielessä menneeseen, että viikonloppu soljuu ihan omalla painollaan ja kello rientää vielä sukkelammin kuin arkena.

Meillä oli oikein hyvä viikko. Säpinää, ääntä ja onnea päiviimme toi puolitoistavuotias lapsenlapsi, joka taisi olla hoidossa joka päivä. Meidän pienimmät pojat ovat usein kysyneet, eikö Mella voisi siirtyä ihan kokonaan meidän lapseksi tai edes tehtäisiin vaihtokaupat Tirtetan kanssa. Mella-tytöllä on vain nyt niin hyvä itsetunto, että häätää tärykalvoja koettelevalla kiljunnalla suukkoja kerjäävät enopojat kauemmas. Pieni on hyvin tarkka omasta reviiristään ja niin pitääkin olla.

Mummolan kuulumisia kuulin kolmen puhelinsoiton verran. Olen hyvin onnellinen siitä, että äiti ja isä ovat onnellisia siellä ja nauttivat elämästään. Sekin muistui mieleeni, että lumien sulaminen valuttaa keväisin vettä kellarin lattialle. No, äiti sanoikin isän olleen parhaillaan traktorin kanssa siirtämässä lumia kellarin edustalta pois. Muutenhan olisi tulva tiedossa myös uuden talon etuterassilla, koska maa viettää ladon edestä kohti taloa. Unohdin viime puhelinsoitolla kysellä äidin mielipidettä juhannuksenvieton päivien lukumäärästä ja sijoittelusta. Minusta olisi mukava ajoittaa takaisintulo reilusti juhannuksenjälkeisille arkipäiville. Ruuhkia haluan välttää, jos vain minusta riippuu. Alustavat päivät voisi jo sopia, jotta mies voi tehdä varauksen bussista ajoissa.

Koululaiset ovat selvästi nauttineet työstään, kun suurimmat taudit saatiin sairastettua. Tosin Reipas Tyttö tuli tänään kesken päivän koulusta pois, kun näytti vatsatauti iskeneen. Joko tauti oli nopeaa sorttia tai sitten vatsavaivat johtuivat ruuasta, koska olo helpottui normaaliksi muutamassa tunnissa.
Ekaluokkalainen pääsi kaverinsa synttäreille ja kaikki koululaiset ovat tapailleet kavereitaan iltapäivällä ja illalla. Maatalouskoululainen kotiutui ja lahjoitti minulle ompelemansa pussukan rahapussikäyttöön. En ole oikein päässyt sinuiksi rahakukkaron käytön kanssa viimekeväisen lompakkovarkauden jäljiltä. Siitä asti olen käynyt kaupassa vain kullakin kerralla tarvittava summa rahaa mukana.

Tähän päivään toi iloista mielialaa lapsilisien maksupäivä. En todellakaan muista, milloin viimeksi olisin pitänyt lapsille karkkipäivää. Tänään sitten kauhistelin makeisveron korotuksen jälkiä S-marketin karkkihyllyllä. Karkkipäivä pidettiin, mutta seuraavaa odotellaan ainakin kaksi kuukautta. Testattavaksi ostin Pandan uutuutta, tervalakupaloja. Kauan sitten tervalakritsipastillit oli risteilyreissujen vakiotuliaisia, joista meillä kaikki pitivät. Erittäin namia oli tuo aidon makuinen tervalaku, josta saattaa tulla aika koukuttava salaherkku minulle ja miehelle. Karkkipäivän taktiikka on minulla ollut jo kauan, että syödä saa vaikka  vatsanväänteisiin asti. Yleensä karkinnälkä helpottaa aika nopeasti ja eipä heti huomenna tee mieli lisää, kun kerralla syö kunnolla.
Joskus saattaa tuntematon kassantäti vilkuilla ihmeissään, jopa kysäistä tarkennusta, kun hihnalla kulkee karkit neljälletoista. Ihan samalla periaatteella, kuin yksilapsisessakin perheessä: pussillinen lempikarkkeja tai suklaalevy.

Päällimmäisenä tunteena tästä viikosta on turvallisuus. "Elimmepä tai kuolimme, olemme Herran omat." Tuo lainaus Raamatusta tarkoittaa minun kohdallani sitä, että vaikka maailman kulku ympärillä näyttää tulevan päivä päivältä arvaamattomammaksi ja kuulemme uutisissa asioista, joita ei ole ihmiskunnan historiassa koskaan tai on hyvin harvoin tapahtunut, ne uutiset eivät järkytä mielenrauhaani tai luottamustani Jumalan varjelukseen.
Viikon opetuksen kuulin Reippaan Tytön Reksiltä (hän todellakin on Reksi, ei rehtori). "Ei meidän tarvitse rukoilla Jumalalta ajallisten tarpeidemme täyttämistä. Hänhän on luvannut täyttää kaikki tarpeemme. Me voimme rukouksissa keskittyä muistamaan läheisiämme ja muita elämämme tärkeitä asioita, johdatusta elämään."
Tällä viikolla Jumala taas muistutti oikein olan takaa siitä, että Hän huolehtii elämämme ajallisista tarpeista runsaasti, ylenpalttisesti ja sellaisin keinoin, joita emme olisi voineet kuvitella olevan olemassakaan.
Jumalan varastoissa kun on kaikenlaista ja Hän hyvin mielellään haluaisi meille antaa, jos vain meille kelpaa.

Työkenkiä itse jalkaansa solmiessaan mies huomasi, että tänään oli puoli vuotta kulunut lonkkaleikkauksesta kotiutumisesta. Olemme onnellisia uusista lonkista ja siitä, että mies voi lähteä töihin. Ei ole koskaan ennen miehen töihinmeno niin onnelliselta tuntunutkaan, kuin nyt leikkauksen jälkeen. Eli: kiitos työstä.

Uunillinen kaalilaatikkoa

3kg keräkaalia
800g naudan paistijauhelihaa
5dl keitettyä riisiä (puuroriisi tai riisi-ohrakin käy)
4 munaa
1/2 l  lihalientä
3dl siirappia
voita paistamiseen ja vuokien päälle
4rkl meiramia
valko- ja mustapippuria, valkosipulirouhetta
suolaa
grillimaustetta tai muuta yleismaustetta

Jos jaksat, ruskista kevyesti suikaloitu kaali voissa pannulla. Jos paistaminen tuntuu liian suurelta urakalta, keitä kaalisuikaleet suolavedessä puolipehmeäksi. Talvikaalia täytyy keittää kauemmin kuin alkusyksyn kaalia. Itse tyydyin keittämään kaalin, 3 kiloa on urakka muutenkin.
Laita suureen, laakeaan kulhoon kaali, ruskistettu, maustettu jauheliha, keitetty riisi, munat, siirappi ja mausteet. Jos käytät yleismaustetta myös koko seoksen maustamiseen, lisäsuolaa ei tarvita paljon. Sekoita, kunnes ainekset ovat tasaisesti sekaisin.
Sovita paistoastiat uunissa ennen uunin kytkemistä päälle. Tästä määrästä tulee "uuni täyteen", eli suuri paistovuoka ja kapea leipävuoka.
Laita seos vuokiin tasaisesti ja lisää lihalientä noin 2/3 vuokien korkeudesta. Lisää muutama voinokare päälle.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa reilut puoli tuntia ja laske sitten lämpö 150:n asteeseen. Jatka paistamista ainakin tunti.

Lihattomana voit kaalilaatikon tehdä soijarouheesta ja korvata lihaliemen kasvisliemellä.
Sipulia ei minun laatikostani löydy, useimmat sitä kuitenkin käyttävät.
(Meillä ei oikein kukaan ole ihastunut tavalliseen sipuliin.)

Muista peittää  vuokat jäähtymisen jälkeen foliolla. Ruoka ottaa aika helposti makuja ja hajuja ympäristöstä.
Sopii hyvin pakastettavaksi, jos epäilet, ettei tule muutamassa päivässä syötyä.
Puolukka muodossa jos toisessa on ehdoton kaalilaatikon kaveri, sekä ehta ruisleipä.
Ja tätä ruokaa syödään sitten sydämen kyllyydestä, koska ei tule niin usein tehtyä.

Hintaa tälle hurjalle annokselle tuli kokonaista 12 euroa.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Älä tule vanhaksi - ainakaan Helsingissä

Juttelin kauppareissulla naapurin kanssa. En ollut nähnyt häntä pitkään aikaan, vaikka yleensä törmäsimme usein juuri kauppojen kulmilla.
Naapuri oli aivan uuvuksissa. Hänen iäkäs äitinsä, miltei liikuntakyvytön, asuu kaupungin toisella laidalla, lähes tunnin matkan päässä. Tämä keski-ikää elävä tytär kertoi käyvänsä auttamassa äitiään joka päivä ja setvii työkseen äitiinsä ja tämän asumiseen liittyviä asioita. Vanhan äidin koti oli ollut remontissa ja asukas jouduttiin siirtämään samassa talossa olevaan toiseen asuntoon. Sairaseläkkeellä oleva tytär sairaslomalla olevan miehensä kanssa oli hoitanut muuttohommaa edestakaisin. Tytär kertoi kotisairaanhoidon käyvän äidin luona kerran viikossa. Äidin liikuntakyky oli sitä luokkaa, että hän hiipimällä rollaattorin kanssa selviää vessareissusta, mutta kaatuu yhtenään ja joutuu soittamaan turvarannekkeellaan apua. Jokaisesta ylösnostoreissusta tulee vähintään 35:n euron lasku.
Vaikka en olisi terveydenhuollon ammattilainenkaan, tuollaisen kertomuksen kuuleminen teki kipeää. Tuli hyvin surullinen mieli, toisaalta ärtymys nosti päätään.
Se naapuri, jota käyn auttamassa pitääkseni edes jonkinlaista tuntumaa ammattiini, saa myös lisäapua kaupungin kotihoidolta. Yhteistyö toimii ja asioista puhutaan ja nähdäkseni kaikki osapuolet ovat kohtuullisen tyytyväisiä.
Nyt tämän ensinmainitun naapurin tapauksessa huomasin, että tilanne ei ole lähellekään tyydyttävällä tolalla.
Neuvoin häntä oman ja äitinsä edun vuoksi kutsumaan koolle hoitokokouksen, jossa ovat läsnä lääkäri, vanhuksen omahoitaja kotisairaanhoidosta, tytär miehensä tukemana ja vanha äiti. Neuvoin kirjoittamaan paperille muistiin asiat, joista tytär haluaa puhua ja tärkeimpänä asiana sen, ettei itse jaksa nykytilanteessa.

Jos vanhuksen tai tämän omaisen toimintakyky, joko fyysinen tai henkinen, on alentunut, on omien oikeuksien perääminen hyvin vaikeaa. Aina ei edes tiedetä, että ongelmat olisivat hyvin helposti ratkaistavissa. Ei tiedetä, kenen puoleen kääntyä ongelmatilanteessa. Aina ei edes huomata, kuinka pahaksi tilanne on jo päässyt.
Tällaiset blogikirjoitukset ja asioista purnaaminen ei muuta Suomen häpeäkuntien vanhustenhoitokäytäntöjä.
Suomesta onneksi löytyy kuntia, köyhiäkin, jotka panostavat ajanmukaisiin vanhusten hoiva-, koti-,sairaanhoito-ja kotiapupalveluihin. Niissä kunnissa on tietoinen valinta jättää miljoonaluokan kulttuurihankkeet toteuttamatta ja suunnata voimavarat tärkeisiin asioihin. Kaupungin päättäjät voivat viettää vaikka vaihto-oppilasvuoden tutustumassa Tanskan esimerkillisiin hoitokäytäntöihin, mutta mitään todellista kurssinmuutosta ei ole näköpiirissä. Tällä hetkellä ainakin Helsingissä näyttää ilmapiiri kääntyvän entistä julmempaan suuntaan. Jää miettimään, mitä oikein pitää tapahtua, että asiat muuttuvat.

Kirjoitukseni tarkoitus on herätellä teitä, jotka aiotte vanheta helsinkiläisinä: nyt kannattaa tosissaan ruveta laittamaan euroja sukanvarteen, jotta sitten vanhoina ja raihnaisina saatte apua ja hoitoa edes rahalla.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Bussilla mummolaan?

"Turistibussin" kuljettaja tuli oikein iloisena kotiin reissultansa. Oli kuulema kaikinpuolin onnistunut reissu ja aikataulukin oli pitänyt minuutilleen. Matkan alussa oli kyllä joutunut kysymään puhelimessa neuvoa pieneen ongelmaan: auton moottoria ei saanut sammumaan. Kaveri oli neuvonut pysäyttämisen jälkeen vaihtamaan 7-vaihteelle, niin moottori sammuu. Mammakin oppii samalla lisää bussien käyttäytymisestä.
(Täällä kaupunkiajossa on bussimalleja, joiden ovet eivät sulkeudu, jos vilkku on päällä. On kutkuttava tilanne muijan istua kyydissä ja mennä kuiskaamaan liikkeellelähtöä yrittävälle kuljettajalle, että laita vilkku ensin pois päältä, niin saat ne ovet kiinni. Toisissa autoissa kun on lisäksi turvajärjestelmä, ettei auto lähde liikkeelle, jos yksikin ovi on auki.)
Mies soitti minulle sieltä Hämeenlinnasta. Oli erikoisen hyvällä mielellä, koska heille oli tarjottu lohikeittoa. Aamun kangertelu oli jo unohtunut ja mies valaisi koko päiväni sanomalla, että "haluaa vanheta kanssani."
Tuo lause oli asteikon toisesta ääripäästä, kun itse olin yhteen hänen muutamasta aamupäivän puhelustaan toivottanut lopuksi, että "muista ottaa pääsi mukaan."
Kun kokee olevansa sormuksenvahvassa turvassa parisuhteessaan ja vihdoin viimein on opittu ottaa reilummin huumoria mukaan yhteiseloon, voi vanha-aatami joskus oikoa puutuneita raajojaan parisuhteen kammarissa aiheuttamatta katastrofia.
Sain näistä bussijutuista idean, joka varmaan etenee toteutukseen asti. Jos juhannuksen mummolanmatkamme toteutuu, vuokraamme ihan kunnon linja-auton. Jos matkaanlähtijöitä on tusinankin verran ja tavaroita lähes viikoksi, on pikkubussin vuokraaminen aika heppoinen ratkaisu. Kaiken lisäksi linja-auton vuokra on kolmasosan pikkubussin vuokrasta. Eipä tarvitsisi nipottaa, mitä kannattaa pakata mukaan ja kuka istuu kenenkin vieressä, jotta sopu säilyy. Lisäksi mammankaan ei tarvitsisi jännittää matkantekoa. Kun istun miehen kyydissä bussissa, matka on silkkaa nautintoa, mutta jos hän ajaa henkilöautoa, kylmä hiki kohoaa otsalle ja päätä särkee koko matkan.
Mummon kanssa eilen puhelimessa totesimme, että mummolan lasipurkkivarasto ei suinkaan ole ylimitoitettu, joten jatkan meille kertyvien purkkien pesua ja laatikoihin pakkaamista. Siinähän ne sitten hilpakkaasti kulkisivat mummolaan isossa autossa. Samalla voisi rahdata mummolan vanhan talon puolelle jo sellaista tavaraa, mitä ei täällä enää tarvita, mutta mummolassa tarvitaan. Olisi jo vähän niinkuin jalka ovenraossa maallemuuttoasiassa.
Hip-hei, Kangasniemi, täältä tullaan!

Ajoissa?

http://c-album.com/kuvat/sirkunkotona/201111.jpg

Kuten kaikki olemme huomanneet, viikot hujahtavat jotenkin juoksujalkaa. Olisi paras jo oikeasti virittäytyä kevättunnelmaan, koska sitten kun pää tajuaa, että "kas, kevät on tullut!", seuraavalla viikolla onkin jo juhannus. Ja jotkut pilaavat muidenkin elämän väittämällä, että juhannuksen jälkeen päivä alkaa lyhentyä ja Suomen kesä kääntyy lopuilleen.
Viikkojen juoksusta johtuen viime viikon kuvaa ihaillaan nyt.
Minun piti kuvaajalta, Pikkuveljeltä, vielä varmistaa, että onhan tuo ihan oikeasti ampiaispesä. Se on ja se löytyy mummolan "etelän puolelle menevän tien varrelta, kivenkolon takaisista pihlajista."
"Kivenkolo" oli yksi jännittävimmistä, aikuisten lähes kieltämistä leikkipaikoista. Aikana, jolloin sanaa "kierrätys" tai "ongelmajäte" ei edes tunnettu, kivenkoloon piilotettiin rikkinäiset hehkulamput, astiat, pienehkö metalliromu ja sellainen jäte, jota ei voinut polttaa. Ei isä nyt sinne mitään vanhoja akkuja tai muuta oikeasti ongelmajätteeksi lukeutuvaa romua tuonut, mutta tuohon aikaan sentyyppinen jätteiden hävittäminen oli aika tyypillistä maaseudulla. No, lapsethan sitten löysivät "uusiokäyttöön" kaiken sen mielenkiintoisen tavaran kiviröykkiön uumenista. Monenmoiset tuntikausia kestävät kotileikit siellä vuosien varrella leikittiin.

Tänä aamuna ajattelin, kuinka on mahdollista mennä naimisiin ihmisen kanssa, joka on jossakin perustavaa laatua olevassa ominaisuudessa täysi peilikuva/kääntöpuoli puolisostaan.
Mies oli lupautunut kuskaamaan seurakunnan eläkeläistenpiirin (sen, jossa hän keskiviikkoisin viihtyy) vierailulle Hämeenlinnan kollegoiden luo. Parin viikon ajan seurailin sivusta bussinvaraussysteemejä ja lähtijäjoukon paisumista. Tänä aamuna puoli tuntia ennen tilausbussin hakuaikaa mies ihmettelee ryppyistä paitaa, aikoo levittää vielä lankkia kenkiinsä, etsii rahaa, laulun sanamonistetta, tiettyä cd-levyä matkamusiikiksi ja puhelinnumeroa, josta tavoittaa varikon vastaavaa, jonka piti auto luovuttaa. Varovaisin sanakääntein jälkiviisaana huomautan, että yleensä kannattaisi kaikki tuollaiset asiat etsiä edellisenä iltana valmiiksi...
Mielenkiinnolla odotan, pääsevätkö he Mikonkadun pysäkkiä edemmäs. Anteeksi tämä skeptisyyteni, mutta tämänlainen tapa toimia on minulle suuri kauhistus elämässä, vaikka kyseessä olisi maailman rakkain ihminen.
Onneksi, siis todella onneksi, näyttää siltä, että lähes kaikki jälkikasvusta ovat nähneet parhaaksi kääntyä tähän äidin edustamaan varmistajahuolehtijaryhmään, jotka oman etunsa vuoksi ymmärtävät laittaa rojunsa ajoissa valmiiksi. Pieniä lipsahduksia nyt voi sattua kelle hyvänsä, mutta isänlainen massiivinen totaaliunohtaminen olisi suuressa perheessä aikamoinen riesa.

Eskarilainen lausahti äsken katsellessaan jonkun sotku/siivousohjeman loppuja:
-" Millon meille tulee joku näyttämään, miten siivotaan?"
Olin siihen asti ollut kohtuutyytyväinen itseeni, kun olin aamutuimaan setvinyt kaksi säkillistä poismenevää  liianvähäntarpeellista tavaraa ja vaatetta. Onneksi on ensi kuussa ne Kierrätysmessut Kaapelitehtaalla, jotta voi rahdata sinne kaiken sen roinan, mitä ei enää jaksa katsella. Ne messut on takuuvarma keino löytää uusi omistaja ihan mille silpulle tahansa. Monilla näyttää olevan periaate, että kun ilmaiseksi kerran saan, kannattaa ottaa.

Jos jotakin mielenpiristystä kaipaa, Tirtetan eilinen toteamus on hyvää lääkettä.
Hän puki ylleen koko prinsessavaatearsinaalinsa ja istui penkillä käsiään katsellen.
- "Minulta puuttuu enää prinsessahanskat. Prinsessan kädet minulla on jo valmiina."

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kissanpentu nenässä

Tirtetta tulee hädissään luokseni.
- "Se kissanpentu meni mun nenään. En tehnyt sitä tahallaan..."
Äidin raksuttimet yrittävät ymmärtää, mistä kissanpennusta on kyse. Meillä kun ei pitänyt olla nenäänsopivaa kissaleluakaan. Käsken Tirtetan niistää kovasti, mutta lapsi hädissään vetää sisäänpäin..
Tirtetta oli parivuotias, kun meillä tuli sairaalareissu Lego-palikan takia, joka piti imun kanssa ottaa nenästä pois.
Samalla kun niistämme nenää voimallisesti, yritän selvittää, mikä sinne nenään oikein meni.
- "Semmoinen kissa, joka oli siinä risussa."
Siis pajunkissa.
Laitan lapsen selälleen keittiön työpöydälle ja kurkistelen lampun kanssa nenään. Pajunkissaa ei näy, mutta tuntuu.
Hevillä en lähtisi saman lapsen kanssa samoille asioille päivystykseen. Kokeilen vielä yhtä konstia: laitan
lääkeruiskuun lämmintä vettä ja ruiskutan sen voimalla tytön nenään. Käsken taas niistää kovasti ja sieltähän se onneton pajunkissa lennähtää lattialle.
Sisarukset olivat huojentuneita, koska muistivat hyvin edellisen nenäepisodin.
Isosiskolle ei kuulema tapauksesta saa kertoa, koska tämä oli "paha kertomus".
Nyt Tirtetta livertää onnellisena, koska ehti jo itsekin pelästyä, että tuli sairaalareissu.

Tältä päivältä on myös muistiinmerkitty Tirtetan huomio:
"äitejä voi kutsua tytöiksi, koska ne menevät perhekerhoon. Isejä voi kutsua myös vaariksi. Joskus pojiksi ja miehiksi."

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Kaikki kotona paitsi isi töissä

Perunamuussi kolmesta kilosta Rosamundaa ja 60 kalapuikkoa, viisi koneellista pyykkiä ja kymmenen litraa maitoa kaupasta. Mies lähti yöksi töihin ja sanoo lähtiessään ilkikurisesti (niin ettei lapset kuule):
- "Minulla olisi kana kynittävänä tuon mamman kanssa".
Eikö saisi mamman kuin mamman tuollainen lause hyrisemään?
Jos vain näkyisi, kuu olisi tänä yönä komea.
Tirtetta antoi isälle ennen töihin lähtöä hyvät korvahoidot. Leikkilääkeruiskulla laitettiin korvaan "vastalääkettä neljä ritlaa ja vitamiinirokotus". Pinkillä prinsessatossulla hierottiin korvat kuntoon ja välillä potilaan selkää pitkin käveltiin hakemaan lisää rokotusta ja lääkärin kännykkä. Potilaan selällä istuen lääkäri soittaa välillä kaverilleen ja sopii pyhäkouluun menosta. Kun isipotilas on hoidettu, lapsilääkäri käpertyy isin kainaloon ja sanoo jäävänsä siihen nukkumaan.
Kysymme Tirtetalta, tuleeko hänestä isona lääkäri tai hoitaja. Ei tule kuulema. Tulee "ostaja, joka hoitaa finnejään".

Vanhin tytär soitti ja kertoi: lapsenlapsen farkkujen takataskusta oli löytynyt mummolan hoitopäivän jälkeen superpallo. Lapsiraukka oli nukkunut pitkät päiväunet pallo pepun alla..

Isot pojat laittavat pystyyn kesyä saunomiskilpailua. Kesy sen takia, että mammakin pärjäisi siinä kisassa. Eivät ole nämä kaupunkilaissähkösaunapojat kovia löylyjä nähneetkään. Mummolan saaressa on mummon ostama saunamökki. Sen löylyt on minulla vielä testaamatta.
Elämäni parhaat saunomiset ovat olleet enoni savusaunassa. Lukijakunnassa on muutamia, jotka tietää, mistä puhun. Enon saunalle kuuluu kunniamaininta "suojelukohde".

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Äiti sai ahkeruustarran!

Houkuttelin Tirtettaa mukaan leluhuoneen siivoustalkoisiin. Hänellä oli siellä ollut ihan mukavat leikit, ainakin rojun määrän perusteella. Patjakin oli nostettu lattialle. Katsojasta riippuen sotku oli joko kauhea tai tavallinen.
- "Minulla on niin paha pölyallergia, että minä en voi siivota. Minä istun tässä ja katson, kun sinä siivoat" Tirtetta sanoi ja istui palikkalaatikon päälle eteisen puolelle.
- "Kyllä se on hyvä, että sinä äiti siivoat tuon sotkun. Kun homma on hoidettu, minä kinkutan tätä kulkusta" hän jatkoi ja näytti pyhäkoulusta saamaansa suurta kulkusta.
Vetelin mopilla rojut kasaan keskelle lattiaa.
- "Kerran sinä äiti olet noin reipas, minä annan sinulle sitten ahkeruusmerkin, kun olet kaikki siivonnut."
Kun sain rojut ylös lattialta, Tirtetta tulee luokseni. Hän ojentaa itsepiirtämänsä tarralapun:
- "Saat ihan tällaisen perhostarran, kun siivosit niin reippaasti."
Voi, miten äiti tuli iloiseksi! Enpä ole ennen niin hienoa ahkeruuspalkkaa saanutkaan. Perhostarra on nyt keittiön kaapin ovessa ja kaikki ohikulkevat kyselevät, "mikä tuo on".

Isi käväisi pikaisesti kahvilla kesken työpäivän. Kerroin hänelle saamastani ahkeruustarrasta. Isinkin työtä oli huomioitu.Tirtetta oli kysäissyt:
- "Isi, pidätkö sinä työstäsi?"
Kyllä isi kuulema pitää.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Kääretorttu täytteellä, joka kerrotaan lapsille vasta syömisen jälkeen

Makeannälkä yllätti. Pakasteesta löytyi rasia "keitetty mansikka sok", äitini ansiosta. Kylmiössä muutama purkillinen puolukka-marja-aroniahilloa ja mansikan tuju makeus on selätetty. Edellisestä täytekakkuilusta oli jäänyt Flora Vispi-purkki. Siitä tehdystä vaahdosta pidän sen takia, että maku on kuin aidossa kermassa, mutta vaahdon olemus on mukavan myötäilevä ja jos leivonnaiset joutuvat odottelemaan syöjiään pöydällä, Florakerman vaahto jaksaa odottaa väsymättä.
Uuni lämpiämään 225 asteeseen.

4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja tai maissitärkkelystä
1 tl leivinjauhetta
ripaus vaniljasokeria

Vatkaa ensin huoneenlämpöisiä munia ja lisää sitten sokeri vähitellen. Lisää jauhoseos siivilän läpi ja sekoita kaapimella taikina turhaa sekoittamista välttäen. Kaada leivinpaperin päälle pellille. Paista uunin keskitasolla 6-8 minuuttia, kunnes pinta kauniin värinen.
Paistumisen aikana levitä pellin suuruinen leivinpaperi pöydälle. Itse teippaan pienillä teipinpaloilla paperin pöytään, jottei paperi karkaa torttupohjan kippaamisvaiheessa. Ripottele paperin päälle sokeria.
Ennenkuin alat kipata paistunutta pohjaa paperin päälle, häädä mahdolliset lapset ja lemmikit KAUAS. Jos sinulla on taipumus menettää hermosoluja leipomispuuhissa, tämä työvaihe on suurin riski suuttua katsoville lapsille.
Yhdestä kermapurkista riittää sopivasti kahteen torttuun, joten toinen kannattaa tehdä samaan syssyyn.
Kun pohja on jäähtynyt, levitä hillo/ mitä nyt keksitkin käyttää, torttulevylle. Kermavaahto kannattaa levittää levyn keskiosaan, ettei se "tursu"  rullaamisen jälkeen pitkin pöytää.
Pyöritä napakka rulla ja jätä saumapuoli alaspäin paperiin käärittynä tarjottimelle jääkaappiin. Muutaman tunnin "tekeytyminen" tekisi kääretortulle hyvää, käytännössä mahdotonta, vaikkei perheessä olisi ainuttakaan ahmimishäiriöistä.
Gluteenittoman saat kääretortusta käyttämällä pelkkää perunajauhoa/maissitärkkelystä. Silloin lopputulos lähentelee jo unelmatorttua...

Tämän herkun myötä onkin oivallinen hetki toivottaa lämpimästi tervetulleeksi kaikki uudet, lukijasuhteensa virallistuttaneet lukijat, kuin myös muut mieltälämmittävät satunnaiset/ säännölliset lukijat. Vaikka ette kommentoimista harrastaisikaan, bloginpitäjä näkee omista "tilastoistaan", että kävijöitä on ollut. Hurjan kiva höpistä, kun joka päivä joku jaksaa käydä niitä höpinöitä ihmettelemässä.
Terveisiä vain kaikille tutuille ja tuntemattomille, nyt se aurinkokin tuolla paistais, mitäs ruvetaan tekemään?
Lapsena "autettiin kevättä". Taidan mennä kokeilemaan tuonne kävelytien puolelle, kuinka kauan saan huitoa lapion kanssa vedelle juoksu-uria viemäriin, ennenkuin joku tulee kysäsemään, mitä muija oikein puuhaa.

Haa! Jos haluatte lukea, kuinka 17-vuotias kaupunkilaistyttö huseeraa maatalouskoulun traktorinpukilla, tyttäreni blogiin "Minä muutan maalle!" pääsee klikkaamalla tuossa sivussa olevaa otsikkoa.
Tuo traktorihomma ei olisi onnistunut tytön vanhemmilta.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Logiikka- vai logistiikkaongelmia?

Minkähän alan opinnoilla minun pitäisi olemassaolematonta ansioluetteloani täydentää, että löytyisi jotakin järjestystä näihin sekalaisiin tekemisiini? Missä koulussa opetetaan järjestelmällistä, kurinalaista, päämäärätietoista työskentelytapaa, jota voisi soveltaa suurperheenäidin taloudenpitoon? Minun ihan oikeasti pitäisi opetella tekemään yksi työ rivakasti loppuun ja vasta sitten päättää, mikä on tärkein seuraava homma.
Tänäkin aamuna oli tilanne, vaikka ei edes ollut lapsenlapsi hoidossa, että pullataikina makaa puoliksi leivottuna pöydällä ja tunnin kuluttua olisi pitänyt olla Lauttasaaressa koulupojan kanssa hammaslääkärissä ja ennen sinne menoa laittaa miehen työeväät, sopia kuka hakee eskarilaisen, kipasta naapurintädin luona ja tietty paistaa ne kolme pellillistä. Niinhän siinä väistämättä kävi, että ensimmäinen pellillinen meni uuniin liian vähällä kohotuksella ja viittä vaille yhtä oli pakko hypätä taksiin, jotta ehdimme sinne hammashoitolaan.
Kun puolen tunnin kuluttua tulemme takaisin, on jo uudet haasteet odottamassa ratkaisuaan. Käynti verkkopankissa paljastaa karunviileän tosiasian, että olin maksanut pankkikortilla useammin kuin luulin tehneeni ja jotakinhan siihenkin pitää keksiä, kun perjantain tilipäivään on matkaa. Jälleen muistutin itselleni, että paras vain pitäytyä käteisen kanssa makselussa, kun ei nuo korttihommat oikein minulta luonnistu.
Pyykkikonekin oli koko päivän minua edellä: en ehtinyt edellistä korillista saada ripustettua, kun oli jo uusi lasti odottamassa.
Iltapäivällä ajattelin pestata  Käsityöläislapsen työorjakseni. Hän kun tuli oikein reippain askelin koulusta, vaikka melkein itkua väänsi, kun oli ollut niin rankka telinevoimistelutunti. Tämä lapsi on erikoistunut mitä hauskempiin verukkeisiin, kun häntä pyydetään johonkin kotihommaan. Olen muutaman kerran sanonut, että joku päivä vielä kirjoitan kirjan "H:n kootut verukkeet". Siis jos ei ole maha kipeä tai särje hirveesti päätä, niin ainakin yksi läksy on tekemättä tai on jo liian myöhä alkaa tehdä kotihommia. Voi olla myös liian aikaista, tai liian kylmä tai kuuma ilma, tai liian vähän happea sisällä tai liian kova tuuli ulkona viedä roskia. Sukkien puute voi myös estää kotitöiden suorittamisen. Usein on myös juuri sillä hetkellä mentävä suihkuun tai odotettava, että suihku vapautuu. Joskus kotitöiden tekemisen estää toissaviikkoinen aherrus leluhuoneen siivoamisessa. En edes mainitse näitä: siitä ei saa rahaa, väsyttää, on nälkä, koko päivänä ei ole saanut mitään ruokaa, ei ole pitkään aikaan syönyt mitään, selkä on melkein poikki, jalat tuntuu niinkuin ne olisivat puutuneet, sukkapuikko hävisi, nenä pitää niistää ja eihän täällä kukaan muukaan siivoa.
Tänään romujen keräämisen olohuoneen lattialta esti liikuntatunneilla harrastettu telinevoimistelu, joka oli ollut tosi rankkaa.
Tälle lapselle annan aika paljon anteeksi näiden kotihommien suhteen, koska hän piirtää vapaalla kädellä pikkuveljellen aivan tautisen upeita karttoja maapallon eri kolkista. Pikkuveljen seinällä komeilee nyt Euroopan, Afrikan ja Austraalian kartat pikkutarkasti piirrettyinä ja paikat nimettyinä. Viime viikolla tyttö toi kotiin maantiedon kokeen, josta oli saanut täydet pisteet. On ilahduttavaa huomata, miten jokainen lapsi löytää omat mielenkiinnon kohteet ihan ilman vanhempien puskemista.
Jottei mamman elämä mene ihan sanahelinäksi ja mies työstä tullessaan löydä "ihanaa naarastaan" (joksi keksi minua puhelimessa illansuussa nimittää ja kielsi tänne kirjoittamasta) koneen ääreltä napisemasta, on paras vielä tarttua pyykkihärkää sarvista. Tiskipöydälle toivotan: "lepää rauhassa".

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Tiistaiko se tänään olikin?

Blogitilastojen mukaan lukijat tykkää lueskella juttuja, "mitä suurperhe tekee". Pari päivää tässä haudoin jutunjuurta aiheesta "mistä suurperheen äiti tykkää". Kun sitten koko ajan jumituin ensimmäiseen lauseeseen:
"suurperheen äiti tykkää siitä, kun aamulla herätessä ei tarvitse koskaan miettiä, mitä tänään tekisin", päätin jättää aiheen tuonnemmaksi, josko elämässä löytyisi muutakin mukavaa.
Tämän päivän on tehnyt karvan verran hilpeämmäksi auringonvalo, joka tuntuu antavan elämänuskoa ja tarmoa.
Tarmoa tietysti löytyy ihan luonnostaan, kun lähtee lapsenlapsen ja Tirtetan kanssa aamulla perhekerhoon, kun ensin on evästänyt koulutielle reilut puoli tusinaa vaihtelevasti motivoitunutta koululaista.
Säpinää oli perhekerhossa, laskuissa pääsin viiteentoista äitiin, lapsia ainakin 30. Kuinkahan monta tuntia päivässä ja monena päivänä viikossa Tirtetan täytyisi oleilla perhekerhossa, jotta hän kyllästyisi siihen!? Kun sanon pariin kertaan valmistelevan varoituslauseen "kohta meidän täytyy lähteä kotiin", Tirtetan leikkivauhti vain yltyy.
Turha edes ehdottaa, että sille lapselle tekisi hyvää päästä päiväkotiin ikäistensä seuraan. Olen nähnyt sen homman 12 kertaa: lapsi rutkuttaa ja rutkuttaa, "miksi minä en koskaan pääse päiväkotiin" ja saattaa rutkuttaa pari vuottakin. Sitten se autuus koittaa ja sinne päiväkotiin päästään. Ensimmäisen viikon jälkeen into laantuu ja aletaan anella "voisinko pitää vapaapäivän tarhasta?". Muutaman viikon kuluttua: "voisinko pitää lomaviikon päiväkodista?" ja jouluun  mennessä virsi on tämä: "onko pakko mennä päiväkotiin, voisiko sen lopettaa?"
Minä en edes yritä pelata omaan pussiini, vaan kerron kaikki hauskuudet ja riemut ja ihanat ruuat, mitä päiväkoti voi tarjota. Sirkuskäynnit, retket, metsämörrit ja laskiaisriehat.
Onko se sitten niin, että kun lapsi ymmärtää, että äiti pitää lystiä kotona, niin miksi ihmeessä hänen pitäisi olla päiväkodissa. En kovinkaan usein ole nähnyt työssäkäyvien äitien lasten ruinaavan kotonapesimiseen, vaan heille on ihan maailmanjärjestys, että päiväkotiin tullaan joka arkiaamu ja iltahämärissä lontustetaan kotiin pesemään pyykkiä.
Itse en ole koskaan lapsena ollut päiväkodissa, edes kerhossa, joten en tiedä, mistä olen jäänyt paitsi.
Mieheni tietää, mitä on kuskata pyöräntangolla istuvaa pikkuveljeä päiväkotiin. Tänä päivänä alaikäinen sisarus ei saa edes hakea lasta päiväkodista.

Silloin tällöin sattuu niin, että mies lukee työvuorolistaansa väärän päivän kohdalta. Niinkuin tänään. Hänen työvuorolistassaan on joka päivälle hirmu litania kellonaikoja. Ensimmäinen aika kertoo työajan alun ja toinen ajoonlähdön ajan. Jokaisen tauon jälkeen on taas kaksi kellonaikaa. Lisäksi vuorolista kertoo ajettavan linjan, paikan, missä vuoro pitää vastaanottaa ja bussin vuoronumeron. Harjoittelun jälkeen minäkin olen oppinut listaa lukemaan. Ja lukea sitä pitäisikin, ihan joka päivä. Kahdet pöperöiset aivot ja neljä harittavaa silmää todennäköisesti tulkitsisi listan varmemmin oikein, eikä tarvitsisi sitten napittaa työpaitaansa metromatkalla ja jättää lähtökahveja juomatta. (Tänään kyllä sitten jäi lounaskin mieheltä syömättä.) Kai hän ajoissa töihin ehti, kun ei ole soittanut. Hänellä on "outo" tapa soittaa minulle aina sellaisesta tilanteesta, josta ei kaukoparantajakaan pysty auttamaan. (Esimerkiksi seisoo keskellä yötä varikon lukitun portin ulkopuolella, eikä  missään näy ristinsieluakaan. Tai: hytisee 30:n asteen pakkasessa Vantaan korvessa ja katselee bussin sisällä saksien kanssa riehuvaa huumehörhöä ja kysyy minulta, missähän poliisi mahtaa viipyä.)

- - -

Tirtetta oli kanssani pankkiautomaatilla. Tavallisesti hän etsii "aarteita" loskaisesta maasta tai kurkottelee, mitä roskiksesta saattaisi löytyä, ilman että äiti huomaa löydön. Nyt hän hoksasi setelit kädessäni.
- "Rahaa!!?" kuului epäuskoinen, hämmästynyt ääni.
- "Saako tuosta laitteesta rahaa?!! Ja vielä tuollaisen valkoisen lipun kaupan päälle!"
Tällä kertaa ja tämän lapsen ollessa kyseessä, tyydyin vain lyhyesti myöntelemään, enkä käynyt tarkemmin selvittämään, että laite on aika ronkeli sen rahanjakelun suhteen.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Viikon kuva: riihen ovi

http://c-album.com/kuvat/sirkunkotona/201110.jpg
Mummolan riihen ovi.
Piti ihan mummolta ja papalta kysellä lisätietoja, mutta enää kummankaan aikana riihtä ei käytetty alkuperäiseen tarkoitukseensa, viljan kuivaamiseen ja puimiseen. Lapsuudessani riihessä säilytettiin "alaan" liittyviä välineitä ja työkaluja ja muistaakseni myös saunavastoja kuivatettiin siellä.
Tuo kuvassa näkyvä oven pikkuinen luukku, joka aukeaa erikseen, oli minusta lapsena hurjan mielenkiintoinen. Sille varmaan on oma nimityskin, mutta oli jo äidiltäni ja isältäni päässyt unohtumaan. Jos joku lukijoista tietää oman kotiseutunsa nimen riihen oven luukulle, kiitollisuudella kommentit vastaanotetaan. Laita myös maininta, missä päin Suomea tiedät nimitystä käytetyn.
Kun tarkemmin rupesin itselleni tuota viljan riihessäkuivaamista selvittämään, tajusin, että riihen valtaisasta uunista ei todellakaan ole hormia ulos, vaan riihen seinässä on pari pientä luukkua, joista savu pääsi ulos. Oven pikkuluukun tarkoitus on täytynyt liittyä uunin lämmitykseen ja ilman kulkemiseen riihessä lämmityksen aikana.
Koko oven auki pitäminen lämmityksen aikana olisi jäähdyttänyt riihen.
Mummolan riihessä on vielä tallessa viskuukone, jolla jyvät puhdistettiin roskista ja akanoista. Äiti kertoi, että suurina puolukkavuosina viskuukoneella puhdistettiin myös puolukat.
Mummolan riihtä on jossakin vaiheessa madallettu ja uuni on purettu jo aikaa sitten pois.
Viimeksi siellä käydessäni nokisissa seinissä oli vielä alkuperäinen riihen tuoksu.

Hulluista ideoista poikii aina joskus täysosumia. Minulla on kutkuttanut mieltä ajatus, että jos joskus alan mummolassa harrastaa majoitustilojen tai lomapaikkojen vuokraamista, riihestä saisi uskomattoman ihanan lomatalon...niinkuin olen sanonut, mummolassa vain mielikuvitus on rajana, mitä siellä voisi laittaa toimeksi. Mahdollisuuksia olisi vaikka mihin.
Oivallisen muistutuksen sain eilen, kun katselin jotain ruokaohjelmaa syrjäsilmällä. Amerikkalainen nainen piti ruokapaikkaa keskellä ei mitään kylässä, jossa oli 50 asukasta. Lounasaikaan hänen ruokalassaan kävi 100 henkeä syömässä vuohenlihahampurilaisia. Hän kasvatti ja teurasti itse vuohet. Ruokailijat tulivat matkojen päästä autoillaan keskelle erämaata.
Muistutus siis siitä, että jos ideasi on hyvä, asiakkaatkin löytyvät.

Tirtetta oli pyhäkoulussa piirtänyt päivän aiheesta, laupiaasta samarialaisesta. Ensin hän oli piirtänyt iloisesti nauravan papin. Sitten kuvassa oli hakattu ja pahoinpidelty mies, jota samarialainen tuli auttamaan. Pyhäkoulun opettajasetä oli tullut isälle kertomaan, että ei ollut koskaan nähnyt niin iloisesti hymyilevää hakattua miestä, kuin Tirtetan piirustuksessa. Poikkeuksellinen kuva oli jätetty pyhäkoulun seinälle.
Kyselin Tirtetalta, kuinka hän oli jaksanut kirkossa olla. Olinhan pitänyt pienen muistutuspuheen, että pitää lähteä nätisti pois, sitten kun isi käskee. Tirtetta kertoi "juosseensa ees ja taas, sinne ja tänne, kun pienet pojat olivat ajaneet häntä takaa ja ne olivat olleet kuulema pahoja poikia." Flyygelin alle Tirtetta oli mennyt piiloon ja sieltä oli isi saanut häntä kiskoa. Edellisellä kerralla kirkkoon unohtuneet "savikupit" olivat onneksi löytyneet sivusalin ikkunalaudalta viilipurkista ja niillä isi sai houkuteltua Tirtetan lähtemään. Edellisellä kerralla olivat pyhäkoulussa muovailleet suloisia pieniä savikippoja ja Tirtetan harmiksi ne olivat unohtuneet kirkkoon. Onneksi nyt löytyivät ja äiti kuulema "saa istuttaa kasveja niihin ja viedä puutarhaan sitten kesällä mummolassa."
Kun isi ja Tirtetta iltapäivän puolella tulivat kirkosta, sanoin isille, että ei nyt välttämättä haaksi itselleen huomiseksi aamuksi ylitöitä, että ei se 4.20 herääminen mitään herkkua ole maanantaiaamuna. Isi ehti sanoa, että "jätetään se asia johdatuksen varaan." Samassa soi isin puhelin. Tarkastaja soittaa ja pyytää huomisaamuksi klo 6.08 varikolle ylitöihin linjalle 14B. Sellainen hyvä johdatus oli tällä kertaa.

Loppuun haaste kaikille tämän blogin lukijoille.
Voit olla mukana SPR:n Katastrofirahaston tekemässä työssä yhdellä puhelinsoitolla. Lahjoituksesi maksat puhelinlaskussasi. Lahjoituksestasi ei mene alv:a.
0600 12220  (puhelun hinta 20,12 + pvm)
0600 12210  (puhelun hinta 9,93 + pvm)
Me suomalaiset saatamme joskus olla itse avun tarpeessa. Silloin toivomme sydämestämme, että kaukaiset ihmiset ulkomailla heräisivät antamaan edes roposia.
Ainoa positiivinen asia Japanin tilanteessa on se, että tämä tapahtui vauraalle maalle, että kaiken tämän jälkeen Japani vielä nousee jaloilleen. Mutta jo yksi kuva sieltä kertoo meille, että vaurainkaan maa ei selviä tuosta kaikesta yksin.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Velikullat

Velipoika Kuopiosta, tämän vaimo ja maailman suloisin veljenpoika kävivät siis tänään pikavisiitillä. En edes kysynyt, montako kyläpaikkaa heillä oli listalla koko reissulle, mutta tälle päivälle oli Ikeassakäynnin lisäksi kolme kyläilyä. Siellä he nyt nautiskelevat elosta Pikkuveljen kotona ja siskorukka ikävöitsee täällä.. Jaa, mitäköhän ikävöitsen? Kuopion veljellä ja minulla on reilu vuosi ikäeroa ja minä olin 16, kun Pikkuveli syntyi. Pikkuveljen syntymä sattui sellaiseen saumaan, että käytännössä lähes omin pojan äidiltään. Velivauva oli viikon vanha, kun kannoin hänet sylissä toukokuun alun viileässä illassa makuupussiin käärittynä naapuriin, jonne oli matkaa reilu kilometri. Naapurissa asui tyttökaverini ja hänellä oli mukavia veljiä ja heille ylpeänä vauvaa esittelin.
Pikkuveli oli parivuotias, kun vein hänet linja-autolla kirkonkylälle "shoppailemaan". Mieleeni on jäänyt erään paikkakunnalla kaikkien tunteman hieman erikoisen mieseläjän kommentti linja-autoasemalla, kun napsimme herneenpalkoja autoa odotellessa:
- "Onko työttömyys koskaan koetellut nuorta rouvaa?"
Vaikka kysyjä olikin aikamoinen outolintu, olin kuitenkin hyvin imarreltu rouvittelusta.
Pikkuveli oli siis minulle hyvin rakas silloinkin ja hän oli minulle lastenhoidon harjoituskappale näin kauniisti sanottuna. Äiti väittää vieläkin, että jätin lukion sen takia kesken, että en malttanut lukea lapsenhoidoltani. Sitä en kyllä ihan allekirjoita, kyllä todellinen syy oli lukumotivaation puute ja se tyhmäntyhmä matematiikka.
Kuopion veljen kanssa sisarussuhde pääsi kehittymään vähän kangerrellen, koska poikaparka vietti varhaislapsuudestaan ison osan Mikkelin keskussairaalassa vaikean astman takia. Tänä päivänä astman hoito on jo niin kehittynyt, että kenenkään lapsipotilaan ei tarvitse niiden oireiden takia viettää viikkokausia sairaalahoidossa. Muistelen, että tuonne viiteen ikävuoteen asti suhdettani tähän veljeen väritti jonkinasteinen kateus, koska hänelle sairaalaan vietiin lahjoja ja pieniä herkkuja ja olin niistä mustasukkainen. Eikä minua yhtään siskona liikuttanut se, että veli jäi peräämme itkemään, kun lähdimme illan vierastunnilta kotiin! Eikä siellä suinkaan joka ilta päästy käymään, koska matkaa sairaalaan oli 40 kilometriä ja isällä ja äidillä oli navettatyöt hoidettavana.
Muistan oikein hyvin, että vielä melko "isona" tyttönä yritin aina, kun aikuisten silmä vältti, tehdä jotakin kiusaa rääpäleveljelle, joka ei ollut vielä sairastelustaan kuntoutunut.
Nyt ainakin nuo kaksi veljestä, joilla siis taitaa olla ikäeroa 15 vuotta, pitävät lystiä keskenään. Pitäisi kai kysyä heidän vaimoiltaan, mistä ne veljekset mahtavat keskenään pöpistä. Aina kun he sattuvat saman pöydän ääreen, oli sitten häät tai hautajaiset tai lakkiaiset, he puhua pulpattavat kaiken aikaa, enkä aina saa tolkkua, onko puhe autoista, kameroista vai mummolan ruohonleikkurista. Jos minulla olisi sisko, mistähän me pöpöttäisimme keskenämme?

Tirtetta tuli saunasta ja käsi poskella katseli vaatelaatikkojensa sisältöä:
- "Sä et ole ostanut mulle uusia vaatteita sieltä Kierrätyskeskukselta. Mitä mä nyt oikein puen päälle, nää on jo niin vanhoja."

torstai 10. maaliskuuta 2011

Neljävuotiaan huomioita elämästä ja miehistä

Isoveli kysyi Tirtetalta, mitä tämä tekee aikuisena.
- "Yritän piilottaa mun finnit" vastasi Tirtetta miettimättä.

- "Isä, sä haiset ihan vanhalta papalta."

- "Sä olisit parempi mies, jos sulla olis karvoja nenän alla."  (Tirtetta isälleen, kun tämä oli ajanut parransängen pois.)

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Dokumentti, joka antoi ajateltavaa

FST on kunnostautunut aikaisemminkin hyvien dokumenttien esittäjänä. Välillä on tuntunut, että kaikki katsomisen arvoiset tv-ohjelmat lähetetään tuolta kanavalta.
Viime maanantaina lähetettiin  dokumentti 68-vuotiaasta Heidemarie Schwermeristä, joka on elänyt 14 vuotta käytänössä ilman rahaa.
Useassakin blogissa on pohdittu naisen elämäntapaa ja niin ajatuksia herättävä ohjelma oli, että pakko on siitä vielä teille mainita, koska ohjelman voi katsoa YLE Areenassa haulla "Ilman rahaa". Käykää ihmeessä katsomassa; aina tuollaisesta elämäntarinasta löytää ajatuksia omaan elämäänsä ja selvästi myös vahvistusta omille mielipiteille ja elämäntapapyrkimyksille. Levollinen ja virkistynyt olokin naiseen tutustumisesta tuli, melkein kuin olisi tavannut hyvän ystävän.

Muutenkin mielessä on askarrellut viime päivinä ajankäyttö, tekemisieni tärkeys ja tarkoituksenmukaisuus, se, mihin haaskaan kallista elämääni päivä toisensa jälkeen. Pystynkö esimerkilläni näyttämään lapsilleni, kuinka kallisarvoinen lahja elämä on.
Maria Veikontyttären vinkkaama video miehestä, joka elää onnellista, täysipainoista elämää ilman käsiä ja jalkoja: palveleeko minun käteni ja jalkani muita, vain hoputanko jalkojani kiirehtimään nopeammin hautaan.
Jumala oli hurjan viisas, kun jätti ymmärryksemme ulkopuolelle tiedon kuolinhetkestämme. Jos sen tietäisimme, surisimme koko ihanaksi tarkoitetun elämämme ajan: "enää kuusi vuotta ja kolme kuukautta! Ei kannata rakentaa omakotitaloa maalle, ei ole järkeä ottaa pankkilainaakaan, en varmasti enää opiskele uutta ammattia, lapsia en ainakaan enää halua, orvoiksi jäävät kuitenkin..."
Jokainen meistä tietää, että elämänlanka on hauras ja päivien mitta voi täyttyä nuorenakin. Miksi sitten täytämme elämämme toisarvoisilla asioilla?
"Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, jotta saisimme viisaan sydämen" on tuttu lause, jota muistutetaan meille yleensä siinä tilanteessa, kun sen muisteleminen on jo liian liian myöhäistä: hautajaisissa.
Miten ihmeessä oppisin avaamaan joka aamu silmäni näkemään kaikkein tärkeimmän?
Sanoisin, että rukouksen paikka.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Kuopijon velj tulloo käömää!

Eillissäiltana, just korovatulupat oli suana survottuva korviin, alako puheli huutamaa: luulinj, jotta miehellä o jokkii hätä töessä, vuan eipä ollunna, veljpoeka se siellä soettel. Ovat aekomuksessa tulla käömää loppuviikola, hää, emäntääsä ja poekaasa, perree nuoret naeset jättäävät kottii, voe olla kouluhommat, jotka pittää hoetoo.
Viimevuottisee kalenterrii sielä merkkas mänöjää, uattelivat käövvä mahollisimma monessa paekassa piäkaopunnireissula.
Vuatenyssäkkä olis kuulema tulollaa tänne, sanon, jotta hyvihä tuo kelepoo. Kysäs,olisko mittää tarvetta mistää.
Niinko tarviisko lunta taikka röhätaotiloita kuskata Kuopijosta, niitä kuulema olis reilumma puoleisesti. Sanon, jotta on nuita omasta takkoo, vesrokko kelepoes, jos sitä olis, vuan eipä olluna vesrokkova. Kysel, tarvitaako halakoja. Sanon, jotta eipä pahemmi, vua iso pölökky kelepoes, mihi ipanat saes ajjoo vasarala naoloja. Entiset pölökyt on niin täönnä, jotta naolan naoloo ei sovi ennee naputtelemaa.
Vua veljpoeka virkko, jotta mitä sitä suotta tuomaa pölökkyvä, "oha teilä keittijö pöytä. Sillä aekoo, kun käöt nuapuri mummole ruuva lämmittämässä, minä voen lapsile näöttee, mite pöytälevvyy sua naolat lyötyvä."
Vua mistä tuo nyt tähä hättää pölökkyjä saeskaa, jollei mänis Laotakankaa kaotta ja rahtois niitä iso koevu pölökkyjä. Vua taes se olla nii laho, jotta naolapölökyks ei maha passata.

Kukkaa teistä ei taijja pahemmi tuntoo minu toesta veljee. Myö sevverra harvemmi piästää juttusile, ku hää assuu valla omassa mökissää sielä Kuopijossa asti. Aena ku uutisisa kerrotaa, jotta mitä o tapahtuna Kuopijo Petosessa, ni aena minä uattele, jotta veljpoeka se sielä o ojjaa ajana tai sen talloo o murtauvuttu. Ei ou murtauvuttu, kukat taijettii yhtenä kesänä niije pihalta viijä, ku olvat reissussa.
Se veljpoeka o monnee kerinnä. Metsurkoulut ja päevähoetajakoulut ja kaopansetänä on kerinnä olla. Helepomp oes varmaannii luetella, mitä hää ei ou koskaa vielä kerennä tekemää. Arvoon, jotta seminolooki ja orttopeedi hommii hää ei oo kerinnä vielä tekemää, leipurkii o ollu ja nuapuri sikoja hoetana.
Kerra tää veljpoeka, keskekasvune hää vielä sillo ol, mutta sae jo issääsä puolesta moottorsahhoo käsitelä, sahhoorytkäötti kätteesä. Melekee taes männä sormesta jänne poekki. Minä juoksi hättää ja vertaha siitä tulj.
Vielläi tekköö pahhoo sitä uatella. Minä oli justiisa suana ajokorti ja minä rupesi sitä Wartpurki kanssa viemää Mikkelii liäkärii. Kyllä sielä suatii istuva, ennekö kahtovat tarpeelliseks ommela poja sorme takasi paekollee.
Vähä se jäe vajjaakuntoseks, se yks sormi, vua ompaha tuo sillä pärjänä.

Pittää vissii vähä siivota tiälä enne sen veljpoja tulova. Kerra hää tulj meile, istu tuva lattijalle mato piäle ja anna olla, ku rupes ryvittämmää ja silimät vettä vuotamaa. Astmakohtaoksen tuo ruoja sae, ol sevverra pölyset paekat meilä siihennii aekaa.
Jaohelihakeittoo en laeta ruuvaks: ovat kaks kertoo peräkkäe meilä käyvvessää sitä suaneet. Pittää keksijä jottae muuta.
(Pit testata, vieläkö kielj kiäntyy. Parkymmentä vuotta poes Savosta voep tehhä halloo puhheele. Pittää opetella uuvestaa puhumaa immeiste kieltä, jos vaekka meistäkii joskus savolaesia tulloo. Hyvvee päeväjatkova vua teillennii!)

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Täti pääsi yökylään

Vanhin tytär soitti illansuussa, että heillä on huono omatunto, kun lapsi leikkii omassa huoneessa ja juttelee itselleen... että voisikohan Tirtetta-täti tulla leikkikaveriksi ja jäädä vaikka yökylään, jos rohkenee.
Eipä tarvinnut Tirtettaa houkutella, suorastaan pomppasi penkiltä ja etsimään ulkokamppeita. Maatalouskoululainen oli  jälleen altis auttamaan ja kuskasi pikkusiskon toiselle puolelle kaupunkia. Puolitoistavuotiaan sekä tämän neljävuotiaan tädin tapaaminen oli ollut suloinen: kumpikin oli ilahtunut toisensa näkemisestä ja olivat painelleet peräkanaa Melskan huoneeseen leikkimään.
Äsken tuli tyttären viesti: täti oli ollut kylvyssä, syönyt hyvin ja oli jo onnellisena unten mailla. Arvasin, että suurempi homma olisi ollut saada Tirtetta lähtemään illalla takaisin kotiin.
Ja mitä tekevät nämä Tirtetan 11 vanhempaa sisarusta täällä kotona: ikävöivät ruipeloa räpätätiä.

Tirtetta kysyi tänään isiltä:
- "Onko Jeesuksen pihalla aina kesä?"
Isi vastasi:
- "Kyllä on!"

Ruispuolukkapuuro uunissa

Ei tarvinnut olla pula- tai sota-aika Suomessa, kun ennenvanhaan emäntien kekseliäisyys oli koetuksella laadittaessa aterioita niukoista ruokatarpeista.
Pitkälle kuusikymmentäluvulle asti puolukkasurvos oli lähes ainoa ja tavallisin marjapohjainen c-vitamiinin lähde talvisaikaan. Juureksista, perunasta ja porkkanasta, c- vitamiinia kyllä saatiin, mutta kypsennystavat köyhdyttivät vitamiinit olemattomiin. Ei siis ihme, että päivittäisen c-vitamiinin tarpeen tyydyttämiseen käytettiin puolukkaa, seudusta ja marjavuosista riippuen myös karpaloa ja hillaa. Viinimarjamehujen ja -säilykkeiden valmistus alkoi oikeastaan yleistyä vasta 60-luvulla, mutta sokerin hinta rajoitti emäntien säilöntähaluja. Ilman sokeria säilykkeiden säilymisaika lyheni huomattavasti. Pulloihin umpioimalla joillakin alueilla tehtiin paksua mustikkamehua, lähes hilloa, mutta se ei suinkaan ollut jokaviikkoista herkkua.

Kaikki puolukkasurvoksesta tehdyt ruokalajit olivatkin maaseudun emäntien perusruokalistalla olevia "vitamiiniruokia". Niitä oli tarjolla lähes jatkuvasti ja puolukkasurvos oli ruokapöydässä aina ruuan lisukkeena.
Nykyajan ruokatarjonnassa vähän ala-arvostettuun asemaan on jäänyt tämä pula-ajan emäntien herkkuruoka. Sitä syötiin usein jälkiruokana, mutta saattoi korvata esimerkiksi päivän toisen pääaterian. Sokeria ei juurikaan käyttöön ollut, mutta rukiin imeltyminen teki puurosta mukavan makeaa. Leivinuuni olisi tämän tekoon ehdoton, mutta sähköuunissakin onnistuu, kun käyttää riittävän suurta astiaa, ettei puuro kuohu uuniin.
Itse käytin 6:n litran teräskattilaa, joka kestää uunin (ei muovisia "korvia").
3l vettä
6dl puolukoita tai puolukkasurvosta
4dl sokeria
11/2 tl suolaa
8dl ruisjauhoja

Laita vesi, puolukat, sokeri ja suola kattilaan hellalle. Seoksen kuumentuessa lisää ruisjauhot tehosekoittimen avulla. Kun jauhopaakut ovat tasoittuneet, sulje levy ja sekoita seos puulastalla hyvin pohjia myöten.
Laita kattila ilman kantta uunin alimmalle tasolle. Puuro kypsyessään "nousee" ja kuohuu, joten tarvittaesssa puolita annos, ellei sinulla ole riittävän suurta astiaa.
Kypsennä ensin puoli tuntia 200 asteessa. Vähennä lämpö 180 asteeseen.
Välillä nosta kattila uunista ja sekoita hyvin pohjia myöten.
Kypsennä vähintään kaksi tuntia. Kaksi ja puoli tuntia uunissa saa rukiin imeltymisen hyvään vaiheeseen.
Anna puurokattilan jäähtyä hellalla jonkun aikaa.
Itse vatkaan puuron sähkövatkaimella tasaiseksi, koska pintaan tulee paistamisen aikana kuori. Makuasia on, tykkääkö syödä kuoren, vai onko tasainen puuro parempi. Entisajan emännät eivät puuroa vatkailleet...
Siirrä puuro säilytysastiaan, ripottele hieman sokeria pinnalle. Puuron jäähdyttyä siirrä astia jääkaappiin tai kylmiöön.
Puuro on parhaimmillaan vähän jäähtyneenä. Itse tykkään kuumentaa oman puuroannokseni mikrossa.
Ruispuolukkapuuro on erinomainen kuidun lähde, sisältää paljon rautaa ja muita kivennäis- ja hivenaineita.
Vaikka kypsennysaika on pitkä, myös c-vitamiinia puurossa on.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Uusia kuvia ja kierrätystä

Pikkuveli laittoi blogialbumiin pari kuvaa teille näytettäväksi.
Koska kuvat ovat siellä näkyvillä, en "panttaa" toista kuvaa ensi viikolle. (Meillä on ollut "viikon kuva" käytössä jonkun aikaa.)

Mummolan ladon seinä kesäisessä auringonpaisteessa tuo tietysti lapsuuden kesät mieleen. Jostakin syystä vuosien vieriminen on "madaltanut" latoa: se ei enää tunnu niin korkealta ja mahtavalta rakennukselta kuin lapsuudessa.
Ensimmäisestä ovesta mennään siihen ladon osaan, jossa säilytetään kaikkia työkaluja ja jossa lapsuudessani oli pääasiallinen polttopuun varastointipaikka. Ladon katossa risteilee katon hirsiset kannatinrakennelmat ja ne oli
ihan ykkösleikkipaikka. Ladon sisällä on mielenkiintoinen erikoisuus: ladon sisään on jätetty kaksi hirsistä pientä latorakennusta. Kuvan vasemmassa päädyssä olevasta ikkunasta on näkymä toiseen "pikkulatoon" ja  siinä oli kanala. Toinen ovi vasemmalta vie niin sanottuun "ala-aittaan". Se on aina ollut ruuansäilytysvarasto. Siellä on säilytetty jauhosäkit, lihatiinut, puolukkasurvokset. Nykyään siellä taitaa enimmäkseen olla pakaste- ja säilöntärasioita ja -astioita.
Seuraavasta ovesta pääsee "ylä-aittaan". Siellä nukuttiin kesällä ja siellä varastoitiin vaatteita, mattoja ja muita kodin tekstiilejä.
Avoinna oleva ovi on kellarin ovi. Kuva on näköjään otettu kesän siinä vaiheessa, että kellari on jo tyhjennetty ja pesty ja kesäiset leppeät tuulet saa kuivatella kellarin vastaanottamaan syksyn sadon.

Tuosta ladon seinästä lähti kuumana kesäpäivänä ihana tuoksu: vanhan, kuivan puulankun tuoksu ja maalin haju.
Hajumuistissa on tuokin tuoksu.

Toisessa kuvassa on reilu viikko sitten  kaadettu "Iso Koivu". Niin kauan kuin minä muistan, koivua on kutsuttu "isoksi koivuksi". Koivu kuului lähes talon pihapiiriin. Puun tyvellä oli ollut ympärysmittaa kolmisen metriä.
Äiti soitteli äsken mummolasta ja kertoi, että enoni, äidin pikkuveli, on koko päivän katkonut koivua polttopuiksi.
Siinä olisi lystiä hommaa meillekin, jos ei olisi mummola niin kaukana.
Lato puun juurella on viime vuodet ollut polttopuiden varastopaikkana. Lapsuudessani se oli heinälato.

Kyllä vaan näiden kuvien myötä ikävä mummolan maille herää..


Pakko kertoa vielä tästä päivästä.
Eskarilainen sai kivan työpöydän naapurista. Päätimme lähteä Kierrätyskeskukseen etsimään tuolia. Lönnrotinkadun päässä on kutkuttavan ihana tavarataivas, josta ei meinannut malttaa lähteä. Pehmustettu, siisti  puinen tuoli löytyi kymmenellä eurolla. Pellavaisia keittiöpyyhkeitä ostin pinkan 50s kappale. Astioita olisi ollut ilmaispuolellakin, mutta niitä emme nyt jaksaneet kantaa. 10 kilometriä mustaa "rihmarullaa" eli ompelulankaa 1,50 ja eskarilainen löysi ihania pieniä leluja itselleen ja Tirtetalle. Niillä on tytöt nyt onnellisina leikkineet uuden työpöydän alla (!)
Kun tulette shoppailemaan pääkaupunkiin, laittakaa listalle Kierrätyskeskuksessa käynti. Liike on lähes keskustassa ja nyt remontin jälkeen tavarat ovat hyvin esillä ja esimerkiksi astioita on valtavat määrät. Pisti silmään esim. tutut Arabian sarjat ihan polkuhintaan. Täytyy käydä ihan lähiaikoina tutkimassa vielä vaatepuoli tarkemmin, nyt juutuin liinavaatteisiin.

Tiskipöytä romahtaa kohta. Palaan asiaan ja asioiden vierustoihin paremmalla ajalla.

http://c-album.com/kuvat/sirkunkotona/201108.jpg
http://c-album.com/kuvat/sirkunkotona/201109.jpg

torstai 3. maaliskuuta 2011

Kihlapäivän lounas ravintolassa

Puolilta päivin  jätimme Maatalouskoululaisen lapsenlikaksi ja kuljimme liukkaita varoen naapuritalon perheravintolaan juhlimaan sitä eilen mainostettua kihlajaispäivää.
Veljen Vaimon kassajonoon tietysti asetuimme ja lasten ateriaa tilasimme. Ruokalistallamme oli paneroituja kanapaloja valkosipuli- ja Mc Feast-dippikastikkeella, ranskalaisia ja Tropicana appelsiinimehua. Jälkiruokana jäätelöä kinuskikastikkeella ja kahvia (Veljen Vaimon tarjoamina. Kiitos!)
Kovin romantiikannälkäisiä emme näköjään olleet, meille riitti, että saimme syödä jokaisen suupalan ilman, että kukaan pyörii niskassa tai pöydän alla, eikä kenenkään pyllyä tarvinnut mennä pyyhkimään. Tavallisesti tykkään katsella ikkunasta ulos tai tuijotella (?) muita ihmisiä, mutta nyt tuntui oikein ihanalta keskittyä katselemaan pöydän takana istuvaa miestään ja maistuvaa ruokaa ja juomaa. Yksi asia miehen katselemisessa minua häiritsi ja sen hänelle (jälleen kerran) sanoinkin: tukka pitäisi leikata. Koko talven miehen vastaus on ollut, ettei sitä voi leikata, kun se lämmittää kovilla pakkasilla. Nyt hän vastasi, että tukka täytyy ensin pestä ja sitä ei saa kyniä kokonaan pois. Minä vain niin kovasti tykkään vedellä koneella miesten päät ihan silkosiks. Niitä on sitten kaunis katsella, ei tipu hiki karvain nokasta ja säästyy shampoota. Aion ottaa tämän tukanleikkuuasian uudelleen puheeksi vaikka päiväkahvin jälkeen, jos tilanne on otollinen.
Vuosikaudet mies kävi omalla luottoparturillaan ja vuosikaudet minä ruinasin, josko saisin koneella vedellä hänenkin tukkansa samalla mallilla kuin kuuden pojan. Kun tarpeeksi tiukaksi raha kävi, mieskin myöntyi ja ilahtui sitten, kun laski vuosisäästön: kahden-kolmen kuukauden välein 23e jäi maitorahaksi. Nykyistä parturihintaa emme edes tiedä.

Vielä tuosta Mc Donalds- käynnistä. Mies löysi ateriaan kuuluviksi leluiksi "arkusta" söpöset eväsrasiat. Seuraava yhteinen projektimme onkin varmaan eväsretki Lauttasaaren sillanposkeen katselemaan silakankalastajia.
Irtoaisikohan tukanleikkuulupa, jos ensin tarjoaisi laskiaispullakahvit?

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Tunnustan





Tekemättömät hommat vaivaavat minua aika ajoin kovastikin. Viime aikoina on pari kertaa käynyt niin, että herään yöllä ja muistan, että edelleen on hoitamatta tämä asia. Siis blogitunnustusten "virallinen vastaanottaminen". En ole ollenkaan perehtynyt näiden plakaattien syntyyn ja historiaan ja aika noviisi olen koko tässä kirjoittelussakin, mutta sen jo sanoo omatuntokin, että huomionosoituksista voisi edes niiden antajaa kiittää. Kiitos Männikön Maijulle, Karjakolle ja Nöpöstiinalle!
Neuvonantajani, Maatalouskoululainen, valisti, että nyt minun pitäisi kertoa teille seitsemän asiaa itsestäni ja vastata liutaan kysymyksiä, jotka koskee tätä kirjoitteluhommaa.
Kuten olette huomanneet, en saa asioita kovinkaan lyhyesti ja ytimekkäästi tuotua julki, kuittaan blogia koskevat kysymykset yhteen lauseeseen:
Aloitin blogini pidon viime syksynä vähän sen jälkeen, kun tyttäreni oli aloittanut omansa ja tein sen "sisäisestä pakosta aralla mielellä" tarkoituksenani jatkaa tätä (jos elonpäiviä riittää) niin kauan kuin koko hurja perheemme asettuu maaseudun rauhaan viljelemään mansikoita enkä haluaisi muuttaa tässä hommassa mitään paitsi sitten kun asumme mummolassa, haluan opetella/ehtiä valokuvaamaan luonnon ihmeitä ja täyttää blogini kaikilla niillä ihanilla asioilla, joita täällä kaupungissa alituiseen kaipaamme.

Ja samaan hengenvetoon seitsemän asiaa minusta, joita hyvin harvat teistä lukijoista, tietää:
1.  Tättärää!! (tarkoittaa torvisoittoa): huomenna, 3.3. minulla ja miehelläni on 23. kihlajaispäivä. Ostimme sormukset Simonmäellä olevasta kultaliikkeestä, kipaisimme kadun yli parkkipaikalla kyhjöttävään Austin Allegroon ja kiireen vilkkaa sormustimme toisemme. Hetken siinä niitä ihailtuamme kävelimme Kampin metroaseman aulan puhelinkoppiin ja soitimme vanhemmillemme uutista.(Siihen aikaan en tainnut edes tuntea ketään, jolla olisi ollut kännykkä.)
Huomenna meillä on suuret suunnitelmat juhlistaa juhlapäivää: aiomme kävellä naapuritaloon Mc Donalds´iin ja syödä Happy Mealit!
Miksikö tällainen juhlinta pelkän kihlapäivän takia? Siksi, että hääpäivä on jo ensi kuussa ja se tahtoo aina unohtua. 3.3. on helppo muistaa.

2. Miehelläni ja minulla on ikäeroa 11 ja puoli vuotta. (Mieheni on minua vanhempi.)

3. Olen jättänyt lukion kesken sen toisena vuotena: sain ehdot matematiikassa. En olisi ikinä selvinnyt lukion lyhyestä matematiikasta.

4. Yhdessä asiassa olen hysteerikko: olen hyvin tarkka hellastani. Pyyhin levyn ennen virran kytkemistä ja pesen hellan aina tiskaamisen yhteydessä. En polta tai anna lasten polttaa levylle mitään rasva- tai ruokaroiskeita. Ehkä tästä syystä hellani ovat aina näyttäneet uusilta.

5. Kun kuusitoista vuotta sitten muutimme näin lähelle keskustaa, minulla oli vuosikaudet ihan kirjaimellinen ahdistus ja ikävä papan metsään. Vihasin istutettua "luontoa". En edelleenkään esimerkiksi viihdy lapsia varten rakennetuissa leikkipuistoissa. Minusta lasten kuulusi saada leikkiä metsässä ja järven rannalla.

6. Minulla on asuinpaikastani ja täällä asuvien ihmisten suuresta määrästä johtuen tullut vuosien varrella kymmeniä tuttavia, joiden nimeä en edes tiedä. Saatan tietää ilmansuunnan, missä kukin asuu. Useimpien kanssa vaihdan tervehdyksen lisäksi myös muutaman sanan tavatessamme. Siksi kauppareissuni eivät aina suinkaan ole "käväisemistä". Monet näistä tuttavista on hyvin iäkkäitä.

7. Tärkein asia elämässäni on henkilökohtainen Jumalasuhde. Se, että olen saanut syntini anteeksi ja minulla on iankaikkinen elämä. Iankaikkinen elämä tarkoittaa sitä, että kuoltuani pääsen taivaaseen Jumalan lupauksen mukaan ja minkä Raamattu meille selvästi osoittaa. Voin kaikkine huolineni ja asioineni pyytää aina Jumalan apua ja johdatusta. Mikään ympärillämme ja maailmassamme tapahtuva luonnonmullistus tai katastrofi ei saa minua ahdistumaan tai pelkäämään, koska luotan Raamatun lupauksiin huolenpidosta. Toisaalta myös näen Raamatussa kerrottujen ennustusten toteutuvan, kun maan perustukset järkkyvät.
Toisella sijalla elämässäni on mieheni. Kolmannella sijalla lapseni ja omat vanhempani.