maanantai 29. joulukuuta 2014

Arkeakin arkisempaa

Ensimmäinen töihinlähtijä oli tänään Anne-Mari. Ella-koira jäi itkemään mammansa perään ja asettui itkut itkettyään ulko-oven eteen nukkumaan.
Sitten lähti pappa 11-tuntiselle työvuorolleen. Pappa soitti äsken, että oli etsinyt varikon parkkiruudusta omaa vuoroaan, mutta autoa ei löytynyt mistään. Soitto esimiehelle paljasti, että auto on ruudussa vasta tunnin kuluttua - jolloin papan työvuoronkin kuuluu alkaa. Pappa loikoo nyt taukotilassa nahkasohvalla ja rennottelee tunnin ajan. Oli kuulema töihin lähtiessä kello näyttänyt oudon vähältä, muttei mieleenkään ollut juolahtanut, mitä se tarkoittaa.

Melska oli leikkimässä Saaran kanssa. Kun Melskan äiti tuli hakemaan Melskaa, Saara alkoi valitella, kuinka tylsää on ja ettei ole mitään tekemistä. Melskan äiti keksi ehdottaa, että jospa Saara tulisi vuorostaan Melskalle kylään. Ehdotus oli tietysti kummallekin tytölle oikein sopiva.

Nuorgamista tuli puhelinsoitto. Olivat olleet tunturissa moottorikelkkailemassa ja paistaneet nuotiolla makkaraa. Tuohon ei ole juuri mitään lisättävää.

Minä olen ripustanut pyykkiä ja tiskannut ja kohta alan kanarisoton tekoon. Sitten syön kunnolla ja vetäydyn päiväunille. Illalla on yövuoroon lähtö edessä vähän vaille kahdeksan.
Yövuorot on oikein mukavia eli tykkään kyllä tehdä niitä. Ainoa haittapuoli niissä on se, että muu perhe ei ollenkaan pidä äidin yövuoroista.
Posti ei vielä tänään tuonut huomisen palkkapäivän tilinauhaa. Jännitys siis siirtyy huomiselle. Mutta se on ollut mielenkiintoinen havainto tästä perheestä, että korkeammalle arvostetaan ihan muita arvoja kuin tilinauhan lukemia.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Rauhaa ja iloa

Kiitos Jutta, Minna ja Maelka lämpimistä toivotuksistanne. Olkoon Taivaan Isän kaikkinainen hyvyys elämässänne läsnä.

Luojamme ja iankaikkisen auttajamme huolenpitoa toivotan myös teille kaikille, jotka näitä rivejä luette. Vilkaiskaa ikkunastanne ulos ja myöntäkää, että vain Jumala antaa meille kaikkinaista hyvää. Lumi, pakkanen, revontulet ja kaikkinainen elämän hyvyys tulevat Häneltä.

Kun Helsingissä alkoi musta maa peittyä puhtaanvalkeaan lumeen ja koko luomakunta hiljeni vastaanottamaan lumen valoa ja rauhaa, olin menossa yöksi töihin käsikädessä mieheni saattamana. Yhtäkkiä päässäni kajahti soimaan kaikki ajatukset peittäen: "... Hän säät ja ilmat säätää..."
(Jos haluat lukea virren sanat kokonaisuudessaan, klikkaa seuraavaa linkkiä: http://evl.fi/virsikirja.nsf/pudotusvalikko/462?OpenDocument )

Kun yökkökollegani kanssa katselimme satavuotiaan vanhainkotirakennuksen nostalgisesta ikkunasta lumen peittämää Sörnäistä, sanoin hänelle, että "jollei Luoja anna meille lumisadetta, niin mustaa maata saamme joulunakin katsella. Hän säätää edelleenkin säät."

Miika ja Kaisa katselevat revontulia Nuorgamissa. Tapaninpäivän aamuna saatoin heidät koneelle. Kumpikin oli kovassa kuumeessa reissuun lähtiessään, mutta tiesin, että he paranevat, kun pääsevät perille. Tämänpäiväisten puhelujen viesti oli, että kumpikaan "ei ole enää oikeastaan yhtään kipeä" ja että "täällä on hurjan kivaa" ja "vähän oli upeita revontulia viime yönä" ja "kohta lähdetään moottorikelkkailemaan tunturiin".

29.12. klo 21 tulee TV7:ltä "Mitä joulu sinulle merkitsee". Ohjelmaa kuvattiin Kaisan luokassa ennen joulua. Ohjelma on nähtävissä myöhemmin TV7:n arkistosta.

Pikkuveli on vaimonsa kanssa tulossa talolta. Pistäytyvät täällä tulomatkalla. Pitää nuuhkia heistä lämmityskattilan savun tuoksua.

(Viimeinen kaupunkijoulu oli sitten tässä. Kun asian ydin yltää ymmärrykseeni asti, olen vähällä virittää riemukkaan tanssin. Hillitsen itseäni, ettei lapset ja Anne-Marin koira säikähdä.)

Uskomaton elämä!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Nelijalkainen lapsenlapsi

Anne-Mari muutti koiravauvansa kanssa meille loppuvuodeksi. Vauvan mamma tekee koulun lisäksi töitä ja kun vauva on mummon ja papan hoivissa, häntä ei tarvitse raahata hoitopaikkaan.
Minä ja pappa otamme tietysti kaiken ilon irti, mitä elo nelijalkaisen lapsenlapsen kanssa tuo. Ella-koira pitää erikoisen tarkasti silmällä mummon keittiöhommia ja esittää viattoman muistamatonta, kun mummo unohtaa jonkun ruokaherkun hänen ulottuvilleen ja kääntää selkänsä... Joulutortut ovat siis todistetusti Ellankin herkkua, mutta mummo ei niitä millään antaisi vapaaehtoisesti. Ella saattaa tietysti ajatella niinkin, että jos kerran pappa tulee osingoille hänen haukikattilalleen, niin täytyy hänen siitä hyvästä saada muutama joulutorttu.
Vähitellen  täällä kaikki alkavat oppia vahtimaan ruokalautastaan ja nostamaan torttukupin Ellan ulottumattomiin.

Isin loma loppuu huomenna. Eli joulu ja uusivuosi menevät hänelläkin rattoisasti töissä. Minä en pidä suurta melua siitä, että ensi torstaina alkaa minulla uusi seitsemän yön työvuoro, joka loppuu jouluaamuun. Uudenvuoden aikaan teen kolme yötä ja sitten vielä yhden seitsemän yön pinnistyksen tammikuun alussa. Anne-Mari tekee töitä myös sen minkä ehtii, joten vapaa-aika onkin meillä sitten arvatenkin ratkiriemukasta.

Eilen oli tämän joulun kohokohta numero 1. Vietimme illan keittiön pöydän ääressä niin että kaikki seitsemän söpäkkää tyttöämme oli paikalla. Kampaajatyttö ja Melskan äiti pölähtivät ihan yllättäen tänne illansuussa ja koska Anne-Marikin oli paikalla, oli isin ja minun jouluyllätys kasassa.
On todella harvinaista, että kaikki seitsemän on yhtä aikaa koolla. Ja voitte kuvitella, että vielä harvinaisempaa on, että heidän kuusi veljeään olisi paikalla samaan aikaan. Tosin kaikkea ei voi saada kerralla, mutta täytyy kehitellä kissanristiäisiä, jotta veljeksetkin saadaan kasaan.

Perinteiset joulukuviot meillä järjestyy tänä vuonna ihan uudella tavalla. Vielä en tiedä miten, koska työläiset joutuvat nukkumaan oli sitten pyhä tai arki. Avarin mielin ja seikkailunhaluisina käymme viettämään (toivon mukaan) viimeistä helsinginjoulua.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Ongelmanratkaisukykyä testataan

Julkinen liikenne sujuu Helsingissä pääsääntöisesti hyvin. Häiriötilanteet ovat melko harvinaisia ja etenkin metro toimii lähes sataprosenttisesti. Tänään iltapäivällä sähkövika johti tilanteeseen, että metrot joutuivat kääntymään jo Kampissa, eli yhtä pysäkkiä ennen Ruoholahtea, joka on vielä toistaiseksi metron päätepysäkki keskustan päässä.
Neljä lapsista käy koulua Pasilassa ja he taittavat koulumatkansa joko kahdella raitiovaunulla tai metrolla ja raitiovaunulla. Busseilla ja junillakin kouluun pääsee, mutta metron ja raitiovaunun yhdistelmä on kaikille mieleinen.
Tämänpäiväinen metron häiriö testasi käytännössä, kuinka lapset selvittävät yllättävän poikkeustilanteen, kun matka ei sujukaan tutulla tavalla.

10-vuotias Kaisa oli unohtanut puhelimensa kotiin, joten hän joutui ratkaisemaan koulusta kotiin tullessaan liikenneongelman oman päättelykykynsä avulla.
Metromatkalla Kaisa kuulee kuulutuksesta, että metro ajaa vain Kamppiin asti. Tyttö nousi Kampissa metrosta ja oli hetken miettinyt, mitä pitäisi tehdä. Hän kuulee vieressä vanhuksen kysyvän vartijalta, millä pääsee Ruoholahteen ja vartija oli neuvonut menemään raitiovaunulla 9. Kaisa tarttuu samaan ohjeeseen ja alkaa seurata raitiovaunupysäkille kulkevia ihmisiä.
Yhdeksikön pysäkki löytyy ja Kaisa pääsee kyytiin. Kaisa on kulkenut 9:llä kerran pimeän aikaan, eikä osannut hahmottaa oikeaa pysäkkiä poisjäämiseen. Niin hän jää pois kyydistä yksi pysäkki liian aikaisin. Onneksi silmiin sattuu "S-marketin torni", tornitalo, joka on hyvä maamerkki ihan kotikonnuilla. Tornia katseellaan seuraten Kaisa suunnistaa loppumatkan kävellen kotiin.

Seuraava kotiintulija on 8-vuotias Saara. Saara soittaa reippaalla äänellä Rautatientorilta:
- "Äiti, täällä kuulutetaan, että sähkövian takia metrot ajaa vaan Kamppiin asti. Miten mä tulen kotiin?"
Neuvon Saaraa ajamaan Kamppiin ja soittamaan sieltä uudestaan, jos sähkökatko vielä jatkuu.
Muutaman minuutin päästä tyttö soittaa Kampista. Sovimme, että Saara nousee maan pinnalle ja jää aulaan odottamaan isiä. Samalla kuulen, että joku aikuinen kysyy Saaralta "tuleeko joku aikuinen hakemaan sinua vai osaatko mennä?"  Saara kertoo kysyvälle vartijalle, että isi tulee hakemaan hänet.

Olin hyvin mielissäni, että vartijat huomioivat metrolaiturilla seisovan vähän yli metrinmittaisen yksinäisen pikkukoululaisen.
Isi vetäisee kotona takin päälleen, nousee Ruoholahdessa bussiin ja on Saaran luona Kampissa alle kymmenessä minuutissa.

Puoli tuntia myöhemmin soittaa 11-vuotias Miika Rautatientorilta. Miika saa ohjeet jäädä pois Kampissa ja ihmisiltä kyselemällä ottaa selvää, missä on raitiovaunu 9:n pysäkki.
Miika tekee työtä käskettyä ja ilmestyy kahdenkymmenen minuutin päästä kotiin.

Lapset matkustavat koulumatkan täällä päässä aina "maan alla". Sen takia maailma "maan päällä" on outoa ja muiden liikennevälineiden kuin metron käyttö vierasta.
Yläkoululaiset ovat ehtineet tehdä jo koulunkin tiimoilta monta retkeä pitkin kaupunkia, joten heille ei enää poikkeavat reitit tuo ongelmia.

Kangasniemelle pääsyn jälkeen joko kaivataan erilaisia liikkumismahdollisuuksia tai sitten ollaan hirmuisen onnellisia elämästä, jossa ei tunneta aamu- ja iltaruuhkia, eikä termiä "poikkeusliikenne".

tiistai 2. joulukuuta 2014

Rivakat päivät joulukuussa

On taas se aika vuodesta, jolloin päivät kulkevat tavallistakin nopeammin. Ainakin aikuiset ovat sitä mieltä. Toivottavasti myös yöt olisivat sukkelia, koska torstai-iltana aloitan sen paljon puhutun ja odotetun seitsemän yön valvomisvuoron. Tähän asti yövuorot ovat olleet minulle kohtuullisen helppoja, vaikka Anne-Mari yhden yörupeaman jälkeen väittikin minulla ja zombilla olevan paljon yhdennäköisyyttä. En tiedä edes, mikä on zombi, mutta oletan sen olevan jonkunlainen taruolento, joten suhtaudun yhdennäköisyysväitteisiin hyvin kevyesti.

Vanhat lukijat muistavatkin, että jouluaika ei aiheuta meillä mitään hössötyksiä tai kahta kuukautta kestävää etukäteisvalmistelua. Torttuja, pipareita ja riisipuuroa syödään marraskuussa ja joulukuun alussa niin paljon, että jouluna ei tarvitse niistä puhua enää ollenkaan. Varsinaisten suomalaisten jouluruokien suhteen olen jo viisastunut. Koska muutenkin kinkut, laatikot ja rosollit tekevät meillä aika nihkeästi kauppansa, yritän säästää niiden syömisen yhdelle aterialle joulun tietämille. En edes muista, olenko laatikkoruokia tehnyt itse kuin yhden ainoan kerran porkkanalaatikkoa. Saarioisen laatikot ovat täyttäneet mainiosti sen yhden jouluaterian kiintiön.

Älkää jouluihmiset tyystin masentuko, mutta joulukorttienkin suhteen meillä on ollut jo hyvin pitkään vähän niin ja näin. Monta vuotta laitoin joulukortit vain sukujemme vanhimmille. Tänä jouluna on poissa moni arvostettu ja kunnioitettu pitkäikäinen suvun tervaskanto, joten "nuori polvi" saattaa joutua vastaanottamaan sähköiset hyvänjouluntoivotukset.

Lapset ovat jo tottuneet lähes lahjattomiin jouluihin. Tänä jouluna tavoitteeni on muistaa jokaista lasta yhdellä paketilla. Alunperin ajatus lahjattomasta joulusta syntyi yhteisestä ideasta, kun rahatilanne ei sallinut ruuan ostamisen lisäksi mitään muuta. Kun sitten huomasimme, että joulunviettomme muuttui rauhalliseksi, seesteiseksi ja "itkuttomaksi", olemme viettäneet jo useamman joulun ilman paketteja.
Uskokoon ken haluaa, mutta lapset eivät kaipaa lahjakasoja. Joulun tunnesisältö siirtyi muihin asioihin, kun lahjat korvattiin yhdessäolosta ja juttelusta nauttimisella, lepäämisellä ja hyvällä ruualla.

Kaisan ja Miikan iltarukoukseen lapset liittivät riemukkaan kiitosaiheen eilen illalla.
Kaisa ja Miika kutsuttiin joululomalla parhaiden kavereidensa luo Nuorgamiin. Kun tuttavaperheen isä puhelimessa kutsun esitti, suhtauduin asiaan suurella epävarmuudella. Epävarmuustekijät näyttivät mielessäni niin suurilta, että asian toteutuminen näytti lähes mahdottoman vaikealta. Nyt kuitenkin lentoliput Ivaloon ja takaisin on varattu ja maksettu ja Miika ja Kaisa hihkuvat ilosta kahden viikon kaamoslomasta.
Matkan suuresta merkityksestä kertoo jotain sekin, että Kaisa arvelematta lupautui lähtemään torstaiseen itsenäisyyspäivän tanssiaisjuhlaan Finlandiatalolle siskojen perintömekolla. Parin tunnin tanssiaishuuma ei vastaa Lapin lumoa.

Muuten - oletteko jo panneet merkille, että TV2:n tämänvuotinen Joulukalenteri on pitkästä aikaa katsomisen arvoinen myös aikuiselle katsojalle. Katsokaa ihmeessä - joko aamukahvipöydässä tai illansuussa Pikku Kakkosen aikoihin. Löytyy toki myös Yle Areenasta.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Uusia kahvielämyksiä Mokkapuu -pienpaahtimosta

Mokkapuu on tänä syksynä toimintansa aloittanut kustavilainen perheyritys. Yrityksen valikoimissa on itse valikoiduista kahvipavuista koottuja kahvisekoituksia, jotka paahdetaan ja jauhetaan yrityksen omassa paahtimossa tilausten mukaan. Eli kahvi on mahdollisimman tuoretta! Yritys on hakeutunut luomuvalvontaan, joten lähitulevaisuudessa kahvit on luomumerkittyjä.

Pienyritykset ovat sydäntäni lähellä, vähintään yhtä lähellä on kahvi. Blogituttujen kahviyrityksestä tein pienen kokeilutilauksen.

Mitä useamman kerran Mokkapuun kahveista kahvini keitän, sitä enemmän niistä pidän.
Kahveja voi tilata espresso, presso tai suodatinjauhatuksina tai papuina. Tein tilaukseni suodatinjauhatuksena Sumatra Mandheling ja Winter Mocca  kahveista. Tilaukseni mukana tuli maistiaisena Peru Cafe Femenino, jota maistelimme viimeisenä.

Suodatinjauhatus on aika hienoksi jauhettua. Kahvin kaikki aromit irtoavat, kun keitin kuumentaa veden riittävän kuumaksi (92-96 asteiseksi). Kahvijauheen oikean annostelun löytämiseksi, jotta kahvin lopputulos miellyttää makuaistiasi, tarvitaan pari keittokertaa. Vastapaahdettu ja -jauhettu kahvi on vain niin tyystin erilaista, kuin mitä on tottunut Juhla Mokka -paketistaan saamaan.

Winter Mocca on 100% arabica-papua. Maku on lupausten mukaan pehmeä. Vahvaan kahviin tottuneelle annostusta voi nostaa hieman totutusta, muuten kahvijuoma maistuu "vetiseltä". Paahtoaste on hyvin lempeä. Tästä kahvista ei tule kitkerää vahvaksikaan keitettynä. Tämän kahvin koin "vatsaystävällisenä".

Sumatra Mandheling on puolestaan vahva, erittäin aromaattinen kahvisekoitus. Jälkiruokakahvina mustana juotuna aivan täydellinen nautinto. Sumatra sopii myös hyvin maitokahviin, koska kahvin aromit ei lannistu maidosta.
Yllättävä kahvinautinto syntyy lisäämällä tummaan kahviin muutama pala mahdollisimman tummaa suklaata.

Peru Cafe Femenino oli yllätys, johon en ollut varautunut. Kahvin maku oli puhdas ja täsmällinen, eikä monille kahveille kuuluvaa katkeraa jälkimakua ollut lainkaan. Mielenkiintoista oli myös se, että maku oli niin tyystin erilainen, kuin aikaisemmin testatuissa. Luulen, että tästä sekoituksesta tulee uusi "hellittelykahvini": kahvi, jonka keitän, kun haluan hengähtää hetken, rentoutua, pysähtyä ja maistella ajan kanssa kahvin vivahteikasta makua.

Mokkapuun loput kahvit tilaan ja testaan kun nämä ostokset on juotu loppuun.

http://www.mokkapuu.com/  Tästä linkistä pääset yrityksen sivuille, jossa onnistuu myös tilauksen teko. Vielä ehtii hyödyntää marraskuun tarjouksen, 10% alennuksen kahvitilauksesta. Lisäksi postikulut on max. 5e/tilaus. Tilausten mukaan laitetaan mukaan pieni kahvimaistiainen.
500g:n Saaristohunaja on jo myyty loppuun, mutta lahjaksikin sopivia 50g: somia hunajapurkkeja löytyy vielä.

Muistutan vielä, että Mokkapuun kahvin ehdoton etulyöntiasema upeiden kahvisekoitusten ohella on se, että kahvit paahdetaan ja jauhetaan tilausten mukaan, valmista kahvia ei varastoida.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Reksi isännän pöydässä

TV7:n yksi suosituimmista ohjelmasarjoista on Jan ja Joy Cedercreutzin toimittama "Jumala puhuu". Tänä iltana näytettiin kanavalla ohjelmassa "Isännän pöydässä" Jan Cedercreutzin haastattelu.
Jan on Suur-Helsingin Kristillisen koulun rehtori.

Suosittelen "Jumala puhuu" sarjaa kaikille uskonasioista kiinnostuneille. Janin ja Joyn tapa tuoda Raamatun totuuksia esille on hyvin konkreettinen, elämäniloinen ja vapautunut.

Jan on aloittanut myös kirjasarjan kirjoittamisen. Kirjoihin on koottu tiivistetyssä, selkeässä muodossa opetusta samoista aiheista, mistä "Jumala puhuu" -tv-sarjassa käsitellään. Kirjasarja ensimmäinen osa on nimeltään "Jumala on rakkaus". Kirja käsittelee Jumalan olemusta ja sitä, kuinka voimme saada läheisen suhteen Jumalaan.
Toinen osa "Pyhä Henki - Jumala meidän kanssamme" opettaa lukuisten raamatunpaikkojen kautta kuka on Pyhä Henki.
http://www.uskonkirjat.net/products/kjcjor.html  Kirjoja voi tilata oheisesta linkistä, josta löytyy myös lisätietoja kirjoista. Kirjojen hinta on 6e/kpl.

TV7:n arkistosta voit myös katsella Janin haastattelun: http://www.tv7.fi/broadcast/?broadcast=0_150083

torstai 27. marraskuuta 2014

Puhtaita röörejä

Vuokralla asumisessa on aika paljon hyviäkin puolia. Näinä viikkoina  ne puolet konkretisoituvat taloyhtiössämme. Ennen joulua puhdistetaan koko taloyhtiössä ilmastointikanavat ja painehuuhdellaan viemärijärjestelmä. Lisäksi rappujen ala-aulat maalataan.

Tänä aamuna meille tultiin puhdistamaan ilmastointikanavia. Se homma oli vaatinut etukäteisvalmisteluja ja niiden ansiosta meidän sauna on nyt tyhjä kaikesta siitä tavarasta, mikä on siellä ollut viime keväästä lähtien. Saunan tyhjennys ei kyllä ratkaissut itse ongelmaa, koska liinavaatteet, jotka olivat saunassa, ovat nyt säkeissä hierontahuoneen nurkassa. Se ei luonnollisestikaan voi olla kovin pitkäaikainen ratkaisu, koska huone on työhuoneeni.
Toissapäivänä miehen kanssa saunaa raivatessani hiipi mieleeni orastava ajatus sen urakan suuruudesta, mikä nykysuunnitelmien mukaan meillä on ensi kesänä edessä. Lähinnä suuria kysymysmerkkejä näin edessäni, en kokenut ahdistusta enkä paniikkia.

Joulukuun alkupäivinä, juuri sopivasti ennen yövuorojeni alkua, on vuorossa viemäreiden painehuuhtelu. Sitä varten lattiakaivot ja viemäriaukot täytyy peittää töiden ajaksi paksuilla rievuilla ja painoilla. Pesukoneita ei saa työn aikana käyttää.
Painehuuhtelu tehdään taloyhtiössä toistuvasti tapahtuvien viemäritukosten ja vesivahinkojen takia.

Saara kyselikin tänä aamuna työmiehien ahkeroimista katsellessaan, että "joudutaanko me maksamaan tuo työ". Selitin, että vuokranmaksussa kyllä, mutta varsinaisesta työstä meille ei tule laskua.

Olin jo jännityksellä odottanut kirjettä ensi vuoden vuokrankorotuksesta. Huojennus oli suuri, kun saimme tiedon, että vuokramme nousee maaliskuun alussa vain kolmella kympillä. Korotuksen jälkeenkin vuokra jää nipinnapin alle 1500 euron. Vuokraa voidaan pitää kohtuullisena, koska siinä on mukana vesimaksu. 11-henkisessä perheessä vesimaksu olisi merkittävä lisä vuokran päälle.

Nyt kun sauna on ollut kokonaan pois käytöstä eikä meillä ole kuivausrumpua, kuukausittainen sähkölasku on ollut hiukan yli satasen. Kertaviikkoisella saunomisella sähkölasku nousee noin 120 euroon. Sähkönkulutus on meillä aisoissa, mutta sähkön säästämiseksi teemmekin lähes kaiken mahdollisen.

Kun ilmastointikanavien puhdistuksen vuoksi piti raivata esteetön kulku jokaiseen huoneeseen ilmanvaihtokanavien läheisyyteen, niin nytpä voisi hyödyntää raivatun tilanteen ja riipaista vaikka vähän perusteellisemman siivouksen. Idea tuntuu nyt hyvin houkuttelevalta, koska minulla on täällä lomalla oleva auttamishaluinen mies ja allakassani ei ole mitään merkintöjä tälle päivälle!
Huutomerkki lauseen perässä tarkoittaa sitä, että rauhassa siivoaminen on niin mukavaa.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Voi äidin pieniä paitaressuja!

Viime yönä räjähti perheen lapsissa vatsatauti. Saara aloitti neljältä aamuyöstä ja jatkoa seurasi.
Kirjaimellisesti hammasta purren lähdin puolenpäivän aikaan luvatulle avustuskeikkavuorolle, joka kesti iltayhdeksään.
Koko työvuoron alkuajan ajattelin pientä Saaraa, joka lähtiessäni painoi päänsä syliini ja itki kyyneleet valuen "älä äiti lähde töihin". Ja kahdeksanvuotias tiesi ihan yhtä katkerasti kuin äitikin, että lähdettävä oli.
Miika heitti lisää suolaa työläisäidin avohaavaan lausumalla tyynesti:
- "Et sä äiti tartte rahaa mihinkään".

Näistä omantunnontuskista huolimatta työvuoroni tuli kunnialla tehtyä ja isi sai ensimmäisen lomapäivänsä viettää tiiviissä kanssakäymisessä vatsatautisten lastensa kanssa.

Aaghh! Voitte vain kuvitella, millä antaumuksella keskityn sairaisiin lapsiin ja kotitöihin ensi viikolla ja miten painokkaasti kieltäydyn joka ainoasta keikkatyöpyynnöstä.

Onkohan tässä nyt kyse siitä, kun puhuvat kotiäitien töihinpaluun yhteydessä kodin ja työn yhteensovittamisesta? Minä en sitä näköjään vielä ollenkaan hallitse, koska perhe tuntuu olevan aina se osapuoli, joka joustaa tiukan paikan tullen.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Kuuluu, näkyy ja tuntuu

Syy pitkiin hengähdystaukoihin tekstintuotossa ei suinkaan ole kirjoitusaineiston puute vaan valinnanvaikeus kirjoittaa edes jotakin edes jostakin.
Elän rauhallista elämää, mutta päivien mittaan tapahtuu tukuittain asioita, joista olisi niin mukava jakaa teille. Ongelmaksi on näköjään muodostunut se, että ei osaa sukkelasti päättää, mistä kirjoittaisi, niin sitten ei saa aikaiseksi kirjoittaa mistään ja ehtii tulla ilta ja väsymys vie voiton.

Säännöllisin väliajoin muistan täällä mainita, kuinka paljon tykkään pitkistä yöunista plus päivänokosista, niin se asia on taas päivien armottomasti lyhentyessä noussut pinnalle. Kun kaiken lisäksi saan lapsetkin houkuteltua samaan hauskuuteen, eli lähtemään yöpuulle jo iltakahdeksalta, niin mikäs sen mukavampaa, kuin herätä aamulla kylliksi levänneenä keittelemään tuoksuvaa kahvia.

Tempaudun irti itsekeskeisyyden mukavasta lämmöstä ja tartun aiheeseen, josta piti muutama sananen tällä kertaa mainita. Eli mitä kuuluu suurperheeseen rapiat kahdeksan kuukautta ennen maallemuuttoa ja suurta myllerrystä.

Isi käy töissä kuten ennenkin ja enimmäkseen yöaikaan. Nytkin hän on töissä, mutta ihan lähipäivinä hänellä alkaa talviloman ensimmäinen rupeama. Eläkepäiviä ja maallemuuttoa isi odottaa vähintään yhtä suurella innolla kuin minä ja lapset.
Isi on innoissaan Anne-Marin koiranpennusta. Minulle se oli ihan uusi piirre miehessäni, että hän on aika sinut kissojen ja koirien kanssa. Eli lemmikkieläinten hankkiminen ei vastaisuudessa ainakaan tyssää isin vastustukseen. Voi jopa käydä päinvastoin.
Mutta Kaisalle luvattua, sopivaa koiraa etsiskelemme jo pikkuhiljaa. Kissojen hankkiminen saa jäädä muuton toiselle puolelle.

Lasten koulut sujuvat rauhallisesti. Muistutan kokeisiinlukijoita, että kuutonen on jo hyvä numero ja se on pääasia, että koe menee läpi. Ja että sekään ei haittaa, jos koe ei mene läpi, yritetään uudelleen.
Yritän luoda lapsille ajattelutapaa, että elämässä on paljon muitakin tärkeitä asioita, kuin kokeiden hyvät numerot. Jos joku sattuu saamaan kokeesta täydet pisteet ihan vahingossa, niin siitä tietysti kehutaan ja palkitaan, mutta hyvä koulumenestys ei kuitenkaan ole mikään koululaisen elämän päätarkoitus.

Meillä on oikeastaan aika usein iloinen meninki ja meno täällä kotona. Mies väittää, että jos minä olen työkeikalla, niin kotona on pysähtynyt ilmapiiri. Ihan siihen en usko, vaan luulen, että se pysähtyminen on ihan vain siellä miehen paidan sisällä, kun saa rauhassa istua ja hengittää paikoillaan edes muutaman tunnin, ettei tarvitse hypätä kauppaan ja pyykkikuivuriin. Tosin muistan kyllä omasta lapsuudestani, että jos äiti oli pois kotoa, oli sellainen tunnelma, kuin hella olisi ollut kylmänä - tupa tuntui viileältä.
No oli miten oli, niin en minä nyt kovin usein työkeikoillakaan juokse. Paitsi joulukuusta voi tulla ihan meidän perheen koetinkivi, kun olen lupautunut tuuraamaan vanhainkodin yökköä koko joulukuun. Yökön työvuorot muuttuivat juuri tahtiin seitsemän yötä töitä- seitsemän vapaata. Odotan lähinnä mielenkiinnolla, kuinka meidän tuossa tahdissa käy ja varsinkin jos valvomiseni sattuvat joulunpyhille.

Ruuanlaiton suhteen joudun vielä opettelemaan perheen pienenemistä. Kun vuosikaudet laitoin ateriat viidelletoista, niin nyt tämä "noin kymmenen" on aika vaikea hahmottaa. Eli tahdon edelleen tehdä ruokaa liian paljon tai sitten vain kuvittelen meidät nälkäisemmiksi kuin todellisuudessa olemmekaan. Mutta se on erityisen mukavaa, kun täällä pyörähtää jo poismuuttaneita lapsia ja heille kelpaa mamman pöperöt.

Perheemme päällimmäisenä asiana on nyt luonnollisesti ensi kesän muutto. Yksi jos toinen huokailee aina välillä "voi kun oltais jo talolla".
Käykääpäs muuten kurkkaamassa Anne-Marin blogissa "Minä muutan maalle" tämänpäiväisestä päivityksestä "Kuvia vain" tuorein kuva meidän talosta. Teidän silmissä se on tavallistakin tavallisempi talo riehaantuneen puutarhan takana, mutta meillä se saa aikaan takykardiaa.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Arkiston aarre

Selailin lainassa olevaa kuvateosta Puulasta. Kirjan hakemistosta pomppasi silmiini dokumenttiohjelman nimi: "Ja isä vei kanalta pään".
"Isä vei kanalta pään"... aloin kelata mielessäni ja yhtäkkiä muistin isäni puhuneen tästä. Menin koneelle ja laitoin lauseen hakusanaksi. Ylen Elävään arkistoon päädyttyäni riemastuin, sillä löysin kadoksissa olleen maanläheisen dokumentin suurperheestä. Ja toden totta: isäni aikoinaan minulle vinkkasi tästä tv-ohjelmasta ja katsoin sen kahteenkin kertaan.

Isälle tämä dokumentti oli myös mieluinen, koska hän oli vieraillut Väisälänsaaressa perheen luona ja oli ollut lukemattomat kerrat filmillä näkyvän maitolaivan reitillä mukana. Minua ja miestäni tietysti ihastutti perheen pihamaalla nököttävä Helsingin Liikennelaitoksen sininen bussi, joka oli lasten mieluisana leikki- ja oleskelupaikkana.
Joskus kotona käydessäni noina vuosina isäni ehdotti, että menisimme käymään kylässä perheen luona. Jostain syystä kyläänmeno jäi.

Myöhemmin isä kertoi minulle, että perheen äiti oli kuollut. Dokumentin esittelyssä Arkiston sivulla tästä mainitaankin. Jos laskin oikein, perheen äiti kuoli 11 vuotta tämän dokumentin valmistumisen jälkeen.

Tämä dokumentti on ihastuttava. Lasten aitous ja ilo yksinkertaisista asioista ja toistensa seurasta on koskettavaa. Väisälänsaaren luonto tulee myös karussa kauneudessaan esille.

Olisi niin mukava tietää, mitä perheen lapsille ja isälle kuuluu tänään. Jos joku heistä osuu kuulolle, otamme sydämen lämmöllä terveiset vaikka kommentin välityksellä vastaan.

Linkistä klikkaamalla pääset Ylen Elävän arkiston sivulle, jossa voit katsella tämän 25 minuutin pituisen suomalaisuuden historian helmen.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/ja_isa_vei_kanalta_paan_42390.html#media=42392

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

"Miksi rakastava Jumala laittaisi ketään helvettiin?"

Monet tietävät ainakin nimeltä Billy Grahamin. Hän on maailmanlaajuisesti tunnettu evankelista ja raamatunopettaja. Hänen kirjoittamansa kirjat ovat pidettyjä ja luettuja läpi kaikkien kirkkokuntien.
Tänä syksynä havahduin, etten ole lukenut montaakaan Billy Grahamin kirjaa ja otin tavoitteekseni lukea kaikki kirjat, jotka suomennettuina saan käsiini.
Tällä hetkellä luen hartauskirjaksi luokiteltavaa "Voimaa joka päivälle" ja 2013 ilmestynyttä "Millainen on taivas?" -kirjaa, jossa kirjoittaja vastaa Raamatun sanalla perustellen kysymyksiin taivaasta.
"Millainen on taivas?" on sen takia merkittävä opas kelle hyvänsä elämästä kiinnostuneelle lukijalle, koska vastauksiin perustuvia raamatunkohtia on runsaasti ja ne avautuvat lukijalle aivan uudella tavalla, kun ne liitetään omaan asiayhteyteensä, eikä lueta irrallisina jakeina.

Täälläkin joissakin kommenttikeskusteluissa on joskus asetettu kyseenalaiseksi ajatus siitä, että kuinka Jumala, jota sanotaan rakkaudeksi, voisi ketään ihmistä sysätä helvettiin.
Billy Grahamin vastaus tähän kysymykseen perustellaan kirjassa mielestäni niin hyvin Raamatun sanalla, että kopioin tähän yhden luvun kirjasta.
(Suora lainaus kirjasta "Millainen on taivas? Billy Graham vastaa kysymyksiisi"
Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus Oy  2013)


"Miksi rakastava Jumala laittaisi ketään helvettiin?

Jos ajattelet asiaa, ihmiset lähettävät itse itsensä helvettiin oman kapinallisuutensa takia, sen tähden, etteivät usko Jeesukseen. Salli minun sanoa: Jumala ei tahdo yhdenkään meistä menevän sinne.
Taivaaseen on helpompi uskoa kuin helvettiin, mutta Raamattu puhuu kummastakin. Saatat hämmästyä huomatessasi, että Jeesus opetti ja varoitti helvetistä enemmän kuin kukaan muu. Meidän pitäisi suhtautua hänen sanoihinsa hyvin vakavasti.
 Jotkut opettavat, että kaikki pelastuvat lopulta. He sanovat, että Jumala on rakkauden Jumala eikä koskaan lähettäisi ketään helvettiin. He väittävät kiivaasti, etteivät sanat ikuinen ja iankaikkinen tarkoita lopullista. Mutta Raamatussa käytetään samaa sanaa kun puhutaan taivaan kirkkaudesta ja kuvaillaan iankaikkista karkotusta Jumalan tyköä.
 Mikä helvetti on? Raamattu kuvaa sitä monella voimakkaalla ilmauksella. Sitä kutsutaan "pimeydeksi, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys" (Matt.8:12). Koska siellä ei ole Jumalaa, sen sanotaan olevan täydellisen toivottomuuden paikka. Ne, jotka joutuvat sinne, eivät koskaan koe taivaan iloa, ihanuutta ja rauhaa. Helvetissä olijoita "kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta" (2.Tess.1:9).
  Raamatussa ei ole yhtä ainoaa sanaa, joka houkuttelisi meitä sinne. Eräs pappisseminaarin opettaja neuvoi kerran: "Älkää koskaan saarnatko helvetistä ilman kyyneleitä". Älä suhtaudu kevyesti helvettiin äläkä uskottele itsellesi, ettei se olisi olemassa - se on.
  Maan päällä eletty elämä kulkee kahta polkua, sillä on kaksi porttia ja kaksi määränpäätä. Valitse niistä se, joka johtaa taivaaseen. Jeesus sanoi: "Minä olen tie" (Joh.14:6) ja "Minä olen ovi" (Joh.10:9). Hän opetti: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle" (Matt.4:17), Kun hän astui alas taivaasta, hän ajatteli sinua. Kun hän meni ristille, hän ajatteli sinun sieluasi. Kun hän katsoo alas taivaasta, hän näkee sinut ja pitää sinua tärkeänä. Pyydä häntä sydämeesi niin saat asua hänen kanssaan iankaikkisesti."
(Sivut  87-88)

tiistai 4. marraskuuta 2014

Työn kaksi puolta

Mainitsin iltapalan syömisen lomassa pienimmille, että torstai-iltana alkaa minulla kahden yön yövuorot.
Kaisa kysyi, miksi menen töihin. Miettimättä vastaustani sen syvällisemmin, vastasin puolihuolimattomasti:
- "Jotta voin ostaa sinulle jotakin kivaa".
Näin jälkeenpäin ajatellen olisi kai ollut viisaampaa puhua jotakin vaikka vuokrasta tai sähkölaskusta, mutta ajattelin vastata lapselle mieleisesti.
Kaisa sanoi:
- "Kaisa ei tartte mitään, mulla on jo kaikkee."

Voisiko Kaisan puheet tulkita niin, että hänelle ei ole kovinkaan paljoa merkitystä jollakin tavaralla, herkulla tai huvituksella, vaan parempi vaihtoehto olisi äiti kotona?

Silloin tällöin on ollut ihan hyvä asia, että perheemme tiliä on kartuttanut myös äidin pienet tienestit.
On mukava maksaa laskut ajallaan ja laittaa ruuaksi muutakin kuin makaronipöpelisköä.
Tai sanotaanko vielä tarkemmin: on mukavaa, kun kaikki laskut saadaan maksettua ja jokaisena päivänä saadaan ruokaa.

Niistä laskujen maksuun riittävistä rahoista ei tarvitse lasten vielä kantaa mitään huolta.
Ruuasta, jonka lapsi saa syödä rakkaittensa seurassa onnellisena ja rauhassa, hän on kiitollinen.
Kovin vähän on onnellisuutta tuovia asioita, joiden toteuttamiseen tarvitaan rahaa.

Kun lähden torstai-iltana yöksi töihin, peittelen Kaisan sänkyyn nukkumaan, annan monta suukkoa ja halia, rukoilen iltarukouksen Kaisan asioista.
Kun tulen perjantaiaamuna töistä, herätän Kaisan kouluun, annan aamusuukon ja halin ja kysyn, mitä hän haluaa aamupalaksi.
Kun hän lähtee kouluun, annan suukon ja halin ja toivotan hyvää koulupäivää ja enkeleitä koulumatkalle.

Sitten menen itse nukkumaan ja kiitän Taivaan Isää Kaisasta ja työstä.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Jännittävä elämä

Kysyin mieheltä:
- "Miltä elämä, noin päällisin puolin, tuntuu nyt?"
Mies vastasi:
- "Jännittävältä".

Kyllä meillä kummallakin on samansuuntaiset ajatuksenpyörteet mielessä tällä hetkellä. Tavallistakin tavallisempi, harmaatakin harmaampi tihkusadepäivä pahanhajuisessa Helsingissä ei olekaan enää tavallisen elämän päivä vaan jännittävän elämän päivä. Jännittävyyteen liittyy myös se, että jossakin tajunnassa on tietoisuus, että hyvin mielenkiintoisia ja hyviä asioita on edessä. Kyse ei ole pelkästään niiden muutaman ohikiitävän kuukauden tapahtumista, joiden jälkeen - jos Luojamme niin suo - muutamme täältä pois, vaan kyse on suurista kokonaisuuksista ja pienistä, hyvin tärkeistä elämän yksityiskohdista.
Jumalan suurta viisautta on sekin, että Hän valottaa meille uutta elämää vain yhden näkymän kerrallaan. Jos tietäisimme kovin tarkasti, mitä tuleman pitää, voisi päämäärään pyrkiminen lopahtaa tai epävarmuus vallata mieltä.

Tämänpäiväinen "Päivän Sana" puhuttelee kaikessa tuttuudessaan. Sen sanat ovat jykevät. Apumme tulee, ei enempää eikä vähempää, kuin taivaan ja maan Luojalta. Pysähdyin tuon sanan "matkalaulu" kohdalle. Jos ajattelemme elämäämme matkana, olemme menossa eteenpäin.
Oleellista on myös se, että tunnustamme olevamme avun tarpeessa. Ihminen, joka pärjää omillaan ja selviää matkastaan omin avuin, ei puhu mitään avunantajasta.

Jos sinulla on tänään edes aavistuksenomainen tarve pyytää apua tämänpäiväiselle elämänmatkallesi, tartu taivaan ja maan Luojan sinulle tarjoamaan apuun. Raamatun lupauksiin ja omiin kokemuksiini perustuen voin luvata sinulle täydellä varmuudella ja luottamuksella, että Jumalan apu on parasta, mitä voit koskaan saada. Sillä lapsenomaisella luottamuksella kerro Jumalalle asiasi. Hän on kaikkitietävä, mutta Hän odottaa meiltä lapsenomaista, omaehtoista avunpyyntöä.

Minä ja mieheni olemme antaneet Jumalan johtoon ja hoitoon yhteisen elämämme eri käänteet ja vaiheet. Luotamme siihen, että Jumalan avulla teemme oikeita ratkaisuja.
Minulla on tunne, että "kellun" Taivaan Isän hoidossa. Hänen käsissään on kaikki ja Hän myös tietää, mikä on meille parhaaksi.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kodista kotiin

Hyvin hitaasti näytän toipuvan kaupunkiinpaluusta. Eilen iltahämärissä palasimme Kangasniemeltä.
Pikkuveljen kyyditsemänä matka taittui mukavasti ja auton takakontissa omassa häkissään matkusti myös Pikkuveljen Mili-koira, joka nukkui matkat hiljaisen tyytyväisenä.
Oli mukava tutustua Mili-koiraan paremmin ja kahden vuorokauden tiivis yhteiselo tarjosi siihen upeat puitteet.
Lapsuudessani meillä ei ollut koskaan koiraa eikä kaupunkikodissamme ole koskaan ollut mitään lemmikkieläintä. Senkin takia elämä koiran seurassa on ollut minulle ihan uusi kokemus. En ole tiennyt, että koiran persoonallisuus voi olla noin antoisa asia ihmiselle. Enkä ole tiennyt, kuinka paljon koira pystyy kommunikoimaan ihmisen  kanssa ja kuinka elämää rikastuttavaa on ihmiselle seurustella koiran kanssa.
Mili ja talon kuistilla ja takapihalla ruokailevat talitiaiset olivat näiden päivien eläinilonaiheet.

Kahteen päivään mahtui kuitenkin kolmisenkymmentä ihmistuttavuutta ja ne tapaamiset antoivat paljon voimia ja hyvää mieltä.
Matkamme pääasiallisin tarkoitus oli osallistua tätini hautajaisiin. Tomumajan siunaustilaisuus haudalla ja muistotilaisuus ovat niitä sydämelle ristivetoisia asioita, kun läheisen poismeno yhtäaikaa sattuu, mutta samalla tuntee kiitollisuutta ja huojennusta, että pitkään sairastanut rakas ihminen pääsee ihmiselon vaivoista. On suuri ilo nähdä sukulaisia, joita on nähnyt hyvin harvoin.
Olisi varmaan hyvä järjestää ensi kesänä Lautakankaalla tervetuliaisjuhla, jonne voisi kutsua sukulaisia ja ystäviä, että sydän voisi juhlia ilman tummia sävyjä.

Sydämen teki heikoksi myös pyhäinpäivän iltapäivän hämärässä tehty käynti Kangasniemen kirkonmäellä vanhalla hautausmaalla oman isäni haudalla.
Metsäkävelyllä olin taittanut kauniin oksan Puulan rantakoivusta. Se oksa on varmasti silitellyt monet kerrat isän selkää hänen työntäessään venettä vesille. Koivun juurelta irrotin kappaleen kallion päällä kasvanutta sammalmattoa.
Kuopion Veljen metsästä taitoin männynoksan. Pikkuveljen tiluksilta valitsin pienen kuusentaimen ja se halusi lähteä juurineen. Omasta metsästäni katkaisin katajasta  marjaisen oksan ja Lautakankaan pihasta pihlajanoksan, joka oli painavana marjoista. Tein kaikista oksista kimpun ja se aseteltiin isäni hautakiven eteen sammalen kanssa.
Haudalle kävellessämme totesin, että me teemme tätä vain itsemme takia. Haluamme hoitaa itseämme, omaatuntoamme ja vaalia muistojamme, mutta poismenneille ei näillä rituaaleillamme ole enää mitään merkitystä.

Kangasniemen vanha hautausmaa on poikkeuksellisen kaunis. Alue on hyvin hoidettu, istutukset ja puut kauniita ja ympäröivät maisemat järvineen täydentävät näkymää. Hautausmaan sammaloitunut kiviaita vanhoine rautaportteineen luo puitteet hiljentymiseen ja rauhoittumiseen.

Luojan luonto hoiti minua kahden päivän aikana.
Kun torstai-iltana puolenyön maissa saavuimme Lautakankaan pihaan, kaartui yllämme tähtitaivas. Autosta noustessani miltei hätäännyin: tajusin, että en ollut nähnyt tähtitaivasta moneen, moneen vuoteen. Se on melkein surullinen tosiasia. Jos kotisi on keskellä kaupunkia, et ehkä koskaan voi nähdä tähtitaivasta niin, että ainoat valosi olisivat tähdet ja kuu.
Jatkoimme tähtitaivaasta nauttimista seuraavana iltana iltakävelyllä.

Kun lauantaiaamuna heräsin, avautui talon ikkunoista järisyttävä näky. Pakkanen oli koristanut kimmeltävään kuuraan kaikki metsän puut, pihan istutukset, jokaisen oksan ja korren. Taivas tarjosi kimalluksen taustaksi kaikki harmaan ja sinisen kylmät sävyt. Oli rikkumattoman tyyntä, koko luomakunta oli hiljaa pysähtyneenä.
Kun avasi keittiöstä kuistin oven, hiljaisuuteen ja pysähtyneisyyteen tuli iloista elämää: kuistilla pyrähteli ruokailemassa useampi kymmenen talitiaista. Niiden ilo oli silminnähtävää.
Oli pakko sytyttää keittiön puolelle ikkunan eteen kynttilä, koska tunnelma ikäänkuin kaipasi elävän liekin lämpöä täydentäjäksi.
Kuuramaisema äänettömyydellään tuli täydelliseksi, kun kävelimme metsän poikki rannalle pakahduttamaan silmämme näkymillä ja korvamme hiljaisuudella.

Kun kaikkiin näihin tunnelmiin lisättiin vielä tietoisuus siitä, että olemme "vierailulla" omassa kodissamme, tuntui, ettei kiitollisuudella ole mitään määrää.
Äitini oli käynyt siivoamassa ja lämmittämässä talon. Vuoteet oli pedattu, takkapuut kannettu ja untuvapeitot laitettu vuoteen päälle varmistamaan, että lämmöntunne on täydellinen.
Kaikkia aisteja hyväiltiin näinä kahtena päivänä ja rakkauden lämpimään peittoon saimme kokonaan kääriytyä.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Tillit ja perstilkat

Aamulla  kaupassa kalakeittotarpeita ostaessani piti tarpeettoman kauan puntaroida tuoreen tillinipun ostoa. Tilliviuhka jäi kauppaan, koska tällä kertaa en jaksanut maksaa muutamasta tillinoksasta lähemmäs kahta euroa. Joskus tillinmieliteko ylittää taloudellisuusnäkökohdat, mutta nyt syömme kalakeiton tuoreen tillin makua muistellen.
Lievä ärtymys polkee jalkaa mielessäni, kun ajattelen Lautakankaan multavia maita ja muistelen tilan entisiä kasvimaaviljelmiä. Tilliä ja persiljaa laitettiin kasvamaan niin paljon, että sitä riitti aina koko kesäksi ja lisäksi pakastettvaksi koko talven tarpeisiin. Sitä taustaa vasten tillistä ja persiljasta maksaminen on minulle kauhistus.

Kangasniemen reissun lähestyessä myös innostus tekemisen mahdollisuuksiin lisääntyy. Tajusin, että nyt on juuri oivallinen lämpötila kylvää persiljat maahan ensi kesää odottamaan.
Ruoholahden Kodin Anttila Ykkösessä on koko syksyn kaupiteltu loppuja hyötykasvien ja kukkien siemeniä -70% hinnalla. Kylvöinnostukseni vei minut kauppaan penkomaan, mutta yksi ainokainen persiljansiemenpussi enää löytyi. Sen hinta, 27 senttiä, oli kyllä vaivan väärtti.
Alakerrassa olevassa K-Citymarketissa myytiin loppuja siemeniä puoleen hintaan ja olin aivan valmis maksamaan persiljansiemenistä 1,48/pussi.
Kun vielä muistan ottaa siemenpussit mukaan Kangasniemelle, niin minulle on luvassa lauantaipäivälle hyvin terapeuttinen parituntinen, kun käännän ja muokkaan itselleni sellaisen persiljapenkin, etten ole ikänäni komeampaa nähnyt. Paras muistaa laittaa myös kyltti penkin päähän, mistä mulloksesta on kyse, ettei keväällä joku innokas traktorimies pistä viljelyksiäni kynnökselle.

Tuo siemenien ostelu on ollut minulle sellainen salainen pahe. Pahe siinä mielessä, että minulla ei juurikaan ole ollut niille siemenille käyttöä. Tänään annoin periksi ja lankesin ostamaan myös yhden pussin keltaisen porkkanan, kolme tillin ja yhden tomaattilajikkeen siemeniä.
27 senttiä pussilliselta ei tunnu kamalalta hinnalta, kun toiveet niiden maahan päätymiselle ovat korkealla.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Loppuviikolla talolle

"Minäkin haluaisin lähteä kotiini" totesi nuorin pojista, kun kerroin isin ja minun tämänviikkoisesta matkasta talolle.
Lähdemme parin päivän päästä, viivymme pari yötä ja lapset jäävät tällä kertaa kotiin. Hoitovastuun kotona ottaa yksi isoista pojista ja yksi tytöistä.
Oikeastaan viimeinen jännitysmomentti matkan suhteen poistui tänään, kun äiti soitti talolta ja kertoi, että "vettä tulee raanoista vaikka kuinka ja sisällä on niin mukavan lämpöistä". Painesäiliön kuntoonsaaminen kesti hiukan oletettua kauemmin, mutta työn hoiti sama luotettava ammattilainen, joka aikoinaan teki putkityöt taloon sen valmistuessa. Nyt saamme rauhassa lotrata veden kanssa.

En edes muista, milloin viimeksi talolla kävin. Sopivaa mahdollisuutta ei vain ole tullut, koska kyllä edelleenkin teen päätökset jonnekin lähtemisestä pitkälti sen mukaan, missä minua tarvitaan eniten. Tiedän, että talo pysyy pystyssä ja puutarha rehottaa valtoimenaan, menen minä sinne katsomaan tahikka en. Varsinkin pihatöiden suhteen olen asennoitunut, että ensi kesänä paikalle mennään uudisraivaajahengellä. Sen verran reheviä kuvia olen paikanpäältä kuluneena vuotena saanut ja muutamankin äitini vuodatuspuhelun kuunnellut, että entisestä hoidetusta loistosta ei kovin paljoa ole jäljellä. Sen voin ilokseni todeta, että meiltä ei ainakaan työt lopu, mitä tulee pihaan ja puutarhaan. Ilman peltoja viljelevää vuokraisäntää olisi peltonikin retuperällä, mutta hänen ansiostaan ne ovat kaikkien aikojen parhaimmassa kunnossa.
Sitten kun kaipaa vaihtelua puutarhahommiin, löytyy metsästä raivattavaa vaikka pataljoonalle raivaussahanaisia ja -miehiä. Sanoin ensin "naisia", koska raivaussahan käyttö on niitä ensimmäisiä asioita, jotka pyydän Kuopion Veljen minulle opettamaan heti taloksi asetuttuani. Metsänraivaustyö on siitä kiitollista hommaa, että siinä näkee hyvin nopeasti työnsä tulokset.

Jokin aika sitten sain kutsun Pasilan kirjaston auditoriossa järjestettävään Mäntyiltaan. Tilaisuus on Etelä-Savon metsäkeskuksen järjestämä ja kutsu lienee osoitettu tällä suunnalla asuville metsänomistajille, joiden tiluksia on Etelä-Savon alueella. Kauaa ei minun tarvinnut ilmoittautumistani miettiä - sen verran metsäasiat minua kiinnostaa, että ilmainen lisäoppi männyn kasvatuksesta ja jalostuksesta on hyvin tervetullutta.

Huomasin juuri, että marraskuun alkupäivinä bloginpitoa tulee neljä vuotta täyteen. Muutamia alkuaikojen kirjoituksia luettuani huomasin, että hyvin paljon on neljän vuoden aikana elämäni muuttunut.
Neljä vuotta sitten huomioni keskipisteessä oli aika tarkkaan lapset. Perheen nuorin oli neljävuotias ja kotona asui väkeä reippaasti enemmän.

Nyt huomaan keskittyväni jo moneen kodin ja perheen ulkopuolella olevaan asiaan, mutta selvästikin teen jatkuvasti korjausliikettä takaisin kotiin päin. Tasapaino perheen ja kodin ulkopuolisten asioiden välillä pitää olla kotivoittoista, jotta lapset voivat hyvin ja arjen tasapaino säilyy kodin seinien sisäpuolella.
Maailma kodin ulkopuolella on monella tapaa rajua, ennalta-arvaamatonta, tunteetonta ja laskelmoivaa, niin silloin kodin ilmaston levollisuus, luotettavuus, jatkuvuus, turvallisuus ja ennalta-arvattavuus täytyy aina säilyttää. Tylsistäkin rutiineista pidetään kiinni, koska ne luovat turvallisuutta niin lapselle kuin aikuiselle. Pienien asioiden arvostaminen, esimerkiksi jokapäiväinen ruoka, puhtaus, lepo ja uni, joutenolo, yksinolo tai toisten seura, terveys, koulu ja työ, koti ja läheisten läsnäolo, ovat asioita, joista muistutamme toisiamme jokapäiväisinä kiitoksenaiheina.

Sitten kun jokainen lapsista on muuttanut omilleen, vapautuu vanhemmilta voimia ja energiaa tehdä kaikkia niitä maailman asioita, mitä on aina pitänyt tärkeinä, olisi ehkä joskus halunnutkin tehdä, mutta jotka asetti toissijaisiksi silloin, kun halusi rakentaa lapsensa maailmasta ehjää ja vahvaa.
Vaan tässä yhteydessä mainittakoon, että en minä kyllä lasten ollessa pieniä edes unissani haaveillut maallemuutosta ja maatöistä. Tämä haave on aika tuore ja nyt se haave alkaa näyttää jo melkein valmiilta muutettavaksi todeksi elämäksi.

Taidan sanojeni vakuudeksi valita muutamia rakkaita ja merkittäviä tavaroita ja viedä ne jo omaan kotiin.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Naapurin pappa

Vein illalla puhdasta pyykkiä naapurin papalle. Olemme papan kanssa tuttuja jo kahdenkymmenen vuoden takaa. Pappa tietää sen, että jos jossakin asiassa tulee hätä, minulta voi pyytää apua. Silloin tällöin asiasta pappaa muistutan, että minulle voi soittaa mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Siitä huolimatta pappa miltei poikkeuksetta pyytelee anteeksi, jos joutuu jostakin asiasta minulle soittamaan. Pyykkien suhteen meillä on vanha sopimus, että pesen papan pyykit niin kauan kuin asumme täällä.
Tänään pyykkiä viedessäni pappa kysyi, milloin olemme maalle muuttamassa. Vastasin, että ensi kesänä olemme lähdössä. Silmää räpäyttämättä, hetkeäkään miettimättä pappa tokaisi:
- "Ota minut mukkaan".
Papan äänestä huomasin, että ei ihan kokonaan ollut huumoripuhetta, vaan takana oli ajatus, kuka mahtaa tulla avuksi minun jälkeeni, jos papalle elinpäiviä annetaan.
Vastaukseni oli sen sijaan enemmän huumoripuheiden puolella, kun sanoin papalle:
- "Pistä asuntos myyntiin ja lähe mukkaan".

Kyllä tässä mieleen tulee tapaus yli viidentoista vuoden takaa. Seisoimme talomme punaisella portilla, minä ja naapurin pappa edesmenneen vaimonsa kanssa. Olin kertonut vanhalle pariskunnalle, että käyn auttelemassa naapurin tätiä. Pappa, silloin vielä täysin omatoiminen ja liikuntakykyinen eläkeläismies, tokaisi minulle:
- "Hoijatkos sinä sitten meitäkin, kun myö tullaan vanhoiks ja huonoiks?"

Naapurin papan vaimoa en ehtinyt koskaan hoitamaan ja auttamaan, koska hän kuoli äkillisesti liki kymmenen vuotta sitten. Pappaa olen autellut sen jälkeen niissä töissä, joihin hän on apua tarvinnut. Hoitoapuakin hän tarvitsi silmäleikkausten jälkeen.

Otanko papan mukkaan vai löytyisiköhän työlleni jatkaja?

torstai 9. lokakuuta 2014

"Tee, mitä pystyt, niin Jumala tekee sen, mihin et pysty"

Joyce Meyerin opetusta kuuntelen ja katselen mielelläni TV7:lta. Hänen kirjojaan luen mielelläni, koska ne ovat innoittavia ja niissä oleva raamatunopetus on hyvin elämänläheistä.

Pari päivää sitten televisiosta katselemani pätkä Meyerin puheesta jäi mieleen askaroimaan.
"Kun sinä teet, mitä pystyt, niin Jumala tekee sen, mihin sinä et pysty."

Esimerkkeinä Joyce Meyer mainitsi: "Jos rukoilet Jumalalta uutta taloa, mene ja siivoa nykyinen talosi. Jos etsit työtä, älä itke ja marise Jumalan edessä "annaminulletyötä, annaminulletyötä", vaan mene joka päivä etsimään itsellesi työpaikkaa."
Kun Jeesus herätti ystävänsä Lasaruksen kuolleista, hän ensin käski paikalla olevien ihmisten vierittää kivenjärkäle pois haudan suulta. Martta tosin yritti estellä, mutta paikalla oli ihmisiä, jotka luottivat siihen, että tilanne oli Jeesuksen hallussa. Kyllähän maailmankaikkeuden Herra olisi voinut herättää Lasaruksen kuolleista ja siirtää hänet omiensa luo, vaikka hauta olisi ollut suljettukin. Oli vain kyse ihmisen omasta osuudesta ja Jumalan osuudesta.

Itse olen viime päivinä lohduttautunut tällä ajatuksella, että kun teen asiassa kuin asiassa sen minkä pystyn, niin voin luottaa siihen, että loppu on Jumalan käsissä. Hän jatkaa siitä, mihin ihmisymmärrys ja -voimat loppuvat. Hänen ihmeensä alkavat vaikuttaa elämässämme, kun meidän mahdollisuutemme on käytetty loppuun. Ja kyse ei ole ollenkaan meidän uskostamme, sen puutteesta tai määrästä, vaan lapsenomaisesta luottamuksestamme Raamatun lupauksiin.
Jos olet antanut elämäsi Jumalan käsiin, jos olet vastaanottanut Jeesuksen tarjoaman pelastuksen, niin silloin Jumalan lapsen elämäntapaasi kuuluu etuoikeutena antaa Jumalan hoitaa ne vaikeimmat asiat. Teen sen, minkä pystyn ja Jumala hoitelee loput. Hän kaiken lisäksi tietää, mikä kussakin asiassa on minulle parhaaksi ja siihen vankkumatta luotan. Minun ei tarvitse arvioida Jumalan arvostelukykyä siitä, mikä olisi minulle parhaaksi.
Tämä taivaallisen salaisuuden sisältävä elämänfilosofia on suuri voimanlähde elämän vaikeina aikoina.(Ne, jotka eivät halua Jumalan kaikkivoipaisuutta hyväksyä, sanovat sitä hulluudeksi, mutta Jumala on antanutkin luomalleen ihmiselle vapaan tahdon.) Sairauksien, työttömyyden, ihmissuhdeongelmien tai muiden vaikeuksien keskellä huomiomme kiinnittyy uusiin, toivorikkaisiin ajatuksiin, kun voimme jättää itse vaikeudet Jumalalle. Jumala siunaa meitä monin eri tavoin, kun Hän hoitaa vaikeuksiamme. Yksi niistä on viisaus hoitaa asioita ja tehdä oikeita ratkaisuja ongelmien ratkaisemiseksi.

Kaikkivaltias Jumala,
kuinka minulla onkaan turvallinen olo, kun minä saan olla pieni ja Sinä kaikkein suurin!

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Painesäiliö

Talollisen riemut ja huolet näyttävät pikkuhiljaa puolensa. Ei nyt vallan huolista ole kyse, mutta pikaisia toimenpiteitä vaativa asia ja olisi varmaan helpompi hoitaa paikanpäältä kuin näin etätyönä.

Äiti soitti aamulla talolta, että painesäiliö pannuhuoneessa vuotaa. Ei ihan tip-tip, vaan lähinnä lorin-lorin. Äiti oli kontannut taskulampun kanssa ja paikallistanut vuotokohdan säiliön pohjaan. Hoksaavana ihmisenä oli soittanut vielä veljelleen ja tämä neuvonut ottamaan töpselin pois seinästä. Samalla toki lakkasi vedentulo raanoista ja muista vesipaikoista. Onneksi vieraat toivat kahviveden tullessaan äidin luo myöhemmällä.

Sana "painesäiliö" on minun ajatuskartallani se pönttömäinen metalliastia heti rönttähuoneesta tultaessa pannuhuoneen puolelle. Tämänpäiväisten puhelinkeskustelujen jälkeen minulle on valjennut, että sillä pöntöllä on tärkeä merkityksensä veden tuloon ja sen paineeseen talon vesiputkiin ja lämmityspattereihin. Ja Pikkuveljen väännettyä asiaa  rautakangesta alkoi minulle pikkuhiljaa valjeta, että jos tässä vuodenajassa rävähtää pakkaskelit, niin minä remontoin kohta talolla hiukan enemmänkin kuin painesäiliötä. Kävin toki äsken katsomassa säätieteilijöiden ennustuksia ja helpotuksekseni näyttäisi muutaman päivän pysyvän yölämpötilatkin plussan puolella.

Koska tämä päivä meni minulla asian ihmettelyyn, niin huomenna joudun kiireen vilkkaa soittelemaan paikalliseen putkiliikkeeseen, josko heidän aikataulunsa antaisi periksi asian hoitamiseen. Varasuunnitelma on mikkeliläinen tai pieksämäkeläinen yritys.

Kuten vikkelä-älyiset ovat jo ehtineet hoksatakin, niin seuraava toimenpide on minulla, raadollisesti sanottuna, rahoituksen järjestäminen koko lystille.

Facebook-kavereille jo marisin, että painesäiliö aiheutti minulle päänsäryn. Päänsärky lakkasi, kun sain purkaa sydäntäni blogiystäville.
Hauskaa loppuiltaa kaikille! (Muistakaa huollattaa painesäiliönne säännöllisesti... enhän minä edes tiedä, huolletaanko sellaisia vehkeitä.)

Tämänviikkoinen iltapäiväkakku

Pitkään mielessä pyörinyt mieliteko yksinkertaisesta kardemummakakusta sai näkyvän ja kaikillemaistuvan muodon. Parhaana päivänä tätä on paistettu kaksi, eilen riitti ohraleivän lisänä yksi pellillinen, vaikkakin viimeisistä paloista käytiin neuvottelua.

4 munaa
2 1/2 dl sokeria
100g sulatettua voita
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl jauhettua kardemummaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot keskenään.
Lisää munavaahtoon voisula ja jauhot, sekoita vatkaimella ripeästi aineet sekaisin, Älä vatkaa enää voimallisesti, etteivät jauhot ehdi sitkistyä. Tarkista taikina nuolijalastan avulla, että ainekset ovat sekaisin kulhon pohjia myöten.
Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle.
Jos käytät puolipeltiä, kakku vaatii pidemmän kypsymisajan, on paksumpi ja mehevämpi. Isolla pellillä kakusta tulee ohut ja se paistuu nopeasti.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla kypsäksi.
Leikkaa jäähtynyt kakku annospaloiksi.

Tämä välipala- ja kahvikakku kuuluu sarjaamme "suurperheen helpot, nopeat ja edulliset leivonnaiset". Pellillisen hinnaksi tulee reilu euro.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Joka päivä erilaista leipää

Joskus kaipaa leivonnassa helppoutta, joskus tekee mieli käyttää aikaa ja vaivaa.
Ruokaleivän suhteen, varsinkin jos leivotaan usein, käyttää mielellään oikoteitä, ettei aikaa tuhraannu.

Viime viikkoina olen leiponut jo lukuisia kertoja "tämänpäiväistä leipää". Leivän raaka-aineet muotoutuvat siitä, mitä on tarjolla ja mitä täytyy jauhokaapista laittaa käyttöön .Yhteen taikinaan käytin kaappiin unohtuneet mantelilastut ja perunamuussin loput suorastaan houkuttelevat leiväntekoon. Kuivattuja yrttejä ei minulla juurikaan ole varastoissa, mutta luulisin maustetuista leivistä pitävien lisäävän omia yrttejään taikinoihin.

Ohraleipää en osta juurikaan kaupasta. Itsetehtynä se on niin siunatun makuista, että tulee mieleen Raamatun maininnat ohraleivistä.
Tämänpäiväinen leipämme on tehty kaurapuuron lopusta ja ohrajauhoista.

Laitan leivän perusohjeen, koska itsellänikin näytti kestävän vuosikymmeniä oivaltaa, että leivän tekeminen ei tarvitse olla työlästä ja aikaa vievää. Ehkä ohjeesta joku saa oman muunteluidean.

3 dl vettä
puoli palaa hiivaa (25g) tai pussi kuivahiivaa
(Jos käytät kuivahiivaa, muista nesteen oikea lämpötila.)
2 dl puuroa, perunamuussia, erilaisia leseitä, rouheita tai muita viljatuotteita tai siemeniä+pähkinöitä
3-5 dl jauhoja (määrä riippuu edellisen aineosan koostumuksesta)
(1,5tl suolaa)
loraus öljyä

Liota tuorehiiva veteen (kuivahiiva lisätään aina jauhojen seassa). Jos käytät taikinaan puuroa, varo, ettei se ole liian kuumaa ja "polta" hiivaa.
Sekoita puuhaarukalla tai kädellä (jos puuro on kokkareista, kannattaa taikina tehdä käsin) ainekset karkeusjärjestyksessä. Tee taikinasta puuromainen.
Muutaman kerran kokeilun jälkeen huomaat, kuinka löysäksi taikinan voi jättää.
Käytä astiakulhona vaikka isoa vatkauskulhoa, mikä sopii mikroon. Mikrouuni on tehokas, vedoton paikka taikinan nostatukseen. (Älä kuitenkaan laita mikroa päälle.)

Laita taikinakulho nousemaan vedottomaan paikkaan vaikka tunniksi.

Vuoraa "puolipelti" tai reunallinen uunivuoka (40X20cm) leivinpaperilla. Sekoita taikinaa pari kierrosta. Kaada kumilastan avulla taikina paperin päälle ja anna vielä kohota vartin verran ennen uuniin laittoa.
Paista leipää uunin alatasolla 200 asteessa niin kauan, että pinta on kauniin värinen, eikä pohjakaan näytä raa´alta. Jos leipä uhkaa tummua liikaa ennen kypsymistään, laske uunin lämpöä.

Paistoaika riippuu paljon käyttämistäsi raaka-aineista. Pelkistä jauhoista tehty leipä kypsyy nopeammin, puuroa ja perunaa sisältävä leipä vaatii pidemmän kypsymisajan.

Meidän tämänpäiväisessä leivässä oli kaksi desiä kaurapuuroa ja puoli kiloa ohrajauhoja. Leipäpellillisen hinnaksi tuli sähköineen ja leivinpapereineen noin 80 senttiä.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Pitkästä aikaa radio keittiön pöydällä

Jari Sinkkonen piti juuri Tuomasmessussa niin hyvän saarnan lapsista ja vanhemmista, että ajattelemista jäi puheen jälkeen vielä vanhoillekin vanhemmille. Sinkkosen puheelle antoi erityistä painoarvoa Raamatusta luetut perustelut. Sinkkosen kasvatusohjeet ovat aina olleet sopusoinnussa Raamatun periaatteiden alla, vaikkei hän asiasta ole suurta porua pitänytkään. Ehkä juuri sen takia niillä kasvatusperiaatteilla on vuosikymmenestä toiseen saatu tuloksia, koska ne eivät ole eri opintuulissa heittelehtineet.
Toivottavasti tämäniltainen Radio Dein lähettämä Tuomasmessu on myöhemmin kuultavissa arkistosta, koska haluaisin kuulla sen uudelleen ja kirjoittaa puheen pääkohdat muistiin.

Tuo radio, jota nyt kuuntelemme, oli isin huippulöytö lauantaiselta Kansainvälisen koulun kirpputorilta. Laitteella voi kuunnella cd-levyjä ja c-kasetteja, joten nyt voidaan kaivella esiin kaikki vanhat musiikki- ja puheaarteet, jotka ovat olleet vuosia ääneti. 
Pikkutytöt löysivät oikein kivoja leluja, Miika euron sählymailan ja kaksi koripalloa eurolla ja kahdella. Minun löytöni oli jättisuuri muovilaatikko, johon amerikkalaisrouva oli teipannut lapun "Free". Laatikko oli täynnä posliiniastioita. Surullisenhuonolla englanninkielelläni kysyin rouvalta, että "kuinka paljon hän haluaa rahaa, jos vien pois kaikki astiat ja kannellisen muovilaatikon, jossa astiat on". Rouva sanoi, että hän itsekin tarvitsisi laatikkoa, mutta jos maksan vitosen, voin viedä kaikki. Siinä vaiheessa pidin kiirettä lyödä kaupat lukkoon, koska lähettyvillä parveili laumoittain ihmisiä ja huomasin, että tätä tilaisuutta ei kannata jättää käyttämättä, vaikkei meillä astioista olekaan pulaa. Tiedän, että tulevaisuudessakin omaan pesäänsä muuttajat tulevat aukomaan äidin keittiönkaappeja kippoja ja kuppoja etsiskellessään. 
Astiat olivat kauniita ja laadukkaita ja 70 litran muoviboxissa on mainiota viedä muuttotavaroita talolle.

Huomenna menen tekemään lyhyen aamuvuoron hoitajan töitä. Edellisistä vuoroista viisastuneena etsimme nyt lasten kanssa kaikki vaatteet aamua varten valmiiksi. Saaralla ja isillä oli ollut ulkohousuepisodi, jollaista kukaan osapuoli ei halua kokea uudelleen. Olen aivan vakuuttunut, että tuon aamun jälkeen Saara ei tule enää koskaan pukemaan kirkkaanpunaisia henkselitoppahousuja jalkaansa. Ymmärrän täysin, että se oli "todella noloo". Annamme Saaran kanssa isille anteeksi, vaikkei hänen mielestään punaiset toppahousut ole ollenkaan nolot kenenkään päällä. Meidän mielestämme on ja se on näitä makuasioita.

Tämän hetkisen tilanteen mukaan pääsemme muuttamaan heinäkuun puolivälissä. Se on ainakin isin töiden loppumisen ajankohta. Nyt ei näytä järkevältä lähettää osaa joukkoa maalle etukäteen, vaikka Anne-Marille jo markkinoin, että hän voisi kyllä muuttonsa toteuttaa jo vaikka heti koulunsa loputtua.
Käytännössä muutto on jo alkanut sillä tavoin, että kokoan sellaisia tavaroita, joita ei täällä enää välttämättä tarvita ja pakkaan maalle vietäväksi: valokuvat, matot, kirjat, dvd-elokuvat, muisto-ja "perintö"esineet, matonkuteiksi varatut vanhat lakanat ja talteen kerätyt säilöntäpurkit ja -pullot. Hyvä kuorma tulee jo noistakin.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Muuttajia

Yritämme toipua tuttavaperheen muutosta. Lähinnä lujilla ovat Kaisa ja Miika, joiden parhaat kaverit olivat muuttaneen perheen lapsia. Lohduttaudumme sillä, että Kangasniemelle muuton jälkeen Nuorgam on 300 kilometriä lähempänä kuin nyt. Ihastelemme perheen lähettämiä kuvia uuden kodin maisemista.

Lautakankaalla on tänä viikonloppuna väkeä. Ensin sinne lähti Pikkuveli vaimonsa kanssa. Melskan perhe on paikalla myös ja tänään Anne-Mari kävi hakemassa koiranpentunsa ja siellä nyt kaikki ilakoivat niin, etteivät oikein malta edes valokuvia lähettää. Lähetti kyllä Pikkuveli eilen illalla kolme haikeankaunista kuvaa pihapiirin näkymistä, mutta kun oikein on ikävä päästä paikalle, niin ei kuvatkaan paljoa lohduta.

Isi sanoi iltapäivällä, että hän haluaa sitten talolle oman kissan. Joku keksi jo kissalle osuvan nimenkin - Horton.

Nyt kun päätös maallelähdöstä on tehty, huomaan kaikkien olevan jo puoliksi muualla. Helsingin "ilot" ei enää jaksa ketään innostaa ja mieli on usein malttamaton. Tiedän, että talvi menee nopeasti, mutta en arvannut että sydän muuttaa jo etukäteen.

Isin työvuorot on todella rankkoja pituutensa vuoksi. Olen varma siitä, että töiden jatkaminen eläkkeen kartuttamista varten ei olisi ollut viisas ratkaisu. Toivomme, että Isillä riittää terveyttä ja päiviä nauttia eläkepäivistä.

Taivaan Isän hallinnassa ja hoidossa on jokainen elämämme käänne. Luottavaisin mielin katselemme, kuinka asiat järjestyvät.
Jumalaa puhuu meille monella tavalla. Viime yönä valvoimme ja kuuntelimme myrskyn pauhua. Aamulla heräsimme tyyneen auringon paisteeseen ja lintujen lauluun.

Minun on pitänyt viime aikoina rukoilla paljon. Monet blogitutut on rukousten kannattelemina. Muistutan Taivaan Isää, että Hän tarttuu niiden ystävien elämän käänteisiin, jotka tällä hetkellä joutuvat kamppailemaan vakavien sairauksien kanssa.
Ne uudet ihmisalut, jotka ovat syntymässä näinä viikkoina, ovat myös rukouksissa.
Monella on elämässä hyvin raskaita koettelemuksia ja myös heidän puolestaan huokailen.
Hyvin tärkeä rukous on myös se, että Jumala puhuttelisi niiden sydäntä, jotka pitävät toisarvoisena Jumalan tarjoamaa pelastusta ja sovitusta Jeesuksen työn kautta. Että mahdollisimman moni vastaanottaisi pelastuksen.

https://www.youtube.com/watch?v=FYGAD9s277E

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Vartiaisten lähtöjuhla tänään Pasilassa

TV7 Plus lähettää tänä iltana suorana lähetyksenä ESY live-Hki 20+ Vartiaisen perheen lähtöjuhlan.
http://www.tv7plus.fi/suora/esy-live-hki-20-tomin-laksiaiset/
Lähetys alkaa klo 18.45.
Me paikallemenijät lähdemme ajoissa (jotta mahdumme ovien sisäpuolelle).
"Erityinen ilta tulossa" on nyt aivan väärä ilmaisu sille, mitä tänä iltana tulemme kokemaan.

lauantai 13. syyskuuta 2014

"Älä kostuta valkijaa"

Iltarukoukset on rukoiltu, iltahalit annettu useampaan kertaan, suukot saatu ja annettu ja levollisella mielellä on pienimmät asettuneet nukkumaan. Minulla on tyytyväinen olo, kun olen saanut viettää pitkästä aikaa kiireettömiä viikonlopun iltoja kotona. Muutama viikonloppu meni yövuoroissa ja silloin tärkeät iltarutiinit muuttuvat karuiksi lauseiksi: "käykää ajoissa nukkumaan, äitin täytyy nyt lähteä töihin, nähdään aamulla".
Isi on kyllä töissä, mutta ruokatunnilla hän kävi kotona syömässä ja se tekee hänen yövuorostaan ihan siedettävän.
Iltarukouksesta muistui mieleeni nuorimman pojan, Miikan, yhtenä iltana kertoma kiitosaihe käydessämme rukoilemaan: " se, että me päästään muuttamaan talolle".
Miikan esittämässä kiitosaiheessa kiteytyy kyllä tällä hetkellä koko perheen päällimmäiset tunteet. Jos aikaisemminkin, niin nyt vasta puheissamme viliseekin ilmaisuja " voidaankos sitten talolla tehdä näin" tai "mitähän me vuoden päästä tänään tehdään talolla - ollaan varmaan puutarhassa".

Vähitellen muuttoon liittyvät asiat näkyvät myös käytännön toimissa. Suurin asia noin kymmenen hengen maallemuutossa on taatusti kaupunkiasunnon tyhjennys ja sen "logistiikka". Siksi jo hahmottelen mielessäni strategioita ongelmakohtien ratkaisemiseksi ja vähitellen alan hoitaa niitä käytännön asioita, jotka voidaan jo etukäteen, ennen ensi kesää, tehdä. Haaveilen ainakin yhdestä pakettiautokuormallisesta, jolla hoidetaan jo etukäteen täältä pois ne tavarat, joita emme täällä enää tarvitse.
Minulle hyvin merkittävä asia on myös tietoisuus siitä, että ensi keväänä, jos Luoja suo ja elämme, laitamme ainakin perunat maahan. Eilen tein tästä "tikusta asian" ja soitin Kuopion Veljelle ja pohdiskelimme ihan savolaiseen tyyliin, puolin ja toisin asianhaaroja punniten, mille puutarhan läntille olisi perunamaa soveliainta laittaa. Siinäpä sitten tekin, lukijaparat, saatte uupumukseen asti lukea multatouhujen autuudesta. Voi veikkoset sentään, kuinka tästä tuleekaan mukavaa, jos sitä vaikka pääsee peltotöihin vielä!

Kaupungin ääniä kuulostelee nyt toisella tarkkuudella. Viimeinen syksy kaupungissa. Lehmusten lehtien ripinä jalkakäytävän kiveyksellä voimistuu päivä päivältä lehtimäärän lisääntyessä. Tuulen kuljettaessa lehtiä parvekkeemme edustalla kuuluu parvekkeella istuessa lähes miellyttävä luonnon ääni. Lehtien äänen kauneus rikkoutuu, kun jalkakäytävällä kulkee sadat ja sadat ihmiset ja eri kielien sekamelska kantautuu korviin. Eräänä päivänä niitä ääniä kuullessani huomasin ajattelevani, että ensi syyskuussa istuessani talon takakuistilla, kulkee kuistin ohi ehkä naapurin kissa, saattaa hyppiä orava ja ainakin kirmaa lauma omia lapsia.
Joku kysyi minulta, mitä mahdan ikävöidä maallemuuton jälkeen. Sitä en vielä tiedä, mutta se on varmaa, että tätä ihmispaljoutta en tule ikävöimään. Ystävät, naapurit, sukulaiset ja satunnaiset pistäytyjät täyttävät aivan varmasti sitä kyseenalaista tyhjiötä, jonka Helsingin keskustan tuntuman väkimäärä jättää. Sanon: aika aikaa kutakin.
Olen kai tulossa vanhaksi ja kaipaan enemmän hiljaisuutta.


Inkerinsuomalainen mummo vanhainkodista sanoo riemastuttavasti, kun pyytää jättämään huoneensa eteiseen yöksi valon palamaan:
-"Älä kostuta valkijaa".
Joka kerta tuo lause sykähdyttää. Pidetään mekin lamppu palamassa.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Nälkävuosien jälkeen kiitettiin laakson laihosta

Palaan vielä lukemaani "Jumalan vihan ruoska - Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697" -kirjaan.
Kirjan viimeisessä kappaleessa kerrotaan (suora lainaus):
" Suomalaiseen virsikirjaan otettiin 1701 virsi, joka tunnetaan suvivirtenä. Sen arvellaan perustuvan ruotsalaiseen kansansävelmään, ja ruotsinkieliset sanat sille antoi 1690-luvulla ilmeisesti Gotlannin piispa Israel Kolmodin. Nykyään suvivirsi on kesän alun ja ilon ja koulujen päättymisen laulu. Kolmesataa vuotta sitten eläneille ihmisille sen sanojen merkitys oli toisenlainen. Heidän oli syytä kiittää siitä, että laiho lainehti laaksossa ja, kuten virren vanhojen sanojen mukaan laulettiin, "ylpiät yrttitarhat" kukoistivat. Auringonpaiste ja puiden vihreä humina tarkoittivat näille ihmisille onnea ja siunausta. He tiesivät, mitä tapahtuu kun kesä ei koskaan tule".

Tätä historiaa vasten suvivirren sanat saavat kyyneleet silmiin kirvoittavan merkityksen. Toivottavasti viimekeväiset raukkamaiset pohdinnat suvivirren sopivuudesta koulujen päättymisen ja kevään juhliin jätetään unohduksiin ja sen sijaan muistutamme nousevia sukupolvia esi-isiemme vaikeuksista ja vastoinkäymisistä. Se moninajoin tuskainenkin historia on se perustus, jolle tätä päivää on rakennettu.
(Wikipediasta http://fi.wikipedia.org/wiki/Suvivirsi löytyy myös vanhan suvivirren sanat vuodelta 1701.)

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Työn ja ruuan äärellä - kiitollisuudella

Talolta tuli reipas ja energinen, kirpeää syysilmaa hengittänyt joukko. Melskan perheen mukana reissussa oli Anne-Mari ja Kampaajatyttö. Tulijat toivat omenia ja marjoja pakasteesta.
Marjojen keruuta oli tehokkaasti hillinnyt jokaikisessä marjassa pörissyt ampiainen tai muu ärhäkästi pistävä otus. Mustia viinimarjoja, karhunvattuja ja tyrniä olisi vielä poimittavaksi. Metsään eivät viikonloppumatkalaiset olleet ehtineet lainkaan.
Minulla on yövuorojen välissä yksi vapaapäivä. Olen ollut hyvin kiitollinen tarjolla olleesta työstä.

Muutamana yönä luin Mirkka Lappalaisen tutkimustyön tuloksena syntynyttä kirjaa, joka kertoo suuresta nälänhädästä Suomessa 1695-1697. ("Jumalan vihan ruoska" kustannusosakeyhtiö Siltala 2012).
Yksityiskohtaisuudessaan rajulla tavalla koskettava tieto suomalaisten esi-isiemme historiasta pysähdytti ajattelemaan ja uudelleenarvioimaan omaa suhtautumistaan tämän päivän hyvinvointiin ja kansamme nykyisiin ongelmiin. Hyvin pian kirjaa lukiessa tuli tunne, että naiivi valitteluni kaupan lihatiskin äärellä "mitähän sitä tänään laittaisi ruuaksi" on räikeän surullista kirjan kertomaa vasten peilattuna.
En ollut aikaisemmin käsittänyt, että pahimpien kato-ja nälkävuosien aikana suomalaisia menehtyi ravinnon puutteeseen (=nälkään) ja kulkutauteihin kolmasosa väestöstä. Pahimpina aikoina ei ravinnoksi saatu edes surullisenkuuluisaa pettua, kun kovien pakkasten takia männyn nilakerrosta ei saatu irrotettua. Pettujauhosta tulikin kauppatavara, jonka hinta kohosi varsinkin katovuonna 1697.
Sammalen ja oljen syömisestä tulikin pettua tavallisempi hengenpidike, mutta monen kohtaloksi sekin ruoka koitui.
Myös kalan ja metsämarjojen saanti katovuosina vaikeutui. Kato oli kaikenkattava ja totaalinen. Monin ajoin myös suolasta oli pulaa. Kun väki oli syönyt kaiken syötäväksi kelpaavan perheen kissoja ja koiria myöten, oli edessä kerjuulle lähtö. Katovuosien surullinen seuraus oli valtavat kerjäläisjoukot, jotka epätoivoisesti kulkivat viimeisillä voimillaan ruokaa etsien ja samalla valloilleen pääsivät tappavat kulkutaudit, joita kerjäläislaumat levittivät. Lavantauti, punatauti ja pilkkukuume jatkoi siitä, mihin ruuan loppuminen oli kansakunnan johdattanut.

Luin kirjaa alusta noin puoleenväliin ja tekstin muuttuessa realistisuudessaan ylitsepääsemättömän raskaaksi, luin vain otteita sieltä täältä. Jotta pääsen selville niistä asioista, jotka kansakuntamme nosti uudelleen jaloilleen, aion koota itseni ja lukea kirjan loppuun.

Kerroin kirjasta myös lapsille. Miika, joka on innokas oppimaan uutta ja on kiinnostunut monen muunkin ohella myös historiasta, luki kirjaa mielenkiinnolla. En ole varma, välittyykö tämän päivän koululaisille historianopetuksesta tämä kansakuntamme murheellinen vaihe niin selkeästi, että nuoret ymmärryksen tasolla käsittäisivät, mitä Suomi on joskus läpikäynyt.

Yksi erittäin positiivinen vaikutus tähän kirjaan tutustumisella oli: kaikki ruoka, mitä eteeni saan, tuntuu aivan kohtuuttoman arvokkalta ja hyvältä. 

Jos olet kiinnostunut historiasta, suomalaisuudesta tai ruokakulttuurista, suosittelen kirjaa luettavaksi. Suhtautumisesti ruokaan ei ole entisellään tämän kirjan luettuasi.

maanantai 25. elokuuta 2014

Unelma pois piironginlaatikosta

Elämän tekee mielenkiintoiseksi muun muassa se, että kaikkea kivaa ja ennalta-arvaamatonta voi sattua ja tapahtua. Elämässä on erityisen mukavaa haaveilu ja unelmointi ja myös toimet, joilla niitä unelmia kohden käydään. Välillä jäämme katselemaan olosuhteita (joo, kyllä - muistan erään vedenpäällä kävelijän, joka käänsi katseensa veden tyrskyihin ja alkoi vajota) ja välillä unelmat haalistuvat. Ja välillä pitää nostaa se kehyksiin asetettu unelman kuva piironginlaatikosta, pyyhkiä pölyt päältä ja asettaa taas näkyvälle paikalle.

Täällä on ihana välillä kertoa ajatuksiaan kuin päiväkirjalle ikään, koska kommenttinne ja palautteenne on niin kannustavaa ja mieltä lämmittävää. Ne lukijat, jotka ovat roikkuneet sitkeästi vankkurien matkassa ovat jo oppineet tuntemaan minut ja ajatukseni aika hyvin. Nämä lukijat myös osaavat myhäillä ymmärtävästi, kun innostun välillä milloin mistäkin asiasta. Muistanette halkokaupan ja marjatilan, ihan nyt esimerkkejä mainitakseni. Tai eihän sitä oikeasti tiedä, vaikka joskus vielä marjoja tai polttopuita kauppaankin - ainakin siihen on nyt laillinen lupa. Laajensin nimittäin yritykseni toimialoja ihan vastaisenkin varalle.
Siihenkin ovat lukijat saaneet tottua, että soudan ja huopaan ja pähkäilen asioita suuntaan jos toiseenkin. Mutta eikös se ole elämässäkin aika usein niin, että katselemme ja pohdiskelemme, mikä olisi meille parasta.

Tänä iltana minulle tuli kuitenkin sellainen tunne, että ei hyvänen aika tänne auta jäädä jahkaamaan yhtään ylimääräistä vuotta, jos kerran ensi kesänä isin töiden puolesta pääsisimme lähtemään... Syödään sitten vaikka pettua, ahventa ja mettän marjoja, mutta kyllä se taitaa olla talolle päästävä jo ensi kesänä. Kun ei kerran noilla teinitytöilläkään ole mitään maallelähtöä vastaan, niin mitä heitä tänne istuttamaan opiskelemaan, vaan viedään heidät opiskelemaan maaseudun rauhaan.
Kun kaiken lisäksi katselen vanhenevaa miestäni, joka tätä nykyä aikalailla sisulla töihin lähtee, niin kyllä minä hänellekin jo vapautuksen ajohommista soisin. Kyllä hän on jo 30 vuotta ehtinyt bussia Helsingissä ajaa, niin eiköhän tuo ala riittää.
Isi kävi kahdeksalta kotona ruokatunnilla ja kysyin häneltä, olisiko hänelle suuri murhe ja menetys, jos ensi syksynä ei oravalinjalle pääsisikään ("oravalinja" on linja 23 Seurasaareen). Ja isi totesi, että ei hän varmasti töihin ikävöisi. Mehän välillä väläyttelimme sitä mahdollisuutta, että isi tekisi yhden ylimääräisen työvuoden. Mitään päätöstä sen suhteen ei oltu vielä tehty.

Jos tämäniltainen innostus etenee ja käytännön asiat järjestymisellään muuttoa edesauttavat, ei ole ollenkaan mahdottomuus, vaikka ensi kesänä suuntaamme seitsemän lapsen kanssa Lautakankaan talolle. Anne-Mari suunnistaa omien väylämerkkiensä lomitse, mutta suuri ilo olisi saada hänet myös Kangasniemelle. (Sitä juolavehnää kitkemään.)

Tämmöisiä uusia vanhoja asioita tänä iltana.
Ja tiedättekö mitä: minulla on syvä rauha sisimmässä, kun olen tämän tekstiksi kirjoittanut. Eli ehkä ei ihan harakoille ole tämä homma menossa.

Kaivelkaapas tekin jokin haave esille piironginlaatikosta.


perjantai 22. elokuuta 2014

Lohkomistilaisuus talolla ja ajatuksia lupauksista

Tein taas muutaman yövuoron ja nyt  tuntuu, että univelatkin alkaa olla kuitattu. Pääsin eilen aamulla valvomasta ja nukuin eilisen päivän aikana muutaman tunnin. Illalla olikin sitten pakko kömpiä sänkyyn jo kahdeksalta. Nukuin koko yön aika lahjakkaasti ja tänä aamuna saatuani lapset kouluun jatkoin nukkumista. Kahdeltatoista heräsin ja sitten tuntui siltä, että elämä alkaa olla mallillaan. Varmasti hyvin mielenkiintoista lukea yötyöläisen nukkumisista, mutta kyllä eilenillalla päätä omaan tyynyyn painaessa tuli mieleeni, että pitäisipä blogin lukijoille taas hehkuttaa, kuinka ihanaa on nukkuminen! Yötöiden aikana nukun päivisin usein patjalla hoitohuoneen lattialla, niin omaan sänkyyn pääseminen tuntuu suurelta juhlalta.

Kyllä lapsetkin ovat ansainneet kiitoksen sanan kärsivällisyydestään ja omatoimisuudestaan. Silloin kun molemmat vanhemmat ovat yöllä töissä jää väistämättä varsinkin vanhemmille lapsille tavallista enemmän vastuuta. Kukaan ei ole valittanut vastuusta ja kaikki ovat tehneet parhaansa, että sopu on säilynyt ja kotihommat sujuneet.

Nyt aprikoitsen tiistaisen lohkomistilaisuuden kanssa, olenko lähdössä Lautakankaalle Pikkuveljen mukana. Täydellinen tilaisuus pitää sisarustapaaminen kahden velipojan kanssa, tavata äitiä, römpiä Lautakankaan metsissä ja käväistä ehkä Pikkuveljen saaressa saunomassa ja uimassa. Mutta kuitenkin minusta tuntuu, että nyt pitäisi jäädäkin kotiin, koska itse pääasia, eli lohkominen, sujuu ilman paikallaoloani.
Sanoin äsken puhelimessa Pikkuveljelle, että jos tulen toisiin ajatuksiin lähdön suhteen, niin ilmoitan ajoissa. Matka kun kestäisi vain maanantai-illasta tiistai-iltaan. Joskus on tilanteita, että kannattaa kuunnella sisäistä ääntä, vaikka asiat näyttäisivät silmissämme kuinka järkeviltä ja toteuttamisen arvoisilta tahansa.
Nyt minusta kuitenkin tuntuu siltä, että minua enemmän tarvitaan kotona. Katsotaan, muuttuuko ajatus ennen maanantai-iltaa.
. . .

Luin eilen Ville Pitkäsen artikkelin uusimmasta Ristin Voitto-lehdestä. Juttua lukiessani minulle kirkastui eräs asia, jota on sivuttu useaan otteeseen myös täällä blogissa.
Raamattuhan on täynnä Jumalan lupauksia. Monet lupauksista koskevat Israelin kansaa, monet ovat lupauksia Jumalan lapsille. Jumala on iätön ja iankaikkinen ja kaikki Hänen lupauksena ovat "niin ja aamen", iankaikkisia, aina yhtä varmoina vastaanotettaviksi ja itselle lunastettaviksi.
Ville Pitkänen muistutti kirjoituksessaan, että luottamuksemme Jumalan Raamatussa oleviin lupauksiin ei ole omien ponnisteluidemme tulos. Emme voi "pumpata" itseemme luottamusta, emme voi ajatustyöllä "uskoa paremmin", mitä Jumala on meille luvannut. " - Ihminen ei pysty psyykkaamaan itseään siihen, että luottaisi Jumalaan. Se on uskottelua. Raamattu opettaa, että Jumala lahjoittaa aidon uskon ja että se tulee Sanan kautta"  Ville Pitkänen kirjoittaa.
" - Meidän elämässämme tapahtuu varmasti monenlaisia asioita, vaikkemme niitä pyytäisikään. Silti Raamattu kehottaa meitä anomaan, etsimään ja kolkuttamaan. Se lähentää meidän ja Jumalan välistä suhdetta."
..."Meillä ihmisillä on usein valtava halu nähdä kaikki lupaukset toteutuneina jo tässä ajassa, kun taas Jumalan silmin tämä elämä ei ole mikään irrallinen kokonaisuus, vaan pienenpieni osa iankaikkisuutta."

Ville Pitkänen puki mielestäni hyvin sanoiksi sen, mitä olen yrittänyt täällä sillointällöin kyselijöille selventää. Ja usko Jumalan lupausten täyttymiseen on asia, jota me voimme lapsenomaisesti Jumalalta rukoilla. Jumala mielellään vastaa tähän pyyntöön, koska Hän odottaa meiltä lupaa siihen, että antaudumme kokonaan Hänen johdatukseensa ja lupausten omistamiseen henkilökohtaisessa elämässämme. Jumala ei koskaan tyrkytä meille mitään.

Ville Pitkäseltä on ilmestynyt kirja "Anokaa niin teille annetaan". Kirjan esittelytekstissä mainitaan:
"Pitkänen opettaa selkeästi ja johdonmukaisesti, miten anomisrukousta voidaan soveltaa arjessa. Perustana on luottaminen Jumalan lupauksiin." 
Kirjaa on saatavilla Aikamediasta http://www.aikamedia.fi/.

maanantai 11. elokuuta 2014

Uusi kouluvuosi - kahdeksan koululaista perheessä

Kyllä on ollut mukava tänään tehdä kotitöitä! Lopetin tänä aamuna viiden yön "työputken" vanhainkodissa ja sinä aikana jäivät pakostakin kotityöt vähemmälle. On niin mukavaa tiskata ja pestä pyykkiä, laittaa ruokaa ja kysellä huomisen aamun puurotilauksia kouluunlähteviltä.
Tänään alkoi jo lähihoitajaopiskelijoiden koulu ja peruskoulunsa päättäneen "ammattiopintoihin valmentava koulutus". Huomenna lähtee kuusi peruskoululaista - mahdoinkohan laskea oikein? Kuusi tuntuu oudon vähältä.
Ainoastaan yhdellä koululaisella koulu sijaitsee kävelymatkan päässä, niin tämä päivä merkitsi myös matkakorttipinkan lataamista. Kukaan koululaisista ei saa koulumatkalippujaan ilmaiseksi koulusta.

Kaikilla koululaisilla näyttää olevan tyytyväinen mieli koulun alkamisesta. Kukaan ei ole kaihonnut loman jatkumista. Tällainen mieliala enteilee innostunutta ja hyvää lukuvuoden alkua.
Kouluvuodesta tulee merkittävä erityisesti ammattiinsa valmistuvilla ja yhdellä tytöistä, jolla nyt alkaa peruskoulun viimeinen vuosi. Hän luonnollisesti pohtii jo tulevia urahaaveitaan.

Moni on viime aikoina jo kysellytkin ensi kesämme (jHs) suunnitelmista. Jo tässä vaiheessa on tullut päivänselväksi, että maallemuuttomme ei toteudu ainakaan koko perheen osalta vielä ensi kesänä. Näiden peruskoulunsa päättävien, ammattiopintoja aloittelevien asunto,- koulu- ja toimeentuloasioiden järjestymistä odotellessa me isin kanssa olemme päättäneet tehdä lujasti töitä ainakin vielä kesään 2016 asti Helsingissä. Siihen oivallisesti kannustaa myös  talon johdosta verottajan lähettämät lahja- ja perintöveromuistamiset. Unelmilla tahtoo olla hintansa ja tällä unelmalla se oli yllättävän suuri.

Eipä ole hämähäkinverkot päässeet Lautakankaan talon ovenpieliin tänä kesänä syntymään. Siitä ovat pitäneet huolen suvun nuoriso, joka on ilahduttavasti käynyt taloa asumassa äitini lisäksi. Kutkuttavan mukavalta tuntuu sekin ilmoille heitetty ajatus, jos vaikka ensi keväänä lähihoitajaksi valmistuva "Minä muutan maalle" -blogin Anne-Mari muuttaisikin maalle Lautakankaalle. Olisi siellä jo nyhtämässä juolavehniä tulevalta kasvimaalta meille valmiiksi.
Minusta on oikein mukavaa sekin, että Melskan perhe viihtyy talolla sanojensa mukaan hyvin.

Puolitoista, jos ei kaksikin kuukautta odotettu vesisade alkoi ryöpytä ulkona. Ei enää tahdo edes muistaa, mitä vesisade on ja miltä se helteen jälkeen tuoksuu. Kunhan nyt ei jäisi tuollaiseksi yhdeksi saavilliseksi. Sadetta kuuntelisi vaikka koko yön.

Taidan mennä vielä teekolpakkoni kanssa parvekkeelle hengittämään.
Pienimmät koululaiset nukkuu ja isi on töissä.

Olkaa tekin hyvillä mielin elämästä.

maanantai 4. elokuuta 2014

Vahva turva aivan

Täällä isosiskot pähkäilee, mille luokalle kukin pikkuveljistä menee. Pähkäilevät ja kauhistelevat. Se, että meidän pikkuisin poika menee jo viidennelle luokalle, on tosi vaikea käsittää. Saara-tillikka aloittaa toisen luokan ja yksi isoista tytöistä aloittaa peruskoulun jälkeiset opinnot.
Koulujen alkuun on yksi viikonhuiske ja sydänalassa nipistelee kesäloman äkillinen riento.

Vaihteeksi kesämme oli enimmäkseen rauhallista kotonaoloa. Jotkut lapsista reissasi, mutta koko perheen matkaa maalle emme tehneet. Isi sai sovittua kaksi kesälomaviikkoaan myöhäisempään ajankohtaan ja minä olen tehnyt kaikki tarjolla olleet keikkavuorot vanhainkotiin. Vuorot ovat olleet enimmäkseen yövuoroja ja olen niistä kovasti tykännyt. Keskiviikkoiltana pääsen kokeilemaan ihan kunnon puserrusta, kun olen luvannut tehdä viisi yövuoroa. Vuorot loppuvat juuri sopivasti koulun alkuun.
Helteillä hierontaan tulevat vain ne, jotka eivät enää ilman hierontaa pärjää, eli oikeasti kipeät. Ajatus öljyllä läträämisestä hikivettä valuvalla iholla ei moniakaan innosta. Hoitohuoneeni on onneksi varjon puolella ja tuulettimella huone saadaan ihan miellyttävän viileäksi. Eli mielihyvin hoidan asiakkaita myös helteillä.

Meidän isi on ollut tunnetusti työintoinen. Into työhön hänellä on edelleen, mutta asteen verran siirtymistä eläkeläisajatteluun on ollut havaittavissa.
Eräänä iltapäivänä hän teki lähtöä työvuoroon, joka alkoi iltapäivällä ja päättyi yöllä kolmelta. Hän oli juuri tullut kylmästä suihkusta ja istui keittiössä syömässä. Ennenkuin hän ehti syödä, oli työpaidan selkämys hiestä läpimärkä. Tuota taustaa vasten ymmärsin hänen sanavalintansa:
- "Kohta pitää lähteä sinne peltiseen kidutuskammioon,"
Toki hän nauroi puheittensa päälle ja pyyhki samalla hikeä niskastaan, mutta tämän kesän aikana puheet "helteellä on kaikkein parhaat työkelit" ovat jääneet tykkänään pois.
Helsingin kaupunkiliikenteen busseista edelleen vain murto-osa on ilmastoituja, joten useimmiten kuljettajan ohjaamon lämpötila nousee yli 50 asteen tällaisina päivinä.
Myötätunto ja esirukoukset saattelevat miestäni työhön.

Oletteko havainneet saman asian kuin minä? Onko teidän mielestänne "maailmanmeno" muuttunut viime kuukausien aikana? Eikö tunnukin siltä, että ihmiskunnan elossa on entistä enemmän epävarmuustekijöitä, jotka tekevät olosta turvattoman tuntuista? Ja onko niin, että ikäänkuin turrumme huomaamatta sille epävarmuudelle, hyväksymme sen ja jatkamme elämistä. Mutta kun tarkastelemme sydämemme tilaa, se vaivihkaa muuttunut perusvire on sieltä löydettävissä. Eron huomaa vasta sitten, kun muistelee tuntemuksiaan vaikkapa toissakesältä.
Näissä tunnelmissa olen kokenut, että nyt täytyy painautua ihmisenä, äitinä, puolisona, ystävänä, hoitajana, armahdettuna syntisenä ja taivaan perillisenä entistä tiiviimmin Raamatun lupauksiin, Jumalan läheisyyteen rukouksen kautta ja keskittyä entistä enemmän keskusteluun Jumalan kanssa.

Jos koet, että elämäsi tukirakennelmat ovat huteralla pohjalla tai että olosi tuntuu epävarmalta ja pelkäät asioita, suosittelen sinulle Raamatun lukua ja asioittesi kertomista Taivaan Isälle. Jos tuntuu, että et löydä mitään itsellesi näillä keinoin, hakeudu sellaisen seurakunnan tilaisuuksiin, jonka tunnet tai tiedät perustuvan Jumalan Sanalle. Älä hämäänny ihmisistä. Kaikki seurakunnat koostuvat ihan tavallisista ihmisistä.

Ja vielä: jos koet, että haluaisit jossakin elämäsi asiassa meidän blogiystävien esirukoustukea, laita kommentoimalla viestiä.
Jumala haluaisi ilmestyä monen elämässä, mutta Hän odottaa, että annamme Hänen avulleen luvan.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Lapsista

Uutta Testamenttia lukiessa olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka Jeesus kohteli lapsia ja mitä hän puhui lapsista.
Jeesuksen suhtautuminen oli yhdenmukaisen selkeää. Edes hänen opetuslapsensa eivät yltäneet sille tasolle lapsen kunnioittamisessa ja rakastamisessa. Syvästä rakkaudesta oli Jeesuksen kohdalla kyse - sen todistaa ne muutamat raamatunkohdat, joissa kerrotaan tilanteista, missä Jeesus kohtasi lapsia.
Mark.10:13-16 paljastaa mielenkiintoisen yksityiskohdan Jeesuksen ajan lapsista ja heidän vanhemmistaan: Jeesuksen luo tuotiin lapsia siinä tarkoituksessa, että Jeesus koskettaisi lapsia.
Jeesuksen kosketuksessa täytyi siis olla jotakin sellaista, mitä vanhemmat halusivat lastensa saavan kokea. Toki Raamatussa kerrotaan myös useampi tapaus lapsesta, jonka sairastuessa vanhempi lähtee hakemaan apua Jeesukselta.
Kun Jeesuksen opetuslapset nuhtelivat lapsiaan tuovia vanhempia, opetuslapset luulivat ajattelevansa tilannetta Jeesuksen näkökulmasta, hänen parastaan ajatellen. He ehkä olisivat halunneet säästää Jeesuksen korvia lasten hälinältä tai hänen viittaansa tahriintumasta heidän hiekkaisista käsistään ja vaatteistaan. Ehkä he ajattelivat Jeesuksen olevan liian väsynyt jaksaakseen keskittyä kuuntelemaan lasten puheita. Tai ehkä heidän mielestään lasten olisi sopinut vain tyytyä katselemaan sivusta aikuisten keskusteluja. Heidän mielestään lapset eivät olleet suuren opettajan huomion arvoisia.
Jeesuksen reaktio tilanteessa oli hätkähdyttävä. Jeesus, nähtyään opetuslasten toimet, närkästyi. Jeesus närkästyi opetuslasten, lapsiaan tuovien vanhempien ja pikkulasten nähden.
Jeesus sanoi heille kaikille:
"Sallikaa lasten tulla minun luokseni älkääkä estäkö heitä, sillä heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."

Kun ajatellaan Jeesuksen lunastustehtävää, niin sitä taustaa vasten ajateltuna lapsen asettaminen tuolle arvopaikalle on merkityksellistä. Lapsen suhtautuminen Jeesuksen asettamaan arvoon oli tuolloin ja on yhä edelleenkin nöyrä ja vastaanottavainen.

Kun Jeesus määritteli lapsen aseman näin selkein sanoin, niin mitä hän teki? Olisin halunnut nähdä vanhempiaan nuhdelleiden opetuslasten painuneet päät. Myös meidän tämän päivän vanhempien ja jumaluusoppiviisaiden on syytä mennä itseemme: löytyykö meistä Jeesuksen vaatimaa lapsenuskoa, vai halvennammeko Jumalan valtakunnan suurien ja mahtavien saavutettavaksi.
Niin, Jeesus otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä."

Jeesuksen suhtautuminen lapsiin oli johdonmukaista. Hänellä ei ollut erikseen vastaanottoaikaa lapsille tai erillisiä lastentunteja kedolla, jonne suuret väkijoukot kokoontuivat kuuntelemaan Jeesuksen puheita.
Luuk.9:46-48 kertoo mielenkiintoisen tapauksen. Opetuslapset olivat ajautuneet perin lapselliseen kinaan. He väittelivät keskenään siitä, kuka heistä mahtoi olla suurin. Ehkä he vertailivat aikaansaannoksiaan ja saavutuksiaan matkoillaan Jeesuksen kanssa. Ehkä he väittelivät siitä, kuka istuu parhaimmalla paikalla taivasten valtakunnassa.
Jeesus otti viereensä lapsen. Jälleen kerran lapsi oli esimerkkinä Jeesuksen opetuksen ytimestä. Jeesus sanoi:
"Joka ottaa luokseen tämän lapsen minun nimessäni, se ottaa luokseen minut, ja joka ottaa luokseen minut, ottaa luokseen hänet, joka on minut lähettänyt. Joka on pienin teistä kaikista, se on suuri."

Osoittamalla lapselle Jeesuksen rakkautta, sama Jumalasta lähtöisin oleva rakkaus on oleva myös meidän elämässämme.

Minun rukoukseni on tänä iltana se, että Jeesuksen rakkaus voisi välittyä kauttani niille lapsille, joita tapaan ja joiden kanssa olen. Oman rakkauteni voimalla lapsille osoitettu välittäminen väsyy pian ja kuuluu vain kilisevän kulkusen tai kumisevan vasken ääni.
Ja että Jumala saisi opettaa minulle enemmän sitä lapsenkaltaisuutta.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Täällä äiti, joka ikävöi lapsiaan

Eilen lähti Kaisa ja Miika kahden viikon reissulle tuttavaperheen kanssa ja heidät saatettuani matkaan piti ikävää karkoittaakseen ruveta alustamaan isoa pullataikinaa.
Tänään ollessani iltavuorossa Anne-Mari tiedustelee olinpaikkaani ja kuultuaan, että olen kahdeksaan asti töissä, päättikin hakea Saaran yökyläilemään.
Nyt tulin töistä ja ihmettelen täällä, kun kellään ei ole nälkä, kukaan ei tarvitse mitään eikä täällä ole edes mitään tekemistä äidille. Isikin tulee töistä vasta iltayöstä.
Tilanne on minulle aika uusi. Selvästikin näyttää siltä, että perhe on alkanut tottua työssäkäyvään äitiin. Todennäköisesti keitän itselleni hyvää teetä, syön hyvin ja istun pitkäksi toviksi parvekkeen sohvalle kuuntelemaan ja katselemaan illan huminoita ja sitten lähden onnellisena nukkumaan.

Isi tänään iltapäivällä napisi, että on kurjaa lähteä töihin. Minä häntä vähän oikaisin, että me olemme siunattuja, kun saamme lähteä töihin. Olemme kumpikin terveitä, että voimme työtä tehdä ja ei se ole itsestäänselvyys, että on työ, johon mennä.
Metroon lähtiessäni sanoin isille: "ole siunattu". Samaa hän toivotti minulle.

Olkoon päivänne hyvä. Olette esirukouksissani.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Ruokaa roskiin

http://areena.yle.fi/tv/2120215

"Silminnäkijä" -sarjasta katsoin tänään jakson "Ruokaa roskiin".
Perheemme osallistui viime vuonna ohjelmassakin mainittuun ruokahävikkitutkimukseen ja tämä ohjelma on mielenkiintoista jatkoa aiheeseen.
Jostakin syystä aihe kiinnostaa minua ja ruokahävikin minimoiminen on asia, johon kiinnitän huomiota päivittäin ostosvalinnoissani ja ruuanlaitossa. Aihe on perheessämme siitäkin syystä ajankohtainen, koska lähes huomaamatta ruokakuntamme pieneni kolmanneksella ja ruuanlaittotavoissa tarvitaan edelleenkin korjausta. Ongelma on lähinnä ruuan määrän oikea arvioiminen.

Ohjelmasta yksi osuus ansaitsee nousta tarkempaan keskusteluun. Keskisuomalaisessa koulussa tehtiin maalaisjärkinen päätös tarjota koulun lounaalta yli jäävää ruokaa lähiseudun asukkaiden ostettavaksi. Oikeastaan koulu ei veloita itse lounasruuasta mitään, vaan 1,50 euron maksu kattaa leipien, levitteen ja ruokajuomien osuuden ateriasta. Ilman koulun ulkopuolisia ruokailijoita ylijäävä lounasruoka päätyisi jätteisiin.
Mielenkiintoiseksi asian tekee myös se sosiaalinen hyvä, mikä on tullut "kouluruokaravintolan" syntymisen myötä. Koululla ruokailemassa käyville vanhuksille ruokailuun lähteminen on tuonut syyn lähteä ulos neljän seinän sisältä.
Itse päättelisin, että tällaisella uudella tavalla toimia on kasvatuksellinen merkitys koulua käyville lapsille. Lapset näkevät elämän uusia puolia, oppivat suvaitsevaisuutta ja huomioonottamista vähäosaisia ja vanhuksia kohtaan ja myös pysähtyvät ajattelemaan, että tarvitsemme luovia ratkaisuja välinpitämättömyyden valtavirrassa kulkemisen sijaan.

Tekstin alussa olevaa linkkiä klikkaamalla pääset katsomaan Yle Areenasta noin puolen tunnin mittaisen ohjelman, jota lämpimästi suosittelen.
Paljon edistystä on tällä alalla jo tapahtunut, mutta surullisen paljon on vielä tehtävää.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Heinäkuisen aamun ääniä ja näkymiä Ruoholahdessa

Kahvi jäähtyy nopeasti mukissa helteelläkin. Naapureilta saadun parvekekaluston pöytä on minusta edelleen hyvin kaunis ja sen päälle on mukava laskea kahvimukinsa. Tämä pöytä taitaa olla meidän perheen ensimmäinen parvekepöytä.
Heti kun laitan leipälautaseni pöydälle, asettuu lokki tähystysasemiin torin valopylvään päälle. Siellä se on mukamas oikovinaan höyheniään, mutta huomaan, että se syrjäsilmällä vahtii leipiäni. Tarkkailee, jaksanko varmasti syödä kaikki. Tällä kertaa lokki jättää suosiolla tarkastuslennot parvekkeemme lähettyville tekemättä, koska viimeksi ärähdin sille suureen ääneen, kun lämmin korvapuustini kiinnosti sitä liikaa.
Tunnistan tämän kaverin, koska hän poikkeaa kavereistaan hiukan aneemisella ulkonäöllä. Oikeastaan säälittävän näköinen lokkiparka, joka yrittää selvitä päivittäisen ruuan hankkimisesta mahdollisimman helpolla.

Pääskysiä näyttää olevan tänä kesänä runsaasti. Tänä aamuna ne liitelevät selvästikin iloisina ja toimeliaina ja tervehtivät välillä toisiaan pirteillä vinkaisuilla. Pääskysten hyörinä ei hetkauta millään lailla kyttääjälokin rauhaa, vaikka ruokaansa etsivien pääsysten syöksähdykset melkein viistävät lokin selkää. Lehmusten alla varpusetkin juttelevat iloisen äänekkäinä. Rehevä kesä on tarjonnut kaikille linnuille riittävästi ravintoa.

Tasainen matala humina viittaa siihen, että Kaapelitehtaan rannassa puretaan hiililaivaa. Laivaa ei parvekkeellemme näy, mutta ääni on vuosien mittaan tullut tutuksi. Hiililaivoja jaksan edelleen syyttää siitä loputtomasta mustasta pölystä, joka takertuu parvekkeella kaikkien tavaroiden ja pintojen päälle. Lämpimän kesän aikana, kun parvekkeen ovi on jatkuvasti auki, musta pöly kulkeutuu myös olohuoneeseen ja keittiöön ja lattianpesuvesi on aina mustaa.

Ihmisiä kiirehtii kesäisissä vaatteissaan Pihlajasaaren lautalle. He ovat selvästikin varautuneet oleskelemaan saaressa koko päivän, koska mukana on täysiä reppuja ja kylmälaukkuja.

Kahden talon välistä näkyy suuren laivan savupiiput, kun se saapuu Länsisataman laituriin. Länsisataman liikenne ei tunnu täällä muuten kuin satunnaisina tienkyselijöinä. Korttelin päässä on jo kovat ruuhkat aina laivojen purkamisen aikaan.

Jossakin tehdään remonttia, kun sirkkelin ääni kuuluu välillä. Kun naapuritalolla huoltomies käynnistää ruohonleikkurin, on kahvini juotu ja leivät syöty.
Tänä aamuna pystyin nauttimaan kaupungin aamun äänistä sellaisenaan, ilman, että vertailin niitä Kangasniemen talon ääniin ja näkymiin.
Annetaan sydämellemme rauha olla siellä, missä olemme.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Iltavuoron jälkeen

Tulin äsken iltavuorosta vanhainkodista sillä ajatuksella, että aamulla on oltava paikalla uudestaan aamuvuorossa. Esimieheni kuitenkin soitti ja kysyi, sopisiko minulle vaihtaa huominen aamuvuoro huomenillalla alkavaan yövuoroon. Oikein mielelläni vaihdan vuoroa ja esimiehellekin sanoin, että kiva nukkua aamulla pitkään.
Jostain syystä pidän erikoisesti vanhainkodin yövuoroista. Yöt ovat hiljaisia ja rauhallisia ja vanhusten nukkuessa ehtii kiertojen välillä lukemaan, mitä en tahdo muulloin ehtiä tehdä.
Ilmojen lämpeneminen näkyy vanhainkodissa: vanhat ja sairaat ovat hyvin väsyneitä ja uupuneita. Asukkaiden keski-ikä on reippaasti yhdeksänkymmenen paremmalla puolella, koska joukossa on pari yli satavuotiasta.

Työni on antoisaa. Tänäänkin työvuoron alkajaisiksi sain pitkän ja sydämellisen halauksen eräältä asukkaalta. Sellaisen halauksen, että siinä oli sydän mukana ja sen myötä halauksen antaja kertoi hyvin paljon tuntojaan minulle ilman sanoja.
Jokaiseen työvuoroon lähden mielelläni. Yksi syy siihen on luonnollisesti vielä "uutuudenviehätys", eli olen kovin vähän aikaa saanut tehdä tuossa talossa töitä. Lisäksi koko henkilökunta on suhtautunut minuun sydämellisesti ja avuliaasti. Onhan edellisestä hoitajanpestistäni aikaa melkein 30 vuotta.

Huomaan, että nyt on minunkin aika oppia hoitotyön todellinen olemus. Eräänä iltana auttaessani parkinsonintaudin kangistamaa vanhusta vuoteeseen ja katsellessani hänen kumaraan käynyttä selkäänsä, mieleeni muistutetiin: "auta ja rakasta häntä niin kuin hän olisi isäsi".
Aivan toisenlainen asenne työhön tulee, kun kohtelen vanhuksia samalla tavalla, kuin jos he olisivat isäni tai äitini. Nöyryydestä tarvitsee muistuttaa itselleen, kun auttaa pitkän elämän elänyttä, vaikeiden elämänkokemusten läpikäynyttä monisairasta vanhusta, joka ei välttämättä omasta tahdostaan ole joutunut vanhainkotiin elämään elämänsä viimeistä ajanjaksoa.


...
Kaksi meidän pojista pääsi huippulomalle Kangasniemelle Pikkuveljen ja tämän Vaimon kanssa. Siellä pulikoivat Puulassa, ihailevat yöllistä auringonlaskua järven taakse ja kalastavat Enon kanssa sydämen kyllyydestä. Ja minua huojentaa, kun on ihmisiä valuttamassa vettä talon raanoista, pöllyttelemässä petivaatteita ja kulkemassa nurmikoilla.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Hyvä tavallinen kesä jatkuu

Anne-Mari ehti aamulla poiketa täällä kääntymässä, kun oli menossa Kangasniemelle. 40 vuotta sitten Kangasniemen Pisminniemessä oli lastenleiri, jolla minä olin mukana ja tällä viikolla samassa paikassa alkaa lastenleiri, jolla 20-vuotias tyttäreni on ohjaajana. Anne-Mari on ollut muutamana kesänä leirillä mukana ja järjesti tänäkin kesänä työnsä niin, että pääsee mukaan.
Pismi on meille rakas leiripaikka senkin takia, että Pismin rantaa vastapäätä on meidän saari  (totuuden nimissä tällä hetkellä Pikkuveljen ihka oma saari). Kotirannastamme on ihan kohtuullinen venematka saareen ja Pismiin. Lapsuudessani useimmiten matkat leirille tehtiinkin veneellä, koska autolla mantereita  pitkin matkaa taitaa kertyä yli 40 kilometriä.

Viileät kesäilmat jotenkin jähmettävät mielikuvituksen. Ei tee mieli lähteä seikkailemaan minnekään, vaikka Helsinki olisi tekemistä ja katselemista täynnä. Tuosta kanavan rannasta pääsisi lautalla Pihlajasaarille. Olen asunut Helsingissä 26 vuotta ja vielä minulla on Pihlajasaaret näkemättä. Luulen, että tänä kesänä siellä täytyy käydä. Isäni käytti ilmaisua "jotta tulee sekin sivistyksen aukko täytettyä" ja se sanonta minulle tässä yhteydessä tuli mieleen.

Olen viime päivinä hionut mielessäni taktiikkaa, kuinka toteutan parvekkeen pesun. Jos parveke olisi tyhjä, se homma olisi jo aikaa sitten hoidettu, mutta nyt ongelmana ovat Kangasniemelle pääsyä odottavat laatikot, iso sohvanrotisko ja naapureilta keväällä lahjaksi saatu massiivinen parvekekalusto. Ja kuten kaikki tietävät, parvekkeellamme on myös kuusi pyykkitelinettä.
Koska tämä parvekkeenpesuasia on jokakesäinen rutinani, en keskity siihen enempää, koska sopivan päivän koittaessa sen yhteisponnistuksin teemme ja sitten olemme koko loppukesän  tyytyväisiä ja ripostelen parvekkeen lattian täyteen mattoja.

Isi sai sovittua työpaikkansa kanssa, että siirtää kaksi lomaviikkoa myöhäisemmäksi. Reilun kuuden viikon yhtämittainen loma alkoi todellakin tuntua liioittelulta.

Huomaan, että on oikein hyvä asia, ettei ole kerrottavana mitään mullistavia kuulumisia - että elämä jatkuu tuttuja, turvallisia ratojaan. Että kaikki ovat terveitä ja voivat hyvin.

Kaikille kommentinjättäjille mainitsen yhteisesti, että on aina ilo lukea terveisiänne. Kun jätät itsestäsi viestin merkiksi, jätät tavallaan itsesi sydämelleni rukousaiheeksi. Muistan rukouksissani: "Herra, ilmesty sen ja sen henkilön elämässä, joka kirjoitti niin ja niin".

Siunausta jokaisen lukijan kesän hetkiin.