Kodista kotiin

Hyvin hitaasti näytän toipuvan kaupunkiinpaluusta. Eilen iltahämärissä palasimme Kangasniemeltä.
Pikkuveljen kyyditsemänä matka taittui mukavasti ja auton takakontissa omassa häkissään matkusti myös Pikkuveljen Mili-koira, joka nukkui matkat hiljaisen tyytyväisenä.
Oli mukava tutustua Mili-koiraan paremmin ja kahden vuorokauden tiivis yhteiselo tarjosi siihen upeat puitteet.
Lapsuudessani meillä ei ollut koskaan koiraa eikä kaupunkikodissamme ole koskaan ollut mitään lemmikkieläintä. Senkin takia elämä koiran seurassa on ollut minulle ihan uusi kokemus. En ole tiennyt, että koiran persoonallisuus voi olla noin antoisa asia ihmiselle. Enkä ole tiennyt, kuinka paljon koira pystyy kommunikoimaan ihmisen  kanssa ja kuinka elämää rikastuttavaa on ihmiselle seurustella koiran kanssa.
Mili ja talon kuistilla ja takapihalla ruokailevat talitiaiset olivat näiden päivien eläinilonaiheet.

Kahteen päivään mahtui kuitenkin kolmisenkymmentä ihmistuttavuutta ja ne tapaamiset antoivat paljon voimia ja hyvää mieltä.
Matkamme pääasiallisin tarkoitus oli osallistua tätini hautajaisiin. Tomumajan siunaustilaisuus haudalla ja muistotilaisuus ovat niitä sydämelle ristivetoisia asioita, kun läheisen poismeno yhtäaikaa sattuu, mutta samalla tuntee kiitollisuutta ja huojennusta, että pitkään sairastanut rakas ihminen pääsee ihmiselon vaivoista. On suuri ilo nähdä sukulaisia, joita on nähnyt hyvin harvoin.
Olisi varmaan hyvä järjestää ensi kesänä Lautakankaalla tervetuliaisjuhla, jonne voisi kutsua sukulaisia ja ystäviä, että sydän voisi juhlia ilman tummia sävyjä.

Sydämen teki heikoksi myös pyhäinpäivän iltapäivän hämärässä tehty käynti Kangasniemen kirkonmäellä vanhalla hautausmaalla oman isäni haudalla.
Metsäkävelyllä olin taittanut kauniin oksan Puulan rantakoivusta. Se oksa on varmasti silitellyt monet kerrat isän selkää hänen työntäessään venettä vesille. Koivun juurelta irrotin kappaleen kallion päällä kasvanutta sammalmattoa.
Kuopion Veljen metsästä taitoin männynoksan. Pikkuveljen tiluksilta valitsin pienen kuusentaimen ja se halusi lähteä juurineen. Omasta metsästäni katkaisin katajasta  marjaisen oksan ja Lautakankaan pihasta pihlajanoksan, joka oli painavana marjoista. Tein kaikista oksista kimpun ja se aseteltiin isäni hautakiven eteen sammalen kanssa.
Haudalle kävellessämme totesin, että me teemme tätä vain itsemme takia. Haluamme hoitaa itseämme, omaatuntoamme ja vaalia muistojamme, mutta poismenneille ei näillä rituaaleillamme ole enää mitään merkitystä.

Kangasniemen vanha hautausmaa on poikkeuksellisen kaunis. Alue on hyvin hoidettu, istutukset ja puut kauniita ja ympäröivät maisemat järvineen täydentävät näkymää. Hautausmaan sammaloitunut kiviaita vanhoine rautaportteineen luo puitteet hiljentymiseen ja rauhoittumiseen.

Luojan luonto hoiti minua kahden päivän aikana.
Kun torstai-iltana puolenyön maissa saavuimme Lautakankaan pihaan, kaartui yllämme tähtitaivas. Autosta noustessani miltei hätäännyin: tajusin, että en ollut nähnyt tähtitaivasta moneen, moneen vuoteen. Se on melkein surullinen tosiasia. Jos kotisi on keskellä kaupunkia, et ehkä koskaan voi nähdä tähtitaivasta niin, että ainoat valosi olisivat tähdet ja kuu.
Jatkoimme tähtitaivaasta nauttimista seuraavana iltana iltakävelyllä.

Kun lauantaiaamuna heräsin, avautui talon ikkunoista järisyttävä näky. Pakkanen oli koristanut kimmeltävään kuuraan kaikki metsän puut, pihan istutukset, jokaisen oksan ja korren. Taivas tarjosi kimalluksen taustaksi kaikki harmaan ja sinisen kylmät sävyt. Oli rikkumattoman tyyntä, koko luomakunta oli hiljaa pysähtyneenä.
Kun avasi keittiöstä kuistin oven, hiljaisuuteen ja pysähtyneisyyteen tuli iloista elämää: kuistilla pyrähteli ruokailemassa useampi kymmenen talitiaista. Niiden ilo oli silminnähtävää.
Oli pakko sytyttää keittiön puolelle ikkunan eteen kynttilä, koska tunnelma ikäänkuin kaipasi elävän liekin lämpöä täydentäjäksi.
Kuuramaisema äänettömyydellään tuli täydelliseksi, kun kävelimme metsän poikki rannalle pakahduttamaan silmämme näkymillä ja korvamme hiljaisuudella.

Kun kaikkiin näihin tunnelmiin lisättiin vielä tietoisuus siitä, että olemme "vierailulla" omassa kodissamme, tuntui, ettei kiitollisuudella ole mitään määrää.
Äitini oli käynyt siivoamassa ja lämmittämässä talon. Vuoteet oli pedattu, takkapuut kannettu ja untuvapeitot laitettu vuoteen päälle varmistamaan, että lämmöntunne on täydellinen.
Kaikkia aisteja hyväiltiin näinä kahtena päivänä ja rakkauden lämpimään peittoon saimme kokonaan kääriytyä.