sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kiitollisella mielellä uuteen viikkoon

Joku aika sitten meillä oli puhetta täällä Jumalan äänen kuulemisesta. Olen lukemassa suurella mielenkiinnolla Billy Grahamin kirjaa "Elämästä, uskosta, juoksun päättämisestä". Kirjassa sivuilla 83-84 on lyhyesti ja ytimekkäästi Jumalan äänen kuulemisesta:
"En ole koskaan kuullut Herran ääntä fyysisillä korvillani, mutta Hän on puhunut minulle usein. Saatat kysyä: "Miten hänen äänensä voi tunnistaa?" Raamatussa sanotaan: "Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni" (Joh.18:37). Jotta voisimme tunnistaa Herran äänen, meidän täytyy olla Hänen omiaan. 
... Jos olemme yhteydessä Herraan Jeesukseen rukoillen ja Sanaa mietiskellen, henkemme tunnistaa samalla tavalla Hänen äänensä. Jeesus sanoi: "Minun lampaani kuulevat minun ääneni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua" (Joh.10:27). Herra ei odottaisi meidän kuulevan ääntään, ellei se olisi mahdollista.
... Monet ovat sanoneet minulle vuosien varrella, että he uskovat Jumalan puhuvan Sanansa kautta, mutteivät usko, että Hän kuulee heidän pyyntöjään. Raamattu kumoaa tällaisen ajatuksen. Herra kuulee Häntä pelkäävän ja kunnioittavan itkun (Psa. 6:9). Hän sanoo:
Pidätä äänesi itkusta, silmäsi kyynelistä, sillä sinun työstäsi on tuleva palkka, sanoo Herra...Sinulla on tulevaisuuden toivo. (Jeremia 31:16-17).
Kun tunnet itsesi yksinäiseksi ja heikoksi, kuuntele, miten Jumala sinua lohduttaa: "Kuulkaa minun ääntäni" (Jes.28:23). "Korota voimakkaasti äänesi" (Jes.40:9). Hän kuulee sinun puheesi (5 Moos.5:28) ja ottaa vaarin rukouksesi äänestä (Psa 66:19).

Kirja kertoo suuren Jumalan miehen ajatuksista ja kokemuksista vanhenemisesta. On kohtalokasta ajatella, ettei vanhenemiseen liittyvät asiat ole ajankohtaisia itselle.
Jos sinulle on tärkeää elää elämäsi Jumalalle, suosittelen tätä kirjaa luettavaksi, olit sitten työikäinen tai jo sen iän ohittanut. Kirja on hyvin lohdullinen meille kaikille ja muistuttaa siitä, että elimme mitä tahansa elämämme vaihetta, Jumalalla on tärkeä tehtävä varallemme. Minulle tämä kirja päätyi luettavaksi sen ansiosta, että teini-ikäinen tyttäreni oli varannut sen kirjastosta itselleen!
...

Monista asioista on ollut tänään kiitosta mielessä. Jumala on kuullut ja auttanut ja yllättänyt lahjoillaan. Asioiden kulku on tuonut kiitollisen mielen.
Jokaisessa hetkessä on Hänen tarkkaava silmänsä mukana, jokaisella askeleella kulkee enkeli turvana. Päivien, viikkojen ja pitkien aikojen suunnitelmissa on Hänen varjelunsa ja ohjauksensa mukana.

Moni on pyytänyt kommenteissa esirukousta asioidensa puolesta. Niihin esirukouksiin olemme mieheni kanssa liittäneet kaikki lukijat. Rukouksessa on suuri voima.
Sana vielä meille kaikille uuteen viikkoon:
"Sinä päivänä, jona pelkään, minä turvaudun sinuun, Jumalaan,
jonka sanaa minä ylistän, Jumalaan minä luotan enkä pelkää.
Mitä ihminen voisi minulle tehdä?" (Psa 56:4-5)

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Paluuta työjuurille

Tarkoituksella en tullut aikaisemmin tänne hihkumaan uutta työasiaani. Ajattelin, että hiukan intoni laantuu ensimmäisen työvuoron -joka kaiken lisäksi oli yövuoro - jälkeen. Mutta into ja tyytyväisyys on edelleen voimakas.
Työnanatajani, jolle teen avustajan keikkoja, tarjosi yllättäen lähihoitajan työtä vanhainkodissa ja ensimmäinen työvuoro oli yövuoro. Otin vuoron luottavaisena vastaan, koska toisena yöhoitajana oli kokenut  talon oma hoitaja.
Edellisestä kerrasta lähihoitajan työssä oli aikaa. Työ itse sujui, mutta haasteellisimmat asiat työvuorossa oli päästä sisään ulko-ovesta, löytää oikea osasto ja saada henkilökunnan vessan ovi auki. Eli päättelykykyä ja ongelmanratkaisutaitoja täytyi käyttää aika yllättävissä tilanteissa.
Todennäköisesti en tehnyt vuoroni aikana mitään suurempia virheitä, koska pyysivät minua mahdollisimman pian paikkaamaan avoimia työvuoroja jatkossakin. Pienillä kotiasioiden järjestelyillä  otin vastaan ensi viikolle maanantaille ja tiistaille aamuvuorot.

Kyllä tuntui vanhusten kanssa työskentely niin perin juurin omalta työltä.

Ajatuskulku kävi tänään siinä ajatuksessa, miltä minusta itsestäni tuntuisi tilanne, että minä joutuisin/pääsisin vanhainkotiin. Kovin kevyesti olen ajatellut ihmisen tunteita siinä tilanteessa, kun oma koti, oma ympäristö ja omat rutiinit täytyy jättää. Vaikka vanhainkodin olosuhteet olisivat kuinka "kodinomaiset" ja tuntisi olonsa turvalliseksi, niin kuitenkin muutos "tavalliseen" elämään mahtaa olla raju. Toki on vanhoja, joille hoitolaitokseen pääsy on huojentava asia ja he kokevat sen pelkästään hyvänä asiana. Mutta monelle voi olla masentava ajatus tulla sysätyksi syrjään tutuista elämän asetelmista.
En siis ihmettele niitä, jotka luovuttavat elämän langoista kokonaan ja jättäytyvät vuoteen pohjalle muiden armoille.

. . .

Saaralle kävi eilen pieni vahinko. Hän oli innostunut illalla pihalla poikien (!) kanssa heittelemään pieniä kiviä, joista yksi oli kimmonnut polkupyörävaraston oven lasiin. Uloimpaan lasiin tuli pieni reikä. Saara itse säikähti ihan sydänjuuriaan myöten, mutta onneksi Isi oli pihassa. Saara tuli sitten itkun kanssa sisälle ja lohduttelin, että ei tarvitse yhtään surra, että se oli vain lasia ja se saadaan vaihdettua.
Soitin huoltomiehelle ja tänään kävi jo lasiliike ottamassa mittoja. Perästä kuullaan, tuleeko lasku. Kotivakuutus ei tässä meitä auta, kun olen tarkoituksella pitänyt siinä 800 euron omavastuuta.
Ensimmäinen ikkunavahinko tämä oli kahteenkymmeneen vuoteen. Edellinen oli se, jolloin vanhin poika juoksi Koskelan kodissa lasisesta ulko-ovesta kämmenet edellä läpi. Siitä tuli pikainen ambulanssireissu lasten päivystykseen.

Kampaajatyttö hoksasi ruokatunnilla kotona käydessään, että vapaapäivällä oleva isä olisi sopiva asiakas hänen viimeiseen näyttökokeeseensa. Aiheena on miesten föönikampaus. Onneksi oli jo aikaa Isin edellisestä tukanleikkuusta, jotta Kampaajatytöllä riittää materiaalia. Muistutin, että siistii myös rehottavat nenä-ja korvakarvat...

Päiväni jatkuu lihaisissa merkeissä. Puolitoista kiloa suikalepaistia odottaa paistamista.
Illansuussa saan kotiinkuljetettuna liki seitsemän kiloa erilaisia lihoja ja lihatuotteita. Osallistuin kolmeviikkoiseen markkinatutkimukseen ja palkintona sai valita lahjakortteja tai tuotepaketin. Lihapaketti veti pidemmän korren, koska  lihojen arvo on reippaasti yli lahjakorttien arvon.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Tunnetko speltin?

Speltti oli minulle aikaisemmin tuttu vain satunnaisesti käytettynä. Viljan todellinen olemus paljastui vasta, kun ostin spelttihiutaleita ja keitin niistä puuron. Vaikka pakkauksen puuroreseptissä suositellaan reilusti pidempää kypsymisaikaa, jo kymmenen minuutin hauduttamisella saa niin maukkaan puuron, että meillä on aamuinen kaurapuuro syrjäytynyt joksikin aikaa.
Speltti maistuu hennosti pähkinäiselle, mutta muuten maku on viljaisa ja ruokaisa ja todella maukas. Spelttijauhoista ja  -hiutaleista leivotut sämpylätkin maistuvat hyviltä. Pelkästä spelttijauhosta tehty pullataikina on minulta vielä kokeilematta, samoin kuin spelttihelmet.
Speltin ravintoarvo on korkea. Proteiinia, kivennäisaineita ja varsinkin tiamiinia siinä on reippaasti enemmän kuin tavallisessa vehnässä.

Speltti soveltuu mainiosti luomuviljelyyn, koska jyvä on kovan kuoren sisällä tiiviisti ja laji kestää hyvin tuholaisia ja kasvitauteja. Oletettavasti kova kuori suojaa jyvää myös ympäristön epäpuhtauksilta.
1800-luvulla speltin viljely hiipui, kun nykyiset vehnälajikkeet valtasivat alaa runsassatoisuudellaan. Nykyään speltinviljely on taas elpymässä ja vuonna 2006 sitä viljeltiin Suomessa jo 860 hehtaarilla.
Birkkalan tila on ollut edelläkävijä niin viljelyssä, lajien jalostuksessa kuin tuotekehittelyssäkin.
http://www.birkkala.com/index.html

Kun tutustuin speltin varhaishistoriaan minulle selvisi, että pääasiallisin (leipä)vehnä, jota nykyään käytämme, on puhtaasti lajikehittelyn tulos. Speltistä on todistettavasti tehty löytöjä jo hyvin varhaisilta ajoilta ennen ajanlaskumme alkua.
En ole asiasta keskustellut raamatunhistorian tuntijoiden kanssa, mutta minulla heräsi ajatus, että speltti on todennäköisesti se nisu, vehnä, jonka Jumala loi. Kaikki speltin olemukseen liittyvät asiat puoltavat myös sitä näkemystä. Toisaalta kaikki se uusi tieto, mitä viime aikoina on saatu nykyisestä "valkoisesta" vehnästä, ei suinkaan lisää mielenkiintoa lajin käytön lisäämiseen, päinvastoin vähentämiseen.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Saamenkielinen päiväkotiryhmä Ruoholahteen

En ollut uskoa korviani, kun Anne-Mari kertoi lehtijutusta, jossa kerrottiin talomme päiväkodissa syksyllä alkavasta saamenkielisestä ryhmästä. Kävin tarkistamassa asian vielä päiväkodin sivuilta ja totta se on.

Päiväkoti Troolarin yhteydessä, omassa huoneistossa samassa pihapiirissä päiväkodin kanssa, aloittaa 5. elokuuta saamenkielinen päivähoitoryhmä. Ryhmässä niin lasten hoitokieli kuin leikkikielikin on pohjoissaame. Toimintaa on suunniteltu yhdessä lasten vanhempien ja City-Sámit ry:n kanssa.

Vanhemmat, jotka ovat kiinnostuneita asiasta, pyydetään ottamaan yhteyttä viimeistään toukokuun aikana. Myös lähikuntien saamenkieliset perheet voivat hakea lapselleen ryhmästä paikkaa.

http://www.hel.fi/hki/Vaka/fi/P_iv_kotihoito/P_iv_koti+Troolari
Linkkiä klikkaamalla pääset Troolarin sivulle (ja näet kuvan päiväkodin pihasta, joka on myös meidän kotipiha!)

Ikkunanpesu ammattilaisen ohjein

Ikkunoiden pesu on homma, johon ryhtymiseen täytyy kerätä rohkeutta. Ennen vanhaan maalla piti ikkunat olla pestynä keväisin vappuun mennessä. Myöhemmin oman kodin saatuani annoin itselleni jatkoaikaa äitienpäivään asti. Sitten kun muutimme tänne pölyiseen kaupunkiin ja katupöly leijui ulkona pitkälle kevääseen, siirsin eräpäivää juhannukseen.
Tunnustaa täytyy, että nyt ajattelen, että hyvä jos ikkunat tulee pestyä kerran vuodessa.

Pesutekniikka on ollut minulla vähän mielijohteista: joskus sideharsot olivat kova sana, nyttemmin mikrokuituliinat tuntuu helpommilta.
SOL:n henkilökuntalehdessä oli artikkeli "Ikkunat kirkkaiksi" ja jutussa oli mielestäni niin hyvät ammattilaisen ikkunanpesuohjeet, että jaan ne teillekin omilla vinkeilläni höystettynä.

Ikkunanpesuun kannatta ryhtyä pilvipoudalla, koska suora auringonpaiste tekee pestävään lasiin raitoja ja lopputuloksen tarkistaminen vaikeutuu.
Tarvittavat välineet: sanko, ikkuna-avain, ikkunanpesin, ikkunankuivain, mikrokuitupyyhkeitä ja tarvittaessa jatkovarsi pesimeen ja kuivaimeen, astianpesuainetta (Fairy).
(Itselläni on ollut muutaman vuoden käytössä Sini:n ikkunanpesusetti ja se on ollut laadukas  ja kestävä käytössä.)
Annostele astianpesuainetta nuukasti, koska liika pesuaine tekee lasit sumeaksi.
Samaan aikaan ikkunanpesun kanssa kannattaa pestä tai pesettää myös verhot.
Jos ikkunoissa on sälekaihtimet, ne puhdistetaan ensin. Kaihtimet pyyhitään nihkeällä tai kuivalla mikrokuituliinalla molemmin puolin. Myös imurista alhaisella imuteholla voi olla apua. Vältä liikaa kosteutta, jottei kaihtimien narut tummu.

Seuraavaksi pestään ikkunanpuitteet. Varsinkin kaupunkialueilla niiden pesu on totista työtä ja voidaan tarvita myös harjaa pölyn ja noen pesemiseen. Muista vaihtaa pesuvesi riittävän usein. Joskus ikkunanpuitteet tarvitsee myös huuhdella erikseen puhtaalla vedellä. Ikkunanpuitteiden pesu aloitetaan sisimmästä ikkunasta ja edetään uloimpaan.
Varsinainen ikkunanpesu tehdään päinvastaisessa järjestyksessä. Ensin pestään ulommainen ikkunaruutu, jotta pesun edistyessä on helppo tarkistaa puhdasta ruutua vasten työn tulos.

Aloita ikkunan pesu ylälaidasta ja aloita kuivaaminen vasta kun koko ruutu on pesty. Liikuta kuivainta ylhäältä alas ja tee seuraava kuivausveto niin, että kuivaimen terä menee kuivatun pinnan päälle muutaman sentin, ettei jää raitoja. Pyyhi kuivain jokaisen vedon jälkeen kuivaan mikrokuituliinaan. Lopuksi pyyhi lasi mikrokuituliinalla ikkunanpuitteiden juuresta, jos et ole saanut vettä tarkasti pois kuivaimella. Samoin kuivaa kulmat vielä liinalla.
Puhdas pesuvesi helpottaa työtäsi, eli muista vaihtaa pesuvesi riittävän usein.

Ikkunanpesua varten kannattaa ostaa erityisesti lasipinnoille suunniteltuja mikrokuituliinoja. Viikottaiseen ikkunoiden puhdistukseen riittää usein pelkkä kuivalla mikrokuituliinalla pyyhkiminen.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

"Ikkunasta avautuu maailma"

Kirjastoautolta löysin kirjan, joka tarttui käteeni kansikuvansa takia. Siinä usvaisella niityllä oleilee lehmiä. Kirja oli Eeva Heilalan, entisen maatalon emännän, "Ikkunasta avautuu maailma".

"Aika on niin muuttunut
että Obama on kohta tutumpi
kuin naapurin isäntä.
Hänen sukunsa ja sairautensa,
huolensa

Maaseutu on  muuttunut
vai johtuneeko siitä
kun ei jaksa enää leipoa joka viikko.
Lämpimällä leivällä sidottu ystävyys
oli ennen niin kestävää

On tehtävä käännös:
on haettava uunipuut,
taikina-astia, jauhot
ja männynhavut."



"Väsynyttä vanhusta hoitaessamme
olemme alkumatkalla ihmisyyteen."



"On yhdentekevää
muistatko ystäväsi
hänen puhtaista portaistaan
vai hänen tekemästään tutkimustyöstä.
Tärkeintä on
että hän kirjoitti itsensä sinuun."



"Kansa muistaa
hyvät ja huonot hallitsijansa.
Pieni kylä kaikki lähtijänsä."



"Mitä olemme velkaa
kysyn naapurin pojalta
kun hän saa likakaivon tyhjennettyä.
Mitäpä tuosta, en jaksa ajatella muutamia euroja,
kun uusi navetta tulee niin kalliiksi.

Jos nyt kuitenkin jotain,
sattui niin pakkanenkin, sanon
ja kaadan kahvia.

Nuoren isännän lähdettyä
katson ikkunasta kun hän nousee traktoriinsa:
valoisa, komea mies.
Kohta ne tuotakin sanovat 
tukiaisilla turvonneeksi
eikä mies muuta pahaa tee kuin työtä.

Jospa kirjoittaisin sanojille kirjeen:
Katsokaa valkoista maitoa juovaa lasta,
ja tähkäpäiden täyttämän vainion aaltoilua
ja ajatelkaa."

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Ei yli eikä ympäri, vaan läpi

Torstaina olin seurakunnassamme kuuntelemassa seurakuntakoulun opetusta aiheesta "Vaikeudet ja ristin voima".
Heräsin erään totuuden edessä.
Helposti huomaamme rukoilevamme vaikeuksien kohdatessa, että Jumala siirtäisi vaikeudet pois, säästäisi meidän elämän vaikeuksilta tai jotenkin vain voisimme siirtyä ajassa eteenpäin ja hypätä vaikeuksien yli. Jumalan toimintatapa kun onkin hämmästyttävän usein täysin päinvastainen: Hän kulkee mukanamme vaikeuksien läpi.

Sitten jäin pohtimaan Jeesusta Getsemanessa rukoilemassa. Jeesus sanoi Isälleen:
"Isäni, jos sinä tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni vaan sinun."
Jeesuksen ihmisyys käytiin läpi myös tällä elämän alueella. Jeesuskin, taivaallisen tehtävänsä tietävänä, kysyi isältään vielä viime hetkillä, olisiko Hänen tahtonsa ehkä muuttaa tapahtumien kulkua.

Paneutumatta sen enempää vaikeuksien vaikutuksiin ja merkitykseen elämässämme, totean, että Jumalan huolenpito korostuu elämässämme vaikeina aikoina.
Kun elämä sujuu mukavasti eteenpäin aiheuttamatta sen suurempaa päänvaivaa, on leppoissaa kulkea Jeesuksen käsipuolessa. Kun vaikeudet alkaa viedä huomiotamme moneen eri suuntaan ja levollinen pohjavire sydämessä alkaa ailahdella, on huojentavaa tietää, että Jeesuksen käsipuolen lisäksi voimanamme kulkee myös vahvat ja auttavat enkelit ja päämäärä pysyy aina samana.

Kun kuljemme vaikeuksissa ja kerromme asioistamme Jumalalle, voimme pyytää Häneltä myös aivan käytännöllisiä neuvoja tilanteesta selviämiseen.
Itse koin tällaisen asian kuluneella viikolla, kun olin tuskaillut ja miettinyt erään ongelmani kanssa ja rukoillut ympäripyöreästi Jumalalta kiertotietä ongelman ratkaisuun. Jumala sanoi minulle kuitenkin konkreettisen neuvon, kuinka alkaa hoitaa sitä ongelmaa ja saada askel kerrallaan asia ratkaistuksi ja läpikäydyksi. Olin hyvin huojentunut, vaikka itse ongelman lähtöasetelma ei ole poistunut mihinkään - minulle annettiin vain viisautta asian hoitamiseen.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Malawilaiset munkit

Kun kävin eilen lähetysjärjestö Fidan sivuilla lukemassa lisätietoa lipaskeräyksestä "Eväät Elämään" -kampanjaan liittyen, huomasin sivuilla ystäväni Kirsin terveiset Malawista. Kirsi on perheineen ollut työssä tuossa kenties maailman köyhimmässä valtiossa Fidan palveluksessa jo useamman vuoden ajan.
Kirsi jakoi meille malawilaisten munkkien ohjeen ja tänään piti tehdä ensimmäinen kokeiluerä. Nyt on toinen kokeiluerä kohoamassa ja ensimmäiset syöty. Mieskin sanoi, että "jos nämä epäonnistuneet munkit ovat näin hyviä, niin miten hyviä ovatkaan onnistuneet".

Munkkien tarina on kertomisen arvoinen.
Mayi Hassan on pastorin vaimo ja seurakuntansa naistentyön johtaja. Vuonna 1981, kun hänen miehensä aloitteli pastorintointaan ja perhe eli köyhyydessä, Mayi leipoi erän munkkeja ja myi ne. Saamillaan rahoilla hän osti lisää leipomistarpeita.
Kuuden kuukauden jälkeen hänellä oli varaa ostaa jo 50 kilon jauhosäkki.
Tänä päivänä Mayi paistaa neljän apumiehen kanssa 11 000 munkkia päivässä ja myy ne. Viikossa he ostavat 6 säkillistä jauhoja.
Munkinmyynnistä saamillaan rahoilla Mayi on kouluttanut lapsensa, auttanut köyhiä ystäviään ja paikallista sairaalaa.

Oletteko samaa mieltä kanssani siitä, että Jumala on siunannut nuo munkit ja niiden paistajan?

Munkit eroavat aika paljon meidän perinteisistä munkeistamme, mutta helppotekoisuuden takia näitä varmaan tulee tehtyä useamminkin. Reseptin kehittely vaikuttaa mielenkiintoiselta haasteelta, koska esim. jauhojen turpoaminen on jauhojen laadusta riippuen erilaista.

MAYI HASSANIN MANDASIT ELI MALAWILAISET MUNKIT

500g vehnäjauhoja
1/2 tl kuivahiivaa
2,5 dl sokeria
1 tl suolaa
n. 2.5 dl vähän kättä lämpimämpää vettä

5dl öljyä uppopaistamiseen

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vettä vähitellen, että saat pehmeän taikinan. Anna kohota 4-5 tuntia.
Älä vaivaa taikinaa uudelleen.
Paista öljyssä pieniä kokkareita, kunnes ovat kauniin ruskeita.

Suomalaisissa olosuhteissa törmäsin kokeiluerässä muutamaan ongelmaan, jotka yritän korjata toisessa kokeiluerässä. Jauhoni turposivat kovasti ja jouduin lisäämään vettä ohjeessa ilmoitettua enemmän. Silti taikinasta tuli pitkästä kohotusajasta huolimatta mielestäni liian kiinteää. Munkkeja paistaessani huomasin, että tein taikinasta liian suuria palleroita ja ne jäivät sisältä raaoiksi. Eli puolen ruokalusikallisen verran taikinaa riittää, jotta kypsyvät kunnolla. Lisäksi käytin öljyä koko pullollisen, koska puolessa litrassa on hankala paistaa. Rypsiöljy sopii mainiosti tähän tarkoitukseen.

Toiseen taikinaan käytin kokeeksi vajaan neljäsosan hiivapalasta, eli noin 10 g. Vettä käytin 3dl.
Kun malttaa nostattaa taikinaa vähintään 4 tuntia ja tekee suomalaisittain hyvin pieniä munkkipalleroita, on lopputulos yllättävän herkullinen. Koska taikinaan tulee sokeria, ei munkit kaipaa pinnalleen sokeria ollenkaan.
Käytön jälkeen jäähtynyt öljy kannattaa siivilöidä, pullottaa ja käyttää uudelleen samaan tarkoitukseen. Muista merkitä pullon päälle, että sisällä on munkkiöljyä.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Auttaja

"Yksikin sana Jumalalta voi pelastaa koko elämäsi" sanoi Jan-rehtori tämänpäiväisessä "Jumala puhuu" -ohjelmassa ensisanoikseen.
Jäin ajattelemaan tuota lausetta.
Juttelin tänään muutaman sanan hyvänpäiväntuttavan kanssa. Hänen elämänsä on hyvin vaikeaa. Se on jopa niin vaikeaa, että kukaan ei voi asioiden todellista laitaa edes kuvitella.
Niin pohjaton uupumus, luovuttamisen mieliala ja toivottomuus kuvastui jo tämän henkilön kasvoista. Kun kaikki tuntuu ajautuvan aivan väärään suuntaan lasten, työasioiden, kotiasioiden, avioliiton ja taloudellisten asioiden kanssa, on helppo ymmärtää luovutusmieliala. Henkilö itse oli neuvoton. Hän ei tiennyt, kuinka asioihin tulisi muutos parempaan suuntaan.
Siinä tilanteessa "koita pärjätä" on irvokas lause.
Minä jäin jotenkin neuvottomana miettimään, eikö todellakaan ole mitään, millä voisin tämän ihmisen taakkaa keventää. Sen lisäksi, että kerron sydän kipeänä Taivaan Isälle tämän perheen avunhuudon, toivoisin salamaniskun voimaisen jyrähdyksen alkavan muuttaa asioita oikeaan suuntaan. Vaikka yhteiskunnan taholta perhe saa apua, ehkä sukulaisilta ja ystäviltäkin, mutta todella massiivisen ja kaikenmuuttavan ihmeen soisin heidän elämäänsä tarttuvan. Kun kaikki asiat elämässä ovat väärillä raiteilla, on ihmisapu heinien huojumista tuulessa.

"Tee siis sovinto ja elä rauhassa Jumalan kanssa,
niin saavutat onnen.
Ota vastaan opetus hänen suustaan ja kätke hänen
sanansa sydämeesi.
Jos palaat Kaikkivaltiaan luo,
sinun elämäsi rakentuu uudestaan.
Jos karkotat vääryyden kauas majastasi,
viskaat kultasi tomuun ja Oofirin kullan
jokilaakson louhikkoon,
jos Kaikkivaltiaasta tulee kulta-aarteesi,
parhain hopeasi,
silloin iloitset Kaikkivaltiaasta ja nostat
kasvosi Jumalan puoleen.
Kun rukoilet häntä, hän kuulee sinua,
ja sinä voit täyttää lupauksesi.
Kun jotakin päätät, se onnistuu sinulle,
ja sinun teillesi loistaa valo.
Jos tiesi painuu alaspäin, sinä sanot:
"Ylös" ja hän auttaa nöyrtyvää.
Hän pelastaa senkin, joka ei ole syytön;
sinun kättesi puhtauden tähden tämä pelastuu."
(Job 22: 21-30)
(Psalmi 27)

http://youtu.be/AQGJdTpMUcU  Iltalaulu meille tätä linkkiä klikkaamalla.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Ompeluksia

Viikon jokaiselle päivälle on riittänyt kylillä juoksemista ja tänään piti olla jo kahdeksan jälkeen Kaisan kanssa Kruununhaassa hammaslääkärillä. Itse toimenpide oli vain alahampaiden sisäpinnalle tulevan oikomiskaaren paikoilleen asentaminen, mutta reissumme pitkittyi onnettomasti.
Oikomiskaarta paikoilleen laittaessa terävä instrumentti lipesi lääkärin kädessä ja teki Kaisan ikeneen senkokoisen haavan, että tarvittiin ompelua. Itse piikin tökkääminen ei ollut juurikaan edes sattunut Kaisaan, eikä tyttö ehtinyt edes tajuta, mitä kaikkea ehdittiin tehdä, ennenkuin hän nousi tuolista. Kun verenvuoto saatiin lakkaamaan, laitettiin puudutus ja haava ommeltiin parilla ompeleella.
Lääkäri luonnollisesti säikähti vahinkoa, mutta rauhoittelin häntä, että kyllä vahinkoja aina sattuu. Lääkäri soitti minulle vielä iltapäivällä, kyseli Kaisan vointia ja sanoi varmuuden vuoksi laittavansa e-reseptille antibiootin. Tulevalle viikolle meille tuli sitten ompeleidenpoistokäynti.
Kaisa ja Miika ovat viikonlopun koulukavereilla yökylässä ja soitin perheen äidille, että on ajan tasalla tapahtuneesta.
Sekin on niin outo asia, että jos joku lapsista on yökylässä, niin meillä muilla ikävä kaihertaa. Yritämme kestää, koska varsinkin Kaisa on tästä kyläpaikasta innoissaan, koska siellä on kissa ja koira.

Perheen kuudesta työläisestä kolme viettää perjantai-illan töissä. Huomenaamulla lähden minä ja Hullujen Päivien työläinen. Voi olla, että kesäkuun alku ja loman alkaminen tuntuukin aikanaan ihan mukavalta vaihtelulta.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Koulutuksessa

Aamulla sain esimakua siitä, mitä on lähteä yhtä matkaa kouluun lähtevien lasten kanssa. Minulla oli työnantajan järjestämä koulutus henkilökohtaisille avustajille. Koulutus kesti vain puoleenpäivään, mutta aamun toimet piti organisoida ihan toisella jämäkkyydellä, jotta ehdin ajoissa paikalle.

"Jokaisella on oikeus itsenäiseen elämään joka päivä" oli koulutuksen teema ja pohdimme avustajan suhdetta avustettavaan eettiseltä kannalta. Saimme tarpeellista muistutusta siitä, että vanhuksella ja vammaisella on elämänsä jokaisena päivänä päätösvalta omista asioistaan. Käytännön esimerkki: meille useimmille on aivan päivänselvä ja jokapäiväinen asia, että saamme itse päättää, mitä syömme aamupalaksi, mihin aikaan ja missä haluamme aamupalamme nauttia (ruokapöydän ääressä, tietokonepöydältä, vuoteessa lökötellen tai vaikka sohvalla tv:tä katsellen.) Monen vanhuksen ja vammaisen kohdalla tämän pienen jokapäiväisen elämän päätöksen tekee joku muu hänen puolestaan.
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen näyttää kaventuvan samassa tahdissa, kun ihminen vanhenee tai vammautuu. Näin ei saisi olla, koska on kysymys lakiin kirjatusta asiasta, mutta olemme oudosti sokeutuneet tälle epäkohdalle.
Sain paljon pohdittavaa ihan omaan suhtautumiseeni vanhusten ja vammaisten elämään, kuin myös työhöni heidän avustajanaan.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Rakkauskirje

Tultuani aamuiselta palaverilta koululta, odotti tietokonepöydällä miehen rakkauskirje/hääpäiväkortti. Koska eilisenä juhlapäivänä olimme ehtineet nähdä vain vilaukselta ja viime yönä mies tuli töistä kahden pintaan, on päivän juhlistaminen edennyt verkkaisesti ja ruohonjuuritasolla.
Ruohonjuuritason muistamista on kirjoittaa lasten piirustuspaperin kulmaan suuren, pullean piirretyn sydämen ohella:
"Rakkaalle
25 vuotta
13 lasta
ja Melska.
pump pump pump (teksti sydämen vieressä)
Kahdeksan kymmentä kaksi tuhatta kahdeksansataa kolmekymmentäyhdeksän miljardia suudelmaa."

. . .
Yhteinen vinkkimme parisuhdeongelmien kanssa painiskeleville:
kehitelkää lapsenmielinen, hulvaton yhteinen huumori, jota käytetään myös tiukoissa tilanteissa.
Ja jos fyysiset rajoitukset ei tule esteeksi, painimatsi puolison kanssa tekee terää.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Vuosia

En tiedä, onko kellekään naisihmiselle, jolle EI ole tehty demantiadiagnoosia, käynyt koskaan näin.
Väittelin poikani kanssa siitä, olenko nyt 46- vai 47-vuotias.
Olen kuluneen vuoden aikana silmää räväyttämättä sanonut jokaiselle asiaa kysyneelle, että olen 46-vuotias. Äsken poikani väitti, että olen 47-vuotias ja täytän kesäkuussa 48.
48!
Kyllä minä sen olen tiennyt jo jonkin aikaa, että kun muutamme mummolaan, pidämme tervetuliaisjuhlia yhtä aikaa 50-vuotispäivieni kanssa, mutta tämä 47-vuotispäivä on ohittunut ihan varkain.

Olen ihan aidosti järkyttynyt siitä, että olen oikeasti luullut olevani 46- vuotias.
Saa sanoa, että väliäkös tuolla. Vanha mikä vanha.
Ja vielä yksi asia: ei minulla ole menossa mikään ikäkriisi, kun eilen pohdin mummouden olemusta ja tänään sekoilen vuosien kanssa. Tärkeintä on kuitenkin se, että tänään vietämme miehen kanssa neljännesvuosisataista hääpäivää. Äitini kirjoitti aamun onnittelutekstariin:
- "Se on hyvä alku".

Minulla on koko Helsingin komein mies, joka on myös Bussiliikenteen paras kuljettaja. Yksikään toinen mies tämän taivaankannen alla ei saa sydäntäni sykkimään samalla tavalla. Kukaan toinen ei osaa ripustaa pyykkejä yhtä hyvin, kuin hän. Hän on 25 vuoden ajan antanut pyyteettömästi joka ainoan palkkansa minun käyttööni tyytyen itse roposiin. Ja vaikka ei olisi niin tehnytkään, on hän silti pitänyt kanssani tiukasti kiinni samasta köydestä.
Koen olevani hänen kanssaan "yhtä lihaa" niin konkreettisella tasolla, että kun olemme erossa toisistamme, ikävöin häntä. Kun hän on työssä, ajattelen häntä ja rukoilen enkeliarmeijan varjelusta hänen ympärilleen.
Hänen ilonsa on myös minun iloni, hänen huolensa on myös minun huoleni.

Jumala asetti avioliiton vain tätä aikaa varten. Taivaassa emme ole vaimoja ja miehiä. Koska ihmiselämä on hyvin lyhyt, on tarkoitus, että nautimme myös avioliitostamme sen kaikilla ulottuvuuksilla. Muistaen samalla, että avioliiton tanner ei tule kaikkien osaksi.

En kuulkaa ollut näin rakastunut mieheeni 25 vuotta sitten!

Kierrätystapahtuma Kaapelitehtaalla toukokuussa

Kierrätystapahtuma, ellei ihan kierrätysmessut, on jälleen tulossa.
4.-5.5. 2013 klo 10-17 Kaapelitehtaalla Helsingissä tavataan tuttuja, viedään tarpeettomat tavarat kiertoon, tehdään löytöjä ilmaistorilta ja perehdytään näytteilleasettajayritysten kierrätyshenkiseen tuotantoon.

Iloinen yllätys on myös tapahtuman uusi yhteistyökumppani, Varusteleka http://www.varusteleka.fi/fi/.
Jos yritys ei ole sinulle entuudestaan tuttu, kannattaa käydä linkistä tutustumassa. Postimyyntikin toimii Varustelekassa moitteettoman sujuvasti.

Kierrätystehdas on siitä mielenkiintoinen tapahtuma, että lapset ovat siitä todella innoissaan. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa tapahtumaa saadaan pitkitettyä myös loppuviikolle, jotta koulut voisivat hyödyntää tapahtuman monipuolista antia opintokäyntien muodossa.

Kaapelitehdas on todella hyvien liikenneyhteyksien varrella. Esimerkiksi Ruoholahden metroasemalta on (aurinkoinen) vajaan puolen kilometrin kävelymatka ja raitiovaunu 8:n pysäkki on Kaapelitehtaan kupeessa.

Aikaisemmilta vuosilta olen pannut merkille, että tapahtuman kahvila- ja ruokalatarjonta on ollut hiukan aneemista. Tai sitten olen tullut kylläisenä paikalle.
Ruoholahden kauppakeskuksesta (Itämerenkatu 21 http://www.kauppakeskusruoholahti.fi/ ) löytyy nyt remontin jälkeen paljon hauskoja ruoka- ja kahvipaikkoja.
Metroaseman kiinteistössä on lisäksi aina ystävällisesti ja ripeästi palveleva Mc Donald´s.

Vielä muistutan ilmaistorista. Sen idea on "tuo tullessasi, jos sinulla on tarpeetonta tavaraa, ota itsellesi, jos jotakin tarvitset tai haluat". Voit ottaa tavaraa mukaasi, vaikket olisi mitään tuonutkaan.
Varaa suuria kasseja mukaasi, koska saatat tehdä mukavia löytöjä.

Elektroniikkaa ei ilmaistorille saa turvallisuussyistä tuoda.
Kaapelitehtaan pihalla on mahdollisuus jättää ilmaiseksi kierrätykseen elektroniikka- ja metalliromua.
(esim. paristot, pienakut, kodinkoneet, televisiot, polkupyörät, lastenvaunut, grillit, vanteet jne.)

Astmaatikot! Muista ottaa "piippu" mukaan. Merikaapelihallin ilma on tilaisuuden luonteesta johtuen aika pölyistä.

http://www.kierratystehdas.fi/?lang=fi_fi
Ylläolevasta linkistä pääset tapahtuman sivuille.




maanantai 8. huhtikuuta 2013

Mummobloggari

Katselin vanhoja blogitekstejäni ja totesin, että olen alkanut kirjoittaa tylsästi. Ennen vanhaan saattoi seuraavassa lauseessa lukea ihan mitä tahansa. Nyt arvaa etukäteen ainakin kaksi seuraavaa lausetta. Mistäköhän tämä lässähtäminen johtuu? Vai olenko tonkinut kaikki maailman asiat niin perusteellisesti, ettei auringon alla ole enää mitään uutta.
Entinen Tirtetta, nykyinen Saara on alkanut enimmäkseen puhua ihan järkevän ihmisen asioita, ettei hänenkään jutuistaan irtoa mitään hauskaa jutunjuurta. Melska kyllä panee parastaan, mitä lausahduksiin tulee, mutta paljoa ei parane tyttärensä lapsen oivalluksia tänne raapustella. Toki Melska sanoi tänä aamuna vieressään aamupalaa syövälle Sakke-Makelle (Sakke- Makke on Melskan antama lempinimi Sakarille)
- "Koitapas nyt rauhottua".

Yksi syy tähän ilmaisuni kaventumiseen on armotta vanheneminen. Vielä vuosi sitten tunsin olevani Melskan rattaiden kanssa ulkona liikkuessani vallankin tosissaan otettava perheenäiti. Nyt kun liikun ulkona Melskan ja omien lasteni kanssa, kaikuu ympärilläni jokaisen suusta "mummo, hei, katsopas tätä.." Kyllä vain: omatkin lapset taitavat useimmin kutsua minua mummoksi, kuin äidiksi. Eikä se vielä mitään: mieskin huhuilee pihassa lumikasan päältä:
- "Mummoo! Me lasketaan täällä Melskan kanssa pyllymäkeä! Tule sinä kanssa!"

Mutta näin se on. Mummo ja pappa tässä ollaan ihan kokosydämisesti. Tänään tuli kaiken lisäksi 25 vuotta siitä, kun maistraatista lähdimme vihkimätodistus kourassa. Huomenna tulee 25 vuotta ikimuistoisesta hääjuhlastamme Iso Roobertinkatu 24:ssä. Ja herttaiset naurut olisi saanut jutuilleen kuulla se, joka olisi tuolloin meille kertonut tulevaisuuden lapsiluvuksemme 13.

Sunnuntaina, kun vietimme päivänokoshetkeä ja suurin osa lapsista oli omissa menoissaan - Saaraa myöten, mies totesi, että "pitäisi saada lisää lapsia, kun on niin hiljaista".
Toivon mukaan lapsenlapsia saadaan joskus lisää, mutta rauhallisempaan menoon saa alkaa totutella.

Mielenkiinnolla kyllä odotan uutta elämänvaihetta, joka on ensi syksynä edessä. Lähetin tänään varmistuksen, että otan vastaan opiskelupaikan Hieronta-akatemiassa ja aloitan klassisen hieronnan yksivuotisen opiskelun 13.8. 2013. Kirjastosta varasin käytännön lihashuollon ja anatomian oppikirjat tutustumista varten.
Katsotaan, miten mummon käy, hyytyykö kirjoituskäsi entisestään vai alkavatko vetreät tuulet puhaltamaan.

Levollista asiaa

Muistetaan oman hyvinvointimme kannalta pyhittää lepopäivä. Vaikka nykyelämässä jokainen ei voikaan levätä perinteistä lepopäivää, olisi tärkeää erottaa yksi päivä viikosta huilille ja rentoutumiselle. Asia tuli mieleeni, kun itse olin tiiviissä menossa koko viikonlopun. Miehellä oli poikkeuksellisesti viikonloppu vapaa. Useinhan vietämme lepopäivän yhdessä. Jos miehen vapaapäivä sattuu arkipäivälle, käytämme aikaa lepäämiseen, raamatunlukuun ja joutilaisuuteen. Sunnuntai lepopäivänä on sen takia kiitollinen, että kirkossakäynti järjestyy hyvin.
Ihmiset, jotka eivät olisi kovin "hengellisiä" tai "hurskaita" elämäntavoiltaan ja huolehtivat silti lepopäivän viettämisestä, saavat tavastaan kuitenkin siunauksen elämäänsä. Lepopäivähän on Jumalan asettama jo ihmiskunnan alkuhetkistä asti. Kun noudatamme elämässämme Jumalan ohjeita, Hän myös palkitsee meidät.

Täytyy myös muistaa, ettemme jää "lain alle", jos joskus elämätilanteemme vain on sellainen, että lepopäivän pitäminen on mahdotonta. Maanviljelijä ei voi istua kylvöaikaan kirkonpenkissä, jos siemenet on saatava maahan. Eikä metsänomistaja voi sanoa puuntaimilaatikoidensa äärellä keväiseen taimenistutusaikaan, että "nytpä pidetäänkin lepopäivä". Emolehmätilallinenkin ottaa kevään poikimisaikaan kiitollisuudella vastaan joka ikisen vasikan, syntyi se sitten pyhänä tai arkena, tavallisemmin vielä yöaikaan.

Mielestäni tämä lepopäiväasia on yksi niistä, joita kukin meistä hoitaa oman omatuntonsa mukaan. Ei ole meillä kenelläkään rahkeita mennä naapuria ohjeistamaan tässä asiassa. Mutta suosittelen lämpimästi sinulle lepopäivän viettämistä, jos asia on päässyt unohtumaan. Lepopäivä koituu kaikenpuoliseksi hyvinvoinniksemme.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Suurperheen pyykkihuoltoa

http://duggarsblog.blogspot.fi/2013/04/tour-duggars-laundry-room.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed:+DuggarFamilyBlog+(Duggar+Family+Blog)

Duggareiden perheessä on lapsia himpun verran enemmän kuin meillä ja perheen kanssa asuu myös isoäiti.
Isoäidin luottotehtävänä on pyykkihuolto, jonka hän on ottanut hoitaakseen aivan vapaaehtoisesti. Kaiken lisäksi hän myös pitää hommasta.
Äsken Duggareiden blogissa julkaistiin tämä video (klikkaa ylläolevaa linkkiä), jossa Joy-Anna esittelee perheen "huoltokeskuksen". On aivan selvää, että ilman tällaista järjestelmällisyyttä ja tehokkuutta vaatehuolto ei onnistuisi, koska perhe on "normaalielämän" lisäksi mukana tv-sarjassa ja monissa kampanjoissa ja hyväntekeväisyystempauksissa. Lisäksi koko perhe matkustelee paljon ympäri maailmaa.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kierrättäjän ilonpäivä

Kodinhoitohuoneemme, sen pienen pömpelin täytteenä on ainakin viisi vuotta kyhjöttänyt pesukonejättiläinen, jonka korjauttamisesta luovuin, kun kuulin tarvittavan varaosan maksavan 650 euroa. Pyykkikone oli niin sanottu "jenkkikone", jota kodinkoneasentajamme suositteli suureen perheeseemme. Kone oli siis käyttökelvoton ja odottanut vahvoja miehiä (!) roudaamaan kierrätykseen.

Tänään oli se kevään perinteinen päivä, jolloin talomme viereisen torin laidalle tulivat erikoisjätteiden keräysautot, joihin sai maksutta tuoda elektronikka-, metalli- ja ongelmajätettä.
Hyvissä ajoin aamupäivällä kuskasimme rystyset ovenpieliä raapien miehen kanssa sen jättiläisen alas rappukäytävään vapaaseen syvennykseen odottamaan iltaa. Seuraa pesukoneelle teki parvekkeella talvehtineet kolme televisiota, joista kaksi tarjosi lisää punttitreeniä. Metallinkeräykseenkin löytyi sylillinen tavaraa.
Kun ilta tuli ja autojen tuloaika lähestyi, jouduin turvautumaan ainoaan paikalla olevaan vahvaan poikaan, jonka suosiollisella avustuksella kuljetimme pesukoneen nokkakärryjen nokassa autojen pysähtymispaikalle. Jouduimme treenin vahvistamiseksi kiertämään koko torin kuormamme kanssa, koska jäinen lumikasa tukki suorimman tien.
Mutta niin vain on selätetty yksi mieltäni painanut asia, kun nuo joutavat rojut on saatu nurkkia täyttämästä. Kunhan kesäkuun alussa saadaan pihaan taloyhtiön hankkima jätelava ja saan vielä loput rojut parvekkeelta pois, alkaa tuntua "raiveelta".
Olen pelännyt, että saamme huomatuksen parvekkeemme rojukasoista, kun ne näkyy ohikulkijoidenkin silmään. Muuta vaihtoehtoa ei juurikaan ole, jos aikoo kierrättää rojunsa asianmukaisesti ja säällisin kustannuksin.
Pyykkikoneen olisi kyllä tullut kotoa noutamaan kierrätykseen erikoistunut yritys, mutta en suostunut maksamaan siitä ilosta 150 euroa.
Vaikka en tämänpäiväisestä rehkimisestä koe tienanneeni mitään rahallisesti, vaikka mieli onkin huojentunut, niin mummoista itsetuntoani kohotti reilusti se, että nostin pesukoneen kahteen pekkaan kierrätystyöntekijämiehen kanssa lavalle toisen pesukoneen päälle.
Huomiset lihaskivut palauttaa väistämättä itsetuntoni takaisin normaalimummoasemiin.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Töitä kaupungissa ja mummolassa

Suurlapsiperheen blogista alkaa uhkaavasti muotoutua työläisperheblogi. Lapsia on perheestä enää kahdeksan - loput alkaa olla enemmän ja vähemmän työläisiä. Ylihuomenna työuraansa aloittelee entinen Armeijapoika. Toivottavasti kassakoulutuksen opit jäävät hyvin pojan päähän ja työ alkaa sujua.

Jälleen tuli toteennäytettyä, että nuori vailla työkokemusta ja ammattikoulutusta, vaikka on ylioppilastutkinto suoritettuna, on työmarkkinoilla lapsipuolen asemassa. Vaikka Helsingissä oli alkuvuodesta avoimia työpaikkoja sadoittain kaikilta mahdollisilta aloilta, sai Armeijapoikakin lähetellä kymmeniä työhakemuksia ennenkuin pääsi työhaastatteluun ja viimein allekirjoittamaan työsopimusta.

Haikeudella huomasimme isin kanssa, että Anne-Mari, joka kuukauden kuluttua muuttaa pois, liittyy seuraamme todennäköisesti seuraavan kerran mummolassa. Jos tyttö sattuu rakastumaan ja menemään naimisiin, ei ehkä liity perhekuntaamme edes mummolassakaan. Isi sanoi, että hän tässä suuurimmat syyllisyydentuskat saa kestää, kun on lähdössä kuskaamaan tyttöä tavaroineen kotoa pois.
Eilen Anne-Mari koulusi keittiönkaappeja ja keräili itselleen kamppeita ja romppeita. Mustialaankin lähtiessä Anne-Marilla oli mukana koko keittiövarustus.
Lisäksi hän tilasi jonkinlaisen yleiskonekeittiövempeleen lihamyllyineen, mehulinkoineen ja makkarasuppiloineen. Meidän keittiönkäyttökuormitus kyllä hiukan helpottuu, kun yksi intohimoinen ruuanlaittaja ja leipoja pääsee omaan keittiöönsä huseeraamaan.

Nyt alkaa olla taas käsillä minun "kärsimysvuodenaika". Viimekeväiset tunnelmat muistuivat eräänä päivänä elävästi mieleen auringon lämmittäessä ja ison lätäkön kastellessa villasukat muovikengissä. Kevät saa aikaan  ihan sydänalaan koskevan kaipuun pelloille ja pihalle. Vaikka mummolakin pullistelee paksun lumipeitteen alla, niin ainakin puutalkoita voisi suunnitella jo ihan rankalla kädellä. Mummon polttopuuvarastot ovat huvenneet vauhdilla ja se tarkoittaa kyllä sitä, että talkoisiin täytyy lisätä yksi työpäivä lisää. Hyvähän tietysti minun on puhua, kun viimekeväisiäkin talkoita katselin vain valokuvista, mutta ei se sitä tarkoita, ettenkö sydän palaen haluaisi olla mukana.

Perheemme puheista voisi ulkopuolinen saada sen käsityksen, että olisimme muuttamassa jo muutaman viikon kuluttua. Pohdimme jo aika yksityiskohtaisesti, mitä huonekaluja lähtee mukaan ja mitä jää. Miika pohdiskelee kalastukseen liittyviä yksityiskohtia, Kaisa ei ole vielä ihan varma tulevan koiransa rodusta.
Minä suunnittelen, minne olisi suotuisampaa perustaa ensimmäisenä syksynä ensimmäinen mansikkamaa, kenet pyydän kyntämään kasvimaan ja monellako kanalla aloitetaan.
Minulla on niin hyvä mielikuvitus, että tunnen suloisenrentoa oloa siitä, että mummolan nurkkakamarissa on pedattu vuode odottamassa ja takkahuoneen läpi sinne kävellessä hohkaa suloinen lämpö kintuille. Takkahuoneen ikkunasta näkyy metsänlaidassa auringonlaskun punaamat puut ja kirjahyllyssä on tallessa isän Veikko Huovis-kirjakokoelma.