Täällä on niin kaunista! Lumi on lähes sulanut pois ja värit, jotka säästeliäästi luonnosta löytyvät, vaativat katsojalta tarkkaa silmää ja keskittymiskykyä. Omenapuiden märissä rungoissa kasvaa vaaleanharmaata sammalta. Siellä täällä näkyy vielä kellertyneen ruohon lomassa vihreitä ruohotuppaita. Kun kiskaiset toivorikkaasti vihreää ruohoa, käteesi jää puoleksi mätä, juuristaan pehmennyt tuppo, jonka viemisen kanojen herkuksi jätät tekemättä. Maassa ollessaan ruoho näyttää vielä houkuttelevalta, mutta ruohonjuuritasolla totuus onkin toinen.
Taivas on paksujen harmaiden pilvien peitossa. Ei varsinaisesti sada, mutta ilma ulkona on kuin vesisumua. Kun kohdistat katseesi peltojen yli metsänreunaan, näet sumuista, pilvenoloista utua leijuvan puunlatvojen tasalla.
Yhtään ei tuule. Sen huomasin, kun äsken sytyttelin tien varressa oleviin lyhtyihin kynttilöitä ja tuli sai palaa rauhassa sytytetyssä tulitikussa.
Kun aamulla menin avaamaan kanalan ovea, toivorikkaat kanat pyyhäsivät ulkotarhaan. Hetken he siellä malttoivat katsella ja kuopsutella, mutta sitten kanala veti puoleensa ja tarha tyhjeni. Pihassa seisoessa kuuluu kanalan väen juttelua, puputarhasta vesipullojen ääntä ja pupujen jalkojen töminää. Karhukoirat kertovat välillä haukullaan, jos pihapiirissä vilistää siimahäntiä. Ulkolinnut ovat keksineet mennä ruokailemaan jonnekin muualle, kun en ole ainakaan toistaiseksi aloittanut pikkulintujen ruokkimista. Niinpä pikkulintujen äänet eivät ulkona liikkuessa herätä huomiota.
Lumettoman, lauhan alkutalven karu kauneus kyllä herättää huomiota. On tultu levon vuodenaikaan. Valoisan ajan lyhyyskin antaa siihen hyvät edellytykset.
Jumalan rakkauden puhe on kuultavissa nyt luonnossa, kun kuuntelija malttaa vain kuunnella.
Kymmenen vuotta suurperhetarinaa: ensin Ruoholahden maisemissa ja kesästä 2015 jatkuen Kangasniemellä, kirjoittajan syntymäkotitilalla.
tiistai 22. marraskuuta 2016
sunnuntai 20. marraskuuta 2016
Lusikat jakoon
Lähipäivinä itketään jälleen lähtöitkuja. Anne-Mari on muuttokuormaa vaille lähdössä omalle farmilleen ja minua jo etukäteen pelottaa, kuinka hirmuinen ikävä minulle tulee.
Anne-Marin muutossa kun ei ole kysymys pelkästään tytön lähdöstä vaan hän vie mukanaan suurimman osan eläimistä. Lähes kaikki eläimethän ovat oikeasti Anne-Marin, vaikka esimerkiksi kanoja ja ajokoiraa olen kovasti ominutkin. Kanojen siirto kunnon navettaan on kaiken lisäksi järkevää. Olin jo ehtinyt ajatella, että en ehkä ole valmis maksamaan toista talvea sen luokan sähkölaskuja, mitä viime talvi kanalanlämmityksineen toi. Mutta aikamoinen totuttelu meillä on siinä tilanteessa, kun pari koiraa, pari kissaa, kanat ja kanit asuvat toisella laidalla pitäjää. Sen kyllä tiedän, että kaikki Anne-Marin vapaapäivät hänellä on sekalainen seurakunta sisaruksia yökylässä - sen verran houkutteleva paikka hänen tuleva kotinsa on.
Ensimmäistä kertaa ei Anne-Mari kotoa muuta. Hän on ehtinyt olla Mustialassa ja asua Pukinmäessä opiskelija-asunnossa ja tähän taloon hän muutti yksin puoli vuotta ennen meidän tuloa. Yhteiselomme on vain aina ollut kovin mutkatonta (lue: "yhteiset pyykit, yhteiset rahat, yhteiset autot jne.) Sen takia en ole ollut häntä omilleen häätämässä, vaikka sydämestäni olen toivonutkin hänen pitkäaikaisen toiveensa täyttymistä ja sopivan maatilan löytymistä. Nyt kun todella ihmeellisten yhteensattumien ja johdatuksen kautta tila löytyi, oli meille kaikille heti itsestään selvää, että nyt on tullut oikea aika laittaa "lusikat jakoon". Meillähän on ollut koko maalla-asumisen ajan yhteinen huusholli kaikkine tarviskaluineen. Tosin Anne-Marin kultareunaisiin kippohin, sähköporakoneeseen, kirveeseen ja kottikärryihin ei ole parannut koskea. Mutta muuten kaikki on ollut yhteistä - noin suurinpiirtein. Tosin täytyy tässä tunnustaa, että eilen lainasin Anne-Marin kottikärryjä (kun en jaksanut etsiä meidän) kun nuohosin pannuhuoneen kattilasta tuhkia ja kuskasin niitä marjapensaiden juurille. Nokiset kärryt jätin taivasalle siinä toivossa, että sataisi kovasti vettä ja sade putsaisi kärryt.
Anne-Marin muutto vaikuttaa tämän talon asumisjärjestelyihin vain sen verran, että toiseksi nuorin tyttö asuu jatkossa yksin omassa huoneessaan. Koko täälläolonsa ajan siskokset ovat asuneet yhteisessä huoneessa omien koiriensa kanssa. Joskus huoneeseen houkutellaan yöksi mummon ja papan jalkojenlämmittäjäajokoirakin ja pari kissaa. Vaikka meillä on sisällä kolme koiraa ja neljä kissaa, käydään silti ajoittain taistelua siitä, kuka saa viereensä minkäkin kehrääjän.
Talvea odottelemme tyytyväisinä. Ensi kevättä ajattelemme myös tyytyväisinä: silloin voi hyvillä mielin laittaa hautomakoneen hurisemaan tai antaa silkkikanojen rauhassa hautoa munavuorta.
Anne-Marin muutossa kun ei ole kysymys pelkästään tytön lähdöstä vaan hän vie mukanaan suurimman osan eläimistä. Lähes kaikki eläimethän ovat oikeasti Anne-Marin, vaikka esimerkiksi kanoja ja ajokoiraa olen kovasti ominutkin. Kanojen siirto kunnon navettaan on kaiken lisäksi järkevää. Olin jo ehtinyt ajatella, että en ehkä ole valmis maksamaan toista talvea sen luokan sähkölaskuja, mitä viime talvi kanalanlämmityksineen toi. Mutta aikamoinen totuttelu meillä on siinä tilanteessa, kun pari koiraa, pari kissaa, kanat ja kanit asuvat toisella laidalla pitäjää. Sen kyllä tiedän, että kaikki Anne-Marin vapaapäivät hänellä on sekalainen seurakunta sisaruksia yökylässä - sen verran houkutteleva paikka hänen tuleva kotinsa on.
Ensimmäistä kertaa ei Anne-Mari kotoa muuta. Hän on ehtinyt olla Mustialassa ja asua Pukinmäessä opiskelija-asunnossa ja tähän taloon hän muutti yksin puoli vuotta ennen meidän tuloa. Yhteiselomme on vain aina ollut kovin mutkatonta (lue: "yhteiset pyykit, yhteiset rahat, yhteiset autot jne.) Sen takia en ole ollut häntä omilleen häätämässä, vaikka sydämestäni olen toivonutkin hänen pitkäaikaisen toiveensa täyttymistä ja sopivan maatilan löytymistä. Nyt kun todella ihmeellisten yhteensattumien ja johdatuksen kautta tila löytyi, oli meille kaikille heti itsestään selvää, että nyt on tullut oikea aika laittaa "lusikat jakoon". Meillähän on ollut koko maalla-asumisen ajan yhteinen huusholli kaikkine tarviskaluineen. Tosin Anne-Marin kultareunaisiin kippohin, sähköporakoneeseen, kirveeseen ja kottikärryihin ei ole parannut koskea. Mutta muuten kaikki on ollut yhteistä - noin suurinpiirtein. Tosin täytyy tässä tunnustaa, että eilen lainasin Anne-Marin kottikärryjä (kun en jaksanut etsiä meidän) kun nuohosin pannuhuoneen kattilasta tuhkia ja kuskasin niitä marjapensaiden juurille. Nokiset kärryt jätin taivasalle siinä toivossa, että sataisi kovasti vettä ja sade putsaisi kärryt.
Anne-Marin muutto vaikuttaa tämän talon asumisjärjestelyihin vain sen verran, että toiseksi nuorin tyttö asuu jatkossa yksin omassa huoneessaan. Koko täälläolonsa ajan siskokset ovat asuneet yhteisessä huoneessa omien koiriensa kanssa. Joskus huoneeseen houkutellaan yöksi mummon ja papan jalkojenlämmittäjäajokoirakin ja pari kissaa. Vaikka meillä on sisällä kolme koiraa ja neljä kissaa, käydään silti ajoittain taistelua siitä, kuka saa viereensä minkäkin kehrääjän.
Talvea odottelemme tyytyväisinä. Ensi kevättä ajattelemme myös tyytyväisinä: silloin voi hyvillä mielin laittaa hautomakoneen hurisemaan tai antaa silkkikanojen rauhassa hautoa munavuorta.
tiistai 1. marraskuuta 2016
Mikä aika on
Kun tulee muutama viikko väliä blogin kirjoitukseen, tulee myös katselijan ja sivustaseuraajan asenne omaan kirjoittamiseensa.
Olen alkanut kokea tyytymättömyyttä siihen asetelmaan, että kirjoitan tätä blogia asenteella "minä tätä", "minä sitä".
Jos nostamme silmämme omasta lintukodostamme ja kodinlämpöisestä blogifiilistelystä hiukan avarammalle, tuntuu murheellisen ironiselta katsella maailman menoa ympärillämme. Suomi-neidon rajojen sisäpuolelle miellämme vielä kevyenasteisen näennäisen turvallisuudentunteen, mutta siihen meren rannalle sitten turvallisuudentunne ja elämän vakaus melkein jäävätkin. Mitä kauemmas kuljemme, sitä pelottavammalle ja arvaamttomammalle maaperälle tulemme.
Kuppien ja kippojen asettelu kotona ja niiden kuvaaminen ja niiden kuvien jakaminen ja analysoiminen voi olla monelle terveellistä pakoa elämän realiteeteista, mutta itseäni haluan nyt ravistella vakavasti irti epäolennaisuuksiin keskittymisestä. Toinen asia tietysti on se, mitä kukin meistä arvottaa elämässään epäolennaiseksi.
Etsin siis tasapainoa tässä asiassa.
Muistatte Raamatun ensi lehdiltä kuvauksen Nooasta ja hänen Jumalalta saamastaan projektista.
Olemme tulleet Nooan päiviin, koska samalla tavalla puhe tuhosta ja pelastautumisesta koetaan monen mielestä naurettavana liiotteluna, täysin hullun hommana ja uskovaisten outoutena. Jos olet pitänyt Raamatun loppulehdille kirjoitettua ennustusta, Johanneksen ilmestystä, vaikeaselkoisena, vähintäinkin yhtä outona puheena kuin kaikkea muutakin Raamattuun kirjoitettua, niin vähitellen tuota tekstiä tuntiessasi silmäsi alkavat avautua ja näet yhden ja toisen sinne kirjoitetun ennustuksen toteutuvan silmiemme edessä näinä päivinä. Ja ikäänkuin kaikki tapahtuisi nopeutettuna, kiivaassa tahdissa.
Joku kysyy, miksi pitää ihmisiä pelotella. Kysy se kysymys valheiden isältä, viholliselta, joka tietää tasan tarkkaan aikansa käyvän vähiin.
Minun ei tarvitse ketään pelotella - ihan elämän todellisuutta tämä mielestäni tänään on. Koen, että minun tulisi kovaäänisemmin ja rohkeammin tarjota ja esilletuoda Jumalan tarjoamaa turvaa ja Jeesuksen meille valmistamaa pelastusta. Missään muussa ei ihmisellä ole turvaa ollut eikä tulevaisuudessakaan ole, kuin Jeesuksen ristillä meille lunastama. Elämme kristityssä maassa, jossa valtaosalle tämä asia on teoriassa tuttu mutta käytännössä ihan vieras ja outo.
Suosittelen sinulle tarttumista iankaikkiseen elämään.
Muistatko menneiltä vuosikymmeniltä pitkin puhelintolppia niitatut mustavalkoiset julisteet:
"Jeesus tulee, oletko valmis?"
Tänä päivänä niitä plakaatteja ei enää juurikaan näe, mutta niiden kysymys on ajankohtaisempi kuin koskaan.
Vaikka olisit mieleltäsi täysi jumalankieltäjä ja pitäisit puheitani tyypillisinä uskovaisten houreina, olet kanssani samaa mieltä, että niin sanottu "maailmantilanne" on huolestuttava. Jos olet levottomalla mielellä oman tulevaisuutesi suhteen, älä jää kuuntelemaan valehtelijan hyssyttelyjä.
Tartu totuuteen ennenkuin on liian myöhäistä.
. . .
Olen viime viikkoina rukoillut ja huokaillut, kun tiedän, että teidän monen elämässä on paljon vaikeuksia ja selviämättömiä ongelmia. Monella on tuntunut, että vaikeuksien taakka on jo aivan liian raskas kantaa ja vielä kaadetaan niskaan jotakin odottamatonta. Sairaudet, taloudelliset huolet, ihmisuhdeongelmat ja mielenterveyden järkkyminen on tulleet monelle arkipäiväksi. Kun siihen paksuun harmauteen lisätään maailmalta tulevat lannistavat uutiset hirmuteoista ja epävarmuudesta, moni kokee olevansa täydessä umpikujassa vailla ajatusta siitä, mistä löytyy helpotus kaikkeen vaikeuteen.
Älä lannistu, älä menetä uskoasi huomiseen.
Ole rohkea ja katso eteenpäin, kun sanot Jumalalle, että haluat jättää kaikki vaikeutesi ja vastoinkäymisesi Jumalan käsiin. Jätä kaikki asiat itsepintaisesti joka päivä Jumalalle ja rukoile (minäkin rukoilen sitä puolestasi), että Jumala antaa sinulle uutta viisautta hoitaa asioitasi.
Rukoilen sinulle uutta terveyttä, uusia voimia, elvyttävää unta, mielen virkeyttä ja uusia ihmisiä elämääsi.
Kun Jumala antaa tätä kaikkea sinulle, ei ole kysymys meistä, vaan on kysymys Jumalan yliluonnollisesta voimasta. Jumala haluaa osoittaa sinulle, että vain Häneen turvautumalla voimme selvitä.
Jumala antaa sinulle myös huojennuksen siitä, että Hän varjelee lapsesi ja lapsenlapsesi. Joku on kantanut suurta taakkaa lastensa takia ja se taakka ei ole suonut yön lepoa eikä päivän rauhaa.
Jumala huojentaa sinun olosi ja tarttuu kädellään myös lastesi elämään.
Ja ota uudelleen se Raamattu iltalukemiseksi. Historialliset sukuluettelot eivät ehkä oloasi kohenna, mutta aloita Paavalin kirjoittamista kirjeistä, lue Psalmeja ja sananlaskuja. Saat nähdä, että Sana muuttuu eläväksi.
Olen alkanut kokea tyytymättömyyttä siihen asetelmaan, että kirjoitan tätä blogia asenteella "minä tätä", "minä sitä".
Jos nostamme silmämme omasta lintukodostamme ja kodinlämpöisestä blogifiilistelystä hiukan avarammalle, tuntuu murheellisen ironiselta katsella maailman menoa ympärillämme. Suomi-neidon rajojen sisäpuolelle miellämme vielä kevyenasteisen näennäisen turvallisuudentunteen, mutta siihen meren rannalle sitten turvallisuudentunne ja elämän vakaus melkein jäävätkin. Mitä kauemmas kuljemme, sitä pelottavammalle ja arvaamttomammalle maaperälle tulemme.
Kuppien ja kippojen asettelu kotona ja niiden kuvaaminen ja niiden kuvien jakaminen ja analysoiminen voi olla monelle terveellistä pakoa elämän realiteeteista, mutta itseäni haluan nyt ravistella vakavasti irti epäolennaisuuksiin keskittymisestä. Toinen asia tietysti on se, mitä kukin meistä arvottaa elämässään epäolennaiseksi.
Etsin siis tasapainoa tässä asiassa.
Muistatte Raamatun ensi lehdiltä kuvauksen Nooasta ja hänen Jumalalta saamastaan projektista.
Olemme tulleet Nooan päiviin, koska samalla tavalla puhe tuhosta ja pelastautumisesta koetaan monen mielestä naurettavana liiotteluna, täysin hullun hommana ja uskovaisten outoutena. Jos olet pitänyt Raamatun loppulehdille kirjoitettua ennustusta, Johanneksen ilmestystä, vaikeaselkoisena, vähintäinkin yhtä outona puheena kuin kaikkea muutakin Raamattuun kirjoitettua, niin vähitellen tuota tekstiä tuntiessasi silmäsi alkavat avautua ja näet yhden ja toisen sinne kirjoitetun ennustuksen toteutuvan silmiemme edessä näinä päivinä. Ja ikäänkuin kaikki tapahtuisi nopeutettuna, kiivaassa tahdissa.
Joku kysyy, miksi pitää ihmisiä pelotella. Kysy se kysymys valheiden isältä, viholliselta, joka tietää tasan tarkkaan aikansa käyvän vähiin.
Minun ei tarvitse ketään pelotella - ihan elämän todellisuutta tämä mielestäni tänään on. Koen, että minun tulisi kovaäänisemmin ja rohkeammin tarjota ja esilletuoda Jumalan tarjoamaa turvaa ja Jeesuksen meille valmistamaa pelastusta. Missään muussa ei ihmisellä ole turvaa ollut eikä tulevaisuudessakaan ole, kuin Jeesuksen ristillä meille lunastama. Elämme kristityssä maassa, jossa valtaosalle tämä asia on teoriassa tuttu mutta käytännössä ihan vieras ja outo.
Suosittelen sinulle tarttumista iankaikkiseen elämään.
Muistatko menneiltä vuosikymmeniltä pitkin puhelintolppia niitatut mustavalkoiset julisteet:
"Jeesus tulee, oletko valmis?"
Tänä päivänä niitä plakaatteja ei enää juurikaan näe, mutta niiden kysymys on ajankohtaisempi kuin koskaan.
Vaikka olisit mieleltäsi täysi jumalankieltäjä ja pitäisit puheitani tyypillisinä uskovaisten houreina, olet kanssani samaa mieltä, että niin sanottu "maailmantilanne" on huolestuttava. Jos olet levottomalla mielellä oman tulevaisuutesi suhteen, älä jää kuuntelemaan valehtelijan hyssyttelyjä.
Tartu totuuteen ennenkuin on liian myöhäistä.
. . .
Olen viime viikkoina rukoillut ja huokaillut, kun tiedän, että teidän monen elämässä on paljon vaikeuksia ja selviämättömiä ongelmia. Monella on tuntunut, että vaikeuksien taakka on jo aivan liian raskas kantaa ja vielä kaadetaan niskaan jotakin odottamatonta. Sairaudet, taloudelliset huolet, ihmisuhdeongelmat ja mielenterveyden järkkyminen on tulleet monelle arkipäiväksi. Kun siihen paksuun harmauteen lisätään maailmalta tulevat lannistavat uutiset hirmuteoista ja epävarmuudesta, moni kokee olevansa täydessä umpikujassa vailla ajatusta siitä, mistä löytyy helpotus kaikkeen vaikeuteen.
Älä lannistu, älä menetä uskoasi huomiseen.
Ole rohkea ja katso eteenpäin, kun sanot Jumalalle, että haluat jättää kaikki vaikeutesi ja vastoinkäymisesi Jumalan käsiin. Jätä kaikki asiat itsepintaisesti joka päivä Jumalalle ja rukoile (minäkin rukoilen sitä puolestasi), että Jumala antaa sinulle uutta viisautta hoitaa asioitasi.
Rukoilen sinulle uutta terveyttä, uusia voimia, elvyttävää unta, mielen virkeyttä ja uusia ihmisiä elämääsi.
Kun Jumala antaa tätä kaikkea sinulle, ei ole kysymys meistä, vaan on kysymys Jumalan yliluonnollisesta voimasta. Jumala haluaa osoittaa sinulle, että vain Häneen turvautumalla voimme selvitä.
Jumala antaa sinulle myös huojennuksen siitä, että Hän varjelee lapsesi ja lapsenlapsesi. Joku on kantanut suurta taakkaa lastensa takia ja se taakka ei ole suonut yön lepoa eikä päivän rauhaa.
Jumala huojentaa sinun olosi ja tarttuu kädellään myös lastesi elämään.
Ja ota uudelleen se Raamattu iltalukemiseksi. Historialliset sukuluettelot eivät ehkä oloasi kohenna, mutta aloita Paavalin kirjoittamista kirjeistä, lue Psalmeja ja sananlaskuja. Saat nähdä, että Sana muuttuu eläväksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)