keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Sähkömies, putkimies ja lääkäri

Muistelen ihan vähän aikaa sitten valittaneeni täällä, että en ole oikein sinut puuhellan kanssa.
Sain opetuksen ja nyt olen hyvin nöyrä upean puuhellani edessä.

Eilen illalla, juuri kun kaikki väki oli jo asettumassa väsyneinä yöpuulle, alkoi talon toisessa päässä valot vilkkua ja uhkaavasti himmetä. Sitten napsahti muutama pistorasia pois toiminnasta ja kohta mies huutaa suihkusta "vesi lakkasi tulemasta!". Mies oli juuri levitellyt shamppoot päästään pitkin naamaa ja vartaloa ja raanasta ei tule tipan tippaa. Varmuuden vuoksi kokeilen vielä muita raanoja ja pakkohan se oli uskoa, että vettä ei tule. Samalla iskee pieni ärtymys siitä, että vesivarastot ovat edelleen hoitamatta ja koko talosta löytyi puhdasta vettä tasan puoli litraa vedenkeittimestä.
- "Pyyhi naamas pyyhkeeseen!" liki ärähdin miehelle kun kävelin kohti eteisen sähkökaappia. Samalla talon toisessa päädyssä asuvat kaksi lasta tuli ilmoittamaan, että heidän huoneisiinsa ei tule sähköä ollenkaan.

Sähkökaapin tutkailu ei tuonut selvennystä asiaan, koska sulakkeista ei ottanut mitään tolkkua. Päinvastoin musta iso kissa oli karata sähkökaapin raosta seinien väliin. Se nyt siinä tilanteessa vielä olisi puuttunutkin, että kissa karkaa talon syövereihin.
Pannuhuoneessa totean, että vesipumppu ei todellakaan toimi. Olin aivan ymmälläni, mistä voisi olla kyse, kun keittiössäkin toimi kattovalot, mutta pistorasiat, tiskikone ja hella olivat sähköttömät.
Vähitellen alkeellinen päättelykykyni ymmärsi, että vetämällä pannuhuoneesta roikan pesuhuoneeseen yhteen toimivaan pistorasiaan saan vesipumpun päälle. Siinä vaiheessa oli pakko todeta, että tämä riittää yötä vasten ja aamulla soitetaan viisaammille. En laittanut edes Pikkuveljelle enää viestiä niin myöhällä, mikä kyllä olisi kannattanut, koska hän seuraavana aamuna tiesi oitis, mikä oli vikana.

Aamun valjettua selvisi, että luottofirmaan (siis vakiosähköasentajalle) ei saa yhteyttä. Samalla muistin erään vanhan tutun, jonka olin kuullut perustaneen sähköliikkeen. Hänelläkin oli päivän aikataulu täynnä, mutta lupasi asentajan pistäytyvän meillä iltapäivästä.

Ennen iltapäivää tuli kuitenkin nälkä ja raivasin puuhellan päältä liinat ja tavarat pois ja aloin etsiskellä sopivan kokoisia puita hellaan. Mieskin kantoi kortensa kekoon ja yritti etsiä ladosta mahdollisimman kuivaa puutavaraa, mikä tällaisten sadeviikkojen jälkeen on hyvin työlästä, kun kertaalleen kuivatettu polttopuu kastuu säilytystiloissa kosteudesta uudelleen. Vaan eipä aikaakaan, kun hellalla porskutti puurokattila ja toisessa kattilassa hernekeitto. Ja minä melkein hyrisin tyytyväisyydestä.

Iltapäivällä asentaja tuli ja marssi samoin tein ulkona olevalle pääsähkökaapille. Kuten Pikkuvelikin oli sanonut, toinen pääsulakkeista oli palanut. Syynä sulakkeen laukeamiseen oli mitä todennäköisemmin ylikuormitustilassa tapahtunut "sähköpiikki". Olin laiskuuttani siirtänyt pannuhuoneen kattilan nuohousta ja napsaissut illalla talon lämpiämään sähköllä. Sitten laitoimme kiukaan päälle, pyykkikoneen, tiskikoneen ja kaikki mahdolliset sähkölaitteet, mitä talon toisessa päädyssä saattoi päälle viritellä.

Onneksi minulla oli eilen illalla ja tänään töistä vapaata. Työmaalta käsin tällaisen jutun hoitaminen olisi ollut stressaavaa.

Muutaman opetuksen tapahtuneen johdosta sain. "Älä jätä huomiseksi sitä, minkä voit tehdä tänään eli nuohoa pannuhuone säännöllisesti." "Älä laita yhtä aikaa kiertopumppua, lämmitystä, saunaa ja pesukoneita päälle." "Olisiko aika jo hommata ne puhdasvesivarastot?" "Pidä sulakkeita aina kotona varalla". "Pidä kuivia polttopuita aina sisällä siltä varalta, että tarvitset nopeasti lämpöä."

Nuohosin pannuhuoneen lämmityskattilan erityisen huolellisesti ja kylläpä tuli paloikin iloisesti ja lämmitti varaajan veden rivakasti. Kiitollisuudella totesin, kuinka näppärä ja hyvä sähköliesi minulla on ja sähköuunissa paistetut joulutortut olivat vallan makoisia.

Sanoin sähköasentajalle, että näiden maalla-asumiskuukausien kokemusten jälkeen minulla on putkimies, sähköasentaja ja lääkäri yltäneet samalle viivalle: yhtä huojentunut mieli tulee asioiden kuntoon saamisesta heidän itse kunkin tapaamisesta.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Alkutalven kauniita hetkiä



Pihapiiriimme on tullut uusia polkuja täällä asuessamme. Ihastelen niitä, koska ne kertovat tärkeistä matkoistamme meille tärkeisiin paikkoihin.
Tämän polun lumeen Pappa teki viime viikolla. Lumet tosin jo sulivat.









Samana aamuna, kun leikkuupuimurin oli määrä tulla kaurapelloille, oli näkymä tallainen: edeltävänä yönä satoi lunta ja lämpötila laski useamman asteen pakkasen puolelle.







Eräänä leppoisana pakkaspäivän iltapäivänä teimme isojen tyttöjen kanssa kuvausreissun metsän poikki järven rantaan juuri auringonlaskun aikaan.





Rantaan pääsee muutamassa minuutissa Kuopion Veljen metsätietä pitkin. Velipojan hyvin hoidetussa metsässä silmä lepää.





Tämän kiven lähistöltä oli kulkenut villisikalauma maiden poikki edellisenä päivänä. Matkan varrella tavattu tuttu metsästäjä kertoi lauman kulkeneen Mikkelin puolelle asti, josta metsästäjät ne tavoittivat.




Entisen helsinkiläisen bussinkuljettajan eläkepäivien puuhiin nykyään kuuluu erilaisia puuhommia. Alatallista löytyy kaksi vuotta kuivumassa ollutta polttopuuta, jota pappa kuskaa mummolle tulisijojen tuntumaan.

(Kuvia klikkaamalla saat ne suuremmiksi.)

lauantai 4. marraskuuta 2017

Mökinmummofiiliksiä

Saimme jo muutaman päivän nauttia ihan kunnon pakkaspäivistä lumineen kaikkineen. Minulle sattui muutama vapaapäivä samaan aikaan ja huomasin hipsiväni täällä ihan kuin aito mökin mummo pitkävartisissa villasukissa, rönttävaatteissa, karvareuhka kanalareissuilla päässä, turkkitakki puoliksi napitettuna päällä ja jalassa kanalasaappaat.

Kun kirkkaassa muistissa on pakkasaikojen hirveimmät sähkölaskut, niin hyvin rivakasti alkaa polttopuut löytyä lämmityskattilaan, takkaan ja leivinuuniin. Pelkän lämmityksen kanssa tupsaessa menee pakkaspäivinä aikaa oikein mukavasti. Olen havainnut, että varsinkin varaava takkamme toimii kiitettävän hyvin, eli luovuttaa lämpöä kyljistään hitaasti ja tasaisesti lämmitystä seuraavan vuorokauden puolelle. Leivinuuni keskellä keittiötä on taas niin ärhäkkä, että keittiössä nousee uuninlämmityspäivänä lämpötila 26 asteeseen. Lapset enimmäkseen voihkaavat kuumuuden kanssa ja minun vanhat luuni nauttivat kauan kaivatusta puu-uunin lämmöstä. Muistan, kuinka koleina, sateisina, tuulisina talvipäivinä kaipailimme Ruoholahdessa takkatulta ja leivinuunin lämmittämistä.

Toki meillä on täällä puuhellakin, mutta jotenkin en ole oikein päässyt sinuiksi sen kanssa, kun olen tottunut paljon suurempaan hellan tulipesään. Tässä hellassa tulipesä on surkean pieni, että puut pitäisi veistellä pieniksi kalikoiksi, jotta ne saisi matalaan pesään mahtumaan. Onhan se hella hyvä olla sähkökatkojen varalle tai jos oikein innostuu puita polttamaan. Toistaiseksi olen saanut pappaa aika hyvin työllistettyä pelkkien takka,- leivinuuni- ja pannuhuonepuiden kanssa.

Lumen ja pakkasen tulo sai aikaan sen, että kanoille ja pupuille ei ole enää vihreää ruohoa ollut saatavilla. Tänään kanalareissulla katselin lumen alta paljastunutta maata ja aika hyvin oli pakkaset mustuttaneet vihreät kasvit. Kanoille ja pupuille on sen sijaan leikattu sirpillä ihan muuta herkkua: puimuri ei ehtinyt pelloillemme ennen lumentuloa ja niin on kaurahalmeet rehuruokaa. Surullista tappiota on tämä satovuosi tuonut monille viljelijöille.

Tänään kollotellessamme miehen kanssa omassa makuunurkassamme olohuoneen perällä suloisessa sängyssämme, sanoin miehelle, että en kaipaa hotellihuoneita, en risteilyjä, en lomamatkoja, kun tämä omassa sängyssä loikominen on aina vain niin mukavaa ja nautinnollista ja rentouttavaa. Siitäkin huolimatta, että seinältä hymyilee leveästi vanhasta kehystetystä valokuvasta isäni mummo ja tuimasti tuijottaa hänen miehensä. Heidän aikaansa ei olisi tullut kuuloonkaan Lautakankaan tuvassa isännän ja emännän loikoa sängyllä keskellä kirkasta päivää!

Vielä täytyy kertoa, miten ihastuttavasta blogista Anne-Mari-tyttäreni minulle yhtenä päivänä vinkkasi. https://maahistenmaasta.blogspot.fi/  Edellä olevaa linkkiä klikkaamalla pitäisi blogi löytyä. Jotenkin kuvia katsellessa ja tekstiä lukiessa tuntee nenässään puhtaan raikkaan Lapin maan tuulahduksen, tuntee kädessään puron veden kylmyyden ja näkee luonnon rikkumattoman kauneuden. On suuri asia, että noin huikeissa maisemissa elävä perheenäiti näkee vaivaa kuvata ja kirjoittaa elämäänsä muiden virkistykseksi.

Kuinka ollakaan: minulla on taas omenapaistos uunissa tuoksumassa.

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Umpikujassa

"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua."

Monella meistä on paljon kokemuksia tämän Raamatusta löytyvän Jumalan lupauksen paikkansapitävyydestä. Meillä pitää olla vain lukutaitoa ja luottavaista lapsenuskoa.

Kun sanot lapselle: "Rukoillaan, että Jumala auttaisi meitä", lapsi rukoilee ja Jumala näyttää voimallisen ja viisaan apunsa. Kun me rukoilemme luottaen lupaukseen ja muistaen kunnioituksen, Jumala pysyy sanansa takana.

Miksi meidän on niin vaikea pyytää apua Jumalalta?
- Emme usko Jumalan voivan auttaa.
- Uskomme selviävämme itsekin.
- "Ei tilanne ole vielä niin paha, että tässä nyt tarvitsisi jumalia apuun pyytää".
- Olemme ylpeitä.
- Keskusteluyhteytemme Luojaamme ei ole kunnossa.
- Emme ole mieltäneet Jumalan apua käytännön elämässämme, että voisimme nimetä tilanteita "silloin Jumala auttoi minua".

Kaikki Jumalan lupaukset ovat "niin" ja "amen". Yksikään kirjain ei katoa Jumalan Sanasta.

Kun annat Jumalalle luvan ja mahdollisuuden tarttua asioittesi kulkuun, tulet varmasti näkemään, että alkaa tapahtua ihmeitä. Laita itsesi testiin: pystytkö asettumaan luottamukseen? Kuvittele mielessäsi lasta, joka luottavaisin mielin sanoo: "joo, tehdään niin" ja uskoo täysin sydämin omiin sanoihinsa. Luottamus näkyy jo hänen vilpittömistä, levollisista silmistään.

Kertauskysymys blogini lukijoille. Mikä olikaan tärkein asia elämässämme?
Kyllä vain, muistit oikein. Tai sitten se on elämäsi todellisuutta. Tärkeintä elämässämme on, että nimemme on kirjoitettuna elämän kirjaan.
Jos vaikeudet elämässämme vetävät meitä lähemmäs Jumalaa, niin oikeastaanhan on kysymys Jumalan loppumattomasta kärsivällisyydestä ja rakkaudesta, kun Hän haluaisi saada meidät ymmärtämään, että onnemme on olla Jumalaa lähellä. Helpon elämän keskellä on helppo porskutella omilla evillä ja eväillä ja hymyillä leveästi tuttaville joulukirkossa.

Rukoilen puolestasi tänä iltana, kun koet olevasi umpikujassa. Jumalan ihmeet alkavat siitä, kun tunnustat, että et yksin selviä.

Jeesus siunatkoon sinua.

lauantai 14. lokakuuta 2017

Maalla asuvan suurperheen äidin kootut säästöniksit

Koska blogini on edelleen ihan perustavaa laatua oleva suurperheblogi, voisi olla ihan vaihteeksi mukavaa jakaa säästöniksejänsä näin maalaisen näkökulmasta. Kaupungissa asuessa lapsiperheen säästämisen mahdollisuudet kohdistui monessa asiassa tyystin toisenlaisiin keinoihin.

Luin suurella huvittuneisuudella joku aika sitten jonkun iltapäivälehden juttua perheen säästövinkeistä. "Luovu vuosittaisista ulkomaanmatkoista", "lopeta kahvimukien ostelu", "lopeta lehtitilaukset", "kilpailuta vakuutukset", "tee ruokaa tarjoustuotteista suurempia eriä ja pakasta".

On paljon perheitä, joissa ei koskaan ole ollut varaa tehdä ulkomaanmatkoja, edes lomamatkoja. On perheitä, joissa ei koskaan osteta ruokaa ravintolasta tai kaupungilla käydessä poiketa kahvilaan tai osteta ärrältä kahvimukillista. On perheitä, joiden lapsille ei ole koskaan tilattu lastenlehtiä tai kirjakerhojäsenyyksiä.
Kun perheen rahat juuri ja juuri riittävät pelkistettyyn tarpeelliseen ja ennen seuraavan rahan tuloa "ruokalistaa tarkistetaan", voi säästökohteiden löytäminen olla haasteellista. On perheitä, joiden kohdalla säästämisestä puhuminen on kohtuutonta ja ivallista, kun kaikessa mahdollisessa on jo vuosikaudet säästetty, pihistelty ja venytetty.

Taloudellista eriarvoisuutta on aina ollut ja tulee aina olemaan. Hyvin harvoin se on ihmisen oma valinta. Työttömyys, sairaus tai perhetilanne ei aina ole valittavissa. Meidän on oltava hyvin korrekteja, jos osoitamme arvostelua toisen taloudellista tilannetta kohtaan. "Tekisi enemmän töitä" voi olla tahdittomasti tokaistu, jos ei tiedä ihmisen taustoja tai todellista tilannetta.

Vuosien saatossa olen havainnut, että ihmisen ulkoinen olemus ei välttämättä ole linjassa hänen varallisuutensa kanssa. Huoliteltu, kalliinnäköisiin vaatteisiin puettu, kampaamosta tulleen näköinen perheenäiti saattaa ruokkia suuren perheensä viiden euron päiväbudjetilla.
Yhtä lailla mitenkuten pukeutunut perheenäiti saattaa tallettaa edellisen kuun käyttämättömiä varoja uuden palkan tullessa säästötilille ja perhe syö kaikkea mitä mieli tekee.

Maalle muuton jälkeen ostoskäyttäytymiseni muuttui siinä määrin, että käyn yhdessä ja samassa ruokakaupassa 2-3 kertaa viikossa ja toisesta kirkonkylän ruokakaupasta haen sillointällöin vain tarjouksia. Edelleen punaisen hintalapun tuotteet ovat minulle tervetulleita kauppareissulla. Paikallisessa S-marketissa hinnoitellaan usein punaisella hintalapulla myös sellaisia elintarvikkeita, joissa on myyntiaikaa vielä useampi päivä, mutta tavara halutaan ajoissa liikkeelle. Lisäksi täällä saa myös leipäosaston tuotteita alennettuun hintaan. Aika paljon olen alkanut ostamaan ruokaa pakasteeseen näistä tarjouksista. K-market myy lisäksi aamuisin "päivän" leipiä suureen pussiin pakattuina kolmen euron hinnalla. Pussissa saattaa olla 7-8 leipää tai paistopisteen tuotepussia. Näitä tarjouspusseja ostamme mielellämme, koska leivät joita ihmiset eivät syö, kelpaavat kanoille.

Jokin aika sitten S-markettiimmekin tullut kampanja, jolloin klo 20-21 punaisen hintalapun tuotteet myydään -60% alennuksella, on mahdollisuuksien mukaan muuttanut kauppareissumme ajankohdan iltaan. Todellisuudessa tuolla 60 prosentin alennuksella kannattaa ostaa mitä vain syötäväksi kelpaavaa. Myös kalliimmista lihoista tulee kannattava ostos, jos vain budjetti antaa myöten. Aina ei noita alennustuotteita riitä ollenkaan iltaan asti, mutta sopivana iltana voi puhdas säästö olla jopa 60 euroa, kun tehdään suuren perheen ruokaostoksia.

Ruokabudjettiin saat joustoa, kun pidät silmäsi ja korvasi auki. Jos et ehdi itse keräämään marjoja metsästä, kysele, kuka myisi edullisesti. Jos kanasi munivat yli oman tarpeen, vaihda munilla muita elintarvikkeita.

Liity paikallisiin Fb-ryhmiin ja nappaa löytöjä kirpputoriryhmistä. Usein paikallisissa kirppisryhmissä myydään myös elintarvikkeita tai eläintenruokia. Itse olen löytänyt kirppisryhmissä edullisia metsä-ja puutarhamarjoja, koiranruokia ja eläinten kuivaheinää.

Ihastu peruna- ja juuresruokiin. Opettele syömään puuroa vähintään kerran päivässä. Iltapuuro olisi lempeä unilääke vatsalle.

Nuku riittävästi. Mielikuvituksesi ja voimasi tehdä edullisia ruokia hiipuu, jos olet väsynyt. Reippaana ja hyvin levänneenä on lanttujenkin kuoriminen ja pilkkominen silkkaa iloa.

Jottei oma lehmä kellahda ojaan, toivotan teille hyvää yötä!
Omien yritystemme lomassa muistakaamme, että jokapäiväinen leipä tulee Jumalalta.
Kiitos jokapäiväisestä leivästämme.

torstai 12. lokakuuta 2017

Pikkuhommia

Olimme lasten kanssa tyhjentämässä läheiseltä sahalta tullutta "kalikkakuormaa" (lautojen sahauksessa yli jäänyttä erikokoista puukappaletta sisältävä lava), kun pihan yli lensi hyvin matalalta neljä uljasta joutsenta. Joutsenten lentosuunta oli itään ja yksi selitti meille ohi mennessään, että "ei me lähdetäkään vielä". Voi, miten iloiseksi tulimmekaan noiden kauniiden eläinten näkemisestä! He lensivät rauhallisen tasaista tahtia ja olivat niin kauniita. Anni-koirakin tarhassaan nosti päänsä ja katseli lintuja.

Odottelen Pappaa ja nuorinta poikaa Mikkelistä pojan jääkiekkoharjoituksista. Uunissa tuoksuu kauraomanapaistos ja millään ei malttaisi antaa sen kypsyä kunnolla. Syksyn herkkuruoka, paistettu omena eri muodoissaan, on niin hyvää, että sitä voi syödä viikkokausia joka päivä, eikä vieläkään kyllästy. Tällaisena omenavuonna omenaruokia todellakin syödään viikkokausia, jos mieli tekee, sillä satoa riittää. Tänään toinen tätini laittoi viestiä, että olisi omenia tarjolla, mutta jouduin kauniisti kieltäytymään tarjouksesta, kun luulen, että entistenkin kanssa minulla riittää askaretta pidemmäksi aikaa.

Omenasorvi olisi sellainen apuväline, että se kannattaisi kyllä hankkia. Sen ensimmäisen omenatädin luona oli sellainen vekotin ja olin vaikuttunut sen nopeudesta ja kätevyydestä.

Meillä on ihan kohta ruska-aika ohi. Paikoin koivut ovat jo paljaita ja jäljellä olevat kultapukuiset alkavat olla jo väsyneen näköisiä. Jos yön aikana ei keksi sataa, olisi hyvä kuskata kanalaan alapihan nurmelta kuivuneita salavan ja tammenlehtiä kuivikkeeksi.

Yhtenä päivänä ihmettelin outoa touhua alapihalla: kaksi pojista haravoi lehtiä ja survoi niitä säkkeihin. Menin kysymään pojilta, oliko vanhin veli heitä hommaan patistanut (vanhin poika työskentelee huoltomiehenä ja hänelle lehtihommat on jokasyksyistä rutiinia). Nuo kaksi poikaa väitti, että ei ole ja samaan hengenvetoon kysyivät: "miten niin". Ihan sen takia kysyin, koska touhu oli sen verran outoa heidän omaksi keksimäkseen. Ihan itse olivat homman keksineet. Sanoin, että pääsevät helpommalla, kun kuskaavat lehdet selkänsä takana olevaan kompostiin, niin ei tarvitse tuhlata kalliita jätesäkkejä. Sitä en vain ymmärtänyt, miksi kummaltakin pojalta pääsi röhönauru, kun kuulivat "kalliiden säkkien" maksavan montakymmentä senttiä kappale. Toinen jopa ehdotti maksavansa säkit omista rahoistaan. Totesin vain, että taidan elää poikien kanssa eri aikakaudella.

Kuusi säkillistä taisi poikien into kestää, mutta nythän sama paikka nurmikolla on moninkertaisen lehtimaton peittämänä. Jättisuuresta salavasta riittää pudotettavaa, eikä tammikaan ole mikään vähälehtinen.

Pappa tyhjensi poikien täyttämät säkit kompostiin ja asetteli sitten tyhjät säkit tammen oksanhaarukkaan yhdeksi iltahämärässä pelottavasti kahisevaksi huiskaksi. Kaksi päivää säkkejä katseltuani toin ne etukatokseen myttyrään. Tänään myttyrän ohi kävellessäni ajattelin, että noihin säkkeihinhän voisi raivata vanhasta talosta kaatopaikalle menevää roinaa. Toivon, että säkit eivät ole katoksessa enää ensilumien aikaan.

Tälle talolle on hyvin tyypillistä, että hommat kasautuu, leviää, siirtyy ja odottaa aikaansa. Kun kesälomallani sain kolmena päivänä siivottua yhden kammarin vanhan talon puolelta melkein valmiiksi, on samainen kammari kohta täyttynyt uudelleen talteen viedyistä tavaroista. Kammarin yhdessä nurkassa on läjä elektroniikkaa, jotka paikallistin velipoikieni omaisuudeksi. Kuvittelin pääseväni helpolla kasan suhteen ja näytin sen kummallekin veljelleni. Toinen sanoi yhden vehkeen olevan hänen ja jopa mahdollisesti olevan käyttökunnossa. Hän epäili, mahtaisiko kirpputori ottaa laitetta vastaan. Mietteliäästi hymisten hän tuli kammarista ja sen laitteen kohtalo jäi roikkumaan ilmaan. Muutama päivä myöhemmin näytin kasaa toiselle veljelleni ja hän, ikäänkuin taka-ajatukseni arvaten, sanoi, että "ei nuista kyllä mikkään ole minun". "Tie niille, mitä lysteet."
Eli asiani ei edistynyt ollenkaan ja mielessäni on, että seuraavan kerran kierrätysasemalle kuormaa viedessä taidan vähin äänin raijjata koko kasan sinne.

Mutta anteeksi jos kiusaan: nyt en enää odota, vaan käyn katselemaan ja maistelemaan kauraomenapaistosta. Sen resepti on takuuvarma: kuorineen lohkottuja omenia, siirappia, kaurahiutaleita ja ripaus jauhettua mantelia. Vaniljakastike tarvitaan ehdottomasti mukaan.
Kuulumisiin, hyvät ystävät! Seuraavalla kerralla yritän puhua muista kuin omenista.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Odottavia omenia

Eilen minulla oli vapaapäivä ja sen käytin poikkeuksellisen hyvin. Nukuimme tietysti miehen kanssa aamulla tavallista pidempään ja hitaiden aamukahvien jälkeen soitin tädilleni naapurikylälle, josko olisi sopiva hetki tulla omenia hakemaan, joita täti oli kertonut olevan yli oman tarpeen.

Jostakin syystä miehellä oli edellisestä käynnistä tuolla tilalla hyvin pitkä aika. Hän ei edes muistanut reittiä. Matkaa tädin luo on kymmenisen kilometriä ja sinne pääsee meiltä kahta reittiä. Kotiseutumatkailun nimissä menimme kylään toista kautta ja tulimme kotiin toista kautta.

Tätini, isäni sisko, on tällä hetkellä iäkkäin suvun jäsen, joka vielä muistaa suvun vaiheita sotavuosilta eteenpäin. Ikää hänellä ei ole paljoakaan, mutta vanhemmat suvun jäsenet ovat jo edesmenneitä.
Täti muistaa loputtomasti tapahtumia ja tarinoita suvun vaiheista ja kehoitinkin häntä inspiraation iskiessä kirjoittamaan muistiin vanhoja asioita. Asiaa edesauttaa se, että täti on oikein sujuva kynänkäyttäjä.

Auton takakontti täynnä omenia tulimme miehen kanssa kotiin vasta useamman tunnin jälkeen. Mieli oli oikein virkistynyt juttelusta ja läheisten tapaamisesta.

Lähdin illansuussa vielä nuorimmaisen kanssa käymään Anne-Marin luona. Hassua, että minulle tulee lasten lisäksi ikävä heidän lemmikkejään. Tai jos nyt ihan oikein tuo sanotaan, niin lasten lisäksi minulla tulee ikävä Anne-Marin koiria. Eihän kellään muilla lapsilla lemmikkejä edes ole...
Anne-Marin kissat eivät ole niin hellyydenkipeitä ja syliin pyrkiväisiä, että heitä ikävöisi, mutta varsinkin viisas ja ymmärtäväinen Pipsa-koira on mummon lempilapsi. Kun Pipsalle sanotaan, "mummo tulee kylään" tai "lähdetäänkö mummolaan", hän innostuu ja tekee lähtöä tai menee haukkuen katsomaan ikkunasta, josko mummo jo tulisi.

Seuraava vapaapäivä minulla on vasta viikon päästä, joten omenien säilömistä täytyy sovitella yövuorojen väliin. Karhunvatukon kävin äsken tarkistamassa ja siellä kypsyy vesisateessa hyvä sato.

Minulla ylittyy ärsytyskynnys hyvin vaihtelevista asioista. Tänä aamuna töihin mennessä se ylittyi työmatkan loppupuolella, kun kilometri ennen työpaikkaa alkoi auton peräpuolesta kuulua rohinaa. Vauhdin lisääntyessä rohiseva äänikin kasvoi. Niinpä mies tuli hakemaan minut töistä, kävi autollani koeajolla ja totesi, että ei hän arvaisi sillä nyt ajaa. Niinpä huomenaamulla on käännyttävä taas luottomekaanikon puoleen ja toivottava, ettei hänellä ole kahden viikon työjonoa.

Sateeseen alkaa suhtautua jo välinpitämättömästi. Menin puutarhaan kierrokselle ja tartuin suurimpaan luumupuuhun ravistellakseni yläoksien luumut alas. Napakalla hyrskäyksellä ei alas pudonnut luumun luumua, mutta minä kastuin läpimäräksi. Eilinen ajattelemattomuuteni sattui kanalassa, kun menin hakemaan munia ja toivottamaan kanoille hyvää yötä: kuljin orrella olevien kanojen alitse Nöpöstiinan kutoma unelmanihana villapaita päällä. Ärsytyskynnykseni ylittyi roimasti, kun jouduin hiustenpesulle ja putsaamaan kanankakkaa villapaidasta.

Ottakaa siis tekin kanalaan mennessänne kanalatakki päälle ja rönttähattu päähän.

lauantai 30. syyskuuta 2017

Kanatilallisen pannukakku

Jokin aika sitten löysin "maailman parhaan pannukakun" ohjeen. Sitten kun jouduin keksimään käyttötarkoituksia 160:lle varastoituneelle kananmunalle, muuntelin tuota herkkupannukakun ohjetta. Tällä ohjeella saa kaksi ison uunin pellillistä. Tänä iltana seitsemän nälkäistä söi ne kaksi pellillistä nopeasti ja lisääkin kyseltiin.
Uunin lämpö hiukan yli kahteensataan. Pellille leivinpaperi niin, että sitä jää hyvin myös reunoille, koska pannukakku kohoaa reippaasti.

8 munaa
100g voita
1dl sokeria
1/2dl vaniljasokeria
1 1/2 tl suolaa
1litra täysmaitoa
4dl vehnäjauhoja

Sulata voi isossa kulhossa. Lisää maito, munat, suola ja sokerit. Vatkaa sähkövatkaimella sekaisin ja lisää sitten jauhot vatkaten. Lopeta vatkaaminen heti, kun taikina on tasaista. Laita puolet taikinasta pellille leivinpaperin päälle. Paista uunin keskitasoa alempana. Pannukakku on valmis, kun pinnalle muodostuneet vuoristot ovat mieleisen värisiä.

Tämän pannukakun seuraksi sopii makeat hillot ja kermavaahto. Meidän ykköshillo on tänä kesänä ollut itse tehty mansikkahillo. Nyt se loppui, mutta onneksi pakastimesta löytyi tuoremansikkasosetta.

Pannukakku on parhaimmillaan juuri paistettuna. Älä siis suotta pilaa pannukakun mainetta säilömällä sitä jääkaappiin ja seuraavana päivänä lämmitä mikrossa.


keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Lautakankaan väkeä

Liekö isä-Risto joskus jättänyt vinssin nojaamaan riihen seinään. Riihen takaa näkyy pihapiiri.
Eviran tämänpäiväisen kirjeen myötä Anne-Marin kanalasta tuli minun kanalani ja kysyin vielä tyttäreltä "onko mun kanat nyt mun", johon sain vastauksen: "on".

Kun Anne-Mari tänne muutettuaan laittoi töpinäksi ja pisti isoenon kanssa kanalan pystyyn, rekisteröityi hän luonnollisesti myös kanalan pitäjäksi. Mutta nyt on selvä pesäero tehty ja Palokankaalla asustaa osa kanalan väestä. Minulle jäi 20 kanaa ja neljä kukkoa.
   
Alapihalla asustaa vielä jonkun aikaa pupuja. Talveksi on tarkoitus saada pupuhäkit tyhjiksi.




Kiira ja Pappa

(Täytyy seuraavalla kerralla pyytää Anne-Marin apua, jotta ei tarvitse taistella tekstin sijoittamisen kanssa. Kuvia täällä on sen takia, että Pikkuveli eilen illalla ystävällisesti siirsi puhelimestani kuvat pöytäkoneelle. Voi olla, että seuraavan kerran onnistun jo itse siirtämään. Tarkoitukseni oli kertoa kuvin eläimistämme, mutta puhti loppui tähän. Helpompaa kirjoittaa kuvailevasti, kuin siirtää kuvia!)

maanantai 18. syyskuuta 2017

Kesän viimeinen mustikkareissu tänään

Jo jonkun aikaa minulla oli pakkomielle, että mustikkapaikka täytyisi vielä kerran käydä katsastamassa. Kahdesti sinne olin jo menossakin, mutta löydettyäni hyvän puolukkapaikan matkan varrelta, en selvinnyt perille asti.
Iltapäivällä, kun lämpötila oli muutamalla asteella noussut aamun +7:stä, menin päättäväisen reippaasti suoraan mustikkapaikkaan. Olin hyvin tyytyväinen, että sinne menin: mustikanvarvuista oli lehdet jo melkein karisseet ja valtavan suuret mustikat oli helposti poimittavissa. Jos jonkun marjan sade olikin pehmittänyt, se hilloutui käteen, eikä päätynyt marja-astiaan. Mutta suuria, hyvälaatuisia mustikoita kertyi kilon verran.

Olen oppinut tänä kesänä, etten jää marjametsään kykkimään liian pitkäksi aikaa, etten ehdi saada selkää liian kipeäksi. Puolitoista-kaksi tuntia on juuri sopiva aika.

Tämän päivän metsäretken yhteissaalis oli kilon verran mustikoita ja puolisen  kiloa puolukoita, joita keräsin mustikalle hillokaveriksi. Keitin jokin aika sitten puurohilloksi puolukka-mustikkahilloa ja samaa ajattelin tehdä näistäkin kesän viimeisistä mustikoista.

Alapihan neljään omenapuuhun on iloksemme tullut sen verran omenoita, että säilöntähommia meille riittää useammaksikin päiväksi. Aamulla siivutin kaksi uunipellillistä omenia kuivaamista varten. Kuivattu omena olisi sellaista herkkua, että sitä ei varmasti ehdi ikinä tekemään liian kanssa. Omenasosetta on joskus syöty urakalla ennen uutta satokautta, mutta kuivattu omena häviää varastoista hyvin sukkelasti.

Omenapuiden vieressä on yksi marja-aroniapensas ja se on tänä vuonna täynnään suuria, meheviä marjoja. Niiden suhteen odotan rauhassa ensimmäisten pakkasten yli, jotta marjat saavat vähän makeutta. Viime syksynä keitin paljon mehua marja-aroniasta ja puolukasta, mutta nyt kun marjat näyttävät noin meheviltä, voisi keittää hilloakin.

Karhunvattua olemme jo käyneet pensaista syömässä, mutta viikon-kahden sisällä alkaa vasta sato kunnolla kypsyä.
Anne-Marin tilalla on tyrni jo korjuukypsää, mutta meillä voi vielä viikon verran odotella. Olisi niin mukava, jos ehtisi saada edes kutakuinkin kaikki tyrnit talteen. Viime vuosina tyrniä on jäänyt paljon pensaisiin lintujen talviruuaksi, kun ilmat ovat käyneet niin kylmiksi, ettei ole tarennut marjaa enää paljain käsin poimia.

Anni-koiran ulkotarhasta "löytyi" loppukesällä saskatoonpensas. En tiedä miten asia on minulta mennyt ohi, mutta en ollut pensasta tunnistanut. Kun menin maistamaan pensaan tummia marjoja ja tajusin, mistä marjasta on kyse, riemastuin aika suureen ääneen.
Marjojen suhteen kävi aika onnettomasti: kun pari päivää odottelin niiden parempaa kypsymistä ja mietin, millaisilla tellingeillä ylttäisi kaikki marjat korjata talteen, koko sato hävisi pensaasta melkein yhden vuorokauden aikana. Olin kyllä huomannut, että iloisesti sirkutteleva pikkulintuparvi viihtyi pensaassa tiiviisti, mutta en osannut odottaa, että se korjaisi kaikki herkkumarjat parempaan talteen. Totesin, että tästä viisastuu vastaisen varalle.

Olen siis ollut nyt lomalla. Huomaan taas, että metsässä olemisesta tulee sellainen pakko. On vain pakko päästä metsään katselemaan, kuuntelemaan, haistelemaan, ajattelemaan ja lepäämään. Jos metsä tuoksuu kesällä ja talvella, niin nyt se vasta tuoksuukin. Metsässä runsaat sateet näkyy vain hyvinvointina. Syksy on täällä siinä vaiheessa, että haavanlehtien liplatusta kuulee vielä jonkin aikaa. Ruskan värien ilotulitusta saadaan vielä hetki odotella. Hirviä on näillä seuduilla paljon. Melkein jokaisella metsäretkellä kuulee pusikoiden ryskyvän, kun hirvet karttavat marjastajaa. En tiedä, totunko koskaan hirvikärpäsiin. Kyllä ne ainakin äkäiset paarmat voittaa.

Anne-Marin talolla remontoidaan kammaria. Kunhan se valmistuu ja Anne-Mari vie koirat mummolasta hoidosta, pitää käydä tutkailemassa Anne-Marin metsien puolukkatilanne. Väitti, ettei siellä juurikaan puolukoita ole.

Meidän kanaluku putosi kahteenkymmeneen, kun Anne-Mari vei osan kanoista omaan uudenuutukaiseen kanalaansa. Kesän munintatauon jälkeen myös nuorikot ovat alkaneet munimaan ja ehkä vihdoinkin loppuu munien osto kaupasta. Toivottavasti ulkona riittää vihreää joulukuulle asti niinkuin viime syksynä. Viime itsenäisyyspäivänä nyhdin vielä vihreää ruohoa kanoille.

Nakkaan lisää puita takkaan ja menen laittamaan hillomarjat kattilaan.

En tainnut vielä mainita, että olen niin kovasti nauttinut tästä maalaiselämästä. Ihan siitä kaikesta, mitä on.

torstai 14. syyskuuta 2017

Leipää

Laitoin ruisleivät uuniin. Uskoisin, että tuoksu muistuttaa, että ne ovat siellä.

Kovin pitkä tauko ehti tulla ruisleivän leipomiseen ja nyt loman väljässä aikataulussa kaivelin pakastimesta taikinajuuren esille ja tämänpäiväinen taikina on jo toinen viikon sisällä. Kummasti näppituntuma ehtii hävitä tuohonkin työhön, mikä ei tietysti ole lopputulokselle eduksi. Unohdin, että siinä ei voita mitään, jos alustaa taikinan liian löysäksi. Leivästä ei suinkaan tule pehmeämpää, vaan se leviää matalaksi lörpäksi, joka on työläs saada leipälapiolla uuniin. Kyllä aina kaikennäköiset leivät ovat syödyksi tulleet, mutta lämpimäislahjaksi ei viitsi matalia kakkaroita antaa.

Kun täällä katsoo ulos utuisentyyneen, leppoisaan syyspäivään, on vaikea kuvitella elämää toisella mantereella myrskyjen jälkeen. Vaikka meillä ei lähisukulaisia tai läheisiä ystäviä myrskyalueella ollutkaan, niin ajatukset olivat tiiviisti mullistusten vaiheissa mukana. Kahtena päivänä tein miehen kanssa polttopuita ladossa - minä sahasin ja mies halkoi kirveellä- oli työn lomassa hyvä keskittyä rukoilemaan hädässä olevien puolesta.

Raamattua lukiessamme teksti saa syvemmän merkityksen, kun peilaamme sitä nykyhetkeen. Ei tarvita teologian opintoja, sananselittämisen taitoa tai perehtymistä Raamatun tekstien alkukieliin, kun avoimet silmät ja korvat ja maalaisjärki näyttää kirjoitusten syvyyttä. Seuraavan Luukkaan evankeliumin tekstin on vuosikymmenien aikana lukenut monia kertoja, mutta peilaamalla tekstiä viime kuukausien tapahtumiin maailmalla, toteaa jälleen kerran, kuinka Raamatun ennustukset toteutuvat pienintä piirtoa myöten ajallaan. Tässä tekstissä on muistutus uskoville ja muistutus niille, jotka eivät ole tehneet henkilökohtaista selontekoa sielunsa tilasta ja tulevaisuudennäkymistä.

Luuk.21:25 Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat.
26 Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.
27 Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.
28 Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."
29 Ja hän puhui heille vertauksen: "Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita.
30 Kun ne jo puhkeavat lehteen, niin siitä te näette ja itsestänne ymmärrätte, että kesä jo on lähellä.
31 Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä.
32 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu.
33 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.
34 Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta
35 niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat.
36 Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."


Jos olet häkeltynyt maailman menosta ja levottomuus saa sinussa vallan, kun ajattelet raskaita tapahtumia, neuvoisin sinua hakeutumaan Jumalan turvaan. Edelleenkin ainoa turvamme on Jeesuksen sovitustyö, vaikka monien mielestä ei pahempaa hullutusta olekaan. Siinä juuri piileekin sen suuri salaisuus: jos silmäsi avautuvat iankaikkiselle, kestävälle totuudelle, älä hukkaa tilaisuuttasi, kun Jumala vetää sinua puoleensa. Tee kaikkesi, että saat vastaanottaa anteeksiannon, armon ja iankaikkisen elämän.

Elämme Nooan päivissä. Kun arkin ovi sulkeutuu, on oveen hakkaajia ja avunpyytäjiä, mutta pelastuksen päivä on mennyt heiltä ohi.

Miksi vaivaan sinua näillä erittäin kiusallisilla asioilla?
Jos olisit katsomassa, kun ystäväsi kävelisi kohti rotkoa, tekisit kaikkesi, että hän kääntyisi. 
Minä näen, että tämän ihmiskunnan aika on hupenemassa vähiin ja haluaisin saada sinut vakuuttuneeksi siitä, että elämäsi tärkein, TÄRKEIN ratkaisu on antaa elämäsi Jeesukselle. Älä tyydy elämään vain tätä ohikiitävää maallista elämänmatkaa, vaan näe iankaikkisen sielusi tärkeys. Raamattu näyttää sinulle tien ja pyydä uskovaa tuttavaasi auttamaan tielle pääsyssä.

Menen ottamaan ruisleivät pois uunista.
Muista, että tuo edellä sanottu on elämäsi tärkein asia.
Nautitaan elämän lahjasta!


perjantai 25. elokuuta 2017

Kuvia Lautakankaalta Instagramissa

Silloin tällöin joku lukija kommentissaan mainitsee, että kaipailisi blogiin kuvia. Kyllä minäkin joskus kaipailisin, mutta mielelläni ottaisin sellaisia kuvia, jotka miellyttäisivät myös laadullisesti. Lisäksi olen kuvitellut kuvien siirtämisen työlääksi. Kaikki ovat oivia tekosyitä, kunnes löytyy vapaa-aikaa satunnaisen kirjoittamisen lisäksi pelata myös kuvien kanssa.

Instagramiin tykästyin jokin aika sitten lasten ansiosta. Instagram on ikäänkuin kuvablogi - kuvapäiväkirja kuvaajansa elämästä ja mieltymyksistä. Käyttäjänimellä sirkkusyrjalainen löytyy kuviani täältä kotikonnuilta ja minulle rakkaista asioista.

Useissa kuvissa on enemmän tunnelatausta minun puoleltani, kuin mitä kuva antaa vieraalle katsojalle. Esimerkiksi kuvat metsästä tai syntymäkodistani ovat jonkinasteisia pakkomielteitä: "tämän haluan näyttää toisillekin".

Tervetuloa seuraamaan päivieni maisemia.

torstai 10. elokuuta 2017

Koulutaksi vei meiltä kaikki ihmislapset - kissat jäi

Lapsilauman kouluunlähdön huomasimme viimeistään siitä, että keittiössä kahvimukiemme ääressä istuessa huomasimme talon olevan hiljaisen. Koko yön mellastaneet kissatkin loikoivat hipihiljaa kuka missäkin.
Silkki-kissa tallusteli pihamaalla, kun lapset kerääntyivät ladon taakse odottelemaan koulutaksia. Kissa meni lasten luo ja oli niin sen oloinen, että olisi kyllä lähtenyt koulutaksin perään. Nappasin kissan varmuuden vuoksi syliini ja vein sisälle. Silkki on viime aikoina seikkaillut pihassa lyhyitä aikoja, mutta tulee itse aika pian pyrkimään sisälle. Jos joku lähtee vanhalle tielle päin, vaikka käymään postilaatikolle, hän saattaa lähteä mukaan. Kiiran (ajokoiran) kanssa Silkki on hyvät ystävykset ja kun pappa lähtee Kiiran kanssa nuuhkimisreissulle, Silkki lyöttäytyy seuraan.

Äidin eroahdistusta kouluunlähtevistä lapsista voi hyvin hoitaa siivoamalla ja tekemällä vaikka marjapuuroa välipalaksi. Koko kesänä ei meillä olekaan marjapuuroja keitetty, mutta nyt uuden satokauden kunniaksi voisi taas vanhan tavan virittää. Metsässä tutussa mustikkapaikassa on taas sen verran mustikoita, että luulen saavani mustikanpoimintakiintiöni hyvin täyteen siitä yhdestä itikkatantereesta. Jos mustikanpoiminta olisi pelkästään sitä raihnaaksi tekevää köykkimistä, niin helpollahan ne marjat saisi. Mutta tuon iankaikkinen kärsivällisyydenkasvatus inisijöiden kanssa on niin loputonta... Vaihdan myrkkymerkkiä joka päivä, kun tuntuu, että edellinen hyttysmyrkky vain houkuttelee elukoita. Kun itse olet tukehtua ja pökertyä myrkkypössäkkään, kun mättäällä itseesi pössyttelet kolmanneksen pullosta, niin kymmenen sekunnin kuluttua kuuluu tuttu ininä ympärilläsi hyvin vakuuttavasti ja ensimmäisenä purraan kämmeniisi ja sormiisi, jotta marjojenkeruu olisi mahdollisimman työlästä. Kyllä minä säälillä ajattelen niitä ulkomaisia marjapoimijoita, jotka täällä uurastavat. Tuskin työnantaja heille myrkkypulloja kustantaa.

Otin muutaman vuosilomapäivän tähän koulujen aloituksen aikaan ja niinpä henkisesti olenkin virittynyt lomailuun. Mitään pakkotöitä en ole itselleni asettanut, mutta olisi tietysti hyvä, jos tämän kesän aikana saisin äitini matot pestyä, jotka jo toukokuussa otin tänne pestäväksi. Olen odottanut sellaista säätiedotusta, joka lupaisi muutamaksi päiväksi rattoisaa kuumuutta, niin mattojen kuivuminen olisi todennäköisempää. Koko kesän olen pessyt omia mattoja pesukoneessa ja ne ovat saaneet kuivua katoksessa ihan omaan tahtiinsa. Kai ne kuivuu äidinkin isommat matot, kunhan vain saan aikaiseksi pestä.

Ulkona käy lupaava tuulenvire, sadepilvet väistyi ja mustikkametsä houkuttelee. Vaikka en kovin suuria saaliita aina kerralla saa, niin kyllä ne marjapurkit karttuu hitaamminkin.

Pitäkäähän yllä elämänuskoa ja tulevaisuudentoivoa. Jos joku asia vaivaa mieltäsi, älä jää sitä yksin vatvomaan, vaan etsi joku luotettava kuuntelija, joka uskaltaa myös sanoa mielipiteensä ja jolta olet aikaisemminkin saanut hyviä neuvoja. Ja jos asiasi tarvitsisi lääkärin kommenttia, tilaa se lääkäri jo tänään. Todella harvoin käymme lääkärissä turhan takia.
Jumala on hyvä ja Hänelle me jokainen olemme korvaamattoman arvokkaita ja tärkeitä. Muista: olet arvokas! Olet tärkeä! Olet hyvin tärkeä!
Ja olet suuresti rakastettu.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Tunteet mukana

Blogien lukeminen on niinkuin kävisi ystävällä kylässä. Omaan blogiin kirjoittaminen on niinkuin juttelisi ystävien kanssa.
Olen kai sittenkin sen verran sosiaalisuuteen taipuvainen, että blogin kirjoittamista tulee ikävä, kun ei halua toimeen ryhtyä liian vähällä keskittymisajalla tai väsyneenä. Väsynneksi katson itseni myös silloin, kun olen yövuoron jälkeen nukkunut: unen määrä ei ole verrannollinen päänupin toimimiseen ja kirjoittaminen on kovasti kankeaa, jos ei meinaa löytää sanoja edes puhuessaan. Tänään etsin "tynnyri"-sanaa niin kauan, että kuuntelijat ehtivät kyllästyä.
(Tähän väliin Anne-Marille huomio: koska sinulla nyt on uusi läppärin laturin johto, niin voisi jo vähitellen rustata kuulumisiaan Palokankaalta. Elämäsi on niin maalaisromanttista, että mielenkiinnolla odotan, millaisiin sanakäänteisiin sitä puet.
(Teko)syy tyttären blogihiljaisuuteen on ollut koiranpennun kappaleiksi pureksima piuha. Tosin sama koira aiheutti meilläkin tietokone- ja pelihiljaisuutta puremalla nettijohtomme poikki Miikan sängyn alta.)

Työni on fyysistä mutta yhtä lailla siinä laittaa myös oman persoonansa ja sydämensä töihin. Jos en ole työssä sydämellä mukana tai ajatukseni karkaavat omiin murheisiin, tarkkasilmäinen vanhus työpaikallani kysyy: "onko sinulla huolia". Pyrin tekemään työtä niin, että työvuoron ajaksi sysään oman perhe-elämän sivuun. Aina se ei näköjään onnistu ja olen huono peittelemään tunteitani kovin kauaa ainakaan.

"Vanhemmuus on yhtä itkua" tokaisi Kampaajatyttö viimeksi täällä käydessään, kun otin puheeksi, miten sydämelle on raskasta hyvästellä lähteviä lapsia. Vanhin pojista viihtyi koko kesälomansa maalla ja yritin taistella hänen lähtiessään, etten nyt ihan suoraan olisi itkua vääntänyt. Ei varmaan lapsistakaan ole kivaa tulla käymään vanhempien luona, jos äiti vääntää aina eron hetkellä itkua tai ainakin puhuu viimeiset lauseet ääni väristen. Kun Saara oli muutaman päivän Helsingissä isosiskon luona, minulla oli raastava ikävä. Kun Saara tuli kotiin, oli itku taas lähellä.
Kun Anne-Mari käy täällä (Hänen kotinsa on melkein 40 kilometrin päässä täältä!), en haluaisi millään päästää häntä lähtemään, kun tulee niin kova ikävä. Ja jos jollakin lapsella on vaikeaa elämässään, niin minä taas itken.

Suurperheen vanhempina, monet tuiskeet läpi rämpineinä, on suhteemme muuttunut vahvaksi, kaikki tunteiden kerrokset tiukasti yhteen kutoneeksi turvaverkoksi. Vaikka joskus erehdymme nostamaan sanaharkan ladossa turhaan/tarkoituksella palavasta valosta keskellä kirkkainta aurinkopäivää, ei pienet vastatuulet enää paljoa suuntaa muuta. Suurempien tuulien iskiessä hidastamme hiukan kulkua ja olemme tarkkasilmäisempiä ja Jumalan edessä nöyrempiä. Kolmisäikeistä lankaa, kun säikeet käyvät hyvin paksuiksi, ei nihraa poikki edes pelottelija, jonka suurin nautinto on saada ihmiset poikkeamaan oikealta polulta.
Jumalan apuun turvautumisen lisäksi kevennämme yhteistä kulkua myös ihmisen keinoin. Toisen tuntemisen myötä oppii tuntemaan myös puolisonsa huumorintajun ja huumorin viljelyllä kääntyy aika moni arkinen kommellus/vastoinkäyminen/kiusa/vaiva/ongelma elämää rikastuttavaksi kokemukseksi. Huumori ei saa koskaan ivata toisen persoonaa tai heikkouksia. Kun huumori kohdistuu asioihin ja ilmiöihin, se voi olla rankempaakin vitsailua.

Jos elämä olisi tunteiden varassa, meistä tulisi kaikkien tuulien mukanaanvieviä haahuilijoita. Ei meidän kesämme ole kiinni mistään säätilojen vaihteluista, sateiden tai auringon määrästä tai lämpömittarin lukemista. Keskitytään enemmän itse elämään, muistetaan kiitollisuus Jumalaa kohtaan ja tuodaan kaikki huolemme ja murheemme kiitoksen kanssa Hänelle tiettäväksi.

"Elämää Palokankaan pientilalla" -linkki löytyy blogiluettelosta sivupalkista.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Täydelliselle kesälle on vaikea löytää otsikkoa

Kesä kiitää. Vapaapäivät työstä ovat kuluneet elämästä nauttien, kaikkea mukavaa tehden. Epämiellyttäviä töitä ei täällä olekaan, jollei lupiinin ja ruttojuuren hävittämisyrityksiä lasketa. Taistelu elintilaa ryövääviä vieraslajeja vastaan on turhauttavaa. Se mikä viime kesänä tuntui lupiinin suhteen voitolta tuntuu tänä kesänä ylitsepääsemättömän suurelta urakalta. Ruttojuuri on lähes hallinnassa ja ensi keväänä kokeilen radikaalimpaa menetelmää: peitän paksulla muovilla ojanpientareelta ne alueet, joilla ruttojuurta vielä on ja annan ajan tehdä tehtävänsä. Mihinkään kemiallisiin torjuntakeinoihin en täällä aio ryhtyä, kun lemmikkieläimiä ja kanoja liikkuu pihapiirissä.

Kanoista puheenollen - alapihamme on viihtyisän oloinen, kun siellä tepastelee uteliaat ja vireät kanat ja kukot. Hyvin ovat pitäneet reviirinsä pihapiirissä, eivätkä ole lähteneet seikkailemaan kauemmas. Haukkojakaan ei ole tänä kesänä täällä näkynyt.

Vehnäjauhoton/sokeriton kokeilu kesti kuukauden. Aika pian tuli selväksi, että sen noudattaminen vaatisi paljon enemmän keittiössä vietettyä aikaa. Leipominen ja ruuan laitto joka aterialle perusraaka-aineista vie paljon aikaa, kun syöjiä näin kesäaikaan on tusinasta kahteenkymmeneen. Ruokavalion vaikutukset olivat kiistattomat. Meillä aikuisilla se näkyi selvimmin, kun iän raihnaus alkaa jo näkyä. Itselläni suurin vaikutus oli niveltuntemusten, jopa särkyjen, jääminen kokonaan pois.

Viime kesästä viisastuneena en ole ottanut stressiä kasvimaatöistä. Anne-Mari sai paikallisesta maatalousmyymälästä alkukesällä ilmaiseksi sipulipusseja ja ne sipulit, jotka Anne-Marilta jäi istuttamatta, minä lykkäsin täällä kahteen tyhjään kukkapenkkiin. Mehän emme todellakaan ole koskaan olleet mitään sipulinsyöjiä, mutta ihan kokeiluna tämän otan. Kukkapenkki-ihminen en taas ole alkuunkaan. En voisi kuvitella ostavani kukkien taimia ja kitkeväni rikkaruohoja kukkapenkeistä. Jos aika ei riitä edes porkkanan ja salaatin kanssa askaroimiseen, niin orvokit ja samettiruusut unohdan suosiolla.
Kaksi asiallisen lyhyttä penkkiä minulla on puikulaperunaa kasvamassa ja sekin on varsinainen kokeilu. Kylvin parin sentin kokoiset, niukinnaukin itäneet perunanrapaleet samaan paikkaan, missä viime kesänä peruna kasvoi asiallisesti. Kokeiluksi voi sanoa sitä, että käytännössä perunat kasvavat kanalan pehkumujun sisällä. Rehevällä taimella on peruna niiltä kohdin, missä rapaleet taimelle edes nousivat. Yritän malttaa niiden antaa kasvaa syksyyn asti. Viime kesänä söimme suurimman osan lapin puikulasta keskenkasvuisena.

Vapaapäivien iloja on kiertää "tiluksillaan" ja katsastaa kasvien kehittymistä. Tämän päivän kierroksella totesin, että karhunvatukkapuskissa on raakileita enemmän kuin olen koskaan nähnyt. Viinimarjojakin näyttäisi tulevan paremmin kuin viime syksynä ja istutetut pensaat yhtä lukuunottamatta ovat lähteneet kasvamaan. Tyrnipensaat näyttävät myös hyvältä ja viimekesäisessä metsävadelmapaikassa näyttäisi myös olevan raakileita reilusti. Mustikan ja puolukan tilannetta en ole vielä ehtinyt lähimetsiin katsomaan.

Tämä asuinympäristö hellii kaikkia aisteja. Ei tarvitse edes lukea tutkimuksia puutarhatöiden tai mullassa möyrimisen positiivisista vaikutuksista ihmismieleen, kun sen tietää ihan kokemuksesta. Metsä on toinen mysteeri, jonka antamaa hyvää oloa ei voi korvata millään. Edes sateinen ja kylmä alkukesä ei latistanut mieltä, kun kesän vyöryminen tavallaan hidastui muutamaksi viikoksi. Oli enemmän aikaa nauttia vehreyden puhkeamisesta. Nythän kesä lämpöineen on vehreimmillään. Paarmatkin tietävät sen, hyttyset vielä piileksivät metsissä ja odottavat marjanpoimijoiden saapumista.

Tiedän toistavani itseäni. Mutta sydämen kyllyydestä suu puhuu.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Lautakankaan pähkinäleipä

Pähkinäleipää toiset sanovat kakuksi. Pähkinöitä, hedelmiä ja siemeniä leivässä on enemmän kuin jauhoja ja muita viljatuotteita. Jos käytät jauhoina ruisjauhoja, tekee mieli sipaista leivän päälle voita ja lisätä juustoviipale. Spelttijauho on kuitenkin maittavin jauho, mutta grahamjauhollakin onnistut.
Tällä ohjeella n.20X30 cm:n uunivuoka on sopiva, ohjeen puolittamalla sopiva paistovuoka voisi olla vaikka piirasvuoka leivinpaperilla vuorattuna.

4 munaa
3 rkl hunajaa
1½ dl kaurahiutaleita (tai spelttihiutaleita)
2 dl spelttijauhoja
600-700g erilaisia pähkinöitä, taatelinmurusia, kuivattua luumua pieneksi leikattuna, kuivattua aprikoosia paloina, rusinoita, yksi omena kuorittuna ja kuutioituna, auringonkukansiemeniä, kuivattuja marjoja halutessasi (itse en ole käyttänyt)
100g voita sulatettuna

Vatkaa munat ja hunaja. Vatkaaminen onnistuu myös vispilällä - et tarvitse välttämättä sähkövatkainta. Lisää pähkinä-hedelmäseokseen hiutaleet ja jauhot. Lisää munaseokseen sulatettu voi ja pähkinäjauhoseos. Sekoita taikina nopeasti sekaisin.
Levitä takina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan tai piirasvuokaan. Tasoita pinta.
Paista uunin alatasolla 180 asteessa noin puoli tuntia. Seuraa pinnan väriä, hunaja polttaa helposti leivonnaiset.

Jos säilytät leipää yli kaksi vuorokautta, leikkaa se annospaloiksi kannelliseen rasiaan ja säilytä jääkaapissa.

Pähkinöitä ei tarvitse pieniä, jos syöjillä on hampaat.

Leipä on joka kerralla erilaista, kun raaka-aineina käytetään kaapin löytöjä. Mantelirouheet ja -lastut käyvät hyvin samoin erilaiset leseet ja rouheet.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Harkitsetko perheesi kanssa maallemuuttoa?

Kohta kaksi vuotta on kulunut muutostamme Helsingin keskustan alueelta etelä-savolaiseen, luonnonkauniiseen, noin viiden tuhannen asukkaan kuntaan. Kun muutimme, mukanamme tuli lapsistamme yhdeksän, joista nuorin oli tuolloin 8-vuotias. Kahden vuoden aikana kaksi lapsista on muuttanut täältä pois.

Ennen maallemuuttoa lapset olivat viettäneet aikaa tässä talossa satunnaisesti. Oikeastaan kukaan heistä ei ollut viettänyt viikkokausia mummolassa notkuen tai että tapana olisi ollut jokaisena koulun loma-aikana tulla maalle. Olimme viettäneet yhden kesäkuukauden ja yhden hiihtolomaviikon perheenä tässä talossa ennen lopullista muuttoa. Käsitys tavallisesta arjesta maalla oli siis lapsilla ja miehelläni aika mielikuviin perustuva. Kaupungissa asuvat ystävämme tekivät myös parhaansa pitääkseen meidät maan pinnalla toppuuttelemalla huikeaa intoamme muuttoa kohtaan: miestä varoiteltiin pitkästymisellä, lapsia peloteltiin kavereiden ikävöimisellä, minulle muistutettiin talven ankaruudesta ja lumitöiden määrästä. Olimme siis varautuneet villipedoista alkaen lumimyrskyihin, viikkojen sähkökatkoksiin, tuuleen, tuiskuun ja pakkaseen. Lisäksi maalla kuulema oli vaikea hoitaa asioita, palvelut ja joukkoliikenne ei toimi, kaupat ja yritykset ovat auki vain silloin tällöin ja paikasta toiseen kulkeminen on hyvin vaivalloista. Lisäksi autoja on pakko hankkia, ne ovat aina rikki ja polttoaine on kallista.

Ja mitä sitten maallemuutolta perheenä odotimme: halusimme hankkia eläimiä. Halusimme päästä lähelle luontoa, kulkemaan metsiin ja rannoille, kuokkimaan maata, tekemään polttopuita, raivaamaan pusikoita, kuuntelemaan luonnon ääniä, seuraamaan vuodenaikojen vaihteluja. Halusimme välillä päästä hiljaisuuteen, halusimme välillä elää paikassa, jossa ei tuntemattomien ihmisten virta ollut vastassa heti kodin ulko-ovella. Halusimme istuksimaan kuistille, jonka editse ei kulkisi yksikään tuntematon kurkistellen, mitä mahdamme siellä kuistilla tehdä.
Halusimme rauhallisempaa ja yksinkertaisempaa elämää. Halusimme pois ostamisen pakosta.

Mihin emme olleet varautuneet

Yllätys oli se, että kulkeminen kirkonkylään ja lähimpiin kaupunkeihin oli sujuvaa ja nopeaa. Siihen emme olleet varautuneet tai emme osanneet etukäteen arvata, että isin päiviin kuuluu täällä yllättävän paljon ajoa ja kuskaamista. Onneksi isi ei ammattikuljettajan työstä eläkkeellepäästyään ole kyllästynyt autolla-ajoon, koska minä puolestani vihaan sitä.
Vain kaksi lapsista on "aktiiviharrastajia" ja heidän kuskaamistaan harrastuksiin on iltaisin aika paljon. Koska harrastukset ovat liikunnallisia, myös kuljettajaisä käyttää hyödykseen mahdolliset odotteluajat ja harrastaa itsekin sillä aikaa. Asuinpaikkakuntamme liikuntamahdollisuudet ovat poikkeuksellisen monipuoliset. Harvassa tämänkokoisessa kirkonkylässä on mahdollisuus harrastaa golfista, tenniksestä, jääpeleistä, yleisurheilusta tai ratsastuksesta alkaen eri liikuntamuotoja.

Itse kuvittelin pitäväni säännöllisesti ja aktiivisesti yhteyttä kaikkiin ystäviini Helsingissä. Kun yhtä ja ainutta yhteydenpitokanavaa kaikkiin lähes kahteen sataan ei ole, on kuulumisien kysely tai puhelimessa juttelu lähes satunnaista ja vain muutaman kanssa. Menetän paljon hyvää, kun ystävyyssuhteet haurastuvat.

Aika hyvin olemme tottuneet vaihtelevaan puhelimen toimintaan täällä talolla. Jos pitää soittaa tärkeä puhelu vaikka johonkin virastoon, kannattaa istua keittiön pikkupöydän ääressä eikä lähteä kävelemään kesken puhelun. Toinen vaihtoehto on mennä seisomaan keskelle pihaa - siellä kenttää on riittävästi. Kanalassa on myös hyvä kuuluvuus, joten saatan soittaa sieltäkin tärkeitä puheluita.

Kun Helsingissä illat ja vapaa-aika saattoivat usein kulua olohuoneessa elokuvia tai televisiota katsellen, on täällä television katselu jäänyt tyystin. Eilen illalla yksi lapsista muisteli, kuinka Helsingin aikoina olisi ollut kauhea katastrofi, jos televisiota ei jostain syystä olisi ollut. Nyt kukaan ei ole televisiota kaivannut ja ani harvoin kukaan katsoo edes tallennettuja ohjelmia tietokoneelta.
Mitäkö lapset sitten tekevät täällä televisionkatselun sijaan: temuavat ulkona, leikkivät kissojen ja koirien kanssa, juttelevat keskenään tai puuhastelevat jotakin puutarhassa.

Kun vähän on paljon ja riittävästi

Pienistä asioista tulee maalla suuria. Auringonlaskun värit taivaalla ihastuttavat meitä uudestaan ja uudestaan. Lehtien puhkeamista puihin seurataan tarkemmin. Kotieläinten tempauksia seurataan suurella mielenkiinnolla. Luonnon eläimien tekemiset talon ympäristössä on kaikille ihmetyksen aihe: hirvi pellon laidalla, kettu tai jänis, joutsenpariskunnan töräyttelyt, ajokoiran pyydystämä myyrä pellolla. Oman kaivon raikastakin raikkaampi vesi. Omasta metsästä kannetut puut takassa tai leivinuunissa. Valinnan mahdollisuus: nukunko vanhassa vai uudessa talossa vai pystytänkö vaikka teltan metsään ja nukun siellä. Puhdasta ruokaa kotipihasta: voikukanversoa leivän päälle, ruohosipulia vanhan talon takaa munakkaaseen, jonka munat on munittu samana aamuna.

Tein jokunen päivä sitten kyselyn lapsille ja miehelle. "Jos olisi mahdollista, haluaisitko asua vanhassa kodissa Helsingissä vai asuisitko täällä".
Näköjään sopeutuminen maalla-asumiseen on tapahtunut: kaikki halusivat asua täällä.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Kesä kuuluu, näkyy ja tuntuu

Iloista toukokuun loppua, ystävät! Olettehan tarttuneet kesään kiinni varpain ja sydämin ja sisäistäneet, että kesä on tässä.
Etelä-Savossa hypättiin jälleen lopputalvesta suoraan kesään: kevät jäi viipyileväksi vaaleudeksi, jota säesti muutamana ohikiitävänä päivänä kurkien ja joutsenten sykähdyttävät kotiintulohuudot. Nyt kuuntelemme aamuvarhaisella ja hiljaisissa illoissa käkien kiitoslauluja elämälle.

Kevät on aina sykähdyttävää aikaa, mutta jälleen kerran on ollut mieli pakahtua vihreän eri sävyjen hyökyaallosta silmien verkkokalvoille. Koivujen vehreyden kehittyminen on ollut niin kaunista katseltavaa, että siitä ei vain saa tarpeekseen.

Suurella ilolla seuraan myös päivittäin voikukan ja apilan kasvun edistymistä, koska suuri ilo valtaa kanalan ja puputarhan, kun eläinten sekaan nakkaa muutaman kourallisen vehreyttä. Edelleenkään voikukka ei ole meillä paheksittu rikkakasvi, vaan hyötykasvi toivotuimmasta päästä.

Anne-Mari on nyt sitten muuttanut omalle tilalleen. Tosin lopullinen helpotuksen huokaus pääsee meiltä vasta kun kaikki käytännön asiat on sinetöityjä. Toki minä huokaisen silloinkin, kun puputarhat täältä tyhjenevät ja kanalassa teemme jakoa "sulle-mulle". Kanalan suursiivous on hyvä ajoittaa siihen ajankohtaan, kun väki sieltä vähän vähenee ja saamme ehkä myös muutaman kukkopojankin laitettua pataan. Yhden isoista kukoista kuljetimme papan kanssa uuteen kotiin ja oli hauska seurata, kuinka komea kiuruvetinen herrasmies oli ollakseen saadessaan ihan ikioman rouvaparven. Samalla matkalla tutustuimme meille aivan uuteen kolkkaan Kangasniemeä ja ihastelimme huimia maisemia.

Anne-Marin tila on metsän keskellä.Olin siellä eräänä päivänä jonkun aikaa yksin siirtämässä heinäpaalikuormaa navetan suojiin, Hiljaisuus ja luonnonrauha on siellä nautinnollista, kun ei kuulu liikenteen ääni tai ole naapureita näköpiirissä/kuuloetäisyydellä. Erälahteen kyllä autojen ääni kuului, jos tuuli oikealta suunnalta. Täällä meillä liikenteen ääniin on jo tottunut, mutta kyllä kesän ensimmäisen lämpimän viikonlopun tullessa huomasi, että mökkiläisten liikkuminen oli alkanut: tielläkulkijoiden määrä oli moninkertaistunut. Kuusiaita ja rakennukset antavat kyllä hyvän näkösuojan tielle.

Sokeri-vehnäjauhokokeilu on jatkunut. Heti alun jälkeen muutama lapsista sanoi, ettei ole mukana, mutta olosuhteiden pakosta saavat samaa ruokaa kuin muutkin. Karkkinsa ja pullansa saavat ostaa itse.

Kokeilun välittömät vaikutukset tulivat minulle aika lailla yllätyksenä. Huomasin tottuneeni monenlaisiin vaivoihin ja oireisiin ja tajusin niiden olemassaolon vasta kun ne jäivät jokapäiväisestä elämästä pois.
Turvotus hävisi muutamassa päivässä ja sen myötä painoni putosi neljä kiloa. Makkaran muotoinen kaulani näyttää nyt enemmän mummoihmisen kaulalta ja villasukat eivät enää iltaisin purista nilkkoja.
Olin jokapäiväisestä päiväunien tarpeesta syyttänyt yötyötä. Teen edelleen yötyötä, mutta en tarvitse vapaapäivinä päivänokosia. Vireys ja toimintakyky on siis lisääntynyt ja väsymys vähentynyt.

Olin käyttänyt jonkin verran kipulääkkeitä ajoittaisiin lihas- ja nivelkipuihin. Joskus oli aamuja, että pystyin tarttumaan töihin vasta kun kipulääke alkoi vaikuttaa ja sain nivelet liikkeelle. Epäily jostakin reumaperäisestä vaivasta kävi joskus mielessä, kun niitä on suvun naisilla ollut. Kokeilun aloittamisen jälkeen ei ole tullut sellaista kiputilaa, että lääkkeen ottaminen olisi edes käynyt mielessä. Toki koko päivän raivaussahan käytön jälkeen on mukavan raihnainen olo, mutta se ei tunnu epämiellyttävälle. Eli lihas- ja nievlkivut ovat minulla helpottaneet.

Runsas makeiden syöminen oli myös saanut aikaan sen, että nälkä tuntui tulevan yhtenään. Nyt kun karkit, suklaat ja keksit ovat jääneet pois, yhden aterian voimalla pärjää ilman näläntunnetta seuraavaan ruoka-aikaan asti. Kun syö, kylläisyydentunne tulee aikaisemmin ja aterioiden koko on pienentynyt.

Veden juominen on lisääntynyt koko perheellä. Sokerilla makeutetut juomat ovat jääneet pois ja vesi on alkanut maistua janojuomana. Riittävä veden juominen selvästi myös lisää hyvinvoinnin tunnetta.

Vatsan toiminta on entisestään parantunut. Lisääntynyt täysjyväviljan, hedelmien ja marjojen käyttö näkyy suoraan esimerkiksi suolen toiminnassa. Tämä on teoreettinen fakta, joka on kokeilun myötä muuttunut käytännöksi.

Kertaakaan ei ole vielä iskenyt karkin- tai suklaanhimo. Siihen en ollut varautunut, vaan olin luullut olevan vaikeampaakin tehdä yövuoroja ilman suklaalevyä.

Ruokalaskut ovat yllätyksekseni pienentyneet. Vaikka erikoisviljatuotteet, kuivatut hedelmät ja varsinkin pähkinät ovat kalliita, niin rahaa kuluu ostoksiin vähemmän, kun kaikki turha ostaminen on jäänyt pois. Sen takia ostan suuria määriä pähkinöitä, koska niihin todellakin on silloin varaa, kun rahaa säästyy muusta.

Korvikemakeuttajien - hunajan ja intiaanisokerin - käyttö oli kuviteltua vähäisempää. Jos reseptissä luki ennen "3dl sokeria", se korvautuu nykyään kahdella ruokalusikallisella intiaanisokeria. Tottuminen vähemmän makeisiin leivonnaisiin kävi todella nopeasti.

Kaikki kokeilussa mukana olevat lapset ovat tyytyväisiä. Juuri kukaan heistäkään ei ole haikaillut entisen perään. Jatkamme hyvillä mielin ja reseptien kehittelyyn paneudumme ajan kanssa, kunhan perunamaa on kunnossa.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Valkoinen sokeri ja vehnäjauho kuukaudeksi pois

Jokunen päivä sitten, ilman mitään sen suurempaa yllykettä - jollei vatsakipuja ja päällepainavaa väsymystä oteta lukuun- oivalsin jotakin itselleni uutta. Aloin miettiä, kuinka paljon ruokavalioni koostuu sokerista ja valkoisesta vehnäjauhosta.

Meillähän leivotaan nykyään päivittäin. Jos ei leivota, niin paistetaan pannukakkua tai tehdään vohveleita. Leivonnan pääraaka-aineet ovat silkasta tottumuksesta vehnäjauho, sokeri, munat, voi. Vaalean leivän teen suurimmaksi osaksi muista jauhoista, mutta varsinaista pullaleivontaa kakkujen, piiraiden, keksien, kääretorttujen ja pullan muodossa harrastetaan ihan liikaa. Lisäksi olen kova syömään karkkia ja suklaata ja ostaessani itselleni ostan myös muille.

Sain idean, johon liki koko perhe innostui mukaan. Teemme kuukauden kokeilun, että jätämme ruokavaliosta kotona kaiken valkoisen sokerin ja valkoisen vehnäjauhon. Keinotekoiset makeutusaineet on helppo hylätä samaan syssyyn ja palmuöljyä sisältäviä tuotteita aloimme boikotoida jo jonkin aikaa sitten. Koulussa ja töissä syömme sitä ruokaa mitä on tarjolla, emmekä mutise mitään, mutta kotona katsomme vähän syömisiämme perään.

Seuraavaksi selvitimme, mistä ruoka-aineistamme lisättyä sokeria löytyy. Ensimmäisenä löytyi X-tra:n grillausmauste, jota olen vuosikaudet pöllytellyt miltei ruokaan kuin ruokaan. Sokeri mainitaan valmistusaineissa kolmantena, eli sitä on käsittämätön määrä. Lempimausteeni leivonnassa on vanilliinisokeri ja sen korvaan hätätilassa vanilja-aromilla. Vaniljatankojen kanssa minulla ei ole tarmoa ryhtyä puljaamaan ja kohtuuttoman kallista makua siitä tulisikin.

Sinapille ei ainakaan ensimmäisellä kauppareissulla löytynyt sokeritonta vaihtoehtoa. Yhdessä ketsupissa ei sokeria ollut ja huokaisimme syvään ostoskierroksellamme.

Koska ruuanvalmistus muuttuu aika radikaalisti, teimme tänään kauppareissun, jonka aikana tuoteselosteita tutkittiin tarkasti. Keksi- juoma- ja makeishyllyt sai ohittaa varmoin askelin, mutta pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä tutkailimme pitkän tovin. Tarkkana sai olla niidenkin kanssa.

Jauhohyllyltä mukaan lähti täysjyvävehnätuotteita, riisi- ja maissijauhoa, kauraa ja ruista eri muodoissa sekä herneitä. Spelttiä meillä oli jo kotona entuudestaan. Erilaisia siemeniä ostimme myös keksien ja leipien tekoon.

Koska emme kokonaan jätä pois makeutusaineita, ostimme hunajaa, vaahterasiirappia ja intiaanisokeria.

Lihaosastolla odotti yllätys, johon en ehkä ollut varautunut: 80% marketin myytävistä lihoista on marinadissa, johon on lisätty sokeria. Myös leikkeleiden suhteen tuli yllätyksiä. Perheessämme on jonkun verran käytetty "vararavintona" valmiseineksiä ja niiden kohdalla kato oli täydellinen. Jos maksalaatikossa on siirappia, asia on ihan ok, mutta miksi valmistusaineissa lukee "sokeri", oli minulle vaikea hyväksyä. Valmislihapullat, paneroidut kanatuotteet jne sisälsivät luonnollisesti joko sokeria tai vehnäjauhoja.

Jogurttien suhteen tilanne on yksinkertaisen helppo: ostimme turkkilaista jogurttia ja maustamatonta tavallista jogurttia. Viime päivinä olemme jo lisänneet pakastemarjojen syömistä jogurtin mausteena. Kauppaan jäivät siis helposti itse kunkin lempparijogurtit kahden desin muovitötteröissä.

Leipäosastolta löytyi pienen tutkimisen jälkeen 3-4 ruisleipälajia, joiden valmistuksessa on pitäydytty täysin ruisjauhoon. Se ihmeen sokeri kummitteli taas käsittämättömän monen ruokaleivän valmistusaineluettelossa.

Jottei elämä ihan käy ankeaksi, löytyi yksi sipsilaji, jonka valmistusaineet on peruna, auringonkukkaöljy ja suola. Mielikuvasyömisen rooliin voi tuon sipsin sallia herkkuhetkinä, jos on tarvis. Maissinjyvät käyvät toki pikkuherkuksi, kun poksauttelee pop cornit itse.

Emme aio miksikään intoilijoiksi ja perheenjäsenillekin sallitaan, jos joku ei halua luopua aamuisesta Oboy-kaakaostaan tai pepperoni-makkarasta leivän päällä.

Miksi sitten tällainen päähänpisto? Havahduin, että leivomme pelkästä tottumuksesta jatkuvasti ravintoarvoltaan köyhää syötävää. Emme kiinnitä mitään huomiota tuotteiden valmistusaineluetteloihin. Kun epäterveellisen syömisen seuraukset ja vaikutukset eivät useinkaan ole välittömiä, on helppo olla välinpitämätön. Samoin lienee tupakoimisen ja liiallisen alkoholinkäytön kanssa.
Minulla ja miehelläni on lukuisia riskitekijöitä sairastua kakkostyypin diabetekseen. Eikä tarvitse olla juurikaan perillä ravitsemustietouden nykytietämyksestä, kun jo maalaisjärki sanoo, että sokeri ei ole hyväksi lapsillekaan.

Tämän illan ruokana oli meillä uunijuureksia höystettynä broilerilla ja pekonilla. Grillimauste jäi pois ja sen tilalle tuli yrttisekoitus, pippurit ja valkosipuli. Uunin vapauduttua tein hedelmäistä pähkinäleipää ihan näppituntumalla aineksia lisäten. Siitä tuli varsinainen herkku ja sen ohjeen varmaan tuotekehittelyn jälkeen kirjoitan blogiinkin.

Kaupassa juttelin tuttavaperheen isän kanssa kokeilustamme. Hän kertoi perheen äidin noudattaneen jo muutaman vuoden ajan vastaavaa ruokavaliota. Kunhan hänet seuraavan kerran tapaan, on jo jutunjuuri valmiina.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Pihatyöläisten juhlaa

Vapunpäivä oli täällä niinkuin varmaan sielläkin täynnä aurinkoa ja lämpöä. Kauaa ei malttanut yövuoron jälkeen peiton alla aikaa viettää, kun tuntui että auringonvalo puskee luomien läpi ja ulkoilma oikein vetää puoleensa. Kyllä siinä nopeasti väsymyskin silmistä karisee linnunlaulua kuunnellessa ja mummomaisia tupsamisia tehdessä. Pappa kunnosti enon kanssa puutarhajyrsimen (lue: pappa katsoi vierestä, kun eno laittoi härvelin talven jäljiltä käyntiin). Pääasia, että möyrijä on nyt kunnossa. Pappa aloittikin oikein hanakasti työt ja mylläsi etupihalla olevasta entisestä pusikosta juurakoita ylös ja möyhensi maan. Paikalla oli tähän kevääseen asti epämääräinen pusikko piikkipensaita ja ainakin kolmea, neljää eri sorttia muita pensaita, joiden nimiä en edes ole vaivautunut selvittämään.

Haravoitua sain jonkin verran ja oma aikansa meni eläinkierroksella kanalassa ja pupujen luona. Pupujen isommassa ulkotarhassa oli suloinen yllätys, kun pesäkolon suulta loikki pikkuinen yllätyspallero nuuhkimaan kevätilmaa. Kun Anne-Mari riensi tilaltaan pupuvauvaa katsastamaan, hän sai selville, että pesäonkalossa on kaksi poikasta. Kun Anne-Mari seuraavina viikkoina muuttaa ihka omalle tilalle, on pikkuhiljaa myös puputarhoilla muutto edessä.

Anne-Marin muutto edistyy hienosti. Tänään hän vei ensimmäistä kuormaa omalla autollaan. Kuormassa oli hänen nykyiseltä tilaltaan säkitettynä pupujen kakkapissapehkuja, jotka hän levittelee tulevalle kasvimaalleen. Pehkusäkit hän kuormasta purkikin, mutta muu mukana ollut tavara unohtui autoon, kun hän äkillisestä mielijohteesta lähtikin käymään täällä vastoin ennakkosuunnitelmia. Kulkeehan se tavara tietysti mukana noinkin.

Tulevaksi yöksi tuskin tarvitsee laittaa talossa lämmitystä päälle, kun ulkona on vielä kuusi lämpöastetta ja kello on kohta kymmenen. Kevään lämpimin ilta tähän mennessä. Rönttähuoneessa majailevat 11 pikkutipuakin tarkenevat ilman lattialämmitystä, kun ressukat nukkuvat tiiviisti kylki kyljessä.

Oma unenlaatuni on parantunut entisestään, kun nukun mieheni vieressä, koira kylkeä vasten ja yhdestä kahteen kissaa joko jalkojen lämmikkeenä tai vatsan päällä kehräämässä. Tämäkin sellaista, mistä ei kaupungissa-asuessa tiennyt mitään.

Käydään alkavaan arkeen silmät avoinna, korvat kuulevina. Unohdetaan hiukan useammin oma hyvinvointi ja pohditaan useammin, miltä mahtaa läheisestä tuntua juuri nyt. Ehkä hän kaipaisi kipeästi myötäelämistä.

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Eikä niitä varavesisäiliöitä vieläkään

Tein ulkotöitä oikein sydämeni kyllyydestä ja täysin omissa oloissani, koska hyytävä itätuuli karkotti pihasta kaikki muut ihmiset. Tasainen työtahti piti hyvän lämmön päällä ja vaatetukseni vastasi talven varustusta. Joutsenpariskunta, joka kaarsi matalalta pääni yläpuolelta kohti etelänpuolen metsiä, ilahdutti mieltä. Hyvin muhineet kompostit puutarhan laidalla käänsin ympäri ja ihastelin kompostin hyvää tuoksua. Komposti tuoksuu todellakin hyvälle, kun se on savolaisittain sanottuna "tekkentynyt".
Onneksi samalla ulkotyörupeamalla kävin läpi myös eläinten vesiastiat, sillä kuudelta sisälle tullessani tuli sähkökatko. Olihan ulkona aikamoinen myräkkä ja luntakin oli alkanut pyryttää, mutta en ollut osannut varautua sähköjen katkeamiseen. Kun katkos näytti venyvän, sytytin tulet leivinuuniin ja takkaan, sillä kovalla tuulella talo kylmenee hyvin nopeasti. Seuraavaksi mies kävi etsimässä kylmälaukut jääkaappien sisällön evakuoimista varten. Vesitilanne vaatisi toimia ja niin soitin äidille kirkonkylälle ja kysyin hänen sähkötilannettaan. Kun sovimme tulevamme hakemaan vettä, napsahti sähköt päälle. Sukkelasti laskimme Saaran kanssa kattiloita ja kannuja täyteen ja sitten sähkö katkesi uudelleen. Onneksi se katkos ei enää ollutkaan kovin pitkä ja saatoimme jatkaa elämää siitä, mihin se oli ennen sähkökatkoksia jäänyt.
Kummasti kaikki vaan pysähtyy, kun suurin osa hommista on riippuvainen tavalla tai toisella sähköstä.

Koska minusta talvi loppui ihan kesken, en pane ollenkaan pahakseni näistä lumipyryistä, räntä- ja raesateista ja yöpakkasista. Ja miksi sitä nyt ottamaan harmia elämäänsä jostakin sellaisesta kuin lumisade vapun tietämillä.

Tee, jonka keitin sukkelasti sähköjen palauduttua, odottaa vielä juojaansa. Kiireempi saada viestiä maailmalle ennen seuraavaa pimeän hetkeä.

Edelleenkin me vertailemme elämäämme ennen ja nyt. Tässä talossa asuminen tuntuu meistä edelleenkin kesämökkielämältä. Ja kaikki mitä on ulkona, on elämän suurta luksusta.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

"Pankake again"

Otsikon lausahdus kuuluu iltapäivisin keittiössämme, jos pelliltä löytyy pannukakku.
Kehittelin kanatilallisen pannukakun ohjeen, johon laitan kuusi kananmunaa. Tämänpäiväisen pannukakun tein todella, todella tuoreista munista: tulin kanalasta sisälle vastamunittujen munien kanssa. Niistä viimeisen kana pyöräytti kanalan lattialle, kun hätistelin häntä pois munakasan päältä. Pannukakku on meistä kaikista erityisen hyvää. Luultavasti se johtuu reippaasta voin, munien ja vaniljasokerin määrästä ja täysmaidosta.

Vapaapäivään on toki kuulunut muutakin. Muutosta asti armas mankelini (jonka sain naapurin papalta) on ollut vanhassa tuvassa. Kun järjestelimme tätä taloa, en mielestäni löytänyt mankelille järkevää paikkaa. Nyt olen kyllästynyt liinavaatekaapin ylitsepursuavaan epäjärjestykseen ja mankelillekin löytyi oiva sijoituspaikka takan muurin takaa piikojenoven puoleisesta eteisestä. Isä nimitti aikoinaan talon etupuolella olevan toisen sisäänkäynnin "piikojen oveksi". Tosin piikojen ovi ei ole ollut nyt käytössä, kun sen puoleinen tuulikaappi on eläintenruokavarastona. Eteisestä löytyy kanojen, pupujen ja koirien ruuat suurissa säkeissä. Eteinen on sopivan viileä ja sinne ei lemmikeillä ole pääsyä. Mutta siis se mankeli pääsi nyt käyttöön ja sain jo kaikki keittiöpyyhkeet ojennukseen. Oli hauska havaita, kuinka paljon niitäkin oli kertynyt. Nyt viilennän välillä mankelin kuumentunutta moottoria.

Keittiössä on käynnissä kaksi hautomakonetta. Anne-Mari osti oman ja latasi sen tänne, koska hänellä on lähiaikoina muutto edessä ja siihen rytäkkään ei hautomakonetta enää tarvita. Toisesta koneesta alkoi tänä aamuna kuulua piipitystä ja iltapäivällä kuoriutui ensimmäinen rääpäle.

Ulkona on jotenkin hyytävä ilma: välillä sataa räntää, välillä tuulee. Äsken satoi reippaasti vettä. Vaikka ulkotyöt olisivat mielessä päällimmäisinä, vetäydyin suosiolla sisätöihin, kun kylmä tuntui hiipivän luihin ja ytimiin.

Tästä koneelta on näkymä riihelle. Riihi on mielestäni kaunein rakennus tällä tilalla. Minulla on vielä paljon yllätyksiä tiedossa, sillä olen katsastanut riihen sisällön vasta päällisin puolin. Riihessä on kaksi "kylkiäistä" (isäni nimitys sekin). Toinen sivurakennus on päädystä avonainen traktorisuoja, jossa on Kuopion Veljen traktori. Toinen kylkiäinen on sivurakennus, joka on kautta aikojen toiminut varastona. Ovelta vilkaistessa siellä näyttää olevan ainakin vanhoja ikkunanpokia. Joskus haaveilin riihestä vaikka minkälaista jatkokäyttöä, mutta kun hirsien surkea kunto paljastui, tyydyin siihen, että saan ihailla riihtä oman aikansa, kunnes se on viisainta purkaa. Koko riihirakennuksessa on asiallinen peltikatto, mutta toista sataa vuotta vanhat hirret ovat kauttaaltaan lahon syömät.
Riihi oli lapsenakin lempipaikoistani. Usein menin sinne vain nuuhkimaan sen viljaista, savuista tuoksua. Nykyään riihen tuoksu on haju: isäni säilytti siellä polttoainepöniköitä.

Mankelin roikkuva liina alkoi kiinnostaa kissoja. Varsinkin Pulla nousee takajaloilleen ja vonkuu mummon mankelille. Toiset kissat Kiti, Silkki ja Laku ovat käyneet tutkimassa ja ihmettelemässä. Mutta hautomakoneesta kuuluva piipitys vielä kyllä suurimman huomion.

Minä jatkan mankelointia oikein sydämeni kyllyydestä.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Edelleen pakkasaamuja

Napakat pakkasilmat antavat hiukan armoa pihan raaputukselle, kun maa on vielä iltapäivällä kovassa jäässä. Pensassakseja voi naksutella pusikoissa niin paljon kuin käsivoimia riittää. Takapihalla oleva piikkipuskien ja muiden ryöpsähtäneiden pensaiden ryteikkö on ilmoitettu koko perheelle joutohetkien työmaaksi. Aikoinaan äidin istuttamat lukuisat pensaat ovat levinneet takapihan rinteeseen epämääräiseksi pusikoksi, johon karkuunpääsevät kissat tykkäävät piiloutua. Kaunis tuo pensaikko ei ole mihinkään aikaan vuotta.

Pääsiäisenviettoon saapunut vanhempi nuoriso yllätti yövuoroja tehneen äidin haravoimalla ja raivaamalla suurimman osan pihaa. Kunhan saamme sopivan kevätsadepäivän ja kuiva heinikko vähän kostuu, laitamme pellolle risurovion. Poltettavaa on rovioon jo kertynyt, kun karsittuja oksia on ollut pitkin ja poikin puutarhaa.Olen huono arvioimaan määriä ja pinta-aloja, mutta minulla on sellainen käsitys, että rakennusten lähettyvillä olevan pihan ja puutarhan ala on toista hehtaaria. Ja todellakin kun äitini uuden talon valmistumisen jälkeen ehti 30 vuotta puutarhaan kaikenlaista istuttaa, niin kaikenlaista sieltä edelleenkin löytyy. Kuten olen aikaisemminkin maininnut, vihaan syänjuuriani myöten pihan joka kolkalta löytyviä piikkisiä pensaita, joista valtaosa on ehtinyt kasvaa lähes jättimäisiksi puiksi. Kaiken huippu on talon itäpuolella ikkunoiden alla, keskellä pihanurmea hyvävointisena kasvava pirunkeppi. Luojanluoma sekin raukka lienee, mutta en ole ilennyt äidiltä kysyä, mikä hänen päässään on joskus naksahtanut, kun on sellaisen vihulaisen tontille päästänyt tulemaan.

Ensi alkuun vaikuttaisi siltä, että hyötykasvit ovat selvinneet leudosta talvesta ihan kelvollisesti. Alapihan omenatarhassa oli paria puuta joku pitkähammas käynyt järsimässä, mutta sitä en kovasti sureksi, kun kummankin puun sato on viime syksyinä ollut tasan kaksi omenaa. Riihen taakse taimikon laitaan myöhään syksyllä istuttamiani pensasmustikoita en ole vielä käynyt tarkistamassa ja vanhan talon taakse nakatut keltaiset vadelmatkin ovat melkein unohtuneet.

Olen tehnyt järkeen pohjautuvan päätöksen, että tänä keväänä innostun kasvimaa-asioista minimaalisen vähän. Viimekesäinen kurja sato vauhditti päätöstä sen tosiasian kanssa, että teen tämän kesän lähes kokoaikaista yötyötä. Vapaapäivinä en aio kontata mullassa yhtään enempää kuin mieli tekee. Eilen kellarista löytyi vielä kuutisen kiloa pienenpieniä puikulaperunoita, jotka olivat hyvässä kunnossa. Vein ne vanhan talon lämmitettyyn kammariin itämään ja jos itävät, nakkaan ne kauas viimekesäisestä juurimadon tuhoamasta perunamaasta. Kasvakoot tai märäntykööt, mutta viime kesän kylvöksistä puikulaperuna oli ainut, joka antoi kelvollisen sadon. Koska naapurissamme on perunankasvattaja, jonka perunat ovat parastakin parempia laadultaan ja maultaan, ei kannata haaskata aikaansa, vaivojansa ja rahojansa kyseenalaiseen harrasteluun. Viime keväänähän ostin kalliita siemenperunoita, suurella työllä ja vaivalla ne maahan laitoin, koko kesä niitä harattiin ja kuivimpaan aikaan jopa kasteltiin ja syksyllä perunannoston aikaan todettiin, että juurimato oli syönyt kaiken, aivan kaiken.

Joka tapauksessa kevät rynnistää tänne vauhdilla. Puulan jäiden soittoa pitäisi käydä kuulostelemassa. Eilen illalla ei meinannut malttaa tulla sisälle, kun mustarastas kertoili suloista tarinaa. Ulkotöiden suhteen kannattaa pitää asennetta, että pakollisia töitä ei ole olemassakaan, vaan sitä tehdään mitä kohtuudella ehditään. Tekemällä kun tekemättömät työt eivät täältä ikinä lopu.

Nautinnollista elämän jatkoa sinulle! Nautinnollista sen takia, että nautinto tulee hyvin pienistä asioista, esimerkiksi pihan haravoimisesta. Se on harvojen etuoikeus.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Kuvamuistoja

  


                                          
                                          


                       
                                          
                                          


                          
                                          




                                                    
                                               


Perheemme asui yli 20 vuotta Helsingin Ruoholahdessa. Naapurissa olevasta Lapinlahden sairaalan alueesta tuli yksi suosituimmista ulkoilualueistamme. Alueen vanhat, idylliset rakennukset mielenkiintoisine yksityiskohtineen kiinnosti niin meitä aikuisia kuin lapsiakin. Alueen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen emme saaneet juuri mitään tarttumapintaa, koska sairaala oli jo lakkautettu ja tilojen uusi käyttötarkoitus haki vielä muotoaan. Tokihan käsitimme, että monta kovaa ihmiskohtaloa sairaalarakennusten seinien sisään oli kätkeytynyt. Ajatuksia vaihdoin myös muutaman hoitajan kanssa, jotka olivat tehneet työtä tässä ympäristössä.


                                        


Sairaala sijaitsee erittäin luonnonkauniilla paikalla veden ympäröimänä. Lasten suussa tätä uimarantaa nimitettiin "Pikkurannaksi".



                                        

                                   
 Vastarannalta pilkottaa Hietaniemen hautausmaan uuden kappelin torni. Kappeli valmistui vuonna 1933. Vanha kappeli on vuodelta 1872.  





                                           
                             

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kohta tämä talvi jättää meidät


Pakkasen ja kuuran koristamia päiviä oli tänä talvena hyvin vähän. Niitä ihasteltiin silmin ja myös kuviin tallentamalla. Olemme nauttineet tästä talvesta.




Kanalasta pihaan tullessa oikealla puolella on kanien kopit ja vasemmalla isän istuttama palsamikuusiaita. Kuusiaita antaa pihaan hyvän tuulensuojan ja luo turvallisuudentunnetta pysyvyydestä ja menneiden sukupolvien työstä. 


   

"Vanha tupa" joksi vanhaa taloa, syntymäkotiani, nimitetään, antaa jo periksi ajalle. Taloon liittyvät tuhannen tuhannet hyvät muistot saavat mielen hyrisemmään aina kun talon näkee.
Talon länsipäädyssä, josta kuva on, sinnittelee vanha luumupuu: joka syksy se ilahduttaa vaihtelevaisella sadollaan.