Saimme jo muutaman päivän nauttia ihan kunnon pakkaspäivistä lumineen kaikkineen. Minulle sattui muutama vapaapäivä samaan aikaan ja huomasin hipsiväni täällä ihan kuin aito mökin mummo pitkävartisissa villasukissa, rönttävaatteissa, karvareuhka kanalareissuilla päässä, turkkitakki puoliksi napitettuna päällä ja jalassa kanalasaappaat.
Kun kirkkaassa muistissa on pakkasaikojen hirveimmät sähkölaskut, niin hyvin rivakasti alkaa polttopuut löytyä lämmityskattilaan, takkaan ja leivinuuniin. Pelkän lämmityksen kanssa tupsaessa menee pakkaspäivinä aikaa oikein mukavasti. Olen havainnut, että varsinkin varaava takkamme toimii kiitettävän hyvin, eli luovuttaa lämpöä kyljistään hitaasti ja tasaisesti lämmitystä seuraavan vuorokauden puolelle. Leivinuuni keskellä keittiötä on taas niin ärhäkkä, että keittiössä nousee uuninlämmityspäivänä lämpötila 26 asteeseen. Lapset enimmäkseen voihkaavat kuumuuden kanssa ja minun vanhat luuni nauttivat kauan kaivatusta puu-uunin lämmöstä. Muistan, kuinka koleina, sateisina, tuulisina talvipäivinä kaipailimme Ruoholahdessa takkatulta ja leivinuunin lämmittämistä.
Toki meillä on täällä puuhellakin, mutta jotenkin en ole oikein päässyt sinuiksi sen kanssa, kun olen tottunut paljon suurempaan hellan tulipesään. Tässä hellassa tulipesä on surkean pieni, että puut pitäisi veistellä pieniksi kalikoiksi, jotta ne saisi matalaan pesään mahtumaan. Onhan se hella hyvä olla sähkökatkojen varalle tai jos oikein innostuu puita polttamaan. Toistaiseksi olen saanut pappaa aika hyvin työllistettyä pelkkien takka,- leivinuuni- ja pannuhuonepuiden kanssa.
Lumen ja pakkasen tulo sai aikaan sen, että kanoille ja pupuille ei ole enää vihreää ruohoa ollut saatavilla. Tänään kanalareissulla katselin lumen alta paljastunutta maata ja aika hyvin oli pakkaset mustuttaneet vihreät kasvit. Kanoille ja pupuille on sen sijaan leikattu sirpillä ihan muuta herkkua: puimuri ei ehtinyt pelloillemme ennen lumentuloa ja niin on kaurahalmeet rehuruokaa. Surullista tappiota on tämä satovuosi tuonut monille viljelijöille.
Tänään kollotellessamme miehen kanssa omassa makuunurkassamme olohuoneen perällä suloisessa sängyssämme, sanoin miehelle, että en kaipaa hotellihuoneita, en risteilyjä, en lomamatkoja, kun tämä omassa sängyssä loikominen on aina vain niin mukavaa ja nautinnollista ja rentouttavaa. Siitäkin huolimatta, että seinältä hymyilee leveästi vanhasta kehystetystä valokuvasta isäni mummo ja tuimasti tuijottaa hänen miehensä. Heidän aikaansa ei olisi tullut kuuloonkaan Lautakankaan tuvassa isännän ja emännän loikoa sängyllä keskellä kirkasta päivää!
Vielä täytyy kertoa, miten ihastuttavasta blogista Anne-Mari-tyttäreni minulle yhtenä päivänä vinkkasi. https://maahistenmaasta.blogspot.fi/ Edellä olevaa linkkiä klikkaamalla pitäisi blogi löytyä. Jotenkin kuvia katsellessa ja tekstiä lukiessa tuntee nenässään puhtaan raikkaan Lapin maan tuulahduksen, tuntee kädessään puron veden kylmyyden ja näkee luonnon rikkumattoman kauneuden. On suuri asia, että noin huikeissa maisemissa elävä perheenäiti näkee vaivaa kuvata ja kirjoittaa elämäänsä muiden virkistykseksi.
Kuinka ollakaan: minulla on taas omenapaistos uunissa tuoksumassa.
Kyllä puuhellaa kannattaa käyttää. Leivinuuni on niin iso että sitä lämpöä sitten tulee. Se on totta että puuhellan käy pienemmät puut tai oksat. Onneksi ne oppii nopeasti tekemään. Se siinä on plussaa että siinä saa tehtyä ruokaa samalla eikä tarvitse käyttää sähköhellanlevyjä.
VastaaPoistaKeittiön hellan kuuluukin lämmetä nopeasti ja olla hurjan nälkäinen pienten oksien/puuklapien perään. Sen funktion vanhassa keittiössä on ollut päivittäinen, jopa ateriakohtainen, ihan kuin sähköhellamme nykyään. Olisi moni emäntä tuupertunut kuumuuteen muutoin :-)
VastaaPoista