lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kotimaan hinta


Äitini syntyi samana päivänä, kuin jatkosota alkoi.

Katselin tänään televisiosta eilisen veteraanipäivän juhlaa Espoosta. Sanoin miehelleni, kunpa moni yhteiskuntaopin opettaja näyttäisi tunnilla oppilailleen tuon juhlan. Juhlan puheet herättäisi varmaan suomalaisnuorissa keskustelua.
Lähetys jäi ehkä monilta huomioimatta, koska sen erittäin koskettava sisältö paljastui vasta juhlan edetessä.
Yle Areenasta voi ohjelmaa katsoa vielä muutaman päivän ajan, mutta valitettavasti vain Suomesta. Ulkosuomalaisille juhla olisi kallisarvoinen.

Emme me rauhan ja itsenäisyyden lapset saateta käsittää sotien kokeneiden tunteita omaa maata kohtaan. Mutta velvollisuutemme olisi kertoa ja opettaa lapsillemme, kuinka kallis hinta on itsenäisestä kotimaasta maksettu.

Häpesin ja tulin hyvin surulliseksi, kun eilen huomasin yhden peruskoululaiseni olevan lapsellisen tietämätön sodan todellisuudesta ja merkityksestä.
Nuori kyseli, minkä takia liputetaan. Isänsä vastasi siihen, että sillä kunnioitetaan maassamme vietettävää veteraanipäivää. Mieheni jatkoi, että talvi- ja jatkosodissa kuoli liki 100 000 suomalaista miestä.
Ajattelematon, niin ajattelematon lapseni tokaisi siihen:
- Niin vähän!

Minulta pääsi itku.

Sanoin lapselle, että yksikin suomalainen mies, joka kuoli sodassa, oli liikaa. Yksikin.

Hetken päästä jatkoin:
- Sinun ei tarvitse tehdä tätä minun takiani, mutta sen takia, mitä sanoit, pyydä ääneen sanoen anteeksi.

Lapsi pyysi ja sanoi sitten:
- Minä en ollenkaan ajatellut, mitä sanoin.

Jumala maatamme varjelkoon, ettei yhdenkään suomalaisen miehen tarvitsisi enää ikinä kuolla sodassa.


Vapaapäivän aamu

Sisäinen kello herättää minut arkiaamuisin klo 06.02. Tänä aamuna osasin nukkua, kun alitajunnassa oli viesti "ei tarvitse lähteä minnekään, ei ole PAKKO tehdä mitään". En äkkiseltään muista, milloin viimeksi olisi ollut ns. vapaapäivä.
Päivä lähtee iloisesti käyntiin, kun äitini soittaa mummolasta ja kertoo Talouskoululaisen olleen ahkera ja siivonneen vattumaan kevätkuntoon. Siellä hän nyt paukutteli mattoa kangaspuilla ja tiedän sen olevan mielipuuhaa.

Kaisa on odottanut kärsivällisesti isin vapaapäivää, koska isi on luvannut viedä hänet uimahalliin. Kun Kaisa ja isi tekivät lähtöä, joku isosiskoista kysyi Saaralta, eikö tämä ole lähdössä mukaan. Saaran tyyni vastaus oli:
- Isi menee nyt vaan Kaisan kanssa. Mä pääsen sitten toisen kerran, varmaan jo kun nukutaan yks yö ja kun ollaan tultu kirkosta, niin sitten.
Isin viikonloppuvapaa näyttää työntäyteiseltä, koska noiden uimahirmujen uittaminen käy vanhalta mieheltä työstä.
Kohta pääsee bussinkuljettajaisi lomailemaan. Kun hän selvittää raadollisen vappuyön 11-tuntisen työvuoron ja pari työvuoroa sen jälkeen, hänellä alkaa kuukauden kesäloma.

Ajatus letkeästä vapaapäivästä tekee minulle näköjään alavireisen olon - ei tunnu hyvältä. Taidan lopettaa vapaapäiväilyn ja laittaa ensin naapurin mummon pyykit ja sitten suurella ilolla tarttua omiin pyykkeihin. On se hyvä asia, että on vaatteita ihan kasoiksi asti!

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Arkinen totuus leipomisinnolle

Saattaisi joku luulla, että ihan pelkästään bloggaavan suurperheen kotiäidin statuksen takia täällä mainitsen joka toinen päivä leipomuksistani ja niiden massiivisesta määrästä. Totuus kulkee aika kaukana tuosta luulosta.
Suurin syyllinen intomieliselle jauhojenpöllyttelylle on tavanomaiseksi asettunut vaatimaton taloudellinen tilanne. Suomeksi selkokielellä sanottuna: etsin säästöjä ruokabudjettiin leipomalla mahdollisimman paljon.
Vaikka eilen tein kolme puolitoistakiloista ruisvuokaleipää, ostin siitä huolimatta "kaupan" ruisleipää. Kaikki kun eivät pidä kotitekoisen ruisleivän voimakkaasta mausta ja happamuudesta.
Jos paahtoleipäpussin hinta jonakin päivänä tuntuu liian kovalta, teen äkkinäisen sämpyläpellillisen aamupuuron tähteestä ja korvaan vaalean leivän sillä. Tosin sitten kun haluaa sunnuntaiaamun iloksi vaaleaa paahtoleipää hillon kanssa, sitä ei korvata itseleivotulla sämpylällä.
Vaikka en koskaan olisi kaupasta tai kahvilasta sataa munkkia ostamassakaan, niin kyllä se ajatus hivelee, mitä sata munkkia oli mahtanutkaan maksaa kaupassa? Eikä mitään 39 sentin hötömunkkeja, vaan ihan itsepaistetun makuisia.
Täysipäiväisenä kotiäitinä voin lähes tuskatta ujuttaa muiden töiden lomaan leipomisen koko kirjon. Raastoin riivinraudan hienoimmalla terällä koululaisia lähetellessäni kupillisen porkkanaraastetta ja kohta lykkään pellillisen porkkanakakkua uuniin. Kyseessä on se polvet veteläksi saattava herkkujen unelma, jossa mehevä porkkanakakku kuorrutetaan hyvin paksulla kerroksella appelsiininmakuista tuorejuustoa. Kaksi kouluun lähdössä olevaa tyttöä uhisi vesi kielellä, kun kerroin heille aikeistani. He ovatkin lisäkseni ainoat tässä perheessä, jotka tuntevat suuria intohimoja tuota leivonnaista kohtaan. Kaikki miespuoliset henkilöt jättävät kakun rauhaan koodisanoilla "porkkanakakku" ja "tuorejuusto".
Tasapuolisuuden nimissä ei voi aina leipoa vain omia braavuurejaan, vaan vuoron perään teen "tilauksesta" tiikerikakkua, suklaakakkua, sokerikakkua, Pikkaraisen kaurapiirasta, mustikkapiirakkaa tai korvapuusteja.
Sen lisäksi leivontahaluiset lapset saavat olosuhteiden ja raaka-ainetilanteen salliessa leipoa mielin määrin.

Suolaiset piiraat olisivat herkullisia, mutta niille kertyy huomaamatta paljon hintaa, kun juustot alkaa olla kalliita. Ilman kunnon juustoarsenaalia ei viitsi suolaista piirakkaa edes ajatella.

Onhan se laipominen eri muodoissaan kehittävää myös pikkulapsille. Sosiaaliset taidot, mittaamisen alkeet, hienomotoriikka ja vaikka sun mitkä taidot kehittyy ihan huomaamatta. Mutta rehellisyyden nimissä meillä ei kukaan lapsista ole päässyt leipomaan noilla perusteilla. Kyllä se lähinnä on ollut huomion kiinnittämistä riehumisesta ja sotkemisesta johonkin hiljaiseen näpertelyyn tai sitten kyseessä on ollut ihan "äidin auttaminen": olen tehnyt liian suuren taikinan ja leivottuani siitä itse suurimman osan, jatkan muissa hommissani ja lapsi saa leipoa loput.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Monta synttärisankaria tänään

Menijöitä ja tulijoita on riittänyt koko viikoksi. Puhun taas "koko viikosta", kun tämä päivä on tuntunut niin perjantailta, että olin jo pakkaamassa perjantai-iltaisen kirjastoauton varalle palautettavien kirjojen kassia. Huomenna siis se perjantai vasta oikeasti on (jos nyt ette sattuisi muistamaan) ja minulla on täällä silloin kaksi reipasta yläasteelaista tekemässä taksvärkkityötä. Kerrankin saa käyttää lapsityövoimaa oikein luvan perästä.

Todella hyvän kohteen taksvärkkipäivän tuotolle oli Taivallahden peruskoulun oppilaskunnan hallitus tänä vuonna keksinytkin. Varat käytetään Keniassa, Lusoissa olevan koulun oppilaiden hyväksi. Koulussa ei ole vielä sähköjä ja hygieniakin on puutteellinen. Tuotolla tuetaan myös kouluruokailua. Kohde tulee suomalaiskoululaisille hyvin konkreettiseksi sen takia, että yksi Taivallahden koulun opettajista oli viime kesälomansa Lusoin koulussa ja menee sinne Tulevaisuudenjohtajat ry:n lähettämänä myös tulevana kesänä. Toivon todella, että mahdollisimman monelta taksvärkkityönantajalta löytyisi muutama euro ylimääräistä lahjoitettavaksi tällä kertaa.

Meidän Talouskoululainen lähti tänään mummolaan siivoamaan vattupuskia ja nurmikoita ja kuskaamaan polttopuita ala-aitasta latoon. Kyllähän sillä mummolla on mukavia hommia takataskussaan vaikka kuinka paljon, mutta tuossa oli tärkeimmät. Onneksi oli Kuopion Veli pyyhkäissyt myös mummolaan, jotta pääsi pelastamaan Joutsasta jatkoyhteyden missannutta Talouskoululaista.

Sen verran vilpoisia on täällä vielä yöt, että ei ole ollut toivoakaan tehdä salaattikylvöksiä. Herneviljelmä pääsi eilen "kuumimpaan" aikaan muutamaksi tunniksi aurinkoa paistattelemaan. Herne kun ei tykkää alle kymmen asteen kasvupaikasta ollenkaan, niin yöksi ei ole vielä voinut parvekkeelle jättää.
Niin onnistunut on tuo herneenversokokeilu ollut, että halkaisijaltaan 40-senttinen pönttö on pitänyt meidän perheen versonsyöjät ravittuina. Koko viikon olen miehen kanssa syönyt lounaaksi hernekeittoa, johon on lisätty reilu kourallinen tuoretta versoa. Ei siis ihme, että on ollut energinen olo. (Ne oli siis B- ja C-vitamiinit ja proteiini, mitä on herneenversossa moninkertaisesti enemmän kuin lehtisalaatissa.)

Meidän suvussa tämä huhtikuun 26. päivä on sellainen synnyinoikku. Isäni yksi sisar on syntynyt tänään, kuin myös Kuopion veljen vanhin tytär. Myös yksi minun veljistäni, ei kuitenkaan se Kuopion Veli, syntyi rapiat 30 vuotta sitten häikäisevän aurinkoisena sunnuntaiaamuna. Muistan vieläkin isäni ilmeen, kun hän astuu vanhan tuvan kynnyksen yli tultuaan kammarista soittamasta ja ilmoittaa onnesta hyristen: "no poekaha sielä on syntynä".
Muistan Lahja-mummon huojentuneen onnen ja hymyilevän kiitollisuuden ja kuinka hänen aamuaskareensa vaihtuvat ihmettelevään istumiseen ja ihasteluun.

Kaksi vuotta myöhemmin se pieni poika istui syöttötuolissa tuvan pöydän ääressä ja Sirkku-sisko yritti huidella ruokaa pojan suuhun. Pikkuveli jähmettyi jännityksestä aloilleen siskon rapsutellessa kynsillään pöydän alustaa ja hokien samalla:
- Täältä tulee rapsuhiiri, täältä tulee rapsuhiiri...
Mahtoikohan Pikkuveli koskaan nähdä painajaisia ruokapöydän alla pesivästä Rapsuhiirestä?

Minusta on aina ollut vähän nihkeätä toivottaa "onnea". Mitä onnella oikeastaan tekee?
Pikkuveljelle toivotan niin tänään, kuin kaikkina loppuinakin elämänsä päivinä, että saa olla Taivaan Isän kaikkinaisen huomion keskipisteenä. Ja koska Pikkuveli on yhtä Vaimonsa kanssa, se sama toivotus seuratkoon myös halauksenrakasta kälyäni.
Ja ne kaksi muuta sukumme päivänsankaria: siunatkoon Taivaan Isä runsaasti elämäänne kaikilla rikkauksillaan, armollaan ja lahjoillaan.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Arjen diplomatiaa ja naapurisopua

Nyt kun isää ei enää ole täällä, hän on mielessäni päivittäin. Tottahan hän oli mielessäni usein eläessäänkin, mutta ajatukseni isästä olivat silloin itsestäänselvyyksiä, tasaista lämmöntuntua.
Huomasin juuri asian, jota en oikeastaan ollut aikaisemmin edes pannut merkille: isälläni ei ollut vihamiehiä ja hän tuli toimeen kaikkien ihmisten kanssa. En myöskään muista hänen koskaan puhuneen pahasti tai ilkeästi kenellekään tai kenestäkään. Jos jonkun käytös oli selvästi sopimatonta, isäni kommentoi sitä kyllä selväsanaisesti, mutta ei koskaan loukaten tai vihamielisesti. Kaikki vaikeatkin asiat isäni hoiti rauhallisesti ja sävyisästi, sanansa sovitellen. Ehkä tuollainen johdonmukainen toimintatapa myös vaikutti sen, että isäni ei oikeastaan koskaan joutunut elämässään "vaikeuksiin", joita voi tulla eteen esimerkiksi epärehellisyyden takia.
Isäni antoi tuossakin asiassa hyvän ja varteenotettavan esimerkin.

Minä en ole yhtä taitava tulemaan toimeen hankalien ihmisluonteiden kanssa. Tosin pyrin välttämään ilkeästi puhumista, enkä halua tieten tahtoen loukata ketään.
Jotakin isäni luonteenlaadusta olen kai perinyt. Kun työskentelin vastavalmistuneena hoitajana, minulle luovutettiin aina muiden hoitajien yhteispäätöksellä "hankalien" potilaiden suihkutus- ja saunareissut. Varsinkin iäkkäillä henkilöillä voi joskus olla ajattelutapa, että liika peseytyminen on pahasta. Siitä, mikä on liikaa peseytymistä, onkin sitten hoitajilla ja potilailla täysin vastakkainen mielipide. Joillakin suihkuunmenon vastustaminen saattoi johtua niin yksinkertaisesta asiasta, että he kokivat suihkun jälkeen tulevan vilun pukuhuoneessa epämiellyttäväksi. Toisilla oli huoli pyykkiinjoutuvista vaatteistaan, tulevatko ne riittävän ajoissa pesulasta takaisin ja tulevatko ylipäänsä. Kun osasi  ottaa huomioon myös tällaiset syyt kieltäytyä pesullemenosta, reippaan iloinen päättäväisyys yleensä sai hangoittelijan lähtemään ja jopa nauttimaan pesuhetkestä.

Kun reilut 17 vuotta sitten muutimme tähän suureen kerrostaloon, jouduimme tekemisiin myös suuren naapurijoukon kanssa. Kun toista ei vielä tuntenut, saattoi kokea joidenkin puheet "hankalina". Otin alun perin tavakseni olla pahoittamatta mieltäni jonkun kitkerästä kommentista. Tietoisesti noudatin johdonmukaisen ystävällistä ja asiallista linjaa keskustellessani naapureiden kanssa. Jos joku esimerkiksi kuulteni sanoi jotakin harkitsematonta pihassa lapsilleni, en jäänyt asiaa muistelemaan, vaan seuraavan kerran henkilön tavatessani tervehdin häntä yhtä iloisesti kuin ennenkin.
Hyvin pian huomasin, että ne henkilöt, joiden kanssa alussa oli vaikea tulla toimeen ja jotka huomauttelivat milloin mistäkin asiasta, muuttuivat ystävällisiksi, huomaavaisiksi ja halusivat keskustella ja kysellä kuulumisia.

Kitkerien puheiden sietäminen ei kuitenkaan minun kohdallani tarkoittanut sitä, että olisin hyväksynyt perättömät syytteet tai moitteet. Perhe, jossa on paljon eri-ikäisiä lapsia, on luonnollisesti epäilyksenalaisena, jos rappukäytävässä rikkoutuu ikkuna illan tunteina. Kun tapahtuneen ajankohtana tiesin silloisen katraani olleen kokonaisuudessaan kodin seinien sisäpuolella viettämässä saunailtaa, oli minun helppo kieltää määrätietoisesti minuun kohdistuneet syytökset.
Vastaavasti kun yksi pojistani oli todistettavasti kirjoitellut avaimellaan ulko-oven pielen maalipintaan nimeään, tilasin siltä seisomalta talon huoltoyhtiöltä ovenpielien maalauksen.
Tosin työn maksamisen silloinen isännöitsijä minulta eväsi perustelemalla, että "kaikkien ovien pielet oli tarkoitus juuri maalata".

Ihmisluonteiden erilaisuus on suuri rikkaus kaupunkilaisella, jolla on 170 naapuriasunnossa liki 350 naapuria.
On levollista liikkua pihalla ja yhteisissä tiloissa, kun ei tarvitse vältellä tai kartella yhdenkään naapurin kohtaamista. Seitsemäntoista vuoden jälkeen ei talossa enää "hankalia" naapureita olekaan.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kärryytystä

Michael W. Smithin musiikki raikaa suloisesti kookosrasvantuoksuisessa keittiössämme. Kookosrasvan ällö haju tuli sadan munkin paistamisesta.
Ehdotin aamulla Saaralle, kun koululaiset olivat kaikonneet, että lähdettäisiin retkelle Lastentalon leikkipuistoon. Isikin olisi ehtinyt vielä mukaan ennen työhönlähtöä, mutta Saaraa laiskotti, eikä ehdotus ollut hänestä ollenkaan mukava.
Ainakin puoli vuotta olen suunnitellut munkinpaistourakkaa, mutta se on sellainen homma, että rohkeutta pitää kerätä ja olla puoli päivää ennustettavissa olevaa työrauhaa. Perinteisellä kaavalla homma taas sujui - eli juoksin kaupassa kolmeen kertaan, ennenkuin kaikki tarpeellinen oli kasassa. (Voisitko sinä kuvitella valuttavasi munkkeja vessapaperin päällä? Minä en, vaikka paperin materiaalissa ei olisi mitään eroa.) Juoksin siis hakemassa talouspaperia, lisää vehnäjauhoja ja sokeria ja onneksi löytyi ensimmäisestä kaupasta myös kananmunia.
Sitten huomasin, että on erittäin järkevää tehdä toinen taikina heti perään ja antaa sen kohota sillä aikaa, kun paistan ensimmäisiä. Koska munkeissa täytyy olla kardemummaa, juoksin vielä kerran kauppaan. Miestähän ei voi enää nykyään laittaa kauppa-asioille, koska hän hakee ostokset Utsjoen kirkonkylästä. (Isäni yksi ihana sanonta oli, jos joku viipyi asioillaan käsittämättömän kauan, että "Utsjoen  kirkonkylästäkö se nyt niitä män hakemaa...")
Saara ja isi ymmärsivät siis pysyä kaukana munkkitehtaasta, koska kuuman rasvakattilan ääreltä ei voi välillä käydä kelaamassa videota tai pilkkoa omenaa.

Mies lähti iltapäivällä tekemään 11-tuntista päivää. Eiliset lentokenttälinjat olivat tuntuneet todella työteolta: paljon matkustajia, outo reitti ja paljon englanninkielisiä kyselyjä matkustajilta. Mies oli kuitenkin tyytyväinen, että tuli opetelleeksi nuo kaksi uutta linjaa.
Tänään on vuorossa ihan rutiinilinjoja, joten pitkä päivä ei tunnu kuitenkaan raskaalta.

Kaisa-onnellinen pääsi yökylään parhaimman luokkakaverinsa luo suoraan koulusta. Hän oli jo koko eilisen niin onnellinen asiasta.
Huomenna 7-luokkalainen lähtee lyhyelle yhdenyön leirikoulumatkalle Siuntioon, loppuviikosta on kahdella koululaisella taksvärkkipäivä kotitöiden merkeissä ja torstaina Talouskoululainen pääsee mummolaan.

Hyvällä lykyllä saamme munkit syötyä ennen vappua.

"Kärryyttäminen" ei liity mitenkään kärryihin. Se on savon kieltä ja tarkoittaa kärventämistä, käryn tekemistä tai pitkäaikaista korventamista. Munkinpaisto oli "yhtä kärryytystä".

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Mitä sinunkin pitäisi tehdä

Naana "All You Need Is LOVE" -blogista kirjoitti eilen uskoontulostaan. Siitä sain ajatuksen, että pitääpä haastaa kaikki uskovat bloginpitäjät mukaan: kirjoita ja julkaise blogissasi, kuinka tulit uskoon.

Termi "tulla uskoon" tarkoittaa uskonratkaisua, kun ihminen pyytää Jumalalta syntejään anteeksi, haluaa antaa elämänsä Jumalalle ja tunnustaa Jeesuksen elämänsä Herraksi ja syntien sovittajaksi. Tarkemmat ohjeet löytyy Raamatusta. Jos aihe kiinnostaa enemmän, aika osuvasti myös Wikipedia kertoo hakusanalla "kristinusko", mistä on pääpiirteittäin kysymys.

Yhdeksänvuotiaana olin kristillisellä lasten kesäleirillä mukana. Leirillä oli päivittäin raamatunopetusta. Leirin ohjaajat olivat suurimmaksi osaksi tuttuja, mutta leirillä vasta sain kuulla tarkemmin, mitä heidän kohdallaan usko Jeesukseen käytännössä ja arkielämässä tarkoitti. Jumalan huolenpito ja rakkaus välittyi lapselle.

Elämäni lapsena oli onnellista ja huoletonta. Lapsuudet kesät olivat pelkkää auringonpaistetta tai sateessa uimapukusillaan pitkin pihaa juoksemista. Vanhempani ja kotonani asuvat isovanhempani rakastivat minua paljon. Koin olevani rakastettu ja tärkeä ja hyvä sellaisena, kuin olen. Itsetuntoni oli siis kohdallaan. Elämästäni ei puuttunut turvallisuutta eikä rakkautta.

Lastenleirin iltaohjelmaan kuului viimeiseksi illalla "rukouskokous". Osallistuminen siihen oli lapsilla vapaaehtoista. Yleensä kaikki lapset sinne halusivatkin tulla, ellei joku halunnut lähteä jo puoli yhdeksältä nukkumaan.
Rukouskokouksessa laulettiin, rukoiltiin ja siellä lapset saivat mennä huoliensa ja ajatustensa kanssa juttelemaan leirin ohjaajien ja opettajien kanssa. Sitä saattoi hyvin sanoa sielunhoidoksi.

Oli leirin ensimmäinen ilta ja rukouskokous. Kun tilaisuus alkoi, minua alkoi itkettää. Ilman mitään näkyvää syytä aloin itkeä, edes koti-ikävä ei silloin vaivannut, koska äitini oli leirillä mukana keittiötöissä. Itkin ja itkin koko tilaisuuden ajan ja sydäntäni ahdisti.
Seuraavana iltana tein päätöksen, että "sinne rukkouskokkoukseen en ainakaan lähe, kun siellä tulloo niin paha olo".
Jäin aittaan, mikä oli ryhmämme yöpymispaikkana, kun muut lähtivät rukouskokoukseen. Ja taas alkoivat kyyneleet valua, eikä niille näyttänyt tulevan loppua. Kovasti minun olisi tehnyt mieli kuitenkin mennä muiden joukkoon, mutta ylpeys ei antanut periksi.
Kolmantena iltana jäin heti iltateen jälkeen odottamaan rukouskokouksen alkua päärakennukseen.

Kun tilaisuus alkoi, minua ei enää itkettänyt. Jumala kuitenkin puhui minulle hyvin voimakkaasti. "Anna sovittaa itsesi Jumalan kanssa, päästä Jeesus sydämeesi asumaan".
Tilaisuuden johtajan sanat "kuka haluaisi tänä iltana antaa elämänsä Jeesukselle" saivat minut nostamaan käteni merkiksi.
Menin jonkun leirin aikuisen luo. Hän julisti minulle synnit anteeksi ja pyysi rukoilemaan perässään myös omalla suullani uskoni tunnustaen.

Sen illan jälkeen olen voinut sanoa: "olen uskossa, olen Jeesuksen oma, olen saanut syntini anteeksi, minulla on iankaikkinen elämä ja olen matkalla taivaaseen."

Kun leirin loppupuolella iltanuotiotilaisuudessa sain kertoa ratkaisustani muille leiriläisille, sanoin lopuksi:
- Jos koet, että Jumala kutsuu sinua ja sinun pitäisi tehdä oma ratkaisusi, niin kokeile Jeesusta.
37 vuotta myöhemmin suosittelen edelleen, että voithan "kokeilla Jeesusta". Anna Jumalalle mahdollisuus näyttää, mitä kaikkea Hän voi antaa elämääsi.
Usko Jeesukseen perustuu vapaaehtoisuuteen. Jos asia ei kiinnosta, en minäkään sitä sinulle tuputa. Jos olet vähänkin miettivällä kannalla, kannustan sinua puhumaan asiasta Jeesukselle. Hän tulee taatusti näyttämään sinulle, että on puheesi kuullut ja ottaa asiasi tosissaan. Raamatussa sanotaan: "joka minun luokseni tulee, sitä minä en heitä pois". (Joh.6:37)

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Turnauspäivä

Enpä ole ennen lauantaipäivää näin viettänytkään. Kaksi pikkupojistamme pelasi tänään Kirkko ja Kaupunki -sählyturnauksessa Hakaniemessä. Minun osuudekseni jäi poikien kuskaaminen. Pienemmän pelit olivat heti aamusta ja kun kävin hakemassa hänet mitali kaulassa kotiin, lähdin saattamaan toista poikaa omiin peleihinsä. Aamun pelaajapoika halusi ehdottomasti päästä katsomaan isoveljensä ottelut ja Kaisakin halusi lähteä mukaan. Kuinka ollakaan, peli olikin yllättävän jännittävä ja jäin ponnahtelemaan maalien tahdissa kentän sivupenkille.
Isi joutui lähtemään heti aamusta opettelemaan kahta lentokenttälinjaa, joita ei ole koskaan ajanut, mutta joita pääsee huomenna ajamaan. Monta kertaa pelien aikana ajattelin, kuinka olisi pitänyt isinkin nähdä noin upeat pelit.

Aamupelaajan viemisen jälkeen kävin Kaisan ja Saaran kanssa pikaisesti Kansainvälisen koulun kirppiksellä. Saaralla on selvästikin prinsessatavarat taakse jäänyttä elämää. Nyt olisi ollut tarjolla prinsessojen kampauspöytiä ja jos vaikka mitä tarvikkeita, mutta Saara teki kaupat hymyilevän teinipojan kanssa kahdesta konekivääristä - hintaan 2 euroa.
- Kyllä nyt on pojat kateellisia mulle, hän totesi kotimatkalla.
Onneksi Kaisa löysi muutaman pehmoeläimen, ettei ihan hukkareissu tullut hänen kohdaltaan.
Vähän tavanomaista hiljaisemmalta myynti tällä kertaa vaikutti.

Mitään ristiriitaa ei Saara näe siinä, että pihalle pyöräilemään lähtiessään hän asetti kaksi uutta pyssyään pyörän nukkekoriin sojottamaan.

Varsinaisena löytönä pidin euron maksanutta puista palapeliä, jossa on Amerikan kartta ja jokainen osavaltio erivärisenä palana.

Jos aamukahvin keittoa itselleni  ja ruuanhakureissua kaupasta ei lasketa, on siinä tämänpäiväiset kotityöni tähän mennessä. Äitini sanoi ennenvanhaan, kun joku asia oli päässyt retuperälle, että "se vettää retuva".
"Jonniiverra vettää retuva tänpäiväset huushollihommat. Mänen laettamaa saonan piäle ens töeksein."

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Keittiöapulainen pullapalkalla

Saaraa ei tarvitse houkutella leipomiskaveriksi. Isoveljen eilen hänelle ostama saippuakuplapurkki sai jäädä, kun vihjaisin pullataikinasta.
Puolen litran taikina on sellainen välipalapullille sopivan kokoinen, eikä koko päivä tuhraannu taikinan kääntämisessä. Saara on kovasti innostunut "piparipullista". Kaulin taikinasta levyn ja hän ottaa piparimuoteilla kuvioita. Sitten kun koululaiset kotiutuvat, leipoja jakelee anteliaasti tekemänsä pullat ja kaikki kehuvat niitä suureen ääneen. Harvemmin niitä riittää pakastettavaksi asti, mutta silloin ne onkin tarkasti valikoitujen vieraiden kahvipullia, jotka Saara itse mikrossa sulattaa ja vieraille tarjoaa.
Kardemumman tuoksuinen taikina on nousemassa ja leipuriapulainen tutkii sillä aikaa työkalukoreja ja mittailee varpaitaan.

Mummolaan piti soittaa ihan vain kysyäkseni, "sataako siellä, kun täällä sataa". Kangasniemellä ei satanut, eikä sadetta mummo edes toivonut, koska Kuopion Veli oli lähtenyt papan metsään. Lievää järkytystä äänessään mummo kertoi Veljen pölähtäneen eilen illalla moottoripyörällä pihaan ja vielä nuorempi tytär kyydissään. Hienohan kuulema se moottoripyörä on, mutta "ei itseään ja lastaan silti saisi palelluttaa".
Kummasti mummolla kuitenkin vieraat saa aikaan tarmoa ja toimintaa ja jopa siinä määrin, ettei oikein ehdi edes puhelimessa puhua.
Puhelinsoitto toimitti tehtävänsä ja tulin hyvälle mielelle, että äidillä on kaikki hyvin. Muistui mieleeni Lahja-mummo, isäni äiti, joka aika usein aloitti puhelun sanoilla "pit ruveta soittamaa, jotta kuulen sun iäneis".
Sanon vau! Milloin on sinulle ja minulle kukaan sanonut puhelimessa niin?! Missä ovat vanhat mummot, jotka soittavat ja ainoa asia on kuulla toisen ääni?

Meillä loppui salaatinosto. Herneet ovat kasvattaneet versoja jo leikattavaksi asti. Lisäämme niitä lautasillemme ja voileivän päälle. Parvekkeella on vielä niin kylmää ja tuulista, että olen pitänyt hernepyttyä keittiön pöydällä. Totesin, että muiden viljelyksien kylvö täytyy jättää myöhemmäksi, jotta ne voi heti jättää parvekkeelle.

Kiitos kaikille uusille (ja tutuillekin) kommentoijille edelliseen tekstiin liittyvistä ajatuksistanne. Kirjoittaja kokee onnistuneensa, jos teksti herättää ajatuksia laidasta laitaan.

Pullataikinan kohoamista malttamattomana odottava apulaiseni kyhnää käsipuolessa ja marisee:
- Miks sun pitää kirjottaa näitä juttuja...

HUOMIO helsinkiläiset ja lähiseutujen kirppistenkiertäjät:
Kansainvälisen koulun  "Monikansallinen Kirppis" on taas ensi lauantaina.
Osoite: Selkämerenkatu 11  (Ruoholahti)
Klo 9.00 - 11.30

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Uhkarohkea ostos

Bussikuljettajamieheni on koko yhteisen taipaleemme ajan vienyt töihin tekemäni eväät. Harvemmin työvuoro alkaa varikolta, jonka taukotilan jääkaappiin eväsnyssäkän voisi jättää ruokataukoa odottamaan. Useimmin eväät kulkee rahastuslaukussa jäisen vesipullon kylkeen pakattuina. Se, että eväät on rahojen kanssa samassa nahkalaukussa, on ajatuksena etova, mutta huolellisesti muoviin pakattuna eväiden hygieniavaatimukset kyllä täyttyy.
Tänään Citymarketissa käydessäni silmiini sattui Airamin 3,5dl:n täysteräksinen termospullo. Pullon koko näytti sopivalta rahastuslaukkua ajatellen.

Mies, jolle termospullon ostin, kertoi juuri eilen ajatelleen, miten mukava olisi päätepysäkillä hörppäistä kahvia omasta eväspullosta.
Esittelin pullon tekniikkaa miehelle. Siinä vaiheessa minulla alkoi herätä epäilyksiä ostokseni järkevyydestä. Pullon korkissa oli kaksi punaista nappia: toisesta korkin mekanismin saa lukkoon ja toisesta auki.
- Ai jaa, eikö sitä sitten kierretäkään tiukkaan kiinni...
"Jengat" ja "kierteet" ovat niitä asioita, joista on avioliittomme aikana saatu aikaan jupina jos toinenkin. Siis: mies kiertää kiinni ja niin perusteellisesti, että kyseinen kierrettävä on tyystin rikki sen jälkeen.

Toinen asia, mistä pidin perusteellisen oppitunnin, liittyi tavaroiden unohteluun ja säilyttämiseen omilla paikoillaan. Lyhykäisyydessään viestini oli, että kaksi kymppiä maksanutta termospulloa EI SAA unohtaa bussin ohjaamoon, eikä taukotilan pöydälle, eikä minnekään muualle, mihin sen kädestään voisi laskea.
- Minä tässä jo mietin, kuinka sitten mummolle korvaan sen, jos tuo pullo sattuu häviämään.

No niin. Suuri voitto on jo se, että tämän päivän työvuoron jälkeen mies tulee kotiin ja termospullo löytyy repusta. Kun vuosien mittaan olen nähnyt lukemattomien sateenvarjojen ja hansikkaiden, myös aurinkolasien "unohtuvan" milloin mistäkin kummallisesta syystä, niin termospullon tallessapysymiseen en oikein jaksa edes uskoa.
. . .
Kuinka termospullo muuttuikin yhdellä puhelinsoitolla kovin pikkuasiaksi. Mies soitti juuri työpaikalta. Tänään oli tullut yhden suuren kilpailutuskierroksen tulokset. Ennakkoarveluiden mukaan Helsingin Bussiliikenne oli hävinnyt kaikki kilpailussa olleet linjat. Tulos ruohonjuuritasolla tarkoittaa ruskeaa kirjekuorta 190 kuljettajalle. Ruskea kirjekuori tarkoittaa työsuhteen päättymistä. Reilun tuhannen kuljettajan joukosta lähtijöitä riittää laidasta laitaan. Vaikka linjat voittaneet yritykset lisätyövoimaa tarvitsevatkin, ei irtisanominen ja uuden työpaikan hankkiminen ole kenestäkään lystiä. Seuraavat kaksi viikkoa pitävät jännityksessä, kun postiluukku kolahtaa.
Mies sanoi, että varikolla oli mahdollisuus mitata oma verenpaineensa. Onpa tämän vuoden paras päivä verenpaineen tarkkailuun.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Toinen kerta toden sanoo, jos ei vielä ensimmäinen

Pappilan mummo pyöräytti Hyvän Mielen Haasteen minulle. Koska haaste tuli toistamiseen, tulee pohdintaan viisi uutta asiaa, joista tulee hyvä mieli.
Vaan eipä tuossa paljoa pohtimista taida tänä aamuna ollakaan: sunnuntaiaamu oikein pursuaa hyviä asioita.

AURINKO kurkkii iloisesti, allakka näyttää huhtikuun puoliväliä: talvi on selätetty! Olen kiitollinen ja hyvin onnellinen siitä, että syyskuussa leskeksi jäänyt Äitini selvisi vaiherikkaan talven yksin suuressa talossa. "Yksin" ei ole oikein todenmukainen ilmaisu - hänellä kävi paljon vieraita, joilla oli auttavat kädet ja jalat. Yksi kantoi pannuhuoneeseen puita, toinen ja kolmaskin toi pannuvalmiita kalafileitä, tiet lingottiin, kirkonkylään kuskattiin. Minun ei tarvinnut kertaakaan koko talven aikana täältä kolmen sadan kilometrin päästä kantaa huolta, kuinka äiti mahtaa selvitä.
Ensimmäinen hyvä mieli siis auringosta, keväästä ja Äidistä.

MIES tuli aamulla töistä kotiin. Huomaa oleelliset asiat: "on olemassa mies" ja "palaa töistä". Entäs jos kerran ei palaakaan?
Viime viikolla miehen työtoveri oli kuollut äkillisesti.
Hyvä mieli puolisosta, työstä ja levosta työn jälkeen.

UNI, kun sitä saa riittävästi, tuo hyvän mielen myös tänä aamuna.

EILEN LEIVOTTU RUISLEIPÄ tuoksuu täällä keittiössä vieläkin. Kiitollinen mieli, että leivän lisäksi on riittänyt pöytään muutakin.

PALJON RAKKAITA IHMISIÄ on olemassa. Pikkuveli ja sen Vaimo istuivat eilen hääpäivänsä vuosipäivän iltaa ja tarjosivat meille Ellen Svinhufvud- kakkua.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Konsertissa naapurissa

Lauantaiaamu alkoi kulttuuririennolla. Viidesluokkalaisemme oli mukana luokkansa ja konservatorion opiskelijoiden yhteisprojektissa. Saara ja Kaisa olivat kanssani yleisön joukossa ihastelemassa. Ihan liian harvoin tulee hyödynnettyä naapuritalon  konserttitarjontaa. Ainakaan matka ei pitäisi olla este: talomme kulmalta on Helsingin Konservatorion ulko-ovelle kymmenisen metriä.

Virkistävästä konsertista lähdin pikaisesti käymään Jätkäsaaren puolella Verkkokaupassa. Pari viikkoa sitten ostamistani kuulokearsenaalista yhdet kuulokkeet olivat menneet rikki niin, ettei toiselta puolelta kuulunut mitään.
Olen ollut hyvin laiska viemään luureja takuuhuoltoon, kun olen mieltänyt ne niin kulutustavaraksi. Viimeksi luureja ostaessani myyjä kehoitti käyttämään takuuajan hyödyksi.
Sain rikkimenneistä kuulokkeista hyvityskuitin. Kipaisin myymälän 24h-kioskiin ja sanoin myyjälle, että otan mitkä vain luurit, jotka nopeasti saa. (Bussin lähtöön oli 3 minuuttia ja seuraava lähtisi vasta reilun puolen tunnin kuluttua.)
Myyjä suositteli musiikin kuunteluun Koss Porta Pro 1-kuulokkeita. Verkkokauppa antaa tuotteelle kahden vuoden takuun ja lisäksi valmistaja ikuisen takuun. Eli: jos kuulokkeet menevät rikki, saat aina uudet tilalle.
Verkkokauppa.comissa ko. kuulokkeet maksoivat 26,90 ja ovat hyvin kelvolliset meidän käyttöön tietokoneelle ja lasten musiikkilaitteiden kuunteluun.
Olen viime vuosina ostanut kuulokkeita kassillisen vuodessa, joten elinikäinen takuu vaikuttaa siltä, että näitä luureja ostan jatkossakin.
(Kolmessa minuutissa ehdin tehdä ostokseni ja juosta bussille.)

Televisiosta tulee parhaillaan veteraanien halliyleisurheilun MM-kisat. Tehän tiedätte, että olen kovasti ihastunut vanhoihin pappoihin. Nuo kilpailut ovat kyllä urheilun aatelia.

Meillä tuoksuu pitkästä aikaa ruisleipä. Käytin tällä kertaa jauhoina ainoastaan Liperin myllyn luomuriihiruisjauhoja. Lapsuudessani riihitetystä rukiista tehtyä leipää sai ainoastaan isäni yhden siskon kotona. Salaa mielessäni aina toivoin, että he toisivat kyläillessään tuliaiseksi ruisleivän.
Riihitetty ruis on minulle yksi lapsuuden tuoksujen ja makujen parhaita muistoja.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Prinsessahurma haihtuu

Perheemme seitsemäs tytär ja kolmastoista lapsi on täällä blogissa tunnettu nimellä Tirtetta. Tuo lempinimi on hänen oma nimityksensä toiselta ikävuodelta, kun hän ilmoitti olevansa "isin Tirtetta" eli isin prinsessa.
Prinsessahurma on ilmennyt suurena mieltymyksenä kaikkeen kauniiseen ja pastelliväreihin. Kierrätyskeskukseen päästyään tyttö on kerännyt hyllyistä kaiken prinsessatavaran ja kauniit kengät. Taikasauvat, tyllimekot, kiiltokuvat, kruunut, tiarat ja korurasiat ovat olleet hänen aarteitaan. Haagan mummolla käydessään tyttö ihastui ruusukuvioituun, kannelliseen sokeriastiaan ja pyysi sen mummolta itselleen. Sokeriastia on nyt vaatekaapin ylälaatikossa muiden aarteiden joukossa.

Kevään edistymisen myötä Tirtetta on alkanut suuntautua uusille urille. Ensin hän kiinnostui pelaamaan konsolipelejä isoveljien kanssa, sittemmin häntä on alkanut kiinnostaa jääkiekko ja jos häneltä kysytään, mitä joukkuetta kannatat, saa suoran vastauksen:
- Olen Jokeri-fani.
Pihassa näyttää nyt olevan Tirtetalla paljon uusia kavereita viime kesään verrattuna. Kun eilen illalla menin hakemaan häntä sisälle, oli kaverina ekaluokkalainen naapurirapun poika, jonka potkulautaa Tirtetta oli saanut lainata. Pihasta löytyneen vappunaamarinkin oli poika auliisti lahjoittanut Tirtetalle.
Kun Tirtetta pujahtaa oven raosta sisälle, kaverina ollut poika toivottaa suloistakin suloisemmalla äänellä:
- Hei-hei Saara...

Koko talven on isin vapaapäiviä värittänyt uimahallireissut Tirtetan kanssa. Jos on kaksi vapaapäivää peräkkäin, toisena päivänä on menty Vuosaareen, toisena Itäkeskukseen. Eilen isi ja Tirtetta olivat Itäkeskuksen uimahallissa ja Tirtetta oli saavuttanut uimataidossaan yhden virstanpylvään: hän oli uinut ison altaan päästä päähän ilman apukellukkeita.
Isi kertoi, että Tirtetta ei ole uidessaan ollenkaan uhkarohkea tai varomaton. Kun hän suunnittelee uimaan lähtemistä, hän varmistaa, että altaan reuna tai isi on lähellä, että reitti on vapaa, eikä kukaan ole melskaamassa suunnitellulla uimaväylällä.

Jos uintireissut tekevät hyvää viisivuotiaalle, ylipainoiselle lonkkaleikatulle isälle ne vasta hyväksi onkin.
Koska isillä on vielä tänäänkin vapaapäivä, täällä Tirtetta pohtii, minkä uimapuvun ottaa tänään. Vuorossa on Vuosaaren uimahalli.
Minusta tuntuu, että Tirtetta-nimitys on aikansa elänyt. Tirtetan oikea nimi on Saara ja sen nimen on hänelle isi antanut. Kun puhun täällä Saarasta, on kyseessä nuorimmaisemme, ensi syksynä esikoulun aloittava entinen prinsessa.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Multapurkit ja mustarastas

Roskia viedessäni huomasin roskahuoneen lattialla kolme suurta muoviruukkua. Kaihoisasti niitä katselin ja kädessäkin kääntelin, mutta jätin paikoilleen. Sisälle tultuani virittelin lapsille ajatusta, josko kuitenkin yrittäisi kasvattaa parvekkeella vaikka salaattia. Olenhan tyrmännyt lähes joka kevät multasormien syyhyämisen sillä perusteella, että parvekkeelle tuleva kaupungin noki ja lika ei tunnu houkuttelevalta vihannesviljelmissä.
Iltapalaa syövien lasten päät nousivat, silmiin nousi innostus ja kaikki huudahtivat yhteen ääneen "joo, kasvatetaan vaan salaattia!"
Menin hakemaan ruukut, jotka joku oli hyljännyt tarpeettomina. Totesimme, että ovat vallan mainioita tarkoitukseemme. Edellinen käyttäjä oli jopa kaivertanut reiät ruukkujen pohjalle.
Äitini pyysi etsimään kaupasta keltaporkkanan siemeniä ja samalla otan siemeniä meidänkin viljelyksiä varten.

Ihmeekseni äiti kertoi muutama päivä sitten, ettei todellakaan aio tänä keväänä laittaa kasvimaata. Jotakin pientä omiin tarpeisiinsa; vähän perunaa, niitä keltaporkkanoita, ehkä salaattitarpeita. Monena keväänä olen varovaisesti yrittänyt saada hänet luopumaan perinteisestä tavastaan, joka syksyllä täyttää kellarin. Nyt äiti ihan omasta aloitteestaan oli valmis jättämään koko urakan.
Eihän kaikki kuitenkaan ole ihan varmaa vielä, sillä Talouskoululainen himoitsee kesästä mummolassa ja jos hän sinne heti kesäkuun alusta pääsee, on hänessä pitelemistä, ettei sorru hurjiin kylvöihin ja istutuksiin. Muutama päivä sitten mummolaan pystytetyt kangaspuut on kyllä hyvä vastalääke kasvimaakuumeeseen.

Roskahuoneelta kävellessäni paikallistin koko illan lauluansa raikaneen mustarastaan talomme katonreunalta. Se oli asettunut kuudennen kerroksen korkeuteen aivan rappumme kohdalle. Linnun laulupaikka oli niin korkealla, että laulu kuului talon takana olevalle parvekkeellemme ja koko sisäpihassa.
Kun hätistelin lapset nukkumaan, tulee hetken kuluttua kolmasluokkalainen (juuri se poika, joka kasvattaa kanssani kanoja mummolassa) keittiöön ja sanoo onnellisena:
- Se lintu laulaa pihassa niin kovasti, ettei pysty nukkumaan.
Avonaisen ikkunan raosta mustarastaan laulu kuului sisälle asti.

Asumme siis kilometrin päässä Helsingin ydinkeskustasta. Olemme kuulleet tänään lintujen laulua: päivällä lokit kaartelivat aurinkoisella taivaalla ja huutelivat kylmää kevättä. Illan mustarastas lauloi kylmästä piittaamatta ja sai laulullaan meidät hymyilemään.
Ja parvekkeelle taidetaan saada multapurkkeja.
Pitkä matka mummolan lintujen ja peltojen luo, mutta ikävän siedätyshoidosta käy nämä kaupunkilaisen köyhät korvikkeet.

Pääsiäisenkeleitä

Viime päivinä on useaan otteeseen puhuttu enkeleistä. Minun piti ihan kaivaa kirjahyllystä esille Iso Raamatun Tietosanakirja ja opiskella, mitä kaikkea Raamattu opettaa ja puhuu enkeleistä.
Enkeli merkitsee varsinaisesti lähettilästä. Sanaa käytetään sekä ihmislähettiläästä, että taivaallisista, ylimaallisista.
Kaikissa Raamatun kirjoissa, lukuunottamatta Esterin ja Ruutin kirjaa, sekä Johanneksen ja Jaakobin kirjettä, mainitaan enkelit.
Eivät vain ihmiset, vaan myös enkelit kuuluvat osana siihen Jumalan valtakuntaan, joka käsittää koko maailmankaikkeuden.
Enkelit ovat Jumalan sallimuksen välikappaleita ja huolehtivat niistä ja suojaavat niitä, jotka Häntä pelkäävät. Eräät raamatunkohdat näyttävät puhuvan sen puolesta, että jokainen ihminen on saanut suojelusenkelinsä. (Matt 18:10, Apt.12:15)
Enkelit seuraavat Jumalan pelastussuunnitelman täyttymistä maan päällä mitä suurimmalla mielenkiinnolla. Ne iloitsevat jokaisesta syntisestä, joka kääntyy.
Enkelien palvelustehtävät ovat moninaisia.
(Teksti on lainattu IRT osa 1.)

Lauantaina sain olla mukana saattamassa 102-vuotiasta Jumalan palvelijatarta iäisyysmatkalleen. Tuon poisnukkuneen Eva-tädin elämän esimerkkiä olen näinä päivinä vakavasti miettinyt. Hän eli koko elämänsä Jumalan kunniaksi ja jätti jälkipolville sellaisen mittaamattoman hengellisen perinnön, että meistä kukaan ei sen suuruutta pysty näkemään.
Monenlaiset palvelevat enkelit tulivat tutuksi myös Eva-tädille ja häntä viime vuodet hoitaneelle tyttärelleen.

Viime viikolla me saimme pienen hetken pitää enkeleitä vierainaimme. Toinen enkeleistä oli lukenut blogistani, että kaipaisimme suklaapäivää. Hän ehdotti enkelipuolisolleen, että "lähdetään viemään niille suklaata". Niin lähtivät Tukholmasta saakka, toivat kassillisen hyvää ja virkistivät myös mielemme. Eivät ehkä tienneet toimineensa enkeleinä.

Toissayönä enkeli varjeli mieheni, erään taksinkuljettajan ja täyden bussilastillisen matkustajia joutumasta vakavaan kolariin. Mannerheimintiellä täyttä bussilastia kuljettamassa oleva mieheni huomaa vierellä ajavan taksin koukkaavan silmänräpäyksessä bussin eteen ilman vilkkua, ilman mitään ennakkovaroitusta.
Yöllä kahden aikaan liikenne on onneksi hiljaista ja molemmat ajavat rajoitusten mukaan. Miehen tekemä äkkijarrutus pudottaa kuitenkin matkustajia penkeiltä ja moni kaatuu täpötäydessä yöbussissa. Mies kertoi, että välttääkseen vielä rajumman jarrutuksen, hän ohjaa bussin jalkakäytävälle, joka onneksi oli vapaa.
Taksin kuljettaja oli tapauksen jälkeen jotenkin sokissa, eikä ollut osannut antaa selitystä koukkaukselleen. Tilanteen vakavuus oli kyllä hänelle heti selvinnyt.
Mies kysyy matkustajilta, oliko kukaan loukkaantunut. Säikähtäneet ja pieniä mustelmia saaneet matkustajat kehottivat jatkamaan matkaa ja sanoivat kaiken olevan kunnossa.
Aamulla töistä kotiutunut mies vaikutti olevan aralla, nöyrällä ja kiitollisella mielellä. Hän myönsi, että paha onnettomuus oli hyvin lähellä.
Minä totesin miehelle, että " ei ne enkelivarjeluksentoivotukset töihin lähtiessä näköjään turhia olekaan".

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Sydämen hoitoa

Eiliseniltainen tilaisuus Lähetysseurakunnassa oli juuri niitä tilaisuuksia, joissa kuulija kokee tulevansa sisäisesti hoidetuksi. Niinkuin sielu, sydän, mieli, ajatukset, koko sisin olisi voideltu tuoksuvalla, hyväätekevällä öljyllä.

Vesa Pylvänäisen puheen johtoajatus ja viesti oli: Jumala on sinun olosuhteittesi Jumala.
Vertailukohtana puhuja käytti omaa elämäänsä, joka on ollut hitusen päässä kuolemaa viime syksynä.
Olosuhteemme elämässämme voi olla kauheimmillaan siinä pisteessä, että makaat sairaalan pedillä läheiset ympärilläsi ja hyvästelet heitä tietoisena siitä, että teillä ei ehkä ole enää yhteistä huomista aamua. Olosuhteesi voi olla sellainen henkinen umpikuja, että koet olevasi askeleen päässä romahtamista ja luovuttamista. Olosuhteesi voi olla taloudellinen ahdinko, jolloin erääntyvien laskujen pino on summaltaan viisinkertainen rahapäiväsi saldoon. Olosuhteesi voi olla avioliiton vaikeuksien kertymä, että päätät illalla kotiintultuasi ilmoittaa puolisollesi jatkavasi matkaa omaan suuntaasi.

Kun Jumala auttaa meitä elämän jokaisessa käänteessä, voi apu olla konkreettista asioiden muuttumista, paranemista tai "tapahtuvaa apua". Mutta kun Jumala on olosuhteittemme Jumala, Hän muuttaa mielenlaatuamme hyväksymään tilanteemme, antaa voimia ja viisautta vaikeuksista selviämiseen ja läpikäymiseen.
Kun eilen illalla Vesan puhetta tuosta aiheesta kuuntelin, tunsin suurta riemastumista ja tavallaan huojentumista siitä, että ei minun tarvitse odottaa mitään suuria kurssin muutoksia elämän suuriin kysymyksiin, vaan Jumalan tarjoama ratkaisu voikin olla mielenlaatu, jolla jatketaan tyytyväisenä ja vahvana eteenpäin ja elämässä olevat haasteet selvitetään.

Kokouksessa mukana olleella viisivuotiaalla oli selvästikin asiat kunnossa Jumalan kanssa. Vesan puheen alkusanat kuunneltuaan tyttö painoi päänsä syliini ja vaipui rauhalliseen uneen.
Lasten kaltaiseksi tuleminen on varmaan suurimmaksi osaksi sitä, että luottaa Taivaan Isän pitävän huolta kaikesta.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Kantoapua

Vessojen lattioita pestessäni ja rätti kourassa kontatessani tuli yhtäkkiä suuri ja kiitollinen olo. (Eipä siis ollut olosuhteista kiinni.)
Olin herännyt vaille viisi laittamaan miestä töihin ja uneliaisuus oli viedä tarmon ja ilon. Useinhan väsymyksen saa nitistettyä sitkeällä tekemisellä ja vessojenpesu on kyllä tekemistä ihan ruohonjuuritasolla. Varsinkin, jos tekee sen työn rätin kanssa. Mutta kesken työn tulvahtaa ilo ja kiitollisuus.
Sunnuntain saarnassa muistutettiin mm. Daavidin asenteesta, jolla hän kävi jättiläistä vastaan.
Nyt kesken arkisen työn tulee mieleeni kehoitus: "nitistä oma Goljattisi".

Lapset ovat terveitä, huhtikuun vuokra on saatu maksettua, eikä suurempia huolenaiheita nyt löydy, vaikka kuinka yrittäisi miettiä. Mitäpä tässä pilaamaan yhtä kallista elon päivää nihertämällä mieltään ajatuksella, että "enpä ole nukkunut tarpeeksi, tulisipa äkkiä ilta".

Tänään, vaikka ollaan tunnin kuluttua jo puolessa päivässä, aion ottaa jokaisesta tilanteesta vaarin. Saatan tavata uusia, mielenkiintoisia ihmisiä.
Ainakin Tirtetta ei halua tältä päivältä mitään muuta, kuin päästä leipomaan pullaa. Melska on tarjoutunut apulaiseksi.

Mielessäni on monia ystäviä ja sukulaisia. Lähettelen pieniä ajatuksenrukouksia Taivaan Isälle: "siunaa heitä!"
Monta tyttövauvaakin on syntynyt viimeisen viikon aikana. Olkoot niiden pienten tyttöjen omilla suojelusenkeleillä vahvat jalat, jotta pysyvät tyttöjen perässä, kun elämän pituinen taival alkaa.
Siunausta myös Tansanian maaperälle kotiutuneille.

Sinullakin voi olla elämässä meneillään asioita, joiden kantamiseen tarvitsisit apua. Rukouskantoapu toimii erinomaisesti myös blogin välityksellä, vaikkei Raamatussa puhuta blogeista mitään!

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Rukousvastauksen roudausta

Muutama viikko sitten joku lapsista sanoi:
- Täytyy ruveta rukoilemaan, että Taivaan Isä antaa meille uuden sohvan.
Edellinen, niin ikään rukousvastauksena saatu sohva, vaikka nahkaa olikin, oli jo kulunut niin puhki, ettei sille enää kehdannut vieraita pyytää istumaan.
Tänään sitten naisvoimalla kannoimme pihan toiselta puolelta naapurirapun toisesta kerroksesta meille uuden sohvan ja kaksi muhkeaa nojatuolia.
Sohvantarpeestamme tietämätön naapuri kysyi yhtenä päivänä, kelpaako meille ja tarvitsemmeko, kolmen istuttavaa plyyshisohvaa ja paria nojatuolia. Naapuri oli ostanut uuden kaluston, eikä ollut päässyt kolme vuotta vanhasta kalustosta eroon. Koska tiesin naapurin uskovan Jumalan ihmeisiin, kerroin hänelle ensimmäiseksi rukousaiheestamme ja heti samaan hengenvetoon sanoin, että kyllä todella sohva kelpaa, mutta minulla ei ole rahaa maksaa siitä.
- En minä rahaa haluaisikaan, kunhan vain pääsen eroon.
Tiesin myös, että naapurini koti on yksi siisteimmistä koskaan näkemistäni lapsiperheen kodeista, joten en epäröinyt hetkeäkään vastata myöntyvästi hänen kysymykseensä.
Tänään meidän perheen raavaat naiset kantoivat räntäsateessa pihan poikki kolmenistuttavan sohvan ja kaksi nojatuolia. Kun toimme sohvaa viimeiseksi, hyydyimme rappumme portaiden puoliväliin. Selkävaivaiset, väsyneet, kiireiset ja muuten haluttomat nuoret miehet joutuivat sitten säälistä tulemaan avuksi.  Eivät ilenneet jättää sohvaa ja naisväkeä rappuun, koska muuten olisi jäänyt iltaruokakin saamatta.

Pääsiäislauantaina on hautajaistilaisuus, johon minua on pyydetty laulamaan. Laulu, jota on toivottu, oli minulle tuntematon. Kellarissamme on ollut tallessa isältäni saatu kosketinsoitin (keyboard toiselta nimeltään, ei kuitenkaan mikään sähköpiano). Hain tänään soittimen keittiön pöydälle ja muistui elävästi mieleen, että olenpa joskus lintsannut ahkerasti musiikkiopiston säveltapailun ja musiikinteorian tunneilta. Uskomattoman työn takana on ottaa tolkkua helpoistakin nuoteista, eritoten, kun ei ole nuotinlukutaitoaan käyttänyt neljännesvuosisataan!
Onneksi opeteltava laulu on kuitenkin helpohko ja ehdimme vielä ennen hautajaistilaisuutta katsoa soitot ja laulun yhteen. Luultavasti laulu sujuu muutenkin viime sunnuntaita paremmin, kun seurakunnan flyygeli saadaan viritettyä ennen hautajaisia.

Huomenna on ohjelmaa koko päiväksi. Kun luovutan lapsenlapsen isälleen ennen neljää, kipaisen naapurin tädin luona lämmittämässä ruokaa ja sitten käyn Laajasalossa hakemassa Kaisan niiltä kauan odottamiltaan kaverisynttäreiltä. Mies laski, että enintään 45 minuuttia menee matkaan yhteen suuntaan, ellei tule viivytyksiä. Seitsemän pintaan aion olla kotikirkossa, koska Vesa Pylvänäinen Jyväskylästä on siellä puhumassa. Vesan blogin löydätte tuosta sivupalkista ja ne, jotka ovat hänen kirjoituksiaan seuranneet, tiedätte, että hyvin mielenkiintoisia ELÄMÄNvaiheita on hän saanut elää. Nimenomaan ELÄMÄNvaiheita, koska hän saa elää, vaikka lähellä viimeistä rajaa on joutunut/saanut sairauden myötä käydä.
Mieheni vaihtoi työvuoronsa aamuvuoroon, jotta pääsee tilaisuuteen. Monet tuttavatkin ovat kertoneet aikovansa tulla kuulemaan ja kokemaan.
Rukoillen menemme: rukoilemme Vesalle voimia ja enenevää terveyttä ja rukoilemme, että Jumala saisi Vesan kautta koskettaa.
(Tiistaina 3.4. klo 19   Helsingin Lähetysseurakunta, Iso Roobertinkatu 24)