Jotkut muistavat minun maininneen täällä, että olemme sinnitelleet sellaisen vuoteen kanssa, josta kylkeä kääntäessä romahtaa pohjalaudat lattialle. Muutenkin se sänky oli epäkäytännöllinen ja hankala ja aivan liian matala. Kuukausiin lonkkaleikkauksen jälkeen mies ei voinut nukkua siinä ollenkaan, koska ei olisi päässyt sängystä ylös.
Muutama kuukausi sitten sanoin miehelle, että alan rukoilla meille uutta sänkyä. Tässä yhteydessä voi mainita, että suuri osa huonekaluistamme on rukousvastauksina saatu. Rukousvastaus tarkoittaa sitä, että kerron Taivaan Isälle, mitä ja millaista tarvitsen, sitten alan rukoilla asian puolesta ja kiittää siitä, että vastaus on jo matkalla ja sitten Taivaan Isä järjestää asian.
Sängyn suhteen esitin toivomuksen, että se olisi hyvin tukeva ja saisi olla valkoinen.
Me saimme valkoisen, tukevan parisängyn ja eilen kasasimme sen miehen kanssa. Viime yön nukuimme tasaisella patjalla ja naulatut pohjalaudat pysyivät visusti paikoillaan, vaikka koko yön alitajuisesti pelkäsin, milloin pohja romahtaa.
Mistä se sänky sitten meille siunaantui? Eräs ystävämme lähetti (sängyntarpeestamme tietämättä) sähköpostiviestiä tuttavapiiriinsä, että heillä olisi varastossa joutenoleva parisänky, jonka tarvitseva voi noutaa pois. Vastasin viestiin, että jos sänky vielä on vapaana, meille kelpaa.
Sänky on kaunis. Äitini virkkaama pitsipeittokin pääsi vihdoin käyttöön. Eikä minun tarvitse enää hävetä olohuoneen nurkassa ollutta rotanpesää.
Kymmenen vuotta suurperhetarinaa: ensin Ruoholahden maisemissa ja kesästä 2015 jatkuen Kangasniemellä, kirjoittajan syntymäkotitilalla.
tiistai 26. helmikuuta 2013
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Hassuja vinkkejä
Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota, millainen kauha, lusikka tai otin laitetaan tarjoiluastioihin kullekin ruokalajille. Muistan, että ennen kiinalaisissa ravintoloissa riisikupissa oli soma posliininen lusikka, jolla sai kauhoa kerran jos toisenkin, että riisikeko oli omalla lautasella. Lusikka kuvasti hyvin riisin arvostusta kallisarvoisena ja suuritöisenä viljana.
Kaviaarikulhossa näytti olevan laivan buffetpöydässä pienen pieni lusikka.
Jostakin syystä otamme ruokaa tarkemmin arvioiden, jos tarjoiluastian otin on pienikokoinen. Kokeilepa seuraavan kerran lihakastikkeeseen pientä ja pyöreäpesäistä kauhaa. Kastike onkin yllättäen paljon riitoisampaa.
Sama periaate toimii myös kääntäen: jos haluat, että muusit, riisit tai pastat tulee aterialla kaikki syötyä, valitse tarjoiluastiaan mahdollisimman suuri kauha.
Lastenkutsuilla sama periaate toimii tiettyyn rajaan asti. Tosin lapsia ei voi yhtä hyvin huijata, kuin aikuisia. Lapsi tokaisee hyvin nopeasti suklaadippikulhon ääreltä:
- "Tässä on ihan liian pieni lusikka!"
Kaviaarikulhossa näytti olevan laivan buffetpöydässä pienen pieni lusikka.
Jostakin syystä otamme ruokaa tarkemmin arvioiden, jos tarjoiluastian otin on pienikokoinen. Kokeilepa seuraavan kerran lihakastikkeeseen pientä ja pyöreäpesäistä kauhaa. Kastike onkin yllättäen paljon riitoisampaa.
Sama periaate toimii myös kääntäen: jos haluat, että muusit, riisit tai pastat tulee aterialla kaikki syötyä, valitse tarjoiluastiaan mahdollisimman suuri kauha.
Lastenkutsuilla sama periaate toimii tiettyyn rajaan asti. Tosin lapsia ei voi yhtä hyvin huijata, kuin aikuisia. Lapsi tokaisee hyvin nopeasti suklaadippikulhon ääreltä:
- "Tässä on ihan liian pieni lusikka!"
lauantai 23. helmikuuta 2013
Kymmenen kassillista tavaraa ruokakaupasta
http://www.youtube.com/watch?v=FdsW8JzoQuc
Noita puhuttelevia videoita jaan teillekin katsottavaksi. "Pastorit" oli meidän nuorisolle tuttu - itse kuulin heitä äsken ensimmäistä kertaa. Mitä mieltä olette nuorten miesten sanomasta?
Puoli neljältä töistä tultuani seisoin kauppakassini kanssa kodin ulko-oven takana, kun puhelin soi. 23-vuotias poikani soittaa ja lausuu seuraavat sanat:
- Mis´sä oot? Tuu äkkiä kotiin.
Ei hänellä mitään hätää ollut, eikä kenelläkään muullakaan kotona. Mutta voi, miten äidin sydämessä tuntuu hyvältä vieläkin muistella tuota puhelua. Niin lempeällä äänellä äidille puhuttiin.
Mummon kuulumiset on pakko jakaa teillekin. Soitin nimittäin äidille aamulla ja äiti kertoi, että oli juuri siivonnut makuuhuoneensa ja vaihtanut lakanat sänkyynsä. Äidillähän on siis se kipsi vasemmassa jalassa.
Minä en tiedä, miten hän tuon oikein tekee.
Kyllä äidillä on siellä edelleen hyvät oltavat siinäkin suhteessa, että auttajia ja kuulumisien kyselijöitä riittää joka päivälle. Siitäkin on etua, että tuttavapiirissä on muutama lääkäri, jotka ohi ajaessaan käyvät kyselemässä vointia.
Lupaamiani mansikkalaatikoita on kyllä aikanaan luvassa kymmenille auttajille.
Iltapäivällä Anne-Mari kertoi fb-kaverin vinkanneen, että Asematunnelin Alepassa myydään kaikki tuotteet puoleen hintaan. Olin mukavasti päivänokosilla miehen kainalossa ja en ensi alkuun oikein innostunut asiasta, kun epäilin, että kauppa oli jo tyhjennetty tavarasta. Mies kuitenkin sai minut lähtemään ja hyvä oli, että laitoimme toimeksi. Puurotarpeita, leipää, maitoa ja pesuaineita on nyt joksikin aikaa.
Noita puhuttelevia videoita jaan teillekin katsottavaksi. "Pastorit" oli meidän nuorisolle tuttu - itse kuulin heitä äsken ensimmäistä kertaa. Mitä mieltä olette nuorten miesten sanomasta?
Puoli neljältä töistä tultuani seisoin kauppakassini kanssa kodin ulko-oven takana, kun puhelin soi. 23-vuotias poikani soittaa ja lausuu seuraavat sanat:
- Mis´sä oot? Tuu äkkiä kotiin.
Ei hänellä mitään hätää ollut, eikä kenelläkään muullakaan kotona. Mutta voi, miten äidin sydämessä tuntuu hyvältä vieläkin muistella tuota puhelua. Niin lempeällä äänellä äidille puhuttiin.
Mummon kuulumiset on pakko jakaa teillekin. Soitin nimittäin äidille aamulla ja äiti kertoi, että oli juuri siivonnut makuuhuoneensa ja vaihtanut lakanat sänkyynsä. Äidillähän on siis se kipsi vasemmassa jalassa.
Minä en tiedä, miten hän tuon oikein tekee.
Kyllä äidillä on siellä edelleen hyvät oltavat siinäkin suhteessa, että auttajia ja kuulumisien kyselijöitä riittää joka päivälle. Siitäkin on etua, että tuttavapiirissä on muutama lääkäri, jotka ohi ajaessaan käyvät kyselemässä vointia.
Lupaamiani mansikkalaatikoita on kyllä aikanaan luvassa kymmenille auttajille.
Iltapäivällä Anne-Mari kertoi fb-kaverin vinkanneen, että Asematunnelin Alepassa myydään kaikki tuotteet puoleen hintaan. Olin mukavasti päivänokosilla miehen kainalossa ja en ensi alkuun oikein innostunut asiasta, kun epäilin, että kauppa oli jo tyhjennetty tavarasta. Mies kuitenkin sai minut lähtemään ja hyvä oli, että laitoimme toimeksi. Puurotarpeita, leipää, maitoa ja pesuaineita on nyt joksikin aikaa.
Joh.3:16
Jos sinun on ollut vaikea ymmärtää, mitä Joh.3:16 tarkoittaa, tämä tarina auttaa ymmärtämisessä. Vaikka et osaisi englantia, videon katsottuasi tiedät, mitä on Isän Jumalan rakkaus.
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=BjSio8jur2Y
Me kaikki istumme matkustajina tuossa junassa.
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=BjSio8jur2Y
Me kaikki istumme matkustajina tuossa junassa.
perjantai 22. helmikuuta 2013
How Great Is Our God!
Psalmi 100:
"Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa!
Palvelkaa Herraa iloiten, tulkaa hänen kasvojensa eteen riemuiten.
Tietäkää, että Herra on Jumala.
Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme,
hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.
Tulkaa hänen portteihinsa kiittäen,
hänen esipihoihinsa ylistäen.
Kiittäkää häntä, ylistäkää hänen nimeään,
sillä Herra on hyvä.
Hänen armonsa pysyy ikuisesti
ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen."
Aika tuoda kiitosta Jumalallemme. Päivästä toiseen hänen armonsa on sama,
hänen uskollisuutensa kestää.
http://www.youtube.com/watch?v=GyGD3zH9Xvc
Linkistä klikkaamalla kuulet/näet yhden yli maan piirin soivan ylistyslaulun
Taivaan Isän suuruudesta.
. . .
Mieheni on tämän yön työssä. Kun me aamulla heräämme, hän tulee kotiin nukkumaan.
Hän soitti minulle äsken. Ja tätä hänelle toivotin:
"varjeluksen enkeli vartioimaan häntä, ilon enkeli tuomaan iloa, terveyden enkeli antamaan
terveyttä, voiman enkeli antamaan vahvuutta, rauhan enkeli tuomaan rauhan, kiitoksen
enkeli tuomaan kiitollisuutta."
"Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa!
Palvelkaa Herraa iloiten, tulkaa hänen kasvojensa eteen riemuiten.
Tietäkää, että Herra on Jumala.
Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme,
hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.
Tulkaa hänen portteihinsa kiittäen,
hänen esipihoihinsa ylistäen.
Kiittäkää häntä, ylistäkää hänen nimeään,
sillä Herra on hyvä.
Hänen armonsa pysyy ikuisesti
ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen."
Aika tuoda kiitosta Jumalallemme. Päivästä toiseen hänen armonsa on sama,
hänen uskollisuutensa kestää.
http://www.youtube.com/watch?v=GyGD3zH9Xvc
Linkistä klikkaamalla kuulet/näet yhden yli maan piirin soivan ylistyslaulun
Taivaan Isän suuruudesta.
. . .
Mieheni on tämän yön työssä. Kun me aamulla heräämme, hän tulee kotiin nukkumaan.
Hän soitti minulle äsken. Ja tätä hänelle toivotin:
"varjeluksen enkeli vartioimaan häntä, ilon enkeli tuomaan iloa, terveyden enkeli antamaan
terveyttä, voiman enkeli antamaan vahvuutta, rauhan enkeli tuomaan rauhan, kiitoksen
enkeli tuomaan kiitollisuutta."
Asutaan ahtaasti mutta aika mukavasti
Äiti Pohjois-Suomesta tervehti meitä joku aika sitten kommentillaan ja esitti juttutoiveita.
Asumisjärjestelyistämme olen kirjoittanut joskus aikaisemminkin, mutta koska ahtaus näyttää vain käyvän hurjemmaksi, voi olla ihan huojentavaa jakaa arkemme iloja teillekin.
Meitä asuu täällä isä, äiti, kaksi täysi-ikäistä poikaa ja kaksi täysi-ikäistä tyttöä, sekä neljä alaikäistä poikaa ja neljä alaikäistä tyttöä. Arvatkaa huviksenne, miksei meillä asu yhtään kissaa, koiraa taikka kanipupua.
Kotimme on Helsingin kaupungin vuokra-asunto, jossa on neliöitä tarkalleen 105,5. Siihen kuuluu neljä makuuhuonetta, olohuone, keittiö, sauna, wc ja wc-kylpyhuone. Puolentoista neliön suuruinen koppi on piirustuksissa nimeltään "kodinhoitohuone". Sinne mahtuu pesukone, pyykkikasa ja kierrätyspullopussi.
Yksi täysi-ikäisistä tytöistä asui omassa vuokra-asunnossa viime kesän, mutta vuokrasopimuksen umpeuduttua ei saanut mistään toista asuntoa ja muutti (onneksi) takaisin kotiin. Sanomme yhteen ääneen "onneksi", koska hirmuinen ikävä on sitä pesän poikasta, joka välillä käy pesän ulkopuolella.
Vääjäämättä on ero edessä poikueella, mutta haluamme näköjään pitkittää sitä mahdollisimman kauan. Anne-Marikin olisi saanut viime syksynä opiskelija-asunnon tunnin ajomatkan päästä kaupungin toiselta laidalta, mutta (onneksi) ei halunnut muuttaa niin kauas meistä.
Tällä hetkellä yhdellä vanhimmista pojista on asuntohakemus vetämässä, mutta suoranainen taivaan ihme on, jos hänelle asunto heltiää. Täydet pisteet hän saa hakemukselleen vanhempien luona asumisesta ja kotimme ahtaudesta, mutta niitä täyden pisteen hakemuksia kun on Helsingissä sadoittain.
Vuoden, kahden kuluttua viimeistään on edessä asunnon etsiminen niille Helsinkiin töihin ja opiskelemaan jääville nuorille, jotka eivät ole lähdössä Kangasniemelle ja jotka eivät siihen mennessä ole omaa asuntoa löytäneet. Vapailta markkinoilta löytyy mitä vain, kunhan on valmis neliöistään maksamaan.
Kohtuullisena pitävät monet tämän asuntomme nykyistä vuokraa, 1360e vesimaksuineen, kun ottaa huomioon asunnon sijainnin ja Helsingin yleisen vuokratason. Jollei perheessämme olisi useampaa työläistä osallistumassa vuokranmaksutalkoisiin, olisimme pulassa vuokran kanssa. Luonnollisesti tällaisen perheen asumiskustannuksia ei yhteiskunnan taholta tueta mitenkään, emmekä sitä odotakaan. Jos haluaa päästä pienemmillä asumismenoilla, voi valita vapaasti asuinpaikkansa toisin. Meille edelleen kodin sijainti liikenneyhteyksien ja koulujen puolesta on erinomainen. Kuinka monella perheenisällä on kahden minuutin työmatka, eikä tarvitse omaa autoa hyvien julkisten liikennejärjestelyjen takia? Se, minkä säästämme "autottomuudella", sijoitamme hyvällä paikalla asumiseen.
Se, miten neljätoista ihmistä jakautuu asumaan tähän huusholliin, on diplomaattisesti sanottuna sosiaalisten kontaktien päivittäistä hiomista. Kun lasten ikähaarukka on 6-23 vuotta ja joukossa on muutama teini-iän kanssa sinnittelevä nuori, niin väistämättä toisten huomioonottamista opiskellaan kotioloissa jatkuvasti.
Nyt kun työssäkäyviäkin on joka lähtöön, täytyy huomioida myös se, että aamulla kun toiset herää, saattaa yön töissä ollut poika tulla nukkumaan huoneeseensa, joka on keittiötä vastapäätä. Esimerkiksi tänään meillä ei imuroida eikä käytetä sähkövatkainta tästä tietystä syystä. Arvatkaapa, onko kuusivuotiaan suotavaa saada kiljumiskohtausta, jos isoveli erehtyy kiusaamaan.
Tähän sipisemiseen olemme muutenkin jo vuosien ajan tottuneet, kun isi on tehnyt pelkkää yötyötä.
Luonnollisesti ahtaus ja pitkin päivää nukkuvat työläiset vaikuttaa myös siihen, että vieraiden kutsuminen kylään on jäänyt aika vähiin. Kaiken lisäksi minua edelleen ahdistaa näyttää vieraille olohuoneesta tervehtivää pyykkivuorta, joka näyttää olevan ikuinen. Jos pesen neljä koneellista pyykkiä päivittäin ja saman verran valmistuu kuivaa pyykkiä jatkokäsittelyä varten, on tyhjät pyykkikorit aika utopinen tilanne.
Yhtenä päivänä joku löysi harvinaisen valokuvan, jossa Saara oli Risto-papan (edesmennyt isäni) sylissä vanhimman tyttäremme lakkiaispäivänä. Kuva on otettu keittiön pöydän ääressä ja kuvan taustana on mahtava vaatekasa.
Näistä vaatekasoista ja muista olosuhteista johtuen joudumme järjestämään lakkiaiset ja muut juhlat jossakin muualla.
Olohuoneessa nukkuu isän ja äidin lisäksi kolme lasta. Välillä tuntuu, ettei meillä muita huonekaluja olekaan kuin sänkyjä.
Ihmettelen niitä kahta suloista nuorta naista, jotka ovat käyneet meillä viime aikoina ja jotka ovat läheisissä väleissä kahden poikamme kanssa, etteivät he ole kotimme nähtyään heittäneet rukkasiaan naulaan. He ovat osoittaneet harvinaista sopeutuvaisuutta ja sitä samaista toisten huomioonottamista, kun ovat saaneet raivata vaatepinkkoja pois keittiönpenkiltä sopiakseen istumaan.
Asumisjärjestelyistämme olen kirjoittanut joskus aikaisemminkin, mutta koska ahtaus näyttää vain käyvän hurjemmaksi, voi olla ihan huojentavaa jakaa arkemme iloja teillekin.
Meitä asuu täällä isä, äiti, kaksi täysi-ikäistä poikaa ja kaksi täysi-ikäistä tyttöä, sekä neljä alaikäistä poikaa ja neljä alaikäistä tyttöä. Arvatkaa huviksenne, miksei meillä asu yhtään kissaa, koiraa taikka kanipupua.
Kotimme on Helsingin kaupungin vuokra-asunto, jossa on neliöitä tarkalleen 105,5. Siihen kuuluu neljä makuuhuonetta, olohuone, keittiö, sauna, wc ja wc-kylpyhuone. Puolentoista neliön suuruinen koppi on piirustuksissa nimeltään "kodinhoitohuone". Sinne mahtuu pesukone, pyykkikasa ja kierrätyspullopussi.
Yksi täysi-ikäisistä tytöistä asui omassa vuokra-asunnossa viime kesän, mutta vuokrasopimuksen umpeuduttua ei saanut mistään toista asuntoa ja muutti (onneksi) takaisin kotiin. Sanomme yhteen ääneen "onneksi", koska hirmuinen ikävä on sitä pesän poikasta, joka välillä käy pesän ulkopuolella.
Vääjäämättä on ero edessä poikueella, mutta haluamme näköjään pitkittää sitä mahdollisimman kauan. Anne-Marikin olisi saanut viime syksynä opiskelija-asunnon tunnin ajomatkan päästä kaupungin toiselta laidalta, mutta (onneksi) ei halunnut muuttaa niin kauas meistä.
Tällä hetkellä yhdellä vanhimmista pojista on asuntohakemus vetämässä, mutta suoranainen taivaan ihme on, jos hänelle asunto heltiää. Täydet pisteet hän saa hakemukselleen vanhempien luona asumisesta ja kotimme ahtaudesta, mutta niitä täyden pisteen hakemuksia kun on Helsingissä sadoittain.
Vuoden, kahden kuluttua viimeistään on edessä asunnon etsiminen niille Helsinkiin töihin ja opiskelemaan jääville nuorille, jotka eivät ole lähdössä Kangasniemelle ja jotka eivät siihen mennessä ole omaa asuntoa löytäneet. Vapailta markkinoilta löytyy mitä vain, kunhan on valmis neliöistään maksamaan.
Kohtuullisena pitävät monet tämän asuntomme nykyistä vuokraa, 1360e vesimaksuineen, kun ottaa huomioon asunnon sijainnin ja Helsingin yleisen vuokratason. Jollei perheessämme olisi useampaa työläistä osallistumassa vuokranmaksutalkoisiin, olisimme pulassa vuokran kanssa. Luonnollisesti tällaisen perheen asumiskustannuksia ei yhteiskunnan taholta tueta mitenkään, emmekä sitä odotakaan. Jos haluaa päästä pienemmillä asumismenoilla, voi valita vapaasti asuinpaikkansa toisin. Meille edelleen kodin sijainti liikenneyhteyksien ja koulujen puolesta on erinomainen. Kuinka monella perheenisällä on kahden minuutin työmatka, eikä tarvitse omaa autoa hyvien julkisten liikennejärjestelyjen takia? Se, minkä säästämme "autottomuudella", sijoitamme hyvällä paikalla asumiseen.
Se, miten neljätoista ihmistä jakautuu asumaan tähän huusholliin, on diplomaattisesti sanottuna sosiaalisten kontaktien päivittäistä hiomista. Kun lasten ikähaarukka on 6-23 vuotta ja joukossa on muutama teini-iän kanssa sinnittelevä nuori, niin väistämättä toisten huomioonottamista opiskellaan kotioloissa jatkuvasti.
Nyt kun työssäkäyviäkin on joka lähtöön, täytyy huomioida myös se, että aamulla kun toiset herää, saattaa yön töissä ollut poika tulla nukkumaan huoneeseensa, joka on keittiötä vastapäätä. Esimerkiksi tänään meillä ei imuroida eikä käytetä sähkövatkainta tästä tietystä syystä. Arvatkaapa, onko kuusivuotiaan suotavaa saada kiljumiskohtausta, jos isoveli erehtyy kiusaamaan.
Tähän sipisemiseen olemme muutenkin jo vuosien ajan tottuneet, kun isi on tehnyt pelkkää yötyötä.
Luonnollisesti ahtaus ja pitkin päivää nukkuvat työläiset vaikuttaa myös siihen, että vieraiden kutsuminen kylään on jäänyt aika vähiin. Kaiken lisäksi minua edelleen ahdistaa näyttää vieraille olohuoneesta tervehtivää pyykkivuorta, joka näyttää olevan ikuinen. Jos pesen neljä koneellista pyykkiä päivittäin ja saman verran valmistuu kuivaa pyykkiä jatkokäsittelyä varten, on tyhjät pyykkikorit aika utopinen tilanne.
Yhtenä päivänä joku löysi harvinaisen valokuvan, jossa Saara oli Risto-papan (edesmennyt isäni) sylissä vanhimman tyttäremme lakkiaispäivänä. Kuva on otettu keittiön pöydän ääressä ja kuvan taustana on mahtava vaatekasa.
Näistä vaatekasoista ja muista olosuhteista johtuen joudumme järjestämään lakkiaiset ja muut juhlat jossakin muualla.
Olohuoneessa nukkuu isän ja äidin lisäksi kolme lasta. Välillä tuntuu, ettei meillä muita huonekaluja olekaan kuin sänkyjä.
Ihmettelen niitä kahta suloista nuorta naista, jotka ovat käyneet meillä viime aikoina ja jotka ovat läheisissä väleissä kahden poikamme kanssa, etteivät he ole kotimme nähtyään heittäneet rukkasiaan naulaan. He ovat osoittaneet harvinaista sopeutuvaisuutta ja sitä samaista toisten huomioonottamista, kun ovat saaneet raivata vaatepinkkoja pois keittiönpenkiltä sopiakseen istumaan.
torstai 21. helmikuuta 2013
Halvan ruuan aika ohitse?
Perheenäitien keskusteluaiheiden kestosuosikki on ruuan hinta ja sen vaihtelut. Valitettavasti hintavaihtelut ovat viime aikoina olleet hyvin yksitoikkoisia: suunta on ollut itsepäisesti ylöspäin.
Jos perheen tulot ovat säilyneet ennallaan, eikä säästökohteita ole etsitty muualta, haukkaa ruokamenot jatkuvasti suuremman ja suuremman osuuden. Itse olen huomannut sen selvimmin siinä, että kaappientyhjennyspäivien aikaan ei päivän pakollisiin ruokaostoksiin riitä enää se nihkeä kaksikymppinen, vaan ihan peruselintarvikkeisiin hupenee tuplasti enemmän.
Esimerkiksi tänään ostoslistallani oli perunat, porkkanat, voi, maito, leipä ja 800g jauhelihaa ja ostosten yhteissumma oli 37e.
Jos olen jo vuosikaudet ollut erittäin "niuho" ruuanlaittaja, niin nykyään edullisesta ruuanlaitosta tehdään jo improvisaatiotaidetta.
Joku aika sitten sain oivan vinkin täysin tuntemattomalta henkilöltä kaupan vihannesosastolla. Tarjousomenia siinä valikoidessamme ja hintoja päivitellessämme iäkkäämpi nainen sanoi ostavansa nykyään vain tarjoustuotteita.
Tuota ideaa olen mielessäni pyöritellyt ja alkanut yhä enemmän noudattaa samaa periaatetta. Toki perusasiat, kuten maito, leipä, voi ja perunat täytyy joka tapauksessa ostaa. Mutta lähes kaiken muun voi ostaa tarjousten mukaan. Jos aikaa riittää, voi tarjoukset käydä poimimassa toisestakin kaupasta, mutta nykyään omassa ruokakaupassani löytyy tarjouksia joka osastolta.
Kun jotakin perusraaka-ainetta on hyvässä tarjouksessa ja kotoa löytyy tilaa ja tuote säilyy hyvin, kannattaa ilman muuta ostaa varastoon.
Totuttuun tapaan olen jättänyt sydäntalven ajaksi ulkomaisten hedelmien ostamisen lähes kokonaan. Jos tarjoushinta on euron kilolta, kannattaa tilaisuus hyödyntää. Tarkkana kannattaa kuitenkin olla, ettei haksahda ostamaan raakoja kiivejä, jotka pilaantuvat ennen kypsymistään.
Kun viimeksi S-marketissa myytiin suuria, hiukan happamia omenia 0,99e/kg, ostin niitä kylmiöön varastoon useamman kilon. Säilykepunajuuren kanssa karkeaksi raastettuna omenista saa ruuan lisukkeen, jota itse tykkään syödä ihan välipalaksikin.
Ennen suomalaisten ruokapöydässä pääsi kunniaan juurekset, marjat ja viljatuotteet. Väitän, että vanhoihin aikoihin palataan hyvin pian ruuan hinnan jatkaessa nousuaan. Kotiruoka, joka valmistetaan edullisista, ravintorikkaista raaka-aineista, nousee uuteen suosioon, kun perheiden ruokalaskut alkaa hirvittää. Suuntaus ei ole ollenkaan huono siinä mielessä, että peruna, porkkana, lanttu, punajuuri ja kaali ovat monipuolisia ja edelleen kohtuuhintaisia. Taloudellinen hyvinvointi on vain tuonut tarjolle raaka-aineita, joita ei välttämättä monipuoliseen suomalaiseen ruokaan tarvita.
Lopuksi perheemme viime viikkojen hittiherkut, joita edullisempia ruokia on vaikea löytää.
Tee paksu ruskeakastikepohjainen jauhelihakastike. Tee kolminkertainen määrä kastikkeeseen nähden perunamuussia jauhoisista perunoista. Käytä muussiin voita ja täysmaitoa.
Laita uunivuokan pohjalle ensin kastiketta ja päälle muussia. Paista 200 asteessa puolisen tuntia, kunnes pinta saa väriä. Uuninpesulta vältyt, kun laitat vuokan uunipellille leivinpaperin päälle. Ruoka nimittäin kuohuu jonkin verran.
Punajuuriomenaraaste on mehevä lisä uunimuussille.
Sopii hyvin myös eväsruuaksi, koska maku vain paranee uudelleenlämmitettäessä.
Helpot sämpylät tehdään neljästä desistä löysää kaurapuuroa, 2dl hirssihiutaleita, 2dl ruisrouhetta, pala hiivaa, 3 tl suolaa, 1dl rypsiöljyä, 5dl vettä ja vehnäjauhoja.
Liota hiiva veteen, lisää muut ainekset ja lisää vehnäjauhoja muutama desi juuri sen verran, että taikina on löysää puuroa. Anna taikinan kohota tunti. Nosta kahdella ruokalusikalla kekoja pellille leivinpaperin päälle ja anna vielä nousta hetki. Paista 225 asteessa vaalean ruskeiksi.
Sämpylöiden erikoisuus on rapea pinta ja erikoisen pehmeä sisus. Sämpylät säilyvät hyvänmakuisina kulhossa liinalla peitettyinä seuraavaan päivään. Muutoin pakasta ylimääräiset.
Jos pakasteestasi löytyy marjoja, vanhanajan marjarahka maistuu myös rahkanvihaajille, kun sekaan laitetaan reilusti kuohukermaa.
500g maustamatonta rahkaa, 4dl kuohukermaa, vaniljasokeria, sokeria, marjoja (ja hilloa).
Vatkaa kerma sokereiden kanssa löysäksi vaahdoksi, lisää rahka ja vatkaa sekaisin. Lisää marjoja makusi mukaan.
Tämänpäiväisessä rahkassamme oli mansikoiden ja mustikoiden lisäksi puolukka-marja-aroniahilloa.
Happamia marjoja käyttäessäsi esimerkiksi makea mansikkahillo tasoittaa happamuutta.
Loppulausetta miettiessäni Anne-Mari mainitsi tuossa vieressä, että "Cittarissa myydään meksikolaisia karhunvadelmia". Vaikka pakasteestani löytyy kangasniemeläisiä karhunvadelmia, voisin ne vallan mainiosti korvata ihan supisuomalaisilla puolukoillakin. Kysehän on aika pitkälti siitä, millä haluamme vatsamme täyttää ja nälkämme tyydyttää.
Jos perheen tulot ovat säilyneet ennallaan, eikä säästökohteita ole etsitty muualta, haukkaa ruokamenot jatkuvasti suuremman ja suuremman osuuden. Itse olen huomannut sen selvimmin siinä, että kaappientyhjennyspäivien aikaan ei päivän pakollisiin ruokaostoksiin riitä enää se nihkeä kaksikymppinen, vaan ihan peruselintarvikkeisiin hupenee tuplasti enemmän.
Esimerkiksi tänään ostoslistallani oli perunat, porkkanat, voi, maito, leipä ja 800g jauhelihaa ja ostosten yhteissumma oli 37e.
Jos olen jo vuosikaudet ollut erittäin "niuho" ruuanlaittaja, niin nykyään edullisesta ruuanlaitosta tehdään jo improvisaatiotaidetta.
Joku aika sitten sain oivan vinkin täysin tuntemattomalta henkilöltä kaupan vihannesosastolla. Tarjousomenia siinä valikoidessamme ja hintoja päivitellessämme iäkkäämpi nainen sanoi ostavansa nykyään vain tarjoustuotteita.
Tuota ideaa olen mielessäni pyöritellyt ja alkanut yhä enemmän noudattaa samaa periaatetta. Toki perusasiat, kuten maito, leipä, voi ja perunat täytyy joka tapauksessa ostaa. Mutta lähes kaiken muun voi ostaa tarjousten mukaan. Jos aikaa riittää, voi tarjoukset käydä poimimassa toisestakin kaupasta, mutta nykyään omassa ruokakaupassani löytyy tarjouksia joka osastolta.
Kun jotakin perusraaka-ainetta on hyvässä tarjouksessa ja kotoa löytyy tilaa ja tuote säilyy hyvin, kannattaa ilman muuta ostaa varastoon.
Totuttuun tapaan olen jättänyt sydäntalven ajaksi ulkomaisten hedelmien ostamisen lähes kokonaan. Jos tarjoushinta on euron kilolta, kannattaa tilaisuus hyödyntää. Tarkkana kannattaa kuitenkin olla, ettei haksahda ostamaan raakoja kiivejä, jotka pilaantuvat ennen kypsymistään.
Kun viimeksi S-marketissa myytiin suuria, hiukan happamia omenia 0,99e/kg, ostin niitä kylmiöön varastoon useamman kilon. Säilykepunajuuren kanssa karkeaksi raastettuna omenista saa ruuan lisukkeen, jota itse tykkään syödä ihan välipalaksikin.
Ennen suomalaisten ruokapöydässä pääsi kunniaan juurekset, marjat ja viljatuotteet. Väitän, että vanhoihin aikoihin palataan hyvin pian ruuan hinnan jatkaessa nousuaan. Kotiruoka, joka valmistetaan edullisista, ravintorikkaista raaka-aineista, nousee uuteen suosioon, kun perheiden ruokalaskut alkaa hirvittää. Suuntaus ei ole ollenkaan huono siinä mielessä, että peruna, porkkana, lanttu, punajuuri ja kaali ovat monipuolisia ja edelleen kohtuuhintaisia. Taloudellinen hyvinvointi on vain tuonut tarjolle raaka-aineita, joita ei välttämättä monipuoliseen suomalaiseen ruokaan tarvita.
Lopuksi perheemme viime viikkojen hittiherkut, joita edullisempia ruokia on vaikea löytää.
Tee paksu ruskeakastikepohjainen jauhelihakastike. Tee kolminkertainen määrä kastikkeeseen nähden perunamuussia jauhoisista perunoista. Käytä muussiin voita ja täysmaitoa.
Laita uunivuokan pohjalle ensin kastiketta ja päälle muussia. Paista 200 asteessa puolisen tuntia, kunnes pinta saa väriä. Uuninpesulta vältyt, kun laitat vuokan uunipellille leivinpaperin päälle. Ruoka nimittäin kuohuu jonkin verran.
Punajuuriomenaraaste on mehevä lisä uunimuussille.
Sopii hyvin myös eväsruuaksi, koska maku vain paranee uudelleenlämmitettäessä.
Helpot sämpylät tehdään neljästä desistä löysää kaurapuuroa, 2dl hirssihiutaleita, 2dl ruisrouhetta, pala hiivaa, 3 tl suolaa, 1dl rypsiöljyä, 5dl vettä ja vehnäjauhoja.
Liota hiiva veteen, lisää muut ainekset ja lisää vehnäjauhoja muutama desi juuri sen verran, että taikina on löysää puuroa. Anna taikinan kohota tunti. Nosta kahdella ruokalusikalla kekoja pellille leivinpaperin päälle ja anna vielä nousta hetki. Paista 225 asteessa vaalean ruskeiksi.
Sämpylöiden erikoisuus on rapea pinta ja erikoisen pehmeä sisus. Sämpylät säilyvät hyvänmakuisina kulhossa liinalla peitettyinä seuraavaan päivään. Muutoin pakasta ylimääräiset.
Jos pakasteestasi löytyy marjoja, vanhanajan marjarahka maistuu myös rahkanvihaajille, kun sekaan laitetaan reilusti kuohukermaa.
500g maustamatonta rahkaa, 4dl kuohukermaa, vaniljasokeria, sokeria, marjoja (ja hilloa).
Vatkaa kerma sokereiden kanssa löysäksi vaahdoksi, lisää rahka ja vatkaa sekaisin. Lisää marjoja makusi mukaan.
Tämänpäiväisessä rahkassamme oli mansikoiden ja mustikoiden lisäksi puolukka-marja-aroniahilloa.
Happamia marjoja käyttäessäsi esimerkiksi makea mansikkahillo tasoittaa happamuutta.
Loppulausetta miettiessäni Anne-Mari mainitsi tuossa vieressä, että "Cittarissa myydään meksikolaisia karhunvadelmia". Vaikka pakasteestani löytyy kangasniemeläisiä karhunvadelmia, voisin ne vallan mainiosti korvata ihan supisuomalaisilla puolukoillakin. Kysehän on aika pitkälti siitä, millä haluamme vatsamme täyttää ja nälkämme tyydyttää.
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
Vanhanajan palvelua Kutemajärven Talouskaupassa
Kuten olette huomanneet, intoilen aina milloin mistäkin asiasta. Tästä asiasta olen intoillut ennenkin, mutta en tarpeeksi, ottaen huomioon asian tärkeyden.
Keskiviikko on äidilläni myymäläautopäivä. Nyt kun äiti on jalkapuolen asemassa, ruokakaupan tulo ladon taakse on enemmän kuin merkittävä asia. Jos myymäläautoa ei olisi, äidin avuliaat auttajat, jotka jo muutenkin ovat aika helteessä, joutuisivat kuskaamaan hänelle vielä ruokatarpeetkin. Kirkonkylän ruokakauppoihin on 14 kilometrin matka. Kauppa-autolle matkaa tulee kodin ulko-ovelta 20 metriä.
Nyt kun äiti kulkee kotona pyörätuolin tai kyynärsauvojen kanssa, myymäläautossa asiointi sujuu seuraavasti:
äiti kirjoittaa hyvissä ajoin kauppalapun valmiiksi. Keskiviikkoaamuna myymäläauton kuljettaja peruuttaa autonsa mummolan ladon taakse, kipaisee sitten hakemaan sisältä mummon kauppalapun ja maksuvälineen, noutaa autosta pyydetyt tavarat, suorittaa maksun ja juoksuttaa tavarat mummon keittiön pöydälle. Avuliaisuus ei loppuisi vielä siihen - tavarat laitettaisiin myös jääkaappiin. Äiti kyllä aikansa kuluksi kieputtelee pyörätuolia keittiössä ja laittaa ostokset itse paikoilleen.
Mitä sanotte? Me pääkaupunkiseutulaiset olemme tottuneet näkemään ruokakauppojen "avuliaita" ilmoituksia, joissa mainostetaan ostosten kotiinkuljetusta. Nykyinen palvelumaksu tuosta ilosta alkaa olla viidentoista euron luokkaa.
Juttelin äidin kanssa puhelimessa asiasta ja hän ilmaisi suuren tyytyväisyytensä Kutemajärven Talouskaupan tarjoamiin palveluihin. Totesin, että kun reilun kahden vuoden kuluttua ostan perheemme ruokatarpeet Kangasniemeltä, täytyy tarkkaan laskea, mitä ostoskori maksaa 14 kilometrin päästä omalla autolla noudettuna ja mitä ladon taakse tulevasta myymäläautosta ostettuna. Minä lasken aina myös ruokakauppareissuun käyttämälleni ajalle hinnan. Toivon todella, että myymäläauto saisi laajojen kansanjoukkojen tuen taakseen ja toiminnalla voitaisiin hyväntekeväisyyden lisäksi tehdä myös rutkasti voittoa. Silloin pystytään toimintaa myös kehittämään ja pitämään kalusto hyvässä kunnossa. Eikä ollenkaan olisi pahitteeksi, vaikka hommaa pyörittävät saisivat työstään kohtuullista palkkaakin.
Pitäkääpä, kangasniemeläiset ja mikkeliläiset, kauppa-autot hengissä! "Kunhan keretään", tulemme talkoisiin mukaan näillä näkymin 10 hengen perheen voimin.
Keskiviikko on äidilläni myymäläautopäivä. Nyt kun äiti on jalkapuolen asemassa, ruokakaupan tulo ladon taakse on enemmän kuin merkittävä asia. Jos myymäläautoa ei olisi, äidin avuliaat auttajat, jotka jo muutenkin ovat aika helteessä, joutuisivat kuskaamaan hänelle vielä ruokatarpeetkin. Kirkonkylän ruokakauppoihin on 14 kilometrin matka. Kauppa-autolle matkaa tulee kodin ulko-ovelta 20 metriä.
Nyt kun äiti kulkee kotona pyörätuolin tai kyynärsauvojen kanssa, myymäläautossa asiointi sujuu seuraavasti:
äiti kirjoittaa hyvissä ajoin kauppalapun valmiiksi. Keskiviikkoaamuna myymäläauton kuljettaja peruuttaa autonsa mummolan ladon taakse, kipaisee sitten hakemaan sisältä mummon kauppalapun ja maksuvälineen, noutaa autosta pyydetyt tavarat, suorittaa maksun ja juoksuttaa tavarat mummon keittiön pöydälle. Avuliaisuus ei loppuisi vielä siihen - tavarat laitettaisiin myös jääkaappiin. Äiti kyllä aikansa kuluksi kieputtelee pyörätuolia keittiössä ja laittaa ostokset itse paikoilleen.
Mitä sanotte? Me pääkaupunkiseutulaiset olemme tottuneet näkemään ruokakauppojen "avuliaita" ilmoituksia, joissa mainostetaan ostosten kotiinkuljetusta. Nykyinen palvelumaksu tuosta ilosta alkaa olla viidentoista euron luokkaa.
Juttelin äidin kanssa puhelimessa asiasta ja hän ilmaisi suuren tyytyväisyytensä Kutemajärven Talouskaupan tarjoamiin palveluihin. Totesin, että kun reilun kahden vuoden kuluttua ostan perheemme ruokatarpeet Kangasniemeltä, täytyy tarkkaan laskea, mitä ostoskori maksaa 14 kilometrin päästä omalla autolla noudettuna ja mitä ladon taakse tulevasta myymäläautosta ostettuna. Minä lasken aina myös ruokakauppareissuun käyttämälleni ajalle hinnan. Toivon todella, että myymäläauto saisi laajojen kansanjoukkojen tuen taakseen ja toiminnalla voitaisiin hyväntekeväisyyden lisäksi tehdä myös rutkasti voittoa. Silloin pystytään toimintaa myös kehittämään ja pitämään kalusto hyvässä kunnossa. Eikä ollenkaan olisi pahitteeksi, vaikka hommaa pyörittävät saisivat työstään kohtuullista palkkaakin.
Pitäkääpä, kangasniemeläiset ja mikkeliläiset, kauppa-autot hengissä! "Kunhan keretään", tulemme talkoisiin mukaan näillä näkymin 10 hengen perheen voimin.
tiistai 19. helmikuuta 2013
Opiskelijoiden työnteosta rangaistaan
Päivän uutisotsikoista nousi ykkösjutuksi kansanedustaja Timo Heinosen puheenvuoro opiskelijoiden tulorajojen kokonaan poistamisesta.
Nythän Suomessa opintotukea saavat opiskelijat voivat tienata kuukaudessa 660 euroa ja kuukausina, jolloin eivät tukea nosta, 1970e. Jos opiskelija saa opintotukea yhdeksältä kuukaudelta, saa koko vuoden tulot olla enintään 11850e. Jos tulorajat ylittyvät, Kela perii jälkikäteen opintotuet pois.
Järjestelmä kirjaimellisesti rankaisee työnteosta, ahkeruudesta ja omien opintojensa omatoimisesta rahoittamisesta. Tulee mieleen, kuka tai mikä hyötyy nykyjärjestelmästä? Hyötyykö valtio, Kela, työnantajat tai opiskelija? Entä sitten, jos työllään opiskelunsa rahoittava valmistuukin nopeammin, kuin pelkällä opintotuella ja -lainalla opiskeleva? Kuka siitä hyötyy?
Vaikka asiaa ei punnittaisi pelkästään hyötynäkökulmasta, olisi loogista ajatella, että tasavertaisuus voisi toteutua myös opiskelijoiden kohdalla: olisit oikeutettu samaan opintotukeen riippumatta siitä, kuinka paljon tai vähän teet opiskelujesi ohessa leipätyötä. Jos itse olisin opiskelija, olisin lähellä asettua sen mielipiteen taakse, että nykyinen järjestelmä rankaisee ahkeruudesta.
Olisi paikallaan nostaa hieman enemmänkin ääntä tämän epäkohdan muuttamisen puolesta. Hanketta vastustavilta voidaan aiheesta perätä käytännön kokemusta opiskelusta pelkän opintotuen turvin.
En usko, että kukaan nykyopiskelija pääsee liian leveän ja helpon elämän makuun, vaikka opintorahaa palkan lisäksi nostaisikin.
Nythän Suomessa opintotukea saavat opiskelijat voivat tienata kuukaudessa 660 euroa ja kuukausina, jolloin eivät tukea nosta, 1970e. Jos opiskelija saa opintotukea yhdeksältä kuukaudelta, saa koko vuoden tulot olla enintään 11850e. Jos tulorajat ylittyvät, Kela perii jälkikäteen opintotuet pois.
Järjestelmä kirjaimellisesti rankaisee työnteosta, ahkeruudesta ja omien opintojensa omatoimisesta rahoittamisesta. Tulee mieleen, kuka tai mikä hyötyy nykyjärjestelmästä? Hyötyykö valtio, Kela, työnantajat tai opiskelija? Entä sitten, jos työllään opiskelunsa rahoittava valmistuukin nopeammin, kuin pelkällä opintotuella ja -lainalla opiskeleva? Kuka siitä hyötyy?
Vaikka asiaa ei punnittaisi pelkästään hyötynäkökulmasta, olisi loogista ajatella, että tasavertaisuus voisi toteutua myös opiskelijoiden kohdalla: olisit oikeutettu samaan opintotukeen riippumatta siitä, kuinka paljon tai vähän teet opiskelujesi ohessa leipätyötä. Jos itse olisin opiskelija, olisin lähellä asettua sen mielipiteen taakse, että nykyinen järjestelmä rankaisee ahkeruudesta.
Olisi paikallaan nostaa hieman enemmänkin ääntä tämän epäkohdan muuttamisen puolesta. Hanketta vastustavilta voidaan aiheesta perätä käytännön kokemusta opiskelusta pelkän opintotuen turvin.
En usko, että kukaan nykyopiskelija pääsee liian leveän ja helpon elämän makuun, vaikka opintorahaa palkan lisäksi nostaisikin.
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Räppiä ja muita elämän ääniä
Lauantai-iltana ostin seurakunnasta levyn. Seuraavassa linkissä on näyte levyn sisällöstä.
http://www.youtube.com/watch?v=F8A-ez2DHL0
"Immanuel" ja "Imboys" olivat vierailulla seurakuntamme Roba Hope -nuortentilaisuudessa.
Olin mukana perheen nuorten kanssa. Aika moni heistä pitää hengellisestä räpistä ja huomaan kyllä itsekin kuuntelevani mielelläni tätä musiikinlajia usein. Levyn mukana on kappaleiden sanoitukset ja kun perehtyy tarkemmin niihin, valkenee kappaleiden pysäyttävä, kohtikäyvä sanoma.
Lauantain tilaisuuden lopussa puheenvuoron käyttänyt Jouko Komulainen toi julki saman asian, joka minuakin sykähdyttää tätä musiikkia kuunnellessani: Jumala käyttää eri musiikin lajeja erilaisten ihmisten saavuttamiseen. Tiedän, että on suuri joukko ihmisiä, jotka eivät voi sietää kuunnella niitä hartaita, hitaita ja vanhanaikaisia hengellisiä lauluja, joita esimerkiksi minä laulan useimmiten, kun minua pyydetään seurakuntaan laulamaan. Mutta tiedän myös, että on joukko ihmisiä, jotka voivat ylittää kirkon kynnyksen tullakseen kuuntelemaan "Immanuelia".
. . .
Hurjaa katsella kalenteria ensi viikon kohdalta, kun sinne ei ole kirjoitettu yhtään mitään! Kaiken lisäksi koululaisilla on hiihtoloma. Melska tulee onneksi hoitoon sitä myöten kuin äitinsä saa työvuoroja. Anne-Mari sai keikkatyötä lastenhoitajana päiväkodeista ja innolla rientää eväspussi kainalossaan huomenna Espooseen töihin. Eli työläiset menevät töihin ja me muut keksimme muuta mukavaa tekemistä.
Kyllä minä tänään ajattelin epätoivon ajatuksia, kun olin lähdössä vaivaisen kahden tunnin työkeikalle ja Saara sanoo lähtiessä:
- Älä äiti mene töihin, kun kukaan ei täällä hoida mua eikä anna ruokaa...
Lohdutin lapsiparkaa, annoin ruokaa ja käskin kahden isosiskon huolehtimaan, ettei Saara näe nälkää poissaollessani. Onneksi olin jo aikaa sitten päättänyt, että en ota hiihtolomaviikolle työvuoroja. Päätös oli oikea, sillä vaikka minulla ei olisi ainokaista lastakaan, jo tuo käsittämätön pyykin määrä vaatii tulevalla viikolla muutaman kymmenen työtuntia.
. . .
Viime aikoina olen pannut merkille, että on hyvin paljon ihmisiä, jotka kamppailevat väsymyksen, uupumuksen, alakulon ja elämän yleisen ankeuden kanssa.
Varsinaisesti monellakaan ei ole elämässä mitään perustavaa laatua olevaa hankaluutta tai ongelmaa, mutta mieliala on jäänyt alakulon puolelle. Tuohon alakuloon liittyy väsymys, joka vie aloitteellisuuden, mielikuvituksen, tarmon ja kääntää katseen ympäröivästä maailmasta jonnekin sisällepäin. Nämä ihmiset suorittavat kyllä ne tehtävät, jotka on pakko tehdä, huolehtivat itsestään, hengittävät ja jopa nukkuvat, mutta virta elämästä on napsaistu pois. Tämä tilanne voi ihan yhtä hyvin olla uskovalla, joka on antanut asiansa Taivaallisen Isän hoitoon, kuin sellaisella, joka ei paljoa taivasasioista perusta.
En usko, että kaikki on pelkää pimeän vuodenajan aiheuttamaa masennusta. Kyllä "ajan henki" yrittää suistaa ihmiset epätoivoon.
Tiedän Yhden, jolla on apu ihmiselämän kaikkiin pulmiin. Jumalaa kiinnostaa sinun hyvinvointisi ja Hän haluaa tarjota apuaan aina, kun me vain sitä pyydämme. Raamatusta löytyy mielenkiintoinen Roomalaiskirje ja sen luettuasi tiedät, mitä kannattaa tehdä, jos haluat saada käytännön apua omalta Luojaltasi.
http://www.youtube.com/watch?v=F8A-ez2DHL0
"Immanuel" ja "Imboys" olivat vierailulla seurakuntamme Roba Hope -nuortentilaisuudessa.
Olin mukana perheen nuorten kanssa. Aika moni heistä pitää hengellisestä räpistä ja huomaan kyllä itsekin kuuntelevani mielelläni tätä musiikinlajia usein. Levyn mukana on kappaleiden sanoitukset ja kun perehtyy tarkemmin niihin, valkenee kappaleiden pysäyttävä, kohtikäyvä sanoma.
Lauantain tilaisuuden lopussa puheenvuoron käyttänyt Jouko Komulainen toi julki saman asian, joka minuakin sykähdyttää tätä musiikkia kuunnellessani: Jumala käyttää eri musiikin lajeja erilaisten ihmisten saavuttamiseen. Tiedän, että on suuri joukko ihmisiä, jotka eivät voi sietää kuunnella niitä hartaita, hitaita ja vanhanaikaisia hengellisiä lauluja, joita esimerkiksi minä laulan useimmiten, kun minua pyydetään seurakuntaan laulamaan. Mutta tiedän myös, että on joukko ihmisiä, jotka voivat ylittää kirkon kynnyksen tullakseen kuuntelemaan "Immanuelia".
. . .
Hurjaa katsella kalenteria ensi viikon kohdalta, kun sinne ei ole kirjoitettu yhtään mitään! Kaiken lisäksi koululaisilla on hiihtoloma. Melska tulee onneksi hoitoon sitä myöten kuin äitinsä saa työvuoroja. Anne-Mari sai keikkatyötä lastenhoitajana päiväkodeista ja innolla rientää eväspussi kainalossaan huomenna Espooseen töihin. Eli työläiset menevät töihin ja me muut keksimme muuta mukavaa tekemistä.
Kyllä minä tänään ajattelin epätoivon ajatuksia, kun olin lähdössä vaivaisen kahden tunnin työkeikalle ja Saara sanoo lähtiessä:
- Älä äiti mene töihin, kun kukaan ei täällä hoida mua eikä anna ruokaa...
Lohdutin lapsiparkaa, annoin ruokaa ja käskin kahden isosiskon huolehtimaan, ettei Saara näe nälkää poissaollessani. Onneksi olin jo aikaa sitten päättänyt, että en ota hiihtolomaviikolle työvuoroja. Päätös oli oikea, sillä vaikka minulla ei olisi ainokaista lastakaan, jo tuo käsittämätön pyykin määrä vaatii tulevalla viikolla muutaman kymmenen työtuntia.
. . .
Viime aikoina olen pannut merkille, että on hyvin paljon ihmisiä, jotka kamppailevat väsymyksen, uupumuksen, alakulon ja elämän yleisen ankeuden kanssa.
Varsinaisesti monellakaan ei ole elämässä mitään perustavaa laatua olevaa hankaluutta tai ongelmaa, mutta mieliala on jäänyt alakulon puolelle. Tuohon alakuloon liittyy väsymys, joka vie aloitteellisuuden, mielikuvituksen, tarmon ja kääntää katseen ympäröivästä maailmasta jonnekin sisällepäin. Nämä ihmiset suorittavat kyllä ne tehtävät, jotka on pakko tehdä, huolehtivat itsestään, hengittävät ja jopa nukkuvat, mutta virta elämästä on napsaistu pois. Tämä tilanne voi ihan yhtä hyvin olla uskovalla, joka on antanut asiansa Taivaallisen Isän hoitoon, kuin sellaisella, joka ei paljoa taivasasioista perusta.
En usko, että kaikki on pelkää pimeän vuodenajan aiheuttamaa masennusta. Kyllä "ajan henki" yrittää suistaa ihmiset epätoivoon.
Tiedän Yhden, jolla on apu ihmiselämän kaikkiin pulmiin. Jumalaa kiinnostaa sinun hyvinvointisi ja Hän haluaa tarjota apuaan aina, kun me vain sitä pyydämme. Raamatusta löytyy mielenkiintoinen Roomalaiskirje ja sen luettuasi tiedät, mitä kannattaa tehdä, jos haluat saada käytännön apua omalta Luojaltasi.
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Tavallista leipää
Äidin laittamat jauhosäkit ovat huvenneet tällä viikolla vauhdilla. Lievestuoreen Mylly jauhattaa niin upeita tuotteita, että pullaa ja leipää pitää tehdä pelkästä tekemisen ja syömisen ilosta.
Esimerkiksi tavallinen pulla ei maistu enää yhtään miltään kaupan jauhoista leivottuna, kun on saanut maistaa keski-suomalaisesta vehnästä tehtyä nisua. Tuo sana "nisu" sopiikin minusta oikein erikoisen hyvin maukkaalle vehnälle, kun tuntee syövänsä kunnon viljaa.
Tänään tein taas hapanruisleipää ja kun illansuussa otin leipiä liinojen alta pussitettavaksi ja maistettavaksi, näytin niitä lapsillekin. Olin tehnyt ihan normaalikokoisen taikinan, josta tulee kolme vuokaleipää. Leivät olivat kohonneet niin upeiksi ja suuriksi, että emme olleet aikoihin nähneet niin muhkeita leipiä. Yhdellä leivällä oli painoakin liki kaksi kiloa. Yksi syy leipien uhkeaan näköön ja sanattomaksi saavaan makuun oli tietysti jauhot, jotka olivat hiukan karkeammaksi jauhettuja.
Kunhan mies tulee töistä ja pääsee iltateensä kanssa leipiä maistelemaan, ei ylistyksen sanoille tule loppua.
Tuollaisia ruisleipien kuuluu minunkin mielestäni olla, kunhan vain saisivat paistua leivinuunissa.
Mies teki aamulla herättyään aamukävelyn sohjoisessa, harmaassa kaupungissa. Kun hän tuli sisälle, sanoin, että mummolassa teemme aamukävelyt metsään.
Kun vein Saaraa eskariin, lokit lentelivät kanavan yllä kirkuen kuin ei olisi talvesta tietoakaan. Sydäntalvi on näköjään jäänyt täällä taakse ja pakko hyväksyä loskakelien ja lumien sulamisen aika.
Maalaisensydän ei oikein vielä helmikuun puolessavälissä välittäisi pakkaskeleistä luopua. Tuntuu, että vastahan minä suurella vaivalla rahtasin kellarista kolme säkillistä luistimia eteisen täytteeksi ja nyt ne saisi jo viedä takaisin.
Tänään olen ajatellut niitä tuttavia ja ystäviä, jotka ovat elämän kanssa lujilla. Tuntuu jotenkin kummalliselta, että tasaisena soljuva elämänvirta voikin yhtäkkiä muuttua mutkittelevaksi puronliruksi, joka on ihan ehtyä kuiviin. Ja jälleen kerran huomaan muistuttavani itselleni, että "opeta minua laskemaan päiväni oikein, että saisin viisaan sydämen". Anna minulle viisas sydän, että laskisin päiväni oikein.
Jos sinua peräti kyllästyttää, että tavanomaiset päivät seuraavat toistaan, tavallinen, puuduttava työmaa on aamulla taas edessäsi ja tavallinen ruisleipäviipale aamukahvisi seurana, kiitä nöyrällä sydämellä Jumalaa kaikesta siitä tavallisesta. Hän antaa sinulle kiitollisuuden siihen tavalliseen ja ilon sydämeesi.
Tunnen tällä hetkellä liian monta, jotka kaipaavat sydän vereslihalla tavallisia aamuja ja tavallisia ruisleipäviipaleita aamukahvilleen.
Esimerkiksi tavallinen pulla ei maistu enää yhtään miltään kaupan jauhoista leivottuna, kun on saanut maistaa keski-suomalaisesta vehnästä tehtyä nisua. Tuo sana "nisu" sopiikin minusta oikein erikoisen hyvin maukkaalle vehnälle, kun tuntee syövänsä kunnon viljaa.
Tänään tein taas hapanruisleipää ja kun illansuussa otin leipiä liinojen alta pussitettavaksi ja maistettavaksi, näytin niitä lapsillekin. Olin tehnyt ihan normaalikokoisen taikinan, josta tulee kolme vuokaleipää. Leivät olivat kohonneet niin upeiksi ja suuriksi, että emme olleet aikoihin nähneet niin muhkeita leipiä. Yhdellä leivällä oli painoakin liki kaksi kiloa. Yksi syy leipien uhkeaan näköön ja sanattomaksi saavaan makuun oli tietysti jauhot, jotka olivat hiukan karkeammaksi jauhettuja.
Kunhan mies tulee töistä ja pääsee iltateensä kanssa leipiä maistelemaan, ei ylistyksen sanoille tule loppua.
Tuollaisia ruisleipien kuuluu minunkin mielestäni olla, kunhan vain saisivat paistua leivinuunissa.
Mies teki aamulla herättyään aamukävelyn sohjoisessa, harmaassa kaupungissa. Kun hän tuli sisälle, sanoin, että mummolassa teemme aamukävelyt metsään.
Kun vein Saaraa eskariin, lokit lentelivät kanavan yllä kirkuen kuin ei olisi talvesta tietoakaan. Sydäntalvi on näköjään jäänyt täällä taakse ja pakko hyväksyä loskakelien ja lumien sulamisen aika.
Maalaisensydän ei oikein vielä helmikuun puolessavälissä välittäisi pakkaskeleistä luopua. Tuntuu, että vastahan minä suurella vaivalla rahtasin kellarista kolme säkillistä luistimia eteisen täytteeksi ja nyt ne saisi jo viedä takaisin.
Tänään olen ajatellut niitä tuttavia ja ystäviä, jotka ovat elämän kanssa lujilla. Tuntuu jotenkin kummalliselta, että tasaisena soljuva elämänvirta voikin yhtäkkiä muuttua mutkittelevaksi puronliruksi, joka on ihan ehtyä kuiviin. Ja jälleen kerran huomaan muistuttavani itselleni, että "opeta minua laskemaan päiväni oikein, että saisin viisaan sydämen". Anna minulle viisas sydän, että laskisin päiväni oikein.
Jos sinua peräti kyllästyttää, että tavanomaiset päivät seuraavat toistaan, tavallinen, puuduttava työmaa on aamulla taas edessäsi ja tavallinen ruisleipäviipale aamukahvisi seurana, kiitä nöyrällä sydämellä Jumalaa kaikesta siitä tavallisesta. Hän antaa sinulle kiitollisuuden siihen tavalliseen ja ilon sydämeesi.
Tunnen tällä hetkellä liian monta, jotka kaipaavat sydän vereslihalla tavallisia aamuja ja tavallisia ruisleipäviipaleita aamukahvilleen.
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Tälle asialle ei keksi otsikkoa - ei ole sanoja
Tuleeko teille koskaan elämässä vastaan tilanteita, joissa ajattelette, että ratkaisun löytyminen on lähes mahdoton asia tai ainakin vaatii sellaista, mihin omat voimavarat ei tunnu riittävän.
Viimeksi minulle tuli tuo voimattomuuden tunne, kun äitini soitti, että joutuu elämään ainakin kuusi seuraavaa viikkoa jalka kipsattuna. Kun ajattelin kaikkia niitä töitä, joista äiti on iästään ja voinnistaan huolimatta selvinnyt mummolassa asuessaan, epätoivo iski minuun kipsiä ajatellessa. Tuntui aivan ratkaisemattomalta ongelmalta, kuinka äiti voisi tilanteessa selvitä.
Sairaalaan pääseminen tuntui huojentavalta, mutta en voinut kuvitellakaan, että äiti voisi kotiutua ja vielä pärjätäkin kotona.
Se, että äiti on nyt virkeänä ja iloisena kotona ja selviää pakollisista askareistaan, on Jumalan ihme. Taivaan Isä on antanut äitiä vaivanneen huimauksen pysyä näinä päivinä poissa. Selkää, hartioita ja käsiä vaivannut kipu on ollut poissa ja äiti on jaksanut liikkua kepeillä ja pyörätuolilla. Jumala on antanut hänelle neuvokkuutta ja käytännön viisautta selvitä käytännöllisistä ongelmista. Esimerkiksi suihkussa yksin käyminen ja kipsin suojaaminen ennen sitä olisi nuoremmallekin aika haaste.
Tänään, kun soitin äidille, hän tuli puhelimeen keittiöstä, jossa oli ollut mättämässä puita leivinuuniin.
Eikä vähäisimpänä asiana tässä kaikessa ollenkaan: äidillä on kiitollinen ja iloinen mieli.
Kun soitin äidille, totesin hänelle, että ei todellakaan ole pelkoa siitä, että hän olisi heitteillä tässä tilanteessa.
Tänään hänen luonaan on kulkenut palvelevia enkeleitä kaikkia tarpeita varten. Kuopion Veli oli käynyt aamulla myymäläautolla ja täyttänyt jääkaapin. Yksi ystävä oli työmatkallaan poikennut tuomaan hedelmiä. Äidin veli oli käynyt lämmittämässä talon. Äidin sisar oli käynyt siivoamassa. Äidin käly oli käynyt tuomassa ompelemiaan pussukoita pyörätuolia varten, jotta äiti voi pusseissa kuljettaa tavaroita. Vielä illansuussa tuttavalääkäri oli pistäytynyt tyttärensä kanssa ja äiti oli saanut kysellä mieltään askarruttavista asioista.
Mutta tänään toteutui yksi sellainen rukousaiheeni, josta olin Jumalalle huokaillut siihen malliin, että elämässäni ei taida olla mitään vaivalloisempaa ja työläämpää asiaa hoidettavana. Olin jopa vastuutani pakoillen sanonut Jumalalle, että "jos haluat päästää minut tässä asiassa helpolla, niin etsi joku, joka hoitaa asian puolestani".
Olimme veljienkin kanssa asiaa pähkäilleet, mutta mitään asioiden etenemiseen tähtäävää emme olleet saaneet päätettyä saati sitten toteutettua. Kyse oli siitä mummolan talon vesiasiasta.
Mummolan kaivohan on ollut muutaman vuosikymmenen sellainen, että kuivana vuodenaikana siitä loppuu vesi. Isä viimeiset vuodet paikkaili tilannetta nostamalla pumpun kanssa vettä metsäkaivosta talon kaivoon.
Päätös porakaivon hankkimisesta oli jäänyt pahasti puolitiehen, kun pohdimme kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja.
Tällä viikolla kuitenkin eräs perheemme ystävä naapurista oli ottanut puhelimitse yhteyttä veljeeni ja kysynyt, haluaisimmeko porauttaa kaivon, kun miehet ja laitteet olisivat vapaat tulemaan töihin hoidettuaan ensin hänen kaivoasiansa kuntoon.
Kauaa ei meidän tarvinnut vastausta miettiä.
Tänään iltapäivällä Kuopion Veli soitti poraajien kuulumiset: 68 metrin poraamisen jälkeen vesisuoni oli puhjennut ja poraaminen voitiin lopettaa. Porakaivo tehtiin vanhaan talon kaivoon ja aikanaan hoidetaan pumppuasiat kuntoon. Puhuimme Veljen kanssa, että hommaamme vielä vanhanaikaisen käsipumpunkin sähkökatkojen varalle.
Voitte vain kuvitella, miten olen leijunut onnellisuudessa tänään. Koko vesiasia oli minulle kuin tuntematon musta mörkö, josta en tiennyt, kuinka siitä selvitään. Nyt Jumala näyttää jälleen kerran ihan kädestä pitäen, käytännön asioiden tasolla, että Hän kyllä hoitaa asiat, kun niihin nöyrällä sydämellä apua pyydämme. Kaiken lisäksi Hän hoitaa asiat aina meille parhain päin, vaikka ensi hätään meistä ei aina siltä näyttäisikään.
Vähäisimpänä asiana tässä kaivojutussa ei suinkaan ollut kustannukset. Inhimillisesti ajatellen ja meidän perheemme taloudellisen tilanteen arvaten ei yhden kaivon porauslaskuja hoideta ihan rutiinijuttuna. Ja kiitollisuuttani ja ihmetystäni tänään lisää myös se asia, että meidän ei tarvitse toistaiseksi itse huolehtia kustannuksista. Se ei myöskään ole mikään ihan pieni ihme.
Luin miehelle tänä aamuna uudesta raamatunkäännöksestä erään kohdan, jossa on sanottu aika selvin sanoin elämämme koko perusta. Sopii vielä näin iltaankin, kun ajattelee, mitä kaikkea aamun jälkeen tapahtui.
1.Joh.3:18-24
"Lapset, älkäämme osoittako rakkautta sanoin ja kielellä
vaan teoin ja totuudessa.
Tästä me tiedämme, että olemme totuudesta,
ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme,
jos se syyttää meitä.
Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme
ja tietää kaiken.
Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä,
meillä on rohkea luottamus Jumalaan.
Ja mitä tahansa anomme, sen me häneltä saamme,
koska pidämme hänen käskynsä
ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista.
Tämä on hänen käskynsä:
meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen
ja rakastaa toisiamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa
ja Jumala hänessä.
Siitä me tiedämme hänen pysyvän meissä,
siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut."
Viimeksi minulle tuli tuo voimattomuuden tunne, kun äitini soitti, että joutuu elämään ainakin kuusi seuraavaa viikkoa jalka kipsattuna. Kun ajattelin kaikkia niitä töitä, joista äiti on iästään ja voinnistaan huolimatta selvinnyt mummolassa asuessaan, epätoivo iski minuun kipsiä ajatellessa. Tuntui aivan ratkaisemattomalta ongelmalta, kuinka äiti voisi tilanteessa selvitä.
Sairaalaan pääseminen tuntui huojentavalta, mutta en voinut kuvitellakaan, että äiti voisi kotiutua ja vielä pärjätäkin kotona.
Se, että äiti on nyt virkeänä ja iloisena kotona ja selviää pakollisista askareistaan, on Jumalan ihme. Taivaan Isä on antanut äitiä vaivanneen huimauksen pysyä näinä päivinä poissa. Selkää, hartioita ja käsiä vaivannut kipu on ollut poissa ja äiti on jaksanut liikkua kepeillä ja pyörätuolilla. Jumala on antanut hänelle neuvokkuutta ja käytännön viisautta selvitä käytännöllisistä ongelmista. Esimerkiksi suihkussa yksin käyminen ja kipsin suojaaminen ennen sitä olisi nuoremmallekin aika haaste.
Tänään, kun soitin äidille, hän tuli puhelimeen keittiöstä, jossa oli ollut mättämässä puita leivinuuniin.
Eikä vähäisimpänä asiana tässä kaikessa ollenkaan: äidillä on kiitollinen ja iloinen mieli.
Kun soitin äidille, totesin hänelle, että ei todellakaan ole pelkoa siitä, että hän olisi heitteillä tässä tilanteessa.
Tänään hänen luonaan on kulkenut palvelevia enkeleitä kaikkia tarpeita varten. Kuopion Veli oli käynyt aamulla myymäläautolla ja täyttänyt jääkaapin. Yksi ystävä oli työmatkallaan poikennut tuomaan hedelmiä. Äidin veli oli käynyt lämmittämässä talon. Äidin sisar oli käynyt siivoamassa. Äidin käly oli käynyt tuomassa ompelemiaan pussukoita pyörätuolia varten, jotta äiti voi pusseissa kuljettaa tavaroita. Vielä illansuussa tuttavalääkäri oli pistäytynyt tyttärensä kanssa ja äiti oli saanut kysellä mieltään askarruttavista asioista.
Mutta tänään toteutui yksi sellainen rukousaiheeni, josta olin Jumalalle huokaillut siihen malliin, että elämässäni ei taida olla mitään vaivalloisempaa ja työläämpää asiaa hoidettavana. Olin jopa vastuutani pakoillen sanonut Jumalalle, että "jos haluat päästää minut tässä asiassa helpolla, niin etsi joku, joka hoitaa asian puolestani".
Olimme veljienkin kanssa asiaa pähkäilleet, mutta mitään asioiden etenemiseen tähtäävää emme olleet saaneet päätettyä saati sitten toteutettua. Kyse oli siitä mummolan talon vesiasiasta.
Mummolan kaivohan on ollut muutaman vuosikymmenen sellainen, että kuivana vuodenaikana siitä loppuu vesi. Isä viimeiset vuodet paikkaili tilannetta nostamalla pumpun kanssa vettä metsäkaivosta talon kaivoon.
Päätös porakaivon hankkimisesta oli jäänyt pahasti puolitiehen, kun pohdimme kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja.
Tällä viikolla kuitenkin eräs perheemme ystävä naapurista oli ottanut puhelimitse yhteyttä veljeeni ja kysynyt, haluaisimmeko porauttaa kaivon, kun miehet ja laitteet olisivat vapaat tulemaan töihin hoidettuaan ensin hänen kaivoasiansa kuntoon.
Kauaa ei meidän tarvinnut vastausta miettiä.
Tänään iltapäivällä Kuopion Veli soitti poraajien kuulumiset: 68 metrin poraamisen jälkeen vesisuoni oli puhjennut ja poraaminen voitiin lopettaa. Porakaivo tehtiin vanhaan talon kaivoon ja aikanaan hoidetaan pumppuasiat kuntoon. Puhuimme Veljen kanssa, että hommaamme vielä vanhanaikaisen käsipumpunkin sähkökatkojen varalle.
Voitte vain kuvitella, miten olen leijunut onnellisuudessa tänään. Koko vesiasia oli minulle kuin tuntematon musta mörkö, josta en tiennyt, kuinka siitä selvitään. Nyt Jumala näyttää jälleen kerran ihan kädestä pitäen, käytännön asioiden tasolla, että Hän kyllä hoitaa asiat, kun niihin nöyrällä sydämellä apua pyydämme. Kaiken lisäksi Hän hoitaa asiat aina meille parhain päin, vaikka ensi hätään meistä ei aina siltä näyttäisikään.
Vähäisimpänä asiana tässä kaivojutussa ei suinkaan ollut kustannukset. Inhimillisesti ajatellen ja meidän perheemme taloudellisen tilanteen arvaten ei yhden kaivon porauslaskuja hoideta ihan rutiinijuttuna. Ja kiitollisuuttani ja ihmetystäni tänään lisää myös se asia, että meidän ei tarvitse toistaiseksi itse huolehtia kustannuksista. Se ei myöskään ole mikään ihan pieni ihme.
Luin miehelle tänä aamuna uudesta raamatunkäännöksestä erään kohdan, jossa on sanottu aika selvin sanoin elämämme koko perusta. Sopii vielä näin iltaankin, kun ajattelee, mitä kaikkea aamun jälkeen tapahtui.
1.Joh.3:18-24
"Lapset, älkäämme osoittako rakkautta sanoin ja kielellä
vaan teoin ja totuudessa.
Tästä me tiedämme, että olemme totuudesta,
ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme,
jos se syyttää meitä.
Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme
ja tietää kaiken.
Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä,
meillä on rohkea luottamus Jumalaan.
Ja mitä tahansa anomme, sen me häneltä saamme,
koska pidämme hänen käskynsä
ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista.
Tämä on hänen käskynsä:
meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen
ja rakastaa toisiamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa
ja Jumala hänessä.
Siitä me tiedämme hänen pysyvän meissä,
siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut."
"Äiti, tuu sanomaan heippa"
Arkiaamun rutiinit sujuvat joka päivä samanlaisina, turvallisen samanlaisina. Ne lapsista, jotka haluavat laittaa herätyksen omaan puhelimeensa, huolehtivat ehtimisestään itse. Viiden pienimmän herätän, jos he eivät ole ehtineet herätä.
Herättäminen tapahtuu jokaisen lapsen kohdalla hiukan eri tavalla. Esimerkiksi neljäsluokkalainen, jonka lempinimi oli pitkään Paaponen, herätetään kietomalla hellin käsin peiton lämpöön ja hyvin varovaisesti silittelemällä päätä ja poskia. Kun poika päästää unisen ynähdyksen, hänelle kuiskataan "yksi minuuttia, yksi minuuttia". Se tarkoittaa, että hän voi tovin vielä nauttia peiton lämmöstä. Sitten hän ilman eri käskyä reippaasti nouseekin ylös ja vetäisee vaatteet ylleen yhdessä hetkessä.
Miika, joka on nyt 9-vuotias, herää tyytyväisenä, jos häntä silitellään hiljaa poskelle tai käsivarrelle ja kysytään "jaksaisitko jo herätä".
Saaraa tarvitsee harvoin herätellä, koska vien hänet päiväkotiin ihan hänen nukkumisensa mukaan, ellei ole mitään erikoista ohjelmaa, jolloin pitää olla ajoissa paikalla. Uni on sen verran tärkeä asia lapsellekin, että kun ei vielä tänä vuonna ole pakko olla tietyllä kellonlyömällä valmiina, annan Saaran nukkua niin kauan, kuin unta riittää.
Jokaiselle kouluunlähtijälle on hyvin tärkeää saada oma henkilökohtainen hyvänpäiväntoivotus äidiltä. Jopa 16-vuotias hyvästelee joka aamu reippaalla toivotuksella.
Kaisa ja Miika lähtevät useimmiten kahdestaan puoli yhdeksältä metro- ja raitiovaunumatkalle kouluun. Kaisa sanoo, jos en ole jo valmiiksi eteisessä, että "tuu äiti sanomaan heippa". Se heipansanominen on hyvin hellä "rituaali". Siihen kuuluu halaus, posken silitys, pieni suukko, jopa kaksi ja sitten vielä vähän halausta. Miikallekin on tärkeää saada hellät kosketukset ja halaukset, mutta ei kovin suurieleisesti.
Miika on siitä harvinainen poika, että antaa isosiskojenkin halata ja hellitellä, jos sille päälle sattuu.
Tänä aamuna kuiskasin sekä Kaisan että Miikan korvaan:
- Enkeli mukaan matkalle.
Kovin pienistä aineksista syntyy hyvän päivän aamu.
Herättäminen tapahtuu jokaisen lapsen kohdalla hiukan eri tavalla. Esimerkiksi neljäsluokkalainen, jonka lempinimi oli pitkään Paaponen, herätetään kietomalla hellin käsin peiton lämpöön ja hyvin varovaisesti silittelemällä päätä ja poskia. Kun poika päästää unisen ynähdyksen, hänelle kuiskataan "yksi minuuttia, yksi minuuttia". Se tarkoittaa, että hän voi tovin vielä nauttia peiton lämmöstä. Sitten hän ilman eri käskyä reippaasti nouseekin ylös ja vetäisee vaatteet ylleen yhdessä hetkessä.
Miika, joka on nyt 9-vuotias, herää tyytyväisenä, jos häntä silitellään hiljaa poskelle tai käsivarrelle ja kysytään "jaksaisitko jo herätä".
Saaraa tarvitsee harvoin herätellä, koska vien hänet päiväkotiin ihan hänen nukkumisensa mukaan, ellei ole mitään erikoista ohjelmaa, jolloin pitää olla ajoissa paikalla. Uni on sen verran tärkeä asia lapsellekin, että kun ei vielä tänä vuonna ole pakko olla tietyllä kellonlyömällä valmiina, annan Saaran nukkua niin kauan, kuin unta riittää.
Jokaiselle kouluunlähtijälle on hyvin tärkeää saada oma henkilökohtainen hyvänpäiväntoivotus äidiltä. Jopa 16-vuotias hyvästelee joka aamu reippaalla toivotuksella.
Kaisa ja Miika lähtevät useimmiten kahdestaan puoli yhdeksältä metro- ja raitiovaunumatkalle kouluun. Kaisa sanoo, jos en ole jo valmiiksi eteisessä, että "tuu äiti sanomaan heippa". Se heipansanominen on hyvin hellä "rituaali". Siihen kuuluu halaus, posken silitys, pieni suukko, jopa kaksi ja sitten vielä vähän halausta. Miikallekin on tärkeää saada hellät kosketukset ja halaukset, mutta ei kovin suurieleisesti.
Miika on siitä harvinainen poika, että antaa isosiskojenkin halata ja hellitellä, jos sille päälle sattuu.
Tänä aamuna kuiskasin sekä Kaisan että Miikan korvaan:
- Enkeli mukaan matkalle.
Kovin pienistä aineksista syntyy hyvän päivän aamu.
tiistai 5. helmikuuta 2013
Miksi meidän isi ei tiskaa
Mieheni sai vapautuksen keittiöhommista jo jokunen vuosi sitten. Taisi olla muutama vuosi ennen lonkkaleikkausta, jolloin paikallaan seisominen oli hänelle kipeiden lonkkien takia yhtä tuskaa. Yhtä lailla vapautuksen syynä oli terveydelliset rajoitukset, kuin eräs toinen seikka. Kun isi täytti tai tyhjensi tiskikonetta, joka kerran rikkoutui ainakin yksi lasi tai muki ja äiti oli sitten tavallisesti se, joka nyppi lasinsirut tiskikoneen siivilästä ja imuroi keittiön.
Kun muutaman kerran lasit helisi ja isi syytti "huonoa motoriikkaa", sanoin hänelle, että ehkä on viisainta, että hän keskittyy ihan muihin töihin. Ollenkaan ei isi laittanut hanttiin, koska ei hänelle ikinä meidän tiskiröykkiöiden setviminen mitään himohommaa ollut ollutkaan.
Koska perheessä on keittiöhommista innostunutta väkeä välillä liiankin kanssa, ei tiskisota ole yhtä miestä kaivannut. Välillä kuitenkin isi selvästi saa salaista nautintoa, kun pääsee revittelemään huushollihommien kanssa.
Viime sunnuntaina kuulin töistä tultuani raporttia lapsilta, että "isi oli paistanut Jennin paistinpannulla perunoita ja käyttänyt metallisia työvälineitä."
Pannulla voissa paistetut perunat ovat mieheni suurta herkkua ja hän oli äkännyt kylmiössä kipollisen keitettyjä perunoita. Kun hellapoliisi oli poissa näkyvistä, oli mies tarttunut toimeen ja laittanut omin käsin ruokaa itselleen töihin lähtiessä.
Ei minulla suinkaan ole mitään mieheni keittiöpuuhia vastaan, mutta Jennin omilla rahoillaan ostamaa teflonpannua hiukan säälin. Täytyy ostaa hänelle uusi paistinpannu, jos haarukannaarmut alkavat ruostua.
Äsken patistelin miestä korvatulppien kanssa päivänokosille ennen pitkää työvuoroa, koska takana on aika pitkä työputki, eikä sille loppu häämötä vieläkään. Keittiön kaapista korvatulpat kaiveltuaan mies olohuoneeseen lähtiessään onnistui huitaisemaan työtasolta kaksi jämerää juomalasia lattialle Lasten iso kynälaatikko sattui olemaan lasinsirusateen alla.
Kyse ei siis ole mistään sukupuoliroolien vääristymästä, kun suosittelen miehelleni keittiötiloissa oleskelun välttämistä. Ihan käytännön syyt ja hoidossa olevan lapsenlapsenkin turvallisuus on kyseessä.
Yksi raamatunpaikka muistui tässä yhteydessä mieleen.
"Älä nuhtele vanhaa miestä ankarasti, vaan neuvo häntä kuin isää..." (1.Tim.5:1)
Kun puolisomme alkavat käydä vanhoiksi, ei ole Raamatun mukaan soveliasta nuhdella heitä kovasanaisesti. Nuori mies sen vielä sietääkin.
Raamatun viisaat neuvot ovat erittäin ajankohtaisia myös tällä vuosituhannella.
Kun muutaman kerran lasit helisi ja isi syytti "huonoa motoriikkaa", sanoin hänelle, että ehkä on viisainta, että hän keskittyy ihan muihin töihin. Ollenkaan ei isi laittanut hanttiin, koska ei hänelle ikinä meidän tiskiröykkiöiden setviminen mitään himohommaa ollut ollutkaan.
Koska perheessä on keittiöhommista innostunutta väkeä välillä liiankin kanssa, ei tiskisota ole yhtä miestä kaivannut. Välillä kuitenkin isi selvästi saa salaista nautintoa, kun pääsee revittelemään huushollihommien kanssa.
Viime sunnuntaina kuulin töistä tultuani raporttia lapsilta, että "isi oli paistanut Jennin paistinpannulla perunoita ja käyttänyt metallisia työvälineitä."
Pannulla voissa paistetut perunat ovat mieheni suurta herkkua ja hän oli äkännyt kylmiössä kipollisen keitettyjä perunoita. Kun hellapoliisi oli poissa näkyvistä, oli mies tarttunut toimeen ja laittanut omin käsin ruokaa itselleen töihin lähtiessä.
Ei minulla suinkaan ole mitään mieheni keittiöpuuhia vastaan, mutta Jennin omilla rahoillaan ostamaa teflonpannua hiukan säälin. Täytyy ostaa hänelle uusi paistinpannu, jos haarukannaarmut alkavat ruostua.
Äsken patistelin miestä korvatulppien kanssa päivänokosille ennen pitkää työvuoroa, koska takana on aika pitkä työputki, eikä sille loppu häämötä vieläkään. Keittiön kaapista korvatulpat kaiveltuaan mies olohuoneeseen lähtiessään onnistui huitaisemaan työtasolta kaksi jämerää juomalasia lattialle Lasten iso kynälaatikko sattui olemaan lasinsirusateen alla.
Kyse ei siis ole mistään sukupuoliroolien vääristymästä, kun suosittelen miehelleni keittiötiloissa oleskelun välttämistä. Ihan käytännön syyt ja hoidossa olevan lapsenlapsenkin turvallisuus on kyseessä.
Yksi raamatunpaikka muistui tässä yhteydessä mieleen.
"Älä nuhtele vanhaa miestä ankarasti, vaan neuvo häntä kuin isää..." (1.Tim.5:1)
Kun puolisomme alkavat käydä vanhoiksi, ei ole Raamatun mukaan soveliasta nuhdella heitä kovasanaisesti. Nuori mies sen vielä sietääkin.
Raamatun viisaat neuvot ovat erittäin ajankohtaisia myös tällä vuosituhannella.
maanantai 4. helmikuuta 2013
Sairaalaloma loppui
Iloisenääninen äitini soitti tänään kotoa. Äidin voinnissa ja pärjäämisessä ei ollut enää mitään sellaista, mikä olisi edellyttänyt sairaalaolosuhteita. Kyynärsauvojen ja pyörätuolin kanssa pärjää kotona siinä missä sairaalassakin. Kaikki tuttavapiirin apuvoimat on äidillä käytössä niissä hommissa, mihin ei kipsin kanssa taivu.
Ei sairaalassaolossa mitään valittamista ole, kun ruokaa kannetaan eteen ja pyykkihuolto pelaa. Mutta voin kuvitella, millä kiitollisuudella ja riemumielellä äiti on tänä iltana käynyt nukkumaan omaan vuoteeseen.
Toivottavasti ruokkijan muutaman päivän poissaolo ei ole karkoittanut lintujen ruokintapaikan vierailijoita.
Haagan mummo antoi lahjaksi yhdelle isommista pojista uuden Raamattu kansalle- raamatunkäännöksen.
Emme olleet vielä ehtineet hankkia uutta käännöstä, joten pojan Raamattu kulkee nyt kädestä käteen, kun kaikki haluavat sitä tutkia.
http://www.raamattukansalle.fi/
Linkistä pääset tutustumaan asiaan paremmin.
Raamattu avautui eteeni Psalmista 5 jae 13. Sana pitää paikkansa myös näiden siunattujen isoäitien kohdalla.
" Sillä sinä, Herra, siunaat vanhurskasta, sinä suojaat häntä hyvyydelläsi kuin kilvellä."
Ei sairaalassaolossa mitään valittamista ole, kun ruokaa kannetaan eteen ja pyykkihuolto pelaa. Mutta voin kuvitella, millä kiitollisuudella ja riemumielellä äiti on tänä iltana käynyt nukkumaan omaan vuoteeseen.
Toivottavasti ruokkijan muutaman päivän poissaolo ei ole karkoittanut lintujen ruokintapaikan vierailijoita.
Haagan mummo antoi lahjaksi yhdelle isommista pojista uuden Raamattu kansalle- raamatunkäännöksen.
Emme olleet vielä ehtineet hankkia uutta käännöstä, joten pojan Raamattu kulkee nyt kädestä käteen, kun kaikki haluavat sitä tutkia.
http://www.raamattukansalle.fi/
Linkistä pääset tutustumaan asiaan paremmin.
Raamattu avautui eteeni Psalmista 5 jae 13. Sana pitää paikkansa myös näiden siunattujen isoäitien kohdalla.
" Sillä sinä, Herra, siunaat vanhurskasta, sinä suojaat häntä hyvyydelläsi kuin kilvellä."
lauantai 2. helmikuuta 2013
Q
http://vimeo.com/58385453
Pikkuveli lähetti minulle tämän linkkivinkin. Mitä sinä koet ja ajattelet, millaisia tunteita näkemäsi saa aikaan?
Minulle tuli sydämeen kiitollisuus Jumalan uskollisuudesta ja riemu siitä, että Hänen vakautensa on muuttumaton kuun noususta toiseen. Että Hänen suojeluksessaan on jokainen päiväni.
Psalmi 96:
"Laulakaa Herralle uusi laulu!
Laula Herralle, maa,
laulakaa Herralle, maan asukkaat!
Laulakaa Herralle, ylistäkää hänen nimeään!
Kertokaa päivästä päivään
ilosanomaa hänen avustaan.
Julistakaa hänen kunniaansa,
ilmoittakaa hänen ihmetekojaan
kaikille kansoille.
Suuri on Herra, ylistäkää häntä!
Pelätkää häntä, hän on jumalista korkein,
Eivät ole jumalia toisten kansojen jumalat,
mutta Herra on taivaitten luoja.
Hänen on loisto ja hänen on kunnia,
hänen pyhäkössään on voima ja kirkkaus.
Maan kaikki kansat, tunnustakaa Herra,
tunnustakaa Herran kunnia ja voima,
tunnustakaa hänen nimensä kunnia!
Tuokaa hänelle uhrilahjat,
astukaa hänen pyhäkkönsä pihaan,
kumartukaa hänen pyhän kirkkautensa eteen!
Vaviskoon koko maa ja pelätköön häntä.
Julistakaa kaikkien kansojen kuulla:
Herra on kuningas!
Hän loi maan, joka pysyy eikä horju.
Oikeutensa mukaan hän tuomitsee kansoja.
Iloitkoon taivas, riemuitkoon maa!
Pauhatkoon meri kaikkineen,
juhlikoot maa ja sen luodut,
humiskoot ilosta metsien puut
Herran edessä, sillä hän tulee!
Hän tulee tuomaan oikeutta,
hallitsemaan vanhurskaasti maata,
uskollisesti sen kansoja."
Pikkuveli lähetti minulle tämän linkkivinkin. Mitä sinä koet ja ajattelet, millaisia tunteita näkemäsi saa aikaan?
Minulle tuli sydämeen kiitollisuus Jumalan uskollisuudesta ja riemu siitä, että Hänen vakautensa on muuttumaton kuun noususta toiseen. Että Hänen suojeluksessaan on jokainen päiväni.
Psalmi 96:
"Laulakaa Herralle uusi laulu!
Laula Herralle, maa,
laulakaa Herralle, maan asukkaat!
Laulakaa Herralle, ylistäkää hänen nimeään!
Kertokaa päivästä päivään
ilosanomaa hänen avustaan.
Julistakaa hänen kunniaansa,
ilmoittakaa hänen ihmetekojaan
kaikille kansoille.
Suuri on Herra, ylistäkää häntä!
Pelätkää häntä, hän on jumalista korkein,
Eivät ole jumalia toisten kansojen jumalat,
mutta Herra on taivaitten luoja.
Hänen on loisto ja hänen on kunnia,
hänen pyhäkössään on voima ja kirkkaus.
Maan kaikki kansat, tunnustakaa Herra,
tunnustakaa Herran kunnia ja voima,
tunnustakaa hänen nimensä kunnia!
Tuokaa hänelle uhrilahjat,
astukaa hänen pyhäkkönsä pihaan,
kumartukaa hänen pyhän kirkkautensa eteen!
Vaviskoon koko maa ja pelätköön häntä.
Julistakaa kaikkien kansojen kuulla:
Herra on kuningas!
Hän loi maan, joka pysyy eikä horju.
Oikeutensa mukaan hän tuomitsee kansoja.
Iloitkoon taivas, riemuitkoon maa!
Pauhatkoon meri kaikkineen,
juhlikoot maa ja sen luodut,
humiskoot ilosta metsien puut
Herran edessä, sillä hän tulee!
Hän tulee tuomaan oikeutta,
hallitsemaan vanhurskaasti maata,
uskollisesti sen kansoja."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)