perjantai 27. marraskuuta 2020

Aamupäivän puuhommat



Minullahan oli tarkoitus tällä lomalla viettää mahdollisimman paljon aikaa metsässä puuhommissa. Nyt lomaa on vajaa viikko jäljellä ja tänään ehdin puuhommiin ensimmäisen kerran. 

Ihan metsään asti meidän ei edes Papan kanssa tarvinnut mennä, vaan raivasimme pienen pätkän "Etelänpuolle" menevää metsätietä. Tie meinaa ihan väkisin vesakoitua umpeen ja sen varrella kasvaa jo ihan moottorisahatyötä vaativia puita, jotka eivät ole mitään kasvatusmetsää.

Teimme Papan kanssa niin kauan kyin väsyimme ja tuli nälkä ja Pappa sanoi, että kyllä siinä kahden päivän polttopuut saatiin tehtyä.

Jos on viime talvien kaltaisia leutoja talvia edelleen, niin vuotuinen polttopuiden tarve on meillä noin 60 kuutiota. Sitä määrää ei meidän vanhankansan konsteilla yksi eläkeläispappa muiden hommiensa ohella teekään, vaan ostopuuta tarvitaan lisäksi. Toistaiseksi meille tuo hidas ja vaivalloinen nyhrääminen on ollut silkkaa iloa. Ehkä joskus olemme valmiit hommaamaan muutamaksi päiväksi koneapua hoitamaan koko urakan kerralla.

Oikein hyvältä liikunnalta tuntuu puiden kaato, karsiminen, katkominen ja pihan latoon kuskaaminen. Ja työn jälkien näkeminen on paras kiitos.

Ylimmässä kuvassa näkymä metsätieltä pihapiiriin päin ja alimmassa metsään päin.

keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Kirpputoriostoksia




Lomaviikolla on ehtinyt käydä pikaisesti myös kirpputorilla. Kummasti vain asioita aina kirkonkyläreissuille kertyy, ettei ole ollut aikaa jäädä kovin perinpohjaisesti tarjontaa tutkistelemaan.

Kahvimyllyä olen etsiskellyt jo pitkään. Tämän löysin paikallisesta Fb- kirppisryhmästä ja tulin löydöstä hyvin iloiseksi. Hinta, 10 euroa, on mielestäni nimellinen tällaisesta aarteesta. Lapsuudessani kahvinkeittoa edelsi kahvinpapujen jauhaminen ja sitä samaa kaavaa haluaisin kokeilla. Tosin mieleinen kahvipannu täytyy vielä etsiä.

Tunnustaudun jonkin sortin kattilafriikiksi. Kattiloille on aina käyttöä. Viime viikolla kerjäsin äidiltäni upean kymmenen litran kattilan, josta äiti vihdoinkin oli valmis luopumaan. Keväällä kattilaa kysyessäni hänellä oli vielä hillonkeittoaikeita. Kuvassa olevan kattilan ostin eilen Työttömien yhdistyksen kirpputorilta neljällä eurolla. Taka-ajatuksena minulla on näille hankinnoille, että kun lapsia muuttaa omilleen, on mitä antaa perinnöksi.

Eilen siellä työttömien kirpputorilla iskimme Papan kanssa yhtä aikaa silmämme kahteen nojatuoliin. Meillä ihmisten lisäksi myös kissat ja koirat tykkäävät viettää aikaa leppoisissa tuoleissa. Kun nuo yhteensä 10 euroa maksaneet tuolit ovat aikansa eläneet, ei niiden lyhytkään elinkaari meidän huushollissa yhtään harmita.

torstai 19. marraskuuta 2020

Käy se marraskuu lomakuustakin

Tämän viikkoa olen ollut lomalla. Marraskuu on mitä oivallisin kuukausi lomanviettoon, koska lepääminen ja voimien kerääminen on aika luontevaa ja helppoa, kun suurempia houkuttimia kaikenlaiseen touhuiluun on minimaalisesti. Olin etukäteen haaveillut raivaussahahommien jatkamisesta, mutta minun kunnollani ja tautien vastustuskyvyllä on silkkaa hulluutta mennä tuuleen ja vesisateeseen rehkimään.

Maanantaina saimme Papan kanssa pannuhuoneen taas kuntoon: minä nuohosin kattilan ja Pappa kuskasi tuhkat pois. Ennen joulua on kyllä nuohooja pyydettävä käymään, kun on vuosi edellisestä käynnistä ja tukkoista alkaa olla lämmityskattilan veto.

Kellarin siivosimme samaan syssyyn. Yksi hylly siellä oli vielä irtonaisia rakenteita ja sen purimme pois. En ehkä tänä talvena säilytä kellarissa mitään, kun ei ole aivan pakko. Jos siltä tuntuu, ensi kesänä voisi kellaria kunnostaa. Kuitenkaan pienien juurespussien takia ei viitsi talvella kulkea pihan poikki ja lapioida lumia ovisyvennyksestä.

Tänään täällä tuulee ja kattopellit kolisee. Aamulla oli lyhyt sähkökatko. Rahkapullien tarvikkeet minulla on jääkaapissa odottamassa, mutta katselen vielä tuulen kehittymistä, kun leipominen on ärsyttävää, jos sähköt on välillä pois. Sähkökatkon aikana ei kyllä mikään tekeminen huvita.

Nukuin muutaman viikon vanhan talon hiljaisuudessa, mutta nyt ei enää yhden sähköpatterin tehot riittäneet pitämään sinistä kammaria riittävän lämpimänä. Kaisan huone on pienempi ja hyvin eristetty, siellä lämpöä riittää. Mummonkammari olisi nyt perällä tyhjillään pojan muuton jäljiltä ja siellä kyllä lämpö pysyisi paremmin, mutta ajattelin nyt välillä asua "uuden" talon puolella. Paljon huonommin täällä kyllä nukkuu, kun on enemmän liikettä ja paljon sähkölaitteita. Pelkkä kiertovesipumppu pitää jo omaa kohinaansa, saati sitten 3 jääkaappia ja kaksi pakastinta. Ainoa plussapuoli uudella puolella nukkumiseen on vessan läheisyys: vanhasta talosta kipität yöllä pihan poikki toiseen taloon pissille.

Kuten taas voi selkeästi huomata, on minulla elon murheet aivan omaa luokkaansa. Ehkä näillä näennäisen pienillä ajatusten askarointia aiheuttavilla asioilla saa kompensoitua ja prosessoitua niitä suurempia elämisen myllerryksiä, joissa perheenä olemme kahlanneet. Suurperheessä korostuu ja kertautuu elämän ilot ja surut. Kun jollakin perhepiirissä on vaikeaa, taakkaa kantavat kaikki 14 muutakin. Kun ilo kohtaa, se muuttuu 15-kertaiseksi. Tämä on näköjään suurperheiden elämässä pysyvä asiain tila.

 

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Juhlapäiviä


Pyhäinpäivä aloittaa vuoden lopun juhlien sarjan, joka isäinpäivän ja itsenäisyyspäivän jälkeen huipentuu jouluviikkoon ja jouluun. 

Jos pyhäinpäivä ei ole saanut mieliämme hartaan haikeiksi, niin isäinpäivä viimeistään. Ja jos oma isä on siirtynyt jo ajan rajan toiselle puolelle, ollaan ihan perisuomalaisen mentaliteetin syvimmässä ytimessä.

Onko se suomalaisuuden historian ilmentymä vai kansallinen perimä, että hartaus, hämäränhyssyssä perhepiirissä vietetty rauhallinen aika ja metakoimisen välttäminen, niitä ominaisia alkutalven juhlapäivien viettotapoja.

Viimeistäänhän laskiainen sitten vapauttaa jo kankean suomalaisen ilonpitoon ja vappuna herää henkiin viimeisetkin talviunillaan hartailevat jäyhät maanmiehet.

On meillä rikas vuodenkierto upeine, omalaatuisine juhlineen! Hartautta ja hiljentymistä tarvitsemme siinä missä irrottelua ja riehakasta juhlimistakin.

Omasta puolestani sanon, että olen taipuvainen nauttimaan hiljaisista, kynttilöin valaistuista, vähäväkisistä juhlapäivistä, joihin ei tarvita puheita eikä musiikkia.
 

perjantai 6. marraskuuta 2020

"Kaikki kotona?" 10 vuotta

Marraskuun 6. päivä vuonna 2010 kirjoitin ensimmäisen blogitekstin vastasyntyneeseen "Kaikki kotona?" - blogiin.Ajatuksena oli jakaa kolmentoista lapsen äidin kotiäitiystunnelmia, kun tuntui, että elämä oli niin täynnä hauskoja sattumuksia, lasten riemukkaita lausahduksia ja elämän kirjoa äärilaidasta toiseen. Suurilta vastoinkäymisiltä, vakavilta sairauksilta ja onnettomuuksilta olimme säästyneet. Elämä kaikessa arkisuudessaan ja suoraviivaisuudessaan oli ihanaa elää.

Lapset varttui - aivan liian nopeasti. Yhtäkkiä huomasin kasaavani pinnasänkyä kellariin viimeisen kerran. Onneksi en tiennyt sen olevan viimeinen kerta, koska toivonhiventä vielä yhdestä vauvasta elättelimme ihan näihin minun mummokuviin asti.

Vuosien myötä lasten, varsinkin sen suloisen oivaltajan, Tirtetan, puheet ja sanonnat ovat muuttuneet tylsän järkeviksi ja tavallisiksi. Oli nimittäin aikoja, jolloin riemukkaimmat blogitekstit koottiin nuorimmaisemme, Saaran, puheista ja tempauksista. Blogia alusta asti seuranneet muistavat, kuinka Saaran oli vaikea lähteä kirkkoon vain yksi hörhelömekko yllään, kun niitä olisi pitänyt saada pukea kolme. Pinkkiin laukkuun hän sitten pakkasi mukaan kahdet korkokengät ja isot eväät, joiden syönti aloitettiin heti kirkonpenkkiin päästyä. Meitä naurattaa vieläkin muistikuva siitä, kuinka kirkonmenojen päätyttyä vahtimestari sammuttaa salista jo valoja ja Tirtetta konttaa penkkien alla Pappaa karkuun, kun tämä yrittää "tekolonkkiensa" kanssa saada tyttöä kiinni.

Saarasta on varttunut hillitty, tunnollinen koululainen ja hän on edelleen yhtä suloisen kaunis kuin pienenä tyttönä.

Blogista on kymmenessä vuodessa tullut tuntojen tulkki. Kun kirjoitan tänne jotakin, asia jäsentyy itsellenikin ja voin ikäänkuin avata uutta sivua elämässä.

Lukijakunnassa arvostan suuresti niitä avarakatseisia, uskollisia ystäviä, jotka vuodesta toiseen jaksavat ilahduttaa mukana pysymisellään, vaikka eivät kaikkia elämänarvojani tai mielipiteitäni jakaisikaan.

Toivotan jokaiselle iloa ja toivorikasta mieltä pimeään loppusyksyyn.