maanantai 18. maaliskuuta 2024

Kahden sukupolven emäntiä


Kuvassa näkymä huoneeni ikkunasta. Jos kaipaa vaihtelua näkymiin, voi vaihtaa huonetta. Tällä hetkellä olen tyytyväinen tähän "piikojen huoneeseen". Piikojen huone juontaa juurensa "piikojen ovesta", joksi isäni nimitti etupihan puoleisen oven, mikä ei ollut varsinainen pääovi. Tämä kammari on ensimmäisenä, kun piikojen ovesta tullaan sisälle.

Leppoisaa vapaapäivää olen viettänyt. Ennen aamupalaa intouduin siivoamaan huoneeni, tuulettamaan petivaatteet, vaihtamaan lakanat ja silittämään äidille huomenna menossa olevat pyykit. Otin hoitaakseni äidin pyykkien pesun, kun ensimmäiset kuukaudet hoivakodissa paljasti todeksi epäilyni, että asukkaiden vaatteita hukkuu pesulareissuille nimikoinneista huolimatta. Olen viime kesänä ollut töissä kyseisessä hoivakodissa ja asia oli tiedossani, mutta alkuun äidin pyykit menivät pesulaan. Tuleepahan minulle myös säännölliset käynnit äidin luokse pyykkienkin myötä.

Päivällä järjestelin Saaran huoneeseen kasattuja äidin tavaroita. Kirjalaatikoista löytyi lisää äidin päiväkirjoja ja uppouduin lukemaan vuodesta 2006 eteenpäin kirjoitettua vihkoa. On niin mielenkiintoista lukea äidin ajatuksia, kun hän on askaroinut tässä talossa. Tuossa päiväkirjassa oli myös aika isän sairastumisesta äidin yksin jäämiseen. Minulle toi iloa havaita, kuinka äiti osasi löytää tilanteissa aina myös positiiviset puolet. Kun hän jäi yksin tähän taloon, hänen surutyönsä oli hyvin loogista ja itselle armeliasta. Kun suurin ikävä hellitti, äiti osasi myös nauttia yksinäisyydestä ja omasta vapaudesta. Tosin oman kunnon heikkeneminen rajoitti hänen tekemisiään, mutta hyvin hän osasi höllätä vähemmän tarpeellisista töistä. Onneksi myös se iankaikkisen valtava yövieraiden ramppaaminen ja passaaminen väheni ja ehkä äiti myös oppi sanomaan, ettei jaksa enää talon täydeltä vieraita. Itselläni on välillä huono omatunto, kun joudun sanomaan, etten huoli vieraita sellaisena viikonloppuna, kun minulla on useampi yö peräkkäin töitä. Lapset on tietysti eri asia: he saavat tulla ja mennä, mutta perhekunnittain en ota yövieraita silloin, kun minun täytyy päivällä nukkua.

Äidillä ja isällä oli tietysti siinä mielessä toinen tilanne tässä talossa asuessaan, että he olivat jo molemmat eläkkeellä.

Huomioni kiinnitti äidin päiväkirjamerkinnöistä, kuinka ahkerasti hän kävi iltaisin lenkillä ja kuinka he isäni kanssa lämmittivät saunan useamman kerran viikossa. Senhän kyllä tiesinkin, että äiti oli ahkera leipomaan ja tykkäsi ruuanlaitosta. Päiväkirjaan äiti kirjoitti aina leipomuksista, kuin myös päivän säätilan ja keitä vieraita oli käynyt.

torstai 14. maaliskuuta 2024

Mielijohdemunkit


Katselin toissailtana videodokumentteja Ukrainan karpaateilla elävästä iäkkäästä pariskunnasta. Ohjelmissa oli niin ihastuttavaa kuvausta pariskunnan luonnonläheisestä elämäntavasta kaikkine arjen askareineen, että tempauduin tunnelmaan mukaan.

Pariskunnan talon keittiön hellassa paloi koko ajan tuli ja hellan ääressä vanha emäntä askaroitsi eläintenhoidon lomassa. Ruuaksi hän laittoi keittoa, jossa oli ruskeita papuja, hapankaalia ja paljon sipulia. Keiton kiehuessa hän pyöräytti pienessä alumiinipannussa munkkeja auringonkukkaöljyssä. Kohonneen taikinan täti kaulitsi levyksi ja paineli siitä pienellä lasilla pyörylöitä. Kohonneet pyörylät hän paistoi ja latoi kulhoon. Hyppysellisen hän lisäsi tomusokeria munkkien sekaan ja puisteli munkkikuppia käsissään.

Kun pariskunta kädet pestyään ja ortodoksiseen tapaan ruuan siunattuaan kävi syömään papusoppaa ja munkkeja, tuli nälkä minullekin.

Tein aamulla kolmen desin taikinan, kun hiivaa oli vain niukka puolikas. Ihan riittävästi tuli meidän pienelle perheelle syötävää, eikä koko huusholliin ehtinyt rasvanhaju levitä, kun munkit paistuivat muutamassa minuutissa.

Jatkossakin varmaan teen munkit kaulitsemalla taikinan. Valmistus on nopeaa ja hiukan lituskaisen muotoiset munkit kypsyvät nopeammin. Ja aivan hyvin riittää sokeroinniksi tuo muutama tomusokerin hippu.

tiistai 12. maaliskuuta 2024

Kevään odotusta kuitenkin













Kuvat: Heidi Juulia Syrjäläinen 12.3.2024 Puulavesi


Heidi jälleen ystävällisesti lupasi iloksemme iltalenkkinsä kuva-antia. Lunta meillä on vielä paljon ja siksi laitammekin nyt toivomme auringon voimaan. Viime yönä oli pakkasta toistakymmentä astetta.


Nautin pitkästä talvesta, mutta nyt on kieltämättä tullut jo kaipuu metsän nuotiopaikalle. Metriseen hankeen en viitsi mennä tarpomaan.

Aamulla yövuorosta päästyäni kaupan eteisessä tapasin tuttavan, joka on ollut toista vuotta eläkkeellä pitkäaikaisesta palvelustyöstään. Kysyin, miltä eläkeläisen elämä on tuntunut. Hän kertoi nauttineensa työstään, mutta nauttii myös nyt vapaudesta. Samaan hengenvetoon hän jatkoi: "meillähän on vain tämä hetki".

Kotiin ajellessani teroitin itselleni, että olenhan ymmärtänyt tämän hetken arvon. Ymmärränkö todella, mitä minun elämässäni merkitsee tämä hetki ja minkä arvon annan sille.

Helposti elämän monien muutosten myllerryksessä mieli askaroi tulevissa - oletetussa tulevassa. Kuvittelemme tulevaisuutemme kovin valmiiksi. Uskomme pitelevämme elämän lankoja käsissämme, ainakin suurinta osaa niistä.

Isän äiti, Lahja-mummo, tapasi sanoa tulevaisuudensuunnitelmien jatkoksi "jos Jumala suo ja eletään". 

Tämä aihe ei ole mikään klisee tai aamuhartauden vakiosisältö. Ravistellaan itseämme irti maallisen ajan loputtomuuden petoksesta. Luulen, että kun ymmärrämme hetken arvon, ei maallisen elämän päättymisen hetkeä kommentoida järkytyksellä ja "odottamattomana menetyksenä", vaan nöyrällä kiitollisuudella elämästä ja siitä mitä oli.

lauantai 6. tammikuuta 2024

Hyvä elämä





 Kuvat: Heidi Juulia Syrjäläinen (julkaisu luvalla)


Pyysin tyttäreltä kuvamateriaalin, kun omat talvikuvani tältä talvelta ovat harvalukuiset. Heidillä on käsittämätön taito löytää kuvakulmia, jotka luovat "tavallisesta" maisemasta uusia ulottuvuuksia.


Olemme päässeet oikeaan talveen. Vielä kahdeksan maalaistalven jälkeen me kaikki olemme sitä mieltä, että talvi on Kangasniemellä aivan liian lyhyt. Lumesta ja pakkasilmoista ei vain ehdi saada tarpeekseen. Luulen, että yksi syy tähän talven ihannointiin on kahdellakymmenellä meren rannalla vietetyllä tuulisella, lähes aina lumettomalla ja likaisenharmaalla tuhnuisella talvella, joka vain jatkui ja jatkui.

Toki talven ihannointiin vaikuttaa myös se, että haasteelliset olosuhteet, kuten valtaisa lumentulo tai kovat pakkaset, ei ole kohtuuttomasti vaikeuttaneet elämäämme. Kun lumipyryn jälkeen tilaan naapurilta teiden ja pihan aurauksen, on meidän intohimoiset kolankäyttäjät kaapineet jo pihan lumesta. Auramiehelle on melkein jäänyt vain lumivallien työntö kauemmas ja tien auraaminen pihasta vanhalle maantielle. 

Samoin vettä ja lämpöä on riittänyt. Talon vesiputket ja porakaivon pumppu ovat pysyneet sulina. Polttopuita on riittänyt ja nuohoojan käytyä puhdistamassa lämmityskattilan ja sen hormin, tuli syttyy iloisesti ja vesi kuumenee säiliössä yhdessä hetkessä. Kesällä tekemäni sähkösopimuksen kilowattitunnin hinta, 11 senttiä, ei sekään tunnu enää ollenkaan pahalta. Saatan hyvällä omallatunnolla yövuorosta tullessani napsaista sähkön päälle talon lämmitykseen ja sytytän tulet kattilaan vasta herättyäni.

On ollut jotenkin kotoista havaita, miten ihmisille tuo turvallisuudentunnetta puhua välillä kovista pakkasista, vesiputkista ja polttopuista. Hoidamme mielenterveyttämme, kun kohdistamme välillä huomiomme arjen perusasioihin pois sodista ja muista tragedioista.

Äitini sai paikan hoivakodista. Olen itse ollut töissä samassa talossa. Mieltäni on lämmittänyt entisten kollegoiden sydämellisyys, ystävällisyys ja empatiakyky, millä he kohtelevat minua, kun olen nyt omaisen roolissa. Myös äiti on hyvin tyytyväinen uuteen kotiinsa. Kukapa ei olisi: uudet, asianmukaiset, kodikkaat ja valoisat tilat, joissa on helppo apuvälineiden kanssa liikkua. Hyvää ruokaa ja juomaa on viidesti päivässä tarjolla ja sinua muistutetaan, jos et itse muistaisi syödä tai juoda. Hoivaa ja apua on aina saatavilla ja lääkäri käy talossa kerran viikossa. Juttuseuraa saat menemällä yhteiseen olohuoneeseen ja talon yhteisiä tilaisuuksia on tarjolla jokaisen mieltymyksille. Äidin yleiskunto ja mieliala on kohonnut huimasti hoivakotiin pääsyn jälkeen. Myös meidän läheisten jatkuva huoli äidin pärjäämisestä on jäänyt. Minulle on tullut tilalle hentoinen äidin ikävä: yövuorossa omassa työpaikassani näen olohuoneen ikkunasta äidin parvekkeen ja ikkunan. Onneksi saamme vielä pitää äidin lähellämme.

torstai 2. marraskuuta 2023

Olikos talven ihanuus päässyt unohtumaan?




Lumentulo armahti kertaheitolla talollisen pihatöistä ja taimikoiden raivuusta. Jos jotakin pihaan jäi, siellä on visusti tallessa lumen alla. Vähän on auton kanssa pelaaminen ollut kankeata äkkiseltään, mutta äkkiä tuntuma palautuu ja oppii muistamaan peiton tuulilasille, kun yövuoron jälkeen raastaa tuulilasista jäätä ja vielä on ajastanut lämmittimen väärin.

Kun talossa ei ole enää lumesta ilakoivia pikkulapsia, niin koirien vilpitön ilo lumen saapumisesta on hauskaa katsottavaa. Kissat viihtyvät ulkona vain sen pakollisen: kun nakkaat heidät keittiön kuistin ovesta ulos, nämä kipittävät etuovelle ja surkeasti maukuen anelevat sisällepääsyä. Poikkeus on Palokankaan Mamma (joksi nimitän tulipaloevakkokissaa). Hän on virantoimituksessa ihan entiseen malliin ja asettuu sitten pannuhuoneen oven eteen tarkkailemaan meneviä, tulevia ja lentäviä.

Noiden pihapiirin vuodenaikakuvien ottamisella on kaksi päivää väliä. Olin juuri havahtunut syksyn ruskan kuulaaseen kauneuteen, kun pääsin ihastelemaan lumista maisemaa.

Tänne muuton jälkeen minulle muodostui tavaksi laittaa aina marraskuun tietämillä tuohon 13-tien varteen kynttilälyhtyihin tulet hämäräajan somisteeksi. Viime talvena kynttilät jäivät kauppaan, koska lyhtykynttilöiden hinta oli tuplaantunut. Meillä kun oli kynttilöiden polttamisessa se periaate, että jos niitä kerran poltetaan, tuli ei saa sammua.

Nyt kun elämä oman lintukodon ympärillä olevassa maailmassa on monin paikoin sysimustaa, kynttilöiden liekki viestisi ohikulkijoille, että valo elämäämme tulee niin hyvinä kuin pahoina päivinä vain Jumalalta.

Taidanpa kömpiä vanhaan tupaan etsimään, josko löytyisi pari ehjälasista lyhtyä.

Etsitään valoa elämäämme ja jaetaan sitä muille.

tiistai 19. syyskuuta 2023

Syksyhyvästejä marjapaikoille


Minulla on jo useamman vuoden ollut tapana syksyisin hyvästellä marjamaat, kun tiedän olevani paikassa viimeistä kertaa sinä syksynä. Kun puolukat on kerätty, en yleensä enää käy marjapaikoissani ennenkuin seuraavana syksynä.

Tänään lähdin tarkistamaan Rantakankaalta, velipojan metsästä, yhtä puolukkapaikkaa. Kun tulin metsäautotietä aukon puoliväliin, oli tien levikkeellä tuore nuotiopaikka ja paljon auton ja ihmisten jättämiä jälkiä. Kun vielä tieltä lähti aukon heinikkoon tallattu polku, tiesin oitis, että suuria puolukkasaaliita en enää tavoita.

Etelä-Savo on rikasta metsämarjaseutua ja niinpä täällä on jo vuosien ajan tavattu syksyisin marjafirmojen ulkomaalaistaustaisia marjanpoimijoita. Marjoja riittää meille kaikille ja ulkolaiset poimijat eivät mene kovinkaan kauas teistä. 

Keräsin tänään vielä mustikoitakin ja vajaan ämpärillisen puolukoita toisten poimijoiden jäljiltä. Hyvästelin mielessäni nuo marjapaikat. Useamman kerran olin noilla paikoilla käynyt tänäkin syksynä mustikassa ja puolukassa. Sanon mielessäni: "nähdään taas ensi syksynä, kiitos Taivaan Isä marjoista".

Samalla tavoin tervehdin marjamaitani, kun kesän loppupuolella käyn katsastamassa mustikoiden joutumista. Ajatuksissani iloitsen, että jälleen tapaan tutut puut ja mättäät. Tuntuu, että on vain hetki syksyn hyvästeistä.

maanantai 18. syyskuuta 2023

Hiljaista




 (Lapsen kuva julkaistu luvalla.)



Talosta tuli hiljainen. Eläimet pitävät äänistä huolta: juoksuinen, itsepintaisesti ulos pyrkivä kissa ja koirat saavat aikaan eloa, mutta muutenhan täällä on harvinaisen hiljaista.

Opiskelupaikkakunnilleen muuttaneet lapset ovat tutustuneet uusiin kotikaupunkeihinsa myös viikonloppuisin, joten hiljaista on meillä ollut viikonloppuisinkin. Luulen, että jokainen muuttanut nauttii nyt myös kaikista niistä lukemattomista mahdollisuuksista, mitä kaupunki voi asukkaalleen tarjota. Jokainen on koulun ohella alkanut myös käydä harrastuksessa ja seurakuntienkin tilaisuudet ovat tulleet tutuiksi.

Luulen, että uusi elämäntilanne koskettaa ehkä tuntuvammin Pappaa. Usean vuoden ajan Pappa kyyditsi lapsia kuusikin kertaa viikossa kuntosalille ja poikkeuksetta oli myös itse mukana treeneissä. Nyt ei Papan tule yksikseen lähdettyä.

Eilen illalla teimme Papan kanssa poikkeuksellista. Kävimme kunnantalon salissa katsomassa Lapua-elokuvan. Edellisestä leffareissustamme taitaa olla kuusikin vuotta aikaa.

Lapua-elokuvaa suosittelen. Suomalaisen elokuvatyön voimainponnistus ansaitsee kyllä tulla mahdollisimman monen nähtäväksi. Lapuan tragedian kokeneet ovat sanoneet elokuvan nähtyään, että kokemus oli terapeuttinen. Meille muille elokuvan kertomus henkilötarinoineen, jotka olivat fiktiivisiä, antoi paljon ajateltavaa.


Lapsenlapsi kävi yhtenä päivänä. Hän ihastui marja-aronioihin.