perjantai 26. kesäkuuta 2020

Hävikistä herkuksi


Papastakin on kehittynyt jo oivallinen hävikkibongari. Jos kylällä on käyntiä ruokakauppojen avaamisen aikoihin, mahdollisuudet edullisiin löytöihin on suuremmat.

Tänä aamuna työläisten vientireissullaan Pappa oli löytänyt S- marketista päivän tuoretuotteet neljällä eurolla. Ruuanteko muuttuu helpoksi, kun tarvikkeet nähtyäsi tiedät oitis, mitä tänään syödään. Juureksia riittää keiton lisäksi vielä pakastettavaksi.

Herkkusieniä en osta oikeastaan koskaan normaalihinnalla, mutta vokkipannulla on viime aikoina hävikkilöytöjen ansiosta ollut herkkusieniä useasti.

Ruokaostosten suunnittelu ja ruuan valmistus joutuu meillä nyt tiukempaan kuriin. Enää ei kannata ostaa mitään epävarmasti syötäväksi hyödynnettävää sillä ajatuksella, että "syöväthän kanat sitten loput". Maanantaina nimittäin meiltä lähti viimeiset kanat uuteen kotiin ja kauppalistalla lukee "munat". Huojentunut olo on minulla ja Papalla päällimmäisenä - eroitkut niiskutin jo kevättalvella, kun päätöksen kanoista luopumisesta tein. Ehkä tänä syksynä meillä viinimarjoja söisi kanojen sijasta ihmiset.

torstai 18. kesäkuuta 2020

Pesästä jo lentoon lähtenyt poika

Eilen illalla, samaan aikaan kun minä läksin yöksi töihin, tänne tuli kyläilemään pääkaupunkiseudulta yksi vanhimmista pojistamme. Mukanaan hänellä oli tyttöystävänsä, jonka tapaisin ensimmäistä kertaa.

Olin toki nähnyt tuota tyttöä yhteisissä kuvissa poikani kanssa. Hassua, kuinka paljon voit päätellä ihmisestä kuvien perusteella! Jo se, kuinka nämä kaksi oli asettunut kuvissa, kertoi siitä, että heidän suhteensa oli välittävä, läheinen, rehellinen ja onnellinen.

Muutaman kuvan perusteella olin ajatellut, että tuo tyttö on sydämellinen, avoin, empaattinen, omilla jaloillaan seisova ja rehellinen. Kun lisäksi hän lähetti perheellemme viime jouluna lahjan, joka huokui sydämellisyyttä.

Tänä aamuna, ennenkuin lähdin nukkumaan, näin tuon nuoren naisen kasvoista kasvoihin. Mitä enemmän hänen ja poikani kanssa aamupalaa syödessämme juttelimme, sitä onnellisemmaksi tulin. Näin välittömästi heidän keskisestä kanssakäymisestään, että he kunnioittivat toisiaan. Kumpikin sai olla oma itsensä. Sen lisäksi kaikki ne ominaisuudet, joita olin ajatellut kuvien perusteella, piti täsmälleen paikkansa. Lisäksi tyttö oli vapautuneen iloinen ja hänen naurunsa oli helisevää musiikkia.

Sanoin nuorille, että olen niin onnellinen, kun he ovat löytäneet toisensa. Vanhanaikainen kun olen, sanoin myös, että nyt minun ei tarvitse olla huolissani pojastani ja tämän pärjäämisestä, sillä tämän tytön luona hän on hyvissä hoteissa.

Tavallaan koen, että työni äitinä ja huolehtijana on saavuttanut yhden suuren välietapin, kun napanuorasta on enää pääsuoni jäljellä. Vasta kuolema katkaisee äidin ja lapsen napanuoran, vaikka sydänpaikka jää ikuisiksi ajoiksi.

maanantai 15. kesäkuuta 2020

Suurperhe-elämä jatkuu

Olen joko unohtanut, millaista elämä oli viisitoistahenkisessä perheessä tai sitten tämä yhdeksänhenkisen perheen elämä on siitäkin ...niin, miten tuon nyt voisi kuvailevasti ilmaista? Olisiko "hektisempää" lähellä totuutta.

Välillä minua miltei säälittää tuo meidän Pappa-ressu. Viisi vuotta sitten hän pääsi eläkkeelle ajettuaan kaupunkiliikenteessä 31 vuotta bussia. Muutimme maalle asettuaksemme aloillemme ja nauttiaksemme verkkaisesta elämänrytmistä. Vaan kuinkas kävikään: tätä nykyä Pappa kuskaa meitä kirkonkylän väliä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Muutaman kerran päivän saldo on ollut kuusi kierrosta 14 kilometrin päähän kirkonkylälle. Tuttava-taksikuski jo naureskelikin, että Papalla on enemmän ajoja kuin hänellä!
Viime lokakuussa ostetulla autolla on kertynyt kilometrejä jo yli 38000.

Syy kyytientarpeeseen on kyllä erittäin onnellinen: perheen työikäiset ovat saaneet hyviä työpaikkoja ja nyt kesäaikaan ovat työllistyneet muutkin kuin työikäiset. Tänään jopa meidän nuorin, blogin vanha tuttu "Tirtetta" eli Saara aloitteli kahden viikon mittaista kesätyötään.
Lapista kotiutunut Kaisa aloittaa satokauden edetessä työt mansikanpoiminnassa ja huomenna yhdellä lapsista on työhaastattelu.

Totuin kyllä suuriin kattiloihin jo Helsingissä, mutta nyt kun syöjien joukossa on viisi raavasta miestä ja neljä reippaasti syövää naisihmistä, niin ruokaa laitetaan taas kuin ennen vanhaan. Tavallisesti teen illaksi lämpimän ruuan (koska yötyöläinen nukkuu melko suurella varmuudella aamupäivisin) ja usein vielä myöhemmin illalla toisen ruuan seuraavan päivän työeväiksi.

Tämä poikkeuksellinen mennyt kevät on ollut niin terveellinen muistutus siitä, että tavallisena pitämämme arki omine rutiineineen on elämän kultahetkiä. Olemme niin kiitollisia työstä ja ruuasta, kodista ja läheisistä. Elämän juhlahetkiksi riittää, kun kauempana asuvat perheenjäsenet pääsevät käymään. Jos nyt ei ihan joka vuosi kaikki kerralla päästä kokoontumaan, niin ainakin ripottain.

lauantai 13. kesäkuuta 2020

Kaura oraalla

Muutaman päivän sateiden jälkeen luonto sai vauhtia ponkaista täyteen kesään. Reilussa viikossa kaura nousi oraalle.
Keskellä eteläpuolen metsiin vievää metsätietä kasvaa muistoja lapsuuteni pihan kukkapenkistä.
Vanhan talon vieressä kasvavassa tammessa on unohduksiin jäänyt linnunpönttö. Jollekin lintupariskunnalle koti on ollut kuitenkin riittävän hyvä perheen perustamista varten ja nyt sieltä kuuluu linnunlasten iloinen piipitys.
Suotuisat olosuhteet saivat kaiken mahdollisen kasvavan suorastaan villiintymään muutamassa päivässä. Toki kanalan ympäristössä riittää maaperässä ravinteita ja hyvää lannoitetta. Mutta näitä heinäviidakoita katsellessa on vaara kokea riittämättömyyden tunteita, jos alitajuinen tavoite on siisti piha.
Luumupuissa on runsaasti lupauksia syksyn sadosta. Viime kesän sadon meillä tuhosi ankara raekuuro. Onneksi antelias ystävä tarjosi meille ennenkokemattoman luumusyksyn. Pakasteesta löytyy vielä luumuhilloa, jonka makua kuvailemaan ei köyhä kieli riitä. Suomen kesässä kasvanut luumu on ihan oma lukunsa.
Syksyn viimeisiin marjailoihin lukeutuu karhunvatukka. Muutamasta hoitamattomasta oksanräipästä on saatu kilokaupalla satoa ja lupaavalta näyttää jälleen.
Kasvilajituntemukseni on naurettavan huono, mutta jonkunsortin unikko ja kaksi pionipöheikköä ilahduttavat kukinnoillaan ihan pian.



Onneksi talossa on huoltomies omasta takaa, muuten nurmikot olisi todennäköisesti leikkaamatta. Oma ajatukseni siitä, että nurmikko saisi kasvaa aivan vapaasti, ei ole saanut vastakaikua talon muissa asukkaissa.

Minä, talvi-ihminen, yritän sopeutua tähän aistit ylivirittyneisyyden tilaan saavaan kesään. Juhannus on minusta aina ollut haikea juhla. En mahda sille mitään, mutta minusta kesä alkaa ikääntyä ja väsyä nopeasti juhannuksen jälkeen. Kesälomani on näillä näkymin syyskuussa, joten velttoiluun vaipumisesta sydänkesän aikaan ei ole pelkoa.

Nauti elämästä, ystäväni!
Toivon, että elämän surut ja huolet jäisivät tänä kesänä vähiin elämässäsi.




tiistai 2. kesäkuuta 2020

Kauran kylvöä Lautakankaalla kesäkuussa 2020




Kylvöaika luo toivorikkautta ja uskoa tulevaisuuteen. Kun maamies on tehnyt osuutensa, on loppu kirjaimellisesti Luojan kädessä.

Tänään siunaan Lautakankaan peltoihin saatetut peltoisännän kauran siemenet ja rukoilen Jumalalta sadetta, lämpöä ja suotuisaa kesää, jotta syksyllä olisi satoa korjattavaksi.

maanantai 25. toukokuuta 2020

Palopuhe suomalaisen maatalouden puolesta





Tämän kevään käänteissä, jossakin vaiheessa, käväisi julkisessa keskustelussa huoli omavaraisuudesta ja maataloustuotannon jatkuvuudesta Suomessa. Reaktio oli tervetullut ja kaivattu.

En tiedä, mitä oikeasti täytyisi tapahtua, että tässä maassa "maajussien" mollaus loppuisi. Kuinka järisyttävän hiuskarvan varassa täytyisi olla suomalaisten ruisleipä, suomalaisen lehmän maito, viljapossun liha lähitilalta, kotimainen mansikka tai naapuritilallisten kasvattama peruna,
että meidän puheista jäisi tyystin pois ilkeämielinen vihjailu Eu- tukirahoilla keinottelusta tai peltomiehen talvenmittaisesta lomailusta?

Tiedän, että panettelu ja pahan puhuminen on ollut se viimeinen niitti monen maitotilallisen lopetuspäätöksen lukkoonlyömiseen,
kun ei vaan enää jaksa kaiken muun vaikeuden lisäksi.

Joka ikisen suomalaisen sydämenasiaksi täytyy saada Suomessa tuotettu ruoka. Lapsille täytyy koulussa tarjota paljon enemmän mahdollisuuksia päästä tutustumaan alkutuotantoon. Valinnaisaineiksi täytyy saada maatalouteen liittyviä kursseja, jotta nuoret oppivat arvostamaan ruokaa, suomalaista maataloutta ja pellolla tehtävää työtä. Jos tämän päivän nuoriso ei opi pitämään omavaraista ruuantuotantoa elintärkeänä asiana, niin ketkä sitten tulevaisuudessa sitä arvostavat? (Me vanhainkodin mummelit - juu, kyllä kai, mutta meidän mielipide ei sitten enää ketään kiinnosta.)

Me tarvitsemme kansanliikkeen ja valtakunnallisen kampanjan, jotta Suomen maatalous nostetaan sille kuuluvaan arvoon.
Meillä ei olisi varaa istuttaa koivuntaimia yhteenkään peltoon.
Meillä ei olisi varaa edes katovuoteen.
Ja siihen asiaanhan ei meidän toimet ylläkään, vaikka kuinka nykyaikaisessa tehoyhteiskunnassa eläisimmekin.

Ei laiteta kynttilää vakan alle, vaan kannustetaan laittamaan vakka kylvötöihin.

lauantai 23. toukokuuta 2020

Työ tekijäänsä kiittää -taimikossakin


Keväällä 2016 istutettiin muutama tuhat kuusen tainta, jotka ovat sinnitelleet kuivuudessa, liiallisessa kosteudessa, märän lumitaakan alla, hirvien kulkureiteillä ja ihmisen laiskuuden kohteena. Pitkä heinä, vatun varret ja muut "piiskat" varjostavat ja vievät maasta elinvoimaa ja maaston arvokkaimmat kasvajat ovat jääneet vähän lapsipuolen asemaan.

Raivaussahani on korjattavana, joten tämänpäiväinen työkaluni oli vanha kunnon vesuri. Pienet piiskat saa oikeastaan jopa kätevämmin raivattua vesurilla, kun taimien varjeleminen osumilta on helpompaa. Työskentelyolosuhteet ovat kaiken lisäksi ihanteelliset: hyttysistä ja muista ihmissyöjistä ei ole vaivaa, ei tarvitse kypärää ja ei tule hiki eikä kylmä. Ainoat työntekoa hillitsevät tekijät on mummon hiipivä raihnaisuus ja muutaman tunnin päässä häämöttävä yövuoro.

Taimikon raivaus on niitä onnellisia metsähommia, jotka ei ikinä lopu. Palkitsevaakin työ on, kun välittömästi näkee työnsä tuloksen. Niin pitkälle ei viitsi edes ajatella, että joskus kuuset ovat tukkipuun mitoissa.