Syksyhyvästejä marjapaikoille

Minulla on jo useamman vuoden ollut tapana syksyisin hyvästellä marjamaat, kun tiedän olevani paikassa viimeistä kertaa sinä syksynä. Kun puolukat on kerätty, en yleensä enää käy marjapaikoissani ennenkuin seuraavana syksynä.

Tänään lähdin tarkistamaan Rantakankaalta, velipojan metsästä, yhtä puolukkapaikkaa. Kun tulin metsäautotietä aukon puoliväliin, oli tien levikkeellä tuore nuotiopaikka ja paljon auton ja ihmisten jättämiä jälkiä. Kun vielä tieltä lähti aukon heinikkoon tallattu polku, tiesin oitis, että suuria puolukkasaaliita en enää tavoita.

Etelä-Savo on rikasta metsämarjaseutua ja niinpä täällä on jo vuosien ajan tavattu syksyisin marjafirmojen ulkomaalaistaustaisia marjanpoimijoita. Marjoja riittää meille kaikille ja ulkolaiset poimijat eivät mene kovinkaan kauas teistä. 

Keräsin tänään vielä mustikoitakin ja vajaan ämpärillisen puolukoita toisten poimijoiden jäljiltä. Hyvästelin mielessäni nuo marjapaikat. Useamman kerran olin noilla paikoilla käynyt tänäkin syksynä mustikassa ja puolukassa. Sanon mielessäni: "nähdään taas ensi syksynä, kiitos Taivaan Isä marjoista".

Samalla tavoin tervehdin marjamaitani, kun kesän loppupuolella käyn katsastamassa mustikoiden joutumista. Ajatuksissani iloitsen, että jälleen tapaan tutut puut ja mättäät. Tuntuu, että on vain hetki syksyn hyvästeistä.

Hiljaista

 (Lapsen kuva julkaistu luvalla.)

Talosta tuli hiljainen. Eläimet pitävät äänistä huolta: juoksuinen, itsepintaisesti ulos pyrkivä kissa ja koirat saavat aikaan eloa, mutta muutenhan täällä on harvinaisen hiljaista.

Opiskelupaikkakunnilleen muuttaneet lapset ovat tutustuneet uusiin kotikaupunkeihinsa myös viikonloppuisin, joten hiljaista on meillä ollut viikonloppuisinkin. Luulen, että jokainen muuttanut nauttii nyt myös kaikista niistä lukemattomista mahdollisuuksista, mitä kaupunki voi asukkaalleen tarjota. Jokainen on koulun ohella alkanut myös käydä harrastuksessa ja seurakuntienkin tilaisuudet ovat tulleet tutuiksi.

Luulen, että uusi elämäntilanne koskettaa ehkä tuntuvammin Pappaa. Usean vuoden ajan Pappa kyyditsi lapsia kuusikin kertaa viikossa kuntosalille ja poikkeuksetta oli myös itse mukana treeneissä. Nyt ei Papan tule yksikseen lähdettyä.

Eilen illalla teimme Papan kanssa poikkeuksellista. Kävimme kunnantalon salissa katsomassa Lapua-elokuvan. Edellisestä leffareissustamme taitaa olla kuusikin vuotta aikaa.

Lapua-elokuvaa suosittelen. Suomalaisen elokuvatyön voimainponnistus ansaitsee kyllä tulla mahdollisimman monen nähtäväksi. Lapuan tragedian kokeneet ovat sanoneet elokuvan nähtyään, että kokemus oli terapeuttinen. Meille muille elokuvan kertomus henkilötarinoineen, jotka olivat fiktiivisiä, antoi paljon ajateltavaa.

Lapsenlapsi kävi yhtenä päivänä. Hän ihastui marja-aronioihin.

Poikaset omilla siivillään

 ...ja Taivaan Isän huolenpidossa ja varjeluksessa.

Tänään saattelimme viimeisen tämän syksyn muuttajan omaan kotiinsa toiselle puolelle Suomea. Outo olo on Papalla ja minulla tässä hiljentyvässä kodissa. Kahdesta täällä asuvasta lapsesta pidän kynsin ja hampain kiinni eli en puolella sanalla vihjaise omaan kotiin muuttamisesta. Kun heidän on aika lähteä, lähtevät varmasti, mutta lähtemään en usuta.

En yhtään tykkää tien päällä olemisesta, siksi oudoille paikkakunnille matkustaminen on totaalisesti mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä. Pappa oli onneksi kuskina ja minä suomensin Mapsin ohjeita hänelle. Selvisimme matkoista kunnialla ja kohteet vieraissa kaupungeissa löytyi lähes kertayrittämällä.

Suurta iloa tuotti lasten opiskelija-asunnot. Ne olivat upeampia, kuin olimme kuvitelleet ja myös lasten mielestä. Toista sataa vuotta vanhoissa taloissa on ihan oma rauhallinen tunnelmansa. Kummankin lapsen asunnon sijainti oli myös ihanteellinen: lähellä oppilaitosta ja kaupungin keskustan palveluja.

Perinteisesti hoidan "eroahdistusta" lapsen muuton jälkeen suursiivoamalla lähtijän huoneen. Onneksi nyt sitä hommaa riittää.

Mielissäni olen myös siitä, että lähtijöiden mukaan lähti paljon tavaraa liinavaate-, kattila- ja kuivatavarakaapeista. Pääsen ostelemaan kirpputoreilta lakanoita, pyyhkeitä, kattiloita ja lautasia.

Ehkä minä kuitenkin selviän tästä.

Mikä se nyt uuvuttaa?

Suotuisat säät ja vapaapäivät ovat ruokkineet jälleen metsäriippuvuuttani. Kun aamulla herää, on metsäänmeno mielessä.

Joku kuitenkin tökkii toimissani, kun olen jo kolmen tunnin metsässärämpimisen jälkeen aivan puhki. Tosin tänään päättelin, että metsässä mukana raahaamani kymmenen kilon rasvakuorma on todennäköisesti suurin syyllinen simahtamiseen. Painon pudottamiseen ei tarvita ihmediettejä, kun vain vähentää syömistä ja lisää liikkumista. Omalla kohdallani pidän naurettavana, etten löydä itsekuria painonhallintaan.

Tarkoitukseni ei ollut paasata ylipainostani, vaan metsän tarjolla olevista herkuista. Tämänpäiväisen mustikkapaikan nähtyäni hetken mietin, itkenkö vai nauranko. Mustikoita oli niin paljon, että vaikka lumen tuloon asti keräisin kaikki vapaapäiväni, en saisi niitä kerättyä talteen. Ainoa hidastava tekijä on hankala matka marjapaikalle: ensin vajaa kilometri metsätietä ja sitten kahden ison ojan ja umpeenkasvaneen taimikon läpi rämpimistä. Kulkemista hiljentää hiljakseen punettuvat puolukkamättäät joiden päälle ei haluaisi astua. Koska mustikoita on tuossa marjapaikassa niin määrättömän paljon, kerään vain silmin nähden suurimmat. Useinhan puolukankeruun aikaan kerätään vielä mustikoitakin, niin katselen sitten niitä uudelleen. Hirvikärpästen kanssa täytyy tulla toimeen: niitä on nyt entiseen malliin todella paljon. 

Kuvissa on lehtikuusentattimunakas työn alla ja valmiina. Jätin munakkaan ison kattilankannen alle pannulle ja menin päiväunille. Herättyäni menin vesi kielellä keittiöön tarkoituksenani maistaa munakasta ruisleivän kanssa. Raotin kantta ja pannu oli tyhjä. En ollut uskoa silmiäni, koska ennen meillä on sieniruuat lähteneet nihkeästi pannuilta eteenpäin. Kuulin kyllä kaksi todistajanlausuntoa, että oli ollut hyvää.

Sademarjastusta ja muutto 1/4 takana

Tänään yksi lapsista täytti 22 vuotta ja kakun päälle tarvittiin marjoja. Aamun ensimmäinen vilkaisu ulos kertoi taivaan olevan paksussa pilvessä ja kauankaivattua vettä satoi reippaasti.

Sateenvarjo varustuksena valitsin mustikkapaikan, jonne pääsi kahlaamatta korkeita heinikoita tai vesakoita. Hyttysmyrkyn jätin kotiin, koska minulla on ollut tähän päivään asti uskomus, että sateella ei hyttyset pysty lentämään. Toki nyt järki sanoo, että kaatosade on asia erikseen. Vaan niin hyttyset kävivät kimppuun ihan rohkeasti. Litran verran kerättyäni olin niin kyllästynyt elukoihin, että tulin suosiolla pois. Kakusta tuli erittäin hyvää ja se on likimain syöty.

Tänä syksynä kotoa muuttaa kolme lasta opiskelupaikkakunnille. Tänään muutti neljäs lapsi, mutta hän on asunut omillaan jo vuosikaudet. Onneksi muuttaja on suurperheen sisarussarjaa: kaksi velipoikaa auttoi tavaroiden kantamisessa. Minusta ei ollut tuossa muutossa juurikaan toimellista apua. Toki Taivaan Isän puoleen asian suhteen huokailin, kun monessa asiassa muuttaja joutui uskaltautumaan mukavuusalueensa ulkopuolelle ja vuokratun muuttoauton kuljettaminen oli varmasti yksi haasteellisimmista asioista. Muutto on nyt onnellisesti takana ja kaikki sujui hyvin ja rivakassa aikataulussa. Olemme todella huojentuneita, että muuton odotteluun liittynyt usean kuukauden stressi on nyt takana päin.

Ihana sattuma, että tähän loppuviikkoon sattuneiden vapaapäivieni aikaan useampi lapsista pääsee käymään. Yhdistelmä, että on mummo ja melkein aina töissä, on minustakin aika outo. Mummojen kuuluisi olla eläkkeellä ja antaa paljon aikaa lastenlapsille.

Ojaperunan kasvukuulumiset

Sitkeästi on ojan pientareille juhannuksen jälkeen kylvämäni peruna noussut taimelle. Jos on pitkä syksy, voi hyvällä tuurilla kylvöksistäni saada satoakin. Alimmassa kuvassa olevan perunan kylvin kolme viikkoa aikaisemmin ja se näyttää jo sellaiselta kuin perunan kuuluisi tässä vaiheessa kesää näyttääkin. Valkosipulimaan ympärillä kasvaa myös peruna reippaan näköisenä. Tosin maa-artisokka puskee sikinsokin sinne valkosipulin ja perunan sekaan, mutta antaa heidän rauhassa kasvaa kaikkien - minun kasvatukseni ei ole niin nökönuukia - kasvakoot tai olkoot kasvamatta.

Punasipulista taisi herätä henkiin kolme istukasta, salaatti ja tilli eivät itäneet edes taimelle, vaikkei ollut edes vanhoista siemenistä kyse. Riehakkaimmin kasvaa hevihävikistä kuudella sentillä kappaleelta ostetut persiljaruukut, joista tökkäsin juuripaakut multaan alkukesällä. Kun saan valkosipulin kiepit säilöttyä, laitan persiljaa pakasteeseen. Ostin keväällä hyötykasvikuivurin, mutta kuivattu persilja on minusta oikeasti pahaa, siksi pakastan mieluummin. Suunnittelin teeainesten kuivaamista, mutta vielä on vapaahetket hujahtaneet vallan muissa puuhissa.

Mansikan kannoista tulee kuuleman kuivattuina hyvää teeainesta. Mutta hyvää mehuakin tulee raparperin kanssa. Siitäpä tulikin mieleeni, että sinne ne jäi äskeiset mansikansiivuusta jääneet kannat kattilaan, kun piti laittaa raparperimehun kanssa jääkaappiin tekeytymään. Saavat mennä huomenna kompostin aineksiksi, kun yötyöläisen silmiä raukaisee jo niin, että laitan vauhtia tämän julkaisuun. Hyvät on minulla unenlahjat. Hyvää yötä teillekin!

Metsähoitoa

On taas se aika vuodenkiertoa, kun minä herään henkiin. Vuosi vuodelta metsä merkitsee minulle aina vain enemmän. Tänään huomasin, että suuri ilo metsästä tulee mielelle, vaikka kulkisi muidenkin metsässä.

Alemmassa kuvassa on Rantakangasta, velipojan hyvinhoidettua metsää. Kävin eilen tarkastamassa luottomustikkapaikkani ja totesin, että kahden viikon kuluttua kannattaa tulla uudestaan, jos havittelee mustikoita ämpäriinsä.

Tänään lähdin heti aamukahvin jälkeen toiseen marjapaikkaani. Siellä muistui mieleeni, että lapsuudessani niitä metsiköitä vanhempani kutsuivat nimellä "itäsyvänmua". Nyt kun alueella on monenikäistä kasvatusmetsää, hyväkuntoisia metsäautoteitä ja jopa harjoitusravirata, ei kovin "sydänmaista" enää voi puhua. Ylemmässä kuvassa on metsäautotie, jonka molemmin puolin aukeaa niin valtaisat mustikkametsät, että marja-aikaan koskee sydänalaan, kun sieltä pitää lähteä pois.

Kyllä jälleen huomasin, miten hoitava vaikutus metsällä on. Kun lähtiessä juomani kahvin levottomaksi tekevä vaikutus väistyi, huomasin, että hengitys rauhoittui, mieli seestyi, ajatusten laukka rauhoittui, aistit herkistyivät ja huomasin hymyileväni. Käki kukkui vielä ja kun katseen nosti kohti taivasta, muutama haukka leuhahteli korkeuksissa pieninä pisteinä sinistä taivaankantta vasten. Yksi niistä kertoi, että ovat siellä.

Kävelin metsäautotietä pidemmälle, kun minua kiinnosti nähdä, onko oikeasti tien vasemmalla puolella suota, niinkuin karttasovellus väittää. Tietysti jos kosteampi metsä katsotaan suoksi, niin olihan sitä kyllä. En ollut aiemmin käynyt niin pitkällä tutuista marjapaikoista, mutta nyt tuli varmistettua, että auton saa hyvin käännettyä siellä pidemmälläkin, ettei tarvitse kilometritolkulla kävellä. Parisen viikkoa menee tuollakin, ennenkuin mustikka on kunnolla kypsää. Nyt oli vain muutama marja, mutta ne olikin sitten todella suuria. Näiden kahden päivän retkien saaliina olikin enemmän metsämansikoita ojien pientareilta.

Ilahduttava havainto oli myös se, että "itäsyvänmualle" ei enää 13-tieltä autojen ääni kuulunutkaan. Se asia pitääkin sitten marjareissuilla huomioida, ettei vieraisiin metsiin pääse eksymään.