Mistä kerran jouduin luopumaan, sain myöhemmin takaisin

Kun asuin Helsingissä, minulla oli usein raastava ikävä metsää - ja nimenomaan isäni metsää. Yritin helpottaa metsäikävää menemällä lasten kanssa kävelemään Hietaniemen hautuumaalle, missä on paljon suuria puita. Metsäikävä ei siitä juurikaan talttunut. Lähin oikea metsä oli Lauttasaaressa, mutta se ei kiehtonut, kun metsä oli täynnä roskaa ja maasto oli ihmismassojen tallomaa. Kun tulin käymään Lautakankaalla, en pystynyt juurikaan menemään metsään, koska ymmärsin, että eron hetki on pian käsillä. Kuinka monta kertaa kotimatkalla Helsinkiin itkin perheeltä salaa, kun minusta tuntui, että sydänjuuria kiskottiin irti.

Hyvä minun oli asua Helsingissä. Kaikki oli hyvin. Mutta yksi tärkeä puuttui ja ilman sitä elin liki 30 vuotta. Minulta puuttui metsä.

Rakkaus metsään tuli isäni ansiosta. Lapsuudessani pääsin isin kanssa kaikenlaisiin metsähommiin mukaan ja talvisunnuntaisin teimme usein hiihtoretkiä metsään, sytytimme nuotion ja paistoimme makkaraa. Isi vei myös jännittäville pitkille retkille, kun kävelimme "itäsyvänmaan" halki Saksanjoelle asti kevättulvan aikaan. Yläasteella tein yhden taksvärkkipäivän metsätöissä isin kanssa: minä lapioin lumet puiden juurilta ja isi kaatoi ne. Nuotion lämmössä söimme eväitä ja kotiin lähdimme vasta päivän hämärtyessä.

Isin kuolinhetkiltä on myös metsiin liittyvä muisto. Hetki ennen isin kuolemaa, huomaan sanovani isille: "me pidetään hyvää huolta sinun metsistä". En tiedä mistä tuo lause tuli siihen hetkeen, mutta ehkä metsä oli isille, kuin myös minulle hyvin tärkeä.

11 vuotta sitten pääsin takaisin metsien luo. Minulla on oma pieni metsä ja loput isin metsästä on Kuopion veljen omistuksessa. Yhtä lailla nautin olemisesta veljen metsässä ja lähes yhtä rakasta se on minulle kuin omakin metsä.

Tämä lomaviikko on ollut minulle täydellinen toiveiden täyttymys. Olen nauttinut kaikilla aisteilla metsässä olemisesta ja siinä sivussa kerännyt mustikoita. Metsän ihailu, lintujen seuraaminen, äänien kuulostelu ja puhtauden haistelu on jopa ollut tärkeämpää kuin täyttää ämpäriä marjoilla.

Nyt on ilta ja odotan jo huomista aamua, kun pääsen taas metsään.

+24 tänään

Metsässä ei ollut liian kuuma. Leppeä tuuli kävi välillä ja muutenkin ilmanala oli paras mahdollinen. Menin taas uuteen paikkaan Rantakankaalla ja maasto oli selvästikin kosteampaa ja alavampaa. Muistelen pappani joskus maininneen, että aikoinaan Puulan vesi on ollut niin korkealla, että rantametsät ovat entistä järven pohjaa. Ja sen kyllä kasvustossa huomaa ja monin paikoin on kivikkoa, joka on helppo kuvitella järven kiviksi.

Mustikoita oli taas käsittämättömän paljon. Olisin viihtynyt metsässä kauemminkin, mutta nyt mäkärät tekivät olon ihan sietämättömäksi. Ne tunkivat silmiin, nenään, korviin ja suuhun ja purivat ranteet kihelmöivän kipeäksi. Kolmen tunnin taistelun jälkeen lähdin suosiolla kotiin. Luulen, että kosteampi maasto ja lähes helteinen ilma saivat mäkärät liikkeelle. Hirvikärpästen kipittely niskassa ja päässä ei tuntunut miltään mäkäriin verrattuna.

Sen verran häiriötekijöitä oli tänään metsässä, etten kuvattavaa edes katsellut. Linnut  ilahduttivat ja olisi kyllä mukava opetella tunnistamaan lintuja laulun perusteella. Kovin vähäistä on lajituntemukseni.

Tein illasta vielä kierroksen omassa metsässäni ja varmistuin siitä, mitä olin jo epäillytkin: omassa metsässä ei juurikaan mustikoita ja puolukoita kasva. Tietysti nyt kun on tottunut hurjiin mustikka-apajiin, niin muutamia marjaisia varpuja ei edes huomioi.

Suloinen väsymys on nyt. Kaksi koiraa nukkuu jo huoneessani ja ihan kohta nukun minäkin. Kyllä huomaa keuhkoissaan, että on taas monta tuntia hengittänyt puhdasta metsäilmaa. Hengittäminen on niin vaivatonta.

Metsäpäivä

 Olin aamulla yhdeksältä metsässä. Aurinko lämmitti ja metsä ei ollut kosteinen, vaan varvut ja marjat olivat kuivia. Minulla oli mustikkaämpärin sisällä pienempi astia, johon keräsin kypsiä puolukoita, mitä vastaan tuli. Puolukkahan ei vielä ole useimmilla paikoilla kypsää juurikaan, mutta paikoin on kypsiä, tummanpunaisia terttuja.

Kerään mustikat käsin ja puhtaiksi. En pidä poimurilla kerätyn marjan siivoamisesta ja siksi ajatukseni mustikan suhteen on "ei määrä vaan laatu". Käsin kerätessä valitsen suurimmat marjat, joten hyvällä paikalla astia täyttyy nopeasti.

Yhdentoista aikoihin menin autolle huilitauolle. Join ja kävin pitkäkseni auton takapenkille. Olin vähällä nukahtaa, eikä sekään olisi haitannut, mutta into päästä takaisin keräämään nosti minut ylös, kun kroppa tuntui levänneeltä. Soitin Papalle, että jatkan toisen rupeaman, kun on niin virkeä olo ja sain selkääkin lepuutettua. Marjankeruuhan käy ennenkaikkea selän päälle.

Kipitin takaisin metsään. Jonkun ajan päästä kuulin auton oven läimäisyn metsätieltä. Arvasin, että sinne on tullut joko Pappa tai vanhin poika. No kohta näkyi puiden välistä Papan paita vilkkuvan. Hyvin olin marjapaikkani koordinaatit Papalle ilmaissut, kun hän suoraan osasi luokseni tulla. Pappa toi minulle eväsleivät ja kirsikkacocistölkin. Ehdotin Papalle yhteiskuvaa, kun oli niin "harvinainen hetki".

Pappa söi vatsansa täyteen mustikoita ja puolukoita ja lähti sitten takaisin kotiin. 

Tajusin vasta eilen, että metsään mennessä täytyy unohtaa mielestään kaikki pohdinnat, surut ja murheet ja keskittyä vain siihen metsässä olemiseen. Ihmetellä näkemäänsä ja kuulemaansa ja unohtaa myös selän kolotus ja vaivaiset jalat. Ja tänään toteutin sitä. Nousin useamman kerran katselemaan ja kuuntelemaan palokärkeä ja ihastelin veljen metsän avaria näkymiä.

Viiden tunnin metsärupeama oli riittävä tälle päivälle. Pakasteeseen tuli 7 ja puoli litraa mustikoita, litra puolukoita ja illalla keräsin vielä vanhan talon takaa puolitoista litraa karhunvatukoita. Uusi pakastin on hyvin saanut täytettä ja on mistä jakaa käymään tuleville lapsille.

Kesälomaa

Huomiselle luvattu poutaa. Tämän päivän satoi ja jätin menemättä metsään. Märkä on metsä vielä huomenaamullakin, mutta valitsen mustikkapaikkani niin, ettei sinne tarvitse mennä korkeassa heinikossa tai pusikoissa. Mutta hyvä, että satoi kunnolla viime yön ja tämän päivän, sillä metsä on ollut rutikuivaa.

Olen vielä vähän häkeltynyt siitä, että kahteen viikkoon ei tarvitse mennä töihin. Tarvitsen viisautta ajankäytölleni, sillä aika on kuin liukas kala, joka tempoilee käsistä karkuun. Etukäteen olen suunnitellut, että sadepäivinä keskityn sisätöihin ja poutapäivinä suunnistan metsään heti aamusta. Olen metsässä niin kauan kuin hyvin jaksan, tulen välillä kotiin ja keittiöhommien jälkeen teen uuden reissun, ehkä aamuista lyhyemmän.

Marjoista on tullut koko perheen herkkua ja arvotavaraa. Kukaan käymään tulevista lapsista ei kieltäydy  kotiin lähtiessä tarjotuista marjapurkeista. Tämä vuosi on ollut yksi kaikkien aikojen satoisimmista marjavuosista ja siksi kiitollisuus Taivaan Isälle kumpuaa nöyrästä mielestä.

Huomasin, että kuvaaminen on metsässä tyystin unohtunut. Onhan se niinkin, että niitä tunnelmia ei kuviin talleteta. Mutta voisihan blogin lukijoille näyttää, kuinka kauniissa paikoissa saan nyt päiväni viettää. 

Voi ihana metsä!

 Vuodenaika, joka herättää minut henkiin, on taas täällä! Vastahan minä hyvästelin marja - ja suppilovahveromaat, kun ensilumi oli jo satanut ja kävin vielä hakemassa yhdet sienet soossiin. Oli lie lokakuun loppu, ellei ihan marraskuu. Ja nyt olen päässyt samoille maille ilahtumaan mustikoista. Kun menin ensimmäistä kertaa tänä kesänä tälle vakiopaikalleni, tarkastin ensimmäisenä sen kohdan, mistä viime kesänä löytyi yksi kanttarelli. Nyt siellä olikin yhden soossin tarpeet!

Tänään oli lämmin päivä, lie +25. Ensimmäiselle marjareissulleni ehdin jo kahdeksan jälkeen ja en ehtinyt edes metsään asti, kun ojan pientareella punoittavat vadelmat veivät huomioni. Vadelmia on tulossa paljon ja toivottavasti lähipäivät tuovat sadetta, sillä sitä luomakunta nyt tarvitsee. Vadelma kuivuu herkästi ja jää pienimarjaiseksi, jos ei sada riittävästi. Kasvupaikat ovat useimmiten karuja kivikoita.

Jos joku eksyisi samoille mättäille kanssani, ihmettelisi varmaan, onko kaikki hyvin marjastajalla. Juttelen nimittäin linnuille metsässä ja toki kotipihassakin. Varis on yksi lempilinnuistani ja jos varis juttelee minulle, minun on pakko vastata. Aamuisella reissullani linnut olivat vielä puheliaita, mutta iltapäivän toisella marjamatkalla äänet olivat jo harventuneet. Vaikka päivä oli paahteinen, metsässä oli ihanan leppeää ja tuuli karkotti hyvin myös hyönteiset.

Vihdoin olen löytänyt takuuvarman hyttys- ja paarmakarkotteen. Pössyttelen Raidia, sitä kotitalouksiin tarkoitettua hyönteismyrkkyä, tuulitakkiin, housuihini, hiuksiin ja kämmenselkiin. Tavanomaisille hyttyskarkotteille ne purevat pikkuolennot vain nauravat suureen ääneen. Enkä myöskään halua voidella itseäni oliiviöljyllä metsään mennessä, niinkuin viimeisin neuvoja kehoitti tekemään.

Loput kesälomastani on vasta elokuun loppupuolella, joten työ häiritsee vielä jonkin aikaa metsässä asumistani. Huomenna on vielä vapaapäivä ja riennän metsään heti herättyäni. Voi ihana elämä ja metsä!

Nuorimmaisen elämässä merkkipaalu

 Viikko sitten lauantaina, kauniissa alkukesän säässä, perheemme juhli Tirtetan eli Saaran ylioppilaaksi pääsyä ja samalla myös talvella solmittua avioliittoa.

Perheemme alkaa olla jo niin runsaslukuinen, että rajasimme juhlavieraat Saaran sisaruksiin perheineen ja Saaran puolison perheeseen. Lauantain ja sunnuntain vietimme Joutsenessa jutellen, juhlaruokaa syöden, saunoen ja uiden. Maanantain ja tiistain mökillä oli Saaran ja hänen puolisonsa ystäviä ja loppuviikon vietimmekin sitten Papan ja muutaman lapsen kanssa ihan leppoisasti veden äärellä luonnon kauneudesta nauttien.

Todellakin nämä juhlat oli harvinaiset: mukana oli uusia perheenjäseniä ja piilovieraana oli tämän kesän aikana syntyvä kymmenes lapsenlapsemme. Ihmeellinen on perheen sidos, joka kantaa aikojen halki, vaikka asuisimme kaukana toisistamme, vaikka näkisimme toisiamme vain kerran vuodessa. Paljon ajatuksia herätti kaikkien lasten näkeminen. Niin syvä kiitollisuus jokaisesta ja heidän menestymisestään elämän haasteissa. Äitinä minua puhutteli erityisesti elämänkokemusten aikaansaama varttuminen ihmisenä lasteni kohdalla.

En toivo lapsilleni edelleenkään helppoa elämää. En toivo heille rikkautta ja varallisuutta. Toivon heille Jumalan suomaa terveyttä, suurta elämää kaikkine ihmeineen, nöyryyttä Jumalan valtasuuruuden edessä ja jokaiselle määräosa jokapäiväistä leipää.

Siunaa, Jumala, Saaran ja hänen puolisonsa elämä. Siunaa, Jumala, kaikkien muidenkin lasten ja heidän läheistensä elämä.

Siunaa, Jumala, Pappaa ja minua ja anna meille paljon elonpäiviä.

Kiitos, Jumala, että siunasit Saaran juhlan ja varjelit meitä.

Jännitys tiivistyy

    

Tulevana viikonloppuna meillä on suuri juhla. Juhlimme nuorimmaisemme ylioppilaaksi pääsyä ja viime talvena solmittua avioliittoa. Juhlan tekee jälleen suureksi se, että näillä näkymin kaikki kolmetoista lasta pääsee paikalle. Juhlapaikka on meille tuttu ja rakas Puulan Joutsen.

Sain onneksi vuosiloman toukokuun viimeiselle ja kesäkuun kahdelle ensimmäiselle viikolle. Nautin, kun saan suunnitella ja valmistaa juhlaa - toisin sanoen rakastaa ruualla.

Säätila vaikuttaa juuri sopivalta alkukesän juhliin. Pieni viileys ei haittaa, helle toisi suuret haasteet ruokien säilymiselle.

Kuvat ovat takapihalta. Viime päivien sateet ovat kasvattaneet nurmikon leikkuukuntoon. Omenapuut kukkii, viinimarjapensaat ovat kukassa ja talon kulmalla syreenit huumaavat tuoksullaan. 

Päätin, että tämän loman ajan tuon keittiöön tiskipöydälle joka päivä uudet kukat lasipurkkiin, joka toimittaa maljakon virkaa. Sijoituspaikaksi valitsin tiskipöydän sen takia, että karisseet kukat ja roskat on helpompi pyyhkiä ja kukkien tuoksu ilahduttaa tiskatessa. Tämän päivän kukat on syreenejä.

Voitte arvata, että elämän nautinnot ovat nyt perimmäisissä asioissa: kiitollisuudessa perheestä ja yhteisestä ajasta.