tiistai 18. tammikuuta 2022

Äitinä


Aamulla puhelimessani oli viesti yhdeltä lapseltani: "voisi sitä joskus kuulumisiakin kysellä".

Päivällä viestittelimme, että jos ei mitään erikoista tule illalle, soittelemme silloin.

Päivän touhujen lomassa huomasin, että joidenkin lasten kohdalla olen todellakin laiminlyönyt kuulumisten kyselyn. Onhan meillä toki äidin ja lasten yhteinen viestiryhmä, jossa kaikkien kuulumisia lentelee kymmenien viestien päivävauhdilla. Mutta huomasin, että kahdenvälinen keskustelu on ollut todella vähäistä joidenkin lasten kanssa.

Lapsen persoonallisuudesta ja temperamenttityypistä riippuu paljon, kuinka hanakasti hän haluaa tulla kuulluksi. Jotkut kyntävät hirmuisia vaikeuksia hiljaa puurtaen, ettei äiti tiedä niistä mitään ja toinen lapsi soittaa kysyäkseen, voisiko selkäkivun takana olla stressi.

Kunnostauduin jo ennen iltaa ja sovittua puhelinsoittoa. Soitin yhdelle lapsista, jonka kanssa soittelemme aivan liian harvoin. Aloitin puhelun varmuuden vuoksi lauseella "ei ole kukaan kuollut, eikä ole tapahtunut mitään kamalaa". Lapsen välitön vastaaminen puheluun kertoi jo sen, että hän pelästyi nyt olevan kyseessä jonkun erityisen tilanteen.

Juttelimme muutamaa minuuttia vaille tunnin. Äidille tuli iloinen mieli, että lapsi pärjää ja on hyvää vauhtia paranemassa lievästä koronataudista. Tein tilauksen, että lapsi varaa kesäkuun ensimmäisen viikonlopun ja tulee juhlistamaan pikkuveljensä lakkiaisia tutulle lomamökille, jolla juhlimme edellisetkin yo- juhlat.

Illalla juttelin puolentoista tunnin puhelun toisen lapsen kanssa. Päivään mahtui myös lyhyemmät puhelinkeskustelut kahden tyttären kanssa.

Minun täytyy oikeasti kiinnittää enemmän huomiota lasten kanssa juttelemiseen. On täysin perusteeton harhaluulo, että aikuiset lapset eivät enää niin suuresti äidin mielipiteitä, ajatuksia ja neuvoja kaipaa. Kyllä he kaipaavat.

Kävin tänään myös siivoamassa omalla äidilläni. Ennen kuin lähdin takaisin kotiin, äiti siunasi minua.

Ajatuksissani siunaan seitsemää tytärtäni ja kuutta poikaani juuri nyt. Varjele, Jumala, heidän elämäänsä.

torstai 13. tammikuuta 2022

Sähkökatkohifistelyä


Aamulla lapsi viestitteli minulle työmaalle, että kotona on sähkökatko. Täällä äkillisen ilman lauhtumisen myötä alkoi tuulla ja luonnollisesti puut pudottelivat ison lumikuorman oksiltaan. Sähkökatkokset oli odotettavissakin, mutta jälleen se ei vaikuttanut millään lailla varustautumiseemme. Varavesikanisterissa oli parin viikon takainen vesi, eikä vessoissa varavettä ollenkaan. Kun lähdin töistä - neljännestä yövuorosta - otin kaupasta hevihävikkien, kissanruuan ja vessapaperin lisäksi myös vesikanisterin.

Kotona oli ulko-ovella vastassa säkkipimeässä eteisessä neljä ihmettelevää koiraa ja viisi pälyilevää kissaa. Lapsi tuo minulle paristoilla toimivan lyhdyn valonlähteeksi, kun suunnistan keittiöön. Ulkona alkaa aamu sarastaa, mutta sisällä on pimeää ja hiljaista.

Kestää tovin, ennenkuin hellan päällinen on raivattu ja tuli viritelty hellaan. Edellisestä kerrasta on aikaa ja hellan pesä on nuohoojan jäljiltä. Onneksi hormi vetää ja laatikossa on Papan varaamia sytykkeitä ja hellapuita. Niitä sentään olin pyytänyt Papan tuomaan keittiöön jo kuukausia sitten.

Perinteinen sähkökatkoruokamme puuhellalla on kaurapuuro. Annan kahvimyllyn Papan syliin ja pääsemme testaamaan Anne- Marilta saatua kahvipannua. Koska olen lähdössä yövuoron jälkeen nukkumaan, jätän pitkin hampain pannukahvin tällä kertaa väliin. Tosin herättyäni voin kyllä käydä pannua vielä kallistelemassa.

Kun nostan puurokattilan pöydälle, alkaa valot räpsyä ja muutaman yrityksen jälkeen sähköt tulevat takaisin. Kissat ja koirat saavat nyt ruokansa, vessat saadaan vedettyä ja minä saan pyyhittyä keittiön tasot ja pöydät. Tuo homma on sellainen ihmeellinen päähänpinttymä, että minun on tehtävä se aina ensimmäiseksi kotiin tultuani. Muita kun ei murenat tai kissankarvat häiritse, mutta minä en voi tehdä keittiössä mitään, ennenkuin pöydät on pyyhitty.

Ehkä ensimmäisen kerran täällä asuessa sanoin "voi ei!" sähköjen tultua katkon jälkeen. Olin nyt asennoitunut niin, että tästä otetaan kaikki ilo irti.

Enpä marise. Kirjoitan tätä sängyssä istuen Veikka- koira sylissä nukkumassa, Kiira nukkuu vieressä ja Pimu tuolla jalkopäässä. Ja lähden nukkumaan ja nukun niin kauan kuin unta riittää!

 

lauantai 8. tammikuuta 2022

Tänään ja seitsemän vuotta sitten


Leppoisaa vapaailtaa seurasi harvinainen viikonlopun vapaapäivä. Aamukahvin jätin kuppiin odottamaan ja otin tulipaloevakkolapsen Pimun ulos. Pimun kanssa ulkona oleminen on leppoisaa, kun hän tottelee käskyjä ja hihnassa ollessa ei jää vetelehtimään ja ihmettelemään olemattomia.

Päivä jatkui rauhallisella tahdilla. Olohuoneessa olevan ison pakastimen tyhjennys, sulatus ja pesu on odottanut sopivaa pakkaspäivää. Parvekkeelle lajittelin palastimen sisällön eri koreihin ja muutaman vanhemman tuotteen heitin surkuttelematta pois. Epämääräisiin pieniin pusseihin ja vajaisiin rasioihin jääneet marjat ja kuusenkerkät sekoitin blenderissä pakastetun hävikkibanaanin kanssa lusikoitavaksi "smuutiksi". Aika vakuuttava sekoitus tuli puna- ja mustaviinimarjasta, karpalosta, puolukasta, mansikasta ja palsamipihdan kerkistä. Kerkkien ravintoarvoja perheelle luettuani totesimme, että ensi keväänä kunnostaudutaan kerkkien keruussa.

Hävikkiteema jatkui keittiössä. Eilisestä jauhelihakastikkeen lopusta ja toissapäivältä jääneestä perunamuussista laitoin uuniin lihaperunasoselaatikon. Koska muussia oli reilusti, tein vielä kaura-tattaripuuron lopusta, muussista ja ohrajauhoista muutaman pellillisen ohuita rieskoja.

Leivinuuniin laitoin tulet ihan vain lisälämmön vuoksi. Pari päivää uuni hohkaa pehmeää lämpöä. "Uuden" talon ikkunat ovat käyneet neljässäkymmenessä vuodessa vetoisiksi ja minä olen tullut vanhaksi ja viluiseksi. Siinä missä pappa nukkuu selkä paljaana ilman peittoa, on minulla miesten pumpulikerrasto ja kaksi villapeittoa päällekkäin.


 https://palokankaanpientila.blogspot.com/2022/01/7-vuotta-sitten-muutin-maalle.html

Anne- Mari päivitti tänään blogia. Tuota edelläolevaa linkkiä klikkaamalla pääset lukemaan seitsemän vuoden takaisista tapahtumista hänen elämässään ja täällä Lautakankaalla. Kuvat ovat ihania hänen päivityksessään ja hänellä on taito, joka hänen äidiltään puuttuu: Anne-Mari osaa sanoa sanottavansa tiivistetysti, eikä loruile joutavia.

Seitsemän vuotta sitten olimme kaikki hyvin innoissamme tulevaisuudesta. Nyt ehkä ajattelemme tulevaa yksi lyhyt elämänetappi kerrallaan.

No niin. Eihän se linkki aukea ihan noin vain. Kopioi tai laita hakusanaksi "palokankaan pientilablogi". Korjaan linkin joskus paremmalla ajalla.

perjantai 7. tammikuuta 2022

Ilta ilman velvollisuuksia

Kuva: Anne- Mari Syrjäläinen


Kahden yövuoron ja liian vähän nukkumisen jälkeen olo on suloisen utuinen: pakollisten huushollihommien jälkeen olen asettunut kahden koiran, yhden kissan, teekupin, Sakarin tuoman suklaalevyn ja männyntuoksua levittävän diffuuserin kanssa odottelemaan unen tuloa. 

Yövuorojen aikaan nukuin rönttähuoneen hiljaisuudessa, mutta nyt siirryin olohuoneen nurkkaan keskelle elämää. Kun talossa elää neljä koiraa, viisi kissaa ja lisäkseni 7 muuta ihmistä, on olohuoneen nurkka ihan kelpo paikka vuoteelle, kun ei halua hiljaisuuden käyvän ylivoimaiseksi.

Vapaapäivät käytän nykyään hyvin perusteellisesti rentoutumiseen ja ajatuslepoon. Kolmentoista lapsen äiti on vielä mummonakin monessa liemessä lusikkansa kanssa: välillä syntyy lapsenlapsia ja kohta odotellaan jo seuraavaa syntyväksi. Yksi aloittelee opintoja, toinen valmistautuu vanhojentansseihin (jotka todellakin toivoisi nyt saatavan tanssituksi) ja kevättalvi tuo kahdelle lukiolaiselle myös ylioppilaskokeita. Minä joka kerään ressinaiheita kaikkein pienimmistäkin asioista, olen saanut parin viime kuukauden aikana oikein kunnolla ressata. Papan auto teetätti suuremman puoleiset remontit ja heti niiden perään paisui putkimiehen työlista, kun huomasimme asian toisensa perään vaativan korjausta. Kun ne kaikki laskut on kuitattu, tietää miksi työmaalle on hyvä ajella säännöllisesti ja välillä vaikka vapaapäivänäkin. Tällä hetkellä ei ole autojen eikä putkitöiden tiimoilta mitään akuuttia korjaustarvetta tiedossa, mutta hiukan varovaisesti suhtaudun asiaan, kun pitkäaikainen ilo se ei varmasti ole.

Totuuden nimissä täytyy todeta, että työssäkäynti on hyvää terapiaa: kun keskittyy työmaan asioihin, ei vatvo päässään kodin, perheen ja talon asioita.

Eläkeläispapan päivät eivät nekään ole laakereilla lepäämistä. Kun minun aika kuluu töissä, kodin huushollihommissa, iankaikkisessa ruokakaupassa ja nukkumisessa, niin Pappa hoitaa perheen kuskaamiset. Kuskaamisten välillä hän kuskaa minulle polttopuita lämmönjakohuoneeseen (tämän modernin sanan opin putkimieheltä). Nyt Papan touhuja hiukan vaikeuttaa kipeä kylki. Pari päivää sitten hän oli kaatunut pihassa ja käsi jäänyt kyljen alle. Vaikuttaa siltä, että pari kylkiluuta on saanut vammoja kaatumisessa. Kipulääkkeen turvin Pappa tekee puuhommansa ja irvistellen keinottelee itsensä vuoteesta ylös. Lohduttelin, että noin kuudessa viikossa voi parantua. Pappa itse uskoo, että kahdessa, kun kaatuessa "ei kuulunut rusahdusta".

Talvi on ihana. Täällä on paljon lunta ja pakkassää on pitänyt maisemat kauniina. Talven puolesta elämä täällä on juuri niin kuin pitääkin.

Kaksi valvottua yötä on tehnyt tehtävänsä. Vedän villapeiton korville ja kysyn ajokoiralta, tulisiko mummon kainaloon.

 

tiistai 14. joulukuuta 2021

Talot talven sylissä

 


Yritän opetella pitämään tästä talosta. Pidän itseäni kiittämättömänä, kun en vain "ihastu" tässä talossa asumiseen. Vanhakin talo on paljon kodikkaampi ja tunnelmallisempi.

Ehkä tämän talon tunnekylmyys johtuu siitä, että talo on elementeistä kyhätty. Hullua ehkä sanoa, mutta tältä talolta puuttuu sielu. No - vanhasta talosta se sielu löytyy. Anne- Marin Palokankaan talosta vasta sielu löytyykin ja edelleen sydäntäni pistelee, kun ajattelen sen ihanan talon kohtaloa.

Yritän kohentaa talossamme viihtymistä pyrkimällä raivaamaan pois sellaista tavaraa, mikä lojuu vain olemassa ja mille ei ole mitään käyttöä. Sellaiset tavarat harvoin tuottavat myöskään mitään iloa. Viihtymistä lisäisi myös siivoustason nostaminen, mikä on todellinen haaste jo neljän koiran ja viiden kissan takia. Tokihan kahdeksanhenkisen perheen pyykkien käsittely tuo omat haasteensa tilankäyttöön ja pölyn määrään. Niinkuin ennenvanhaan Ruoholahdessa, olohuoneen sisustuselementteinä on edelleen vahvasti pyykinkuivaustelineet. Lisäksi olohuoneessamme on kolme jääkaappia ja kaksi pakastinta, niin viihtyisyyden luominen on arvatenkin hankalaa. Hyvä kysymys on, olisiko kylmäkalusteille ja pyykkitelineille isossa talossa mitään muuta paikkaa. Kun paremman paikan niille löydän, ilomielin suon olohuoneen alkuperäiseen tarkoitukseensa. Sivuseikka sekin, että Papan ja minun makuunurkkaus on olohuoneen perällä.

Ihan tyytyväisenä minä muuten täällä asustan. Toistaiseksi. Siinä vaiheessa kun kaikki remontit alkavat kaatua niskaan, todennäköisesti luovutan. Yritän olla vaivaamatta ajatuksiani niin usein näiden asioiden pohtimisella. Kerrostaloasumista en ole kuitenkaan kaivannut, vaikka asumisen helppouden perään muutaman kerran olen haikaillut.


keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Onneksi olen tänään mummo enkä erakko

24. marraskuuta on perheessämme nyt monen tärkeän ihmisen syntymäpäivä. Tänään, 24.11.2021, syntyi Hanna-tyttäremme pieni tyttövauva. Hanna on lapsistamme kolmanneksi vanhin ja tänään syntynyt lapsi on minulle ja miehelleni kolmas lapsenlapsi.

Vauvaa odotettiin syntyväksi vasta reilusti joulukuun puolella, mutta reippaan lapsen kuvia on meille kantautunut kolme viikkoa etuajassa syntyneestä. Keskoseksi ei kyllä parane häntä nimittää - ymmärtääkseni kaksi ja puoli kiloinen, terhakkaasti täysin keuhkoin itkevä on aika napakasti elämän syrjässä kiinni.

Onneksi minulla oli tänään vapaapäivä, koska maailmaantulijan odottaminen oli raastavaa. Hanna laittoi aamulla videon ilokaasunaamarin takaa ja sen perusteella ensikertalainenkin olisi voinut olla viimeistä rykäisyä vaille synnyttänyt. Mutta tunnit matelivat, eikä viestejä kuulunut. Luonnollisesti välillä jo hiipi huolikin mieleen ja sitten täytyi jo hätyytellä vauvan isääkin kertomaan väliaikatietoja. Mutta iltapäivällä huojentava lause ilmestyi puhelimeen " hän syntyi, kaikki on hyvin".

Edellisestä perheemme vauvasta on vasta vuosi aikaa, mutta niin täydellisesti on tämäkin tulija sekoittanut tätiensä ja enojensa pään, isovanhemmista puhumattakaan.


Varjelkoon Taivaan Isä tänään syntyneen pienen tytön koko elämän ja antakoon hänen vanhemmilleen viisautta, voimia ja terveyttä.

maanantai 22. marraskuuta 2021

Erakkomieli


Jos en olisi perheenäiti, olisin varmaan ehta erakko. Niin hyvin viihdyn yksin. Kaipuu hiljaisuuteen, yksinäisyyteen ja yksinkertaiseen elämään on vain voimistunut ikääntymisen myötä.

Kuuntelin ihastellen, kun työtoverini kertoi vanhemmistaan, jotka asuvat saaressa, pitkän venematkan takana mantereelta. He olivat varautuneet talven tuloon ja epävarmaan jäätilanteeseen varaamalla saareen kaikkea elintärkeää runsain määrin. Olisi elämän luksusta asua viikkokausia eristyksissä muista ihmisistä ja maailmanmenosta.

Työpaikan tyhypäivään osallistuin ehkä enemmän velvollisuudentunnosta. Minulla on upeat työkaverit ja heidän seurassaan on mukava olla, mutta työkavereiden kauhuksi olisin marraskuista vesisadepäivää viettänyt vallan mielelläni metsän keskellä laavumakkaroita paistellen.

En tiedä, toteutuuko haaveeni metsän keskellä elämisestä koskaan, mutta siihen asti yritän käyttäytyä ihmisiksi muiden ihmisten seurassa ja olla kiitollinen kulutusyhteiskunnan tarjoamasta elämän helppoudesta.

Kuvan otti tänään Heidi-tytär auringon kiirehtiessä metsän taakse. 22.11. on edesmenneen isäni syntymäpäivä. Kuvassa oikealla pilkottaa isäni ja minun syntymäkoti.