torstai 24. maaliskuuta 2022

"Työn imu"

Kaisa pyysi minua kyselemään huomista terveystiedon yo-koetta varten. Minäkin opin uutta:
"työn imu = myönteinen tunne- ja motivaatiotila työtä tehdessä". 
Eli ei ole kysymys työnarkomaniasta, rahanahneudesta, väljähtyneestä parisuhteesta tai edes ikäkriisistä, kun nautin suunnattomasti työstäni. (Näitä kaikkia edellä lueteltuja syitä on minulle ilmaistu, kun on tullut puhe innokkuudestani työhön.)

Voi olla, että kotiäitinä vietetyt lähes 25 vuotta osaltaan sai aikaan patoutuneita intohimoja palkkatyöhön. Tietysti myös eläkelaitoksen lähettämät eläkekertymäraportit ruokkii työhaluja. Voi toki syynsä olla myös lannistavalla määrällä verkkopankkiin tipahtelevilla laskuilla - harvemmin näkee enää paperisia laskupinoja, sillä ne vasta lannistava näky olikin.

Hoitoalalla on tällä hetkellä yksi erittäin hyvä ominaisuus: töitä riittää. Eipä taida juuri olla Suomessa paikkakuntaa, jossa hoitajan olisi vaikeuksia löytää itselleen työtä. Kangasniemelläkin tekemätöntä työtä löytyy lähes jokaisesta hoiva-alan talosta.

Kun hoitajana työskentely saa aikaan myönteisen tunnetilan ja työvuoroon lähteminen tuntuu mukavalta, niin otan siitä kaiken irti: nautin työstäni!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Taas yksi lapsista muutti omaan kotiin

Varmaankin toista vuotta yksi pojista suunnitteli omaan kotiin muuttamista. Hän seurasi tiiviisti asuntomyynti-ilmoituksia ja säästi kurinalaisesti rahaa asunnonhankintaa silmälläpitäen. Ensimmäinen asunto, jota hän isoveljensä kanssa kävi katsomassa, olikin sitten se, josta hän jätti ostotarjouksen ja johon hän tänään  muutti.


Minulle poikalasten omilleen muuttaminen on aina ollut kurkkua kuristavan haikeaa. Haikeaa oli tänäänkin, mutta nähtyäni tänään pojan kauniin oman kodin haikeus vaihtui iloon pojan puolesta.

Nyt täällä kotona on yhden lapsen kokoinen hiljaisuus.

Tyttöjen muuttaminen on joka kerran ollut paljon helpompaa. Joku varmasti sanoisi, että paapon poikiani ja että tytöt ovat omatoimisempia. Olkoon miten hyvänsä, mutta jonkunen viikko menee toipuessa. Varmistin kyllä muuttajalta, että sohva on käytettävissä, jos joskus yövuoron jälkeen tarvitsisin nukkumapaikkaa kylältä. Samalla tavalla hoidin eroahdistusta, kun edellinen poika muutti. Kun pari viikkoa nukkuu poikansa sohvalla, tulee järkiinsä.


Sekin asia on outo tässä meidän huushollissa: vaikka tänäänkin lähti kaksi autollista tavaraa pois, ei oikeastaan missään ole yhtään sen raiveampaa.

Tänne jäi onneksi vielä viisi lasta. Niukin naukin.

lauantai 26. helmikuuta 2022

Saamme jäädä kotiin

 "Tavallista, hyvää arkea" vastasi ystäväni joku viikko sitten kysymykseeni, kuinka elämä sujuu.


Viime päivien jälkeen "tavallinen arki" on noussut ponnahtaen elämän pörssikursseissa ennennäkemättömiin lukemiin. Aika näyttää, palaako arkemme milloin tai enää koskaan lapsenuskoisen huolettomiin tunnelmiin: onko elämämme tulevaisuudessa hiukkasen varautuneempaa, vai uskallammeko heittäytyä täysin huolettomiksi.

Ei sillä, että huolettomuus olisi mikään ihannetila tai tavoite, mutta mielissämme aurinkoinen kesäpäivä lapsuuden aikoina pihakeinussa korkealle keinuen on huolettomuuden perikuva. Ja isä ja äiti kotona ja lähellä. Vatsa täynnä, levännyt mieli ja hyvä olo.


Tunsin äsken itseni itkettävän hyväosaiseksi, kun käänsin suihkussa liian kuumaa vettä kylmemmäksi. Kaikki läheiseni ovat lähelläni, minun ei tarvitse lähteä kodistani mihinkään. 


Meillä jokaisella on oma tapamme luoda elämäämme turvallisuudentunnetta. Minulle tuo turvaa usko Jumalan huolenpitoon joka ikinen hetki. "Elimmepä tai kuolimme olemme Herran omat" on minulle muodostunut lähes motoksi. Minun ei tarvitse selitellä luottamustani Luojan huolenpitoon. Minulle riittää, että se on.


Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua.

tiistai 22. helmikuuta 2022

Harvinaisen talven harvinainen päivämäärä




Kun maailman melskeet luovat epävarmuutta rintaan, savolaisten puheenaihe on turvallisesti lumen määrä. "Päivitellä" tarkoittaa täälläpäin "ihmettelyä", "kauhistelua" ja sitä on riittänyt jo viikkokausia kestoaiheena lumentulo, lumityöt, lumen määrä ja surkeassa kunnossa olevat tiet.

Runsasluminen talvi pakkasineen on juuri niin kauan "ihanaa aikaa", kun sinun ei tarvitse katkeamispisteeseen asti kolata lunta ja joka siunaaman kerran autolla liikkeelle lähtiessäsi tehdä puolen tunnin urakkaa saadaksesi autosi esille lumen alta. Tämä talvi muutti myös seuraavan autohaaveeni käytännöllisesti nelivedoksi ja korkealla maavaralla varustelluksi. Tosin sitä haavetta pääsen toteuttamaan vasta sitten, kun edellinen auto on kutakuinkin saatu maksettua.

Papan kyydillä -nelivedolla ja korkealla maavaralla- olen tehnyt työmatkoja kaikkein kurjimmissa keleissä. Jokunen viikko sitten yövuorosta lähtiessäni auto karkasi käsistäni aika hiljaisessa vauhdissa urien yli vastaantulevien kaistalta koukaten penkkaan. Pääsin siitä omin avuin pois, mutta arkuus ja ihan pelkokin jäi liukkailla ajamiseen. Nyt yritän sinnikkäästi päästä asian yli. Mutta ihan turvallisuuden vuoksi istun suosiolla Papan kyydissä, jos tielle täytyy lähteä lumimyrskyssä.

Sitäkin olen miettinyt, että jos haaveilen asumisesta metsän keskellä pienessä mökissä, niin kuinkahan rattoisaa sellainen olisi vanhana mummona tällaisena lumitalvena. Haaveet ei aina käy yksiin järkevyyden kanssa. Oli miten tahansa, mutta en ole vielä luopunut haaveilemasta hyasintinpunaisesta maasturimersusta. Pappa sanoi, että ehkä saan sen sitten kun pääsen eläkkeelle. Papan puheet on usein kannustavia ja toivorikkaita.
 

tiistai 18. tammikuuta 2022

Äitinä


Aamulla puhelimessani oli viesti yhdeltä lapseltani: "voisi sitä joskus kuulumisiakin kysellä".

Päivällä viestittelimme, että jos ei mitään erikoista tule illalle, soittelemme silloin.

Päivän touhujen lomassa huomasin, että joidenkin lasten kohdalla olen todellakin laiminlyönyt kuulumisten kyselyn. Onhan meillä toki äidin ja lasten yhteinen viestiryhmä, jossa kaikkien kuulumisia lentelee kymmenien viestien päivävauhdilla. Mutta huomasin, että kahdenvälinen keskustelu on ollut todella vähäistä joidenkin lasten kanssa.

Lapsen persoonallisuudesta ja temperamenttityypistä riippuu paljon, kuinka hanakasti hän haluaa tulla kuulluksi. Jotkut kyntävät hirmuisia vaikeuksia hiljaa puurtaen, ettei äiti tiedä niistä mitään ja toinen lapsi soittaa kysyäkseen, voisiko selkäkivun takana olla stressi.

Kunnostauduin jo ennen iltaa ja sovittua puhelinsoittoa. Soitin yhdelle lapsista, jonka kanssa soittelemme aivan liian harvoin. Aloitin puhelun varmuuden vuoksi lauseella "ei ole kukaan kuollut, eikä ole tapahtunut mitään kamalaa". Lapsen välitön vastaaminen puheluun kertoi jo sen, että hän pelästyi nyt olevan kyseessä jonkun erityisen tilanteen.

Juttelimme muutamaa minuuttia vaille tunnin. Äidille tuli iloinen mieli, että lapsi pärjää ja on hyvää vauhtia paranemassa lievästä koronataudista. Tein tilauksen, että lapsi varaa kesäkuun ensimmäisen viikonlopun ja tulee juhlistamaan pikkuveljensä lakkiaisia tutulle lomamökille, jolla juhlimme edellisetkin yo- juhlat.

Illalla juttelin puolentoista tunnin puhelun toisen lapsen kanssa. Päivään mahtui myös lyhyemmät puhelinkeskustelut kahden tyttären kanssa.

Minun täytyy oikeasti kiinnittää enemmän huomiota lasten kanssa juttelemiseen. On täysin perusteeton harhaluulo, että aikuiset lapset eivät enää niin suuresti äidin mielipiteitä, ajatuksia ja neuvoja kaipaa. Kyllä he kaipaavat.

Kävin tänään myös siivoamassa omalla äidilläni. Ennen kuin lähdin takaisin kotiin, äiti siunasi minua.

Ajatuksissani siunaan seitsemää tytärtäni ja kuutta poikaani juuri nyt. Varjele, Jumala, heidän elämäänsä.

torstai 13. tammikuuta 2022

Sähkökatkohifistelyä


Aamulla lapsi viestitteli minulle työmaalle, että kotona on sähkökatko. Täällä äkillisen ilman lauhtumisen myötä alkoi tuulla ja luonnollisesti puut pudottelivat ison lumikuorman oksiltaan. Sähkökatkokset oli odotettavissakin, mutta jälleen se ei vaikuttanut millään lailla varustautumiseemme. Varavesikanisterissa oli parin viikon takainen vesi, eikä vessoissa varavettä ollenkaan. Kun lähdin töistä - neljännestä yövuorosta - otin kaupasta hevihävikkien, kissanruuan ja vessapaperin lisäksi myös vesikanisterin.

Kotona oli ulko-ovella vastassa säkkipimeässä eteisessä neljä ihmettelevää koiraa ja viisi pälyilevää kissaa. Lapsi tuo minulle paristoilla toimivan lyhdyn valonlähteeksi, kun suunnistan keittiöön. Ulkona alkaa aamu sarastaa, mutta sisällä on pimeää ja hiljaista.

Kestää tovin, ennenkuin hellan päällinen on raivattu ja tuli viritelty hellaan. Edellisestä kerrasta on aikaa ja hellan pesä on nuohoojan jäljiltä. Onneksi hormi vetää ja laatikossa on Papan varaamia sytykkeitä ja hellapuita. Niitä sentään olin pyytänyt Papan tuomaan keittiöön jo kuukausia sitten.

Perinteinen sähkökatkoruokamme puuhellalla on kaurapuuro. Annan kahvimyllyn Papan syliin ja pääsemme testaamaan Anne- Marilta saatua kahvipannua. Koska olen lähdössä yövuoron jälkeen nukkumaan, jätän pitkin hampain pannukahvin tällä kertaa väliin. Tosin herättyäni voin kyllä käydä pannua vielä kallistelemassa.

Kun nostan puurokattilan pöydälle, alkaa valot räpsyä ja muutaman yrityksen jälkeen sähköt tulevat takaisin. Kissat ja koirat saavat nyt ruokansa, vessat saadaan vedettyä ja minä saan pyyhittyä keittiön tasot ja pöydät. Tuo homma on sellainen ihmeellinen päähänpinttymä, että minun on tehtävä se aina ensimmäiseksi kotiin tultuani. Muita kun ei murenat tai kissankarvat häiritse, mutta minä en voi tehdä keittiössä mitään, ennenkuin pöydät on pyyhitty.

Ehkä ensimmäisen kerran täällä asuessa sanoin "voi ei!" sähköjen tultua katkon jälkeen. Olin nyt asennoitunut niin, että tästä otetaan kaikki ilo irti.

Enpä marise. Kirjoitan tätä sängyssä istuen Veikka- koira sylissä nukkumassa, Kiira nukkuu vieressä ja Pimu tuolla jalkopäässä. Ja lähden nukkumaan ja nukun niin kauan kuin unta riittää!

 

lauantai 8. tammikuuta 2022

Tänään ja seitsemän vuotta sitten


Leppoisaa vapaailtaa seurasi harvinainen viikonlopun vapaapäivä. Aamukahvin jätin kuppiin odottamaan ja otin tulipaloevakkolapsen Pimun ulos. Pimun kanssa ulkona oleminen on leppoisaa, kun hän tottelee käskyjä ja hihnassa ollessa ei jää vetelehtimään ja ihmettelemään olemattomia.

Päivä jatkui rauhallisella tahdilla. Olohuoneessa olevan ison pakastimen tyhjennys, sulatus ja pesu on odottanut sopivaa pakkaspäivää. Parvekkeelle lajittelin palastimen sisällön eri koreihin ja muutaman vanhemman tuotteen heitin surkuttelematta pois. Epämääräisiin pieniin pusseihin ja vajaisiin rasioihin jääneet marjat ja kuusenkerkät sekoitin blenderissä pakastetun hävikkibanaanin kanssa lusikoitavaksi "smuutiksi". Aika vakuuttava sekoitus tuli puna- ja mustaviinimarjasta, karpalosta, puolukasta, mansikasta ja palsamipihdan kerkistä. Kerkkien ravintoarvoja perheelle luettuani totesimme, että ensi keväänä kunnostaudutaan kerkkien keruussa.

Hävikkiteema jatkui keittiössä. Eilisestä jauhelihakastikkeen lopusta ja toissapäivältä jääneestä perunamuussista laitoin uuniin lihaperunasoselaatikon. Koska muussia oli reilusti, tein vielä kaura-tattaripuuron lopusta, muussista ja ohrajauhoista muutaman pellillisen ohuita rieskoja.

Leivinuuniin laitoin tulet ihan vain lisälämmön vuoksi. Pari päivää uuni hohkaa pehmeää lämpöä. "Uuden" talon ikkunat ovat käyneet neljässäkymmenessä vuodessa vetoisiksi ja minä olen tullut vanhaksi ja viluiseksi. Siinä missä pappa nukkuu selkä paljaana ilman peittoa, on minulla miesten pumpulikerrasto ja kaksi villapeittoa päällekkäin.


 https://palokankaanpientila.blogspot.com/2022/01/7-vuotta-sitten-muutin-maalle.html

Anne- Mari päivitti tänään blogia. Tuota edelläolevaa linkkiä klikkaamalla pääset lukemaan seitsemän vuoden takaisista tapahtumista hänen elämässään ja täällä Lautakankaalla. Kuvat ovat ihania hänen päivityksessään ja hänellä on taito, joka hänen äidiltään puuttuu: Anne-Mari osaa sanoa sanottavansa tiivistetysti, eikä loruile joutavia.

Seitsemän vuotta sitten olimme kaikki hyvin innoissamme tulevaisuudesta. Nyt ehkä ajattelemme tulevaa yksi lyhyt elämänetappi kerrallaan.

No niin. Eihän se linkki aukea ihan noin vain. Kopioi tai laita hakusanaksi "palokankaan pientilablogi". Korjaan linkin joskus paremmalla ajalla.