Kaksi metsäreissua tänään

Pappa on muistanut kertoa tänään, että on kesän viimoinen päivä. Lämpötila on ollut yli 20 asteen, aurinko on paistanut ja on ollut tyyntä.

Eilisen lepo ja pitkät yöunet teki tehtävänsä: aamulla oli reipas olo. Odottelin kasteen kuivumista, kun maan lisäksi myös puut kimmelsi kastepisaroissa. Havupuut oli kauniita, kun jokaisen neulasen kärjessä oli kastepisara.

Aamun metsäreissun tein mustikkamaille. Jälleen huomasi käsin poimimisen edut: sormet tunnistivat pehmenneen tai kuivuneen marjan ja napakat marjat päätyi ämpäriin. Neljän kilon saalista pidän erinomaisena tähän vuodenaikaan.

Mustikkapiirakka pullataikinaan oli tältä kesältä vielä tekemättä ja kotiin tultuani tein pullataikinan. Kyllähän se mustikkapiirakka on vain aina yhtä hyvää.

Nukuin taas kunnon päiväunet. Heräsin neljältä. Sanoin Papalle, että haen vielä puolukoita siitä eilisestä paikasta, mistä mäkäräiset ajoi pois kesken kaiken. Olin tunnin ja rahtusin vajaan kaksi ämpärillistä. Suosiolla tulin pois, kun tuli kuuma ja ne mäkäräiset huomasi mummon taas tulleen. Pakastin marjat ämpäreineen ja roskineen. Nypin roskat tarvittaessa pois, kun ottaa marjoja käyttöön tai jos keitän mehuksi, ei roskat haittaa.

Iltapäivällä poutaantui

Itsepäisesti lähdin aamulla metsään. Yöllä oli satanut rivakasti ja metsässä oli märkää sen mukaisesti. Uudelle puolukkapaikalle mennessäni oli kaikki vaatteet märkiä jo viiden metrin rahtuamisen jälkeen. Kuopion Veljen iso aukko on muuttunut vaikeakulkuiseksi, mutta eipä hätää: aukon toisessa laidassa hän on jo aloittanut raivaamisen.

Tarkoituksella jätin poimurin autoon, koska märkää poimurilla kerättyä marjaa en minä ainakaan siivoa. Keräsin puhtaana muutaman litran ja märkien vaatteiden lisäksi myös mäkäräiset alkoivat ärsyttää. Jos metsässä jokin asia ärsyttää, se vie innon metsässä olemisesta tyystin. En enää kuullut lintuja, en nähnyt kauneutta, senkun vain tuskailin purevia ötököitä. Lähdin harmistuneena kotiin. Kotiin päästyäni alkoi sataa ja se vähän lauhdutti mieltäni, kun sade olisi viimeistään häätänyt minut kotiin.

Naapurissa asuva lähisukulainen soitti ja tarjotteli luumuja. Riemumielellä lähdin hakemaan, koska meidän luumusato jää tänä vuonna 4-5 kiloon. 

Sade lakkasi jo luumunhakureissulla ja keräsin vielä karhunvatukat ja pari ämpärillistä omenia kypsymään. 

Jotenkin olemme tänään olleet Papan kanssa väsyneitä ja minä nukuin reilut päiväunet vielä iltapäivällä. Ulkona on lämpöasteita ollut 17 ja ilmankosteus hipoo sataa prosenttia. Ilmako syynä vai vanhuuden raihnaus, että tänään on saanut pakottaa itsensä tekemisiin- jalka ei nouse kevyesti. Nyt istun suihkun jälkeen sängylläni musta kissa sylissä ja kohta otan sukankutimen esille.

Huomenna toisen lomaviikon keskiviikko ja lie luvattu poutaa. Jos huomenna olisi jo pirteämpi olo, yritän lähteä aikaisin nukkumaan.

Alkoi tuulla ja pilviä kerääntyy taivaalle

Koko viikon on ollut poutaa ja useampana päivänä hyvinkin lämmintä. Metsässä ei ole tuntunut liian kuumalta, vaikka ötököiden takia olen pitänyt tuulitakkia päällä. Huomiseksi onkin sitten luvattu jo sadetta ja tällä hetkellä näyttää siltä, että keskiviikko olisi poutapäivä, kun muutoin satelee pitkin viikkoa. Ihan minulle sopii välillä tupapäivät, niin saa lepuuteltua selkää. Viljojen puijat kyllä soisivat poutakelien vielä jatkuvan.

Tänään keräsin pari litraa mustikoita ja lepohetken jälkeen otin kuitenkin poimurin, kun mustikoita oli niin järkyttävän paljon. Keräsin yhdessä hujauksessa ämpärillisen mustikkaa ja puolukkaa sekaisin ja kotiin päästyäni laitoin ne pakastevadelmien kanssa mehumaijaan. Mehua tuli reilut viisi litraa ja äsken sitä maistelin. Lapsuudessani ei itsetehty mehu maistunut noin hyvältä. Olen tullut vanhaksi, kun marjamehukin maistuu niin hyvältä, ettei siihen ole sanoja.

Mehunkeiton lomassa alustin ruisleipätaikinan ja paistoin neljä leipää. Jospa ne ensi viikoksi riittäisi.

Pappa pudotti eilen sormuksensa oman käsityksensä mukaan viinimarjapensaikkoon. Sanoi riipineensä marjoja niin kovakätisesti, että uskoo sormuksen pudonneen siinä. Minä en nyt ihan siihen usko, ennemmin luulisin sen pudonneen ladossa puita tehdessä. Sormus voi aikanaan löytyä tai sitten ei. Onneksi maailmassa on suurempiakin vahinkoja, niin yhden kultasormuksen häviäminen ei harmita.

Viinimarjapensaisiin voisin ensi viikolla kiinnittää huomiota ihan pensassaksien ja käsisahan kanssa. Niistä puskista saisi ihan kelvollisia vielä, kun siistisi ja karsisi kunnolla. Marjoja tekivät tänä vuonna oikein hyvin.

Kun laitoin mehumaijaa tulille, menin astian kanssa keräämään marja-aroniaa muiden marjojen lisäksi. Linnuille oli aroniat maistuneet ja pensas oli lähes tyhjä. Ihme, että tuima marja on tehnyt kauppansa, kun metsät on täynnään makeita mustikoita ja puolukoita. 

Eilen kävin katsastamassa tyrnipensaat, paremminkin puut. Ovat kohta niin korkeita, että ovat sähkölinjoissa kiinni. Mutta kovin niukasti on tänä kesänä tyrni tehnyt marjoja. Tyrnihän on se marja, jonka linnut syövät alkutalvesta, jos puihin on jotakin jäänyt.

Mistä kerran jouduin luopumaan, sain myöhemmin takaisin

Kun asuin Helsingissä, minulla oli usein raastava ikävä metsää - ja nimenomaan isäni metsää. Yritin helpottaa metsäikävää menemällä lasten kanssa kävelemään Hietaniemen hautuumaalle, missä on paljon suuria puita. Metsäikävä ei siitä juurikaan talttunut. Lähin oikea metsä oli Lauttasaaressa, mutta se ei kiehtonut, kun metsä oli täynnä roskaa ja maasto oli ihmismassojen tallomaa. Kun tulin käymään Lautakankaalla, en pystynyt juurikaan menemään metsään, koska ymmärsin, että eron hetki on pian käsillä. Kuinka monta kertaa kotimatkalla Helsinkiin itkin perheeltä salaa, kun minusta tuntui, että sydänjuuria kiskottiin irti.

Hyvä minun oli asua Helsingissä. Kaikki oli hyvin. Mutta yksi tärkeä puuttui ja ilman sitä elin liki 30 vuotta. Minulta puuttui metsä.

Rakkaus metsään tuli isäni ansiosta. Lapsuudessani pääsin isin kanssa kaikenlaisiin metsähommiin mukaan ja talvisunnuntaisin teimme usein hiihtoretkiä metsään, sytytimme nuotion ja paistoimme makkaraa. Isi vei myös jännittäville pitkille retkille, kun kävelimme "itäsyvänmaan" halki Saksanjoelle asti kevättulvan aikaan. Yläasteella tein yhden taksvärkkipäivän metsätöissä isin kanssa: minä lapioin lumet puiden juurilta ja isi kaatoi ne. Nuotion lämmössä söimme eväitä ja kotiin lähdimme vasta päivän hämärtyessä.

Isin kuolinhetkiltä on myös metsiin liittyvä muisto. Hetki ennen isin kuolemaa, huomaan sanovani isille: "me pidetään hyvää huolta sinun metsistä". En tiedä mistä tuo lause tuli siihen hetkeen, mutta ehkä metsä oli isille, kuin myös minulle hyvin tärkeä.

11 vuotta sitten pääsin takaisin metsien luo. Minulla on oma pieni metsä ja loput isin metsästä on Kuopion veljen omistuksessa. Yhtä lailla nautin olemisesta veljen metsässä ja lähes yhtä rakasta se on minulle kuin omakin metsä.

Tämä lomaviikko on ollut minulle täydellinen toiveiden täyttymys. Olen nauttinut kaikilla aisteilla metsässä olemisesta ja siinä sivussa kerännyt mustikoita. Metsän ihailu, lintujen seuraaminen, äänien kuulostelu ja puhtauden haistelu on jopa ollut tärkeämpää kuin täyttää ämpäriä marjoilla.

Nyt on ilta ja odotan jo huomista aamua, kun pääsen taas metsään.

+24 tänään

Metsässä ei ollut liian kuuma. Leppeä tuuli kävi välillä ja muutenkin ilmanala oli paras mahdollinen. Menin taas uuteen paikkaan Rantakankaalla ja maasto oli selvästikin kosteampaa ja alavampaa. Muistelen pappani joskus maininneen, että aikoinaan Puulan vesi on ollut niin korkealla, että rantametsät ovat entistä järven pohjaa. Ja sen kyllä kasvustossa huomaa ja monin paikoin on kivikkoa, joka on helppo kuvitella järven kiviksi.

Mustikoita oli taas käsittämättömän paljon. Olisin viihtynyt metsässä kauemminkin, mutta nyt mäkärät tekivät olon ihan sietämättömäksi. Ne tunkivat silmiin, nenään, korviin ja suuhun ja purivat ranteet kihelmöivän kipeäksi. Kolmen tunnin taistelun jälkeen lähdin suosiolla kotiin. Luulen, että kosteampi maasto ja lähes helteinen ilma saivat mäkärät liikkeelle. Hirvikärpästen kipittely niskassa ja päässä ei tuntunut miltään mäkäriin verrattuna.

Sen verran häiriötekijöitä oli tänään metsässä, etten kuvattavaa edes katsellut. Linnut  ilahduttivat ja olisi kyllä mukava opetella tunnistamaan lintuja laulun perusteella. Kovin vähäistä on lajituntemukseni.

Tein illasta vielä kierroksen omassa metsässäni ja varmistuin siitä, mitä olin jo epäillytkin: omassa metsässä ei juurikaan mustikoita ja puolukoita kasva. Tietysti nyt kun on tottunut hurjiin mustikka-apajiin, niin muutamia marjaisia varpuja ei edes huomioi.

Suloinen väsymys on nyt. Kaksi koiraa nukkuu jo huoneessani ja ihan kohta nukun minäkin. Kyllä huomaa keuhkoissaan, että on taas monta tuntia hengittänyt puhdasta metsäilmaa. Hengittäminen on niin vaivatonta.

Metsäpäivä

 Olin aamulla yhdeksältä metsässä. Aurinko lämmitti ja metsä ei ollut kosteinen, vaan varvut ja marjat olivat kuivia. Minulla oli mustikkaämpärin sisällä pienempi astia, johon keräsin kypsiä puolukoita, mitä vastaan tuli. Puolukkahan ei vielä ole useimmilla paikoilla kypsää juurikaan, mutta paikoin on kypsiä, tummanpunaisia terttuja.

Kerään mustikat käsin ja puhtaiksi. En pidä poimurilla kerätyn marjan siivoamisesta ja siksi ajatukseni mustikan suhteen on "ei määrä vaan laatu". Käsin kerätessä valitsen suurimmat marjat, joten hyvällä paikalla astia täyttyy nopeasti.

Yhdentoista aikoihin menin autolle huilitauolle. Join ja kävin pitkäkseni auton takapenkille. Olin vähällä nukahtaa, eikä sekään olisi haitannut, mutta into päästä takaisin keräämään nosti minut ylös, kun kroppa tuntui levänneeltä. Soitin Papalle, että jatkan toisen rupeaman, kun on niin virkeä olo ja sain selkääkin lepuutettua. Marjankeruuhan käy ennenkaikkea selän päälle.

Kipitin takaisin metsään. Jonkun ajan päästä kuulin auton oven läimäisyn metsätieltä. Arvasin, että sinne on tullut joko Pappa tai vanhin poika. No kohta näkyi puiden välistä Papan paita vilkkuvan. Hyvin olin marjapaikkani koordinaatit Papalle ilmaissut, kun hän suoraan osasi luokseni tulla. Pappa toi minulle eväsleivät ja kirsikkacocistölkin. Ehdotin Papalle yhteiskuvaa, kun oli niin "harvinainen hetki".

Pappa söi vatsansa täyteen mustikoita ja puolukoita ja lähti sitten takaisin kotiin. 

Tajusin vasta eilen, että metsään mennessä täytyy unohtaa mielestään kaikki pohdinnat, surut ja murheet ja keskittyä vain siihen metsässä olemiseen. Ihmetellä näkemäänsä ja kuulemaansa ja unohtaa myös selän kolotus ja vaivaiset jalat. Ja tänään toteutin sitä. Nousin useamman kerran katselemaan ja kuuntelemaan palokärkeä ja ihastelin veljen metsän avaria näkymiä.

Viiden tunnin metsärupeama oli riittävä tälle päivälle. Pakasteeseen tuli 7 ja puoli litraa mustikoita, litra puolukoita ja illalla keräsin vielä vanhan talon takaa puolitoista litraa karhunvatukoita. Uusi pakastin on hyvin saanut täytettä ja on mistä jakaa käymään tuleville lapsille.

Kesälomaa

Huomiselle luvattu poutaa. Tämän päivän satoi ja jätin menemättä metsään. Märkä on metsä vielä huomenaamullakin, mutta valitsen mustikkapaikkani niin, ettei sinne tarvitse mennä korkeassa heinikossa tai pusikoissa. Mutta hyvä, että satoi kunnolla viime yön ja tämän päivän, sillä metsä on ollut rutikuivaa.

Olen vielä vähän häkeltynyt siitä, että kahteen viikkoon ei tarvitse mennä töihin. Tarvitsen viisautta ajankäytölleni, sillä aika on kuin liukas kala, joka tempoilee käsistä karkuun. Etukäteen olen suunnitellut, että sadepäivinä keskityn sisätöihin ja poutapäivinä suunnistan metsään heti aamusta. Olen metsässä niin kauan kuin hyvin jaksan, tulen välillä kotiin ja keittiöhommien jälkeen teen uuden reissun, ehkä aamuista lyhyemmän.

Marjoista on tullut koko perheen herkkua ja arvotavaraa. Kukaan käymään tulevista lapsista ei kieltäydy  kotiin lähtiessä tarjotuista marjapurkeista. Tämä vuosi on ollut yksi kaikkien aikojen satoisimmista marjavuosista ja siksi kiitollisuus Taivaan Isälle kumpuaa nöyrästä mielestä.

Huomasin, että kuvaaminen on metsässä tyystin unohtunut. Onhan se niinkin, että niitä tunnelmia ei kuviin talleteta. Mutta voisihan blogin lukijoille näyttää, kuinka kauniissa paikoissa saan nyt päiväni viettää.