Pienessä se on ihmisen ilo

Pari viime päivää olen rahdannut miestä ja perheen käymässä olevia lapsia "katsomaan ojia". Peltoisäntä hommasi kaivinkoneen urakoimaan peltojenparannustöitä ja lopputuloksena saa nyt peltojen kulmiin jumittuvat vedet kyytiä. Siinä missä kaivamispäivän iltana oli ojassa uimasyvyiset vedet, on nyt enää maltillista liruamista.

Ylimmän kuvan peltoaukea näyttää tuolta alareunasta, kuvaajan kohdilta, todella laajalta, kun keskeltä ylempää peltolohkoa täytettiin lyhyt pajukkoa riehakkaasti kasvava ojanpätkä, mikä ei kuitenkaan täyttänyt varsinaista tehtäväänsä pellon kuivaajana. Se riemu kyllä jatkuu vuosikymmenestä toiseen, että aina peltoja muokatessa nousee pintaan isojakin kiviä. Niitä on raivattu näiltä pelloilta jo yli sata vuotta.

Kevättöiden aika pelloilla on minulle aina suuri ilonaihe ja katselisin työkoneiden liikkeitä vaikka koko päivän. Sama vaiva oli kyllä ollut Papallakin: kertoi katselleensa pelloilla koko päivän kaivinkoneen työtä. Itse jouduin lähtemään iltavuoroon juuri kun lavettirekka toi kaivinkoneen ladon taakse.

Mutta iloa tunnen parannetuista ojista. Jos nyt satomäärät hiukan korjaantuisivat Lautakankaan pelloilla, kun vesi ei seisoisi sadekesinä pelloilla ja keväisin pääsisi aikaisemmin toukotöihin.

Vapaapäivä kuin loma

Huomaan blogin muuttuvan väistämättä vapaapäiväpainotteiseksi. Voisi jopa luulla, että elämäni on täynnä vapaapäiviä, kun työpäivistä en mainitse mitään. Todellisuus on näin kesän ja pitkien, valoisten päivien tultua, että teen töissä pitkää päivää (tai pitkää yötä).

Tänään oli jälleen vapaapäivä, enkä edes muista, milloin oli edellinen. Mutta niin täydellisen ihana päivä olikin! Heräsin aamulla levänneenä ja hyvillä mielin, sillä olin nukkunut lähestulkoon vuorokauden... Olenko jo maininnut, että tärkein isänperintö on hyvät unenlahjat. Kun annan itselleni luvan nukkua, voin nukkua missä hyvänsä ja lähes miten kauan tahansa.

Aamun kahvipannullista tyhjentäessämme Pappa ehdotti puukuorman hakua Enolta. Huomasin hihkuvani innosta, koska puuhommat on parasta vapaapäivän työtä. Puutöissä saa monipuolista liikuntaa ja ulkonaolo on sisätyöläiselle elämän luksusta kauniina, lämpimänä vapaapäivänä.

Iltapäivän puolella vanhin poika tuli avuksi ja haimme latoon vielä kaksi kuormallista lisää metrisiä halkoja. Lisäksi Pappa toi riihen luota tallista kaksi kuormallista omasta metsästä kaadettuja runkoja. Nyt on pihan ladossa sahaamista ja halkomista vaikka sadepäivien työksi.

Illasta kävimme vielä Heidin kanssa katsastamassa S- marketin punaiset hintalaput, eli -60%:n tuotteet. Ei ollut ollenkaan hukkareissu: ostokseni maksoivat 110 euroa ja alennusta sain yli 70 euroa. Pakasteeseen sain pari kiloa naudanlihaa, leipää ja pullaa ja jääkaappiin huomista ruokaa varten kanafilettä. Kananmuniakin sain alennettuun hintaan. Nykyään suunnittelen ruokalistaa pitkälti sen mukaan, mitä kaupasta saa halvemmalla.

Huomenna teen ison satsin mustikkarahkaa. Pappa oli nähnyt kylällä tuttua mustikanmyyjää ja tämä oli valmis myymään pakasteestaan reilun määrän mustikoita ihan yhtä edullisesti, kuin hän myi niitä menneenä syksynäkin. Olimme jo tänä talvena syöneet liki 100 kiloa mustikoita pakasteesta, mutta enemmänhän niitä olisi saanut olla, jotta seuraavaan satoon olisi pärjätty.

Illalla kastelimme Papan kanssa valkosipulimaan. Vielä näyttää siltä, että istutetusta kahdesta sadasta kynnestä on noussut vain satakunta. Eli pitkä matka on vielä valkosipulin omavaraisuuteen.

Minä umpisyksyihminen olen oikein onnellinen täällä kotona lämpimästä kesäisestä päivästä ihanine ulkohommineen, joita ei ikinä saa valmiiksi.

Asiat järjestykseen

Onneksi oli useampi vapaapäivä, kun hoitamistaan odottavat asiat osoittautuivat työläiksi saada järjestykseen.

Pappa virkkoi toissapäivänä kuin ohimennen, että hänen autoonsa tarvitsee hommata uudet kesärenkaat. Suorin tein aloin renkaita kyselemään. Hyvä oli, että kyselin, koska oman kylän rengasliikkeestä renkaat saa yli kaksi sataa halvemmalla kuin toiseksi lähimmästä liikkeestä naapurikaupungista. Tilaukseen meni renkaat joka tapauksessa ja asiantuntevaa apua rengasvalinnassa antoi oman kylän toimija.

Yksi päänvaivaa aiheuttanut asia oli asuinrakennuksen rikkoutunut ikkunaruutu. Kesti yli kaksi viikkoa, ennenkuin minulle selvisi, että omalla kyläkunnalla ei todellakaan ole yrittäjää, joka vaihtaisi lasin vanhoihin karmeihin. Kokonaista ikkunaa uusine karmeineen olisi toki saanut useammastakin paikasta. Vihdoin ja viimein tavoitin Mikkelistä yrittäjän, joka oikeasti tuli tänään hakemaan karmit ja lupasi huomenna tuoda korjatun ikkunan paikoilleen. Sainpa pyyhkäistä toisen mielenpäällä olleen asian nyt sivuun.

En koe olevani kärsimätön tai malttamaton, mutta mielelläni hoitaisin hoidettavat hommat mahdollisimman pian pois päiväjärjestyksestä. Jos asiat kasaantuu, ei sitten tahdo vapaapäivätkään riittää niiden hoitamiseen.

Tällä hetkellä en edes harmittele sitä, että kun juuri luulin saaneeni hetkellisesti laskut hoidettua plussan puolelle, niin jopas rapsahtaa kaksi kohtuullisen suurta menoerää kerralla. Onhan tilanteessa sekin etu, että saa todellisuuspohjaista motivaatiota ylitöiden tekemiseen.

Huomeniltaan pääsiäisvapaat päättyy. Onnellinen saa olla työstä ja vapaapäivistä.

"Mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi"

On vapaapäivä ja säännöllisin väliajoin päässäni käy ajatus "mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi"

Aika tarttua järein ottein piintyneisiin tapoihinsa ja ajatuskulkuihin: maailmani ei romahda, jos en tee seuraavaksi mitään.

En usko, että on olemassa mitään kevätväsymystä, mutta se on totinen tosi, että äkkiseltään metsähommat käyvät raadon päälle. Metsässä on lunta vielä vaivoiksi asti, että liikkuminen on tavallista työläämpää. Kaadoimme eilen Papan kanssa pari puuta riihentavusmetsästä, mutta emme ruvenneet pöllejä raahaamaan ladolle. Jaksavat odottaa lumien sulamista. Paikoin on lunta reippaasti polveen asti. Tuo pienoinen puuhommarupeamako sitten väsytti, että olen tänään ollut ihan vetämätön. Kävin tosin äidille siivoamassa ja kauppa-asioilla, mutta ei nekään nyt mitään rankkoja puuhia ole.

Pölyjä pyyhkiessäni äidin luona hoksasin äidillä teekannun, jonka toin joskus 80-luvun alkupuolella Unkarista. Äidillä kannu on ollut pölynkerääjänä, niin pyysin kannua itselleni. Alkuperäiseen tarkoitukseensa teekannu pääsi. Olen jo pitkään etsinyt kirppiksiltä sopivaa, vaan ei ole löytynyt.

Jos olen illalla kotona ja lähdössä nukkumaan, otan rentoutusjuomakseni hyvää rooibosta. Syömiset ovat sivuroolissa, kunhan tuota juomaa on riittävästi. Edes yöllinen vessassakäynnin tarve ei ole tätä tapaa horjuttanut.

Jos en ole illalla kotona ja lähdössä nukkumaan, olen töissä ja aloittamassa yövuoroa. Yövuoro näyttää edelleenkin olevan minulle mieleisin ja sopivin työnteon aika. Kohta on kuukausi uudessa työpaikassa takana ja työpaikka kaikkineen on ylittänyt odotukseni. Lähes jokaisessa työvuorossa olen päässyt tutustumaan uuteen ihmiseen työkaverina. Tällaiselle kotona viihtyvälle metsäpiipertäjälle se on ollut hyvin elämää rikastuttavaa.

Olen hämilläni

Olen hämilläni mummoudesta. En oikein ole vielä sisäistänyt uutta elämäntilannetta monen pienen mummona. Ensimmäinen lapsenlapsi on jo yläasteikäinen ja olin jo autuuaasti ehtinyt unohtaa, miltä tuntuu pikkuinen lapsenlapsi.

Viime päivien aikana tapasin kaikkia neljää nuorinta lapsenlasta ja heistä nuorinta - puolivuotiasta- näin ensimmäisen kerran.

Viestittelen päivittäin lasteni kanssa ja tiiviisti myös niiden tyttärieni kanssa, joilla on nyt vauva. Luulin muodostaneeni aika todenmukaisen kuvan siitä, kuinka he äitiyttään toteuttavat ja kuinka he urakastaan äitinä selviävät. Mutta olin erehtynyt. He pärjäävät paremmin kuin olin kuvitellutkaan. Ihmettelin, kuinka luontevaa äitiys heille on ja kuinka perinteiset ja yleisesti arvostetut kasvatusperiaatteet he ovat omaksuneet. Ja todellakaan uusavuttomuudesta ei kenenkään kohdalla voi puhua. 

Minut yllätti täydellisesti myös tädit ja enot, jotka hoivasivat perheen uusia tulokkaita ja puhuivat heille niin lempeästi ja kauniisti. 2 ja puolivuotiasta kehuttiin ja kannustettiin ja hänen itsetuntoaan vahvistettiin tavalla, jota en olisi uskonut teini- ikäisten vielä hallitsevan. Olin siis todella ihmeissäni, kun näin lapsissani näitä uusia puolia. Puhumattakaan siitä, kuinka luontevaa kaikille oli pidellä sylissä pikkuvauvaa. Jotakin taitoja suurperheessä varttumisesta oli heille jäänyt haltuun.

Toki Pappakin yllätti. Hyvin oli hänelläkin säilynyt taito puhua pienille. Minua hymyilytti, kun Pappa tänään sylitteli puolivuotiasta ja jutteli hänelle hyvin hellällä äänellä: "Kurnau-kurnau, kissa sanoo kurnau. Mihin kissa meni? Ei näy kissaa missään."

2v 6kk, 1v 3kk, 11kk ja 6kk oli pienten vieraiden iät. Seuraavan kerran kun toivon mukaan kaikkia tapaamme, on jo kesä aluillaan ja pienillä taidot karttuneet.

Yhtä asiaa myös ihmettelen. Ehkä se on nuoruuden ja äitiyden voima, mikä laittaa nuoret äidit jaksamaan pieniensä kanssa rikkonaisia yöunia, liian vähää unta ja jatkuvaa valppautta lapsen turvallisuudesta. Ja puhumattakaan perässäkerkiämisestä, kun lapsi on nopealiikkeinen ja aktiivinen.

Onneksi saan olla jo enemmän mummo kuin äiti.

Välitilassa vapaalla

Aamutuimaan ajelin Mikkeliin auringon paistaessa suoraan kohti utuisen pilviverhon läpi - tai oliko edes pilveä - köykäistä pakkaslunta kipakka tuuli pyöritteli pitkin tietä ja ihastelin lumen kuvioita mustalla asfaltilla. Tuuli kuljetti lunta tien poikki ja nostatti välillä lumipilven kauniiksi kiemuroiksi tien ylle. En muista nähneeni sen kaltaista talven leikkiä ennen: kirkas aurinko ja lumisade puuskaisen tuulen saattelemana.

Hyvä mieli asettui asumaan, kun ei ollut suuria huolia mielen päällä. Jokaisen lapsen asioita muistuttelin siinä Taivaan Isälle, kun matkaa kuitenkin on sen verran meiltä Mikkeliin, että ehtii kaikkia kolmeatoista ajattelemaan.

Olen harvinaisen pitkällä vapaalla ja harvinainen on tilanteeni muutenkin: minulla ei ole voimassaolevaa työsuhdetta, jollei keikkatyöfirman työsuhdetta lasketa. Irtisanouduin työstäni ja lupauduin toiseen työpaikkaan, johon ei vielä ole kirjallista työsopimusta allekirjoitettu. Vietän siis muutaman päivän kotitöitä tehden ja tulevana viikonloppuna myös lastenlasten seurasta nauttien. Kerrankin vapaapäivämme kohtaavat ja pitkämatkalaiset pääsevät tulemaan mummolaan.   

Talvi ei tänäkään vuonna kyllästytä vielä maaliskuussa. Niin monta kosteaa, harmaata, loskaista tai lumetonta talvea siellä meren äärellä saimme viettää, että meidän perhe jaksaa edelleenkin nauttia lumesta, kylmyydestä ja purevasta viimasta. Kevät etenee kuitenkin niin häkellyttävän nopeasti, että talvi ei ole koskaan tuntunut Etelä-Savossa liian pitkältä ja ankaralta.

Kuvan palsamipihdat luovat kotipihaan turvallisuuden tuntua. Ne ovat kauniita kaikkina vuodenaikoina. Tänään oli piha täynnä lumelle lennelleitä pihdan siemeniä. Se kyllä väistämättä enteilee kevättä.

Hanna Brotherus: Henkeni edestä

Liian harvoin arvotan vapaa-aikaani lukemiselle. Tällä viikolla olen ollut lomalla ja aloittaessani tämän kirjan lukemisen, päätin antaa lahjan itselleni ja lukea kirjan.

Kirjan alkulehdillä on lause: "Nuorimman poikani sotilasvala on alkamassa".                                              Lauseen luettuani olin vakuuttunut, että kirjoittajalla ja minulla olisi elämässä joitakin yhtymäkohtia. Toki teoksen kannen esittelyteksti lupasi samaa - kun lapset ovat varttuneet, jätetään äiti ikäänkuin heikoille jäille.

Hanna Brotheruksen käyttämä kieli on rajulla tavalla rikasta ja niin rehellistä, että mietin lukiessani, että tuttavapiirissäni on harvoja niin suorapuheisia ihmisiä. Kirjoittajan ei tarvitse suorasukaisuuttaan selitellä tai vielä vähemmän pyydellä anteeksi, koska hän kirjoittaa ihmisiä kunnioittavasti.

"Millaista elämäni olisi nyt, jos en ikinä olisi tullut raskaaksi? Jos en olisi edes ajatellut sitä? Jos en olisi rakastunut mieheen, joka halusi isäksi ja käänsi maailmani äitiyden kiertoradalle, avaruuteen, josta ei ole paluuta ei-äidiksi. Nekin naiset, jotka ovat menettäneet lapsensa, ovat aina äitejä, ja tavallaan myös he, jotka syvimpään kipuun saakka haaveilivat turhaan äitiydestä, hekin ovat sielultaan äitejä. He ovat äitejä kuvitellulle ja rakastetulle jälkeläiselle,eikä kipua lapsen luoksepääsemättömyydestä voi ikinä verrata irtaantumisen kipuun. Ei yksikään äitiyden muoto ole toista helpompi. Sen laadun voi vain toinen nainen tavoittaa."

Tekstin rehellisyys ensimmäiseltä sivulta viimeiselle asti vaatii lukijaa riisumaan ennakkoasenteensa ja omat odotuksensa. Itsensä löytämisen kipuilu ja vaikeus on yksi kirjan teemoista ja kun siihen liitetään elämänvaihe, kun lapset ovat lähteneet omille siivilleen, on äidillä luonteestaan riippuen helppo tai työläs tehtävä asettua loppuelämänsä kiertoradalle.

Suosittelen kirjaa naisille, jotka äitiydessään ovat kirjoittajan kanssa samassa elämäntilanteessa. Muutoin kielikuvat ja tunnetilojen kuvaukset eivät löydä kaikupohjaa.

Itselleni jäi kirjasta lämmin olo. Tosin kirjan nimi avautuu minulle henki kurkussa elämän katoavaisuuteen tarraavan epätoivoiseen yritykseen juosta todellisuutta pakoon. Ja siitähän kirja ei kerro. Kirja luo kiitollisuutta siitä, mitä on ollut, mitä nyt on ja mitä tulee olemaan.