Olen hämilläni

Olen hämilläni mummoudesta. En oikein ole vielä sisäistänyt uutta elämäntilannetta monen pienen mummona. Ensimmäinen lapsenlapsi on jo yläasteikäinen ja olin jo autuuaasti ehtinyt unohtaa, miltä tuntuu pikkuinen lapsenlapsi.

Viime päivien aikana tapasin kaikkia neljää nuorinta lapsenlasta ja heistä nuorinta - puolivuotiasta- näin ensimmäisen kerran.

Viestittelen päivittäin lasteni kanssa ja tiiviisti myös niiden tyttärieni kanssa, joilla on nyt vauva. Luulin muodostaneeni aika todenmukaisen kuvan siitä, kuinka he äitiyttään toteuttavat ja kuinka he urakastaan äitinä selviävät. Mutta olin erehtynyt. He pärjäävät paremmin kuin olin kuvitellutkaan. Ihmettelin, kuinka luontevaa äitiys heille on ja kuinka perinteiset ja yleisesti arvostetut kasvatusperiaatteet he ovat omaksuneet. Ja todellakaan uusavuttomuudesta ei kenenkään kohdalla voi puhua. 

Minut yllätti täydellisesti myös tädit ja enot, jotka hoivasivat perheen uusia tulokkaita ja puhuivat heille niin lempeästi ja kauniisti. 2 ja puolivuotiasta kehuttiin ja kannustettiin ja hänen itsetuntoaan vahvistettiin tavalla, jota en olisi uskonut teini- ikäisten vielä hallitsevan. Olin siis todella ihmeissäni, kun näin lapsissani näitä uusia puolia. Puhumattakaan siitä, kuinka luontevaa kaikille oli pidellä sylissä pikkuvauvaa. Jotakin taitoja suurperheessä varttumisesta oli heille jäänyt haltuun.

Toki Pappakin yllätti. Hyvin oli hänelläkin säilynyt taito puhua pienille. Minua hymyilytti, kun Pappa tänään sylitteli puolivuotiasta ja jutteli hänelle hyvin hellällä äänellä: "Kurnau-kurnau, kissa sanoo kurnau. Mihin kissa meni? Ei näy kissaa missään."

2v 6kk, 1v 3kk, 11kk ja 6kk oli pienten vieraiden iät. Seuraavan kerran kun toivon mukaan kaikkia tapaamme, on jo kesä aluillaan ja pienillä taidot karttuneet.

Yhtä asiaa myös ihmettelen. Ehkä se on nuoruuden ja äitiyden voima, mikä laittaa nuoret äidit jaksamaan pieniensä kanssa rikkonaisia yöunia, liian vähää unta ja jatkuvaa valppautta lapsen turvallisuudesta. Ja puhumattakaan perässäkerkiämisestä, kun lapsi on nopealiikkeinen ja aktiivinen.

Onneksi saan olla jo enemmän mummo kuin äiti.

Välitilassa vapaalla

Aamutuimaan ajelin Mikkeliin auringon paistaessa suoraan kohti utuisen pilviverhon läpi - tai oliko edes pilveä - köykäistä pakkaslunta kipakka tuuli pyöritteli pitkin tietä ja ihastelin lumen kuvioita mustalla asfaltilla. Tuuli kuljetti lunta tien poikki ja nostatti välillä lumipilven kauniiksi kiemuroiksi tien ylle. En muista nähneeni sen kaltaista talven leikkiä ennen: kirkas aurinko ja lumisade puuskaisen tuulen saattelemana.

Hyvä mieli asettui asumaan, kun ei ollut suuria huolia mielen päällä. Jokaisen lapsen asioita muistuttelin siinä Taivaan Isälle, kun matkaa kuitenkin on sen verran meiltä Mikkeliin, että ehtii kaikkia kolmeatoista ajattelemaan.

Olen harvinaisen pitkällä vapaalla ja harvinainen on tilanteeni muutenkin: minulla ei ole voimassaolevaa työsuhdetta, jollei keikkatyöfirman työsuhdetta lasketa. Irtisanouduin työstäni ja lupauduin toiseen työpaikkaan, johon ei vielä ole kirjallista työsopimusta allekirjoitettu. Vietän siis muutaman päivän kotitöitä tehden ja tulevana viikonloppuna myös lastenlasten seurasta nauttien. Kerrankin vapaapäivämme kohtaavat ja pitkämatkalaiset pääsevät tulemaan mummolaan.   

Talvi ei tänäkään vuonna kyllästytä vielä maaliskuussa. Niin monta kosteaa, harmaata, loskaista tai lumetonta talvea siellä meren äärellä saimme viettää, että meidän perhe jaksaa edelleenkin nauttia lumesta, kylmyydestä ja purevasta viimasta. Kevät etenee kuitenkin niin häkellyttävän nopeasti, että talvi ei ole koskaan tuntunut Etelä-Savossa liian pitkältä ja ankaralta.

Kuvan palsamipihdat luovat kotipihaan turvallisuuden tuntua. Ne ovat kauniita kaikkina vuodenaikoina. Tänään oli piha täynnä lumelle lennelleitä pihdan siemeniä. Se kyllä väistämättä enteilee kevättä.