keskiviikko 31. elokuuta 2011

Taloa puretaan

Olinhan uutisen jo lukenut Ruoholahti-lehdestä, mutta unohtanut, mitä se käytännössä tarkoittaa.
Aamulla kun menimme pojan kanssa bussilla Lauttasaareen hammaslääkärireissulle ja bussi ajoi Salmisaaren Kuntotalon ohi, alkoi kurkkua kuristaa. Kaivurit jyräsivät lasten entisen koulun tontilla taloa silpuksi, rikkonaiset ikkunat saivat mukana olleen pojankin säpsähtämään.
Kuntotalo on yksi entisistä Alkon rakennuksista Salmisaaressa. Alkon jälkeen talossa on ollut välillä Salmisaaren ala-asteen koulu, välillä muita remontissa olevia kouluja evakossa. Usean vuoden ajan ruoholahtelaiset ja muut lähiseudun asukkaat saivat nauttia talossa olevasta uima-altaasta.
Minulle talo tuli tutuksi, kun useampi lapsistamme kävi koulua talon jykevissä tiloissa.
Me kaikki, niin vanhemmat, lapset kuin koulun henkilökuntakin, ihastelimme talon toimivia, kodikkaita tiloja. Vaikka taloa ei alunperin oltu suunniteltu lähimainkaan koulukäyttöön, remontoiduista tiloista tuli hyvä koulu.
Sen huomasi myös hyvin pian taloon astuttuaan, että talo oli "terve".

Nyt siis talon ja tontin omistaja purkaa meidän mielestämme upean talon ja rakentaa paikalle 6000:n neliön toimistokiinteistön. Uuteen rakennukseen muuttaa Talentum.
Kun aikoinaan Ruoholahdesta hävisi kuuluisa Lepakko ja Kaapelitehtaan ympäristöstä monta kiehtovaa rakennusta, katselimme muutosta vähän kaihomielellä. Kuntotalon repiminen maan tasalle sattuu jo melkein sydänalassa.
En tiennyt olevani vanhojen rakennusten suhteen näin konservatiivinen.

tiistai 30. elokuuta 2011

Miksi appelsiini matkaa 2000 kilometriä päätyäkseen kaatopaikalle?

Katsoin YLE Areenalta Ykkösdokumentin "Arvokas ja herkullinen jäte". Ohjelman nimi antaa osviittaa siitä, mitä ohjelma käsitteli.
Suomalainen kuluttaja katsoi ohjelmaa suu auki: onneksi meillä Suomessa ei sentään ihan tuollaista menoa ole. Minun oli toisin ajoin vaikea katsoa, "mitä ruualle tehtiin".
Ajattelemisen aihetta antoi kylmät tilastoluvut: euromaissa laitetaan kaatopaikoille vuodessa syömäkelpoista ruokaa 100:n miljardin euron edestä. Esimerkiksi Itävallassa on selvitetty, että jokaisesta kotitaloudesta päätyy syömäkelpoista ruokaa roskiin vuodessa 400:n euron arvosta.

Ohjelmaa katsoessa tulee helposti olo, että eipä yksi ihminen paljoa voi tehdä tuon suuruusluokan epäkohtien edessä. Totuus on kuitenkin toinen: joka ikinen ruokaa ostava ja syövä ihminen on avainasemassa tässäkin asiassa. Jokainen kuluttaja valinnoillaan vaikuttaa siihen, mihin suuntaan kehitys meillä siirtyy. Haluammeko ostaa tomaattimme tietyn standardin kokoisina ja värisinä, vai valitsemmeko tomaatin sen perusteella, kuinka se on tuotettu ja missä.

Me voimme myös palautteellamme antaa kauppiaille viestiä, mihin suuntaan toivoisimme asioiden kehittyvän.
Minulle oli hyvä uutinen, kun kuulin Ruoholahden Citymarketista, että päivää ennen viimeistä myyntiajankohtaa  leipäosastolta kerätään leivät säkkeihin ja toimitetaan Pelastusarmeijalle. Monen kauppiaan mielipide on, että elintarvikkeiden toimittaminen hyväntekeväisyyteen on hankalaa ja riskialtista. Minun olisi helppo uskoa, että kyse on vain viitseliäisyydestä. Toki helpommalla kaupan työntekijät pääsee, jos hävikki laitetaan jätteisiin, eikä sitä tarvitse varastoida hakijoita odottamaan.
Samalla tavoin kannatan kokosydämisesti elintarvikkeiden hinnan alentamista ennen viimeistä myyntipäivää.
Ohjelmassa oli niin paljon vaikeasti sulateltavaa, että katson luultavasti sen ajatuksen kanssa uudestaan.

Aamuruuhkassa

Saatoin ekaluokkalaisen koululleen (Suur-Helsingin Kristillinen koulu) Pasilaan, koska isosisko, jonka kanssa matka normaalisti taittuu, oli hiuskoululaisen "koekaniinina". Hiuskoululainen tarvitsi siis aitoa mallipäätä täydellisen hiushoidon tekemistä varten ja vapaaehtoisia ei tarvitse kauaa hakea.
Saattomatka Pasilaan vei minulta tasan kaksi tuntia. Siinä ajassa Kangasniemellä asuva heittää lapsensa omalla autolla kouluun Jyväskylään.
Matka sujui ihan normaalisti kahdella eri raitiovaunulla, mutta ruuhka-aikaan matkustaminen sujuu täällä lähes kävelyvauhtia. Takaisintulomatka piti seisoa kummassakin raitiovaunussa, koska ne olivat täpötäysiä.
Niinkuin huomaatte, tämän aamun matka on ollut minulle ylen ihmeellinen, koska en yleensä matkustele julkisissa liikennevälineissä tähän aikaan vuorokaudesta. Koululaisille pysäkeillä odottelu ja liikennevälineissä silliseisonnassa matkustaminen ovat ihan arkipäivää. Jos yli puoli tuntia täytyy pysäkillä odotella, silloin he saattavat kotona mainita, että "raitiovaunu oli vähän myöhässä".
Maatalouskoululainen lähetti loput koululaiset ja vahti iloista Melskaa ja Tirtettaa sillä aikaa. Näillä näkymin Maatalouskoululainen hakee ekaluokkalaisen iltapäivällä, niin saa samalla tervehtää entistä opettajaansa.

Kaisa, joka siis pääsi aloittamaan koulunkäyntiään kristilliseen kouluun, on luokassa, jossa on viisi ekaluokkalaista ja viisi tokaluokkalaista. Koulussa on myös iltapäivähoito ja niinä päivinä, kun isosiskon koulu jatkuu myöhempään, Kaisa on koulun tiloissa iltapäivähoidossa. Hoitopäiviä tulee viikossa kolme. Aamulla koulu alkaa kaikilta joka päivä kello 9.15 yhteisellä rukous-ja ylistyshetkellä.
Koulun erottaa muista kouluista myös siinä asiassa, että vaikka koulun oppilasmäärä luokilla 1-9 on noin 50, lähes joka päivä jonkun lapsen vanhempia käy koulussa pistäytymässä. Välillä joku tulee töihin, välillä joku tuo koulun keittiöön jotakin ruokanyssäkkää. Jos tekee mieli kahvia, keittiöstä sitä saa. Jos tarvitset esirukousapua, aina joku ehtii rukoilemaan kanssasi vaikka keittiön nurkassa. Aamun yhteiseen rukoushetkeen voivat myös lasten perheet tulla mukaan. Lisäksi koulussa on myös kerran kuukaudessa rukouskokous.
Arvatkaapa vain, millainen ilmapiiri koulussa on, kun siellä työ tehdään rukousten saattelemana, kaikkien Taivaan Isän siunausten alla? Kun koulun oven avaa, jokainen kävijä aistii hyvin voimakkaasti rauhan ja levollisuuden ilmapiirin, joka kietoo tulijan ja pyyhkii kaikki omat kiireiset, stressaantuneet ajatukset.
Ei siis ihme, että lapset, jotka tästä koulusta iltapäivällä kotiutuvat, tulevat silmät loistaen, täynnä levollista rauhaa ja tasapainoisuutta.
. . .
Olin jo kirjoittaa, että hyvä, kun sade välillä loppui ja aurinko paistaa. Katsoin ulos ja meren yli nousee niin mustia pilviä, että aurinko jää kyllä toiseksi aika sukkelaan. Toimintasuunnitelmaa pyykin kuivaamiseksi näköjään tarvitaan.
Maatalouskoululainen haluaisi euron kukkakaalia. Lähin supermarketti, missä tarjous on, löytyy Kampista tai Lauttasaaresta... jos noin kova kukkakaalin hinku on, voihan sitä hakea matkojen päästä, jos ei parempaa tekemistä keksi.

maanantai 29. elokuuta 2011

Pilvet kiirehtii ja tuulee

Tirtetan kanssa on nyt syksyn perhekerhokausi avattu. Entinen hyvä tunnelma, tuttuja lapsia ja äitejä, muutama uusikin kasvo mukana. Kesä on venyttänyt lapsia, kaikki näyttivät iloisilta ja energisiltä.

Oloani helpotti, kun soitin mummolaan ja kysyin, kuinka yö sujui. Flunssa tekee äidin olon puolikuntoiseksi. Pyysin äidin viemään puhelimen isälle. Sanoin isälle, että minulla on ollut sinua ikävä ja tämä matka on vähän liian pitkä meille. Isäkin huokasi, että matka on liian pitkä.
Isä sanoi vakaalla, harkitsevalla tavallaan, joka on hänen puheelleen aina ominaista, että hän ei elä enää kauan.
Minä pystyin kuulemaan sen itkemättä, koska olin sen jo tiennyt. On hyvä, että isä tietää sen myös.
Hänellä oli hyvin selkeä ja tarkka tieto siitä, mikä oli lääkärin toteamus viime käynnillä hänen syöpänsä tilanteesta.
Isä ymmärsi tosiasiat ja suhtautui niihin rauhallisesti ja hyväksyen.
Onneksi meidän ei tarvitse vielä tietää kaikkien suurien asioiden järjestymistä etukäteen.

Miehellä on tänään hyvin pitkä työpäivä. Sauna voi olla tarpeen kylmän ja tuulisen päivän päätteeksi.

Lapset asioineen ja tarpeineen pitää tärkeysjärjestyksen mielessä. Rakastetaan ja huolehditaan niistä, jotka ovat lähellä ja rukoillaan niiden puolesta, joiden luokse kätemme ei yllä.

Ajatukset mummolassa

Jos kerron äidilleni, kuinka huolissani olen hänen ja isän pärjäämisestä, äiti alkaa sitten huolehtia minusta.
Tänne asti huolehtimisekseni on riittänyt, että kuuntelen puhelimessa äidin huolet ja mieltä askarruttavat asiat, ehkä neuvonkin jossain asiassa. Nyt avun pitäisi ulottua jo käytännön tasolle, ainakin minun mielestäni.
Kuopion veli on tihentänyt mummolankäyntejään, mutta ei sekään onnistu, että hän monta kertaa viikossa järjestelee kaikki työnsä ja velvoittensa sille tolalle, että tekee viikon työnsä neljässä-viidessä päivässä. Kalliita tulee jo polttoaineenkin kannalta niistä reissuista, jos niitä alkaa olla useampi viikossa.

Isän voimat hiipuu vähitellen. Äiti on jättänyt omat sairautensa taka-alalle huolehtiessaan isästä. Nyt ei enää äitikään voi jättää huomioimatta omia oireitaan. Kummankaan kunto ei ole niin hälyttävä, että olisi kyse minkään hoitopaikan tarpeesta. Lähinnä he tarvitsisivat läsnäoloa ja tukea ja pientä käytännön apua. Talon vaatimista hommista äiti vielä selviää, mutta lämmityshomma on jo isälle liian raskas. Äitiä pelottaa isän huomiokyvyn aleneminen liikenteessä.

Sen lisäksi, että rukoilemme varjelusta äidille ja isälle, me lapset rukoilemme viisautta ja keinoja vanhempiemme auttamiseksi. Meidän täytyy kuitenkin tehdä kaikki voitavamme heidän turvallisuutensa takaamiseksi. Kolmen tunnin matka Helsingistä mummolaan on meidän elämämme haasteissa hyvin pitkä.

lauantai 27. elokuuta 2011

Kesä luovuttaa

Lämmin elokuun lopun päivä tuntui siltä, kuin kesä sanoisi hyvästejä. Päivä tuntui lyhyeltä ja jotenkin alakuloiselta. Sinnikkäästi parvekkeemme ohi kulkevat ihmiset pukeutuivat hellevaatteisiin ja kesäläpsyttimiin, mutta silti tuntui, kuin syksy olisi ilkkunut naapuritalon takana.
Minun pieneen alakuloon oli myös se syy, että halusin itse kysyä ja kuulla, kuinka mummo ja pappa voivat. Iloisten, toimeliaiden päivien jälkeen he huomaavat olevansa suuressa talossa taas ihan kahden.
Joskus aikaisemmin, kun vieraiden paljous oli heidät uuvuttaa, kahdestaan jääminen oli huojentavaa ja he pääsivät lepäämään ylimääräiseltä työltä ja touhulta. Nyt en ole ihan varma siitä, onko kahdestaan jääminen pelkästään mukavaa.

Yhtenä yönä näin taas unta mummolasta. Taas näin unta, että vanha talo oli tulessa. Minä vain seisoin uuden talon keittiössä ja valkkasin pikkulusikoita, mitkä pitäisi pelastaa tulipalolta.
Edellisen kerran, kun näin unta mummolasta, nukuimme koko perhe vanhan talon ulkoeteisen lattialla. Yhtäkkiä nousee hirmuinen myrsky ja hyökkään ulos ja latoon etsimään viitaketta, että kaura pitäisi niittää ennen sadetta. Viitaketta ei löytynyt mistään.

Lapsuudessani tulipalot ja myrskyt olivat asioita, joita myös aikuiset tuntuivat pelkäävän. Ainakaan aikuiset eivät pystyneet luomaan lapselle turvallisuuden tunnetta myrskyn myllertäessä tai paloautojen kiirehtiessä pillit ulvoen savupilviä kohti.

Uutisista on pitänyt katsoa ja kuunnella edes jotakin tietoa siitä, kuinka ihmiset selviävät luonnon voimien iskiessä turvallista arkea hajoittamaan. Tietysti myös rukoilen, että Jumala antaisi hirmumyrskyn laantua ja ihmiset pääsisivät vähin hankaluuksin tästä koetuksesta. Olen myös ajatellut, miltä tuntuisi helsinkiläisistä evakuointimääräys.

On se hyvä, että pienet arjen asiat pitää meitä tiukasti kieputuksessaan. Joku kaappien kurkistelija oli jättänyt uusimman pakastimen oven raolleen ja kun äsken aloin laittaa pakastimiin mummolan kuorman herkkuja, vesi valui pakastimen ovesta ja lokeroiden luukuista. Useamman tunnin oli varmasti ovi ehtinyt olla auki ja se tietää sitä, että lähiviikkoina on sulatettava jo uusikin pakastin, koska paksu huurre sinne nyt taatusti kertyy.

Huomenna meillä syödään jotakin hyvää kesäkurpitsasta. Oliskohan keittoa, johon tulee Koskenlaskijajuustoa.

Isillä vapaa viikonloppu pitkästä aikaa

-" Joku vois luulla, että tossa menee koko perhe" sanoi pienin pojista, kun hän lähti kanssamme Kierrätyskeskusretkelle. Mukana oli pikkutyttöjen lisäksi myös isi.
Isi löysikin kolme naisensilmiä hivelevää kravattia. Ei meinannut isi raskia ottaa kuin yhden, mutta sanoin, että täältä raskit ostaa kolmekin.
Tällä kertaa oli alennustangoissa 20:n sentin paitoja ja niitä napsin isoille tytöille. Kaikki kirjat olisi ollut tänään puoleen hintaan, mutta niiden ostaminen olisi vaatinut perusteellista paneutumista ja enemmän aikaa.
Helteisessä aamussa iloisen retkemme kotimatkan kruunasi Mc Donaldsin pirtelöt.

Eilinen ilta nautiskeltiin kotona olosta. Pikkuveli toi olohuoneeseen uudenuutukaisen näköradion ja sitä tuijotettiin suurella hartaudella. Isi on erittäin tyytyväinen mamman hankinnan ajankohtaan, kun jotkut urheilukilpailut alkaa syytää tuijotettavaa taas joksikin päiväksi, saattaa riittää piinaa kahdeksi viikoksikin.

Pikkuveli vaimonsa kanssa pyrähti eilisen televisionasennuksen jälkeen vielä mummolaan. Sinne oli tullut Kuopion velikin ja mummon aamuinen puhelinsoitto oli hyvin tyytyväinen kahden pojan paikallaolon takia.
Pikkuveli tulee takaisin jo todennäköisesti tänä iltana ja Maatalouskoululainen siirtää roinansa taas välillä mummolasta kotiin. Meille on luvassa pakasteita, juureksia, mehuja ja kassillinen kesäkurpitsaa. Täytyy tiivistää pakastimien sisältö, että saan kuorman niihin tyhjennettyä.

Mies sai eilen tiedon New Yorkin osavaltiossa asuneen sukulaisensa kuolemasta. Sukulainen ei ollut ihan läheisintä sukua, mutta sydämessä läheisimpiä sukulaisia. Miehelläni oli tapana muutaman kerran vuodessa soittaa hänelle maratonpuhelu ja käydä läpi koko suvun kuulumiset. Viimeksi kun hänelle soittelimme, hän kertoi sairastuneensa syöpään.
Meillä on hiukan murheellinen mieli. Muistelemme vuosien varrella saamiamme joulu-ja vauvan syntymän onnittelukortteja ja vanhimman tyttären syntyessään saamaa "Ameriikan pakettia".
Blogini menetti myös yhden uskollisen lukijan. Poismennyt oli varmaan perheen tukipilari jälkipolvilleen.
Osanottomme perheelle siunauksen toivotuksin.


perjantai 26. elokuuta 2011

20 sukkaa laudalla

"Mummo ei mene kouluun..." lauleskeli lapsenlapsi äsken katsellessaan lähtijöiden touhua. Näköjään perjantaiaamu onkin nyt sellainen, että 10 lähtijää lähtee puolentoista tunnin sisällä. Jatkossa muistan, että torstai-iltana täytyy etsiä 10 paria sukkia valmiiksi. Onneksi tuo hoidossaoleva lapsenlapsi on niin sopeutuvainen, että leikkii omia touhujaan, eikä roiku mummon puntissa kiinni.
Vaikka herätän kouluunlähtijät tuntia ennen lähtöä, on monta asiaa muistettava. Monenlaisia liikuntavälineitä, uimapukuja ja eväsnyssäköitä täytyy tarkistaa aamulla mukaan.
Koska meillä on monta nukkujaa yhdessä huoneessa, on kaikkien edun mukaista, ettei jokaisella oli tirisemässä omaa herätystä. Käyn hissunkissun sipisemässä herätyksen ja muut saa nukkua rauhassa. Vaikka huoneesta, jossa Tirtetta vielä nukkuu, on lähtenyt neljä sisarusta kouluun, kukaan ei ole paukutellut kaapinovilla häntä hereille.

Nyt näyttää ulkona ihan selvästi siltä, että kesän viimeisiä lämpöisiä päiviä meille tarjotaan. Minä tietysti hyödynnän sitä ripustelemalla parvekkeen kirjavaksi pyykeillä.
Kahvi on muuten S-marketissa tarjouksessa.

torstai 25. elokuuta 2011

Tirtetta säilössä

Käytyämme remontoidun S-marketin avajaisissa Tirtetta jäi pihalle esittelemään tarhan lapsille kaupasta saamaansa oikeaa ruusua. Isi lupasi tulla pihalle seuraksi, kunhan saisimme ostokset ensin paikoilleen.
Pihalla näkyi leikkivän myös Tirtettaa vuoden vanhempi naapurin poika, se, jolta oli hyvin vaikea pyytää anteeksi.

Hetken päästä isi tulee pihalle aikomuksenaan käydä Tirtetan kanssa käyttämässä hampurilaisravintolan lahjakortti. Tyttöä vain ei löydy mistään. Isi soittaa minullekin ja kyselee mahdollisia paikkoja, mistä tyttö voisi löytyä. Kahdessa rapussa asuu kavereita ja niistä rapuista saattaa Tirtetta löytyä, jos ei näy pihassa.
Kohta pihaan tulee naapurin pojan äiti ja häneltäkin on lapsi hukassa. Yhdessä sitten lapsiaan etsivät.
Eräästä polkupyörävarastosta ipanat  löytyvät. Lystiä siellä oli ollut, kun Tirtetalla oli purukumipaketti ja naapurin pojalla pallo, jolla hän kuulema osasi tehdä "ihan uusia, hienoja temppuja".
Pojan äiti oli kuulema aika vihainen, isillä oli lähinnä kiire päästä syömään.

Hampurilaisravintolassa Tirtetta muistaa, että ruusu oli unohtunut sinne "säilöön". Kotiintullessaan hakivat kukan säilöstä.
Kun isi ja Tirtetta astuvat sisään, isi sanoo:
- "Tirtetta löytyi J:n kanssa säilöstä".

Ja taas se äiti huudattaa lapsia

Jos kuljette tänään parvekkeemme alta matkoillanne Ruoholahden kulmilla, älkää ihmetelkö hirmuista huutoa ja parkua. Tänään lähtee viimeisetkin haivenet päästä kolmelta pojalta, jotka käyvät Ruoholahden koulua.
Yhden pojan opettajalta tuli viestiä, että koulusta on löytynyt täitä. Ainoa estolääke siihen vaivaan on ajaa päät puliksi, olkootkin, että poikaparat sen jälkeen näyttävät aidoilta pietarilaisilta katulapsilta jonkin aikaa.
Joka syksyhän tuo estohoito on tainnut edessä olla ties kuinka monena syksynä. Nyt olin ihan jo unohtanut, mitä koulujen alku kaupungissa tarkoittaa.
Mielummin hoidan viidentoista lapsen kuumeisen oksennusripulitaudin kuin yhdeltä lapselta löytyvät möyrijät.
Täytyy laittaa pojat täitarkistukseen heti koulusta tultuaan kotiovella ja siitä samaa tietä leikkurin alle. Toivottavasti eivät kanna otuksia jo mukanaan.
Että älkää valittako harmittomista hirvikärpäsistä, ne on niin iloisia veikkoja. (Jaa: hirvikärpäset olivatkin hirven TÄIkärpäsiä...voivat aiheuttaa ihottumaa.)
En nyt siis halua mitään pieniä elikoita tänne.

Porkkanakakku

Pohja:
(puolikas uunipellillinen)
2 munaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 dl voisulaa
4 dl porkkanaraastetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kauralesettä
1/2 tl soodaa
1/2 tl leivinjauhetta
1 rkl kanelia

Kuorrutus:
50 g voisulaa
250g tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
2 pkt (400g) Viola appelsiinituorejuustoa

Raasta porkkanat. Tavallisesti olen käyttänyt "kouluporkkanaraasetta", joka on karkeaa ja näkyy kakussa oransseina "lankoina". Nyt käytin raastinrautaa ja raaste oli hyvin mehukasta ja hienoa. Siksi lisäsin taikinaan kauraleseet antamaan kiinteyttä.
Vatkaa munat ja sokerit. Lisää voisula ja porkkanaraaste. Sekoita hyvin. Lisää jauhoseos siivilän läpi.
Levitä leivinpaperin päälle puolen uunipellin kokoiselle pellille tai vuokaan.
Paista uunin keskitasolla 20min 200 asteessa.

Anna kakun jäähtyä. Kuorrutuksen kannalta ei haittaisi, vaikka pohja olisi seissyt jääkaapissa ennen kuorruttamista.
Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä kakun pinnalle.

Alkuperäisessä ohjeessa tämä määrä kuorrutusta oli tarkoitettu koko uunipellilliselle. Jos haluat porkkanakakun olevan etusijalla, puolita ainemäärät kuorrutuksen ohjeeseen. Jos sinulla on suuria intohimoja appelsiininmakuiseen tuorejuustoon, laita tämän pohjan päälle kuorrutus, jossa on kaksi purkkia tuorejuustoa. Silloin suussasi seikkailee päällimmäisenä makuna hivelevä tuorejuusto.

Ennen koululaisten tuloa välipalalle täytyy keksiä kakulle joku muu nimi, kuin porkkanakakku.
Olisikohan kenelläkään porkkanakakun reseptiä, jossa oikeasti MAISTUISI porkkana?

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Rikos ja rangaistus

Viidesluokkalainen, 11-vuotias poika tarjoaa tänään esimerkin perheessämme tyypillisestä rikkeestä.

Koulujen alettua tarvitaan joka päivä jollekin eväitä mukaan. Eväsjuomiksi olin ostanut kylmiöön pieniä mehuja, jotka meidän perheessä kulkee nimellä "pikkumehu", monilla vastaava nimitys on "pillimehu". Kaikki, neljävuotiasta myöten tietävät, mihin tarkoitukseen mehut on hankittu.
Äsken kauppareissuni aikana oli kiusaus käynyt liian suureksi 11-vuotiaalle ja tämä oli napannut yhden mehun ja painunut pihalle sitä juomaan. Lisäksi oli isosiskolle valehdellut, että äidin luvalla mehua ottaa.
Isosisko kysyy minulta kummissaan, miksi olin antanut luvan eväsmehujen juomiseen. Näin rikollinen narahti.

Menin pihalle tiedustelemaan asiasta tarkemmin epäillyltä. Kuulustelut tehtiin kavereiden kuuloetäisyydellä. Poika tunnusti tekonsa ja sai nuhtelun. Tapauksen vähäisen rahallisen merkityksen takia syyllinen selvisi ilman näkyvää rangaistusta, nuhtelu kavereiden kuullen oli riittävä ojennus.
Kun lähdin kohti rapun ovea, kukkapenkin poskessa ilkkuu vihreä littaan poljettu mehupurkki. Kutsun rikollisen uudelleen paikalle todistusaineiston tunnistamiseen. Rikollinen myöntää aineiston olevan hänen jättämänsä.
Nyt rikollisen nuhtelu toimitetaan jo korkeammassa äänilajissa ja rikollinen joutuu nostamaan roskan maasta ja kuljettamaan pihan roska-astiaan. Lisäksi hänelle langetetaan pikakäsittelyllä rangaistus roskaamisesta.
Rangaistukseksi hän joutuu keräämään pihalta kymmenen roskaa ja viemään ne roska-astiaan.
Tuomarina toimineen äidin käsityksen mukaan syyllisestä todennäköisesti ei tule kyseisen rikoksen uusijaa.

Onko oikotietä onneen lastenkasvatuksessa?

Edellisen puhelinjutun kommentissa Heli pyysi vinkkiä kuurista, jolla lastenkasvatuksessa näkisi toivottuja tuloksia...
Paljonhan minä täällä toitotan, että "riittävästi ruokaa, lepoa ja ulkoilua", niin elämä lasten kanssa on selkeästi yksioikoisempaa. Tällä viikolla silmiini sattui kasvatusguru Jari Sinkkosen haastattelu, jossa hän jälleen kerran muistutti arkirutiinien tärkeydestä ja vanhempien ylimmästä määräysvallasta perheessä.
Useimmilla vanhemmilla toimii luontainen maalais/kaupunkilaisjärki lasten kanssa toimiessa ja heidän jälkikasvustaan varttuu mallikelpoisia aikuisia ilman ainoankaan kasvatusopuksen opiskelua. Aika moni saa kamppailla hyvin alkeellisten arkisten ongelmien kanssa: kuinka saada lapsi syömään, pukeutumaan asiallisesti, puhumaan säällisesti. Perheessä, jossa arki näyttää sujuvan omalla painollaan ja lasten elämä näyttää kulkevan tyvenestä toiseen, myös läpikäydään samat selvitykset syömisen tärkeydestä, kauniista puhetavasta, toisten huomioonottamisesta, säästeliäästä elämäntavasta, maan lakien ja säädösten noudattamisesta.

Se, että lapseni syövät niin perusteellisesti "sekalaista" ruokaa, on siis karvan verran koko urakasta.
Kun aloin ajatella vähän vakavammin Helin kommenttia, mikä mahtaa olla lasteni "helppohoitoisuuden" takana, päädyin ihan asioiden juurille.
Isäni äiti, Lahja-mummo, josta on oma kirjoituksensa blogini alkuhistoriassa, teki joka päivä paljon kaikkien lastensa ja lastenlastensa elämän hyväksi. Hän rukoili joka ikinen päivä Jumalalta siunausta jälkeläistensä elämän ylle. Lahja-mummon tuntien hän varmaan arkisia askareita tehdessään saattoi hiljaa mielessään huokailla Taivaan Isän puoleen hiljaisia viestejä rakkaista ihmisistä.
Lahja-mummon lisäksi lasteni elämässä on ollut paljon "rukoilijamummoja ja -pappoja". Lasteni elossa olevat isovanhemmat aloittavat jokaisen päivänsä muistamalla esirukouksin lapsiaan ja lastenlapsiaan ja vielä seuraaviakin sukupolvia. Kaikki lasten huolet, murheet, ilonaiheet, tulevaisuudensuunnitelmat, haaveet puolisosta, tuodaan Jumalan eteen. Minulle ja miehellenikin on tullut tavaksi pitkin päivää, hommia tehdessä, lähettää Taivaan Isälle muistutuksia milloin mistäkin asiasta. Usein juuri sinnikkyytemme takia Jumala vastaa meille odotustemme mukaan. Aina Hän vastaa meille sen mukaan, mikä meille on parasta.

Lasten kasvatus on joka tapauksessa työtä, jonka lopputuloksesta ei meidän ponnistelujemme määrästä huolimatta ole mitään takeita. Vaikka kuinka käyttäisimme kaiken tietomme, ymmärryksemme ja rakkautemme lasten ohjaamiseen, he kuitenkin viimekädessä itse valitsevat elämänsä suunnan. 95% lapsista tekee 95% niistä asioista, joista vanhemmat varoittelevat. Sitä on joskus vaikea hyväksyä.

Oman perheeni kohdalla voin tehdä johtopäätöksen, että meidän vanhempien rakkauden ja ohjauksen ohella suurin merkitys lastemme elämälle on ollut vankat ja uskolliset esirukoilijat. Heidän työnsä kantaa läpi lastemme elämän, mutta jokaisen lapsen täytyy itse ratkaista, haluaako antaa elämänsä sen saman Jumalan johtoon myös henkilökohtaisella tasolla.

tiistai 23. elokuuta 2011

Nuorten puhelinlaskuista

Meillä on ollut siitä lähtien, kun nuorison omat puhelimet alkoivat yleistyä, käytäntö, että äiti maksaa puhelinlaskut. Jos nuori tekee koko kesän täysipäiväistä työtä ja tienaa enemmän kuin äitinsä, hän maksaa omat puhelinlaskunsa.
Vanhempien puhelimien lisäksi perheessämme on seitsemällä lapsella ja nuorella oma puhelin. Esimerkiksi seitsemäsluokkalaisella tytöllä puhelinta ei ole. Hän sanoo, ettei sitä tarvitse. Viidesluokkalainen poika taas sanoo, että haluaisi oman puhelimen, mutta äiti sanoo, ettet sitä tarvitse.
Jos äiti on lähestulkoon päivät pääksytysten kotinurkilla ja pojan koulu on konttausmatkan päässä ja kotona pitää olla illalla kello kuusi, niin aika vähän on ehdottoman tärkeitä puheluita pojalla, joka ei käy esimerkiksi harrastuksissa toisella puolella kaupunkia julkisilla liikennevälineillä. Jos kavereiden kanssa pitää sopia jostakin, Ruoholahdessa kipaiset viidessä minuutissa kenen tahansa kaverin kotiovelle asiaa selvittämään. Toinen asia on tietysti se, että puhelimen haltijan oletetaan pitävän huolta puhelimestaan. Jos tavaroista huolehtiminen on vielä vähän hakusessa, ei mielestäni ole mitään hoppua puhelimen hankkimisen kanssa. Pelien takia en niitä käy pojille hankkimaan. Seitsemäsluokkalaisella tytöllä puhelin oli jonkin aikaa, mutta kun sitä säilytettiin ompelukorissa, katsoin, että tyttö ei puhelinta tarvitse.

Joskus kuulee vanhempien huokaavan nuoriensa puhelinlaskujen kanssa. Alun alkaen muistutin kaikkia siitä, että perheessämme menee rahaa puhelinlaskuihin ja internetyhteyksiin parisen sataa kuukaudessa. Summa ei johdu siitä, että täällä höpistäisiin ummet ja lammet puhelimessa, vaan siitä, että tavallisesti puhelinlaskuja tulee 9 ja internetlaskuja kaksi.
Ilokseni olen huomannut, että enemmän kuin kohtuullisia on lasten puhelinlaskut.
Eilen tuli yhden ison tytön lasku neljältä kuukaudelta. Laskun loppusumma oli hiukan yli 8 euroa. Isoilla pojilla lasku tulee keskimäärin 2-3:n kuukauden välein ja on reilusti alle kymmenen euron.
Mitään haksahduksia ei ole kellekään vuosien varrella sattunut, että olisi päässyt lipeämään joku pyörryttävä lasku. Alkukesästä yhdelle tytölle napsahti kahdelta kuukaudelta 30:n euron lasku ja hän oli siitä niin kauhuissaan, että naama kalpeni. Hän oli muutaman viikon aikana tekstaillut muualla asuvan kaverinsa kanssa ahkerasti. Sovimme, että laskua hyvitetään muutaman tunnin ylimääräisillä kotitöillä. Tyttö teki työt viikossa ja sen jälkeen ei ole vielä seuraavaa laskua edes tullut.

Lasta tai nuorta, jolla ei niin kovin montaa kaveria ole, olen jopa kehoittanut soittelemaan ahkerammin.  Omat puheluni ovat kyllä voittopuolisesti asiapuheluja. Viime aikoina olen ihan pakottanut itseni soittamaan vanhemmilleni ilman mitään asiantikkua. Kuulumisien kyseleminen olisi kyllä riittävän tärkeä asia soittamiselle.

Eikö isi haluu tanssii?

Lapsenlapsen isä tuli hakemaan tytärtään, hyvin energistä Melskaa mummolta hoidosta. Isällä oli pitkä työpäivä takana rakennuksella, herätyskin taitaa olla viiden pintaan joka arkiaamu. Lisäksi isojen tyttöjen sängystä saattaa tulla potkuhieroja petikaveriksi ja siinä sitten aamuvarhaisella töihin lähtevät nuoret vanhemmat yrittävät nukkua ja kerätä voimia uuteen päivään.
Jos Melskan isältä olisi kysytty neljän pintaan iltapäivällä, haluatko lähteä yöpuulle vai kiikkaamaan, Mummon arvaus on, että tänäänkin yöpuu olisi vetänyt pidemmän korren.
No, tyttärien isät ovat sitkeää tekoa. Kotona Melskan isä oikaisee itsensä sängyn päälle, kun päivä alkaa painaa ja energinen tyttölapsi ei ole ihan vielä kypsä nukkumaan. Melskan isä siis luulee pääsevänsä huilimaan.
Hetken päästä tyttö tulee kädet ojossa isänsä luo ja sanoo:
- "Haluun tanssii!"
Ja mitä siinä tilanteessa voi tehdä kaksivuotiaan nääntyväsynyt isä? Hän nousee sängystä ja alkaa tanssia tyttärensä kanssa.
Eikä tietysti tytön äidillä ollut mitään tallenninvehjettä käden ulottuvilla, kun energinen tyttö ja hyvin väsynyt isi tanssii.

Hommat ruuhkautuu

Silloin kun minulla on kiire tai olen lähdössä vaikka vanhempainiltaan, laitan iltaruuaksi "riisipöpelisköä" eli broilerrisottoa. Se ruoka jaksaa odottaa syöjiään ja sen kauhominen pienempien lautasille onnistuu myös lapsenlikoilta. Nyt olo tuntuu kiireiseltä, vaikken ole menossa minnekään (onneksi en ole, kun Helsingissä sataa vettä). Aamupäivä meni puoliksi harakoille sen takia, että aamulla soitettiin antenniasennusfirmasta, että yhdeksän jälkeen tulee miehet katsomaan olohuoneen antennipistorasiaa, joka on ollut viallisena monta kuukautta ja me on pärjätty ilman olohuonetelevisiota.
Siinä oli kiireesti etsittävä lattialuuttua ja tujua puhdistusainetta, muuten olisi asentajasedät saaneet ankaran astmakohtauksen huonepölystä. Olohuoneen iso ja painava televisio on hiukan ylisuuren pöydän päällä nurkassa ja nuo nurkat painavine huonekaluineen ovat minulle sellaisia siivouskohteita, että tartun toimeen vain pakon edessä.
Kun nurkka oli luututtu, sedät jo soittivatkin naapuritalon pihalta, että kuinka teille pääsee sisälle. Juoksin siis hakemaan heitä.
Kun asentajat olivat ruuvanneet rasian seinästä, he pohtivat, mistä liikkeestä uutta kannattaisi lähteä etsimään. Sanoivat tulevansa tämän päivän aikana takaisin.

Kun antennirasia oli kunnossa, laitoin Pikkuveljelle viestiä, että hitaassa lähitulevaisuudessa voi katsella meille vaikka huollon puolelta jotakin sopivaa televisiota. Demolaitteita ja asiakaspalautuksia saattaa saada mukavalla hinnalla, kun vain kohdalle sattuu.

Maatalouskoululaiselta pyysin tarvelistaa, mitä laitan perjantaina Pikkuveljen mukana tulemaan mummolaan. Maatalouskoululainen lähti niin pienin varustuksin mummolaan, että kaipaa vähän vaatetäydennystä. Lisäksi pohdin, mistä kaapista löytyy vielä pakastuspurkkeja mummolle.
Vaikka koko vuoden on Pikkuveli rahdannut purkkeja ja törppöjä mummolaan joka ikisellä reissulla, niin ne vain pääsi taaskin loppumaan ihan kesken. Mummolassa kerätään nyt tyrnisatoa ja marja-aronioita tulee kuulema mukavasti.

Korvien välissä oleva kiire johtuu kai enimmäkseen siitä, että päivän pyykkihommat on vasta aluillaan. Niiden kanssa kun ei auttaisi hidastella puoltakaan päivää, muuten on illasta ihmeissään.
Nyt kertyy keittiöön sellainen ruuhka ja nälkäisten ihmisten joukko (7), että perheen ruokkija ei ilkiä enää istua koneensa ääressä.

maanantai 22. elokuuta 2011

Millon mä saan oman huoneen?

Neljäkymmentäluvulla äitini asui yhden huoneen mökissä vanhempiensa, mummonsa ja sisaruksiensa kanssa. En mene arvaamaan, montako sisarusta mökissä ehti asua, ennenkuin he saivat kahden huoneen ja tuvan rintamamiestalon. Ainakin neljä lasta heillä tuolloin oli. Huoneeseen tultiin pienen eteisen kautta. Eteinenkin oli niin pieni, että siihen saattoi sopia isän metsäkamppeet, ei muuta. Vauva nukkui kuulema kopassa pöydällä, kaksi lasta pöydän alla. Suuren osan huoneen tilasta vei tulisija.
Tuo mökki on edelleen pystyssä ja on meille nuoremmille sukupolville ollut opetuskäynnin paikka siitä, kuinka ennen asuttiin ja tultiin toimeen. Toimeentulosta kertoo jotakin se, että äidille ja hänen siskolleen oli yhdet yhteiset kengät. Talvella käytiin koulua  vuorotellen, jos ei halunnut mennä ilman kenkiä.

Meidän neljätoistahenkisen perheen elo tuohon verrattuna on lokoisaa ja tilavaa, mutta jos meillä olisi leluja ja tavaroita yhtä paljon kuin keskivertoperheissä tänä päivänä, meillä olisi todella ahdasta. Yhden lapsen todella henkilökohtaiset tavarat sopisivat yhteen laatikkoon. Suurin osa leluista ja peleistä on yhteisiä. Meillä on todella harvoin järjestetty suurimittaisia kaverisynttäreitä, jolloin lelua ja roinaa kertyy yhtenä päivänä suuri vuori. Viimeisimmät kaverikekkerit muistaakseni piti Maatalouskoululainen muutama vuosi sitten ja hän sai lahjaksi etupäässä hyötytavaroita, ei mitään roinaa.
Asumme siis kerrostaloasunnossa, jossa on neljä makuuhuonetta ja tilava olohuone. Melkein alusta asti olohuone on käytännössä toiminut myös makuuhuoneena. Tällä hetkellä olohuoneessa on meidän parisänky ja kerrossänky, jossa nukkuu ekaluokkalainen tyttö ja tokaluokkalainen poika.
Ekaluokkalainen nukahtaa illalla omia aikojaan ja herää aamulla hyvissä ajoin. Tokaluokkalainen taas on niin sikeäuninen, että häntä ei herätä viereisessä avokeittiössä aamupalansa kanssa hosaavat sisarukset tai hoitolapsi. Yötyötä tekevä isä nukkuu poikkeuksetta aina päivisin olohuoneessa korvatulppien kanssa. Oma väki osaa jo olla hiljaa, kun isi nukkuu, mutta kavereita ei päästetä kylään isin nukkuma-aikaan.
Itse olen niin hyväuninen, että kun pääni painuu tyynyyn, nukun saman tien. Minulle on ihan sama, nukuinko olohuoneessa vai saunan lauteilla, ihan yhtä hyvin nukuttaa. Jos saunan lauteet olisivat parikymmentä senttiä pidemmät, saunassa olisi luksusnukkumapaikka.

Ainoana omassa huoneessa on tällä hetkellä vanhin poika. Kun vanhin tytär asui vielä kotona, hänkin sai olla omassa huoneessa. Katson, että oma huone vanhimmalle lapselle on aika vähän erikoiskohtelua, kun sitä saa osakseen vain muutaman vuoden nuoruudestaan.
Yhtä lukuunottamatta, makuuhuoneet ovat hyvin pieniä ja tarkoitettu vain yhdelle asukkaalle. Meillä niissä kopperoissa asuu kaksi ja joutuvat pakosta nukkumaan kerrossängyssä. Sen olen jo päättänyt, että mummolaan meidän mukanamme ei lähde ainoakaan Ikean nariseva metallinen kerrossänky ja kenenkään ei tarvitse mummolassa nukkua kerrossängyssä, jos ei halua. Yli 180-senttisille nuorille miehille kerrossänky on aika naurettava, eikä ollenkaan asiallinen paikka omaksi vuoteeksi. Hyvin kiitettävästi on pojat asumista kuitenkin sietäneet.

Maatalouskoululainen ja täysi-ikäinen "kampaajakoululainen" asuvat yhtä huonetta. He osaavat hyvin kauniisti ottaa toisiansa huomioon, eivätkä ole koskaan riidelleet huoneen käyttöön tai siivoamiseen liittyvissä asioissa. (Jos ovat, äiti ei ole kuullut.)
Kaksi isoa poikaa, abi ja yhdeksäsluokkalainen, asuvat seuraavassa kopissa. Heillä koulutehtävien tekeminen vuorotellen yhdellä koneella vaatii paljon sosiaalisia taitoja, mutta todella harvoin joudun menemään erotuomariksi. Enemmän heille harmia tuottaa kolme pikkuveljeä, jotka kärttävät pelivuoroja PS3:lle.

Kolmas kammari on siis vanhimman pojan. Kun hän haluaa tarjota pienille jotakin pientä erikoista, hän ottaa pienen huoneeseensa katsomaan isosta televisiosta jotakin mieleistä lasten elokuvaa tai autopeliä. Veljen varastoista löytyy aina myös jotakin namua tai sipsejä.

Suurin makuuhuone on todellinen kärsivällisyyskasvatuksen ilmentymä siellä asustaville lapsille. Huoneessa asuu 10- ja 11-vuotiaat pojat. Toinen on luonteeltaan siisti ja järjestyksen ihminen, toinen viis veisaa sotkuista ympärillään. Lisäksi huoneessa asuu 13- ja 14-vuotiaat tytöt. He ovat seuraavana vuorossa päästä väljempään asumismuotoon, koska rajansa on toisten huomioonottamisellakin. Omaa yksityisyyttä saadaan huoneen vuorokäytöllä: kun yksi haluaa olla välillä rauhassa omissa oloissaan, muut oleskelevat sillä aikaa muualla. Todella hyvin siinäkin huoneessa on opittu kunnioittamaan toisen yksityisyyttä, lähinnä omaa vuodetta. Samoin jos joku on nukahtanut aikaisemmin, muut eivät laita enää huoneeseen valoa ja puhuvat kuiskaten. Sama kohteliaisuus näkyy myös aamulla. Ensimmäisenä herännyt kerää kimpsunsa ja kampsunsa ja häipyy vähin äänin keittiön puolelle.
Samassa huoneessa nukkuu suurimman osan viikosta myös Tirtetta. Varsinkin viikonloppuisin häntä pyydetään yökylään isosiskojen huoneen lattialle tai olohuoneeseen samaan sänkyyn Kaisa-siskon kanssa.
Tirtetta on myös oiva esimerkki hyvälahjaisesta nukkujasta. Hän nukkuu huoneen liikenteenjakajassa, vaatekaappien vieressä niin kauan, kuin unta piisaa. Pienet kolinat ja kulkemiset eivät häntä herätä.

Luulen, että tuo taipumus osata nukkua vaikka liikenteenjakajassa johtuu nimenomaan tästä suurperhe-elämästä. Ei kukaan lapsista ole vauvana osannut nukkua vaunuissa parvekkeella, vaan vauvan sänky on ollut keskellä olohuonetta ja siinä on vedelty unia kaikessa rauhassa yleisen elämänsorinan keskellä.

Kun lähes joka huoneessa on useampi asukas, huoneen kiinteät vaatekomerot ovat tarkassa käytössä. Kokonaista omaa vaatekaappia ei ole muilla kuin isoilla tytöillä ja vanhimmalla pojalla, muiden vaatteet mahdutetaan noin kolmelle omalle hyllylle.
Vaikka meillä vaatteita tuntuu pursuvan pyykkikasoista riesaksi asti, ei todellisuudessa  kenelläkään niitä ole sitä kolmea hyllyllistä enempää.
Mamman lakanakaapit on suuri häpeäpilkku. Todettakoon vain, että haluaisin lakanoiden olevan mankeloituina siisteissä pinoissa. Olen siinä asiassa jäänyt vähän puolitiehen, koska joudun lähes päivittäin niitä lakanapinoja nykimään ja lakanoita vaihtelemaan. Neljääntoista sänkyyn lakanoiden vaihto kun on kiertotyötä. Jos viikossa saan vaihdettua lakanat neljään-viiteen sänkyyn, tulee vaihtoväliksi kai kuukauden verran. Se olisi ihannetila, joka harvoin toteutuu.
Tuossa lakana-asiassa on myös mielenkiintoinen piirre, että isot pojat ovat hanakampia pyytämään tai tekemään lakanoiden vaihtoa. Joitakin tyttöjä pitää asiasta muistuttaa.
Jälleen kerran totean, että aikanaan kun mummolassa oma huone toteutuu useammalle kuin täällä, voi todellisuus kuitenkin olla niin, että siskoa tai veljeä pyydetään huonekaveriksi.

Tämänhetkinen nukkumajärjestys on pysynyt aika kauan ennallaan, varmaan jo useamman vuoden. Ainoastaan Tirtetan sänky on siirtynyt meidän vuoteemme vierestä isoon makuuhuoneeseen, jolloin hän alkoi nukkua yöt läpeensä ja heräilemättä.
Yövieraita meillä on aika harvoin. Viimeksi on tainnut olla kaikkiin oloihin sopeutuvat Kuopion veljen lapset, jotka levittivät retkipatjansa muitta mutkitta sinne, mistä vapaata lattiatilaa löytyi.
Kavereiden yökyläilyt on pitänyt unohtaa jo ajat sitten. Sen verran tiivis tunnelma on huoneissa jo hapetuksenkin puolesta, että ei juuri ylimääräisiä nukkumakavereita kukaan kaipaa.

Osallistuitko ravintolapäivään?

Eilen oli vietetty ravintolapäivää. Luin tapahtumasta tänään. Kun ei seuraa aikaansa, ei riittävästi lue lehtiä, seuraa uutisia, niin kaikki kiva menee sivu suun.
http://ravintolapaiva.com/
Jos asia on sinulle vieras, käy katsomassa, mistä on kyse.
19. marraskuuta tapahtuma järjestetään seuraavan kerran. Minulla heräsi ajatus: tarjolle pientä suomalaista syötävää. Metsämarjakaurasmoothie, riihiruisleipää,kananmunaa ja lohta, mustikkapiirakkaa kotitekoisella jäätelöllä, porkkanatuoremehua, kahvia.
Ruoholahdessa ei varmaan ollut liikaa ruokaa tarjolla, en ole kenenkään kuullut kertovan kokemuksistaan. Keskikaupungin kotiravintoloissa oli ollut huima suosio, tarjottavat olivat loppuneet kaikilta kesken päivän.
Idea on minusta nerokas ja selkeä kannanotto suomalaisen byrokratian jäykkyyteen pikkuruokaloiden perustamisessa.

Aamun ensimmäinen herätys kello 4.

Eilinen hiljaisuus puoleltani ei ollut seurausta tyhjänsylinmasennuksesta tai mistään kamalasta itkupäivästä.
Hiljaisuuden syy oli suurimmaksi osaksi "tekninen vika". Koneeni näytön kaapeli on nyt muutaman kerran kiusannut toimimattomuudellaan ja eilen ei antanut periksi edes vanhimman pojan patisteluille.
Pikkuveli tulee uusien piuhojen kanssa Siuntiosta, kunhan kerkiää.
Tänä aamuna kello 4, kun keitin miehelle töihinlähtöpuuroa, kaapeli toimi taas kiusallaankin. Nyt en kyllä koko päivänä tätä aparaattia sulje, kun jää niin paljon rästihommia, jos tulee päivänkin pimento.
Onhan täällä tietokonetta ja läppäriä isoilla ipanoilla, mutta isojen poikien koneen ympäristö tyssää kirjoitusinspiraation ja läppäreitä en ole vielä tottunut käyttämään.

Sitä minulla oli kiire teille kertomaan, että toissapäiväinen kirjoitukseni ja ajatusten erittely täytti juuri sen tehtävän, jonka hiljaa toivoinkin sen täyttävän. Olin siis ajatellut pitää asian omana tietonani, mutta kun yksi mieli ajattelee asiat yksioikoisesti. Monta mieltä osaa valaista asiaa laajemminkin ja vaikea asia tulee jaettua moneen osaan.
Suurimman huojennuksen minulle toi teidän vakuuttelunne siitä, että kolmenkintoista lapsen äiti saa surra menettämäänsä lasta tai mahdollisuutta saada lapsi. Olin kieltänyt itseltäni luvan suremiseen, vedoten siihen, että suru ei ole oikeutettua, kun on saanut kokea äitiyden syntymän niin monta kertaa.
Teidän halauksenne, lämpimät toivotuksenne ja omat kokemuksenne antoivat voimaa ja näköaloja.
Kiitos jokaiselle, myös ajatuksissaan muistaneelle.
En kirjoita aiheesta enempää, kun maanantaiaamu klo 4.40 ei ole järkevä aika ruveta pillaamaan koneen äärellä.

Eilen illalla pistäytyi kyläkierroksellaan miehen veli vaimonsa kanssa ja näyttivät vielä Tansanian pölyt pinnassaan olevalta koneelta kuvia Tansanian pestiltään. Arvasin, että sydän palaa sinne takaisin.
Kun saattelimme heitä autolleen, Tirtetta juoksee pihassa varpaat vilkkuen, itku silmässä kertomaan, että joku hävitti hänen uudet kenkänsä. Ne kengät saatiin sieltä Kierrätyskeskuksesta, vaaleanpunaiset nahkakengät. Kengät oli viimeksi nähty pihapöydällä, mutta niitä ei sitten ollutkaan enää missään.
Pihassa oli omia ja talon lapsia toista kymmentä ja huhut kenkien piilottajasta alkoivat levitä. Siinä sitten käytiin kuulustelemassa kaikki pihasta kotiinkin menneet naapurien lapset ja kenkiä ei löydy mistään puskasta. Puolitoista tuntia kyykin pitkin pensaita ja pusikoita, lapset auttavat parhaansa mukaan. Yhdeksältä luovutamme, koska isillä oli neljältä herätys töihin ja alkoi olla kiire iltahommiin. Puoli kymmeneltä naapurin rouva seisoo oven takana Tirtetan kenkien kanssa. Ne olivat löytyneet sypressin  "sisältä" piilotettuina.
Olin ehtinyt luvata Tirtetalle uudet kengät, mutta tämä itse toteaa, että "nyt ei tarttekaan ostaa uusia kenkiä!"
Koska tiedän, että kukaan siskoista ja veljistä ei olisi heittänyt Tirtetan kenkiä piiloon ja sitten etsinyt niitä tosissaan puoltatoista tuntia, annan syyllisen kieriskellä omantunnontuskissaan tahollaan.

Kahdeksalta saan vihdoin ja viimein oman nökönenätyttöni hoitolapseksi. Äitinsä soitti eilen saaneensa maanantaiksi kaivatun työkeikan.
Lapsenlapsi oli viikonloppuna saanut isojen tyttöjen sängyn ja vauvan sänky oli kasattu kellariin odottamaan, mitä tuleman pitää.
Arvatkaa, mitä kohta kaksi vuotta täyttävä lapsenlapsi vastasi, kun häneltä kysyttiin, mitä haluat syntymäpäivälahjaksi ? Hän halusi "kengän". Ja kun äitinsä vielä varmisti, "haluatko kengät synttärilahjaksi", tyttö nyökytti päätään.
Kun he seuraavalla kauppareissulla tavaratalossa kulkivat kenkäosaston ohi, lapsi parkaisee suureen ääneen "kenkä!" ja osoittaa kenkähyllyjä.
Niinpä äitinsä osti syntymäpäivälahjaksi Minni Hiiri-lenkkarit.
Syntymäpäivä ja sen juhlinta on vielä edessä ja mummo pohtii kuumeisesti lahjaa. Jotakin pelivehkeitä olemme enojen ja tätien kanssa suunnitelleet.

lauantai 20. elokuuta 2011

Hento elämän lupaus sammui

Minä en tiedä, mikä on tämän kriisin virallinen nimi, mutta minä poden nyt kriisiä, jossa surraan yhden elämänvaiheen päättymistä ja toisen alkamista.
Valtaosa ihmisistä nauraa partahaiveniinsa tai puhisee puuteroituihin poskiinsa, kun kolmetoista tervettä lasta maailmaan saattanut nainen suree sitä, että vanhuus tulee ja lasten saaminen loppuu. Ei yhtään lohduta, että minulle sanotaan "ole nyt järkevä", "ajattele riskejä", "eikö tuossa nyt ole tarpeeksi".
Synnyttämiseen liittyy aina riskejä, oli äiti kaksikymppinen tai 46-vuotias. Haaveilemme minkä ikäisenä hyvänsä oman lapsen saamisesta, ajatuksemme ovat aika itsekkäitä. En ole kuullut kenenkään haluavan lasta sen takia, että Suomessa tarvitaan työvoimaa 25:n vuoden kuluttua tai sen takia, että saamme lisää veronmaksajia. Iäkkäänä lasta haaveilevaa syytetään itsekkäästä ajattelusta. Oli nainen nuori tai vanhempi, syyt lapsen "haluamiselle" on ihan samat.
Kyllä ainakin Suomen valistuksen kultamaassa jokainen iäkäs synnyttäjä tietää raskautensa ja synnyttämisen riskit. Minäkin olen niitä asioita niin monta vuotta lukenut, ennen jopa opiskellut, että voisin vaikka pitää luennon aiheesta "raskauden ja synnyttämisen riskit yli 45-vuotiailla".

Koko tämän kesän elin tunteiden vuoristoradassa. Heinäkuun alussa raskaustesti ilmoitti tunnistamieni oireiden paikkaansapitävyyden. Koko kesän asiasta tiesimme vain mies ja minä. Koska tiesimme, mitkä riskit on tulla raskaaksi 46-vuotiaana, emme asiasta vielä kellekään puhuneet.
Joka toinen päivä riemuitsin ajatuksesta, että maaliskuussa saamme vielä vastaanottaa pienen. Joka toinen päivä pelkäsin kurkkua kuristaen, että entä jos lapsi onkin hyvin sairas. Kolmantena päivänä pelkäsin kylmä hiki otsalla, joko tänään tulee merkkejä keskenmenosta.
Sydämeni oli koetuksella, kun kävin hammaslääkärissä toiseksi nuorimman pojan kanssa muutama viikko sitten. Kävelimme Kivelän puiston poikki ja katselimme pientä pupun poikasta. Poikani sanoo minulle yhtäkkiä:
- "Jos se poikavauva, mikä meiltä kuoli, olisi saanut elää ja olisi syntynyt, minä olisin ollut eka, joka saa sen  syliin." (Helmikuussa 2010 menetimme pienen poikavauvan hyvin varhaisessa vaiheessa. Hänellä oli trisomia-13.)
Oli kuitenkin hyvä, että maltoin olla lupailematta mitään, koska seuraavalla viikolla sain tietää, että tämä raskaus, jota olin viikkoja pelännyt ja toivonut, oli päättynyt hyvin varhaisessa vaiheessa. Elimistö ei vain vielä ollut saanut viestiä, ettei ketään olekaan varttumassa.
. . .
Viime päivinä olen ajatellut paljon sellaista mielenkiintoista asiaa, kuin lihasmuisti.
Minulla vatsan seudun lihakset muistavat edelleen, miltä vauvan potkut tuntuvat. Kun suoleni elävät omaa elämäänsä ja vatsa "pulppuilee", sekunnin murto-osan ajan lihasmuistini muistaa vauvan potkut. Minulle tulee hyvin hämmentynyt olo noissa tilanteissa, kun mieli riemuitsee ikäänkuin elämä lähettäisi viestiä, mutta yhtä nopeasti olet takaisin todellisuudessa ja mieli saattaa muuttua apeaksi.

Tiedän, että aikanaan mieleni rauhoittuu ja löydän tavan kanavoida "vauvakuumeeni" johonkin konkreettiseen tekemiseen. Pohdin jo, että alan kutomaan pieniä vauvansukkia hyväntekeväisyyteen.
Määräänsä enempää eivät nämä meidän "isot vauvat" kestä äidin hellittelyä ja sylittelyä, noin kolme kertaa päivässä, kaksi minuuttia kerrallaan.

Olin jo vakaasti päättänyt, että en täällä tämän kesän syvimmistä tunnoista mainitse mitään. Olin jopa ajatellut, että selviän diagnoosista "todennäköinen varhainen keskenmeno" vetoamalla järkisyihin: 13 tervettä lasta, liikaa ikää, kyllä luonto asiat hoitaa.
Mutta kun ajatukseni alkoivat kiertää epätoivoista kehää ja suru tulee jo vauvan äänen kuulemisesta, päätin, että kun tällaiset asiat kuitenkin koskettavat aika monia naisia elämänsä aikana, voin asian ottaa puheeksi.
Viestini on, että vaikka olisit saanut tulla äidiksi jo hyvin monta kertaa, voi menetetty lupaus pienestä vauvasta ollakin arvaamattoman raskas asia käsiteltäväksi.
En koe, että asia olisi liian yksityinen. Elämä ja kuolema kulkee niin ohuina säikeinä ohitsemme.


Pyykkikasan ajattelija

Mummo soitti mummolasta Mehu-Maijan ääreltä, että haittako minua, jos mehuja laitetaan muovipulloihin. Sanoin, ettei haittaa, kun ne kuitenkin niin sukkelasti juodaan pois, enkä ole koskaan tavannut "muovipullon makua" mehuista.
Maatalouskoululainen oli saanut mattonsa valmiiksi ja mummo kehui niitä. Olivat kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että kangaspuut otetaan nyt pois, kun ei ole tällä hetkellä näköpiirissä matonkutojia. Mummo petaa huoneeseen vierassängyt, niin pääsee sitten talviviikonloppuina yövieraat omaan huoneeseen, eikä tarvitse puljata sänkyjen kanssa.

Olin eilen ostaa Kierrätyskeskuksen reissulta muutaman Huovisen, mutta vein takaisin hyllyyn, kun ajattelin, että ei minun tarvitse ruveta  omaa kokoelmaa kasaamaan, siellä on mummolassa  papan kirjakokoelma lähes täydellisenä. Isäni on aina pitänyt Veikko Huovisen kirjoista ja jos suomalaisista kirjailijoista pitäisi mainita joku, jonka kirjoja minä jaksan lukea, niin ainut taitaa olla Huovinen. Isän kirjakokoelmassa taitaa olla kaikki kirjailijan teokset ja monista on useampi painos, esimerkiksi Havukka-ahon ajattelijasta on kuvitettu painos ensimmäisen painoksen kappaleen lisäksi.
Lukeminen on tällä hetkellä sellaista harvinaista hupia, että olen suosiolla jättänyt sen odottamaan otollisempaa aikaa. Kun kouluikäisenä kaikki liikenevä vapaa-aika kului lukiessa, nyt kaikki liikenevä vapaa-aika kuluu pyykin kanssa askaroidessa. Lukemisen mahdollisuus ei tässä maailmassa lopu koskaan, aina löytyy uutta luettavaa ja meidän huushollissa pyykki sivujuonineen ei lopu koskaan.

perjantai 19. elokuuta 2011

Vapaaehtoisia pyykinripustukseen?

Taas täältä on kaikki ihmiset häipyneet jonnekin. Lukuunottamatta ekaluokkalaista, joka nukahti päiväunille raskaan ensimmäisen kouluviikon päätteeksi, sekä yhtä isoa poikaa, joka osaa ottaa tilanteesta vaarin ja pelata kaikessa rauhassa, kun muut huitelevat kuka missäkin. Kukaan ei leväytä huoneen ovea yhtenään auki ja kysele pelivuoroa.
Minä päätin sitten rentoutua ja viettää vaihteeksi mukavaa, leppoisaa, rauhallista kotiperjantai-iltaa.
En istu sohvalla, en edes saksi matonkuteita, vaan teen kaksi mustikka-vadelmapiirasta ja aion käydä kohta kirjastoautolla tuossa torin laidassa. Pakkotyöt jätän iltaan ja houkuttelen makeasti isot ja pienet tytöt kanssani pyykinripustustalkoisiin. Ennen iltaa on neljä korillista ripustettavaa valmiina.
Se pelaava iso poika lausui äsken, että koulu on niin tylsää, että hän mielummin menisi vapaaehtoistyöhön Somaliaan. Samainen poika on valittanut jo usean vuoden, että on väärin, ettei Suomessa 14-15-vuotiaat saa tehdä ansiotyötä niin paljon kuin huvittaa - mikä geeni se noin periytyy?
Totta puhuen minulla oli sydän raskaana, kun kello 17 mies lähti töihin ja ajo alkoi 17.23. Hän on kotona huomenaamulla 5.30, jos sattuu pääsemään varikolta tännepäin tulevan aamuvuorolaisen kyytiin. Pitkät tauot yövuorossa, jotka katkaisevat työajan juoksun, tuntuvat vähän kurjilta. Mielummin ajaisi koko yön kymmenen-viidentoista minuutin tauoilla ja pääsisi ajoissa kotiin. Jos ruokatauko kestää reilun tunnin keskellä yötä, on vaarana, että alkaa nukuttaa.
Nyt ulkona näyttää ja tuntuu siltä, että ensi yönä kaupungilla juhlitaan oikein urakalla syksyn tuloa uhmaten. Enkeleitä toivotin miehelle työvuoroon mukaan. Yövuorossa bussinkuljettajan suurin riesa on edelleen matkustajat, jotka eivät haluaisi maksaa matkaansa. Uskomatonta, mutta totta joka yö. Lisäksi suomalaiset ovat turhan vaisuja, eivätkä uskalla avata suutaan. Jos auto on täynnä lähtöä odottavia matkustajia, lähtöaika on ollut ja mennyt ja joku hannaa vastaan maksun kanssa, niin autollinen ihmisiä odottaa hiirenhiljaa, kuinka kuljettaja saa jästipään maksamaan. Jos koko joukko ärähtäisi suureen ääneen, että "maksa matkas, tai painu ulos" ei hangoittelija ilkiäisi jatkaa viivyttelyään. Selvästi yhdeksi häiriköinnin muodoksi on tullut tuo lähdön viivästyttäminen kuljettajaa kiusaamalla. Nyt puhun vain ja ainoastaan niistä tilanteista, kun matkustaja ei halua maksaa matkaansa, vaikka on aikeissa tulla kyytiin.

Tiesittekö muuten, että uusien palovamman hoito-ohjeiden mukaan paloalueelle lasketaan huoneenlämpöistä vettä, ei jääkylmää. Ennen neuvottiin laskemaan mahdollisimman kylmää vettä.
Asia selvisi, kun vanhin tytär soitti ja kysyi neuvoa, kun oli polttanut kätensä riisinkeittovedessä.
Uudet ohjeet neuvovat laskemaan vettä niin kauan, että kipu helpottaa. Jos paloalue on potilaan kämmentä suurempi, on mentävä lääkäriin tai jos potilas on pikkulapsi tai vamma on kasvoissa. Palovammakipuun auttaa myös tavallinen kipulääke, parasetamoli tai ibuprofeiini.
Äidin sydäntä koskee isonkin lapsen kipu.

Nyt aion katsella, mistä löytyisi niitä vapaaehtoisia pyykkitalkoisiin, vai häipyvätkö jo kotiin ehtineet uudestaan.

Mielihyvämyymälässä

Kun koululaiset olivat häipyneet yhdeksään mennessä, jäimme Tirtetan kanssa ihmettelemään, mitä isin tilipäivänä voisi tehdä. Isi oli tullut yöllä kotiin ja nukkui hanakasti. Ei tarvinnut kahta kertaa houkutella Tirtettaa Kierrätyskeskusreissulle. Kävimme ensin Kampin Kelassa ja suunnistimme sieltä kävellen Kierrätyskeskukseen.

Jos muistan oikein, en ole koko kesänä ostanut kenellekään uusia kenkiä. Meidän reilun kolmen kympin ostoksiin mahtui tällä kertaa 10 paria kenkiä. Niistä kolmet oli poikien kaipaamia jalkapallokenkiä, yhdet kumisaappaat ja Tirtetan iloksi kolmet kauniit kengät. Punaiset nahkakävelykengät löytyivät ilmaistavaroiden puolelta, kun niissä oli pieni naarmu.
Mieltäni jäi askarruttamaan ilmaispuolelle jäänyt ämpäri, joka oli melkein täynnä kynttilänpätkiä... kynttilöidenvalu se nyt enää tästä huushollista puuttuisikin! Mutta silti.
Sain kaksi niin hienoa pussilakanaa 1e/kappale, että en varmaankaan malta leikata niitä matonkuteiksi. Ovat nimittäin niin napakkaa ja hyvälaatuista puuvillaa ja lähes käyttämättömät. Tirtetta sai yhden ihanan mekon 50 sentillä. Muutama nappi puuttuu, mutta se ei ole meille mikään ongelma. Paksuja froteisia kylpypyyhkeitä otin kolme, kun euro ei ole paha hinta niistäkään ja entisiä risoja voi laittaa lattialuutuiksi.
Tällä kertaa en pode huonoa omaatuntoa tuhlailusta, koska koen, että kymmenen kenkäparia, joiden kunnossa ei ole mitään huomautettavaa, on kohtuuhintaisia. Muita tavaroita voin pitää kaupanpäällisinä. Enkä edes maininnut puolta tusinaa teepaitoja, pöytäliinaa, pellava-astiapyyhkeitä ja Tirtetan euron maksanutta  uimapukua. Tulkoon nyt vielä mainituksi, että kaikki tavarat näyttävät siltä, että pääsevät käyttöön, eikä kaappien täytteeksi. Siitä kaappientäyttelyostamisesta yritän päästä nyt kokonaan eroon.
Tirtetta lähti pihalle ja sanoi.
- "Mä olen niin tyytyväinen, kun tein näin hyviä löytöjä sieltä Kierrätyskeskuksesta!" Omat kenkänsä hän löysi sieltä itse ja lisäksi löysi muutaman 50 senttiä maksaneen pienen lelun. Yhdet uudet kengät hän laittoi jalkaan ja muut kengät ja lelut kangaskassiin ja meni nyt pihalle odottelemaan kavereita, joille voi ostoksiaan esitellä. Onneksi Tirtetan kaveritkin arvostavat Kierrätyskeskuksen löytöjä, eivätkä ilmesty joka viikko pihalle uuden markettilelun kanssa.
Olen hyvin tyytyväinen, jos edes muutama lapsistani noteeraa muiden vanhat lelut, vaatteet ja kengät korkeammalle, kuin kaupasta ostetut. Elämä aikuisena on monin verroin rikkaampaa ja antoisampaa, jos saat hyvän mielen vähästä ja halpa-arvoisesta.

torstai 18. elokuuta 2011

Vuosi leikkauksesta

Kohta on kulunut vuosi suurperheen isän lonkkaleikkauksesta. Leikkaukseen mies joutui, kun molempien lonkkien nivelet alkoivat kulua vauhdilla, liikeradat kaventuivat, liikkuminen vaikeutui ja kivut yltyivät.
Kun ensimmäisen kerran työpaikkalääkäri leikkausta suositteli, mies ei ollut vielä valmis niin suureen operaatioon.

Kun jokapäiväinen liikkuminen ja työssäkäyminen (sekä vähäkipuisena nukkuminen) alkoi olla jatkuvan kipulääkityksen varassa, mies alkoi olla valmis leikkaukseen. Röntgenkuvat paljastivat, että muutamassa kuukaudessa tilanne oli pahentunut dramaattisesti.

Nivelkulumat voivat olla pitkälti perintötekijöistä johtuvia. Miehellä löytyi sukurasitetta: äidillä ja veljellä on samoja vaivoja. Lisäksi ylipaino ja fyysinen kuormitus voivat edesauttaa kulumien syntymistä. Mieheltä löytyi kaikki nämä riskitekijät.

Vuosi sitten kevättalvella tuli Peijaksen sairaalasta kirje, jossa ilmoitettiin pääsystä molempien lonkkien keinonivelleikkaukseen kesäkuun alussa.
Kun on kyse tuon suuruusluokan operaatiosta, edellytykset leikkauksen suorittamiselle ovat tiukat. Veriarvot on oltava kunnossa ja esimerkiksi omega-valmisteita ei saa käyttää viikkoja ennen leikkausta. Niitä onneksi mies ei ollut harrastanutkaan käyttää. Lisäksi ihon pitää olla täysin siisti: ei haavoja, naarmuja, paiseita, erittäviä näppylöitä, ihottumia.
Siitä tulikin meille sitten pieni painajainen. Miehen leikkausta jouduttiin siirtämään kolmeen kertaan. Ensin tuli kumpaankin peukaloon "pykimä" pari päivää ennen leikkausta. Sitten hän käveli löysillä kengillä ilman sukkia ja jalkapöydän päältä meni iho rikki. Silloin tiesin jo suoralta kädeltä soittaa sairaalaan, että leikkausta joudutaan taas siirtämään. Komannella kerralla, kuin kiusaksi, peukalon päälle nousi kaksi mätänäppyä, niinkuin murrosikäisen finniä. Taas oli kaksi päivää leikkaukseen, sormesta tulee mätää ja soitto jälleen sairaalaan.
Siinä vaiheessa jo pohdimme, olisiko viisainta odottaa leikkaukseen pääsyä sairaslomalla. Lääkärihän olisi miehen laittanut sairaslomalle jo kuukausia sitten huonon liikuntakyvyn ja kovien kipujen takia. Mies kuitenkin totesi, että kaikkein helpointa hänen on istua ratin takana, silloin ei koske mihinkään. Tosin matkustajat välillä katselivat aprikoiden kovin vaivalloisesti liikkuvaa kuljettajaa, joka ei tahtonut päästä ratin takaa ylös.
Tuttavarouvat käskivät minun kääriä miehen pumpuliin, että iho pysyisi ehjänä leikkauksen toteutumiseen asti.
Ne viikot, mitkä sitten leikkaukseen pääsyä odottelimme, olivat minulle lähes vainoharhaisia. Joka ilta tutkin miehen päälaesta jalkapohjiin asti, jokaisen neliösentin. Kuiva iho rasvattiin, kynsiä leikattiin suurella varovaisuudella.
Kun leikkaus siirtyi, viime kesä jäi historiankirjoihin meillä kesänä, jolloin isi teki ylitöitä enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Koskaan aikaisemmin hän ei ollut käynyt töissä niin kivuliaana, kuin sinä kesänä. Kipulääkettä hän söi maksimiannoksella ja vatsakalvonsuojalääke tuli hyvään tarpeeseen, ettei säkylääke tehnyt vatsahaavaa. Viimeiset työpäivät ennen leikkausta saatoin miehen metroaseman hissin ovelle ja hän tukeutui toisella kädellä olkapäähäni. Hänen oli edelleen helpompaa istua säädettävällä kuljettajanpenkillä, kuin esimerkiksi maata sohvalla.

Tiesimme leikkauksen riskit. Olin varautunut kaikenlaiseen vastoinkäymiseen. Haavojen tulehtuminen, jalkojen jääminen eripituisiksi, liikuntakyvyn menetys.
Mies sai leikkauksessa kumpaankin lonkkaansa täysproteesit titaanista. Sekä nivelkuppi että nivelen nuppi ovat kummassakin lonkassa nyt varaosia.
Leikkaus onnistui hyvin. Mies kuntoutui hyvin. Haavat eivät tulehtuneet, lihakset ovat vahvistuneet, kivut ovat loppuneet. Ainoastaan kyljellään nukkumista keinonivelet eivät hänellä siedä.
Mies pystyy nyt, vuosi leikkauksesta, juosta jolkottelemaan jo varovasti. Liikeradat ovat kuitenkin erilaiset. Ihmisen oma nivel tekee liikeradoista pyöreitä ja tasaisia. Keinonivelen liikeradat ovat nykäyksittäin eteneviä, robottimaisia ja niistä puuttuu sulavuus. Jos esimerkiksi kengän kärki tökkää maassa olevaan korokkeeseen, on kaatuminen lähellä, kun nivel ei "osaa" pyöristää jalan kaarta. Tavallaanhan käveleminen täytyi opetella kokonaan uudelleen.
Nyt kun katselen miehen kulkemista, olen siitä kiitollinen. Monta kertaa tulee mieleen, että mahtavatkohan omilla lonkkanivelillään kävelevät riittävästi arvostaa kaunista, sulavaa, kivutonta liikkumistaan.
Ilman lonkkien keinonivelleikkausta mieheni istusi nyt työ- ja liikuntakyvyttömänä pyörätuolissa.

Uhkarohkea yritys

"Elämää luonnossa"- blogin Sylvi teki eilen Sulonsa kanssa lihapiirakoita. Katselin kuvia ja muistui mieleen lapsuuden Norjan matka, kun Altassa leirintäalueella istuin kumisaapaspussin päällä ja söin äidin evääksi tekemiä lihapiirakoita. Sen koommin ei äitini niitä tehnyt, sen koommin en ole kotonatehtyjä lihapiirakoita syönyt.
Meille helsinkiläisille, satunnaisille lihapiirakansyöjille leipomo Eromangan piirakat ovat kaikkien lihapiirakoiden esiäiti. Sellaisia minun ja mieheni mielestä niiden kuuluisi olla.
Koska minulla ei vielä tänään ollut hoitolasta ja tarvikkeitakin urakkaan löytyi kotoa, ajattelin, että yritän, katsotaan mitä tulee. Ikimaailmassa en ole itse lihapiirakoita tehnyt, rasvakattilan ääressä munkkienkin takia seison äärimmäisen harvoin.
Hain kaupasta vielä öljypullot ja toisella reissulla talouspaperin, kun en viitsinyt valuttaa piirakoita vessapaperin päällä. Käväisin vielä pullatädiltä kysymässä, onko hänellä hommasta kokemuksia. Eipä ollut, mutta kuulin hänen vielä viime viikonloppuna keränneen 40 litraa mustikoita.

Jos joku rohkea hommaan tarttuu, kannattaa tarkista, että reikäkauha löytyy kotoa. Olisi paljon helpompaa onkia piirakoita reikäkauhalla, kuin kahdella kapustalla. Jos aikoisin useammin harrastaa piirakoiden paistamista, työ vaatisi tuotekehittelyä. Lihan maustamiseen ja olomuodon mehevöittämiseen voisi paneutua paremmin. Pyöritin piirakat syvän lautasen reunalla kiinni ja pelkoni täytteiden pursumisesta öljykattilaan osoittautui turhaksi. Lautasen reuna nipistää piirakkataikinan tiukasti kiinni.
Jouduin keskeyttämään homman välillä ja kun tulin takaisin, taikina oli ehtinyt hapantua. Uusi taikina piti tehdä, ennenkuin pääsin jatkamaan hommaa.

Jos Sylviltä ja Sulolta homma sujuu rutiinilla, minulta tämä tuhertaminen vei puoli päivää. Hyviä ovat, vaivan arvoisia, mutta täytyy tekijällä olla paljon henkisiä voimavaroja ja sukkelat sormet.
Sekin harhaluulo tuli oikaistua, että lihapiirakat eivät suinkaan ole "kamalan rasvaisia". Jos ne paistetaan riittävän kuumassa öljyssä, öljy ei imeydy puolitoista senttiä taikinan sisään ja tee piirakasta raskasta rasvaluttosta. Omien piirakoitteni täyte olisi saanut olla jopa rasvaisempaa, koska käytin naudan paistijauhelihaa ja se tuntuu kuivakalta lihapiirakassa.

No, oppia ikä kaikki. Kun paistoöljy jäähtyy, pullotan sen ja joskus kuukauden kuluttua paistan munkkeja samassa öljyssä.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Tirtetan "Hedelmäpesä"-peli

- "Mitä ruokoo?" kysyi tulevaisuuden savolainen, eli neljävuotias Tirtetta, kun hain häntä sisälle. Toisessa kainalossa oli prinsessapenaali, toisessa hehkuvanpunainen iltalaukku. Tänään oli taas prinsessapäivä ja naapureiden katseita on kääntänyt pinkki tyllihame.
Iltapäivällä, kun yöuniaan paikkaileva isä yritti nukkua, Tirtetta keksi jännittävän pelin. Pelin nimi oli "Hedelmäpesä". Siihen kuului ilman paitaa torkkuva isä ja prinsessa-asuinen, köykäinen Tirtetta.
- "Puhalla sun maha isoks palloks, niinkun maapallo! Noin! Nyt mä otan susta ilmat ulos."
Tirtetta kiipesi parisängyn päädyn päälle varpailleen, laski "yy-kaa-koo-syvyyspommiii!" ja hyppäsi isin pallovatsan päälle.
Koska tätä leikkiä on leikitty ennenkin, isi tiesi jännittää vatsalihaksiaan...
Seuraavaksi isin päälle kasattiin kaikki tyynyt ja peitot.
- "Tämä on hedelmäpesä. Nyt saat nukkua."
- "En mä pysty nukkumaan, kun sä höpötät koko ajan ja hypit mun päällä" isi kuului sanovan kasan alta.
- "Laitat vain silmät kiinni!"
Seuraavaksi kasa purettiin pois.
-" Nyt tulee tosi vaikee taso" Tirtetta sanoi ja istahti isin kasvojen päälle. Isikin heräsi pärskimään.
Seuraavaksi näytettiin "ihan uusia temppuja", kuten päälläseisontaa keskellä sänkyä ja notkeita venyttelyjä.
Leikin viimeinen osio oli "minä juoksen ympäri sänkyä karkuun, isi yrittää napata kiinni". Tirtetta vilisti kuin keijukainen ympäri sänkyä ja isi yritti napata nilkasta kiinni. Kun isi sai kiinni, kuului kaatua isin päälle ja kikattaa.
Isi oli saatu hyvin hereille ja Tirtetalle oli tullut kuuma riehakkaasta hyppelystä.

Illansuussa näin metron seinällä mainoksen lasten tanssi- ja balettitunneista. Hyvän tasapainoaistin omaavalle, liikunnalliselle tytölle tekisi kyllä hyvää voimistelu- tai tanssitunti kerran viikossa.
Sellaisen harrastuksen toteutumista odotellessa näyttää Tirtetta suunnattomasti nauttivan tempputuokioista isin kanssa.

Nopea spelttimarjapiiras

Tämän ohjeen jälkeen et enää koskaan osta kaupasta valmiita piiraspohjia makeisiin piiraisiin.
Minäkin ostin, kun luulin sillätavoin leipomisen olevan muutaman minuutin nopeampaa. Taikinan sulaminen vie kuitenkin tuplasti sen ajan, mitä tämän piiraspohjan tekeminen sähkövatkaimella.
Olemme viikon ajan testailleet erilaisia versioita marjapiiraisiin. Tämänpäiväinen kokeilu sai kiitettävän lausunnon 11-vuotiaalta pojalta, 13- ja 20-vuotiailta tytöiltä, 4-vuotiaalta tytöltä, aikuiselta mieheltä ja piirakantekijämammalta.
Ei mitään jauhojen "nyppimisiä" tai "taikinan painelua sormin vuoan pohjalle ja reunoille".
Uunin lämpö 220 C.

180g voita tai voi-kasviöljyseosta (minulla sattui olemaan Dellariinia, josta tuli vallan mainio piiras)
1 dl sokeria
2 1/2 dl täysjyvä spelttijauhoja
1/2 dl kauralesettä
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
kylmää vettä

Vatkaa sähkövatkaimella pehmennyt rasva ja sokeri. Lisää yhteensekoitetut kuivat aineet ja vatkaa seos sekaisin. Lisää kylmää vettä lorauksittain, kunnes saat notkean taikinan.
Levitä nuolijalla taikina piirasvuokaan (halk.26cm).
Paista pohja uunin alatasolla kunnolla kypsäksi, älä anna reunojen tummua.

Levitä paistetun pohjan päälle erilaisia marjoja (pakastettuja tai tuoreita) 5-6 dl sekä sokeria maun mukaan.
Tänään laitoimme vadelma-mustikka-punaviinimarjaseoksen.
Kaada marjojen päälle kermaviiliseos, jossa on
1 prk kermaviiliä
1 muna
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
Jatka paistamista uunin alaosassa, kunnes kermaviili hyytyy ja reunat ovat hyvin kypsyneet.

Ohje näyttää maallikon silmään "terveelliseltä" speltteineen ja leseineen. Niinhän ne ovatkin terveellisiä, mutta tällä kertaa ne ovat tässä ohjeessa sen takia, että pohjasta tuli hyvin maukas.

Vinkki: Jos perheessäsi on enemmän kuin kaksi henkeä, kannattaa tehdä kerralla kaksi piirasta.
Piiras kannattaa säilyttää viileässä, koska marjat jäävät meheviksi, eivätkä säily huoneenlämmössä.

Aamuruuhkan hallisivu

Yhdeksän koululaisen kouluunlaittaminen näyttää olevan aika samanlaista hommaa, kuin ruuhkabussin kuljettajan työ: kiivastahtista, hereilläpitävää, mutta jouhevaa. Ruuhkamatkustajat ja kouluunlähtijät eivät ehdi napista turhista, täytyy päästä rivakasti eteenpäin.
Kello on yhdeksän toisen koulupäivän aamuna ja olen jo aamuruuhkan päätepysäkillä, enää hallisivu ja sitten on edessä päivätauko.
Tirtetta nukkuu.
Isi kömpi reilusti kahden jälkeen yöllä sänkyyn.
- "Mä oon vähän myöhässä, kun taksikuski sai sakot Mechelininkadulla. Ajoi neljän kympin alueella 64 km/h. Taisi valehdella tulonsa, kun pyysivät poliisiautoon istumaan ja istuivat siellä 15 minuuttia. Ei ehkä yöllä ajava taksikuski tienaa 1200 kuussa. Seuraavalla kerralla sanon kuljettajalle, että edellinen sai sakot tässä, että ei minun takia tarvitse ajaa ylinopeutta, kyllä mä kotiin kerkeen."

Parvekkeella odottaa eilisen sadepäivän pyykkikaaos. Kun eilen kaatosateessa menin ripustelemaan pyykkejä parvekkeelle, tuli epätoivoinen olo: eihän täällä kyllä mikään rätti kuivu. En sitten kerinnyt niitä vaatteita ruveta kuivuriinkaan kuskaamaan, joten nyt saa aurinko hoitaa homman.
Kuivausrumpu puoltaisi paikkaansa meillä, jos ei tuplaisi sähkölaskua ja siihen minä en ainakaan vielä suostu.

Täällä perinteisesti kytketään lämpö päälle lokakuun ensimmäisenä päivänä. Nyt eletään niitä viikkoja, kun kaipaisi jotakin tulisijaa. Petivaatteet on yötä päivää kosteita ja varsinkin illalla sisäilma tuntuu kalsealta. Tarkoituksella ajoitan usein paistamisia ilta-aikaan, niin uunista tuleva lämpö on edes laiha lohtu takankaipuuseen.
Naapurissamme on lähes luksusluokan vapaarahoitteinen kerrostalo, jota meillä on talon rakennusajoista asti kutsuttu "Skanskan taloksi" rakennuttajansa mukaan. Talon rakentaminen vei meiltä näköalat Lauttasaarenselälle, mitä alkuun harmittelimme, mutta sitten kun huomasimme, että talosta tulikin oiva tuulensuoja suoraan mereltä puhaltavalle puhurille, olemme olleet tyytyväisiä. Tuossa talossa arkkitehti on päätynyt halpahintaiseen, halveksittavaan, kerskakulutusratkaisuun. Meren puolelle oleville parvekkeille on tehty hormiliitäntä takkaa varten ja lähes jokaisessa asunnossa se parveketakka sitten onkin. Parvekkeet on lasitettu, mutta takan rakentaminen vain tunnelmanluojaksi on minusta ennenkaikkea nykyiseen maailmanaikaan täysin vastuutonta luonnonvarojen tuhlausta ja silkkaa ajattelemattomuutta. Takan hormin lämpöä pystytään tuossa ratkaisussa hyödyntämään olemattoman vähän. Kun on kyse Ruoholahdesta, lämpö menee kirjaimellisesti lokeille. Olisi mielenkiintoista kuulla tuollaisessa asunnossa asujan mielipidettä takan käytännöllisyydestä.
Silloin tällöin ilmassa tuoksuu koivuhalkojen savu. Uskon, että takkojen käyttö on aika vähäistä.

Mummolan uudessa talossa on ihana takka takkahuoneessa, keittiön kyljessä. Keittiössä on leivinuuni ja puuliesi. Ai-jai, mitä elämän ihanuutta! Niin ja koko talon voi lämmittää puulla, sähkölläkin onnistuu.
Aamulla hellaan tuli ja puurokattila hautumaan. Ihana lämpö antaa lempeän herätyksen kosteaan syksyyn, kylmään talveen.
Onko sähköhellan vieressä hellankytkimiä väännellessä kodikas, tunnelmallinen olo?
On kyllä, jos ympärillä on elämää ja elämän asiat kunnossa. Silloin se sähköhella on sivuasia ja siitä on kiitollinen, että on edes se.

tiistai 16. elokuuta 2011

Naapuri

Hain illansuussa viereisestä kaupasta kaurapuurotarpeita.
Takaisin tullessa pihaportista tuli yhtä aikaa naapurirapun mieshenkilö, alle neljäkymppinen vielä. Olemme asuneet talossa yhtä kauan; tervehdimme, kun tapaamme.
Muutaman vuoden olen etsinyt sopivaa tilaisuutta päästä hänen kanssaan juttusille, ilman, että vaikuttaisin tungettelevalta tai uteliaalta. Mies kulkee usein pää painuksissa, korkeintaan koiraansa ulkoiluttaessaan katsoo silmiin ja huomaa vastaantulijan.
Nyt meillä kummallakaan ei ollut kiire ja miehen silmät näyttivät iloisilta ja katse oli avoin.
Aloitin varovasti:
- "En tiedä, olenko nähnyt näkyjä, mutta minulla oli sellainen käsitys, että olisin nähnyt sinun liikkuvan joku vuosi sitten aina vaimosi kanssa. En ole nähnyt vaimoasi pitkään aikaan. Ei kai hän ole kuollut?"

Olin nähnyt miehen rinnalla siron, nuoren naisen ja viimeisinä aikoina hän liikkui pää paljaana, ilman hiuksia ja olemus kertoi, mikä hiukset oli vienyt.
- "Vaimoni kuoli kolme ja puoli vuotta sitten syöpään" mies kertoi ja katsoi suoraan silmiin.
Kysyin, kuinka kauan kului taudin toteamisesta poismenoon. Mies kertoi, että kun syöpä todettiin, vaimo eli vielä 8 vuotta. Ensin tauti voitettiin, vaimo eli neljä vuotta terveenä ja sitten se puhkesi uudelleen. Viimeisen kuukauden vaimo vietti Terhokodissa.
Kysyin, kuinka sinä selvisit siinä tilanteessa. Mies käänsi päänsä poispäin ja sanoi, että kovaa se oli, eikä hän ole oikein selvinnyt siitä vieläkään.
Minusta on näyttänyt siltä, että hän ei ole selvinnyt vaimonsa poismenosta vieläkään. Sen takia olen etsinyt tilaisuutta päästä juttelemaan hänelle.

Olen tyytyväinen siitä, että mies on saanut työpaikan, koska lähtee aamulla työvaatteissa ja palaa neljän jälkeen kotiin. Usean vuoden hän selvästikin oli ilman työtä. Työssäolo tekee hänelle silminnähden hyvää.

Juttelimme pitkän tovin. Muistelimme, keitä talostamme on vuosien aikana kuollut - ja nimenomaan syöpään.
Miehen naapurista vanha rouva, nuori perheenisä, vanhempi nainen, jonka leski ulkoiluttaa pientä koiraansa ja tervehtii nauraen.

Luulen, että jatkossa kuulumisien kyseleminen onkin helpompaa.
Erotessamme toivotimme toisillemme hyvää syyskesää.

Samettinen omenasose

Tämä sametinpehmeä omenasose soveltuu hyvin myös vauvan soseeksi puolivuotiaasta lähtien pehmeän koostumuksensa takia.
Meillä tätä syödään kaurapuuron kanssa. Omenapulliin käytetettäessä lisäisin vähän perunajauhoja, koska sose on aika "notkeaa".
Käytä soseeseen sekaisin useampaa lajiketta. Herkullisin sose syntyy happamista ja makeista omenista. Älä käytä tummuneita tai paleltuneita omenia.
Kuori omenat ja poista siemenkodat tarkoin. Viipaloi omenat suureen kattilaan, lorauta pohjalle vähän vettä.
Keitä omenaviipaleita välillä sekoittaen, kunnes alkavat pehmitä. Varo pohjaanpalamista.
Sekoita tehosekoittimella omenat tasaiseksi.
Ota toinen kattila, jonka päälle saat suuren siivilän tukevasti. Painele pyöreän kauhan pohjalla omenasose siivilän läpi.
Tarkista soseen makeus. Tarvittaessa lisää soseeseen sokeria ja sekoita hyvin.
Pakkaa sose parin päivän tarvetta vastaaviin pakasterasioihin ja pakasta jäähtyneenä.
Jääkaapissa säilöntäaineeton omenasose voi säilyä viikon homehtumatta, jos säilytät hillon "puhtaana". (Eli kukaan ei nuoleskele välillä hillolusikkaa.) Takuuvarmasti säilyy myös vauvansoseeksi kelpaavana ainakin kolme päivää.

Lautakankaan papan syöpälääkärikuulumiset

Isällänihän todettiin tammikuussa 2010 syöpä. Isä täyttää tänä vuonna 76. He selviävät vielä äidin kanssa mummolan tilalla kahdestaan, hyvänä päivänä isä jaksaa ajaa vielä autoa. Loput polttopuut he  urakoivat mummon kanssa niin, että mummo mätti puut traktorin kyytiin, pappa ajoi traktorin ladon eteen ja mummo järjesteli puut latoon.
Tänään isälläni oli Mikkelissä syöpälääkärin vastaanotto hoitojen "kesäloman" jälkeen. Kuopion veli pääsi onneksi kyytimieheksi. Matkaa mummolasta Mikkeliin on vaille 40 kilometriä.
Lääkäri kertoi, että kaksi sytostaattivaihtoehtoa vielä on, mutta hoidot ovat hyvin rankkoja ja mahdolliset sivuvaikutuksetkin ihan toista luokkaa, kuin papan aikaisemmin saamassa sytostaatissa. Lisäksi hoito pitäisi toteuttaa sairaalassa, muutaman viikon välein. Jos pappa hoidot kestäisi, hoito onnistuessaan antaisi lisää elinaikaa joitakin kuukausia. Niin lääkärin, kuin isäni ja mukana olleiden saattajienkin yhteinen, yksimielinen päätös oli, että syövän aktiivista hoitoa ei enää jatketa. Olimme kaikki huojentuneita päätöksestä. Isä saa elää rauhassa ilman henkistä painetta raskaasta hoidosta, jonka tehokin olisi kyseenalainen. Hän saa tehdä kotosalla mitä haluaa ja jaksaa. Mahdollisia kipuja hoidetaan. Tänne asti isä on selvinnyt lähes kivuitta; viime aikoina on satunnaisesti ilmennyt yöllisiä vatsakipuja, joihin lääkäri määräsi nyt kipulääkkeitä.
Kun äiti soitti ja kertoi kuulumisia, hänen äänensä oli iloinen ja energinen. Hänenkin olonsa helpottaa, kun ei tarvitse huolehtia papan pahoinvoinneista, reistailevasta vatsasta tai säännöllisesti otettavasta sytostaatista.

Jumalan mahdollisuudet vasta alkavat. Sen olen nyt vihdoin ja viimein huomannut, että äitini ja isäni kuolevat jossain vaiheessa. Aika kauan lapsella menee, ennenkuin hän huomaa vanhempiensa kuolevaisuuden. Minulla se aika taisi olla siinä 40:n korvilla. En minä mitään ihmeparanemisia odota, vaikka Jumalalle ne tässä maailmankaikkeudessa ovat yhden sanan asioita. Jumala pystyy kuitenkin antamaan isälleni onnellisen loppuelämän ja paljon nautinnollisia hetkiä omassa kodissa tuttujen asioiden parissa. Yksi päivä kerrallaan vastaanotetaan suurena, ainutkertaisena lahjana.

maanantai 15. elokuuta 2011

Huomista jo hahmotellaan

Se on nyt lyöty lukkoon, että Maatalouskoululainen lähtee 12.30 bussilla huomenna Kangasniemelle. Sopivasti siellä on myös Kuopion veli ja tämä hakee tulijan viiden pintaan Helsingin autolta.
Maatalouskoululainen pakkaa mukaan hirmukassillisen lasipurkkeja ja -pulloja, sekä pakasterasioita.
Tein hänelle tarjouksen: jos mummolan lähimetsiköistä löytyy puolukoita poimurilla kerättäväksi, ostan häneltä 4e kilo ja vaikka 100 kiloa. Ennen vanhaan kunnon puolukkapaikalta keräsi poimurin kanssa ämpärillisen puolessa tunnissa, joten jos marjaa on, 100 kiloa on realistista kerätä kuukaudessa.

Mies säästyi lentokenttälinjoilta, sai ajettavakseen ihan tuttuja linjoja yhdentoista tunnin ajaksi. Kävi saunassa ja nyt makaa tuolla oikosenaan puolipökkyrässä ja Tirtetta yrittää vielä laittaa sirkusleikkiä pystyyn.
Kello on yhdeksän ja olen saanut kaikki "alaikäiset" koululaiset pehkuihinsa! Vielä viikko sitten tähän aikaan puolet sakista leikki parvekkeella, toinen puoli potki jalkapalloa vihreällä kentällä.

Lauttasaaren lukion abeilla on perinteitä. Yksi vanha perinne on, että viimeinen yö ennen koulun alkua elokuussa nukutaan koulun pihalla. (Varmaan perinne kuvastaa sitä, kuinka onnellisia he ovat päästessään kouluun vielä yhdeksi vuodeksi.) Meidänkin lukiolaispoika oli viime yön (koska heidän koulunsa alkoi siis tänään maanantaina) koulun pihalla, mutta ei kai siellä sitten kauheasti nukuttu, kun ei mitään nukkumiseen tarkoitettuja tekstiilitarvikkeita mukana ollut. Petivaatteista on outo puhua, kun kerran nukkumapaikka on koulun piha.

Kovasti yritän miettiä, mitä muuta koululaiset tarvitsevat mukaansa kouluun kuin penaalin, repun, muutaman kynän, asialliset vaatteet, mielellään samanpariset sukat ja kengät. Matkantekijöille on liputkin ladattu.
(Maksaa muuten helsinkiläisen koululaisen matkalippu  20:ksi päiväksi n.14 euroa. Jos on neljä lipuntarvitsijaa, on sitten vähän enemmän.)
Maalla ennenvanhaan veimme naisopettajalle ensimmäisenä koulupäivänä kukkakimpun kotipihasta. Minä vein tavallisesti valkoisia syreenihortensioita. Ei siihen maailmanaikaan kukaan ollut kukille edes allerginen.

Syksyn ensimmäiset marjapiirakat

ovat jäähtymässä. Kermaviili siinä marjojen päällä on paras antaa hyytyä ja jäähtyä kunnolla. Piirakoita oli sen takia pakko ruveta leipomaan, kun S-marketin lopetusmyynnistä ostin pari purkkia kermaviiliä puoleen hintaan ja ajattelin, että jotakinhan niistä voisi leipoa. Vaniljakreemijauhettakin raskin ostaa viimein, kun kerran edullisesti sain. "Feikki" dallaspullat täytyy kokeilla jonakin päivänä.

Olen oikein tyytyväinen, että Rihannan konsertti-iltana sataa vettä. Kaikki pullonkeruuintoiset on helppo houkutella sateessa kulkemisen sijasta kotisaunaan. Huomisesta aamusta näille ei kärsi puhua yhtään. Selkeä koulunalkuallergia on puhjennut joka ainoalle. Ainoa koulunpenkille tai koulun navettaan halukas, eli Maatalouskoululainen, ei edes kouluunsa vielä pääse, vaan taitaa lähteä huomenna kohti mummolaa.

Olin keväällä laittanut lasten todistukset paperikaappiin "talteen". Iltapäivällä etsin puolitoista tuntia sitä "tallea". Tulipahan kaikki irtopaperit lajiteltua ja kaappi siivottua. Ne todistukset kun oli ihan toisella hyllyllä, minne muistin ne laittaneeni.
Sen verran leppoiselta nyt kuitenkin huominen aamu yhdeksän kouluunlähtijän ja yhden työhönlähtijän kanssa vaikuttaa, että laitoin ruisleipätaikinan aamuksi. Vaikka minulla oli 20 kiloa ruisjauhoja kotona, olin hurjan tyytyväinen, että sain pelastettua 10 kiloa luomuriihiruisjauhoja kaupan tyhjennysmyynnistä turvaan. Riihitetystä rukiista tehty leipä on maailman parasta ruisleipää. Samalla tavalla kuin hyvin savustettu kala on maailman parasta kalaa.
Tänään ajattelin, että miksi ei koskaan voi silloin, kun tuntee olevansa varoissaan, täyttää ruokakaappejansa kunnolla. Perjantaina ja lauantaina kun se kaappien täyttö oli todella kannattavaa, on nyt saanut keskittyä ruuanlaittoon, eikä joka purnukan puutteessa tarvitse juosta kaupassa. Isot tytöt toi tänään Citymarketista euron broilerinfilesuikaleita, mutta juuri muuta ei ole tarvinnut käydä hakemassa. Maidonkin kanssa pärjäämme loppuviikolle asti, kun Pikkuveljen nerokkaasta ideasta rahtasimme puoli-ilmaista maitoa koko laatikollisen.

Noita marjapiirakoita maistettuani totesin, että kyllä kannattaisi malttaa paistaa pohjaa kunnolla ennen marjojen ja muiden täytteiden lisäämistä. Pakastemarjat on niin vetisiä ja minusta niitä täytyy olla reilusti, jos kerran marjapiirakkaa tehdään.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Jaa-jaa

Jotkut muistavat menneeltä kesältä, että bussinkuljettajamieheni laittoi nimensä listaan ilmaisten halukkuutensa päästä lentokenttälinjojen opiskeluun. Helsingin Bussiliikennehän voitti kilpailutuksessa kaikki lentokenttälinjat. Jos oikein ymmärsin, linjat tulivat ajoon uudelle firmalle syysliikenteen alusta, eli 15.8. eli huomenissa. Ei ole koko kesänä mitään linjakoulutuksia kuulunut, linjathan piti opetella juurta jaksaen, koska niissä ei ole varaa ajaa harhaan, muuten menee koko lähtö harakoille.
Mies istui illalla seitsemän ja puoli kahdeksan välillä kotona ruokatauollaan. Esimies soittaa ja pyytää huomiseksi ylitöihin lentokenttälinjoille. Mies sanoo, että ei osaa niistä yhtäkään, koska on koko kesän tehnyt töitä ja ylitöitä ja ei ole ehtinyt opetella niitä. Eli ei tule ylitöihin ajamaan linjoja, joita ei osaa.
Äsken mies soittaa töistä päätepysäkiltä. Samainen esimies oli sanonut varikolla, että jos voit tulla aamulla vaikka ylimääräiseksi ja tulla jollekin kartanlukijaksi, niin sekin olisi jo hyvä.
Minulta pääsi kunnon naurut, koska sellaista kartanlukijaa, kuin mieheni, en ole koskaan tavannut.
Kun hän muutama talvi sitten opetteli Espoon yölinjoja, oli kartasta vain harmia. Linjat opeteltiin niin, että mies ajoi työpaikan pikkuautolla reittiä, kännykkä oli vieressä kaiuttimella, minä kotona tietokoneen ääressä ja luin hänelle reittikarttaa puhelimessa.: "seuraava pysäkki on Sinikallionpolku, jonka jälkeen noin 30 metriä käännytään oikealle Sinikellontielle. Seuraava pysäkki on 100 metriä risteyksestä. Lukeeko pysäkkikilvessä Sinikellontie? Jatka 50 metriä, käänny vasemmalle Leinikkipolulle. Ensimmäinen pysäkki ei ole sinulle, vaan toinen, noin 50:n metrin päässä. Sen pitäisi olla nimeltään Leinikkipolku 6..." Tuolla tavalla kävimme muutamankin yölinjan läpi yön pimeinä tunteina. Mies opetteli linjat pimeän aikaan, koska yöllä hän niitä joutui ajamaankin ja maamerkit näyttävät yöllä erilaisilta kuin päivällä.
Työ kannatti. Kun jotakin pitkin maita ja mantuja mutkittelevaa yölinjaa on kahtena yönä ajanut, sen muistaa sen jälkeen. (Siihen asti, kun siihen tehdään jotakin muutoksia.)

Minulla on aavistus, että huomenna lentokenttälinjoilla saattaa olla kuljettajat seikkailemassa, jos edes kaikkiin lähtöihin löytyy kuljettaja. Kesällähän annettiin tietoa, että tarvitaan 100 uutta kuljettajaa syysaikataulujen alkuun mennessä. En tiedä, löytyykö enää Virostakaan halukkaita miehiä (naisia ei senkään vertaa) tänne eksymään bussin kanssa.
Hirveästi en viitsi edes mainostaa, että kun mies puolen yön maissa kotiutuu, hän pääsee lähtemään uudelleen töihin ensimmäisellä metrolla. Toki hänelle lakisääteinen lepoaika työvuorojen väliin tulee, mutta kun kotimatka nappaa vuorokauden ajasta riippuen 30-50 minuuttia. Mummolan mailla sillä työmatka-ajalla mies kävisi töissä Jyväskylässä...
Sanomattakin on selvää, että mies on hurjan innoissaan, kun häntä tarvitaan työmaalla. Kohta kuitenkin työpaikan tietokone kilkattaa ylityötuntien olevan täynnä ja siinä sitten ihmettelevät.
Mies oli sen verran "juoni" että vaihtoi talvilomansa, joka oli määrätty jouluksi ja uudeksivuodeksi, lokakuulle.
Hän sanoi, että jos ei koko loppuvuonna saa tehdä yhtään ylitöitä, niin ainakin joulukuun pyhät täytyy saada olla töissä.
Nyt pitäisi etsiä valmiiksi miehen autenttiset työhousut. Sanoi vaihtavansa ne huomenna vaatevarastolla numeroa pienempiin. Mies on sinnikkäästi pudottanut painoaan ja se näkyy nyt sitten työhousuista.

Montakos niitä nyt olikaan?

- "Sä oot hyvä poika! Sä oot mun kaveri." sanoi Tirtetta äsken isälleen pihalla. Sitten hän jatkoi kuiskaten:
- "Voisit sä antaa mulle vähän rahaa..."
- "Ei mulla oo yhtään rahaa. Äitillä on mun kaikki rahat" isi vastasi.
- "Äiti tuhlaa aina sun rahat!" oli Tirtetta puuskahtanut ja marssinut matkoihinsa.

Täällä on oudon hiljaista. Hyvin hiljaista. Melskan äiti haki tyttärensä kotiin ja me jäimme ikävöimään. Joskushan äideillä on tapana sanoa lapselleen, kun vie lapsensa kylään, että "olehan sitten kiltisti". Jos nyt reilu puolitoistavuotiaalta ei mitään "kiltteyttä" odotetakaan, niin Melskasta saattoi hyvällä syyllä sanoa, että oli mummolassa todella kiltisti.
Viime yönä Maatalouskoululainen seisoi Melska sylissään sänkyni vieressä.
- Mella sanoi, että "mummon luo".
Kysyin tytöltä, haluaisiko tämä tulla mummon viereen nukkumaan, kun pappa on töissä. Pieni pää nyökytti pupun takaa, ja Melska kömpi viereeni.

Aamulla piti eron lohturuuaksi leipoa korvapuusteja. Sai sitten tytärkin niitä evääksi. Nyt enää toivomme, että tyttärellä alkaisi tiistaista asti löytyä pitkiä, hyviä työkeikkoja ja Melska tulisi taas mummolaan elämään meidän kanssa.

Jos jollakulla äidillä on lapsia enemmän kuin kaksi ja näillä alkaa koulu vasta ensi viikolla, niin kehoitan tekemään tarkistuslaskennan koululaisten suhteen. Ettei käy niin kuin minulle.
Olin koko kesän hokenut asian tultua jossakin yhteydessä puheeksi, että "syksyllä kun koulu alkaa, on 8 koululaista". Eilen kävin sitten ihan sormin laskemaan, montako niitä koululaisia oikein on. Maatalouskoululaisen jätin laskuista pois, koska hän ei ole mukana niissä aamun hektisissä tunneissa, kun koululaiset tekevät lähtöään.
Pikkuveli oli käymässä ja hän katsoi sitä laskutoimitusta, kun lasten nimiä luettelin.
- "Laskeppas uuestaan" veli kehotti.
Luettelin "ylhäältä alas asti", vanhimmasta nuorimpaan koululaiseen ja sormien kanssa. Ja kappas vain! Koululaisia onkin 9! Onpa hyvä tietää.

Nyt tekee mies lähtöä töihin. Luulen, että käyn seuraavaksi tarkkomaan noin viiden pojan hiusasiaa. Sen takia "noin", kun en ole varma, montako saan houkuteltua/pakotettua/uhkailtua leikkurin alle.

perjantai 12. elokuuta 2011

Olisi pitänyt arvata

että yllätyksiä on luvassa sen S-marketin tyhjennysmyynnin kanssa. Kävin aamulla "tarkistuskierroksella", ostin tarjousviinirypäleitä (89s puolen kilon rasia) ja mitään uusia tuoteryhmiä ei ollut vielä mennyt alennukseen. Iltapäivällä mies sitten ihan ohimennen sattuu sanomaan, että "joku mies näkyi raahaavan viittä kassillista tavaraa ässästä. Jokohan siellä on alkanut alennukset?" Totesin vain, että täytyy sitten illalla maidonhakureissulla tarkistaa asia.
Pikkuveli tuli pyörähtämään vaimonsa kanssa ja siinä tovin höpistyämme päätimme lähteä yhdessä sitä maitoa hakemaan. No sielläpä oli sitten ulko-ovella kyltti, että "tänään kaikki tuotteet -50%".
Puskaradio toimi kiitettävän hyvin, mitään lehti-ilmoittelua ei tarvinnut kauppiaan harrastaa. Ne, jotka hyväuskoisina huomenaamulla klo 7 kauppaan kiiruhtavat, kokevat karvaan pettymyksen.
Maitoa sain puoleen hintaan ja 8,6kg:n säilykepunajuuripöntön hintaan 2,50. Viidentoista kilon perunasäkistä maksoin alle kolme euroa. Onneksi on kylmiö ja ihan oikeaan aikaan tuli se pakastinkin hommattua.
Kun Maatalouskoululainen kävi Melskan kanssa kauppakierroksella, totesi Melska karkkihyllyllä:
- "Karkit ovat loppuneet".
Eipä tullut huutoa karkkihyllyn ohittamisesta.

Tirtetta pyytää anteeksi

Mies mielellään lykkää vaativammat kasvatukselliset tehtävät minulle. Kun on kyse sanavalmiista lapsista, myös kasvattajan täytyy olla aika verbaalinen, jotta viesti menee perille. Mies jää usein konfliktitilanteissa altavastaajaksi, kun ei löydä sopivan tiukkoja sanoja tai ei rohkene viheltää peliä poikki heti alkukahinoissa.

Äsken mies soittaa minulle pihalta, olin kotona.
- "Tirtetta tappelee keinun luona veljensä kanssa ja ne huutaa niin, että ihmiset tulee jo parvekkeille katselemaan".
Sanoin, että mene hakemaan ne tappelijat sieltä ja tuo kotiin.
-" No mä vain ajattelin, että sun on hyvä tietää, mitä täällä tapahtuu".
Mies kokosi vasta rojujaan kasaan pihapöydältä kun purjehdin selvittelemään huudon alkuperää.
Veli siellä puolusti naapurin viisivuotiasta poikaa, kun Tirtetta oli "haukkunut J:a läskiksi ja tyhmäksi". Ja Tirtetta oli loukkaantunut siitä, kun veli asettui naapurin pojan puolelle häntä vastaan.
Koska ei ollut ainoa kerta, kun Tirtetta tavattiin "läskittelemästä", päätin hoitaa asian nyt tarvittavalla perinpohjaisuudella. Sanoin Tirtetalle, että ketään ei sanota tyhmäksi, eikä läskiksi ja nyt sinun pitää katsoa J:a silmiin ja pyytää anteeksi.
Olen tiennyt, että Tirtetta on hyvin omapäinen ja päättäväinen, jopa itsepintainen. Mutta en arvannut, että niin itsepäinen.
- "En pyydä anteeksi".
- "Minulla on niin paha yskä, että en voi pyytää".
- "Mulla on kauhee nälkä ja kivi kengässä".
- "Mua janottaa hirveesti ja maha murhii... mä kuolen nälkään..."
Kerroin selkeästi, että jos anteeksipyyntö vielä viipyy, Tirtetta on koko illan kotiarestissa, eli ei pääse enää pihalle.
Velikin kävi välillä hoputtamassa.
Seisoimme keskellä pihaa ja sanoin, että meistä kumpikaan ei lähde sisälle, ennenkuin anteeksi on pyydetty.
- "Se on niin noloo, en mä uskalla".
Naapurit siirtyivät hissunkissun parvekkeiltaan sisälle ja kuulin pitkiä huokailuja.
Jossakin vaiheessa, reilu puoli tuntia asiaa pohdittuaan, Tirtetta supisee pää painuksissa "anteeksi". Sanoin, että hienosti sanoit anteeksi, mutta pitää myös katsoa J:a silmiin, samalla kun pyytää anteeksi.
Kymmenen minuutin odotus.
Kelvollinen anteeksipyyntö heltisi viimein. Luulen, että jatkossa Tirtetalta ei niin helposti pääse "läskit" ja "tyhmät" suusta pihan kavereille.
Tulimme sisälle ja langetin rangaistuksen. Tänä iltana ei pääsisi enää pihalle, parvekkeella ja sisällä sai leikkiä. Rangaistuksen nimi oli siis kotiaresti.

Kului hetki.
- "Äiti, mun jalkoja särkee ihan kauheesti, kun mä en ole moneen päivään pyöräillyt. Mun täytyis mennä pihalle vähän pyöräilemään..."
Arvatkaa pääsikö Tirtetta pihalle pyöräilemään? Ei, ei todellakaan.

Tätien ja enojen unikoulu

Leivät jääkaappiin oli oivallinen veto. Viereeni kömpi mies, joka myhäili tyytyväisyyttään. "Vähän oli herkulliset leivät".
Loppujen lopuksi hänellä oli Kampissa 10 minuuttia aikaa ja hän oli ehtinyt lämmittää perunalaatikkonsa uunissa ja syödä. 10 minuuttia ei kuitenkaan ole asiallinen ruokatauon pituus. Kyseinen ongelma, kun siirtymäaika ja ruokatunti on yhdistetty, on kuulema kaikkien tiedossa ja jokaisen kuljettajan riesana. Asialle ei ainakaan toistaiseksi olla tehty mitään. Miehellä on muutaman vuoden päästä ongelmat ihan toista luokkaa. Pitää pohtia, lähteäkö ongelle aamutuimaan vai iltamyöhään...

Lauma nuoria tätejä ja enoja toimii erittäin hyvin unikouluttajina. Ei lapsenlapsella nyt mitään univaikeuksia ole, mutta silloin tällöin kotona omassa huoneessaan nukkuessaan täytyy yöllä herätä ja varmistaa, että äiti ja isi on tallessa. Tarkistuksen seurauksena ajaudutaan helposti tilanteeseen, että olisi kiva päästä isin ja äidin sänkyyn. No sen seurauksena äitinsä sitten aamulla pää turrana kertoo, että on nukkunut sirkkelin kanssa. Isänsä joko nukkuu niin sikeästi tai sitten ei rakennusalan ammattilaisena sirkkeleitä hätkähdä.
Nyt kun Melska on nukkunut kaksi yötä täällä sekalaisen lauman seurana, on ollut hauska seurata, kuinka lapset eri tilanteita hoitavat. En ole tarkoituksella nokkaani pistänyt yöllä heidän huoneeseensa.
Viime yönä johonkin säkkipimeän aikoihin alkoi Melskan taholta kuulua vikinää, joka vaihtui kohta matalaksi ulinaksi. Huoneessa joku täti tai eno kuului kuiskaavan:
- "Nuku vaan, Mella, ei mitään hätää".
Tytön ulina loppui siihen ja koko huone jatkoi nukkumistaan.

Eilen haavan jalkaansa saaneen pojan haava oli parantunut kiitettävästi. Avasimme tänään sidokset ja haava suihkutettiin kunnolla. Sitten poika sai antaa haavalle kunnon ilmakylvyt. Haava on siististi umpeutunut, ei vuoda tai punoita. Laitoimme siihen vain suuren laastarin ilmavasti, jotta pääsee paranemaan. Sählymaalivahdin hommista täytyy vain nyt pitää taukoa, koska polvillaan rypemistä en nyt suositellut. Hyvin kyllä näyttää poika jalkaansa osaavan varoa muutenkin.
Vaikka lapsilla on järjestään jäykkäkouristusrokotukset kunnossa, niin varsinkin suurien haavojen hoidossa täytyy olla tarkkana. Runsas verentulohan puhdistaa haavaa, mutta jos haavaan pääsee hiekkaa tai muuta likaa, on tulehtumisen riski aina huomioitava. Onneksi näitä kolhuja tulee kuitenkin kohtuullisen harvoin.

torstai 11. elokuuta 2011

Liian lyhyt ruokatunniksi

Jos ei yö miestä lauhduta, niin huomenna ajopäiväkirjojen laatija kuulee kunniansa. Mies soitti Ruskeasuon varikon kupeesta Mannerheimintieltä. Työlistaan oli merkitty siirtyminen hallilta Kamppiin ja ruokatunti: aikaa yhteensä vajaa tunti (taisi olla tarkalleen 58 minuuttia). Koska on jo näinkin myöhäinen ajankohta, ei niitä busseja ihan vilisemällä siitä ohi kulje, joilla Kamppiin pääsisi. Mies oli istunut 20 minuuttia pysäkin penkillä, vatsaa kurni ja ajoonlähtöön oli aikaa reilu 30 minuuttia.  Kyllä hän ajoissa ehtii Kamppiin vuoronsa vastaanottamaan, mutta ei puhettakaan, että olisi ehtinyt maan alle taukotilaan lämmittämään ruoka-annostaan. Sanoi nappaavansa, jos ehtii, Kampin Mc Donald´silta jotakin purtavaa, jos on valmiina.
Totesin mielessäni, että nälkäinen mies voi olla hyvin kiukkuinen. Asiaa olisi vähän edesauttanut, jos ruoka-annoksen lisäksi olisin laittanut mammanleipäviipaleet meetwurstin kanssa mukaan, mutta kun tänään on "vain" kahdeksan tunnin päivä, en niitä laittanut. Katsotaan, millä tuulella mies yhdeltä yöllä kömpii sänkyyn.
Taidan pedata varman päälle: teenkin ne mammanleipäviipaleet jääkaappiin valmiiksi, jos sattuu olemaan vielä nälkä, kun kotiutuu. Pitää vain laittaa iso lappu pöydälle, että "leivät isille jääkaapissa". Meidän jääkaapissahan ei ole valoa ja yöllä siellä on pilkkosen pimeä. Ja "isille" pitää kirjoittaa sen takia, että muuten isot koljatit pistelee ne ihan huvikseen.
...
Illalla olisi ollut halukkaita Melskan suihkuttajia puoli tusinaa. Lähes kinahan siitä asiasta nousi ja lapsi, jonka pesusta kinattiin, katseli ihmeissään silmät pyöreinä, mistä nämä nyt oikein metelöi. Luotettavin ehdolla olija oli kymmenvuotias poika, joka sai suihkutusluvan ja "Kaa" eli Kaisa sai luvan katsella, kun Melskaa suihkutettiin. Kaikki muut häädettiin pesuhuoneesta pois. Vaipan laitto ja pukeminen valtuutettiin yhdelle isoista tytöistä.
Arvatkaa vaan, kuinka paljon tällaisessa huushollissa mummo itse saa lasta syöttää, juottaa, pukea, pestä riisua tahikka nukuttaa? Hyvä, ettei lapsi kohta mummoa vierasta... ei sentään: iloinen kiljahdus "mummo!" kuuluu, kun mummo jostakin nurkan takaa ilmestyy.
Täällä on 13, 2-21-vuotiasta "lasta" hiirusen hiljaa. Taitaa äitimummokin leivät tehtyään käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kiskaista peiton varpaista korviin asti.

Hoitaja-keittäjän virkaa tänään

Suuressa perheessä välillä tulee kolhujakin. Melkein jokaiseen kesään on kuulunut tikkausreissu Lastenklinikalle.
Tänä kesänä on suurilta haavoilta säästytty, ketään ei ole tarvinnut ommella tai liimata kasaan.
Kahdeksanvuotias oli aamulla kompastunut ulko-oven edessä olevaan "rappuralliin", eli metalliseen telineeseen, johon voi harjata kenkänsä. Polven alapuolelle tuli muutaman sentin mittainen viiltohaava ja housut puhki. Veljessarja tuli huolestuneena sisälle, ensimmäisenä tiedottaja, joka huusi jo ulko-ovelta, että pikkuveljen polvessa on "aika paha haava". Toisena tuli kalpeakasvoinen, säikähtänyt potilas, jolla ei tahtonut henki kulkea. Viimeisenä tuli huolestunut varmistajaveli, joka ystävällisesti roudasi kaikki pelivehkeet sisälle.
Käskin potilaan riisumaan ulkohousunsa, toisen veljen hakemaan hänelle lasillisen kylmää vettä. Keittiön kaapissa oli sekalainen valikoima sidetarpeita. Huonolla tolalla se varustus, kun on ollut niin rauhallinen kesä.
Vaikka haava oli syvä ja pitkä, se oli siistireunainen ja puhdas. Lohduttelin poikaa, että tämä paranee hyvin, eikä ole ollenkaan vaarallinen. Peitin haavan ja sidoin ympärille tiukan tukisidoksen, jotta haava saa rauhassa umpeutua. Esimerkiksi kasvoissa noin pitkä haava olisi vaatinut liimaa tai ompelua, mutta nyt kun sen sai napakasti sidottua, se varmaan umpeutuu kotikonstein.
Haavan seurauksena kahdeksanvuotias saa isoveljiltä osakseen paljon ylimääräistä myötätuntoa. Voimakkaalla kilpailuvietillä varustetut veljekset kun eivät normaalisti kovin herkästi toisiaan "hellittele". Siskoilta myötätuntoa heruu joka käänteessä, jopa olemalla vain suloinen.

Melskan ensimmäinen mummolayö sujui nukkuen. Huone, jossa hän Tirtetta-tädin sängyssä nukkui, oli aika kansoitettu. Laskujeni mukaan siellä majaili 7 lasta.
Päivä on sujunut pienen kanssa leikkien, välillä parvekkeella, välillä sisällä. Sadetta on tullut moneen otteeseen, joten keinumiset ovat tänään jääneet. Ikävöintiä en ole havainnut.

Ruokavahvuus illaksi näyttää olevan 14. Rikkaampaa mielikuvitusta tai edes keittäjänoppikoulua tässä taas toivon.

Säästöä ostamalla

Ruoholahden S-marketissa, Helsingissä, on tyhjennysmyynti. Myymälässä alkaa iso remontti ja kauppa myydään sitä ennen tyhjäksi.
Tämän päivän tiedon mukaan lauantaina 13. elokuuta, kaikki jäljellä olevat tuotteet myydään -50%:n alennuksella. Myymälä on lauantaina auki klo 7-18.
S-market sijaitsee keskellä Ruoholahtea Sitran "tornitalon" katutasossa. Paikalle on erittäin hyvät yhteydet. Ruoholahden metroasemalta on kävelymatkaa Itämerenkadun yli, raitiovaunu 8:lla pääsee lähes kaupan ovelle.
Bussilinjat 20, 65 ja 66, samoin kaikki Lauttasaaren kautta ja Länsiväylää pitkin kulkevat Espoon bussit kulkevat vierestä.
Omalla autolla tulevien kannattaa ajaa Itämerenkadun kautta talon alla olevaan parkkihalliin, josta pääsee hissillä suoraan myymälän aulaan.
S-marketin aulassa olevan kukkakaupan tyhjennysmyynti on jo päättynyt.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Yökyläilijä saapui

Eilinen päivä päättyi kaurapuuron keittoon. Isot pojat pyysivät iltapalaksi kaurapuuroa, keitin sitä viiden litran kattilallisen ja puuro melkein loppui kesken: töistä tullut isi sai kaapia puuronrippeitä kattilan pohjalta.
Tämä aamu alkoi kello viisi kaurapuuron keitolla. Kello 6.30 keitin toisen kaurapuuron.
Ei tämä nyt sitä tarkoita, että tässä huushollissa ei enää muuta ruokaa saisi, mutta näyttää taas olevan tällainen puurobuumi.
Päivä on hujahtanut hyvin aikataulutettuna. Mies tekee haikeita viimeisiä ylityöpäiviään tänään, siitä tuli tuo kello viiden puuro. Kello 13 hän tuli kääntymään kotona ruokatunnillaan. Puolenpäivän jälkeen tuli Elämän Toivonsäde, eli lapsenlapsi ja hänen äitinsä. Lapsenlapsi tuli mummolaan nyt sellaiselle armeijan "mettäkeikalle".
Neljä yötä ja päivää hän selviää kuuden tädin, kuuden enon, yhden mummon ja yhden papan hoivissa. Hänen vanhempansa lähtivät luonnollisesti haikein mielin lentokentälle ja kohti Etelä-Ruotsia. Kun joku kirjoitus takaperin kirjoitin enkelin raskaasta vierailusta, on nyt elämässä seuraavana vuorossa sen pienen tytön hautajaiset. Se pieni tyttöhän oli lapsenlapsen serkku.
Tuo suloisesti puhua pulpattava pellavapäinen, tarkkasilmäinen sipsukka on meille maailman rakkain. Kysyin hänen enoiltaan ja tädeiltään ja me kaikki olimme samaa mieltä. Hänen isänsä ja äitinsä voivat tehdä raskaan, sydäntä koettelevan, mutta mieltä huojentavan matkansa turvallisin mielin, sillä emme päästä silmistämme heidän elämänsä suurinta aarretta ja omaisuutta. Meidän silmiemme ja korviemme lisäksi häntä vartioi enkelit "edestä ja takaa", niinkuin Raamattu lupaa. Kaiken lisäksi Raamattu kertoo, että kun Isä Jumala teki luomistyötään, Hänen Poikansa katseli tuota työtä ja "Hänen ihastuksensa olivat ihmislapset". Kun ihmislapset ovat sekä Taivaan Isälle, että Hänen Pojalleen niin tärkeitä, meidän on helppo käsittää, miksi heistä pidetään niin tarkkaa huolta.
Joku voi kysyä, miksi Jumala sitten katsoo tarpeelliseksi katkaista ihmisen elämän alle kaksivuotiaana? Mikä on Hänen tarkoituksensa. Mikä tarkoitus on tuottaa sen lapsen läheisille niin suurta tuskaa ja kärsimystä? Miksi lapsen pitää syntyä, jos hänen elämänsä lanka katkeaa niin varhain?
Jumala katsoo meitä ihmisiä IANKAIKKISUUSNÄKÖKULMASTA. Hän suunnittelee asioita niistä lähtökohdista. Meidän ihmisten ajattelukyky rajoittuu tähän inhimilliseen elämään. Vain joitakin vilauksia voimme oivaltaa Jumalan iankaikkisuudesta ja kaikkivaltiudesta. Jumala on ajatellut meidät iankaikkisuusolennoiksi ja on tehnyt suunnitelmansa niin pitkällä tähtäimellä. Siksi Jumalan sallimus temmata joku rakas ihminen pois meidän mielestämme liian varhain, on vain Jumalan kokonaissuunnitelmaa.
Totta kai me inhimilliset ihmiset reagoimme asioihin kuin ihmisen kuuluukin, mutta voimme hakea elämämme dramaattisissa käänteissä tukea ja lohdutusta siitä, että Jumala tietää, mitä Hän tekee.
Raamatussa sanotaan myös, että on kysymys "aarteesta saviastioissa".
Jumala ei toden totta pakota ketään uskomaan tähän Raamatun "hullutukseen", niinkuin Raamatussa osuvasti kuvataan. Jumala on kuitenkin tehnyt uskon tien ihmiselle niin helpoksi, ettei "siltä hullukaan eksy".
(Tämäkin on Raamatun ilmaisu.)
Minä totean tähän, että uskokoon, ken tahtoo, mutta sydämestäni suosittelen uskomista. Elämäni on turvallisella, vakaalla pohjalla uskoni johdosta.
...
Maatalouskoululainen pääsi nyt leikkimään teiniäitiä ja vei kultakutrin ulos kiik-kaak. Voisi melkein ottaa aikaa, kuinka monta tuntia ehtii Melska kiikata tämän mummolareissun aikana, kun kerrankin noita kiikattajia riittää. En muista kuulleeni, että hän olisi koskaan pyytänyt keinumisesta päästä sisälle ja kotiin. Sisääntulon syy on poikkeuksetta ollut keinuttajan uuvahtaminen.
Lentokentältä tuli Melskan äidin soitto. Nyt voivat huojentunein mielin aloittaa matkaansa.
Turvallista, levollista matkaa tytär ja huippuvävy!