lauantai 30. kesäkuuta 2012

Klassista siivousta ja hierontaa

Koska siivoaminen on niin hirmuisen kivaa, jatkan aiheesta.
En osannut arvata siivoustyötä aloittaessani, miten moninaiset vaikutukset voi tuollaisella työllä olla.
Olinhan jo läpeensä raihnainen, Melskan "mummo"-nimityksen kaikin puolin omaksunut. Niveliä kolotti sieltä sun täältä, selkä tuli nukkuessa kipeäksi, niskat jumissa yhtenään.
Nyt kolmen viikon siivouspestin jälkeen minun täytyy todeta, että polvi on lakannut kipuilemasta, niskat tuntuvat notkeilta ja askel on kevyt. Kun lähden nukkumaan, uni tulee houkuttelematta ja herätessä on virkeä olo.
Osansa hyvään oloon on varmasti sillä, että kävelen ainakin töihin mennessä, joskus myös tullessa. Aamuyön viileässä kävellessä karisee mahdolliset unenrippeet ja työtä tehdessä ei ole vielä kertaakaan ollut unelias olo. Ei kai tuollainen työ kauheasti voisi unettaakaan - sen verran voimakkaita aistiärsykkeitä saa koko ajan.

Myös kotona oleminen on muuttunut. Olen saanut paljon tarmoa ja energiaa ihan tavallisiin kotitöihin, jotka tahtoivat olla enemmän ja vähemmän rempallaan silloin, kun en käyttänyt kodin ulkopuoliseen työhön ajastani tuntiakaan. Vakiokaavaksi näyttää muodostuneen, että töistä kotiuduttuani ja kaksi tuntia nukuttuani siivoan molemmat vessat, putsaan tiskipöydän ja keittiön ja laulatan pyykkikonetta tappotahdilla. Kolmen korillisen likapyykkikertymiä ei ole työssäoloaikanani näkynyt.
Outoa, sanoisinko: peräti outoa.

Ajatusmaailma näyttää muutenkin ajautuvan ihan uusiin suuntiin. Tavallaan ihan tutuissa ajatuksissa, mutta aikaisemmin elämäntilanne ei ole sallinut ajatusten toteuttamista.
Perushoitajakoulun ajoilta asti olen ollut kiinnostunut hierojan työstä ja ammattitutkinnosta. Opiskeluaikanani eräs ryhmämme tytöistä piti esittelytunnin hierojan työstä, koska oli itse opiskellut hierojaksi ennen hoitajakouluun lähtöä. Minua ajatus hierojakoulusta on ajoittain vaivannut niin paljon, että olen etsiskellyt oppilaitosten tietoja ja pohtinut kouluun hakemista.
Kuluneella viikolla tytär löysi töölöläisen Hieronta-Akatemian sivut ja heidän koulutustarjontaansa perehdyttyäni laitoin oikopäätä hakemuksen tammikuussa alkavaan koulutukseen. Seuraavana päivänä sain sähköpostia, että minut on alustavasti hyväksytty tammikuussa alkavaan aamuryhmään ja syksyllä postitetaan hyväksymiskirjeet.
Mummolaanmuuttoakin silmälläpitäen hierojan pätevyydestä ja omasta toiminimestä olisi paljon apua itsensä työllistämiseen paikkakunnalla, jossa hoitajia on vielä toistaiseksi ihan riittävästi. Marjanviljelijän leipä kun on aika kesäistä ja kapoista, eikä marjamaitakaan yhdessä kesässä viritellä.

Mies lupautui ensimmäiseksi vapaaehtoiseksi klassisen hierojaopiskelijan harjoitusasiakkaaksi.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Työläisen ensimmäinen vapaapäivä

Saaralle on luvattu ilmapallopussi ja Kaisalle pieni Schleich-eläinfiguuri ensimmäisestä palkastani. Arvatenkin tytöt laskevat öitä äidin ensimmäiseen palkkapäivään. Neljän yön päästä on siis ensimmäinen palkkapäiväni ja kaksi pienintä on vasta oivaltanut sen päivän tuomat rajalliset mahdollisuudet.

Tänä aamuna näytin siivoustyön uudelle työntekijälle, joka jatkaa työtä arkisin ja minä teen vain lauantait ja sunnuntait. Arkipäivän tekijää odotellessa minulle tuli tuollainen reippaanpuoleinen työputki heti alkajaisiksi.
Tämä mennyt juhannus jäi varmasti minun ja mieheni mieleen. Luultavasti puhumme tästä jälkeenpäin "sinä rankkana juhannuksena". Melko yöpainotteista työssäolomme oli.
Uskomattomasti voimaa antoi ennaltasuunnittelemattomat tapaamisemme. Kolmena aamuna peräkkäin lakaistessani ravintolan terassia aamuviideltä, mies kävelee paikalle matkallaan kotiin omasta työvuorostaan. Juhannuspäivän aamuna kävellessäni työstä kotiin, ihmettelen metroaseman kulmalla, kuinka mustarastas laulaa kovin kirkkaasti. Ei se ollut mustarastaan laulua, vaan Hietaniemestä aamu-uinnilta tulossa oleva mieheni vihelteli tervehdykseksi.
Päivät sujuivat sitten rauhaisassa nurkassa tulpat korvassa nukkuen ja välillä kotitöitä ihmetellessä.
Isommat lapset järjestivät mukavaa ajankulua pienille meidän nukkuessa.

Nyt nautin pelkästä kotonaolosta neljä päivää ja en ajattelekaan työmaan asioita. Miehellä on onneksi tämä päivä vapaata, jotta ehdimme nähdä toisiamme myös valveilla.

Naapurin papan silmätippojentiputuspesti päättyy huomenna. Kuuden viikon ajan kyläilin hänen luonaan neljästi päivässä. Pohdimme jo hänen kanssaan, mitä keksimme sitten jatkoksi. Pappa ehdotti, että hän voisi keittää viikonloppuisin minulle kahvit, kun tulen siivoamasta.
Kahvia en ole itselleni kotona näiden viikkojen aikana keittänyt.

Jos kotona omien nurkkien puunaus ja nuohoaminen alkaa tympiä, kannattaa mennä töihin mahdollisimman likaiseen paikkaan siivoojaksi. Kyllä tuntuu mukavalta kontata luutun kanssa oman vessanpytyn tavusia. Oman kodin sotkut alkaa tuntua lähes steriileiltä.
Jos tänään ei sada, jätetään vessat siivoamatta ja mennään ulos.
Oikein virkistävää kesän uuden viikon alkua teille kaikille!

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Jos suutarin lapsella ei ole kenkiä, kuinkahan käy siivoojan lasten?

Kuluneen viikon olen siis perehtynyt siivoustyön syvimpään olemukseen. Tunteet ovat vaihdelleet laidasta laitaan ja nyt opettelen tekemään työtäni ajattelematta sitä niin tunnetasolla. Ehkä tuo "tunteellisuus" johtuu siitä, että hoitajan työssä olen aina pitänyt tunteet mukana ja automaattisesti noudatan samaa kaavaa, kun pääni rekisteröi sanan "työ".
Vanhin tyttäreni sanoi tänään puhelimessa asian, jota en ollut edes tullut ajatelleeksi: lika ja roskat eivät puhu sinulle mitään, eivätkä varsinkaan mitään pahaa. On työpaikkoja, joissa joutuu pärjäämään ilkeästi puhuvien ihmisten kanssa. Oloni huojentui huomattavasti. Nythän saan tehdä työni itsenäisesti, omaan tahtiin ja ilman kenenkään käskytystä tai suoranaista valvontaa.

Tämän aamun työmatka oli hyvin turvallinen. Ennen kahta yöllä lähdin kotoa ja metroaseman edessä vastaani kävelee oma mieheni, joka oli tulossa omasta työstään kotiin nukkumaan. Suukon saattelemana kävelen vajaan puolen tunnin matkan ja vastaani tulee matkan aikana ainoastaan kaksi poliisipartiota.
Puoli kuuden aikaan viimeisiä mopinvetoja vedellessäni puhelimeni soi ja naapurin pappa, jolle tiputtelen silmätippoja neljästi päivässä, soittaa ja kertoo kahvin olevan pöydässä. Puolessa tunnissa saan työni valmiiksi ja tulen metrolla kotiin ja saan tuoretta, vahvaa kahvia naapurissa. Harvoin on aamukahvi ollut niin hyvää (ja tullut niin tarpeeseen).

Kotona työssäkäymiseni näkyy lähinnä siinä, että suurimittaiset piperrykset keittiössä ovat vaihtuneet suureen kattilalliseen ruokaa, jonka kirjoittamaton viesti on "syö tai näe nälkää". Isot tytöt ovatkin sitten saaneet harrastaa lähes mielin määrin omatoimista leipomista ja kokkailua.
Muutenkin hyvin mielenkiintoisia seurauksia perheessä on öinen työssäkäymiseni ja päivän kahdet nokoset saaneet aikaan. Nuo seuraukset oli toki odotettavissakin, mutta niiden sujuva asettuminen päivärytmiin ilman kenenkään nurinoita oli minulle pienoinen yllätys. Tarkoitan tässä kaikkien lasten lisääntynyttä omatoimisuutta ja myös sydäntä lämmittävää huomioimista äidin jaksamiseen ja hyvinvointiin.
Mikään pakkohan minun ei olisi ollut töihin mennä, mutta kun väistämättä on ajan mittaan lähes kokopäivätyö edessäni, on tällainen kevyt lasku hyvää harjoittelua.

Öisin ja varsinkin aamuvarhaisella kaupungin siivoojien työtä katsellessani tulee mieleeni, että jos kukaan ei heittäisi maahan ainuttakaan roskaa, maailmassa oli hurjasti työttömiä. Toisaalta - ne siivoojat voisivat ehkä valita työkseen jotakin mielekkäämpää.
Minun siivoustyöni on mielekästä palkan ja saamani työkokemuksen takia, mutta tunteellisesti ei pitäisi työrupeamaansa aloittaa. Ehkä enemmän "härkää sarvista"- asennetta tarvitaan.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Työllinen

Ihan yllättäen olen laittanut nimeni työsopimukseen, jossa tehtävänimikkeenä on "siivooja". Näin työvoimatoimiston sivulla mielenkiintoisen siivousilmoituksen  ja nyt olen kahtena aamuna siivonnut kahta ravintolaa Helsingin keskustassa. Koska voin aloittaa työn heti ravintoloiden sulkeuduttua ja valmista pitää olla ennen ravintoloiden avaamista, olen saanut työni tehtyä, kun lapset vasta heräilee kotona.
Huomasin, että minun pitää vain ylittää raja ja hakeutua rohkeasti uusille urille. Tosin hoitajan töitä en vielä rohkene ajatella, eikä työvuorotkaan onnistuisi perheemme nykymenolla.

Minulle kahdelta tai kolmelta herääminen ei ole mikään ongelma, koska pystyn nukkumaan päivällä nokosia milloin vain pääni tyynyyn laitan ja annan itselleni luvan nukkua.

Liki 24 vuotta pelkästään kotona notkuneelle on jo suuri voitto se, että joku vielä uskaltaa palkata työläiseksi. Ajattelen, että työtodistus mistä tahansa työstä on minulle aina etu, kun haen työtä myös jatkossa. Tämän työpaikan etuihin kun kuuluu myös se, että mitkään kotivelvotteeni eivät juurikaan työstä "häiriinny".

Tuntuipa oudolta sanoa lapsille eilen illalla "äiti lähtee aamulla töihin".
Saaraa ajattelin lattioita mopatessani.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Enpä ollut tätäkään tullut aikaisemmin ajatelleeksi

Naapurissa olevassa kauppakeskuksessa on pankin konttori. Konttorista et voi tehdä käteisnostoja, etkä myöskään viedä käteistä talletettavaksi. Pankin lukuisat palvelut vakuutuksia, lainoja ja sijoitusneuvoja myöten ovat asiakkaiden saatavilla, mutta myöskään laskua et voi maksaa palvelutiskillä. Konttorin eteistiloissa on pääte, jolla voit hoitaa laskujenmaksun verkkopankkitunnuksilla.
Meille tervejalkaisille ja tietokoneiden käytön alkeet taitaville pankin palvelut on ihan riittävät, mitä nyt joskus joutuu käteisrahojen tilille tallettamisen takia tekemään bussimatkan Lauttasaaren konttoriin. Sekin reissu on meidän perheessä tuiki harvinainen.

Mitähän mahtaa ajatella 85-vuotias rollaattorin kanssa liikkuva naapuri, joka joutuu menemään taksilla konttoriin, jossa laskujenmaksu onnistuu palvelutiskillä?
Minä ymmärrän oikein hyvin, että naapuri kokee erittäin epämiellyttävänä ajatuksen, että hänen pitäisi opetella laskujen maksu automaatilla tunnusten kanssa. Ymmärrän myös sen, että hän ei halua antaa laskujen maksua ja pankkitilinsä kanssa toimimista kaukaisen sukulaisen tehtäväksi. Ymmärrän, että niin kauan kuin jalat ja  päänuppi toimii, on mukava hallita itse omia rahojaan.

Kysynpä vain mielipidettänne: olisimmeko me valmiit maksamaan 2X 15e taksimatkoista pankin konttoriin maksaaksemme lääkärilaskua tilanteessa, kun käytössä ei ole omaa tietokonetta tai lähisukulaista, jota voisi pyytää hoitamaan laskunmaksua.
Sanotaanko tätä ikärasismiksi?

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Hyttystensyömät talkoolaiset palanneet

Mummolasta meidän pojat palauttanut Pikkuveli totesi, että  "ei miehiä hätkähdytä naisten tekemät voimaa vaativat työt". Minä kun kävin kehumaan, kuinka olin toimittanut parvekkeelta olohuoneen, keittiön ja kapean eteiskäytävän läpi kolmen- ja kahdenistuttavat sohvat. Vähättelin vielä sohvien kantamista ja kiskomista ja tähdensin huomioitavana aikaansaannoksena sitä, että sohvat piti myös saada pihalla 170 senttiä korkean siirtolavan reunan yli lavalle. Siinä työvaiheessa minulla oli Kampaajatyttö apuna ja omasta mielestämme olimme olleet hyvin poikkeuksellisia naisihmisiä. No, jos kerran sellainen työ on ihan tyypillistä hommaa naissukupuolelle, niin en käy tämän enempää asiasta kehuskelemaan.
Mummolassa talkoissa ollut miesväki sen sijaan oli viikonloppuna ollut poikkeuksellisen ahkeraa ja urheata, koska mummolassa ei kuulema koskaan ennen ole ollut niin paljoa hyttysiä. Asian huomasi heti siitä hetkestä, kun  he astuivat kotikynnyksen yli: silmissä hienoinen riutuva ilme ja kyhnytys niskassa, kintuissa ja kävivarsissa kuumottavissa punaisissa paukamissa.
Lauri-pojan mummolaanpääsyä olivat isosiskot epäilleet, koska arvelivat mummolan ladon ja vanhan tuvan työkalujen ja koneiden houkuttelevan häntä luvattomiin hommiin. Laurin työpanos oli kuitenkin yllättänyt mummonkin ja mummo puhelimessa erikseen mainitsi, kuinka Lauri oli ollut hyvin ahkera puuntekijä.
Lauri oli ihastunut meidän "Kangasniemen kotiin". Vakaalla äänellä hän äsken ilmaisi, että haluaa sinne seuraavallakin kerralla. Lauri oli viimeistä piirtoa myöten mummolankävijä: hän tuli kotiin enonsa paidassa ja mummon antamat papan tuulipuvun housut yllään.

Edellisen kirjoitukseni loppuun on lisätty linkki Pikkuveljen ottamaan kuvaan eiliseltä päivältä. Minä jaksan ihailla työteliäitä miehiä.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Puolen talkoopäivän tuloksia

Kuopion veli soitteli väliaikatiedotusta talkoolaisten ruokatauolla: kaikki pojat ovat tallessa, kaikilla sormet ja varpaat tallessa, valmista tullut kahdeksanmetrinen pino, jolla korkeutta puolitoista metriä ja pilkekone laulaa tauotta. Eilen iltapuhdetyönä olivat levittäneet 14 tonnia hiekkaa pelikentälle.
Kuulostaa kaikin puolin hyvältä ja mummollakin on todennäköisesti hyvä vauhti päällä, kun ei ole kerennyt vastailemaan tekstiviesteihin, soittamisesta puhumattakaan.
Säätila Lautakankaalla: puolipilvistä, lämmintä +19.
Veikkaan, että talkooporukka pulahtaa illansuussa Puulassa.
Oheisesta linkistä pääsee kurkistamaan työmiesten tunnelmia. Hyttyset eivät näy kuvassa.
http://c-album.com/kuvat/sirkunkotona/talkoot-7764.jpg

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Viikonloppuna puutalkoot mummolassa

Pienen arpomisen jälkeen löytyi hyvä kokoonpano mummolaan lähtijöitä Pikkuveljen mukaan. Tämän viikonlopun tavoite olisi saada mummolan ensi talven polttopuut tehtyä.
Mummolan talo lämpiää puilla ja jos puita ei ole tai niitä ei jaksa kattilaan mättää, on toinen vaihtoehto sähkö.
Lämmitti taloa ensi talvena sitten mummo tai kuka tahansa, niin on hyvä, jos polttopuut ovat kuivumassa jo alkukesästä.

Kuopion veli innostui laittamaan alulle myös pelikenttää vanhan talon viereiselle tasaiselle läntille. Hiekkakuorma  saadaan kohtuullisen edullisesti ja perinteisesti on mummolankävijöistä löytynyt pelimiehiä joka lähtöön.
Puutalkoolaisia on siis tulossa sekä Kuopiosta että Helsingistä ja puidenteon lomassa pääsevät levittelemään hiekkakuormaa kentälle.

Mitä tekevät ne, jotka eivät syystä tai toisesta päässeet puutalkoisiin?
Kerrostalomme pihalle tuotiin tänään siirtolava, jonne saa viedä tarpeetonta romua. Meidän urakkamme on roudata parvekkeelta kaksi sohvanraatoa lavalle.  Alkaisi jo olla korkea aika saada parveke pestyä, ennenkuin ehtii syksy tulla.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Ehkä aika ei riennäkään, me vain tulemme hitaiksi

Asia, joka meille eläville on väistämätön, on minua taas mietityttänyt. Minua lähes kauhistuttaa ajan rientämisen voima ja vauhti.
Nousen aamulla ja päivän askareet käyvät mielessä läpi. Päivä haasteineen saattaa aamulla tuntua pitkältä, vaativalta ja raskaalta. Elämä kulkee eteenpäin ja hoidan asioita ymmärrykseni mukaan tekemässäni tärkeysjärjestyksessä. Hyvin moneen asiaan joudun sanomaan "kiitos tarjouksesta, mutta anteeksi, kun en ehdi".

Lapset kasvavat, varttuvat, ottavat enemmän ja enemmän vastuuta omasta elämästään. He alkavat tehdä päätöksiä itsenäisesti ja jakavat sitten asioitaan vanhempiensa kanssa. He kuuntelevat mielellään aikuisen neuvoja ja kommentteja ja pohtivat omien päätöstensä seurauksia.
Pienemmät lapset ovat läsnä elämänsä tärkeiden kysymysten kanssa. Aikuisen on hyvä muistaa, että pienet asiat ovat suuria ja suuret asiat aika usein pieniä.

Päivästä toiseen lasten tarpeet toistuvat, mutta lähellä olemisen, näkemisen ja kuulemisen tarve mielestäni kasvaa ajan myötä. Se johtuu siitä, että lapsi vanhetessaan joutuu tekemisiin suurempien, vaikeampien ja moninaisempien asioiden kanssa. Äidin silmät, korvat ja sydän saa olla apposen auki aamusta iltaan ja joskus yölläkin.

Lakkiaisten ja koulujen kevätjuhlien jälkeen, kun koko katras on ollut lähellä, olen pohtinut tätä elämän rientämisen asiaa. Aralla tunnolla olen osoittanut tutkivalla sormella itseeni, olenko "ajassa ja paikassa". Onko päivittäiset ratkaisuni ja päätökseni tukemassa lähellä olevien elämää, vai sohinko airojeni kanssa ympyrää keskellä järveä.

Ehkä tämä on myös tällaista vanhan äidin ikäkriisiä. Se Kampaajatyttö muutti rohkeasti omaan alivuokralaisasuntoon. Lakin saanut poika suunnistaa heinäkuussa armeijaan. Kahden lapsen tulevaisuuden suunta saa uusia viittoja 15.päivän jälkeen, kun mahdolliset kirjeet opiskelupaikoista saapuu. Syksyllä nuorin, jolle isi antoi nimen "kolibri", ei olekaan enää touhuamassa päivisin kanssani, vaan pääsee nauttimaan uusista kavereista ja uuden oppimisesta esikouluun. Ja miehen työ näyttää jatkuvan tuttuja ja turvallisia linjojaan.

Siitä päivien oikein laskemisesta olen täällä kirjoittanut ennenkin. Tuntuu vain, että se läksy on edelleen oppimatta ja viisaan sydämen saaminen on jossakin kaukaisuudessa.