Sademarjastusta ja muutto 1/4 takana

Tänään yksi lapsista täytti 22 vuotta ja kakun päälle tarvittiin marjoja. Aamun ensimmäinen vilkaisu ulos kertoi taivaan olevan paksussa pilvessä ja kauankaivattua vettä satoi reippaasti.

Sateenvarjo varustuksena valitsin mustikkapaikan, jonne pääsi kahlaamatta korkeita heinikoita tai vesakoita. Hyttysmyrkyn jätin kotiin, koska minulla on ollut tähän päivään asti uskomus, että sateella ei hyttyset pysty lentämään. Toki nyt järki sanoo, että kaatosade on asia erikseen. Vaan niin hyttyset kävivät kimppuun ihan rohkeasti. Litran verran kerättyäni olin niin kyllästynyt elukoihin, että tulin suosiolla pois. Kakusta tuli erittäin hyvää ja se on likimain syöty.

Tänä syksynä kotoa muuttaa kolme lasta opiskelupaikkakunnille. Tänään muutti neljäs lapsi, mutta hän on asunut omillaan jo vuosikaudet. Onneksi muuttaja on suurperheen sisarussarjaa: kaksi velipoikaa auttoi tavaroiden kantamisessa. Minusta ei ollut tuossa muutossa juurikaan toimellista apua. Toki Taivaan Isän puoleen asian suhteen huokailin, kun monessa asiassa muuttaja joutui uskaltautumaan mukavuusalueensa ulkopuolelle ja vuokratun muuttoauton kuljettaminen oli varmasti yksi haasteellisimmista asioista. Muutto on nyt onnellisesti takana ja kaikki sujui hyvin ja rivakassa aikataulussa. Olemme todella huojentuneita, että muuton odotteluun liittynyt usean kuukauden stressi on nyt takana päin.

Ihana sattuma, että tähän loppuviikkoon sattuneiden vapaapäivieni aikaan useampi lapsista pääsee käymään. Yhdistelmä, että on mummo ja melkein aina töissä, on minustakin aika outo. Mummojen kuuluisi olla eläkkeellä ja antaa paljon aikaa lastenlapsille.

Ojaperunan kasvukuulumiset

Sitkeästi on ojan pientareille juhannuksen jälkeen kylvämäni peruna noussut taimelle. Jos on pitkä syksy, voi hyvällä tuurilla kylvöksistäni saada satoakin. Alimmassa kuvassa olevan perunan kylvin kolme viikkoa aikaisemmin ja se näyttää jo sellaiselta kuin perunan kuuluisi tässä vaiheessa kesää näyttääkin. Valkosipulimaan ympärillä kasvaa myös peruna reippaan näköisenä. Tosin maa-artisokka puskee sikinsokin sinne valkosipulin ja perunan sekaan, mutta antaa heidän rauhassa kasvaa kaikkien - minun kasvatukseni ei ole niin nökönuukia - kasvakoot tai olkoot kasvamatta.

Punasipulista taisi herätä henkiin kolme istukasta, salaatti ja tilli eivät itäneet edes taimelle, vaikkei ollut edes vanhoista siemenistä kyse. Riehakkaimmin kasvaa hevihävikistä kuudella sentillä kappaleelta ostetut persiljaruukut, joista tökkäsin juuripaakut multaan alkukesällä. Kun saan valkosipulin kiepit säilöttyä, laitan persiljaa pakasteeseen. Ostin keväällä hyötykasvikuivurin, mutta kuivattu persilja on minusta oikeasti pahaa, siksi pakastan mieluummin. Suunnittelin teeainesten kuivaamista, mutta vielä on vapaahetket hujahtaneet vallan muissa puuhissa.

Mansikan kannoista tulee kuuleman kuivattuina hyvää teeainesta. Mutta hyvää mehuakin tulee raparperin kanssa. Siitäpä tulikin mieleeni, että sinne ne jäi äskeiset mansikansiivuusta jääneet kannat kattilaan, kun piti laittaa raparperimehun kanssa jääkaappiin tekeytymään. Saavat mennä huomenna kompostin aineksiksi, kun yötyöläisen silmiä raukaisee jo niin, että laitan vauhtia tämän julkaisuun. Hyvät on minulla unenlahjat. Hyvää yötä teillekin!

Metsähoitoa

On taas se aika vuodenkiertoa, kun minä herään henkiin. Vuosi vuodelta metsä merkitsee minulle aina vain enemmän. Tänään huomasin, että suuri ilo metsästä tulee mielelle, vaikka kulkisi muidenkin metsässä.

Alemmassa kuvassa on Rantakangasta, velipojan hyvinhoidettua metsää. Kävin eilen tarkastamassa luottomustikkapaikkani ja totesin, että kahden viikon kuluttua kannattaa tulla uudestaan, jos havittelee mustikoita ämpäriinsä.

Tänään lähdin heti aamukahvin jälkeen toiseen marjapaikkaani. Siellä muistui mieleeni, että lapsuudessani niitä metsiköitä vanhempani kutsuivat nimellä "itäsyvänmua". Nyt kun alueella on monenikäistä kasvatusmetsää, hyväkuntoisia metsäautoteitä ja jopa harjoitusravirata, ei kovin "sydänmaista" enää voi puhua. Ylemmässä kuvassa on metsäautotie, jonka molemmin puolin aukeaa niin valtaisat mustikkametsät, että marja-aikaan koskee sydänalaan, kun sieltä pitää lähteä pois.

Kyllä jälleen huomasin, miten hoitava vaikutus metsällä on. Kun lähtiessä juomani kahvin levottomaksi tekevä vaikutus väistyi, huomasin, että hengitys rauhoittui, mieli seestyi, ajatusten laukka rauhoittui, aistit herkistyivät ja huomasin hymyileväni. Käki kukkui vielä ja kun katseen nosti kohti taivasta, muutama haukka leuhahteli korkeuksissa pieninä pisteinä sinistä taivaankantta vasten. Yksi niistä kertoi, että ovat siellä.

Kävelin metsäautotietä pidemmälle, kun minua kiinnosti nähdä, onko oikeasti tien vasemmalla puolella suota, niinkuin karttasovellus väittää. Tietysti jos kosteampi metsä katsotaan suoksi, niin olihan sitä kyllä. En ollut aiemmin käynyt niin pitkällä tutuista marjapaikoista, mutta nyt tuli varmistettua, että auton saa hyvin käännettyä siellä pidemmälläkin, ettei tarvitse kilometritolkulla kävellä. Parisen viikkoa menee tuollakin, ennenkuin mustikka on kunnolla kypsää. Nyt oli vain muutama marja, mutta ne olikin sitten todella suuria. Näiden kahden päivän retkien saaliina olikin enemmän metsämansikoita ojien pientareilta.

Ilahduttava havainto oli myös se, että "itäsyvänmualle" ei enää 13-tieltä autojen ääni kuulunutkaan. Se asia pitääkin sitten marjareissuilla huomioida, ettei vieraisiin metsiin pääse eksymään.