"Tavallista, hyvää arkea" vastasi ystäväni joku viikko sitten kysymykseeni, kuinka elämä sujuu.
Viime päivien jälkeen "tavallinen arki" on noussut ponnahtaen elämän pörssikursseissa ennennäkemättömiin lukemiin. Aika näyttää, palaako arkemme milloin tai enää koskaan lapsenuskoisen huolettomiin tunnelmiin: onko elämämme tulevaisuudessa hiukkasen varautuneempaa, vai uskallammeko heittäytyä täysin huolettomiksi.
Ei sillä, että huolettomuus olisi mikään ihannetila tai tavoite, mutta mielissämme aurinkoinen kesäpäivä lapsuuden aikoina pihakeinussa korkealle keinuen on huolettomuuden perikuva. Ja isä ja äiti kotona ja lähellä. Vatsa täynnä, levännyt mieli ja hyvä olo.
Tunsin äsken itseni itkettävän hyväosaiseksi, kun käänsin suihkussa liian kuumaa vettä kylmemmäksi. Kaikki läheiseni ovat lähelläni, minun ei tarvitse lähteä kodistani mihinkään.
Meillä jokaisella on oma tapamme luoda elämäämme turvallisuudentunnetta. Minulle tuo turvaa usko Jumalan huolenpitoon joka ikinen hetki. "Elimmepä tai kuolimme olemme Herran omat" on minulle muodostunut lähes motoksi. Minun ei tarvitse selitellä luottamustani Luojan huolenpitoon. Minulle riittää, että se on.
Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua.