Pari viime päivää olen rahdannut miestä ja perheen käymässä olevia lapsia "katsomaan ojia". Peltoisäntä hommasi kaivinkoneen urakoimaan peltojenparannustöitä ja lopputuloksena saa nyt peltojen kulmiin jumittuvat vedet kyytiä. Siinä missä kaivamispäivän iltana oli ojassa uimasyvyiset vedet, on nyt enää maltillista liruamista.
Ylimmän kuvan peltoaukea näyttää tuolta alareunasta, kuvaajan kohdilta, todella laajalta, kun keskeltä ylempää peltolohkoa täytettiin lyhyt pajukkoa riehakkaasti kasvava ojanpätkä, mikä ei kuitenkaan täyttänyt varsinaista tehtäväänsä pellon kuivaajana. Se riemu kyllä jatkuu vuosikymmenestä toiseen, että aina peltoja muokatessa nousee pintaan isojakin kiviä. Niitä on raivattu näiltä pelloilta jo yli sata vuotta.
Kevättöiden aika pelloilla on minulle aina suuri ilonaihe ja katselisin työkoneiden liikkeitä vaikka koko päivän. Sama vaiva oli kyllä ollut Papallakin: kertoi katselleensa pelloilla koko päivän kaivinkoneen työtä. Itse jouduin lähtemään iltavuoroon juuri kun lavettirekka toi kaivinkoneen ladon taakse.
Mutta iloa tunnen parannetuista ojista. Jos nyt satomäärät hiukan korjaantuisivat Lautakankaan pelloilla, kun vesi ei seisoisi sadekesinä pelloilla ja keväisin pääsisi aikaisemmin toukotöihin.