maanantai 29. helmikuuta 2016

Viivy talvi vielä

Olemme muistelleet vuoden takaista hiihtolomaa, jolloin olimme täällä ja Helsinkiin palattuamme tuli hirmuinen ikävä päästä nopeasti muuttamaan. Hyvin on jäänyt mieleen myös se, että kaupunkiin palattuamme siirryimme lumitalvesta suoraan kevääseen ja pikkukenkiin.

Nyt on 9-vuotias isoveljensä kanssa Helsingissä tapaamassa sisaruksia ja vanhoja kavereita ja heidän lähettämänsä kuvat vanhoilta kotikulmilta ei saa yhtään kaipaamaan sulia maita ja harmautta. On mielenkiintoista nähdä, kuinka nuorin kommentoi hiihtolomaansa, koska reissua suunniteltiin jo viime syksystä asti ja viimeiset kaksi kuukautta laskettiin öitä.

Meidän hiihtolomakelit on mitä mainioimmat ja tänään kanalaan mennessäni maisemia ihaillessani ajattelin, että niin paljon kuin keväästä pidänkin, niin tämän lumisen talven soisin jatkuvan vielä pitkään. Eihän Helsingissä ollut koskaan näin pitkään lumista talvea ja runsaasta lumentulosta oli ahtaassa kaupungissa pelkkää riesaa. Täällä lunta saa tulla vielä enemmänkin, eikä se yhtään tunnu tukalalta.

Tuuli oli myös eräs asia, josta kaupunkiinmenijät mainitsivat. Olin jo kokonaan autuaasti unohtanut, että meren rannalla Ruoholahdessa tuuli oli aina läsnä. Kyllähän tuulesta sopivassa tilanteessa nauttii, mutta hyvin usein se pistää luihin ja ytimiin ja on pienenkin pakkasen kanssa kurja yhdistelmä.
No niin - täällä sisämaassa, metsän keskellä, on elämä enimmän aikaa tyventä ja metsä katselee sinua vaitonaisena roikkuvin käsivarsin. Lintujen laulut leikkaa ilmaa niin, että tajuntasi ei voi niitä ääniä ohittaa.

Lupasin itselleni, että hiihtolomaviikolla laitan taimenkasvatuksen alulle. Työ alkoi vanhan talon yhden huoneen raivaamisella tähän tarkoitukseen, ison pöydän roudaamisella huoneeseen ja lämmityksen päälle laittamisella. Multasäkit ovat olleet pannuhuoneessa lämpimässä ja siemenvarastot on etsitty eteisen yläkaapista. Kun teen inventaariota siemenistä, ostan tarvittavaa lisää Agrimarketista. Istutusastioista ei täällä tulee pulaa. Jotkut varmaan muistaa, kuinka jo vuosia sitten keräsin Helsingissä purkkeja, purnukoita, rasioita ja lasipulloja "talolle varastoon". Muuttokuormassakin niitä tuli muutama säkillinen ja laatikollinen. Niin sanottu "ala-aitta" pursuaa kaikenlaista tuon sortin tavaraa, mutta hyvä niin, ettei tarvitse ruveta maitopurkkeja pesemään ja leikkelemään istutusastioiksi.

Purkeista tuli mieleeni, että vaikka viime kesän säilömiset jäi minulta aika vähäiseksi, niin tänne asti olemme pärjänneet omilla marjoilla ja hilloilla. Yhtään pakastemarjapussia ei ole koko talvena tarvinnut kaupasta ostaa ja sellaista ei ole tapahtunut vuosikausiin. Siitäkin huolimatta, että olen viikottain syöttänyt kanoille puolukoita ja marja-aronioita.

Ja kanoista tuli mieleeni, että tällä viikolla lataamme Anne-Marin kanssa hautomakoneen täyteen ja sitten alamme toivoa parasta. Edellisen haudonnan kukonpoika on niin kaunis ja säyseä, mutta siitä huolimatta toivoisimme mahdollisimman monta kanaa kuoriutuvaksi.
Anne- Mari varmaan oman bloginsa puolella mainostaa Nilkku-Lotta -paistia, jota hän tänään suurella halulla söi. Eilen nimittäin yksimielisellä yhteisellä päätöksellä veimme yhden kanan liiteriin pölkylle. Rakkaus on usein armeliaisuutta kanankasvattajalla, vaikkei sen luokan armeliaisuutta ihan huvikseen harrasta. Mutta uskon kyllä, että hyvää oli oman kanan liha. Sen verran monipuolista ruokaa saavat, että ihme, jos ei lihassa maistu.

Sain tänään uuden lieden. Edelliseen keraamiseen lieteen oli äitini saanut aikaiseksi jo kauan aikaa sitten mehumaijaa keitellessään aikamoisen halkeaman. Vähän sydän syrjällään liettä käytin, että koska posahtaa silmille. Vastoin velipoikien vakuuttavia puheita ostin valurautalevyisen normilieden, jolla on tosin 60 senttiä leveyttä. Helsinginkodissa tykästyin levyhellaan ja en ole oikein koskaan tullut sinuiksi nuiden liesitasojen kanssa, olkootkin kuinka nopeita ja energiatehokkaita tahansa.

Ennen viimeisiä iltakahveja käyn vielä katsastamassa pannuhuoneen, riittääkö vedessä lämpö tämän illan lotraamisille. Jos vesi on vilpakkaa, nakkaan muutaman puun kattilaan.
Ah, ihana elämä!

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Hyvää iltaa Lautakankaalta!

Päivän pituus Kangasniemellä on hujahtanut jo yli yhdeksän ja puolen tunnin ja se on jo paljon! Vaikka valoisaa aikaa työntekoon on enemmän, tuntuu silti päivät loppuvan kesken ja jotakin täytyy aina jättää huomisellekin.

Uusi painekattila pannuhuoneessa, huomaamatta täyttynyt likakaivo, toisen vessan lattian alkava remontti ja työvuoroja pursuva kalenteri ovat kai ne ensimmäisenä mieleen tulevat kuulumiset. Toki eilen hiihtoloman viettoon saapunut lapsenlapsi on kaikkein parasta. Mummolle ja papalle oli suuri yllätys, miten paljon Melska on varttunut kaikissa asioissa sitten viime tapaamisemme. Lyhyellä joulutapaamisella emme paljoakaan ehtineet tytön kanssa jutella, mutta nyt meillä on kylässä uskomattoman reipas eskarilainen. Varttuminen näkyy selvimmin puheen kehittymisenä oivaltavaksi ja maailman menoa terävästi havinnoivaksi. On ilo keskustella lapsenlapsen kanssa aivan uusista asioista.

Lautakankaan eläimet voivat hyvin. Ainakin yhdelle pupulle syntyy poikasia ihan lähipäivinä. Hautomakonettakin tekisi mieli taas laittaa hurisemaan, kun kevät on tulossa kovaa kyytiä ja tekisi mieli saada enemmän munijoita. Yhdestä tiukasta pakkasjaksosta selvisimme kunnialla ja jos tänä keväänä vielä paukkupakkaset yllättää, tiedämme, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Olemme muistelleet, millaista elämä oli kerrostalossa ilman ainoatakaan eläintä. Nyt kun jokaisesta karvalaisesta on tullut hyvin rakkaita, olisi vaikeaa kuvitella elämää ilman kissoja, koiria, kanoja ja kaneja. Eläimet tuovat meille hyvin paljon iloa, niin lapsille kuin aikuisillekin. Pehmeän turkin silittely on hyvin terapeuttista ja alkukankeuden jälkeen myös joka paikassa pyöriviä karvoja on alettu sietää.

Olen viime viikkoina - kun blogi on ollut hiljaa - rukoillut paljon lukijoiden puolesta. Harvan elämä kun kulkee sujuvaa latua ilosta A onnistumiseen B. Elämän haasteellisuus saa aikaan sen, että huomio kiinnittyy tärkeimmistä asioista "elatuksen murheisiin". Tuo termi on ihan raamatullinen ja ymmärrämme jokainen, mitä se tarkoittaa. Aika monella on murheita oikein kasa: ihmissuhdeongelmat, tai ainakin takkuava parisuhde, työasiat, terveys ja taloudelliset huolet. Kun siihen lisätään lasten ongelmat ja läheisen ihmisen kuolema, on monella pää haljeta huoliajatuksista ja niiden vatvomisesta. Siinä tilanteessa ei yhtään helpota, jos joku blogissaan hehkuu, kuinka ihanaa on tehdä lumitöitä ja kerätä munia kanalasta. Sekään ei helpota, jos kehoitetaan heittämään huolet Herran haltuun.

Vaan minäpä kerron, mikä oikeasti helpottaa, kun et jaksa, omat voimat ei riitä ja kaikki tuntuu olevan umpikujassa. Minä itse olen turvautunut siihen jo kauan aikaa ja sellaista vastoinkäymistä ei ole eteeni tullut, ettenkö olisi saanut apua, lohdutusta ja ihan käytännön ohjausta tilanteeseen: kerron Jeesukselle kaikki asiani ja pyydän hänen apuaan ja johdatustaan. Jeesus-nimessä on sellainen voima, että kaikki esteet ja vaikeudet väistyy, kun pyydämme Hänen apuaan.

Jos sinusta tuntuu, että sinulla ei ole enää mitään menetettävää vaikeuksien suossa rämpiessäsi, niin anna Jeesukselle jo vihdoinkin tilaisuus osoittaa, että se, mitä Raamattuun on kirjoitettu, pitää pienintäkin piirtoa myöten paikkansa myös tänä päivänä. Jeesus kuulee sinua, kun sanot Hänelle asiasi ja pyydät apua. Eikä sinun tarvitse sitä sanomista nimittää edes rukoilemiseksi - minä juttelen Jeesukselle asioitani pitkin päivää (joskus yötäkin) ja minusta se on lähinnä sitä juttelua, eikä niinkään rukoilemista.

Älä välitä siitäkään, vaikka joskus aikaisemmin olet kokenut, että nämä "uskovaisten jutut" ei oikein ole sinua varten. Minä koen, että minun täytyy kehottaa sinua siirtämään nämä ajatukset nyt syrjään ja tarttumaan uhkarohkeasti tähän asiaan. Jeesus haluaisi mielellään näyttää, mitä Hänellä olisi varattuna sinua varten, ihan uutena asiana.
Ja minä jatkan tiivistä rukousta sinun puolestasi, että löytäisit rohkeuden tarttua todelliseen elämään lähellä Luojaasi. Nyt olisi uuden aika sinun kohdallasi.