Viivy talvi vielä

Olemme muistelleet vuoden takaista hiihtolomaa, jolloin olimme täällä ja Helsinkiin palattuamme tuli hirmuinen ikävä päästä nopeasti muuttamaan. Hyvin on jäänyt mieleen myös se, että kaupunkiin palattuamme siirryimme lumitalvesta suoraan kevääseen ja pikkukenkiin.

Nyt on 9-vuotias isoveljensä kanssa Helsingissä tapaamassa sisaruksia ja vanhoja kavereita ja heidän lähettämänsä kuvat vanhoilta kotikulmilta ei saa yhtään kaipaamaan sulia maita ja harmautta. On mielenkiintoista nähdä, kuinka nuorin kommentoi hiihtolomaansa, koska reissua suunniteltiin jo viime syksystä asti ja viimeiset kaksi kuukautta laskettiin öitä.

Meidän hiihtolomakelit on mitä mainioimmat ja tänään kanalaan mennessäni maisemia ihaillessani ajattelin, että niin paljon kuin keväästä pidänkin, niin tämän lumisen talven soisin jatkuvan vielä pitkään. Eihän Helsingissä ollut koskaan näin pitkään lumista talvea ja runsaasta lumentulosta oli ahtaassa kaupungissa pelkkää riesaa. Täällä lunta saa tulla vielä enemmänkin, eikä se yhtään tunnu tukalalta.

Tuuli oli myös eräs asia, josta kaupunkiinmenijät mainitsivat. Olin jo kokonaan autuaasti unohtanut, että meren rannalla Ruoholahdessa tuuli oli aina läsnä. Kyllähän tuulesta sopivassa tilanteessa nauttii, mutta hyvin usein se pistää luihin ja ytimiin ja on pienenkin pakkasen kanssa kurja yhdistelmä.
No niin - täällä sisämaassa, metsän keskellä, on elämä enimmän aikaa tyventä ja metsä katselee sinua vaitonaisena roikkuvin käsivarsin. Lintujen laulut leikkaa ilmaa niin, että tajuntasi ei voi niitä ääniä ohittaa.

Lupasin itselleni, että hiihtolomaviikolla laitan taimenkasvatuksen alulle. Työ alkoi vanhan talon yhden huoneen raivaamisella tähän tarkoitukseen, ison pöydän roudaamisella huoneeseen ja lämmityksen päälle laittamisella. Multasäkit ovat olleet pannuhuoneessa lämpimässä ja siemenvarastot on etsitty eteisen yläkaapista. Kun teen inventaariota siemenistä, ostan tarvittavaa lisää Agrimarketista. Istutusastioista ei täällä tulee pulaa. Jotkut varmaan muistaa, kuinka jo vuosia sitten keräsin Helsingissä purkkeja, purnukoita, rasioita ja lasipulloja "talolle varastoon". Muuttokuormassakin niitä tuli muutama säkillinen ja laatikollinen. Niin sanottu "ala-aitta" pursuaa kaikenlaista tuon sortin tavaraa, mutta hyvä niin, ettei tarvitse ruveta maitopurkkeja pesemään ja leikkelemään istutusastioiksi.

Purkeista tuli mieleeni, että vaikka viime kesän säilömiset jäi minulta aika vähäiseksi, niin tänne asti olemme pärjänneet omilla marjoilla ja hilloilla. Yhtään pakastemarjapussia ei ole koko talvena tarvinnut kaupasta ostaa ja sellaista ei ole tapahtunut vuosikausiin. Siitäkin huolimatta, että olen viikottain syöttänyt kanoille puolukoita ja marja-aronioita.

Ja kanoista tuli mieleeni, että tällä viikolla lataamme Anne-Marin kanssa hautomakoneen täyteen ja sitten alamme toivoa parasta. Edellisen haudonnan kukonpoika on niin kaunis ja säyseä, mutta siitä huolimatta toivoisimme mahdollisimman monta kanaa kuoriutuvaksi.
Anne- Mari varmaan oman bloginsa puolella mainostaa Nilkku-Lotta -paistia, jota hän tänään suurella halulla söi. Eilen nimittäin yksimielisellä yhteisellä päätöksellä veimme yhden kanan liiteriin pölkylle. Rakkaus on usein armeliaisuutta kanankasvattajalla, vaikkei sen luokan armeliaisuutta ihan huvikseen harrasta. Mutta uskon kyllä, että hyvää oli oman kanan liha. Sen verran monipuolista ruokaa saavat, että ihme, jos ei lihassa maistu.

Sain tänään uuden lieden. Edelliseen keraamiseen lieteen oli äitini saanut aikaiseksi jo kauan aikaa sitten mehumaijaa keitellessään aikamoisen halkeaman. Vähän sydän syrjällään liettä käytin, että koska posahtaa silmille. Vastoin velipoikien vakuuttavia puheita ostin valurautalevyisen normilieden, jolla on tosin 60 senttiä leveyttä. Helsinginkodissa tykästyin levyhellaan ja en ole oikein koskaan tullut sinuiksi nuiden liesitasojen kanssa, olkootkin kuinka nopeita ja energiatehokkaita tahansa.

Ennen viimeisiä iltakahveja käyn vielä katsastamassa pannuhuoneen, riittääkö vedessä lämpö tämän illan lotraamisille. Jos vesi on vilpakkaa, nakkaan muutaman puun kattilaan.
Ah, ihana elämä!