perjantai 29. toukokuuta 2015

Punaisesta Rististä ja vähän toisestakin rististä

Jaelin "Appelsiinipuun alla" -blogista löytyi Punaisen Ristin keräyslipas, johon on kertynyt ilahduttavasti bloginlukijoiden muistamisia.
Jaan linkin tähän http://appelsiinipuunalla.blogspot.fi/ ja HAASTAN KAIKKI "KAIKKI KOTONA" BLOGISSA PISTÄYTYVÄT pistäytymään myös Jaelin luona, klikkaamaan blogin oikeassa reunassa olevaa punaista SPR:n lipaslogoa ja tekemään lahjoituksen nepalilaisia ajatellen.

Ja haasteen toinen osa: päätettyäsi summan, jotka ajattelit lahjoittaa, lisää siihen kymppi, jos sinulla oli palkkapäivä tänään 29.5.

Sinun ei tarvitse mainita lahjoituksestasi blogini kommenteissa; jätän tämän haasteen täysin omatuntosi varaan.

Jos sinulla on hyvät selitykset, miksi et lahjoita, niin teepä nyt poikkeus: unohda periaatteesi, unohda epäilysi korruptoituneesta lahjoitustoiminnasta ja tee vaikka viiden euron lahjoitus.

Tämä kirjoitus on muistutus itselleni ja meille kaikille, että emme saa muumioitua oman hyvinvointimme suojapanssarin taakse.

Jos tililläsi on sen verran rahaa, että saat lapsillesi juuri ja juuri ruokaa ennen seuraavaa rahapäivää, skippaa puheeni ja osta kiitollisena ruokaa lapsillesi. Minä rukoilen, että Taivaan Isä saa siunata sinua ja perhettäsi ja saatte nauttia täydellisestä yltäkylläisyydestä.
Jos tilisi saldo näyttää 0,00 tai luku on punainen ja sen edessä on miinusmerkki, joudut kyllä pakosta skippaamaan puheeni ja haasteeni. Rukoilen, että Taivaan Isä täyttää sinunkin kaikki tarpeesi hyvyydellään.

Jumala ei lähetä luonnonmullistuksia ihmiskunnan kiusaksi. Jumalalla on maailmankaikkeuden herruus, mutta Raamatun ennustusten mukaan viimeisinä aikoina luonnonmullistukset lisääntyvät, ihmisten pahuus, sairaudet ja kaikkinainen muu paha. Pahuuden takana on itse paha. Hän tietää aikansa käyneen vähiin, siksi hän käyttää kaikki keinonsa tuhotakseen ihmisiä.
Raamatun mukaan saatana tulee kukistumaan ja pahuuden valta saa lopun.

Jumala pitää huolen omistaan kaiken mullistuksen keskellä. Kun sielumme on turvassa, mitä voi ihminen silloin meille tehdä.
Jumalan huolenpito on sitä rakkautta, joka sai alkunsa luomishetkellä, kun Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen.

Ihmisen elämässä, uskovankin, on paljon kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Lapsenkaltaisuus on uskossa se asia, joka vapauttaa meidät kaikentietämisen pakolta. Minulle riittää, että tapahtui elämässä ja maailmassa mitä hyvänsä, Jumala pitää minusta huolen ja Pyhä Henki on voimani.

Kirjoitan näistä asioista yhtenään sen takia, että tiedän lukijoissa olevan monta sellaista, jota uskonasiat kiinnostavat kovasti ja haluakin uskonratkaisun tekemiseen olisi. Sielunvihollinen on osallisena sikäli, että hän tekee kaikkensa, että lykkäisit ratkaisun tekemistä. Uskoontulemisessa on oikeasti kysymys sinun iankaikkisuussielustasi, josta Jeesus maksoi kalliin hinnan.
Hinnan suuruus määrittelee jonkun arvon. Sinun sielusi ja sinun arvosi on kaikkein kallein tässä maailmassa. Sinä olet hyvin arvokas.

torstai 21. toukokuuta 2015

Suvun vauhkot naiset

Myönnän, että minulla on vilkas mielikuvitus. Ja myönnän, että joskus olen tahtomattani vauhko ja usein juuri niissä tilanteissa myös mielikuvitukseni yltyy vilkkaaksi.
Vauhkous saattaa olla myös jossakin määrin perinnöllistä. Äitini on tunnetusti vauhko, jos rämpsykelillä joku lapsista lähtee äidin luota kotiinsa, eikä muista perillepääsyään ilmoittaa äidille.

Tänä aamuna sain keskisuuren vauhkouskohtauksen.
Heräsin puhelimeni herätykseen klo 7. Pidän puhelimen yöllä äänettömänä, etten herää sen lukemattomiin ilmoitustirahduksiin.
Puhelimen näytöltä huomasin oitis, että puhelimeen oli tullut puhelu 32 minuuttia aikaisemmin. Kun huomasin, että soittaja oli Pikkuveli, hengitykseni salpautui.
Pikkuveli ei ole soittanut minulle tuohon vuorokauden aikaan ikinä - ei tarkoituksella, ei vahingossa, eikä missään hädässä.

Mielikuvitukseni olikin heti valppaana. Ehdin ajatella ensimmäiseksi, että "nyt se Pikkuveli varmaan oksentaa verta ja kysyy neuvoa, mitä pitää tehdä". Seuraavaksi mahdolliseksi soiton syyksi mielikuvitukseni päätteli "tai sitten sen vaimo on kuollut!" Ja muutaman sekunnin kuluttua olinkin jo vakuuttunut, että "nyt on Mili-koira jäänyt auton alle ja kuollut".
Mielikuvitukseni ei antanut mitään muuta vaihtoehtoa puhelinsoiton syyksi, kaikki muut mahdolliset tai mahdottomat syyt oli täysin poissuljettuja.
Kädet vapisten kirjoitan viestiä Messengeriin: "Olit soittanut".
Odotan ikuisuuksilta tuntuvat hetket. Ei vastausta. Päättelen, että nyt siellä on sitten todellinen hätä - varmaan matkalla päivystykseen tai jotain...
Sitten soitan velipojalle. Hän sulkee puhelun vastaamatta ja hetken kuluttua tulee teksti:
-"Mä soitin vahingossa unissani. Jatkan nukkumista".

Onneksi Pikkuveli piipahti kylässä illansuussa, että saatoin vakuuttua ihan silmämääräisesti, että hän on kaikin puolin kunnossa. Ja vakuutteli, että vaimo ja Milikin ovat voimissaan.
Kertoi ehtineensä ajatella, kun oli huomannut vikasoittonsa, että pitäisi kai laittaa viesti, ettei ollut mitään asiaa tai hätää, mutta oli nukahtanut takaisin samantien.

Noh, jos joskus vielä Pikkuveli soittaa aamuvarhaisella, kun on hätä, minä varmaan päättelen, että "siellä se taas unissaan soittelee". Vaan enpä usko - vauhko on aina vauhko.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Banaanilaatikoita ja tarjolla kylmiöpakastin ilmaiseksi

Meille muuttolaatikoiden haaliminen on kohtuullisen helppoa: naapuritalossa on pieni K-kauppa ja kadun toisella puolella S-market. Banaanilaatikoita on noista kaupoista viime päivinä meille kannettu jo siinä määrin, että eteisessä liikkuminen on pujottelua laatikoiden lomassa.
Rapun ilmoitustaululle ilmestyi tänään lappunen taloyhtiön pihatalkoista ja sen myötä tulevasta jätelavasta. Jätelava tarkoittaa meidän osaltamme kaikkien poisheitettävien huonekalujen purkamista kesäkuun ensimmäisellä viikolla.
Aina kun muilta töiltäni kerkeän, haen kaupasta tyhjiä laatikoita tai pakkaan muutaman laatikollisen sellaista tavaraa, jota ei enää täällä tarvita. Tänään olen saanut tyhjennettyä jo kolme keittiön kaappia ja pakattua tavarat. Laatikon päälle kirjoitan, mitä laatikossa noin suurin piirtein on ja laatikon sijoituspaikan talolla. Jos laatikon päällä lukee "vanha talo", se tarkoittaa sitä, että laatikko viedään muuttoautosta vanhan talon puolelle säilytykseen, kunnes tavaraa tarvitaan.

Urakka vaikuttaa aika kohtuulliselta. Huomaan, että viime vuosien työ tarpeettoman rojun hävittämiseksi on tuonut tulosta. Täältä löytyy oikeastaan hyvin vähän sellaista rojua, jota ei kannata muuttokuormaan ottaa mukaan.

Kun Saaran tavaroiden pakkaaminen tulee ajankohtaiseksi, niin silloin tarvitaan kärsivällisyyttä ja iso pino laatikoita. Saara on onnistunut haalimaan niin paljon tärkeitä tavaroita, että olen jo hänelle puhunutkin, että vanhasta talosta täytyy järjestää hänelle yksi kammari leikkihuoneeksi, jonne hän saa järjestellä suurimman osan leluistaan ja tavaroistaan. Uuden talon puolelle omaan makuuhuoneeseen on turha yrittää saada sopimaan kahta nukketaloa, kuutiota leikkiastioita, leikkikeittiötä ja hirmuista määrää PetShop-leluja lukemattomine pikkutavaroineen.
Joskus annan Saaralle luvan tehdä leikin hierontahuoneen lattialle ja siellä on silloin uskomaton määrä erilaisia pikkutavaroista tehtyjä viritelmiä.
Saaran tuntien en pidä pakkamisella mitään kiirettä, koska aivan varmasti niistä harvemminkin tarvittavista leluista täytyisi saada pakkamisen jälkeen käyttöön juuri se yksi tietty pieni tilpehööri.

Meillä on ollut asunnon oman jääkaappi-pakastimen lisäksi myös kylmiö-pakastin, jonka hankimme muutama vuosi tähän kotiin muuttamisen jälkeen. Kotimaisella kylmiöllä on siis ikää viitisentoista vuotta. Hankinta on ollut ruokahuushollimme pelastus. Kylmiöön ovat mahtuneet perunasäkit ja suuren perheen useamman päivän ruuat. Säilykepurkkeja ja mehupulloja on aina ollut kaksi hyllyllistä ja kylmiön vihanneslaatikossa on voinut säilyttää salaatit paleltumatta. Pakastimen alaosassa oleva liha-kalaosasto on riittävän kylmä raa´an tai kypsän lihan ja kalan säilytykseen.
Kylmiötä en ota maalle mukaan, koska meillä on siellä hyvä kellari, neljä pakastinta (ja täältä tulee muuttokuormassa vielä viides), sekä tilava, uusi jääkaappi. Olenkin päättänyt antaa kylmiön pois sille, joka suostuu sen täältä roudaamaan.
http://www.festivo.fi/kodin_kylmalaitteet/KYLMIOPAKASTIMET/?id=9  Tästä linkistä löytyy kylmiön mitat ja muuta tietoa. Malli on säilynyt lähes ennallaan. Sekä kylmiöllä että pakastimella on omat kompressorit.
Kylmiö on ollut jatkuvassa käytössä ja on edelleen toimiva ja ehjä. Poikkeuksena on pakastinosan termostaatti, joka on ollut rikki viimeiset 10 vuotta, mutta ei ole vaikuttanut mitenkään pakastimen toimivuuteen. Ainoastaan pakastimen lämpötilaa ei voi säädellä. Lisäksi alhaallaolevan vihanneslaatikon kahva on löystynyt niin, ettei siedä raivokasta kiskaisua (= jää käteen). Kun laatikon avaa maltilla, kahvakin pysyy paikallaan. En ole kahvaa korjauttanut, koska vian kanssa on pystynyt hyvin elämään.
Kylmiön ulkopinta ja kahvat ovat valkoiset.
Kylmiön saa siis hakea pois, kuka haluaa.
Hakemisen suhteen on syytä mainita, että kylmiön suuren koon huomioonottaen se täytyy kuljettaa taljoilla. Kun kylmiö tuotiin meille, sen kantoi rappukäytävästä kaksi pianonkuljettajamiestä kahden taljan avulla parissa minuutissa.
Julkaisen fb:ssa tämän ilmoituksen kuvan kanssa, kunhan pesen kylmiön ovista teippienjäljet pois. Oviin on ripusteltu näiden vuosien ajan lasten ajankohtaisia piirustuksia.
Uutena näyttää Porkka Festivo kylmiöpakastin maksavan rapiat 3000e.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kevättauti

Viimeisenä työyönä kuulostelin hiljalleen etenevää kurkkukipua. Monta alkavaa flunssaa olen tainnuttanut parin päivän tulehduskipulääkekuurilla ja jatkamalla elämistä oireista piittaamatta. Tällä kertaa kuitenkin tauti iski ja tämä päivä onkin kulunut tuskastuttavan hitaasti peiton alta muiden touhuja seuraten. Niveliä on särkenyt, kurkku on kipeä, nokka vuotaa ja rinta rohisee. Ja pää on raskas kuin myllynkivi.
Onneksi miehellä on ollut vapaapäivä. Hän on alttiisti kiikuttanut minulle juotavaa, hakenut kaupasta jäätelöä ja illansuussa teki uuden kauppareissun, kun minulle tuli ihan hirmuinen sillileivän mieliteko. Sillistä olo selvästikin koheni, kun jaksoin tulla koneelle asioita hoitamaan ja sitten alkoi tehdä ihan kauhesti mieli päivittää myös blogia, vaikkei tämän päivän tekemisissä mitään kerrottavaa olekaan.

Anne-Mari oli tehnyt iltavuoron ja pyöräili sitten 14 kilometriä talolle. Eilen hänellä oli ihan samat kuviot. En minä nyt varsinaisesti häntä sääli, mutta odotan kovasti, että täältä pääsee joku autollinen ihminen sinne asumaan ja häntä kuskaamaan.
Meillä on lisäksi huono tapa unohtua iltaisin juttelemaan WhatsApp ´iin, ettei kukaan malta lähteä ajoissa nukkumaan.

Saaralle sattui illalla pieni tapaturma. Oli ollut pihassa leikkimässä ja siihen leikkiin oli kuulunut kiven heittämistä. Kivi olikin osunut puuhun ja kimposi siitä Saaran otsaan. Harvinaisen suuri ja pullea verenpurkauma siitä oitis syntyikin ja Saara makasi jääpussi otsalla pitkän tovin. Saara on siinä iässä, että kaikki omaan kehoon kohdistuvat pienetkin vammat ovat hyvin draagisia ja nyt tietysti muhkea kuhmu oli hänestä hyvinkin pelottava. Yritin lohdutella, että oli hyvä, ettei kivi osunut silmään tai tullut avohaavaa. Aamulla sitten nähdään, minkänäköinen kolhusta loppujenlopuksi tuli.

...

Meidän keittiön ikkunasta näkyvä kasvillisuus on vain Ruoholahteen istutettuja lehmuksia. Niiden lehdet puhkeavat hitaasti ja siksi täällä hiukan harhautuu kevään etenemisestä. Lehmusten silmut ovat edelleen kellertävänvihreitä, eikä ulkona näytä ollenkaan vehreältä. Jokakeväinen järkytys on mennä metrolla Itä-Helsinkiin ja nähdä, että laidunkausi on ollut käsillä jo pitkän aikaa. Kevään etenemisen oikeastaan näkee ja kuulee linnuista. Rappumme pielessä sisäpihalla on iso jalokuusi. Sen tuuhean oksan suojissa hautoo pesässään sepelkyyhky. Aina ulos tullessa ja sisälle mennessä kurkkamme, mitä pesään kuuluu. Siellä uskollisesti emo hautoo ja me pohdimme, kuka hoitaa hänen ruokahuoltonsa, kun herra kyyhkyä ei ole näkynyt paikalla sitten pesärisujen etsimisen.
Eilen käväisi parvekkeen tuuletustelineen päällä talomme pihapiirin vakioasukas mustarastas. Hänen lauluaan ei koskaan väsy kuuntelemaan.
Vanhainkodinkin pihassa asustaa oma mustarastas. Se tervehtii laulullaan pihakoivusta, kun menen yövuoroon tai kun avaan osaston ovea tuulettamista varten aamuyöstä.

Huomisen työt piti perua. En suunnittele vielä mitään erikoisempaa huomiselle, koska nyt on viisainta hoitaa tauti kunnolla pois ennen seuraavaa seitsemän yön rupeamaa.
Sen verran voisi huomenna tehdä, että ottaisi selkoa kangasniemeläisistä mehiläistenkasvattajista. Lautakankaan eläintarhaan kuuluisi ehdottomasti myös omat hunajantuottajat.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Hetki iltavuorosta

Tein kuluneella viikolla taas töitä vanhainkodissa.
Yhden päivän iltavuoro jäi mieleeni. Työhön liittyi hyvin koskettava hetki.

Osaston mummot oli jo lähes kaikki auteltu vuoteisiin. Pari vielä teki iltatouhujaan huoneissaan: järjesteli päivävaatteitaan tuolinkarmille tai asetteli tavaroita yöpöydällä. Asukkaiden huoneiden ovet olivat raollaan, jotta iltavuoroa tekevät kaksi hoitajaa pystyivät näkemään ja kuulemaan, mikä tilanne kullakin oli.

Tein vastuullani olevien asukkaiden luona vielä viimeistä tarkistuskierrosta ennen työvuoron vaihtumista.
Seison erään asukkaan huoneen ovella, kun mummon vuoteesta alkaa kuulua voimallisella, vakaalla äänellä iltasiunaus:
"Isä meidän, joka olet taivaassa..."
Mummon ääni oli vakaa ja kantava ja sen kuulessaan pysähtyi vaistomaisesti kuuntelemaan, koska tavallisesti mummo puhui hennolla, hiljaisella ja vapisevalla äänellä. Mutta nyt mummon ääni oli voimakas, kantava ja todellakin pysäyttävä.
Jäin kuuntelemaan iltasiunausta. Sen myötä koko osastolle laskeutui syvä taivaan rauha. Lämpö, turvallisuus ja enkeleiden läsnäolo oli niin vaikuttava, että kesken olleet askareet unohtuivat.

"...sillä Sinun on valtakunta, voima ja kunnia, iankaikkisesti. Amen."
Isämeidän- rukouksen perään mummo jatkoi kauniilla ja sydämellisellä äänellä, jokaista sanaa painottaen:
"Levolle lasken, Luojani. Armias ole, suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi."

Minä olin kosketettu. Tietämättään mummo jakoi taivaan siunausta ympärilleen. Enkä minäkään enää ihmettele, miksi yövuorossa juuri sillä osastolla lepää levollisuuden, rauhallisuuden ja turvallisuuden henki.

Tihkusateessa töistä metroasemalle kävelessäni korvissani soi Raamatun sanat:
"Uskovan rukous voi paljon, kun se on harras."

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Isän perintö

Ensi syyskuussa tulee kuluneeksi neljä vuotta isäni kuolemasta.
Vielä joskus tulee hetkiä, että isän ikävä puristaa sydänalasta ja kyynel käy silmäkulmassa. Kaipaus liittyy yhteisiin, ihaniin hetkiin.

Isä jätti minulle perinnöksi jotakin sellaista, mikä kulkee aina mukanani ja sitä perintöä ei ole mainittu perukirjassa eikä sille ole määritelty verotusarvoa. Se perintö on kuitenkin kaikilla mittareilla mitattuna kaikkein arvokkain.

En edes pysty tarkalleen määrittelemään, mitä isä jätti minulle. Tänään olen jälleen kerran pohdiskellut niitä asioita, joita tuohon isän kallisarvoisimpaan perintöön sisältyy.

Isäni oli tavallistakin tavallisempi maalaismies. Hän varttui lapsuutensa ja nuoruutensa perinteisessä ankarassa perheessä ja oli sisarussarjan ainoa poika.

Isä ei itse tiennyt tai ikinä oivaltanut, että hän oli huippukasvattaja.
Tämän päivän kasvatusoppaat antavat tämän päivän isille ohjeita, kuinka tukea tyttäriensä itsetuntoa, jotta heistä varttuu vahvoja, elämän haasteille avoimia naisia.
Isäni tiesi luonnostaan, kuinka vahvistaa tyttärensä itsetuntoa.

Minun ei tarvinnut nuoruudessani läpikäydä minkäänlaisia ulkonäkökriisejä tai potea syömishäiriöitä sen takia, että persoonaani ei olisi hyväksytty varauksetta. (Toki noiden vaikeuksien syntyyn on monta muutakin tekijää, mutta on todettu, että jos tytöllä on hyvä isäsuhde, vaara sairastua syömishäiriöihin pienenee.)

Olin jossakin vaiheessa nuoruuttani "pullukka". Isälläni oli upea luontainen kyky hyväksyä tyttärensä täsmälleen sellaisena persoonana, kuin hän kulloinkin oli. Perheessämme oli hellittelynimenä "isinkultapullukkatatti". Ja tuo hellittelynimi sanottiin niin lempeällä äänellä ja niin suloisesti, että se oli kuin hunajaa olisi valeltu pään yli.

Isäni - varmasti tietämättään, kuinka viisas oli - piti ulkonäköön liittyviä asioita toisarvoisina silloin, kun ne olivat toisarvoisia. Mutta samaan aikaan hän jakeli vilpitöntä ihailua hymystä, iloisuudesta, reippaudesta, työn likaamista käsistä tai vaatteista, tuulen takkuamasta tukasta, hyttysten paukamille puremista kintuista. Sain aina olla isäni rakastama, vaikka kaikki tekoni ja sanani eivät aina isääni miellyttäneetkään. Isä seisoi aina minun tukenani. Ikinä hän ei arvostellut persoonaani tai mielipiteitäni tai asettanut niitä kyseenalaisiksi.

Äitini oli isälleni hänen elämänsä kuningatar. Se, miten isä kunnioitti ja rakasti äitiäni, oli esimerkkinä myös minulle kunnioituksesta ja lupauksesta sitoutua toiseen kaikkien elämän vaiheiden kohdatessa. Isän ja äidin rakkaussuhde syveni syvenemistään ja oli täydessä loistossaan niinä kuukausina, kun äiti ja isä tiesivät yhteisten päiviensä loppuvan pian. Sitä suhdetta ei voi kuvailla, koska ei ole sanoja kuvailemaan sitä kunnioitusta, yhteisymmärrystä, iloa ja pyyteetöntä rakkautta toista kohtaan.

Isäni tietämättään antoi perinnöksi naisen vahvuuden, joka rakennetaan isän hyväksyvästä rakkaudesta.

- - -

Tytöstä varttuu vahva nainen myös ilman rakastavan isän hyväksyntää. Sinä olet vahva nainen, vaikka sinun on vaikea keksiä positiivisia adjektiiveja kuvailemaan isääsi. Kertomani tapa on vain yksi tie varttua naiseksi. Kertomaani tapaa joku voisi pitää jopa ihanteena, mutta se ei ole sitä.
Jos koet oman isäsuhteesi vaillinaiseksi tai haluaisit saada ehjän suhteen isään, ala lukea Raamattua isä-näkökulmasta. Kiinnitä huomiosi niihin raamatunkohtiin, joissa puhutaan Taivaallisen Isämme olemuksesta. Ja rakastu Taivaalliseen Isään ja ole myötätuntoinen, armelias ja rakastava omaa isääsi kohtaan. Hän on ollut isä oman parhaan ymmärryksensä mukaan. Voit saada rikkaan ja täyteläisen isäsuhteen, kun katsot isääsi Jeesuksen rakkauden läpi.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Ja seuraava muuttaja...

Kaisa on ollut alun alkaen yksi malttamattomimmista maallemuuttajista perheessämme. Hän on aina ollut talolla mielellään (jos nyt ei ihan hurjimpia hyttyspäiviä lasketa) ja aina se kaikkein vastahakoisimmin kotiin palaava. Kuluneena talvena Helsinkiin paluun teki joka kerran erityisen vaikeaksi se, että talolla on asustellut Anne-Marin hoivissa Kaisan oma Keri-koira. Koirat yleensäkin ovat Kaisalle hyvin rakkaita.

Melskan perhe alkoi suunnitella lomaviikkonsa viettämistä talolla. Kaisahan on miettinyt aina päänsä puhki, millä verukkeella ja miten pääsisi livahtamaan maalle. Muutama viikko sitten Kaisa keksi, että jospa hän voisi lähteä Melskan perheen kyydillä talolle. Kun hän kehitteli ajatusta hieman pidemmälle ja minäkin häntä siihen kannustin, hän pyysi Rexiltä ja omalta opettajaltaan luvan, että saa suorittaa loppukevään koulun Anne-Marin ohjauksessa maalla. Koulupäiviähän tuohon mahtuu vaivaiset 12, kaikki kirjat on jo melkein loppuun opiskeltu ja kokeetkin alkaa olla jo hoidettu.

Niinpä tänä aamuna pakkasimme kaikki Kaisan tavarat. Kaksi laukullista hän otti mukaan ja loput tulevat banaanilaatikoissa perästä, kun joku tätä väliä kulkee tai viimeistään muuttokuormassa. Saaran kanssa saatoimme illansuussa Kaisan Melskan kodille ja sieltä he lähtivät ajelemaan talolle.

Hiukan hassulta tuntuu, kun muutto alkaa tulla todeksi. Kesäkuun alussa on edessä tiukka taisto, ketkä pääsevät lähtemään silloin. Kolme teiniä joutuu suosiolla odottamaan heinäkuun loppua, koska kaikki kolme onnistuivat saamaan S-marketista kahden viikon kesätyöpestin. Mutta Miika, Elia ja Saara vinkuvat täällä niin kauan, kuin Anne-Mari näyttää heille vihreää valoa tai pääsevät sitten äidin kuormassa. Pikkuinen Saara nyt on se todennäköisin odottamaan joutuva, mutta häntä on helppo lahjoa vaikka Linnanmäen reissulla, jos joutuu odottamaan loppukesää.

Kaisalle tekee kuitenkin hyvää, kun saa nauttia pari viikkoa rauhallisesta keväästä ja olla siskon, isoenon, isotädin ja mummon silmäteränä. Täällä Helsingissä lapset ovat joutuneet elämään melko eristyksissä monista sukulaisistaan, mutta siellä maalla heitä onkin sitten laaja joukko.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Iltavuoro vaihtui suklaakakkuun

Olin varautunut iltavuoroon vanhainkodissa. Puoli yhden aikoihin tein lähtöä töihin, mieskin lähti saattamaan ja minulla oli sellainen olo, että nyt olisi parempi olla kotona ja keskittyä vain kotitöihin. Töihinlähtö oli harvinaisen vastenmielistä, mutta mies "tsemppasi" minua ja saattoi työpaikan portille. Miehellä itsellään oli töihinlähtö vasta illemmalla, mutta vuoro kestääkin sitten lauantaiaamun puolelle.
Tasan klo 13 olin osastolla. Kuinka ollakaan, allakkaan merkitsemäni työvuoro ei ollutkaan enää voimassaolevalla listalla, vaan kaksi kuukautta sitten lupaamaani iltavuoroon oli tehty muutoksia, joita en sitten ollut itse tarkistanut. Koska iltavuoron miehitys oli täynnä ilman minua, lähdin iloisesti hymyillen takaisin kotiin. Tullessa vaivannut päänsärky ja jalkojen raskaus oli kuin poispyyhkäisty ja aurinkokin näytti paistavan oikein kirkkaasti ja lämpimästi! Mieskään ei ollut ehtinyt yhtä raitiovaunupysäkillistä edemmäs.
Kotona olleet lapset olivat tietysti iloisesti yllättyneitä, kun äiti tuleekin takaisin kotiin. Äkillisestä mieliteosta teen pellillisen suklaakakkua, koska illan ruoka oli jo hellalla valmiina.

Kaikessa rauhassa syötyämme ja kahviteltuamme käymme miehen kanssa päivänokosille ja niin vain uni maistuu hyvin makoisalta toista tuntia. Unen läpi tajuan lapsen ojentavan puhelintani. Eräs hierontavakioasiakas soittaa ja kysyy, pääsisikö vartin päästä hierontaan. Aika sopii minullekin mainiosti. Onneksi hoitohuoneen lattialla ei ollut Saaran leikit levällään, koska silloin lattialla on sadoittain pikkutavaroita ja nukketalon kalusteita.
Asiakas tuli ja minulla oli huone valmiina ja hyvin levänneenä tein puolentoista tunnin hieronnan.

Asiakkaan lähdettyä siivosin hoitohuoneen ja hetikohta olikin jo isin töihinlähdön aika. Viimeisiä eväitä pitkään yövuoroon kipaisin hänelle vielä ostamassa.

Anne-Marin kanssa viestittelin tovin. Hän joutuu kouluasioiden vuoksi tulemaan päiväksi Helsinkiin, mutta emme näillänäkymin ehdi silloin tavata, koska minulla on samana iltapäivänä työvuoro, jonka tänään listalta tarkistin.

Ilta on ollut leppoisa ja rauhallinen. Pikkutyttöjä pihalta sisälle hakiessa eksyimme naapuritaloon vapun tienoilla avattuun Burger King -ravintolaan. Oreo-jäätelö on se herkku, jota tytöt toivoivat.
Viihtyisää, siistiä ravintolaa silmäillessäni ajattelin, että voisihan siellä kerran käväistä miehen kanssa syömässä ennen maallemuuttoa. Katsotaan, kuinka monta vuotta saan maalla asua, että alan ikävöidä hampurilaisravintoloita. Luulen, että vähitellen alkaa minulla se kiintiö olla täynnä.
Kuppikukko ahvenista ruisleipätaikinakuorella olisi nyt kova sana.

torstai 7. toukokuuta 2015

Vielä villivihanneksista

Villivihannesten käyttö lisääntyy varmasti tulevaisuudessa, kun ihmiset monessa muussakin asiassa "palaavat juurilleen". Esivanhempamme käyttivät monipuolisesti luonnon antimia ravinnoksi ja lääkinnällisiin tarkoituksiin ja teollistumisen kuin myös elintarviketeollisuuden kehittymisen myötä nuo vanhat opit ja taidot unohdettiin "vanhanaikaisina".

Luomulaakso -blogissa oli vähän aikaa sitten mielenkiintoinen kirjoitus mobiilisovelluksesta, jossa esitellään muutamia tärkeimpiä ja yleisimpiä villivihanneksiamme.
http://luomulaakso.fi/suomen-luonnon-villivihannekset-mobiilisovellus/ 
Villivihannekset ovat meille käytännössä täysin ilmaista ruokaa, siksi olin oikopäätä valmis maksamaan sovelluksesta muutaman euron. Uskon, että sovelluksen kuvake puhelimeni näytöllä myös muistuttaa, että ilman toimeen tarttumista kasvit eivät varastoihimme kartu.

Helsingissä luonnon antimia keräävä törmää väistämättä valistajiin, jotka muistuttavat maaperän ja ilman saasteista. Joka syksy, kun olemme poimineet lasten kanssa Lastentalon (paikallisen keskuspäiväkodin) puistosta marja-aronioita suihin ja astioihin, on useiden ohikulkijoiden kommentit syvästi paheksuvia.
Totuushan Helsingistä on se, että joka ainoalla hengenvedolla minä ja lapseni, kuin myös aikoinaan parvekkeella nukutetut vastasyntyneet, vetävät keuhkoihinsa sellaisen määrän hiilipölyä ja erilaisia myrkyllisiä saasteita, että niihin myrkkymääriin verrattuna useiden viikkojen sateiden liottamat aroniat tai kolme päivää sitten näkyviin versoneet nokkosenalut ovat kohtuullisen saasteetonta syötävää. Henkilökohtainen myrkkykertymämme ei juurikaan notkahda, jos nautimme kahdesti vuodessa ruoholahtelaisista nokkosista keitettyä nokkosmuhennosta tai marja-aronioista mehustettua mehua.
Surullinen tosiasia on se, että terveydellemme on moninkertaisesti vaarallisempaa ja tappavampaa suola, rasva ja sokeri.

Olisi koivunmahlan valuttamisen aika. Siitä hommasta tulee oma isä mieleen. Muutamana keväänä lapsuudessani isä ja isänisä innostuivat valuttamaan mahlaa. Mahla juotiin sellaisenaan parin päivän sisällä. Mitään "jatkojalostusta" sille ei ollut eikä naisväki sitä myöskään pakastanut. Mutta iloinen puuhastelu ulkona kevätauringon lämmössä, tuoksuvien koivunrunkojen lähellä on jäänyt lapsenmuistiin kaikkien aistien muistoina.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Nokkosia saksimaan pakkaushommien lomassa

Kun aloittamisen kynnys on ylitetty, niin luulen jatkon sujuvan ilman hirmuista ajatustyötä. Puhun nyt pakkaamisesta, joka on tänne asti ollut lähes pelkää "meinaamista".
Tänään sain valmiiksi ehkä 1/100 koko työstä. Käytännössä työn alle otetaan yksi "kohde" tai "nurkka" ja sitten tiukalla asenteella lajitellaan tavarat joko roskiin, kiertoon tai muuttolaatikkoon.

Tämänpäiväinen kohde oli eteisessä ja tuloksena oli kaksi laatikollista nimikoitua muuttotavaraa, sylillinen pyykkiin menevää, säkillinen roskikseen joutuvaa ja neljä pussillista kirpputorivaatetta.
Pidän tarkoituksellisesti kriteerit tiukkoina, koska ajattelen myös siltä kantilta, että olenko valmis maksamaan lumpun kuskaamisesta 300 kilometrin päähän.

Pölyistä kurkkua tuulettaessani huomasin talomme sisäpihalla versovat nokkoset. Kasvusto oli niin hyvän näköistä ja tauditonta, että hain sakset ja kupin ja keräsin lettutaikinaan hyvät lisukkeet. Nokkosenlehtiä huuhtoessani huomasin, että vallan syömäkelpoista on ruoholahtelainenkin nokkonen ainakin puhtautensa puolesta. Edes pölyä ei ollut muutamassa päivässä puhjenneissa versoissa.

Nokkonen on yksi niistä kasveista, joista aion vastaisuudessa hehkutella tämän tästä myös täällä blogissa. Talolle pääsyn myötä myös kasvin kerääminen tulee helpommaksikin. Viime vuodet, jolloin äidilläni oli vielä kasvimaita, hän jätti pinaatin viljelyn tyystin ja korvasi pinaatin nokkosella.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nokkonen Muistin virkistämiseksi lukaisepas oheisesta linkistä, miksi nokkosta kannattaa ruokakasvina suosia. Oikeastaan onkin ihan käsittämätöntä, miksi meillä ei tuollaista Luojan luomaa monipuolista ravintoa hyödynnetä massiivisesti. Ainakin meidän perheessä voisi nokkospohjaista ruokaa laittaa vaikka kahdesti viikossa ja vuositasolla se tarkoittaisi useamman kilon säilöntää joko pakasteena tai kuivattuna. Jotta nokkosen todelliset terveysvaikutukset saisi hyödynnettyä, sen käyttöä tulisi lisätä osana ruokavaliota todella reilusti.

Lapinlahden sairaalan idyllinen alue on ihan tuossa naapurissamme. Sairaalan puistossa olen saksieni ja nokkoskippojeni kanssa kulkenut aikaisemminkin. Kun oman pihan nokkoset on tältä erää nirhitty, voisin huomenna tehdä retken naapurustoon. Sairaala-alueen tulevaisuudesta olen lukenut viime aikoina ja toivottavasti suunnitelmat tilojen käytöstä saisivat innokkaita ihmisiä liikkeelle. Alueella kun on niin kauniita taloja, että olisi sääli, jos tahtoa niiden säilyttämiseen ei löytyisi. Varjopuolena on tietysti, että rahaa se projekti tulee nielemään.








tiistai 5. toukokuuta 2015

Niin ja aamen

Kuluva viikko on hoitajantöistä vapaa lukuunottamatta perjantaista iltavuoroa. Henkisesti miellän nämä vapaapäivät lomailuksi, koska allakkamerkinnät ovat vain kotoisia hammaslääkärireissuja ja niihin verrattavia velvollisuuksia.
Asioiden hoitamista olen yrittänyt tehdä ajatuksen kanssa, koska nyt alkaa olla jo niin  paljon taloon liittyviä asioita, joita pitää pohtia, kysellä tietäviltä neuvoja ja sitten tehdä myös ratkaisuja. Onneksi velipojat ovat alttiita neuvonantajia ja aika usein heidän neuvojaan kuuntelenkin. Tosin viime puhelulla Kuopion Veljen kanssa tämä sanoi pariinkin kysymykseen "tee, miten parhaaksi katsot". Lähinnä tulkitsin nuo sanat "voit opetella jo itsekin hoitamaan noita asioita, koska lähitulevaisuudessa ne ovat väistämättömiä asioita hoitaa". Nyt oli kyse metsästä, ei onneksi sen vakavammasta asiasta.

Kolme kuukautta on lyhyt aika. Vähitellen, oikeastaan jo tänään, pitäisi jo aloittaa niiden nurkkien koluaminen, joissa harvemmin pesitään. Kirjat, levyt, elokuvat ja valokuvakansiot voisi varsin hyvin jo tomutella ja pakata banaanilaatikoihin. Sitten voi siirtyä talvikamppeisiin, luistimiin ja ylimääräisiin liinavaatteisiin. Viimeistään kesäkuun alussa taloyhtiön pihalle saadaan jätelava ja sinne nakkaan kaikki rikkinäiset huonekalut.
Olin haaveillut parista pakettiautolastillisesta ennen kesää, mutta Anne-Marin muuton jälkeen ne jäivät haaveeksi. Todellisuudessa isin ja minun yhteisiä vapaapäiviäkään ei ole nähty koko keväänä - tänään on ensimmäinen pitkään aikaan ja siitäkin haukkasi osan yksi hammaslääkärireissu.
Koska puolet muuttotavaroista on säkitettävää tavaraa, alkaa vähitellen näyttää todennäköiseltä, että ihan pakettiautokuormilla ei meidän muuttoa hoideta, vaikkei huonekalujakaan juuri matkaan lähde. Säkit vievät enemmän tilaa, vaikka ovatkin helppoja ja nopeita itse muuttohommassa.
Kun kesäkuun alussa talolle siirtyy joitakin koululaisia, yritän siihen yhteyteen saada mukaan myös mahdollisimman paljon tavaraa.

Kun pyörittelee päässään sen seitsemääkymmentä eri asiaa, on arjen pyörittäminen jäänyt lapsipuolen asemaan. Tällä tarkoitan  vain sitä, että siivoaminen ei ole ollut työlistalla ihan tärkeimmässä päässä ja pyykkiä on kyllä pesty aamusta iltaan, mutta sen jatkokäsittely on ollut kunkin vaatteenomistajan omissa näpeissä. Lakanoista on todettu, että kelpaa nukkumiseen vielä tämän yön ja perinteikkäät kotiruuat ilman eksoottisia kokeiluja ovat kiertäneet ruokalistalla. Ruokakaupassakäynti on ollut sellaista työjuhdan hommaa ja hyvin mielelläni olen ottanut isin mukaan kantoavuksi. Tänään varastoin lähikaupan tarjouksesta 100 kappaletta kananmunia. Kymmenen sentin kappalehinta laittoi miettimään omavaraistalouden todellisuutta. Onpahan ainakin kymmenen munakoteloa lisää lähdössä muuttokuormaan, kun puolessatoista viikossa nuo munat on likipitäen syöty.

Olo on hyvin onnellinen - täyteläisen onnellinen. On turvallinen olo ajatella suurien asioiden järjestymistä juuri ajallaan ja juuri meille sopivalla tavalla, kun kaikki pienintä yksityiskohtaakin myöten järjestyvät. Ei ole kysymys siitä, miten me asioita järjestelemme, vaan on kyse Jumalan johdatuksesta ja Hänen antamastaan viisaudesta ja ohjauksesta, kun teemme päätöksiä. Tämä elämän osa-alue on yksi niistä, jotka kuuluu Raamatun lukuisiin lupauksiin. Jumala on luvannut iankaikkisella lupauksellaan johdattaa meitä, kun kuljemme rukoillen. Luottamus Jumalan huolenpitoon kantaa myös silloin, kun meidän mielestämme olosuhteet eivät ole linjassa toiveittemme tai etumme kanssa. Jos meillä on luja luottamus Isään, Hän tekee kaiken meidän parhaaksemme. Ja tämä on niin ja aamen.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Lautakankaan vanhasta vilja-aitasta tehtiin kanala

Lupasin Anne-Marille, etten hätäile tänne kirjoittamisen kanssa, vaan hän saa ensin kertoa kuulumiset. No, Anne-Mari päivitti "Minä muutan maalle" -blogiaan hetki sitten ja nyt minä pääsen kertomaan ihan täydeltä laidalta.

Muistaakseni muutama teksti takaperin ounastelin, että voi mennä parikin vuotta  ennenkuin saamme aikaiseksi laittaa kanalan Lautakankaalle. Vaan Anne-Mari ei onneksi olekaan samalainen jahkaaja kuin äitinsä. Talolla on nimittäin nyt kanala, jossa asustelee 10 tyytyväistä kanaa ja yksi kukkoressu. Sanon häntä ressuksi sen takia, että Anne-Mari juuri puhelimessa kertoi, että vaikuttaisi siltä, että kukko on vähän tossun alla. Voi olla, että tilanne ajan kuluessa korjaantuu, mutta kanaparvessa on kuulema yksi topakka rouva, joka on jo nimetty Ritvaksi.
(Anne-Marin blogissa on mukavia kuvia kanoista.)

Kuluneella viikolla teimme isin eläkehakemuksen. Seuraavana päivänä isi sai töistä erotodistuksen, jonka minä yritän muistaa postittaa eläkeyhtiölle. Vielä ei ole mustaa valkoisella, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että isillä on syyskuu kesälomaa ja eläkepäivät alkaa 1.lokakuuta. Se taas tarkoittaa sitä, että hänellä menee vielä elokuu työmaalla. Toki hän yrittää tehdä päiviä "varastoon", mutta isin muutto maalle jää sinne elokuun loppupuolelle. Minä lähden lasten kanssa varmaankin heinäkuun loppupuolella, jotta lapset ehtivät asettua uuteen kotiin ennen koulun alkua. Muutama lapsi karkaa maalle varmaan jo kesäkuun alussa.

Meillähän ei ole ikinä ollut ainuttakaan lemmikkiä. Viimeiset viisi vuotta olen torpannut kaikki eläinpuheet sillä verukkeella, että talolle sitten saadaan eläimiä.
Kaisahan on jo saanut Keri-koiran ja haave omasta kanasta on ollut ainakin yhdellä nuoremmista pojista.
Isi on sanonut jo monta vuotta sitten, että "sitten kun muutetaan maalle, hän haluaisi oman karjalankarhukoiran."
Kun Anne-Mari kertoi, että lähimpään naapuriin oli syntynyt 9 karhukoiran pentua, minulle heräsi heti ajatus. Ajatus sai vahvistusta, kun Anne-Mari pari päivää myöhemmin kertoi, että pennuista kaksi on vielä varaamatta. Käskin Anne-Marin varaamaan yhden pennun isille eläkkeellepääsylahjaksi. Ensi viikolla talolla on isiä odottamassa oma mustavalkoinen tyttöpentu.

Koska tässä nyt on shokkitekstiä jo aika paljon yhdelle kertaa, niin jätän puheet kissanpennusta ja kaneista tyystin toiseen kertaan. Mutta sen voin vakuuttaa, että aika malttamatonta kaupunkilaissakkia alkaa täällä jo olla. Whatsapp vilisee kuvia ja videoita kanalasta ja koirien touhuista. Anne-Marilla menee joka päivä varmaan toista tuntia aikaa siihen, että lähettää meille tilannetiedotuksia.

Olin taas vaihteeksi seitsemän yötä töissä ja tänään oli pakko päästä paistamaan munkkeja, koska vappu meni valvoessa ja nukkuessa. Luonnollisesti syventyminen kotitöihinkin oli aika pintapuolista, joten tulevalla viikolla (jLs), keskitytään pyykkeihin, siivoamiseen, hieronta-asiakkaisiin, leipomiseen ja kovin mielellään myös pakkamiseen.
Koittakaa kestää, sillä näitä maalaiselämähehkutuksia on varmaan luvassa jatkossakin.
30 vuotta Helsinkiä riittää minulle toistaiseksi, anteeksi vaan, rakas nykyinen kotikaupunkini. Kolmen kuukauden kuluttua olen, jos Luoja suo, kangasniemeläinen!
Ja hyttysistä viis.