Suvun vauhkot naiset

Myönnän, että minulla on vilkas mielikuvitus. Ja myönnän, että joskus olen tahtomattani vauhko ja usein juuri niissä tilanteissa myös mielikuvitukseni yltyy vilkkaaksi.
Vauhkous saattaa olla myös jossakin määrin perinnöllistä. Äitini on tunnetusti vauhko, jos rämpsykelillä joku lapsista lähtee äidin luota kotiinsa, eikä muista perillepääsyään ilmoittaa äidille.

Tänä aamuna sain keskisuuren vauhkouskohtauksen.
Heräsin puhelimeni herätykseen klo 7. Pidän puhelimen yöllä äänettömänä, etten herää sen lukemattomiin ilmoitustirahduksiin.
Puhelimen näytöltä huomasin oitis, että puhelimeen oli tullut puhelu 32 minuuttia aikaisemmin. Kun huomasin, että soittaja oli Pikkuveli, hengitykseni salpautui.
Pikkuveli ei ole soittanut minulle tuohon vuorokauden aikaan ikinä - ei tarkoituksella, ei vahingossa, eikä missään hädässä.

Mielikuvitukseni olikin heti valppaana. Ehdin ajatella ensimmäiseksi, että "nyt se Pikkuveli varmaan oksentaa verta ja kysyy neuvoa, mitä pitää tehdä". Seuraavaksi mahdolliseksi soiton syyksi mielikuvitukseni päätteli "tai sitten sen vaimo on kuollut!" Ja muutaman sekunnin kuluttua olinkin jo vakuuttunut, että "nyt on Mili-koira jäänyt auton alle ja kuollut".
Mielikuvitukseni ei antanut mitään muuta vaihtoehtoa puhelinsoiton syyksi, kaikki muut mahdolliset tai mahdottomat syyt oli täysin poissuljettuja.
Kädet vapisten kirjoitan viestiä Messengeriin: "Olit soittanut".
Odotan ikuisuuksilta tuntuvat hetket. Ei vastausta. Päättelen, että nyt siellä on sitten todellinen hätä - varmaan matkalla päivystykseen tai jotain...
Sitten soitan velipojalle. Hän sulkee puhelun vastaamatta ja hetken kuluttua tulee teksti:
-"Mä soitin vahingossa unissani. Jatkan nukkumista".

Onneksi Pikkuveli piipahti kylässä illansuussa, että saatoin vakuuttua ihan silmämääräisesti, että hän on kaikin puolin kunnossa. Ja vakuutteli, että vaimo ja Milikin ovat voimissaan.
Kertoi ehtineensä ajatella, kun oli huomannut vikasoittonsa, että pitäisi kai laittaa viesti, ettei ollut mitään asiaa tai hätää, mutta oli nukahtanut takaisin samantien.

Noh, jos joskus vielä Pikkuveli soittaa aamuvarhaisella, kun on hätä, minä varmaan päättelen, että "siellä se taas unissaan soittelee". Vaan enpä usko - vauhko on aina vauhko.