Vielä villivihanneksista

Villivihannesten käyttö lisääntyy varmasti tulevaisuudessa, kun ihmiset monessa muussakin asiassa "palaavat juurilleen". Esivanhempamme käyttivät monipuolisesti luonnon antimia ravinnoksi ja lääkinnällisiin tarkoituksiin ja teollistumisen kuin myös elintarviketeollisuuden kehittymisen myötä nuo vanhat opit ja taidot unohdettiin "vanhanaikaisina".

Luomulaakso -blogissa oli vähän aikaa sitten mielenkiintoinen kirjoitus mobiilisovelluksesta, jossa esitellään muutamia tärkeimpiä ja yleisimpiä villivihanneksiamme.
http://luomulaakso.fi/suomen-luonnon-villivihannekset-mobiilisovellus/ 
Villivihannekset ovat meille käytännössä täysin ilmaista ruokaa, siksi olin oikopäätä valmis maksamaan sovelluksesta muutaman euron. Uskon, että sovelluksen kuvake puhelimeni näytöllä myös muistuttaa, että ilman toimeen tarttumista kasvit eivät varastoihimme kartu.

Helsingissä luonnon antimia keräävä törmää väistämättä valistajiin, jotka muistuttavat maaperän ja ilman saasteista. Joka syksy, kun olemme poimineet lasten kanssa Lastentalon (paikallisen keskuspäiväkodin) puistosta marja-aronioita suihin ja astioihin, on useiden ohikulkijoiden kommentit syvästi paheksuvia.
Totuushan Helsingistä on se, että joka ainoalla hengenvedolla minä ja lapseni, kuin myös aikoinaan parvekkeella nukutetut vastasyntyneet, vetävät keuhkoihinsa sellaisen määrän hiilipölyä ja erilaisia myrkyllisiä saasteita, että niihin myrkkymääriin verrattuna useiden viikkojen sateiden liottamat aroniat tai kolme päivää sitten näkyviin versoneet nokkosenalut ovat kohtuullisen saasteetonta syötävää. Henkilökohtainen myrkkykertymämme ei juurikaan notkahda, jos nautimme kahdesti vuodessa ruoholahtelaisista nokkosista keitettyä nokkosmuhennosta tai marja-aronioista mehustettua mehua.
Surullinen tosiasia on se, että terveydellemme on moninkertaisesti vaarallisempaa ja tappavampaa suola, rasva ja sokeri.

Olisi koivunmahlan valuttamisen aika. Siitä hommasta tulee oma isä mieleen. Muutamana keväänä lapsuudessani isä ja isänisä innostuivat valuttamaan mahlaa. Mahla juotiin sellaisenaan parin päivän sisällä. Mitään "jatkojalostusta" sille ei ollut eikä naisväki sitä myöskään pakastanut. Mutta iloinen puuhastelu ulkona kevätauringon lämmössä, tuoksuvien koivunrunkojen lähellä on jäänyt lapsenmuistiin kaikkien aistien muistoina.