Juhannusviikko! Vaikkei olisi juhannustakaan, kesä on parhaimmillaan. Muutamana päivänä satanut vesi on ollut kirjaimellisesti taivaan lahja ja aivan korvaamattoman arvokas asia. Ilman noita sateita olisi syksyn satoennuste monin verroin surkeampi, mutta jos kesä nyt jatkuu sadetta ja poutaa vuorotellen, on mahdollisuus saada syksyllä upea sato kaikista luonnon antimista.
Puutarhassa kehittyvät luumut, kirsikat, viinimarjat, vadelmat, karhunvatukat ja karviaiset. Omenapuiden tilannetta en ole edes muistanut tarkistaa. Keväällä istuttamissani mansikantaimissa on reippaat raakileet. Peruna on hyvällä taimella myöhäisperunaa lukuunottamatta ja kylvökset varttuvat sekalaiseen tahtiin. Härkäpapu on kaikkein lupaavimmin kasvanut.
Hernettä kylvin sellaisen määrän, että jos se kasvaa, ei kukaan pääse syksyllä valittamaan herneenpalkojen vähyydestä. Olisi kiva päästä hernettä pakastamaankin. Kasvimaan reunoille heittelin kauraa ja sekin kasvaa jo täyttä vauhtia.
Kanalassa on myös iloisen juhlavat tunnelmat. Silkkikanat aloittivat kolmisen viikkoa sitten hautomishommat, joita kiuruvetiset maatiaiskanat sitten onnistuneesti jatkoivat. Kaksi kanoista otti hautomisen oikein sydämenasiakseen ja nyt on kahdella äitikanalla kuusi terhakkaa tipua hoivattavana. Äitikanojen kujerrus poikasille on jotakin niin suloista kuunneltavaa. On suloista katsella, kuinka pienistä pidetään huolta, kun he tulevat siipien alta kanalan lattialle ruokailemaan. Jos joku isommista kanoista tulee liian lähelle poikasia, kana häädetään sukkelasti loitommalle. Äitikanat erottaa muista pörhöllään olevista höyhenistä ja tuosta äidillisestä kujerruksesta, jota pikkutiput seuraavat.
Kanalassa on nyt monenikäistä sakkia ja useampi kukkopoika odottelee tulevaa kohtaloaan. Jos jollakulla on kukon tarvista, meiltä saa kirjavia, komeita kukkoja kahvipakettikaupalla. Muussa tapauksessa kukot päätyvät parempiin suihin. Sitä tarkoitusta varten Anne-Mari hankki haudutuspadan ja saattepa uskoa, että kukkopoika on herkkuruokaa.
Kannoimme Saaran kanssa viimeiset taimet vanhan talon puolelta kasvimaan laitaan. Istutan kaikki äippänät nyt ulos, satoi tai paistoi. Haluaisin jo saada vanhan tuvan kammareita kesäasuttavaan kuntoon ja kyllä kesä nyt on jo sillä mallilla, että ulkona saavat kasvit joko kuolla tai kasvaa. Hyysääminen ja harsoilu saa tältä kesältä riittää.
Tein työsopimuksen syyskuun loppuun asti, joten kotihommat tänä kesänä jäävät vapaapäivien varaan. Vapaapäivistä onkin tullut antoisia, kun nyt tulee paremmin suunniteltua tekemisiään etukäteen. Perheessämme on neljä työssäkävijää, joten teemme aina viikoksi-kahdeksi jääkaapin oveen listan, jossa näkyy kaikkien työvuorot ja perheen muut menot. Autojen käyttö täytyy suunnitella, kun muutenkin tahtoo kirkonkylän käyntejä tulla pitkin päivää.
Meillä on aika kivaa täällä. No, on hyttysiäkin. Minä sanon, että hyttyset kasvattavat luonnetta.
Kymmenen vuotta suurperhetarinaa: ensin Ruoholahden maisemissa ja kesästä 2015 jatkuen Kangasniemellä, kirjoittajan syntymäkotitilalla.
maanantai 20. kesäkuuta 2016
keskiviikko 15. kesäkuuta 2016
Taivaan Isä,
anna tänään voimia niille uupuneille, jotka eivät jaksa enää ymmärtää elämänsä vastoinkäymisten tarkoitusta. Anna heille uutta voimaa uskoa siihen, että parempi aika on tulossa heidän elämäänsä. Isä, vaikka näiden ihmisten olosuhteet eivät muuttuisi, muuta heidän sydämensä mieli toivorikkaaksi ja iloiseksi ja auta heitä tekemään pienistä ilonaiheista suuria tälle päivälle.
Isä. Siunaa tänään ja juuri nyt niitä, jotka pelkäävät sairautensa kulkua. Isä, tee ihme ja paranna. Isä, muuta toivoton ennuste terveydeksi. Isä, ota kipu pois ja anna tilalle kiitollisuus.
Isäni. Lohduta niitä äitejä, jotka ovat viime aikoina menettäneet lapsensa. Hoida heidän äidinsydäntään ja anna heille lohdutusta. Auta heitä hyväksymään elämän määrä.
Isä, auta tänään niitä, jotka kamppailevat taloudellisten asioiden kanssa. Anna heille viisautta löytää ratkaisuja ja anna heille uskoa parempaan aikaan.
Isä, auta niitä, jotka ovat vaikeuksissa palkkatyön puuttumisen tai vähyyden takia. Puutu, Isä, tilanteeseen ja anna mielekästä työtä.
Isä, anna viisautta niille, jotka ovat väsyä liian suuren työtaakkansa alla. Anna voimia, anna viisautta tehdä ratkaisuja, avarra näköaloja.
Isä, puutu asioihin niissä perheissä, joissa vanhempien parisuhde on koetuksella. Anna sydämiin anteeksiantoa, anna rakkautta, anna uskoa, että kaikesta selvitään. Näytä, että turvautumalla sinuun voi rakentaa kokonaan uuden elämän.
Isä. Siunaa ja varjele meidän kaikkien lapsia. Varjele heidän sydämensä, ettei paha saastuta. Varjele heidät vaaroista ja onnettomuuksista. Anna lapsille iloa ja sydämen vapautta ja auta, ettei ahdistus saisi olla kenenkään lapsen mielessä.
Isä, puhuttele niiden mieltä, jotka eivät ole vielä tajunneet, että päätökset iankaikkisuudesta tehdään täällä ajassa.
Kiitos, Isä, taas kaikista ihmeellisistä siunauksistasi elämässämme.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)