tiistai 19. helmikuuta 2013

Opiskelijoiden työnteosta rangaistaan

Päivän uutisotsikoista nousi ykkösjutuksi kansanedustaja Timo Heinosen puheenvuoro opiskelijoiden tulorajojen kokonaan poistamisesta.
Nythän Suomessa opintotukea saavat opiskelijat voivat tienata kuukaudessa 660 euroa ja kuukausina, jolloin eivät tukea nosta, 1970e. Jos opiskelija saa opintotukea yhdeksältä kuukaudelta, saa koko vuoden tulot olla enintään 11850e. Jos tulorajat ylittyvät, Kela perii jälkikäteen opintotuet pois.

Järjestelmä kirjaimellisesti rankaisee työnteosta, ahkeruudesta ja omien opintojensa omatoimisesta rahoittamisesta. Tulee mieleen, kuka tai mikä hyötyy nykyjärjestelmästä? Hyötyykö valtio, Kela, työnantajat tai opiskelija? Entä sitten, jos työllään opiskelunsa rahoittava valmistuukin nopeammin, kuin pelkällä opintotuella ja -lainalla opiskeleva? Kuka siitä hyötyy?

Vaikka asiaa ei punnittaisi pelkästään hyötynäkökulmasta, olisi loogista ajatella, että tasavertaisuus voisi toteutua myös opiskelijoiden kohdalla: olisit oikeutettu samaan opintotukeen riippumatta siitä, kuinka paljon tai vähän teet opiskelujesi ohessa leipätyötä. Jos itse olisin opiskelija, olisin lähellä asettua sen mielipiteen taakse, että nykyinen järjestelmä rankaisee ahkeruudesta.

Olisi paikallaan nostaa hieman enemmänkin ääntä tämän epäkohdan muuttamisen puolesta. Hanketta vastustavilta voidaan aiheesta perätä käytännön kokemusta opiskelusta pelkän opintotuen turvin.
En usko, että kukaan nykyopiskelija pääsee liian leveän ja helpon elämän makuun, vaikka opintorahaa palkan lisäksi nostaisikin.

5 kommenttia:

  1. Näinpä... Ja jos opiskelijoiden työntekoa ei valtion taholta katsota hyvällä, se pitäisi ilmaista niin, että opintotuki olisi sen suuruinen, että sillä ihan oikeasti eläisi joutumatta ruokajonoihin.

    VastaaPoista
  2. Toinen ihan kummallinen epäkohta on se, että täysi-ikäisellä vaikuttaa opintotukeen vanhempien tulot. Asui kotona tai ei. Eikä niissä tulorajoissa katsota muuta kuin kylmästi bruttotulot, ei perhekokoa, ei mitään lieventävää. Muutosta kaipaisi koko systeemi.

    VastaaPoista
  3. Oootte tytöt niin oikeassa, tuntuu pahalta kun omat lapset opiskeli ja teki töitä yhtä aikaa ja vielä valmistuivatkin hyvissä ajoin. Ja Kela kiittää perimällä opintorahoja takaisin.....
    Toinen sarja lähdössä opintielle... ja samat harmit kertautuu...
    Sirkulle kiitos ihanasta blogista, vierailen päivittäin jos en ajele bussilla Espooseeen ja takaisin

    VastaaPoista
  4. Mulle kävi niin, että Kela peri takaisin parin kuukauden opintorahat ja niitä kuukausia ei saanut myöhemmin enää käyttöön. Olisi pitänyt itse palauttaa rahat ennenkuin Kela ehti pyytää. Eli kannattaa olla tarkkana Kelan sääntöjen kanssa. Toisaalta tuo opintoraha ja asumistuki sekä lainatakaus on kyllä hyvä niille, jotka ei käy töissä.

    VastaaPoista
  5. Ja samaan aikaan monet käyttävät asumis ym. tukia väärin. Ollaan muka erossa ja asutaan kuitenkin yhdessä, nostetaan asumistukea ja monesti myös toimeentulotukeakin perusteettomasti, mutta kun ei ole todisteita, ei voi periä takaisin.
    Minusta opiskelijoilla tulisi olla oikeus työntekoon opiskelun ohessa ilman rajoituksia, mutta niin että opiskelukin koko ajan edistyy.

    VastaaPoista