Kesän viimeinen mustikkareissu tänään

Jo jonkun aikaa minulla oli pakkomielle, että mustikkapaikka täytyisi vielä kerran käydä katsastamassa. Kahdesti sinne olin jo menossakin, mutta löydettyäni hyvän puolukkapaikan matkan varrelta, en selvinnyt perille asti.
Iltapäivällä, kun lämpötila oli muutamalla asteella noussut aamun +7:stä, menin päättäväisen reippaasti suoraan mustikkapaikkaan. Olin hyvin tyytyväinen, että sinne menin: mustikanvarvuista oli lehdet jo melkein karisseet ja valtavan suuret mustikat oli helposti poimittavissa. Jos jonkun marjan sade olikin pehmittänyt, se hilloutui käteen, eikä päätynyt marja-astiaan. Mutta suuria, hyvälaatuisia mustikoita kertyi kilon verran.

Olen oppinut tänä kesänä, etten jää marjametsään kykkimään liian pitkäksi aikaa, etten ehdi saada selkää liian kipeäksi. Puolitoista-kaksi tuntia on juuri sopiva aika.

Tämän päivän metsäretken yhteissaalis oli kilon verran mustikoita ja puolisen  kiloa puolukoita, joita keräsin mustikalle hillokaveriksi. Keitin jokin aika sitten puurohilloksi puolukka-mustikkahilloa ja samaa ajattelin tehdä näistäkin kesän viimeisistä mustikoista.

Alapihan neljään omenapuuhun on iloksemme tullut sen verran omenoita, että säilöntähommia meille riittää useammaksikin päiväksi. Aamulla siivutin kaksi uunipellillistä omenia kuivaamista varten. Kuivattu omena olisi sellaista herkkua, että sitä ei varmasti ehdi ikinä tekemään liian kanssa. Omenasosetta on joskus syöty urakalla ennen uutta satokautta, mutta kuivattu omena häviää varastoista hyvin sukkelasti.

Omenapuiden vieressä on yksi marja-aroniapensas ja se on tänä vuonna täynnään suuria, meheviä marjoja. Niiden suhteen odotan rauhassa ensimmäisten pakkasten yli, jotta marjat saavat vähän makeutta. Viime syksynä keitin paljon mehua marja-aroniasta ja puolukasta, mutta nyt kun marjat näyttävät noin meheviltä, voisi keittää hilloakin.

Karhunvattua olemme jo käyneet pensaista syömässä, mutta viikon-kahden sisällä alkaa vasta sato kunnolla kypsyä.
Anne-Marin tilalla on tyrni jo korjuukypsää, mutta meillä voi vielä viikon verran odotella. Olisi niin mukava, jos ehtisi saada edes kutakuinkin kaikki tyrnit talteen. Viime vuosina tyrniä on jäänyt paljon pensaisiin lintujen talviruuaksi, kun ilmat ovat käyneet niin kylmiksi, ettei ole tarennut marjaa enää paljain käsin poimia.

Anni-koiran ulkotarhasta "löytyi" loppukesällä saskatoonpensas. En tiedä miten asia on minulta mennyt ohi, mutta en ollut pensasta tunnistanut. Kun menin maistamaan pensaan tummia marjoja ja tajusin, mistä marjasta on kyse, riemastuin aika suureen ääneen.
Marjojen suhteen kävi aika onnettomasti: kun pari päivää odottelin niiden parempaa kypsymistä ja mietin, millaisilla tellingeillä ylttäisi kaikki marjat korjata talteen, koko sato hävisi pensaasta melkein yhden vuorokauden aikana. Olin kyllä huomannut, että iloisesti sirkutteleva pikkulintuparvi viihtyi pensaassa tiiviisti, mutta en osannut odottaa, että se korjaisi kaikki herkkumarjat parempaan talteen. Totesin, että tästä viisastuu vastaisen varalle.

Olen siis ollut nyt lomalla. Huomaan taas, että metsässä olemisesta tulee sellainen pakko. On vain pakko päästä metsään katselemaan, kuuntelemaan, haistelemaan, ajattelemaan ja lepäämään. Jos metsä tuoksuu kesällä ja talvella, niin nyt se vasta tuoksuukin. Metsässä runsaat sateet näkyy vain hyvinvointina. Syksy on täällä siinä vaiheessa, että haavanlehtien liplatusta kuulee vielä jonkin aikaa. Ruskan värien ilotulitusta saadaan vielä hetki odotella. Hirviä on näillä seuduilla paljon. Melkein jokaisella metsäretkellä kuulee pusikoiden ryskyvän, kun hirvet karttavat marjastajaa. En tiedä, totunko koskaan hirvikärpäsiin. Kyllä ne ainakin äkäiset paarmat voittaa.

Anne-Marin talolla remontoidaan kammaria. Kunhan se valmistuu ja Anne-Mari vie koirat mummolasta hoidosta, pitää käydä tutkailemassa Anne-Marin metsien puolukkatilanne. Väitti, ettei siellä juurikaan puolukoita ole.

Meidän kanaluku putosi kahteenkymmeneen, kun Anne-Mari vei osan kanoista omaan uudenuutukaiseen kanalaansa. Kesän munintatauon jälkeen myös nuorikot ovat alkaneet munimaan ja ehkä vihdoinkin loppuu munien osto kaupasta. Toivottavasti ulkona riittää vihreää joulukuulle asti niinkuin viime syksynä. Viime itsenäisyyspäivänä nyhdin vielä vihreää ruohoa kanoille.

Nakkaan lisää puita takkaan ja menen laittamaan hillomarjat kattilaan.

En tainnut vielä mainita, että olen niin kovasti nauttinut tästä maalaiselämästä. Ihan siitä kaikesta, mitä on.