Eikä niitä varavesisäiliöitä vieläkään

Tein ulkotöitä oikein sydämeni kyllyydestä ja täysin omissa oloissani, koska hyytävä itätuuli karkotti pihasta kaikki muut ihmiset. Tasainen työtahti piti hyvän lämmön päällä ja vaatetukseni vastasi talven varustusta. Joutsenpariskunta, joka kaarsi matalalta pääni yläpuolelta kohti etelänpuolen metsiä, ilahdutti mieltä. Hyvin muhineet kompostit puutarhan laidalla käänsin ympäri ja ihastelin kompostin hyvää tuoksua. Komposti tuoksuu todellakin hyvälle, kun se on savolaisittain sanottuna "tekkentynyt".
Onneksi samalla ulkotyörupeamalla kävin läpi myös eläinten vesiastiat, sillä kuudelta sisälle tullessani tuli sähkökatko. Olihan ulkona aikamoinen myräkkä ja luntakin oli alkanut pyryttää, mutta en ollut osannut varautua sähköjen katkeamiseen. Kun katkos näytti venyvän, sytytin tulet leivinuuniin ja takkaan, sillä kovalla tuulella talo kylmenee hyvin nopeasti. Seuraavaksi mies kävi etsimässä kylmälaukut jääkaappien sisällön evakuoimista varten. Vesitilanne vaatisi toimia ja niin soitin äidille kirkonkylälle ja kysyin hänen sähkötilannettaan. Kun sovimme tulevamme hakemaan vettä, napsahti sähköt päälle. Sukkelasti laskimme Saaran kanssa kattiloita ja kannuja täyteen ja sitten sähkö katkesi uudelleen. Onneksi se katkos ei enää ollutkaan kovin pitkä ja saatoimme jatkaa elämää siitä, mihin se oli ennen sähkökatkoksia jäänyt.
Kummasti kaikki vaan pysähtyy, kun suurin osa hommista on riippuvainen tavalla tai toisella sähköstä.

Koska minusta talvi loppui ihan kesken, en pane ollenkaan pahakseni näistä lumipyryistä, räntä- ja raesateista ja yöpakkasista. Ja miksi sitä nyt ottamaan harmia elämäänsä jostakin sellaisesta kuin lumisade vapun tietämillä.

Tee, jonka keitin sukkelasti sähköjen palauduttua, odottaa vielä juojaansa. Kiireempi saada viestiä maailmalle ennen seuraavaa pimeän hetkeä.

Edelleenkin me vertailemme elämäämme ennen ja nyt. Tässä talossa asuminen tuntuu meistä edelleenkin kesämökkielämältä. Ja kaikki mitä on ulkona, on elämän suurta luksusta.