Täällä on niin kaunista! Lumi on lähes sulanut pois ja värit, jotka säästeliäästi luonnosta löytyvät, vaativat katsojalta tarkkaa silmää ja keskittymiskykyä. Omenapuiden märissä rungoissa kasvaa vaaleanharmaata sammalta. Siellä täällä näkyy vielä kellertyneen ruohon lomassa vihreitä ruohotuppaita. Kun kiskaiset toivorikkaasti vihreää ruohoa, käteesi jää puoleksi mätä, juuristaan pehmennyt tuppo, jonka viemisen kanojen herkuksi jätät tekemättä. Maassa ollessaan ruoho näyttää vielä houkuttelevalta, mutta ruohonjuuritasolla totuus onkin toinen.
Taivas on paksujen harmaiden pilvien peitossa. Ei varsinaisesti sada, mutta ilma ulkona on kuin vesisumua. Kun kohdistat katseesi peltojen yli metsänreunaan, näet sumuista, pilvenoloista utua leijuvan puunlatvojen tasalla.
Yhtään ei tuule. Sen huomasin, kun äsken sytyttelin tien varressa oleviin lyhtyihin kynttilöitä ja tuli sai palaa rauhassa sytytetyssä tulitikussa.
Kun aamulla menin avaamaan kanalan ovea, toivorikkaat kanat pyyhäsivät ulkotarhaan. Hetken he siellä malttoivat katsella ja kuopsutella, mutta sitten kanala veti puoleensa ja tarha tyhjeni. Pihassa seisoessa kuuluu kanalan väen juttelua, puputarhasta vesipullojen ääntä ja pupujen jalkojen töminää. Karhukoirat kertovat välillä haukullaan, jos pihapiirissä vilistää siimahäntiä. Ulkolinnut ovat keksineet mennä ruokailemaan jonnekin muualle, kun en ole ainakaan toistaiseksi aloittanut pikkulintujen ruokkimista. Niinpä pikkulintujen äänet eivät ulkona liikkuessa herätä huomiota.
Lumettoman, lauhan alkutalven karu kauneus kyllä herättää huomiota. On tultu levon vuodenaikaan. Valoisan ajan lyhyyskin antaa siihen hyvät edellytykset.
Jumalan rakkauden puhe on kuultavissa nyt luonnossa, kun kuuntelija malttaa vain kuunnella.
Juuri näin :) Marraskuussakin voi kuulla luonnossa Jumalan puhetta <3
VastaaPoista