tiistai 2. syyskuuta 2014

Nälkävuosien jälkeen kiitettiin laakson laihosta

Palaan vielä lukemaani "Jumalan vihan ruoska - Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697" -kirjaan.
Kirjan viimeisessä kappaleessa kerrotaan (suora lainaus):
" Suomalaiseen virsikirjaan otettiin 1701 virsi, joka tunnetaan suvivirtenä. Sen arvellaan perustuvan ruotsalaiseen kansansävelmään, ja ruotsinkieliset sanat sille antoi 1690-luvulla ilmeisesti Gotlannin piispa Israel Kolmodin. Nykyään suvivirsi on kesän alun ja ilon ja koulujen päättymisen laulu. Kolmesataa vuotta sitten eläneille ihmisille sen sanojen merkitys oli toisenlainen. Heidän oli syytä kiittää siitä, että laiho lainehti laaksossa ja, kuten virren vanhojen sanojen mukaan laulettiin, "ylpiät yrttitarhat" kukoistivat. Auringonpaiste ja puiden vihreä humina tarkoittivat näille ihmisille onnea ja siunausta. He tiesivät, mitä tapahtuu kun kesä ei koskaan tule".

Tätä historiaa vasten suvivirren sanat saavat kyyneleet silmiin kirvoittavan merkityksen. Toivottavasti viimekeväiset raukkamaiset pohdinnat suvivirren sopivuudesta koulujen päättymisen ja kevään juhliin jätetään unohduksiin ja sen sijaan muistutamme nousevia sukupolvia esi-isiemme vaikeuksista ja vastoinkäymisistä. Se moninajoin tuskainenkin historia on se perustus, jolle tätä päivää on rakennettu.
(Wikipediasta http://fi.wikipedia.org/wiki/Suvivirsi löytyy myös vanhan suvivirren sanat vuodelta 1701.)

2 kommenttia:

  1. Sen verran korjaan, että viimeisimmässä kohussa kyse oli tunnustuksellisista aamuavauksista ja muusta ev. lut. kirkon automaattisesti kouluissa järjestämästä ohjelmasta ja ristiriidasta uskonnonvapauteen. Suvivirtta ei siinä valtion virkamiehen kannanotossa mainittu lainkaan, eikä sen laulamisesta tai laulamatta jättämisestä ollutkaan kyse. Muistaakseni kristilliset piirit itse nostivat (jälleen) suvivirren esimerkiksi. Helluntailaisilla olisi syytä protestoida ev. lut. kirkon vahvaa asemaa vastaan, jos ajatellaan esimerkiksi ehtoollis- tai pappeus teologiaa.

    VastaaPoista
  2. Joka tapauksessa suvivirsi kuuluu kansallisaarteisiimme! Kohuja tai ei, se kertoo meille kiitoksen aiheita.

    VastaaPoista