Talolta tuli reipas ja energinen, kirpeää syysilmaa hengittänyt joukko. Melskan perheen mukana reissussa oli Anne-Mari ja Kampaajatyttö. Tulijat toivat omenia ja marjoja pakasteesta.
Marjojen keruuta oli tehokkaasti hillinnyt jokaikisessä marjassa pörissyt ampiainen tai muu ärhäkästi pistävä otus. Mustia viinimarjoja, karhunvattuja ja tyrniä olisi vielä poimittavaksi. Metsään eivät viikonloppumatkalaiset olleet ehtineet lainkaan.
Minulla on yövuorojen välissä yksi vapaapäivä. Olen ollut hyvin kiitollinen tarjolla olleesta työstä.
Muutamana yönä luin Mirkka Lappalaisen tutkimustyön tuloksena syntynyttä kirjaa, joka kertoo suuresta nälänhädästä Suomessa 1695-1697. ("Jumalan vihan ruoska" kustannusosakeyhtiö Siltala 2012).
Yksityiskohtaisuudessaan rajulla tavalla koskettava tieto suomalaisten esi-isiemme historiasta pysähdytti ajattelemaan ja uudelleenarvioimaan omaa suhtautumistaan tämän päivän hyvinvointiin ja kansamme nykyisiin ongelmiin. Hyvin pian kirjaa lukiessa tuli tunne, että naiivi valitteluni kaupan lihatiskin äärellä "mitähän sitä tänään laittaisi ruuaksi" on räikeän surullista kirjan kertomaa vasten peilattuna.
En ollut aikaisemmin käsittänyt, että pahimpien kato-ja nälkävuosien aikana suomalaisia menehtyi ravinnon puutteeseen (=nälkään) ja kulkutauteihin kolmasosa väestöstä. Pahimpina aikoina ei ravinnoksi saatu edes surullisenkuuluisaa pettua, kun kovien pakkasten takia männyn nilakerrosta ei saatu irrotettua. Pettujauhosta tulikin kauppatavara, jonka hinta kohosi varsinkin katovuonna 1697.
Sammalen ja oljen syömisestä tulikin pettua tavallisempi hengenpidike, mutta monen kohtaloksi sekin ruoka koitui.
Myös kalan ja metsämarjojen saanti katovuosina vaikeutui. Kato oli kaikenkattava ja totaalinen. Monin ajoin myös suolasta oli pulaa. Kun väki oli syönyt kaiken syötäväksi kelpaavan perheen kissoja ja koiria myöten, oli edessä kerjuulle lähtö. Katovuosien surullinen seuraus oli valtavat kerjäläisjoukot, jotka epätoivoisesti kulkivat viimeisillä voimillaan ruokaa etsien ja samalla valloilleen pääsivät tappavat kulkutaudit, joita kerjäläislaumat levittivät. Lavantauti, punatauti ja pilkkukuume jatkoi siitä, mihin ruuan loppuminen oli kansakunnan johdattanut.
Luin kirjaa alusta noin puoleenväliin ja tekstin muuttuessa realistisuudessaan ylitsepääsemättömän raskaaksi, luin vain otteita sieltä täältä. Jotta pääsen selville niistä asioista, jotka kansakuntamme nosti uudelleen jaloilleen, aion koota itseni ja lukea kirjan loppuun.
Kerroin kirjasta myös lapsille. Miika, joka on innokas oppimaan uutta ja on kiinnostunut monen muunkin ohella myös historiasta, luki kirjaa mielenkiinnolla. En ole varma, välittyykö tämän päivän koululaisille historianopetuksesta tämä kansakuntamme murheellinen vaihe niin selkeästi, että nuoret ymmärryksen tasolla käsittäisivät, mitä Suomi on joskus läpikäynyt.
Yksi erittäin positiivinen vaikutus tähän kirjaan tutustumisella oli: kaikki ruoka, mitä eteeni saan, tuntuu aivan kohtuuttoman arvokkalta ja hyvältä.
Jos olet kiinnostunut historiasta, suomalaisuudesta tai ruokakulttuurista, suosittelen kirjaa luettavaksi. Suhtautumisesti ruokaan ei ole entisellään tämän kirjan luettuasi.
Minulla on lukulistalla tuo kirja! Aihe on entuudestaan tuttu oman kunnan historiikista, siinäkin aihetta käsiteltiin kovin seikkaperäisesti. Toisaalta täytyy suhtauttaa historiallinen tapahtuma aina omaan aikaansa, 1600-luvulla päti toiset asiat kuin nykyään, vaikka onhan nälänhätä vieläkin täysin mahdollinen ilmiö.
VastaaPoistaKirjan alkuosassa perehdytäänkin aika laajasti myös niihin muihin seikkoihin, luonnon olosuhteiden lisäksi, jotka olivat osaltaan vaikuttamassa niin totaalisen ruokakatastrofin syntymiseen. Monet sellaisia asioita, joita ei ollut osannut ajatellakaan.
VastaaPoistaMinullakin heräsi kiinnostus tutkia tapahtumia myös Kangasnimen historiasta, koska kirjassa mainittiin, että Kangasniemi oli niiden kuntien joukossa, joissa kuolleisuus oli 1600-luvulla erityisen korkea.
Kyllä ainakin Lapissa kasvaneille välittyy, ei tarvitse mennä edes noin kauas. Sotavuodet olivat Lapissa todella kovia, ja vuosisadan alussa, oliko se nyt espanjantauti (minulla on tieto ylhäällä, en tarkista sitä nyt tähän), saattoi tappaa koko kylän, olen kuullut kerrottavan, että ihmiset kuolivat navettaan yrittäessään lypsää lehmiä viimeisillä voimillaan.
VastaaPoistaYksi syy näihin on tietysti lääketieteen kehittymättömyys ja toinen varmuusvarastojen puute. Monessa muussakin asiassa ollaan menty eteenpäin, ettei tekisi mieli allekirjoittaa niitä tuhon ja maailmanlopun merkkejä, joista aina puhutaan. Kaikki on oikeasti todella suhteellista.
Minulle tämä kaikki on tuttua ja todennäköisesti isäni sisaruksineen kantoivat ruumiissaan sotavuosien jättämiä jälkiä. Lapissa ei ole ollut niin vaurasta kuin Etelässä.
Maatalousyhteiskunnassa ei muutenkaan riittänyt vaurautta kaikille.Pohjanmaalta kotoisin oleva äitini kertoi usein, mitä tapahtui köyhälle perheelleen kun lehmät eivät enää talvella lypsäneet ja polttopuut loppuivat, kun ei ollut omaa metsää, mistä ottaa puuta, eikä edes omaa kaivoa. Meillä ei olekaan koskaan hehkutettu sitä, kuinka omat metsät ja omat maat sitä ja tätä. Tai olihan se varmaan niillä pitäjän rikkailla, mutta ei muilla. Edes ruokapalkkaa ei varakkaista taloista piiat tahtoneet saada piikoessaan. Eikä niitä isoja tiloja ylläpidetty pelkästään isäntäväen työllä, ehei. Ja vielä 80-luvullakin nämä vanhat emännät olettivat, että vähäväkisten lapset tulevat ilmaiseksi tekemään heille mansikkamaat ja remontit, kunhan vaan käsketään. Olivathan he köyhistä perheistä. Tosin näiltä tiloilta oli maat ja manttaalit jo menneet. Se asenne vain oli jäänyt uskoville vanhoille emännille, että kaikki ovat heidän käskyläisiään. Itselläkin on muistoja kuinka naapurin emäntä, ruustinna, vaati milloin sitä ja tätä, kun äitini oli samasta pitäjästä, köyhän perheen lapsi. Onneksi sitä yhteiskuntaa ei enää ole. Toivottavasti ei tulekaan, vaikka pelkään, että paperittomat siirtolaiset ovat jo joutuneet ilmaisiksi piioiksi pikkurikkaille. Ainakin Usassa ja E-Euroopassa on näin.
Winnie
Kuulostaa todellakin lukemisen arvoiselta. Elämästä joka päivä kiitollisena; kodista, puhtaasta, riittävästä vedestä, ruoasta, lapsista, terveydestä yms, EI- itsestäänselvyydestä, luen mielellään tällaista lisäkiitollisuuden antavaa totuutta. Hatunnosto senajan ihmisille!
VastaaPoistaRuokarukous - kiitollisuus siitä, että meillä on ruokaa ja vaatetusta jne.
VastaaPoistaps. Kiitos esirukouksista, Olen saanut jättää kepit pois eilen.