Joskus kaipaa leivonnassa helppoutta, joskus tekee mieli käyttää aikaa ja vaivaa.
Ruokaleivän suhteen, varsinkin jos leivotaan usein, käyttää mielellään oikoteitä, ettei aikaa tuhraannu.
Viime viikkoina olen leiponut jo lukuisia kertoja "tämänpäiväistä leipää". Leivän raaka-aineet muotoutuvat siitä, mitä on tarjolla ja mitä täytyy jauhokaapista laittaa käyttöön .Yhteen taikinaan käytin kaappiin unohtuneet mantelilastut ja perunamuussin loput suorastaan houkuttelevat leiväntekoon. Kuivattuja yrttejä ei minulla juurikaan ole varastoissa, mutta luulisin maustetuista leivistä pitävien lisäävän omia yrttejään taikinoihin.
Ohraleipää en osta juurikaan kaupasta. Itsetehtynä se on niin siunatun makuista, että tulee mieleen Raamatun maininnat ohraleivistä.
Tämänpäiväinen leipämme on tehty kaurapuuron lopusta ja ohrajauhoista.
Laitan leivän perusohjeen, koska itsellänikin näytti kestävän vuosikymmeniä oivaltaa, että leivän tekeminen ei tarvitse olla työlästä ja aikaa vievää. Ehkä ohjeesta joku saa oman muunteluidean.
3 dl vettä
puoli palaa hiivaa (25g) tai pussi kuivahiivaa
(Jos käytät kuivahiivaa, muista nesteen oikea lämpötila.)
2 dl puuroa, perunamuussia, erilaisia leseitä, rouheita tai muita viljatuotteita tai siemeniä+pähkinöitä
3-5 dl jauhoja (määrä riippuu edellisen aineosan koostumuksesta)
(1,5tl suolaa)
loraus öljyä
Liota tuorehiiva veteen (kuivahiiva lisätään aina jauhojen seassa). Jos käytät taikinaan puuroa, varo, ettei se ole liian kuumaa ja "polta" hiivaa.
Sekoita puuhaarukalla tai kädellä (jos puuro on kokkareista, kannattaa taikina tehdä käsin) ainekset karkeusjärjestyksessä. Tee taikinasta puuromainen.
Muutaman kerran kokeilun jälkeen huomaat, kuinka löysäksi taikinan voi jättää.
Käytä astiakulhona vaikka isoa vatkauskulhoa, mikä sopii mikroon. Mikrouuni on tehokas, vedoton paikka taikinan nostatukseen. (Älä kuitenkaan laita mikroa päälle.)
Laita taikinakulho nousemaan vedottomaan paikkaan vaikka tunniksi.
Vuoraa "puolipelti" tai reunallinen uunivuoka (40X20cm) leivinpaperilla. Sekoita taikinaa pari kierrosta. Kaada kumilastan avulla taikina paperin päälle ja anna vielä kohota vartin verran ennen uuniin laittoa.
Paista leipää uunin alatasolla 200 asteessa niin kauan, että pinta on kauniin värinen, eikä pohjakaan näytä raa´alta. Jos leipä uhkaa tummua liikaa ennen kypsymistään, laske uunin lämpöä.
Paistoaika riippuu paljon käyttämistäsi raaka-aineista. Pelkistä jauhoista tehty leipä kypsyy nopeammin, puuroa ja perunaa sisältävä leipä vaatii pidemmän kypsymisajan.
Meidän tämänpäiväisessä leivässä oli kaksi desiä kaurapuuroa ja puoli kiloa ohrajauhoja. Leipäpellillisen hinnaksi tuli sähköineen ja leivinpapereineen noin 80 senttiä.
Minulla tulee leivottua leipää kerran viikossa, ja juuri noin, tähteet hyödyntäen. Ja huomannut myös sen, se on yleensä sitä maukkainta leipää. Tytärkin perheineen tykkää kun saa täältä tuoreen leipäsen tuliaisena kauppareissuni yhteydessä.
VastaaPoistaOn aina niin mukavaa lukea näitä "kotoilu"-juttuja. Lapsiperhe-elämään liittyvät leipomista, ruoanlaittoa, pyykinpesua, penninvenytystä :) tms. sisältävät jutut saavat minut aina lukemaan kirjoituksen isolla mielenkiinnolla. Tästäkin ihanasta leivonta-aiheesta saa taas kivaa inspistä omaan arjenpyöritykseen. Lisää tällaista! :) -Katri
VastaaPoistaEn olekaan leiponut aikoihin leipää. Minulla on Ruotsin reissulta pakastimessa vielä ruisleipää ja me syödään niin vähän leipää Maikin kanssa, että ei ole ollut tarvetta. Mutta jos leivon, niin minäkin teen justiinsa tuolla tavalla, että taikinaan sekoittuu kaikenlaista mitä kaapeista löytyy. Harvemmin nykyisin puuroakaan, kun teen sitä meille aina saman annoksen, joka on justiinsa sopiva meille kahdelle. Mutta kotonatehty leipä on kyllä kaikkein parasta.
VastaaPoistaNopeat ja helpot koukuttavat. Noin tehtynä ei likaannu montaakaan astiaa ja on helppo jakaa pelliltä moneen osaan suoraan.
VastaaPoistaTeen usein sämpylätaikinan vain lusikalla sekoittaen ja kaikkea mahdollsita sekaan, mitä löytyy kaapista/jääkaapista. Usein kuitenkin väännän ne sämpylöiksi tai nostan lusikalla kokkareet pellille tai teen pötkön, josta leikkaan vain palat suoraan pellille.
Ihana omatekoista leipää ei voita mikään ja vielä tuo hinta on minulle ainakin niin tärkeä asia.
VastaaPoista