Pieniä ihmeitä

Tytär tuli näyttämään erään luvun kirjasta, jota oli lukemassa. Kirja on Nicky Cruzin "Sydän tulessa". Taidan itsekin lukea tuon kirjan joululomalla. Lainaan kirjan tekstiä:
"Kun seuraavana päivänä heräsin, huoneeseeni ei vieläkään tullut vettä. Olin saanut viestin, että kuvernööri oli järjestämässä paikkaa kampanjalle, joten oletin, että puhuisin vielä jossakin. En ollut saanut liikuntaa muutamaan päivään ja tunsin itseni vihaiseksi, joten päätin juosta rannalle ja peseytyä valtameressä. Ajattelin, että ottaisin mukaani pienen pyyhkeen ja lähtisin noin viidentoista kilometrin lenkille Guamin kaduille. Sieltä suuntaisin sitten merenrantaan.
  Lenkkini aikana sain hyvän välähdyksen siitä, mitä hirmumyrsky oli tehnyt saarelle. Kadut ja pihat olivat täynnä mutaa ja likaa, ja monilla niistä oli mahdotonta kulkea. En voinut kuvitella, että ketään kiinnostaisi tulla kokouksiini sen jälkeen, mitä oli tapahtunut. En edes tiennyt, miten ihmiset pääsisivät sinne. Suurin osa julkisesta liikenteestä ei toiminut, ja ihmisillä oli täysi työ siivota tonttejaan. Mitä enemmän juoksin, sitä enemmän masennuin.
  Päätin juoksulenkkini rannalle, mutta ennen kuin menin veteen, istuin hiekalle lepäämään ja miettimään näkemääni. Olin edelleen epävarma siitä, miksi Jumala oli tuonut minut Guamiin tuhon keskelle. Enkä juuri iloinnut ajatellessani, että joutuisin viettämään lopun päivää syyhyten peseydyttyäni suolaisessa vedessä. 
   "Herra, miksi minulla ei ole paikkaa missä peseytyä?" rukoilin. "Tiedän, että on typerää pyytää sellaista, mutta minun  pitäisi ajaa parta ja kylpeä, enkä halua kertoa todistustani haisten merivedeltä, tukka suolaisena ja sotkuisena."
  Jo rukoillessani muistan ajatelleeni, että se oli joutavanpäiväinen asia pyytää. Varmasti Jumalaa kiinnostaa enemmän se, mitä sanon, kuin se, olenko käynyt kylvyssä vai en. Tarkoitan, että ajatellaan vaikka Johannes Kastajaa. Hän todennäköisesti haisi pahalta koko ajan ja kuitenkin hän teki niin paljon hyvää!
  Minua alkoi kaduttaa, että olin valittanut, vaikka tiesin, että monet saarella olivat paljon pahemmassa tilanteessa kuin minä. Monet olivat menettäneet kotinsa ja autonsa ja minä olin menettänyt ainoastaan etuoikeuden kylpeä muutamaan päivään. Rukoilin: "Herra, anna minulle anteeksi itsekkyyteni. Olen täällä tavoittaakseni ihmisiä Sinun sanomallasi ja teen mitä tahansa se vaatii. Käytä minua aivan niin kuin tahdot. Minä lakkaan valittamasta."
   Juuri silloin nojauduin taaksepäin hiekassa pönkittäen itseäni kyynärpäitteni varassa. Survaisin maata enemmän kuin oli tarkoitus ja tunsin jotakin kylmää ja märkää vasemmassa kyynärpäässäni. Nojauduin katsomaan ja näin pienen vesilätäkön siinä, missä kyynärpääni oli ollut. Tämäpä outoa, ajattelin. Olen liian kaukana merestä löytääkseni vettä.
  Kaivoin vähän syvemmälle hiekkaan ja mitä enemmän kaivoin, sitä enemmän vettä maaperästä ilmaantui. Otin sitä kouraani ja haistoin sitä. Tämä ei ole suolaista vettä. Kaivoin syvemmälle kämmenilläni ja pian valtava vesilammikko pulppusi maasta -raikasta lähdevettä! Se oli kuin kaivo, vain muutama sentti maanpinnan alapuolella. Sille ei löytynyt mitään selitystä - lähellä ei ollut jokia eikä lampia. Ja vesi oli puhdasta ja kirkasta.
  Laskeuduin polvilleni ja rupesin pesemään kasvojani ja käsiäni. Kauhoin vettä sormillani ja maistoin sitä kielelläni. Se oli ihanaa - kuin pullotettua vettä. Niin ryhdyin pesemään tukkaani, ajamaan partaani ja pesemään kanaloitani.
  "Onko tämä sinulta, Herra?" rukoilin. Melkein uskomatonta, että Hän tarjosi minulle tällaisen siunauksen. "Kiitos, Jeesus! Kiitos tästä puhtaasta vedestä."
   Kylpiessäni ja polskutellessani raikkaassa lähdevedessä jotkut ihmiset rannalta tulivat katsomaan, mitä oli tekeillä. He eivät olleet uskoa silmiään. "Mistä tämä vesi on tullut?" he kysyivät, mutta en tiennyt, mitä sanoa heille. Monet tarjosivat minulle maksua, jos antaisin heidän kylpeä siinä, mutta nauroin ja sanoin: "Ei se ole minun vettäni. Se on Herralta. Sitä riittää kaikille!"
  Kaikkialta rannalta tuli ihmisiä kylpemään uudessa lähteessä, jonka Jumala oli antanut. Ennen pitkää rannalle muodostui jono jokaisen odottaessa vuoroaan. En vieläkään tiedä, mistä lähde tuli, sen vain tiedän, että Jumala näki hyväksi tarjota tämän pienen, odottamattoman siunauksen minulle ja muille rannalla oleskelijoille.
  Tämä juuri on niin hauskaa Jumalan kanssa elämisessä. Koskaan ei tiedä, mitä Hän tekee seuraavaksi. Sen vain tietää, että mitä tahansa Hän tekee, se on jännittävää!"