Viimeinen juhannus Helsingissä

On kyllä täysin uudenlainen ja oudontuntuinen kesänjuhla meillä meneillään täällä viimeisiään vetelevässä kaupunkikodissamme. Isi on läpi yön töissä ja minä viihdyn täällä kahden teinin kanssa. Kaikki muut lapset ovat lennähtäneet kuka minnekin: Ouluun, Urjalaan, Kangasniemelle ja Helsingin Myllypuroon. Me nautimme täällä kotona hiljaisuudesta ja ovea myöten täydestä jääkaapista. Jääkaappi kävi pieneksi, kun otin kylmiön jo pois käytöstä, koska se suuntaa ensi viikolla uusiin maisemiin ja ruokaa ostin siinä luulossa, että täällä olisi ihmisiä enemmänkin. Ja näköjään on niin, että kun kaikenlaista olisi tarjolla, ei tee mieli mitään ja sitten kun kaavitaan puurokattiloita, tekisi mieli vaikka mitä.

Eilen minulla loppui taas viikon kestäneet yövuorot. Kroppa on vielä kankea ja pää hidasälyinen, mutta suhtaudun asiaan niin, että menen nukkumaan kun nukuttaa ja askaroitsen jotakin sitten kun viitsii ja jaksaa. Seitsemän vapaapäivän jälkeen alkaa viimeinen työrupeama Helsingissä ja kun työvuorot loppuu, ollaankin jo heinäkuussa ja sitten on tosi kyseessä.
Muuton lähenemisen huomaa myös siitä, että enimmäkseen ajatukset ovat jo talolla. Kylillä vastaantulevilta tutuilta varmistetaan, että ovat varmasti tietoisia siitä, että me muutamme maalle. Jokunen tulee sillointällöin vastaan, jolle asia tulee täytenä yllätyksenä. Hyvin korrekteja nämä tuttavat ovat, kun sietävät ylitsepursuavan ihannoivan puheeni maallemuuton ihanuudesta. Viimeistään siinä vaiheessa, kun mainitsen kanat ja kukon, he ymmärtävät innostukseni.

Yövuorojen lomaan osui syntymäpäiväni. Kun kaikki Helsingissä asuvat, jo kotoa muuttaneet lapset kävivät vanhaa äitiään moikkaamassa, minulle tuli ihan vanhamummomainen, hyrisevä olo "lapset kävivät minua katsomassa". Ensin olin hetken ajatellut evätä heiltä moisen ilon yövuoroihini ja nukkumiseen vedoten, mutta oli kuitenkin hyvä, että sain tuntea heidän iloisenreippaan läsnäolonsa. Ja taas ajatukset kiirivät uuteen kotiin ja siihen, että tulevaisuudessa kaikkien lasten saaminen paikalle yhtä aikaa alkaa olla harvinaista. On se ollut sittenkin viisasta, että olen pitänyt kynsinhampain kiinni jokaisesta lapsesta, etten ole kauheasti hätyytellyt heitä muuttamaan kotoa (muistaakseni...).

Peili paljasti äsken mustat rinkulat silmieni ympärillä. Taidanpa aloittaa oman juhannuksenjuhlintani: peitto, tyyny ja villasukat.

Voikaa tekin hyvin!