Laatikkopinot kasvaa

Yleensä isin vapaapäivänä en saa mitään aikaiseksi, kun kyhnäämme kyljikkäin, juomme aamukahvia ja aamupäiväkahvia, jälkiruokakahvia ja "vielä yhdet kahvit" ja käymme kaupassa kerran jos toisenkin ja ostamme jotakin "hyvin tarpeellista", kuten purkin kahvimaitoa tai jätesäkkirullan.

Tänään jatkoimme jätelavan hyödyntämistä ja kävimme kellarikomeron kimppuun. Kävin kaikki tavarat läpi, isi kantoi kaupoista pahvilaatikoita ja välillä vei roinaa lavalle. Minä pakkasin kellarin tavarat laatikoihin ja kirjoitin taas laatikon päälle, mihin paikkaan se talolla kuskataan. Kuinka ollakaan, kellarista löytyi vielä yksi säkillinen Saaran astialeluja ja toinen säkillinen Kaisan pehmoleluja. Mutta nyt on kellarikopin lattia lakaistu ja kaikki tavarat pakattuna odottamassa muuttoa.

Kunnon päiväunien jälkeen sain uuden tarmonpuuskan ja sain raivattua meidän julkisen häpeäpilkun eli parvekkeen. Se on rehellisesti sanottuna ollut jo pitkään räävittömän näköinen. Ihme ettemme ole saaneet taloyhtiöltä huomautusta. Parvekkeen toisessa päädyssä oli röykkiö kasseja, pusseja ja laatikoita, joihin olin varastoinut purkkeja ja pulloja säilöntää varten. Toisessa päässä parveketta on ollut laatikkokaupalla Aku Ankka -lehtiä ja -kirjoja. Nyt kaikki on käyty läpi, pakattu järjestykseen laatikoihin ja parveketta koristaa enää pyykkitelineet ja pöytä.

Koska keittiön kaapit on jo tyhjennetty ylimääräisestä ja suurin osa vaatekaapeista on jo käyty läpi, alkaa pakkaaminen olla voiton puolella. Sunnuntaina todennäköisesti lähtee talolle seuraava lapsi ja sitä ennen käymme hänen (vähäiset) tavaransa läpi. Meillä kun lapsia on kahdesta laidasta: niitä, joilla on tavaraa joka lähtöön ja niitä, joiden henkilökohtainen omaisuus mahtuu yhteen suureen matkalaukkuun. Tuo sunnuntaina muuttava on niitä lapsia, joka ei ole koskaan ollut kiinnostunut tavaran kokoamisesta.

Kun aloitimme kodin "riisumista", tuli yhdeksi päiväksi haikea olo. Kahdenkymmenen vuoden muistot tässä kodissa eletystä elämästä vilisi ajatuksissa. Nyt sen haikeuden yli on päässyt ja tilalle on tullut into ja muuton odotus. Pahvilaatikkopinojen kasvaessa myös luottamus muutosta selviämiseen lisääntyy. Se, että isi asuu näillä näkymin täällä yksin elokuun, on vielä kysymysmerkki ja hiukan tylsältä tuntuva ajatus. Tosin kuukausi on lyhyt aika, mutta toki meille olisi ollut mieleisempää päästä muuttamaan kaikki yhdessä. Täytyy vain ajatella elokuuta huvin ja hauskuuden puolelta ja että isi saa nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta ja syödä kuukauden ajan ihan mitä huvittaa ja ihan missä huvittaa. Itse hän suunnittelee hyödyntävänsä mahdollisimman paljon työpaikan ruokalaa.

Saara pääsi tänään Kampaajasiskon kanssa Linnanmäelle. Olin pyytänyt juuri tätä isosiskoa kaveriksi, koska hän on sitkeä, kestävä ja jaksaa myllätä kieputtimissa tunnista toiseen. Olin luvannut Saaralle, että saa olla siellä koko päivän.
He menivät paikalle jo heti porttien auetessa. Vaan kuinka kävikään: kuuden tunnin jälkeen Saara tulee hiukan nyreissään kotiin. Olin jo hetkeä aikaisemmin saanut isosiskolta viestejä, että "alkaa ottaa lujille", "pitää levätä välillä penkillä", "Saara oli hiphopissa 12 kertaa".
Kuulin Saaralta, että isosisko oli tyystin hyytynyt viiden tunnin jälkeen ja "halusi vaan istua sellaisissa laitteissa, missä katellaan vaan maisemia".

Täytyy selvittää, löytyisikö isoveljistä sellaista sissiä, joka pysyisi kahdeksanvuotiaan pikkusiskon tahdissa Linnanmäellä niin kauan, että Saara itse pyytää päästä kotiin tai sulkemisen aika koittaa.
Saara kysyikin äsken, "onko Kangasniemen lähellä samanlaista paikkaa kuin Linnanmäki tai Särkänniemi". Vastasin, että onneksi ei taida olla.