torstai 4. kesäkuuta 2015

Seinät kaikuu

Näkisittepäs meidän huushollin nyt... Jos harrastaisin kirjoittaa blogitekstiä kuvien kera, tänään "unohtaisin" kuvienlaiton. Tai sitten tarkoituksella näyttäisinkin, miltä näyttää yhdeksän hengen koti sen jälkeen, kun kaikki sängyt on purettu ja viety jätelavalle, lähes kaikki irtohyllyt ja kaapit purettu ja niissä olleet tavarat pakattu banaanilaatikoihin. Lisäksi olohuoneessa on viikon aikana kertynyt puhdas pyykki, kun olen ollut viikon yötöissä ja kukaan ei ole oikein ehtinyt perehtyä kotitöihin huonekalujen purkamista lukuunottamatta.

Eilisestä "nukkumapäivästä" käytin viisi tuntia siihen, että kahdeksan lapsen kanssa purimme huonekaluja ja kuskasimme niitä pihalla olevalle siirtolavalle.
Meillähän lähes kaikki huonekalut ovat olleet moneen kertaan kierrätettyjä rohjoja, joita en todellakaan ollut enää kuskaamassa maalle. Toki maalle lähtee kaikki ne huonekalut, joita oikeasti tarvitsemme ja joiden kuljettamisessa on jotakin järkeä. Kun ajattelen poisheitettyjä huonekaluja, niin Ikean metallisia kerrossänkyjä lukuunottamatta kaikki muut olivat joko saatuja, kierrätyksestä halvalla ostettuja tai aikaisempina keväinä roskalavalta pelastettuja naapureiden vanhoja tavaroita. Useampi huonekalu oli lisäksi löydetty roskahuoneesta ja päässyt täyteen käyttöön vielä meillä.

Yksi muuttomme "ongelma" on se, että olemme muuttamassa täysin kalustettuun taloon. Oikeastaan niitä taloja on kaksi, koska vanha talo on täynnä käyttökelpoisia huonekaluja. Siksi täältä lähtee mukaamme mahdollisimman vähän tavaraa, koska joka tapauksessa muuttokuorman (kuormien) saapuminen talolle tarkoittaa täyttä tavarakaaosta. Tavaroita pakatessani olenkin laatikoiden päälle kirjoittanut, onko laatikon sijoituspaikka uusi vai vanha talo vai joku varastotiloista.

Nyt on varmistunut, että yhdeksän lasta lähtee maalle. Eräänä yönä keksin huonesijoittelun, jolla saamme kaikille hiukan omaa rauhaa. Mahdumme kahteensataan neliöön ruhtinaallisen hyvin - olemmehan täällä mahtuneet suuremmalla joukolla sataan neliöön.

Kun muuttomme myötä kaikki tähänastiset haaveeni ovat täyttyneet aika lailla täydellisesti, olen alkanut ruokkia uutta haavetta: haluaisin rakennuttaa tilalle vierastalon. Aloitan sen haaveen toteuttamisen ihan samalla tavalla kuin minkä tahansa muunkin talon rakentamisen eli ensin suunnitellaan, tehdään kustannusarviota, hankitaan rakennusluvat, aletaan hankkia varoja suunnitelmien toteuttamiseksi ja sitten aletaan toteuttamaan suunnitelmia. Mielessäni on jo aika tarkka visio lopputuloksesta ja olen suunnitelmista aika innoissani.

Talolle muuttamisen haave eli viisi vuotta toteutuakseen. Tuo viisi vuotta olisi aika realistinen myös uuden haaveen toteutumiselle. Tokihan soisin sen toteutuvan hiukan nopeamminkin.

...
Nyt minulla alkoi siis seitsemän vapaapäivää yövuorojen jälkeen. Tänään on ohjelmassa pihatalkoot taloyhtiössämme ja eilisen jäljiltä on pakko siivota pölyjä pois täältä sisältä.
Kun heräsin aamu-unilta, isi oli minulle puhumassa, että "tarkastajakin saattaa soittaa ylitöihin", kun isin sanojen päälle hänen puhelimensa alkaa soida. Iltavuoroa siellä isille tarjottiin ja isin pihatalkoot vaihtuivat ylitöihin ratin takana.

Pakko vielä mainita suuresti kiitollisena: Anne-Mari pikkuveljensä kanssa valmistui lähihoitajiksi muutama päivä sitten. Tuskin on kummankaan todistuksessa "muste kunnolla kuivunut", kun heillä jo nokka osoittaa uusiin haasteisiin tai ainakin on paljon mielenkintoisia tulevaisuudensuunnitelmia.
Taivaan Isän huolenpitoa ja kaikkinaisia siunauksia toivotan kumpaisenkin elämään kuin myös terveyttä ja iloa.

Ja ihan kohta kukkii pihassa syreeni.

10 kommenttia:

  1. Ihanaa olette uuden edessä! Tsemppiä muuttoon.

    VastaaPoista
  2. voi mahoton miten nopeasti se 5 vuotta on kulunutkaan :D muutto ihan tuossa nurkilla jo,varmasti lasketaan siellä kaupunki-päässä jo päiviä lopulliseen muuttoon...On se niin ihmeellistä,miten taivaan isä siunaa ihmisen elämää :D

    VastaaPoista
  3. Tiedätkös, yksi blogisi viehätys on juuri sen valokuvattomuus :)

    VastaaPoista
  4. Voi, että on aika kulunut nopeasti ja teidän unelma täyttymässä.
    Onnittelut valmistuneille!
    Olisipa mukava vielä tavata ennen lopullista muuttoanne sinne maalle.
    Kesätoivotuksin Anitta täältä Verkkokaupan kyljestä. :)

    VastaaPoista
  5. Toisaalta teillä on kyllä ihan mahtava tilanne, kun ei tartte raahata mukana muuta kuin välttämättömät. Kyllä siinä varmasti yksi muuttoautollinen on kamaa vähemmän kuljetettavaksi ja etenkin uudelleen sijoitettavaksi! Ja nyt tulee varmasti samalla käytyä ihan tosissaan läpi kaikki kamat, että mitä kannattaa säästää.

    Me tykätään ihan kauheesti tosta teidän vanhasta pöydästä, se sopii tänne täydellisesti ja on hirmuisen hyvä ja vankka! Että tähän voi kyllä sanoa todellakin: toiselle tarpeeton on toiselle aarre!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut valmistuneille! Täältäkin tsemppiä muuttoon :)

    VastaaPoista
  7. Miksei sitä vanhaa taloa voi remontoida vierastaloksi?
    Surettaa, kun kaiken vanhan annetaan rapistua.

    VastaaPoista
  8. Nyt teidän unelma on aivan lähellä.Onnea.Koska lähtee Helsingistä onnellinen perhe maalle? Onnittelut valmistuneille.

    VastaaPoista
  9. Siunausta matkaan!! Se on ihan omanlaisensa fiilis, kun koti muuttuu 'tyhjäksi', eikä näytä enää kodilta vaan joltain ihan muulta, vaikka kuitenkin se on sama paikka missä on vuosia asuttu ;) Olen seurannut blogiasi jo pitkään, ja saanut siitä monet kerrat rohkaisua niin suurperhe-elämään kuin luottamukseen Taivaan Isän huolenpidosta, kiitos :)

    VastaaPoista