Kylmiö lähti

Fb-kavereille jo ehdin "tiedottaa", että koko muuttoruljanssin suurin ja painavin stressitekijä, kylmiöpakastin, on nyt saatu ovesta ulos ja pidemällekin. Eräs vanha tuttu lupautui ottamaan ristikseen vanhan palvelijamme. Ikää kylmiöllä oli jo reippaasti yli kymmenen vuotta, mutta se palveli edelleen kiitettävän luotettavasti. Kolmekymmentä vuottakaan ei ole mahdoton elinikä noille laitteille ja hyvät mahdollisuudet on tuollakin yksilöllä yltää samaan. Kertaakaan ei ole tarvinnut korjaajaa kutsua paikalle.
Minä oikeasti näin jo kylmiöstä painajaisia, kun asunnon omistaja sanoi, ettei kylmiötä saa jättää seuraaville asukkaille. Melkein 200 kiloa painoa, kaksi metriä korkeutta ja 140cm leveyttä teki laitteesta lannistavan suuren jätin.
Sanoin miehelleni, kun kylmiönhakijat olivat lähteneet, että "pidä huoli, etten koskaan enää lankea ostamaan tuon kokoista kylmälaitetta, haluan tyytyä kellariin".

45 kuution muuttoauto on tilattu heinäkuun 16.päiväksi. Se tarkoittaa sitä, että siihen mennessä olisi koti päällisin puolin oltava pakattuna. Isi ja yksi isoista pojista jää Helsinkiin elokuun loppuun asti, joten pakettiautollisen voin jättää tavaraa siihen ajankohtaan.
Nyt kun vauhdikas pakkaaminen on vaihtunut hitaammaksi riipimiseksi, alkaa tuntua, että tavara "sikiää" täällä. Minusta välillä jo näytti siltä, että olen voiton puolella, mutta nyt suhtaudun kylmällä tunteettomuudella siihen, että pakattavaa riittää.

Huomenillalla joudun kaiken kukkuraksi menemään vielä töihin ja niitä töitä onkin sitten kokonainen viikko, joka on pakkaamisen suhteen harakoille heitettyä aikaa. Niin hauskaa (!?) kuin yötyö onkin, niin elämä kulkee ohi niinä päivinä ja öinä. Omistaudut yöstä 11 tuntia työllesi ja päivän omistat nukkumiselle ja unistasi "varastamalla" laitat sukkelasti jotakin ruokaa. Tämä nyt on joka tapauksessa viimeinen työviikko Helsingissä.

Isi oli tänään vapaapäivällä. Hänellä olisi huominenkin ollut vapaata, mutta illansuussa hän soitti työmaalleen ja kyseli, olisiko huomenna töitä tarjolla. Olipa niinkin hyvin, että lähdemme huomenillalla isin kanssa kumpikin samaan aikaan yöksi töihin. Ei tule niin kauhea ikävä puoliskoa, kun tietää toisenkin tahollaan "painavan duunia".

Menee, kuulkaa, kaksi viikkoa, kun muuton jälkeen alkaa stadin slangi jäämään minulla taka-alalle ja pääsen taas jyvälle savon kielestä.

Mies goisaa jo, taidan mennä perässä.