Lapset kysyvät usein vanhemmiltaan "miksi?" Joskus tuntuu, että maailma on niin täynnä asioita, joista lapsi kysyy "miksi?"
Tänään myös me aikuiset olemme olleet Taivaan Isän edessä kyselemässä "miksi?" Ja ihan yhtä avuttomina kuin lapset.
Vanhin tyttäreni on lomalla miehensä kotiseudulla perheensä kanssa. Lapsenlapsi, meidän Melska, on päässyt tapaamaan Ruotsin mummoa ja pappaa, tätiä ja setiä, serkkuja. Vävy on nähnyt pitkästä aikaa omaa perhettään, veljiään, siskoaan, vanhempiaan.
Tänä aamuna tyttäreni soittaa, että lapsenlapsen vajaan puolitoistavuotiaan tyttöserkun oli enkeli hakenut yöllä pois. Tuntuu liian kovilta sanoilta kirjoittaa, että lapsi löytyi aamulla kuolleena vuoteestaan.
Hän oli illalla lähtenyt rauhassa nukkumaan, nukkunut yön rauhassa ja aamulla oli pois.
"Kätkytkuolema ei ole mahdoton yli yksivuotiaillekaan" luin äsken.
Melskan pappa, joka kuuli uutisen, sanoi:
- "Kyllä meidän ihmisten täytyy tällaisessa tilanteessa sanoa, että Jumala, joka elämän antaa, voi ottaa sen myös pois".
Vaikka me täällä emme tuota pientä tyttöä tunteneet, tiesimme vain hänen nimensä, olimme nähneet kuvia, me silti itkemme täällä. Me kyselemme vielä järjettömästi Taivaan Isältä "miksi?" Ja minä uskovaisena ymmärrän myös oikein hyvin, jos tuon pienen tytön läheiset ovat vihaisia Jumalalle, miksi otit rakkaamme pois. Minäkin Jumalaan uskovana olisin Jumalalleni vihainen, mikä tarkoitus on ottaa pieni ja hyvin rakas pois.
Jos minä en elämäni aikana saa vastausta siihen, miksi Jumala antoi tämän pienen elämän päättyä näin pian, minä kysyn sitä taivaassa Jumalalta.
Yhdestä olen satavarma. Se pieni tyttö on nyt taivaassa ja hänen on hyvin hyvä siellä. Hänen isällään ja äidillään on täällä niin suuri tuska, että kestää hyvin kauan, ennenkuin se helpottaa.
Kun he aamulla heräävät, ensimmäinen ajatus, mikä tajuntaan iskee, on, että pieneni on pois. Ja niitä aamuja tulee monta.
Onneksi pienen läheisillä on suuri perhe, joka suree yhdessä ja antaa tukea epätoivoon.
Mielessäni ovat soineet tänä aamuna kaikki lasten vanhat pyhäkoululaulut: "osa autuas on", "katso minuun pienehen"...
Ei minulla oikeasti ole mitään sanoja, joilla lohduttaa niitä, joihin tämä koskee kaikkein eniten. Älköön kuitenkaan kukaan, joka viime yönä nukkui samassa kodissa, tunteko syyllisyyttä. Tuollaiset pienten poismenot eivät ole mitenkään ennakoitavissa, eikä estettävissä, eikä heitä pelasta edes elvyttäminen.
Täällä Suomessa meidän sydämessä lepattaa hyvin pieni Suomen lippu puolitangossa ja me suremme teidän kanssanne siellä Ruotsissa.
(Pakottakaa itsenne syömään jotakin tänään, vaikka se tuntuu merkityksettömältä.)
Muistot 18 vuoden takaa muistuvat mieleeni... lastenlastemme serkkupoika lähti, myös nukkuessaan, Taivaan Isän luo.♥
VastaaPoistaEi ole sanoja... Ei voi ymmärtää että MIKSI näin tapahtuu..? Rukoilen tämän perheen puolesta, että saisivat voimia surussa. ♥ Itken.
VastaaPoistaSinä olet taitava löytämään oikeat sanat.
VastaaPoistaVoi lapsen läheisiä.. Tällaiset tapahtumat saavat ihmisen tuntemaan voimattomuutta, mutta meidän elämä on Taivaan Isän käsissä. Toisilla se elämä on lyhyempi, toisilla pidempi. Toivon jaksamista teille ja myös sinne lapsen läheisille. Kyllä se Taivaan Isä kantaa heidät tämänkin raskaan vaiheen yli. En kyllä tiedä miten itse jaksaisi tuollaisen tragedian yli.Mutta eikös niin ole sanottu, ettei meille anneta suurempaa taakkaa, kuin mitä jaksamme kantaa.
VastaaPoistat. Eija
Jumala on rakkaus. Niin sanotaan Jumalan sanassa Raamatussa. Miksi sitten rakastava Isä tekisi jotain niin julmaa ja ottaisi elämän pois? Toisaalla sanotaan, että Jumala ei koskaan koettele ketään.
VastaaPoistaSaarnaajan kirjassa sanotaan myös, että aika ja sattuma kohtaa kaikkia maanpinnalla asuvia. Siksi Jumalaa ei pidä syyttämän.
Voimia teille!
Minun esikoispoikani kuoli reilu vuosi sitten kaksi päivää synnytyksen jälkeen, hapenpuutteen aiheuttamiin vaurioihin. Yhä edelleen minä kyselen, että miksi minun lapseni vietiin pois ja minulle tällainen taakka loppuelämäksi kantaa. Ehkä tällä on jokin tarkoitus, jota minun ei olekkaan tarkoitus vielä nähdä, mutta toivon niin kovin että poikani vielä jokin päivä tapaan ja saan sulkea syliini. Ikävä ei lopu koskaan, sitä oppii vain sietämään ja täyttämään elämänsä muilla asioilla.
VastaaPoistaMirka
Ei ole sanoja täälläkään. Ei ketään voi syyttää, tuntemattomat ovat näiden koettelemusten taustat. Niin pieniksi kutistuvat omat murheet. Minäkin rukoilen voimia perheelle.
VastaaPoistaEi tähän ole sanoja. Elämä on joskus ihan liian julmaa.
VastaaPoistaSanattomaksi vetää. Voi kurjuus.
VastaaPoistaOlen hyvin pahoillani suruista suurimmasta :( Kaikki sanat tuntuvat niin turhilta, mutta täälläkin siis ajatellaan pientä enkeliä ja hänen läheisiään...
VastaaPoistaKupla
Kaikkein raskain suruista on oman lapsen menettäminen.
VastaaPoistaSirkku, voimia sinullekin ja paljon voimia pienen lapsenlapsesi vanhemmille ja enkeliserkun perheelle! Nämä on niitä tapahtumia joihin ei ole oikein sanoja.
VastaaPoistaKiitos Sirkku näistä sanoista. Soitin mun veljelle ruotsiin ja käskin hänet lukemaan tämän. Se on tärkeätä että hän on tiedossa siitä että täälläkin suretaan heidän puolestaan.Sanat auttaa, tämmöissessä tapauksessa ei voi muuta tehdä kuin puhua. minun rakkaan pikkuveljen pahin painajainen on toteutunut, ja toipuminen kestää pitkään.pieni Vanessa elää ikuisesti meidän muistoissa, kunnes meidän aika koittaa ja päästään jälleen hänen luo..
VastaaPoistaJa suru muuttaa muotoaan helpommaksi kantaa, kun aikaa kuluu.
VastaaPoistaSekin on jotenkin mysteeri, että tuollaisten mustien kokemusten jälkeen meidän jäljellejääneiden elämä on hyvin painavalla tavalla rikkaampaa: arvokkaiden asioiden arvo on noussut.
olen sanaton...
VastaaPoista