Leveää leipää leipomalla

Ruisleivät on nousemassa.
Ruisleivän teosta vanhalla tavalla tulee toisenlainen olo, kuin esimerkiksi sämpylöiden tai vaalean leivän leipomisesta. Ruisleipää alustaessa tulee tunne, että omat juuret on hyvin syvällä Suomen maan kamarassa. Itselläni pidän sitä yhtenä vanhenemisen merkkinä, että perinteet ja vanhat tavat ovat tulleet hyvin tärkeiksi.
Niinkuin tuo ruuan haku metsästä tai järvestä. Ihan kuin tämän päivän ihmiset olisivat monin paikoin vieraantuneet metsästä. Monet eivät osaa, halua tai uskalla mennä metsään edes kävelemään.

Nyt en pääse tämän edemmäs metsään. Helsingin Ruoholahdessa on "metsää" tasan yhtä paljon, kuin keskemmälläkin Helsingin keskustaa: persoonattomia, liian hyvin hoidettuja istutettuja puita. Lähimmät persoonallisen oloiset puut löytyvät Hietaniemen hautuumaalta.

Eilisestä päivästä meni puolet, kun pähkäilin, kuinka ollakaan, raha-asioiden kanssa. En ole oikein vielä sinut vuodenvaihteesta asti olleen käytännön kanssa, että miehen palkka maksetaan joka toinen perjantai. Monet laskut kun erääntyvät joko puolen kuun maissa tai sitten tiukasti kuun vaihteessa. Meillä tällä hetkellä suurin osa, lähes kaikki laskut erääntyvät kuun vaihteessa. Nyt kun palkkapäivää ei kuun vaihteeseen osunutkaan, tein eilen puoli päivää töitä, että sain omatuntoni rauhoittumaan.
Elämäni aikana olen saanut alle viisi huomautuslaskua ja nekin ovat tulleet tilanteessa, kun olen suurta laskupinkkaa maksaessani jättänyt jonkun lappusen huomaamatta. En yhtään pidä siitä, että lasku ei ole maksettu eräpäivänä, toisin sanoen, se ei ole edes vaihtoehto.
Ehkä tästä itsepintaisesta tavasta johtuen olin eilen miltei hysterian partaalla, kun yhtälö näytti epätoivoiselta.
Kun olin soittokierrokseni tehnyt ja yritysten tietokantaan oli tullut merkintä, milloin maksu oikeasti maksetaan (keskimäärin viisi päivää eräpäivän jälkeen), alkoi oloni pikkuhiljaa rauhoittua. Missään yrityksessä ei edes huomautuslasku olisi ehtinyt vielä lähteä.
Minulle vain tulee hyvin syyllinen olo, jos joku lasku ei ole viimeistään eräpäivänä maksettu.

Monelle raha-asioista puhuminen on tabuntasoinen asia. Koska blogini aihe on suurperheen elämä ja raha-asiat ovat aika monta kertaa kuukaudessa päivän polttava kysymys suurperheolosuhteissa, niin rehellisyyden nimissä myös näitä asioita käsittelen. Vielä 90-luvulla kuuli säännöllisesti joidenkin asiaan perehtymättömien arvailuja, että suurperheen vanhemmat ovat ryhtyneet pirttiviljelijöiksi rahan, nimenomaan suuren rahan toivossa. Nyt en enää aikoihin ole moisia puheita kuullut. Puheet ovat ehkä ennemminkin kääntyneet sen suuntaisiksi, että suurperheiden vanhemmat haluavat tarkoituksella elättää lapsiaan suuressa köyhyydessä ja puutteessa ja että tämän päivän lapset kärsivät, jos joutuvat perheen vähävaraisuuden takia poikkeamaan suuresti kaverijoukostaan.

Eilen sain harvinaisen, mieltä lämmittävän kannustuksen bangladeshilaiselta mieheltä, joka työskentelee talossamme olevassa ravintolassa. Hän on havainnut, että ympärilläni pyörii suuri joukko lapsia. Hän kysyi, montako lasta minulla on. Sitten hän sanoi itse olevansa 10-lapsisen sisarussarjan nuorin. Kolme hänen veljistään oli kuollut jo lapsena.
Mies sanoi kohteliaasti, sydämellisesti kumartaen, että hän "arvostaa työtäni äitinä Suomen kaltaisessa maassa".
Ymmärsimme hyvin toisiamme.