Valmiina töihin?

Minulla on sellainen tunne tämän päivän työrupeamasta, että koko päivä on mennyt luodessa työedellytyksiä miehelle. Ihan kauniisti sanottuna, ilman kaunaa tai katkeruutta ja täydestä sydämestä.
Kun mies viime yönä työstään kotiutui, lähenteli yökello kolmea. Aamupuoli menikin, ei harakoille, vaan lokeille, koska toisina aamuina lokit pitävät ihmeen valittajaisia tuolla kanavan rannassa ja välillä tulevat tänne parvekkeiden lähettyville katulamppujen päälle elämänsä kurjuutta valittamaan.
Kun aamu valkeni ja lokit eivät kaipaamaansa myötätuntoa mistään saaneet, mieskin ummisti silmänsä. Kun lapsia alkoi yksi toisensa jälkeen valua keittiöön ja pöpisemään parvekkeelle, katsoin viisaammaksi antaa miehelle korvatulpat ja nousta pystyyn muistuttamaan matalasta äänialasta. Edelleen minulle on suuri mysteeri, kuinka neljä- ja kuusivuotiaat pystyy elämään ja leikkimään niin, että isin uni ei häiriinny, mutta 13-vuotiaalle tyttöihmiselle se on suuren vaivan takana, eikä todellisuudessa onnistu juuri koskaan. Sen lisäksi, että muistaisi pitää suuta soukemmalla, voisi välttää ovien paukuttelua mennentullen ja vessanpöntön kannen mäiskäisyä aamutoimien yhteydessä.
Onneksi aamu pysyi kohtuullisen hiljaisena, koska kymmenen jälkeen isin puhelin soi ja häntä pyydetään puolilta päivin reilun neljän tunnin ylityörupeamaan. Tiedon saatuani komennan miehen vielä jatkamaan uniaan ja pidän puhuttelun kotona oleville ipanoille, että käydessäni kaupassa hakemassa isille työeväitä, täällä ei saa metelöidä.
Puolen päivän aikaan lähtee "pakkoherätetty" mies eväineen lämpöisenpuoleiselle työmaalleen. Onneksi on tuttua linjaa Kampista, joten työmatkaan tärvääntyy kahden minuutin metromatka.

Miehen pätkäpäivän aikana ehdin hakea mansikkalaatikot ja muutakin syömistä ja miettiä miehen yövuoron eväitä ja katsella puhtaita työvaatteita valmiiksi. Kun mies vaille viisi tulee kotiin virkistäytymään, on työpaita niin märkä, että sen paino on ainakin kolminkertainen kuivaan paitaan verrattuna. Neuvon häntä menemään suihkuun varovasti, että aloittaa lämpimällä vedellä ja viilentää sitä kylmäksi vähän kerrallaan. Tervekin sydän kun on tällä kelillä ja neljä tuntia 50-asteisessa autossa istumisen jälkeen koetuksella.
Mies syö suihkusta tultuaan lohisalaatin ja mansikoita ja tyly tuomioni ohjailee hänet viileiden lakanoiden väliin.
Tässä vaiheessa päivää lapset jo muistavat, että isi nukkuu.

Illan viiletessä ehdimme istua hetken parvekkeen sohvalla. Pikkutytöt kieppuvat isin kaulassa.
Viimeisten torkkujen jälkeen pakkaan miehelle yön eväät ja varmistan, että vaihtorahat riittää koko yöksi. Stadionilla olevan konsertin takia on matkustajia luvassa sankoin joukoin ja niitä leppeässä kesäyössä riittää varmasti aamuun asti.
Pikkutytöt kysyvät isiltä, meneekö isi töihin nukkumaan. Isi selittää, että kyytiin tulevat matkustajat nukkuvat. Kun he lähtevät Rautatientorilta kyytiin, monet heräävät vasta kierroksen jälkeen, kun bussi kurvaa uudelleen torille. Aika moni on tyytyväinen hyvistä nokosista, maksaa mukisematta matkansa uudelleen ja ottaa uuden yrityksen päästä kotikonnuille toiselle puolelle kaupunkia. Joku harva joskus moittii kuljettajaa, kun ei ole ajamisen lisäksi toiminut unilukkarina. Siihen hommaan ei kyllä sadan vaihtelevakuntoisen matkustajan kyydissäollessa kuljettajan resurssit enää riitä.
Aamulla mies luultavasti kotiutuu seitsemään mennessä. Huomenillalla hänellä on myös yliyön ajo.

Mies lähti siis hetki sitten töihin. Tämän jutusteluhetken jälkeen tarraan joksikin aikaa rästihommiin, jotka ovat koko päivän olleet toisella sijalla. Siis pyykki ja tiski. Tuli vain mieleeni, että vaikkei minulla tässä mitään nisävierua enää helmoissa ole pyörimässäkään, niin näköjään ihan riittävästi löytyy työtä minulle täältä kotoakin. En ole huonoa omaatuntoa kotonaolostani koskaan potenut, mutta aika ajoin saan muistutuksia tällaisten päivien myötä, että eipä taitaisi joutilaita tuntejakaan löytyä.