Säästäväinen mies muuttaa maalle omasta tahdostaan

Blogin kirjoittaja näkee mielenkiintoisia asioita blogin tilastoista. Tänään olen ollut huvittuneena itsetutkistelun paikalla, kun Google-haku on ohjannut jonkun lukijan teksteihini ko. henkilön kirjoittaessa hakusanaksi "blogi muutan maalle mieheni".
Siitähän minulla ei ole mitään käsitystä, kuinka suurella ihmisjoukolla blogistani ja tulevaisuudensuunnitelmistani on se käsitys, että olen muuttamassa miestäni maalle. Muutama on minulta kysynytkin, kuinka mieheni, kai viidennen polven helsinkiläinen, on tuosta noin vaan, ilman mitään rutinoita, muuttamassa eläkepäivikseen umpimaalaiseksi.
Kun ensimmäisen kerran tuota minulta kysyttiin joskus reilu vuosi sitten, täräytin vastaukseksi, että ei hänen mielipidettään  ole asiaan juuri kysyttykään.
Tosiasiassa miehen kanta maallemuuttoon oli selvä muutamassa minuutissa ajatuksen tultua ilmoille. Sen verran häntä houkuttaa halkojen hakkaaminen, onkireissut, puhdas ilma ja luonnon rauha, että ei mikään Helsingin elämässä olisi niitä voittanutta. Ei edes pitkät sukujuuret.
Käytännön elämässä miehelle varmasti tulee vastaan monta tenkkapoota, mutta itseäni ja miestäni säästääkseni olen opetellut suosiolla itse sellaiset asiat, jotka sitten aikanaan voin halutessani opettaa taas miehelleni. Tuskin mies enää muutaman vuoden kuluttua edes muistaisi, kuinka talon lämmityskattilaa käytetään tai missä on minkin tulisijan pelti tai kuinka jätevesijärjestelmä toimii ja kuinka usein sen tyhjennyksestä pitää huolehtia.

Koska olen lempiaiheessani, eli miehessäni, täytyy kertoa tämäniltainen, hyvin miestäni kuvaava tapaus.
Mies lähti töihin ennen kolmea ja eväitä reppuun laittaessani sovimme, että ruokatunnilla mies ostaa varikon ruoka-automaatista viiden euron monipuolisen, ravitsevan ruoka-annoksen, joka päihittää huonot eväsleivät kevyesti. Viimeksi mies oli ostanut automaatista smetanasilakka-aterian ja oli ruokaansa erittäin tyytyväinen.
Pakkasin evääksi vain juomia ja hedelmiä.
Vaille kahdeksan illalla mies sitten soittaa, että "laita kahvi tippumaan, tulen käymään kotona pikasuihkussa". Samalla selvisi, että kyseessä on se ruokatunti, jolloin oli tarkoitus syödä monipuolinen ateria salaatteineen ja jälkiruokineen.
Mies porhaltaa kotiin ja aikaa suihkuun ja ruokailuun on täsmälleen 13 minuuttia. Tokihan on mukava heittää kylmää suihkuvettä niskaansa ja saada kuiva työpaita päälleen, mutta hotkaista kahvin kanssa muutama kylmä peruna ja sardiineja, ei saa minulta kunnon ruuan mainintaa. Tokihan nälkäinen mies köyhää ateriaansa ylisti loistoruuaksi.
Minun ymmärrys, vaikka luulen mieheni aika hyvin tuntevanikin, ei voi käsittää, mitä iloa on viiden euron säästämisessä, jos saa vaivanpalkaksi kuivan paidan ja perunankeitikkäitä. Kai sekin joku ilo miehelle on, että näkee vaimonsa kesken työpäivän... vaan onko viiden euron arvoista.
Sanokaa minulle, mistä se mies sitten säästää, kun asutaan maalla, ei löydy ojasta pullon pulloa kerättäväksi ja ruuakseen saa  perunoita ja ahvenkukkoa itseonkimista kaloista?