Isistä on kiva lähteä töihin

Juuri sopiva keli korventaa uunia ja paistaa somalileipää. Somalileivän ohje ja idea saatiin tuttavasomaliperheestä ja aika ajoin lapset ruinaavat leipää tekemään.
Puoleen litraan haaleaa vettä sekoitetaan kananmuna, loraus öljyä, 1/2 tl suolaa ja vehnäjauhoja, joihin on lisätty pussi kuivahiivaa tai vaihtoehtoisesti neljäsosa hiivapalasta liotetaan veteen.
Taikina alustetaan kupissa kimmoisaksi ja leivotaan runsaiden jauhojen kanssa käsissä muotoilemalla ohuiksi leiviksi pellille. 225 asteessa paistetaan, kunnes kuori nousee koholle.
Voi käyttää pitaleivän tapaan täytettynä tai lisukkeena vihannesten ja liha-tai kalakastikkeen "lusikkana".
Meillä on tällä kertaa paksua kanakastiketta, jäävuorisalaattia, kurkkua juustohöylällä meheväksi veistettynä, tomaattia, persiljasilppua, maustekurkkua, hampurilaiskastiketta... oliiveja ei kukaan jaksanut hakea kaupasta naapuritalosta.

Odottelen leiriläistä ja hakijajoukkoa kotiin. Meillä ei ole täällä lähes keskustassa asuessa ollut koskaan omaa autoa. Julkisella liikenteellä pääsee, jos asennoituu matkan tekoon kärsivällisyydellä. Ei ole suuri vahinko, jos metron ovet sulkeutuu nenän edestä, noin 6-9 minuutin kuluttua tulee toinen. Arkisin ruuhka-aikaan kolmen minuutin kuluttua. Nyt kun bussipysäkiltä on lähes kahden kilometrin kävelymatka leiripaikalle, on isiltä voinut vaatia pientä sävellystä selvitä neljävuotiaan ja 11-vuotiaan matkalaisen kanssa hakemaan kuusivuotiasta kaksine kasseineen. Toivottavasti joku armelias ohikulkija on napannut heidät kyytiinsä.

Mies lähtee ensi yöksi töihin. Yö on paras mahdollinen työntekoaika kaupunkibussinkuljettajalle helteellä, kun busseissa ei yleensä ole ilmastointilaitteita. Eipä silti, mieheni kuulema nauttii, mitä lämpöisempi on. 50 astetta bussin ohjaamossa on minusta kyseenalainen nautinto.

Meillä on kesään liittyen ihan hauska lisäetu tässä meren tuntumassa ja kanavan rannassa asumisessa. Kanavassa käy pyörähtämässä milloin minkin näköistä huvipurtta. Laman hiljaiset vuodet on näköjään ohitettu, jos on veneisiin uskomista. Vesipeleistä lähtee ponteva ääni ja kokoa on niin paljon, että on hauska seurata kipparin selviytymistä paattinsa kääntämisestä kapeassa kanavassa.
Veneiden, autojen ja moottoripyörien suhteen olen sillä kannalla, että mielelläni niitä katselen, mutta olen hyvin tyytyväinen, ettei tarvitse omistaa.
Joskus tulevaisuudessa ei varmaan auton omistamista pääse enää karkuun. Mummolassa kun ei ole elämää ilman autoa.