Muisti pätkii

Jos minä olisin Eukko Pikkuriikki ja kulkisin mieheni mukana töissä ja mies laskisi minut käsistään jonnekin vaikkapa vastatakseen puhelimeen tai katsoakseen ajopäiväkirjaa, vaimo unohtuisi siihen, mihin hänet käsistä laskettiin.
Viikko sittenhän mies "laski käsistään" puhelimen, joka jäi sinne tuntemattomalle laskupaikalleen. Äsken hän soittaa hiukkasen vaisuna jostakin Tullinpuomin Shellin raitiovaunupysäkiltä ja odottaa vaihtoa. (Hänhän ajaa tänään ylityönä raitiolinja 4:n bussikorvausajoja.) Vaisuuden syynä oli se, että "hän oli laskenut käsistään" tällä kertaa aurinkolasit. Ihan omilla vahvuuksilla teetetyt, maksaneet enemmän kuin tästä 100:n prosentin palkan ylityöpäivästä tienaa.
Vaimo Pikkuriikkinä minun kuuluu turhautuneen lempeällä äänellä muistuttaa, vaikka puheen vaikutus on niitä hanhenselkävesijuttuja, että eikö puhelimen kadotus jo opettanut, ettet voi laskea käsistäsi tavaroita mihinkään, tai ne katoavat. Kotona, neljän seinän sisällä, se vielä onnistuu, mutta ei ollenkaan työmaalla tai muualla lietuamassa. Kotona voidaan valjastaa euron löytöpalkkiolla tusina etsijää ja mikä tahansa isin kadottama tavara löytyy minuutissa.
Sanoin vain kylmän lakoonisesti, että koska teet yötyötä, nukut melko vähän, on lyhytmuistisi niin arvaamaton, että sen varaan ei voi laskea mitään.
En minä ota ressiä, enkä menetä yöuniani niiden lasien takia. Ei maksa vaivaa, ei auta mitään ja en viitsi.
Olen mieheni huonomuistisuuden tietäen kehottanut hänen sitomaan rahastuslaukku kinttuun kiinni ruokatunnin ajaksi.
Miksi hän ei koskaan unohda ketään lapsistaan mihinkään? Olen kuullut äideistä, joilta on unohtunut lastenvaunut vauvoineen ruokakaupan kassalle ja mamma on kävellyt kassit kädessä kotiin. Selitys löytyy varmaan katkonaisista yöunista.
Ennakoiden voisin jo pohtia, mikä on vaaravyöhykkeellä unohtua seuraavaksi. Työeväät rupesin pakkaamaan rahastuslaukkuun juuri sen takia, että erillinen eväspussi unohtui aina työmatkalla metron penkille. Sateenvarjoa en anna hänelle koskaan kaatosateellakaan, koska hän on "laskenut käsistään" tusinan sateenvarjoja, pieniä ja suurikokoisia, nimi- ja osoitetiedoilla varustettuna.
Talvisin en anna hänelle nahkahansikkaita töihin, vaan kahden euron neulesormikkaat, koska hanskoja hän hukkaa sitä mukaa, kuin ehdin uusia ostaa. Paljain käsin en viitsi pakkasella töihin laittaa, vaikka olisi järkevintä. Kihlasormuksen olen mieheltä takavarikoinut, koska se unohtui aina punttisalille ja sitten sitä varta vasten haettiin. Silloin, kun meillä vielä oli auto, se "varastettiin" yhtenä yönä, kun mies iltavuorosta tullessaan unohti auton varikolle, käveli kotiin ja aamulla katsoi ikkunasta parkkipaikalle ja auto oli "varastettu". Niin ja  pankkikortti "unohtui" automaattiin, vaikka löytyi hirmuisen mitätöimisoperaatioiden jälkeen lompakosta vakiopaikaltaan.
Vai olisiko unohtamiset sitten jo sitä luokkaa, miten Tirtetta ilmaisi asian yhtenä päivänä:
- "Isi älä unohda muistaa viedä mua huomenna Mäkkiin pirtelölle."