Onneksi vaan uhmaikä

En varmaankaan olisi eilen illalla ollut niin leppoisissa vapaapäivänodotustunnelmissa, jos olisin arvannut, että työpäiväksi se vapaapäivä kääntyykin. Ehti mies kuitenkin sekalaisen lapsilauman kanssa käydä Lapinlahden rannassa pulikoimassa. Itse en ole paikkaa edes nähnyt, mutta kuulema paikalliset koiranomistajat käyvät siellä koiriaan uittamassa. Ja lasten mielestä se on hyvä uimaranta, eikä niin kaukana kuin Hietsu. No, mies on siis puoleen yöhön asti töissä.

Yhtenä hyvin lämpimänä iltana ripustelin tapani mukaan pyykkiä parvekkeella. Rupesin kuikuilemaan kaiteen yli nokkani kanssa, kun epäilyttävästi tuoksui siltä, että jollakin olisi poksahtanut likaviemäri. Ei kuulu pulputusta, eikä näy vesivanoja, meillekään ei näytä tulvivan mistään likavesiä. Kunnes sitten tajuan, että haju lähtee Ruoholahden armaasta kanavasta.
Asuinalueen poikki kulkee 17 metriä syvä kaivettu kanava ja vähätuuliseen aikaan vesi miltei seisoo kanavassa. Pitkät lämpimät, tuulettomat päivät ovat saaneet hurjannäköisen veden nyt myös lemuamaan. Ei siis ihme, että tänä kesänä kanava ei olekaan lapsia houkutellut uimaan. Isommat, taattutaitoiset lapset ovat jo vuosia pulikoineet kanavan reunoilla ilta-aikaan, kun veneilijöistä ei ole ollut vaaraa.
Myrskyisät tuulet tekisivät siis hyvää. Mietin, onkohan kukaan pessyt mattojaan tuossa vedessä...

Vanhin tytär sanoi lapsestaan, siitä mummon tirpakasta, että koliikista on siirrytty suoraan uhmikseen. Ei kuulema aina voi käsittää, mistä toinen kulloinkin pulttinsa vetäsee.
Aamulla, kun isänsä toi tyttöä, oli (tytön) silmät märkänä, kun olisi pitänyt päästä heti mummolan pihaan kiikkamaan. Hirmu huuto ja parku isän perään, mutta kun isä sulkee oven, tyttö napsaisee suunsa kiinni ja juoksee "Kaan" kanssa parvekkeelle leikkimään ja ilakoimaan. Voi siinä nuoren isän omatuntoa kolkutella, kun joutuu itkevän lapsen jättämään, mutta ei näköjään kovin vakavasta eroahdistuksesta ole kysymys.
15-vuotias eno sitten vei ensimmäiselle keinumisreissulle ja pappa jatkoi. Kun papan piti tulla valmistautumaan töihinlähtöön, tuli tietysti harminpoikanen sisääntulosta.
Näköjään lapsenlapsen uhmaikä on isovanhemmista vain huvittavaa katseltavaa ja lapsikin toteaa, että ei maksa vaivaa vääntää asioista mummon ja papan kanssa, kun ei ne ota juttua tosissaan. (Eikä ne huudosta huolimatta päästä päiväunille lenkkarit jalassa.)
Jospa tuo lapsenlapsi onkin helpompi tapaus, kuin nämä omat lapset?