Koska eilenillalla venähti vähän myöhän puolelle ennenkuin maltoin lähteä uutukaiselta laitteeltani, on tämä päivä ollut vähän sumeapäinen. Jotta olisin täydessä tolkussa, pitäisi nukkua 10 tuntia yöaikaan. Harvemmin se järjestyy, jollei jätä iltatiskejä levälleen ja vetäydy kahdeksalta tulppien kanssa vällyn alle. Joka tapauksessa ainakin kaksi kyselijää herättää ennen puoltayötä. Nyt kun kaikki lapset ovat jo niin isoja, että heidän takiaan tarvitsee enää harvemmin nousta yöllä ylös, niin jopa saakin heräillä joko miehensä kyljenkääntelyyn tai omiin vanhuudenvaivoihin. Meitä nukkuu olohuoneessa tätä nykyä neljä henkeä ja olohuoneesta on keittiöön avoin tila. Täällä on ihan käsittämättömän nälkäisiä ihmisiä yöllä. Teen illalla jääkaappiin 10-14 kinkkuleipää ja tavallisesti ne ovat aamuun mennessä hävinneet. Edellisen kerran olen nähnyt sellaista yöleipien menekkiä työskennellessäni vanhainkodissa. Isoja poikia en enää häädä nukkumaan, itsepähän nahoissaan tietävät, kun äiti kiljuu vartin yli seitsemän aamulla ylös. Nukkuvat sitten tyyny korvallisella päiväunia, jos ilta venähti pitkäksi.
Toissayönä olohuoneen kerrossängyn yläpetillä nukkuva ekaluokkalainen ponkaisi unissaan istumaan sängyssään monta kertaa. Ensimmäisellä kerralla hän komensi "nyt pelaamaan sählyä!". Otin tulpat korvistani ja yritin supista hänelle, että kävisi takaisin nukkumaan. Hetken päästä hän istuu uudelleen ja kurkottelee reunan yli ja huutaa minulle: "nyt mennään leikkimään! Tule! Mennään kiireesti!". Tyynnyttelen poikaa, mutta hänellä on unissaan kova kiire ja on kiivetä reunan yli. Eipä meinaa riittää EU-direktiivireunatkaan, kun on sellainen meno päällä. Aikansa pöpistyään poika rauhoittuu ja jatkaa uniaan.
Yötouhuista muistuu mieleeni elämäni muistorikkain äitienpäivälahja. Vanhin poika on aina ollut sellainen, ettei kovin pienestä syystä äidin unta häiritse. Hänen ei tulisi mieleenkään herättää minua kysymällä pyykkivuoren uumenista "mistähän löytyis sukat?"
Oli äitienpäivän aamuyö. Herään siihen, kun vanhin poika, jo täysi-ikäinen silloin, seisoo sängyn vieressä ja sanoo: "Mun särkee kauheesti päätä ja en löydä kaapista särkylääkettä. Voitko sä antaa? " Nousin ja löysin lääkettä. Minulle tuli hurjan lämmin ja onnellinen olo, kun ymmärsin tapahtuneen. Poikani luotti siihen, että vaikka äiti nukkuu, hän nousee auttamaan minua. Olin onnellinen siitä, että myös "iso poika" luotti siihen, että äidiltä saa apua, vaikka äitienpäiväyönä.
Istuin iltapäivällä sohvalla lapsenlapsi sylissä ja katsoimme Titi-nallea. Tirtetta seisoo yhdellä jalalla sohvan selkänojan päällä ja tanssahtelee siinä edestakaisin kuin tanssisi balettia. Sitten hän hyppää siitä pää edellä meidän sängylle ja tekee kuperkeikan josta nousee ylös ja baletti jatkuu meidän sängyllä. Siitä takaisin sohvan selkänojalle pinkin mekon helmoja heilutellen. Sanon, ettei kannata tanssia balettia sohvan selkänojalla, voi pudota. Vastaus on napakka: "ei tämä ole mitään naisten balettia, tämä on pienien tyttöjen balettia."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti