maanantai 11. lokakuuta 2021

Pitelen syksystä kiinni






Välillä minua on melkein ahdistanut, kun en ole ehtinyt metsään olemaan ja hengittämään. Marjastamisesta ei ole voinut puhuakaan kuluneena kesänä ja olen vain yrittänyt hyväksyä tilanteen. Viime sunnuntaina oli kuitenkin pakko lähteä metsään: tuntui, että tukahtuu metsäilman puutteeseen.

Otin paperikassiin muutaman kuivan puunkalikan mukaan, koska tiesin suunnistavani tutulle nuotiopaikalle riihentavusmetsään. Mennessä huokailin ihastuksesta vastakynnettyä peltoa. Kynnös merkitsee minulle aina lupausta levosta.

Puolukat olivat makeita. Vieläkin tuntui pahalta katsella sitä marjojen määrää, mitä kukaan ei jaksa kerätä talteen. En tiedä mistä tuo johtuu tänä vuonna, mutta minun on ollut niin vaikea katsella marjoja metsässä.

Pienen nuotion tekeminen omassa rauhassa metsän keskelle on merkinnyt minulle aina mielen tyhjentämistä turhista ajatustaakoista. Kun keskittyy vain tulen sytyttämiseen ja vaalimiseen, eikä anna sijaa huolille ja murheille, saa etäisyyttä niihin vaikeisiin ajatuksiin.

Kun tuli oli sammunut, kävelin kotiin ja vein uuden perheenjäsenemme Pimun ulos. Pimu on nyt ainakin toistaiseksi "mummon tyttö", kun Palokankaan kodissa ei voi asua.

Palokankaan tulevaisuudesta emme vielä tiedä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti