Kaivopuistoksi nimitämme entistä lehmihakaa, johon isäni on istuttanut lehtikuusia varmaankin jo yli 40 vuotta sitten. Pienessä metsikössä on myös kaivo, jonka vesi pelasti ennenvanhaan monena kuivana kesänä Lautakankaan väen vesitilanteen, kun talon kaivo kuivui.
Kun perheemme lemmikkejä on kuollut, Kaivopuistosta tuli kuin ihan luonnostaan näiden lemmikkien hautausmaa. Palsamipihta-aita erottaa Kaivopuiston pihamaasta ja puistikossa on ihan oma levollinen tunnelmansa.
Lämmin ilta veti Papan ja minut iltakävelylle tiluksillemme. Teimme havaintoja kevään edistymisestä, puiden kasvamisesta ja vanhan talon takana kasvavan karhunvatukan piikikkyydestä. Kellariinkin kurkistin. Ei ole tänä keväänä tarvinnut kellarista vettä pumpata: niin vähäluminen talvi oli. Raikas kylmyys tulvahti kellarista vastaan. Ihan oiva säilytystila kellari olisi vieläkin, kun vain sille olisi käyttöä.
Kuvassa Pimu-koira nuuhkii Kaisan Keri-koiran hautaa. Kun muistelimme Papan kanssa, ketkä kaikki on leposijansa Kaivopuistossa saaneet, niin kyllä voi hautuumaaksi tuota metsikön kulmausta sanoa. Pappa sanoikin kotiin kävellessämme, että tällainen vapun hautuumaakävely.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti