keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Skeittailua

Kuljettajamies soitti asianaan nälkä ja pyyntönään klo 23.04 Lauttasaaren suunnan pysäkille linjalle 20N meetwurstiruisleivät ja maitoa. Eli mamma oli lihapulla-annoksesta huolimatta laittanut mukaan liian laihat eväät. Tosin työyö venyy aina kolmeen saakka, joten nälkä ehtii tulla lihapullienkin kanssa.

Pysäkillä odotellessani (mies soitti, että myöhästyy lähdöstä muutaman minuutin) katselin ilmaiseksi ihan keskiverto jännittävää ja mielenkiintoista harrastusta, kun joukko nuoria miehiä skeittaili S-marketin talon rapputasanteella.
Olivat rakentaneet rappuritilästä kunnon rampin ja vajaa metri rampista, porrastasanteen oikeassa reunassa, oli sähkökaappi, jonka päälle pojat rampista hyppäsivät. Vauhtia otettiin juosten puolesta välistä Itämerentoria.
Koska olen äiti, jolla on poikia, minua tietysti pelotti, että pojat telovat itsensä. Ja on niin tyypillistä mummopuhetta tulla blogiinsa kirjoittelemaan ja ihmettelemään, kuinka hienosti pojat lautojaan käsittelivät. Harvoin vain sattuu näkemään sen luokan taitajia.
Onhan täällä pitkin ja poikin torin laitoja ja konservatorion rappusia kaikenmoisia skeitinvinguttajia liikkeellä iltahämäriin asti, mutta harvemmin nauliutuu heidän temppujaan katsomaan henkeään pidätellen.
Ei siis ollut ihme, että tunsin pientä ärtymystä, kun vartija suhahti paikalle poikia häätämään. Ilman sen suurempaa suukopua pojat laittoivat lattiaritilän paikoilleen, korjasivat eväsjuomansa, reppunsa ja menivät  pohtimaan torinlaidalle, olisiko vielä intoa etsiä uutta treenipaikkaa.

Leivännälkäinen kuljettajakin ajoi pysäkille, matkustajia selvästi huvitti kuljettajan muijan valkoisuuttaan hohtava maitopullo.

Silloin kun Kaapelitehtaalla oli vielä vanhat pelihallirakennukset, järjestettiin siellä yhtenä kesänä skeittailun SM-kilpailut. Meidän nykyiset isot pojat oli silloin pieniä ja hankkivat kilpailupaikalta hurjat pullorahat. Työntelin jotain pikkulikkaa kärryissä ja pojat toivat pullopussinsa kärrin aisaan. Ja niin se taisi olla, että lautailun katsominen oli minusta mielenkiintoista jo silloin.
Vaan mistähän äidin suojeluvaistosta sitten johtuu, että olen hurjan tyytyväinen, ettei kukaan omista pojistani ole suuremmiten lajista innostunut. Ehkä tässä lajissa vaarojen uhmaaminen ylittää äitien sietokyvyn.

2 kommenttia:

  1. Niin, jos olisi kypärät päässä niin tärken säilyisi ehjänä. Ehdoton sääntö meillä ja vielä sitä noudatetaan, toivottavasti myöhemmässäkin iässä järki menee katu-uskottavuuden edelle. Brahen puiston vieressä on aidattu alue jonka kuvittelin olevan virallinen skeittailupaikka, sinne oli rampit itse rakennettu jne enkä keksi mikä alueelle olisi parempi käyttötarkoitus. No siitäkin viereiset asukkaat valittivat ja rampit purettiin viime kesänä.. Joskus on suhtautuminen vähän outoa. Nyt näyttää taas rampit olevan pystyssä.

    VastaaPoista
  2. Niin me äidit emme aina luota suojelusenkeliin ja olemme huolissamme.

    VastaaPoista