tiistai 17. huhtikuuta 2012

Uhkarohkea ostos

Bussikuljettajamieheni on koko yhteisen taipaleemme ajan vienyt töihin tekemäni eväät. Harvemmin työvuoro alkaa varikolta, jonka taukotilan jääkaappiin eväsnyssäkän voisi jättää ruokataukoa odottamaan. Useimmin eväät kulkee rahastuslaukussa jäisen vesipullon kylkeen pakattuina. Se, että eväät on rahojen kanssa samassa nahkalaukussa, on ajatuksena etova, mutta huolellisesti muoviin pakattuna eväiden hygieniavaatimukset kyllä täyttyy.
Tänään Citymarketissa käydessäni silmiini sattui Airamin 3,5dl:n täysteräksinen termospullo. Pullon koko näytti sopivalta rahastuslaukkua ajatellen.

Mies, jolle termospullon ostin, kertoi juuri eilen ajatelleen, miten mukava olisi päätepysäkillä hörppäistä kahvia omasta eväspullosta.
Esittelin pullon tekniikkaa miehelle. Siinä vaiheessa minulla alkoi herätä epäilyksiä ostokseni järkevyydestä. Pullon korkissa oli kaksi punaista nappia: toisesta korkin mekanismin saa lukkoon ja toisesta auki.
- Ai jaa, eikö sitä sitten kierretäkään tiukkaan kiinni...
"Jengat" ja "kierteet" ovat niitä asioita, joista on avioliittomme aikana saatu aikaan jupina jos toinenkin. Siis: mies kiertää kiinni ja niin perusteellisesti, että kyseinen kierrettävä on tyystin rikki sen jälkeen.

Toinen asia, mistä pidin perusteellisen oppitunnin, liittyi tavaroiden unohteluun ja säilyttämiseen omilla paikoillaan. Lyhykäisyydessään viestini oli, että kaksi kymppiä maksanutta termospulloa EI SAA unohtaa bussin ohjaamoon, eikä taukotilan pöydälle, eikä minnekään muualle, mihin sen kädestään voisi laskea.
- Minä tässä jo mietin, kuinka sitten mummolle korvaan sen, jos tuo pullo sattuu häviämään.

No niin. Suuri voitto on jo se, että tämän päivän työvuoron jälkeen mies tulee kotiin ja termospullo löytyy repusta. Kun vuosien mittaan olen nähnyt lukemattomien sateenvarjojen ja hansikkaiden, myös aurinkolasien "unohtuvan" milloin mistäkin kummallisesta syystä, niin termospullon tallessapysymiseen en oikein jaksa edes uskoa.
. . .
Kuinka termospullo muuttuikin yhdellä puhelinsoitolla kovin pikkuasiaksi. Mies soitti juuri työpaikalta. Tänään oli tullut yhden suuren kilpailutuskierroksen tulokset. Ennakkoarveluiden mukaan Helsingin Bussiliikenne oli hävinnyt kaikki kilpailussa olleet linjat. Tulos ruohonjuuritasolla tarkoittaa ruskeaa kirjekuorta 190 kuljettajalle. Ruskea kirjekuori tarkoittaa työsuhteen päättymistä. Reilun tuhannen kuljettajan joukosta lähtijöitä riittää laidasta laitaan. Vaikka linjat voittaneet yritykset lisätyövoimaa tarvitsevatkin, ei irtisanominen ja uuden työpaikan hankkiminen ole kenestäkään lystiä. Seuraavat kaksi viikkoa pitävät jännityksessä, kun postiluukku kolahtaa.
Mies sanoi, että varikolla oli mahdollisuus mitata oma verenpaineensa. Onpa tämän vuoden paras päivä verenpaineen tarkkailuun.

15 kommenttia:

  1. toivotaan termospullolle pitkää ikää!Ja ettei sitä ruskeaa kirjekuorta teille vielä tipahtaisi...

    VastaaPoista
  2. Mulle taas tuli heti mieleen, että jos se kuori tulee niin sit ei muuta kuin nokka kohti mummolaa!!! Siinähän se teidän tilaisuus on kuin tarjottimella.

    Mutta toki toivon, että käy teille kaikille parhain päin, oli se sit miten oli.

    VastaaPoista
  3. Pidän täällä peukkuja, ettei teidän postiluukku kolahda..:)

    VastaaPoista
  4. Minulle tuli sama ajatus kuin näköjään Helille. Tiedän kokemuksesta, miltä tuntuu jäädä työttömäksi, mutta kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Onneksi kaikki käy parhain päin ja niin kuin tarkoitus on. Termospulloa tarvitaan maallakin.

    VastaaPoista
  5. Se termari on hyvä! Ja se korkki toimii, joten huoli pois mieheltä!
    Toivotaan, että työtkin jatkuvat, mutta olikohan hyvä veto julkaista kilpailutustieto täällä? Mitenkähän nää juridiikat menee näiden firmojen bisneksien kans? ;)

    Joskus ihmetyttää lukijana se, että huollat perhettäsi niin paljon, vaikka lapsista iso osa on jo aikuisia tai ainakin sen kynnyksellä ja voisivat huolehtia itse itsestään. Mieluumminkin voisivat tehdä puolestasi juttuja - ja ehkäpä tekevätkin, mutta et kerro sitä täällä. Ja miestäsi paapot ihan urakalla. Teetkö jopa liikaa puolestaan? Kyllä minäkin rakastan miestäni ja arvostan sata lasissa hänen tekemisiään, mutta pystyvalmiiksi en silti passaa...
    Kehuuko kukaan sinulle sitä työmäärää, minkä teet perheesi eteen? Onko tämä blogi paikka, josta toivot palautetta tekemisillesi? Toivottavasti saat arvostusta ja palautetta läheisiltäsi, koska ison urakan tunnut tekevän huomioidessasi omat ja naapuritkin.
    Ja olkoon tämäkin rakentava palaute sinulle, älä loukkaannu näistä riveistä. Itsekin äitinä tiedän, että tekemistä riittää mutta olen yrittänyt tehdä itseäni myös terveellä tavalla tarpeettomaksi. Meillä se poiki hyviä asioita. Kukaan ei kuollut nälkään tai jäänyt vaille vaatteita. Omatoimisuus lisi siitäkin edestä. :)

    Siunausta kaikkeen!

    vakkarilukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Tuo kilpailutuksen tulos on ihan julkista tietoa, ei mitään yrityksen sisäpiiritietoa. http://www.hsl.fi/fi/mikaonhsl/uutiset/2012/Sivut/Page_20120417103428.aspx

      Miestäni paapon niin paljon kuin suinkin ehdin ja jaksan, koska hän tekee yksitoistatuntista työyötä- hänen työnsä on jatkuvaa yötyötä. (Usein työvuoron kokonaispituus on sen liki 11 tuntia, joskus toki vähemmän.)
      Kun mies tulee työstä kotiin klo 3 yöllä ja täällä alkaa täysi elämä klo 7, niin ihmetellä täytyy, että hän saa nukuttua ja on jaksanut jo useamman vuoden yötyötä tehdä.
      Kotitöitä mies tekee sen verran kuin huvikseen viitsii tehdä. Minä ja lapset hoidetaan sitten loput.
      Yksi syy työn lisäksi tuohon mieheni paapomiseen on hänen terveytensä. Mieshän sai vuosi sitten keinonivelet kumpaankin lonkkaan. Lisäksi häneltä puuttuu lähes kokonaan keskiselästä kaksi välilevyä ja molemmissa olkanivelissä on paljon kulumia.
      Muutama aika sitten noin raihnaiset miehet pääsivät suosiolla sairaseläkkeelle, mutta tuolla alalla ei enää nykyään.

      Miksi jonkun pitäisi kehua työmäärääni? Teen ihan keskivertokotiäidin työpäivää. Tosin lapsilukuni ei ole ihan keskiverto, mutta minulla on keskivertoa enemmän apulaisia kotona. Mitä varten äidit sitten ovat olemassa, jos eivät lapsiaan ja miestään varten. (Tiedän, että tuohon älähtää moni. Kyllä minulla on omakin elämä.Ja tämä on oma valintani, jota mieheni on tukenut.)

      Kysyit, onko tämä blogi paikka, josta toivon palautetta tekemiselleni.
      En odota tekemisistäni palautetta, koska teen mitä parhaaksi katson, eikä se ole riippuvainen kenenkään palautteesta tai sen puuttumisesta. Sen sijaan toivon lukijoilta palautetta siitä, millaisia ajatuksia tekstini heissä herättää. (Niinkuin sinullakin heräsi em. ajatuksia ja valtavirrasta poiketen ilmaisit ne rohkeasti.)

      Kyllä minulle tämä blogin kirjoittaminen on ihan ensi sijassa tarvetta kirjoittaa jotakin. Ja jonkun ohjetta noudattaen kirjoitan siitä, minkä parhaiten tunnen ja tiedän. Tokihan joskus tulee inhimillisiä ylilyötejä, eli kirjoitan asiasta, josta en yhtään mitään tiedä.
      Niinkuin esittelytekstissä lukee, "tuuletan ajatuksiani". Sen takia höpötän täällä enimmäkseen omia tekemisiäni ja jätän muiden, myös lapsieni, tekemiset vähemmälle. Siitä, mitä minulle tapahtuu, päätyy blogitekstiin keskimäärin 5%. Eli todella elämän pintaraapaisusta on kyse.

      Poista
  6. Kilpailutukset ovat julkista tietoa. Tämä vain tuohon edelliseen kommenttiin. Ay-aktivistina olen ollut tietoinen tuosta Helsingin bussiliikenteen tilanteesta. Minusta kilpailutussysteemin saisi unohtaa täysin koska se ajaa täysin kohtuuttomiin tilanteisiin. Kohta on vain se "yksi" yhtiö jäljella ja kaikki voi päätellä mitä hinnoille tapahtuu sen jälkeen kun voi laittaa tarjouspyynnön vain yhdelle yhtiölle. Tsemppiä sinne arkeen!

    VastaaPoista
  7. JOS se kuori tulee, niin mielestäni putoatte jaloillenne. Eläkeikä aikaistuu, jne.
    Kirjoituksesi herätti ajatuksia minussa, kun pyörin täällä netissä (omaa blogia ei ole).

    yle.fi -sivulla (uutiset) oli herättävä uutinen profess. Matti Rimpelän ajatuksista. Kopioin pari lausetta: "Tampereen yliopiston dosentti Matti Rimpelä kertoo olleensa pitkään huolestunut siitä, miten käy 20 vuotta noususuhdanteessa eläneelle sukupolvelle. Näiden nyt nelikymppisten elämänkriisit saattavat johtaa ääritilanteissa katastrofiratkaisuihin, kuten Bulevardilla viime viikonloppuna."
    ".. En todellakaan osannut ennakoida tällaista, mutta olen esittänyt, että meidän perhepalvelujen pitäisi varautua uuteen haasteeseen ja se on nämä 40-45-vuotiaan menestyvät perheet, joissa on totuttu selviytymään omin voimin. On ollut semmonen onnistumisen kokemus pitkään - ei ole tarvittu apua, ei ole osattu pyytää apua. "
    Lainausta tuli enemmänkin.
    Että tällainenkin ongelma voi joillain olla, ollaan oltu erikoisen menestyviä ja tilanteen muututtua tulee suuri häpeä päälle. Prof.Rimpelän mukaan tämä ilmiö koskee erityisesti miehiä.
    Kirjoitin tästä siksi, että teillä on aivan eri tilanne, te sopeudutte ja löydätte jatkossa hyvän elämän, jos se kirjekuori tulisi.

    Paljon myös vaikuttaa, eli oikeastaan ratkaisevasti, että ihmisellä on usko ja luottamus Jumalaan.

    VastaaPoista
  8. Kirsti, Prof. Rimplelän ajatuksia eivät kaikki kyllä jaa. Itse olen yhteiskuntatieteilijä ja tuossa himpan alle 40 v. eli kuulun mukamas tuohon noususuhdanneikäryhmään.

    Minusta kylläkin tuntuu, sekä tutkijana että yksityisesti, että vieläkään ei olla toivuttu 90-luvun alun lamasta. Osui pahimmoilleen siihen aikaan, kun olin aikuisuuden kynnyksellä. Monelta ikäiseltäni meni perusturva(llisuus) silloin. Tuon laman jälkeen on koettu jo monta taantumaa, noin viihden vuoden välein. Oma elämä on mennyt niin, että aina kun olisi muutoksen aika, valmistuminen, väitös, ulkomailta/ulkomaille muutto, aina saa kuulla, että se on tämä taantuma.

    Ehkä joillakin aloilla tätä noususudannetta on ollutkin, mutta kovin epävarmaa se on ollut myös niillä aloilla, joiden pitäisi olla kannattavia, kuten tekniikka ja metsäteollisuus.

    En edes usko, että nykyisen talousajattelun vallitessa voitaisiin koskaan päästä puhumaan varsinaisesta noususuhdanteesta, kun markkinat ovat mitä ovat ja päätöksiä tehdään lyhyellä tähtäimellä kvartaalitalouden aikajänteellä.

    Myös omansukupolveni ns hyväosaisten on täytynyt oppia luovimaan pätkätöiden, epävarmuuden ja markkinoiden aallokossa. Ei tämä kosketa vain niitä muita.

    Siitä olen samaa mieltä, että huonosti käy ellei apua osata pyytää sitä tarvitessa, psyyken ongelmat, esimerkiksi, eivät juuri varallisuuesta tai menestyksestä riipu; niitä tulee myös ns menestyville. (Tilastotietoa ei ole, mutta kokemusta tuttavapiiristä on.)

    Vinnie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kirjoitit Vinnie!
      Aika paljon riippuu persoonasta, jos on sitä tyyppiä, että menestys nousee päähän, luopumista edellyttävä muutos voi olla vaikeaa.
      Kuten kuvasit, sinä ja monet muut olette olleet aika pyörityksessä ja epävarmuudessa.

      Poista
  9. Minäkin olen täällä blogissa käydessäni kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka teillä rakkaus näkyy arjen tekoina. Tai siltä se ainakin lukiessa näyttää. Pienet huomaavaisuudet kantavat ja eiköhän se mieskin sitten varikolla lämmintä kahvia juodessaan muista vaimoa lämmöllä. Niin kauan kuin sellainen tulee luonnostaan ja sydämestä, niin kuin teillä tuntuu tulevan, on kaikki paremmin kuin hyvin.

    Ruskean kirjekuoren asiassa lähetän pienen rukouksen puolestanne. Luotetaan siihen, että hyvin käy, kävi kuinka vain.

    VastaaPoista
  10. Hyvän Jumalan johdatuksessa olette tapahtui mitä tahansa!
    kun rukoillen kuljette. Toistemme eestä rukoilemme...
    Kuma /lämmin kahvi tekee terää kesken työn ja toivottavasti pullo säilyy pitkään.

    VastaaPoista
  11. Hei,
    olen vuoden verran lukenut säännöllisesti blogiasi. Sinä olet se kapellimestari, joka johdat teidän perheorkesteria ja samalla teet ison osan kotitöistä. Kaikki jäsenet toimivat yhteiseksi parhaaksi. Perheesi sopusointua kuvastaa sekin, että aikuistuvat lapsenne asuvat vielä kotona.
    Minulla on vain neljä lasta, mutta työssäni köksän opettajana pyöritän eräänlaista suurperhettä. Tosin vain parin, kolmen tunnin jaksoissa kerrallaan.
    Lämpimin kevätterveisin
    Ulla

    VastaaPoista
  12. Hei, minä sanon vaan, että jatka samalla lailla, ihana lukea tuuletuksiasi. Jokainen meistä taplaa tyylillään ja kunhan muistaa, ettei loukkaa ketään ei fyysisesti eikä henkisesti. Tuon viimeisen lauseen voisin kohdistaa tiettyihin blogien kommentoijiin.
    Kiitos sinulle Sirkku tästä blogista, jolla minä saan hetkiini mielenkiintoa ja hauskuutta.
    t. Maria-mamma

    VastaaPoista