Marjakesä

Taivaan isä antoi sitten meille huiman marjavuoden. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että pihassa saa marjaämpäri kainalossaan arpoa, lähteekö mustikkametsään vai vadelmapuskiin rymyämään. Niitä luonnon vadelmiakin kun tulee tänä vuonna ennätyssato - käytännössä kaikkialla, missä on vadelmapensaita, on myös marjoja. Eilen illalla olin lähdössä mustikkaan, poikkesin tuohon entiseen lehmihakaan katsomaan, joko vatut olisivat kypsiä ja niin jäi metsään meno. Vadelmasatoa saadaan vielä pitkään, koska raakileita on paljon. Mustikkasatoon ei ehtinyt viikon rankkasateet vielä paljoakaan vaikuttaa. Muutama pilaantunut marja sattui käteen tämänpäiväisellä mustikkareissulla.

Mansikoiden ostaminen pakastusta varten jäi tältä kesältä. Kahdesti olin varannut rahan sitä varten ja kummallakin kerralla tuli autoihin sellainen remontti hoidettavaksi, että mansikanosto jäi väistämättä toiseksi. En asiaa harmittele, koska kaupan pakastealtaasta löytyy mansikoita pitkin talvea aina kun on tarvis. Ja kyllä mustikka vielä toistaiseksi mansikan päihittää.

Rehellisyyden nimissä minun on sanottava, että työssäkäynti hiukkasen haittaa näitä puutarha-ja marjastushommia. Palkkatyö on antoisaa, mutta marjametsä on luksusta.

Kuudestoista päivä kuluvaa kuuta muistelimme vuoden takaisia aikoja. Kaikkien tuoreessa muistissa oli riemukas muuttomme tänne. Mies muisteli eräänä päivänä, miltä tuntui bussinkuljettajana, kun kesäloma alkoi, kun sitä oli viikko jäljellä ja kun piti palata lomalta töihin. Mies muisti hyvin todellisen ahdistavan olon, kun tuntui, ettei lomasta ja levosta oikein ehdi saada millään kiinni ja työn alku ikäänkuin hönki päin kasvoja. Kun mies näitä jutteli, hänestä saattoi selvästi nähdä tämänhetkisen rentouden ja ilon työn vapaudesta. Eläkeläisen työt ovat kaikki omassa vallassa ja lepopäivää voi pitää aina silloin kun sille tuntuu olevan tarvis. Kyllä mies saa itsensä näillä maatöilläkin väsytettyä, mutta se väsymys on pelkästään fyysistä ja toisella tapaa terveen oloista. Tuntuu hyvältä, kun keho kaipaa lepoa pellolla työskentelyn jälkeen.

Ensimmäiset kasvattamamme perunat syötiin lähes liikutuksen vallassa. Ainakin se oli harras ja kiitollinen ruokailu. Lapset ymmärsivät myös perunaa syödessään mistä oli kysymys.
Perunamme maistuu hyviltä myös sen takia, että perunamaata ei ole lannoitettu kemiallisin keinoin eikä ole käytetty torjunta-aineita. Rikkaruohojen määrästä sen kyllä jokainen voi havaita, mutta kyllä sieltä pilkistää myös perunan vartta.

Tällä hetkellä tunnen olevani niin rikkaasti täynnä maalaiselämää, värejä, tuoksuja, makuja ja näkymiä, että joudun pakottamaan itseni keskittymään myös pieniin yksityiskohtiin. Kaksi kissanpentuakin on tullut lemmikkikatraaseemme lisää.

Syksyn tulo tuo perheeseen pientä muuttoliikettä. Yksi lapsi Helsingistä pääsi opiskelemaan Mikkeliin, lähikaupunkiimme ja yksi suunnittelee muuttoa täältä muualle. Minun kesätyöni jatkuu ainakin syyskuun loppuun ja sen jälkeen mietin työkuvioni uudelleen.

Mutta tarrataan vielä kynsin hampain kiinni kesään 2016. Lämpöä, heinäsirkkoja, vihreyttä ja kesälintuja ihaillaan ja pitkitetään kesää ainakin lokakuun loppuun.