Silmäyksiä tulevaisuuden näkymiin

Jos osaisi kirjoittaa blogia samanlaisella oleellisten asioiden löytämisen taidolla kuin "Viipaleiden" edesmennyt Satu, niin ei tulisi tällaisia viikkokausien kirjoitustaukoja. Mutta kun ei osaa siivilöidä tapahtumien virrasta niitä arvokaloja, niin ohi virtaavat niin pikkukalat kuin kuhatkin. (Kuhaa olemme syöneet tänä talvena ihanan Enoni ansiosta, toki haukeakin, mutta blogi ei päivity samaan tahtiin meidän kala-aterioidemme kanssa.)

Ainahan suurperheen elämässä tapahtuu paljon, mutta jostakin syystä viime viikkojen ja kuukausien tapahtumat ovat aiheuttaneet minulle paljon pohdittavaa ja ajatustyötä. Ja pitkiä keskusteluja ja puheluja lasten kanssa. Äiti on äiti aina hamaan lapsen hautaansaattamiseen asti ja vielä sen jälkeenkin, mutta se lapsen taakkojen kantaminen, mukanaeläminen ja yhdessä ratkaisujen pohtiminen on jotenkin kokonaisvaltaisemman haastavampaa, kun kyseessä on jo aikuisikää elävä lapsi. Mieheni kanssa totesimme, että onko elämässä todellakin niin, että avioliitossa lujimmat paalut isketään peruskallioon vaikeuksien kautta, eikä ne ruusuntuoksuiset hiu-hau-onnenliitelyt juurikaan puolisoita yhteen juurruta. Ovat toki tomusokerihuntuna päivän pullan päällä, mutta niistä ei lähde ruisleivän nälkä eikä elämän jano.

Jumalan eteen elämän vaikeudet vievät väistämättä. Itse melskaten vastaat itse seurauksista, mutta kun annat asiasi Jumalan ohjaukseen, Hän pitää sinusta huolen ja sinä saat olla levollisella mielellä. Mitä hurjimman näköisissä elämänkuvioissa annat airot, kompassin ja tyhjän eväspussisi Taivaallisen Isän hoteisiin, sitä suurempia ihmeitä alat nähdä elämässäsi. Mutta älä luovuta, älä anna periksi, ole sinnikäs. Nöyrä mieli tulee tilanteessa, kun olet itse ollut lukevinasi karttaa juuri oikein päin ja löydätkin itsesi tiettömien taipaleiden takaa poluttomasta maastosta kengätkin kadottaneena.

Useamman lapsemme elämässä on meneillään käännekohta johonkin uuteen. Rukoilen Jumalan otetta heidän elämäänsä, että he voisivat tehdä ratkaisuja, joilla on iankaikkisuusarvo.

. . .

Tänään saimme vielä suureksi ihastukseksi upean lumisateen ulos kuorruttaman talvinäkymän. Jumalalla on varaa tuhlata kauneutta meidän iloksemme. Luulen, että aamulla tuo näkymä puiden oksilta on sulanut pois.
Olen pohtinut, ihailivatko ihmiset menneinä vuosikymmeninä esimerkiksi auringonnousuja ja -laskuja, niinkuin tänä päivänä ihmiset ihailevat? En minä muista lapsuudestani, että auringonlasku olisi saanut aikaan ihastelevia huokailuja tai auringon nousua olisi menty koko perheenä pihaan katsomaan. Tai ruokkiko pakkasluminen kimalteleva metsämaisema sielumme sopukoita niinkuin nykyään moni tuntee? Ihailtiinko ennen samalla intensiteetillä revontulia?
Minä uskon, että Jumala haluaa puhua painavaa puhettaan tämän päivän ihmisille myös luomakuntansa välityksellä. Jotka Jumalan puheen näkevät ja kuulevat ja ottavat siitä vaarin, löytävät elämäänsä myös iankaikkisen tiedon salaisuuden.
Raamattu muistuttaa, että toisaalta on myös niin, että "vaikka kivet puhuisivat, eivät kaikki siltikään usko". Mutta jos sinä kuulet Jumalan puhuvan sinulle, avaa oitis puheyhteytesi Isäsi kanssa ja solmi isä-lapsisuhteesi Luojaasi. Jeesus on välittäjä Isän ja ihmisen välillä. Ilman Jeesuksen osuutta on hapuilumme vasta puolitiessään. Suunta on oikea, mutta voima puuttuu.

Ei ole niin vaikeaa elämäntilannetta, ei niin suurta ongelmaa, ei niin epätoivoisia ajatuksia, ettei Jumala voisi kääntää tilannetta voitoksemme. Kun vain luotamme, rukoilemme, uskomme ja luovutamme asiamme Hänen hallittavakseen.